Koronaan ja perusoikeuksiin liittyvät mielenosoitukset sekä -ilmaisut

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

holmesin haamu
Sherlock Holmes
Viestit: 7420
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: Koronaan ja perusoikeuksiin liittyvät mielenosoitukset sekä -ilmaisut

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

Alunperin paikalla näytti olevan 100-200-henkilöä. Kaikilla oli turvavälit eli olivat 2-3 hengen porukoissa ja yli parin metrin turvaväleillä. Paikalle olisi saattanut tulla vielä lisää väkeä, mutta silti tuo näytti melko väljältä tapahtumalta. Monissa paikoissa on nyt samalla tavalla kokoontunut väkeä ryhmiin pelkästään hyvän sään takia.

Huvittava ilmiö liittyi siihen kuinka poliisin selkeä tehtävä oli hajoittaa mielenosoittajat pieniin ryhmiin. Tässä onnistuttiin. Mutta sen jälkeen kävikin jotakin erikoista eli näitä yksittäisiä mielenosoittajia alettiin jahdata poliisin toimesta ja viemään putkaan, vaikka liikkuivat itsekseen kadulla.

Koronan kanssa tällä ei ole mitään tekemistä. Enemmän kyse onkin siitä eli halutaan estää agendalle epäsopivat mielenosoitukset kuin Venäjällä konsanaan.
holmesin haamu
Sherlock Holmes
Viestit: 7420
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: Koronaan ja perusoikeuksiin liittyvät mielenosoitukset sekä -ilmaisut

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

Huvittava tilanne tuolta. Kuuluisa ylikomisario Jari Taponen oli antanut käskyn Panu Huuhtaselle poistua Helsingin keskustan alueelta. Huuhtanen oli käppäilemässä itsekseen pois alueelta. Jossain vaiheessa pysähtyi juttelemaan yhden henkilön kanssa, mutta jatkoi sen jälkeen matkaa. Vähän myöhemmin poliisi tuli pidättämään livestriimissä.
Karhere
Roger Murtaugh
Viestit: 882
Liittynyt: Ti Maalis 05, 2019 1:27 pm

Re: Koronaan ja perusoikeuksiin liittyvät mielenosoitukset sekä -ilmaisut

Viesti Kirjoittaja Karhere »

Tarkastaja Levisi kirjoitti: Su Huhti 18, 2021 10:23 am Koronarajoituksia vastustavasta päiväkävelystähän näissä laittomissa kokoontumisissa ei ole kyse, vaan ihan itänaapurista ohjatusta poliittisesta hallitusvastaisesta hybridivaikuttamisesta. Hyvä että poliisi on paikalla.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kor ... #gs.yi0cfi

Koronarajoituksia vastustavia "päiväkävelyjä" suunnitellaan sunnuntaille – poliisi muistuttaa kokoontumislaista: "Olemme näkyvästi paikalla"

Sosiaalisessa mediassa koronarajoituksia vastustavissa ryhmissä suunnitellaan tulevalle sunnuntaille 18. huhtikuuta niin sanottuja "päiväkävelyjä".

– Käveleminen on täysin sallittua, kukaan ei voi estää sitä, koska ulkonaliikkumiskieltoa ei ole. Perustuslaillinen oikeus meillä kaikilla on liikkua missä haluaa ja kenen kanssa haluaa, kirjoitetaan Facebookin Koronakapina-ryhmässä.

Ryhmässä mainostetaan myös sunnuntaina vapauden puolesta järjestettävää "rauhanmarssia", joka lähtee Helsingin Senaatintorilta ja jatkuu eduskuntatalon kautta Rautatientorille.
Melkoista valehtelua taas, vihervassarit väittävät, että kyseessä on "itänaapurista ohjatusta poliittisesta hallitusvastaisesta hybridivaikuttamisesta", kun jokainen tietää, että nimenomaan tuollaista kirjoittavat vihervassari kommunistit ovat Putinin trolleja. Kukaan selväjärkinen ei usko noiden Putin trollien valheita.

Kummasti poliiseilla riittä resursseja tuollaisen mielenosoituksen valvomiseen, mutta ei tärkeämpiin tehtäviin..

Sinänsä en ymmärrä tapahtuman ideaa, mitä järkeä tuollaisessa on. Suomessa on kuitenkin vielä toistaiseksi sanan- ja kokoontumisen vapaus, vaikka punavihervassarit haluavat rajoittaa niitä. Pahimpia vihapuhujia, öyhöttäjiä ja riidan haastajia ovat punavihervassarit, jäljet johtavat suoraan Venäjän trollitehtaille.
URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11370
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Koronaan ja perusoikeuksiin liittyvät mielenosoitukset sekä -ilmaisut

Viesti Kirjoittaja URSA »

Senkus lukee koronaketjua, jos ei usko hybridisotaan. Siellä muutama nimimerkki on tarjoillut salaliittoteorioita uunituoreina. Korona olisi mm. laboratoriosta karannut bioase ja rokotteissa olisi mikrosiruja.
Poliisi hajotti korona­rajoituksia vastustavia mielen­ilmauksia Helsingissä – toistakymmentä mielen­osoittajaa otettiin kiinni

18:06

POLIISI joutui puuttumaan korona-ajan kokoontumisrajoituksia rikkovien mielenosoittajien toimintaan Helsingin keskustassa sunnuntaina.

Mielenosoittajat eivät noudattaneet poliisin antamia hajaantumiskehotuksia, jonka seurauksena toistakymmentä mielenosoittajaa otettiin kiinni.

Helsingissä oli samaan aikaan kaksi mielenosoitusta, toinen etukäteen ilmoitettu Rautatientorilla ja toinen ilman ilmoitusta järjestetty Senaatintorilla.

– Mielenosoituksista suurempi oli Senaatintorilla ja sinne oli kokoontunut arviolta 200–300 henkilöä. Senaatintorin tapahtumalla ei ollut ilmoitettua järjestäjää, komisario Jarmo Heinonen Helsingin poliisista kertoo.

POLIISI joutui antamaan hajaantumiskäskyjä Suurkirkon portaille tiiviisti kokoontuneiden mielenosoittajien toimintaan jo ennen kulkueen liikkeellelähtöä, koska mielenosoittajat rikkoivat kuuteen henkilöön rajattuja yleisötilaisuuksien kokoontumisrajoituksia.

Mielenosoituskulkue lähti liikkeelle noin kello 14.15 Aleksanterinkatua pitkin. Poliisi sulki kadun, jonka jälkeen mielenosoittajat hajaantuivat eri puolille. Poliisi antoi Esplanadille edenneille mielenosoittajille hajaantumiskäskyn. Osa suuntasi Rautatientorille, jossa oli erillinen yksityishenkilön järjestämä istumamielenosoitus.

Mielenosoittajia liittyi Rautatