Koronaan ja perusoikeuksiin liittyvät mielenosoitukset sekä -ilmaisut

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

THS
Hetty Wainthropp
Viestit: 456
Liittynyt: To Helmi 04, 2016 12:29 am

Koronaan ja perusoikeuksiin liittyvät mielenosoitukset sekä -ilmaisut

Viesti Kirjoittaja THS »

Poliisi: Satoja mielen­osoittajia yhtenä joukkona Helsingissä – ”Eivät noudata poliisin kanssa sopimaansa suunnitelmaa”

Poliisi kertoo, että mielenosoittajat kulkivat lauantaina yhtenä joukkona Helsingissä. Voimassa ovat koronavirusepidemian leviämisvaiheen tiukat rajoitukset.

Poliisin mukaan marssiessaan iltapäivällä Aleksanterinkatua pitkin mielenosoittajat kulkivat yhtenä joukkona, jossa oli mukana noin 300 ihmistä.

Myöhemmin poliisi kertoi, että Kansalaistorilla mieltään osoitti noin 400 henkilöä. Lauantaiksi oli ilmoitettu useita mielenosoituksia Kansalaistorille ja Senaatintorille.

Poliisin mukaan on tärkeää pitää mielenosoitukset erillään ja enintään kuuden henkilön suuruisina.

– Poliisi ei anna mielenosoitusten jatkua ennen kuin tilaisuus on palautettu lainmukaiseksi. Käytännössä tämä tarkoittaa tartuntatautilain rajoitusten noudattamista yleisen turvallisuuden ylläpitämiseksi, poliisi twiittasi.

Poliisin mukaan yksi henkilö otettiin kiinni Eduskuntatalolta mielenosoituksen ajaksi, koska hän aiheutti häiriötä ja jätti noudattamatta poliisin antamaa käskyä poistua.

Mielenilmauksissa muistellaan tavallista arkea ja vastustetaan koronarajoituksia.

Helsingissä tiukat rajoitukset voimassa
Suomi yrittää estää koronavirusepidemian leviämistä tiukoin rajoituksin. Paras tapa estää covid-19-taudin leviämistä on tutkitusti lähikontaktien välttäminen.

Helsinki ja muu pääkaupunkiseutu on tällä hetkellä koronavirusepidemian leviämisvaiheessa. Voimassa ovat tiukat rajoitukset.

Lähikontakteja on vältettävä ja julkisessa liikenteessä on voimassa maskipakko.

Helsingissä suositellaan muun muassa, että tapaamiset rajoitetaan saman kotitalouden tai pysyvyydeltään siihen rinnastettavien läheisten välille.

Muita yksityisiä tapaamisia tai perhekokoontumisia ei suositella järjestettäväksi. Hautajaisiin tai muistotilaisuuksiin osallistuminen suositellaan rajattavaksi vain hyvin suppeaan lähiomaisten joukkoon.

Yksityisillä ja julkisilla toimijoilla on velvollisuus järjestää yleisölle avoimien tai rajatun asiakas- tai osallistujapiirin oleskeluun tarkoitettujen tilojen käyttö siten, että asiakkaiden ja toimintaan osallistuvien sekä seurueiden on tosiasiallisesti mahdollista välttää lähikontakti toisiinsa.

Lähde: https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007872056.html

20.3.2021

Otsikkoon lisätty se mitä tässä vastustettiin. Muutettu; pysäytti :arrow: tarkkaili
-NILS-


Tähän ketjuun yhdistetty muitakin koronaan ja sen varjolla perusoikeuksiin liittyviä mielenosoituksia. Ei niille jokaiselle ole tarpeen aloittaa uusia ketjuja.
-NILS-
:D

JanitaSlim
Adrian Monk
Viestit: 2952
Liittynyt: Pe Syys 18, 2020 5:51 pm

Re: Poliisi pysäyttänyt laittoman, koronarajoituksia vastustavan mielenosoituksen

Viesti Kirjoittaja JanitaSlim »

Poliisille iso käsi tästä ylös. Hienoa toimintaa. Loppuu se niskurointi ja pokkurointi.

Avatar
Tarkastaja Levisi
Angus MacGyver
Viestit: 6598
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Poliisi pysäyttänyt laittoman mielenosoituksen

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

Suomen eduskunnan omasta mielestään ainoa isänmaallinen eli Ano Turtiainen oli yksi mielenosoitusta Helsinkiin puuhanneista. Venäjämielisen infosoturi Janus Putkosen mukaan Turtiainen piti Helsingissä 'vaikuttavan ja patrioottisen puheen suomalaisen vapauden puolesta'.

https://twitter.com/janus_putkonen/stat ... gr%5Etweet

Onneksi poliis aloittaa esitutkinnan laittimuuksista. Voi olla Turtiaiselle selittelemistä kuulusteluissa, kun hänet on tapahtumaan liittyen
nimetty vieläpä juuri komentajaksi, mikä luonnollisesti viittaa siihen, että on yksi tapahtuman pääorganisoijia.

https://yle.fi/uutiset/3-11845706


Poliisi aloittaa esitutkinnan koronarajoituksia vastustaneesta mielenilmauksesta – tutkii, rikkoivatko järjestäjät kokoontumisrajoituksia

Poliisin mukaan lauantain mielenilmaukseen osallistui Suomessa noin 400 henkilöä.


20.3.2021 17:27

Helsingin poliisi sanoo aloittavansa esitutkinnan Kansalaistorilla järjestetystä rajoitevastaisesta mielenilmauksesta.

Poliisi sopinut etukäteen järjestäjien kanssa, että Kansalaistorille voi kokoontua 15 ryhmää, jossa kussakin on enintään kuusi henkilöä. Ryhmien olisi pitänyt olla erossa toisistaan.

Komisario Jarmo Heinonen sanoo olevan selvää, etteivät suunnitelmat toteutuneet ja mielenilmaus oli säännösten vastainen. Mielenosoittajat olivat yhtenäisenä joukkona. Poliisin mukaan liikkeellä on noin 400 mielenosoittajaa, jotka eivät noudattaneet kokoontumissääntöjä.

Poliisi tutkii, ovatko järjestäjät syyllistyneet kokoontumisrikkomukseen.

Poliisi kertoo ottaneensa kiinni yhden henkilön eduskuntatalolta mielenosoituksen ajaksi, koska hän aiheutti häiriötä ja jätti noudattamatta poliisin antamaa käskyä poistua.

Suomen suurimmassa mielenilmauksessa on muutamia puhujia, mukaan luettuna iisalmelainen joogayrittäjä. Hänet poliisi vei koronatestiin, koska yrittäjän tiloissa ollut joukkoaltistus. Puhujana on myös Perussuomalaisista erotettu kansanedustaja Ano Turtiainen.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11302
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Poliisi pysäyttänyt laittoman, koronarajoituksia vastustavan mielenosoituksen

Viesti Kirjoittaja URSA »

Siellä on olleet meriket kuin sillit seljankassa.

Olisi kannattanut poliisin ottaa kaikilta henkilötiedot ylös. Siellähän saattoi korona levitä tehokkaasti, kun ei näkynyt yhtäkään maskia. Nyt ei tiedetä mahdollisia altistuneita.

Ghost hunting
Horatio Caine
Viestit: 6415
Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
Paikkakunta: aarniometsä

Re: Poliisi pysäyttänyt laittoman, koronarajoituksia vastustavan mielenosoituksen

Viesti Kirjoittaja Ghost hunting »

Kommarit ja silakat liikkeellä, ilmankos jossain oli niin hiljaistakin. Varmaan kärki porukka joka on muutenkin ihan tahallaan levittämässä. Niin kuin Turun opiskelijat ja maskeja ei kenelläkään.

putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4718
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Re: Poliisi pysäyttänyt laittoman, koronarajoituksia vastustavan mielenosoituksen

Viesti Kirjoittaja putsari »

Ghost hunting kirjoitti:
La Maalis 20, 2021 7:00 pm
Kommarit ja silakat liikkeellä, ilmankos jossain oli niin hiljaistakin. Varmaan kärki porukka joka on muutenkin ihan tahallaan levittämässä. Niin kuin Turun opiskelijat ja maskeja ei kenelläkään.
Ano Turtiainen, Janus Putkonen, Juha Korhonen, Panu Huuhtanen ja Suomeen pesiytyneitä ryssiä.
Karvasvarvas kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 8:43 am
Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.

Amnestia
Theo Kojak
Viestit: 1109
Liittynyt: Ma Touko 04, 2020 8:34 pm

Re: Poliisi pysäyttänyt laittoman, koronarajoituksia vastustavan mielenosoituksen

Viesti Kirjoittaja Amnestia »

putsari kirjoitti:
La Maalis 20, 2021 7:17 pm
Ghost hunting kirjoitti:
La Maalis 20, 2021 7:00 pm
Kommarit ja silakat liikkeellä, ilmankos jossain oli niin hiljaistakin. Varmaan kärki porukka joka on muutenkin ihan tahallaan levittämässä. Niin kuin Turun opiskelijat ja maskeja ei kenelläkään.
Ano Turtiainen, Janus Putkonen, Juha Korhonen, Panu Huuhtanen ja Suomeen pesiytyneitä ryssiä.
Huvittavia nämä jotkut piirit, jotka näkevät silakoita tai "vihervassareita" joka nurkan takana. Kyllä tuossa oli ihan muut piirit liikkeellä. Nuo Putsarin mainitsevat etupäässä ja muutamat "rokotekriittiset".

Tässä Iltalehden kuvassa eturivissä kylttien kanssa seisova nainen näyttää 100% venäläiseltä, eli enemmän näitä Janusten ja Anosten porukoita. Rintataskussa joku haalarikamera, ehkä tarkoituksena kuvata "suomalaista poliisiväkivaltaa".

https://img.ilcdn.fi/sjqAAVISKeaSqxtlIG ... 5ee3e4.jpg
Viimeksi muokannut Amnestia, La Maalis 20, 2021 8:22 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

uuniin
Susikoski
Viestit: 36
Liittynyt: Ke Tammi 06, 2021 2:36 pm

Re: Poliisi pysäyttänyt laittoman mielenosoituksen

Viesti Kirjoittaja uuniin »

putsari kirjoitti:
La Maalis 20, 2021 7:17 pm
Ghost hunting kirjoitti:
La Maalis 20, 2021 7:00 pm
Kommarit ja silakat liikkeellä, ilmankos jossain oli niin hiljaistakin. Varmaan kärki porukka joka on muutenkin ihan tahallaan levittämässä. Niin kuin Turun opiskelijat ja maskeja ei kenelläkään.
Ano Turtiainen, Janus Putkonen, Juha Korhonen, Panu Huuhtanen ja Suomeen pesiytyneitä ryssiä.

Noin 3h kuraa mikkiin ulistuna, äänessä mm.

Ano Turtiainen, Merike Sirelpuu, Terveystaloustieteen tohtori – Kirsi Kautiainen, Ossi Tiihone, Suvi Ahonen

Linkki tapahtuman puheisiin noin 1h 14min kohdalta alkaa mikkiin sylkeminen.


Yleisö kuin sillit purkissa, sylkevät menemään hurmoksessa ilman maskeja. Hailaavat Merikelle ja muille separeille. :x

Kräki
Olivia Benson
Viestit: 724
Liittynyt: Ti Heinä 07, 2020 8:34 am

Re: Poliisi pysäyttänyt laittoman mielenosoituksen

Viesti Kirjoittaja Kräki »

Tämän tapahtuman jos olisi naamionut muhamedin palvonnaksi,eli moskeijamiitiksi,niin kaikki olisi ok.
Nimittäin,vaikka suomessa olisi minkälaiset liikkumis-tai kokoontumisrajoitukset tahansa,niin moskeijat itiksessä pysyy auki.
Sille ei voida tehdä mitään.

hutkivajournalisti
Adrian Monk
Viestit: 2942
Liittynyt: Ke Elo 21, 2019 11:22 am

Re: Poliisi pysäyttänyt laittoman mielenosoituksen

Viesti Kirjoittaja hutkivajournalisti »

Kräki kirjoitti:
La Maalis 20, 2021 10:24 pm
Tämän tapahtuman jos olisi naamionut muhamedin palvonnaksi,eli moskeijamiitiksi,niin kaikki olisi ok.
Nimittäin,vaikka suomessa olisi minkälaiset liikkumis-tai kokoontumisrajoitukset tahansa,niin moskeijat itiksessä pysyy auki.
Sille ei voida tehdä mitään.
Noiden mielenosoittajien mielestä ei saakkaan tehdä mitään. Heidän mielestään moskeijoiden tulee olla auki.
Olen kivenkova rasisti, sadisti ja fasisti. Siitä minä nautin. Sääli on sairautta.

holmesin haamu
Sherlock Holmes
Viestit: 7396
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: Poliisi pysäyttänyt laittoman mielenosoituksen

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

Suomessa on ollut useita mielenosoituksia viime aikoina. Järjestäjät ovat olleet niin oikealta kuin vasemmalta. Keskimäärin niihin on osallistunut muutamia satoja henkilöitä.

Tämä mielenosoitus oli osa kansainvälisempää mielenosoitussarjaa, jossa haluttiin mielenosoittaa perusoikeuksien ja vapauden puolesta ja liiallisia koronarajoituksia vastaan. Paikalle oli saapunut enemmän väkeä kuin noihin aikaisempiin mielenosoituksiin. Kokonaisuutena osallistujien määrä oli 1000-2000. Väkeä oli niin oikealta kuin vasemmalta. Suurin syy miksi esimerkiksi Twitterin äärivasemmisto on tätä mielenosoitusta vastaan johtuu siitä, kun sen koetaan olevan liikaa oikealle kallellaan ja hallituspolitiikkaa vastaan.

holmesin haamu
Sherlock Holmes
Viestit: 7396
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: Poliisi pysäyttänyt laittoman mielenosoituksen

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

uuniin kirjoitti:
La Maalis 20, 2021 7:49 pm
Yleisö kuin sillit purkissa, sylkevät menemään hurmoksessa ilman maskeja. Hailaavat Merikelle ja muille separeille. :x
Alunperin Suomen nykyhallitus ilmoitti virallisesti kuinka maskista ei ole hyötyä ja oli isoja ongelmia maskien tilaamiseen liittyen. Myöhemmin tuli toisenlaista tietoa kuin niistä saattaisi olla hyötyä. Sen jälkeen on tullut uutta tietoa, että hyöty voi olla vähäinen. Sanna Marin sanoi vasta vähän aikaa sitten Ylellä, että hyötyä pidetään "kosmeettisena".

Enemmän hyöty voi liittyä siihen, että ihmiset varovat silloin paremmin kontakteja. Toki ne estää pahempia pärskymisiä, mutta saattaa olla haittaakin. Kaikenlainen hyvä hygienia, d-vitamiini ja ihmisjoukkojen varominen on tärkeämpää. Kummallisesti esimerkiksi d-vitamiini käytöstä ei ole annettu laajaa suositusta, vaikka sitä on pidetty merkittävänä tekijänä immuunipuolustuksessa.

Monilla voi olla eri tulkintoja, että pitäisikö olla tälläisiä mielenosoituksia, mutta ne kuuluvat olennaisena osana demokraattiseen järjestelmään.

holmesin haamu
Sherlock Holmes
Viestit: 7396
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: Poliisi pysäyttänyt laittoman mielenosoituksen

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

Amnestia kirjoitti:
La Maalis 20, 2021 7:43 pm
Tässä Iltalehden kuvassa eturivissä kylttien kanssa seisova nainen näyttää 100% venäläiseltä, eli enemmän näitä Janusten ja Anosten porukoita. Rintataskussa joku haalarikamera, ehkä tarkoituksena kuvata "suomalaista poliisiväkivaltaa".

https://img.ilcdn.fi/sjqAAVISKeaSqxtlIG ... 5ee3e4.jpg
Ihan on suomalainen nainen. Mutta eipä ennakkoluulot ole aina haitaksikaan.

holmesin haamu
Sherlock Holmes
Viestit: 7396
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: Poliisi pysäyttänyt laittoman, koronarajoituksia vastustavan mielenosoituksen

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

Ghost hunting kirjoitti:
La Maalis 20, 2021 7:00 pm
Kommarit ja silakat liikkeellä, ilmankos jossain oli niin hiljaistakin. Varmaan kärki porukka joka on muutenkin ihan tahallaan levittämässä. Niin kuin Turun opiskelijat ja maskeja ei kenelläkään.
Mielenosoituksessa oli paljon väkeä myös vasemmalta. Ainakin tälläisen vaikutelman voi saada tyylistä, mutta mitään varmuutta ei ole. Aika laajasti oli väkeä eri puoluepoliittisista taustoista tyylin perusteella.

Pääpuhujat mm. Ossi Tiihonen kuuluu perussuomalaisiin ja Ano Turtiainen erotettiin perussuomalaisista. Turtiainen piti täysin järkevän puheen, joka on hyvä kuunnella.

Kummisetä
Jessica Fletcher
Viestit: 3245
Liittynyt: Ma Joulu 16, 2019 4:52 pm

Re: Poliisi pysäyttänyt laittoman, koronarajoituksia vastustavan mielenosoituksen

Viesti Kirjoittaja Kummisetä »

Kuinka hel-Vetin tyhmää porukkaa siellä hesessä oikein onkaan? Eipä ihme että tauti leviää.
qurqo kirjoitti:
To Loka 26, 2023 9:01 pm
Ei renkaat mustaa piirrä, kuin lukkiutuneena.
:mrgreen:

Vastaa Viestiin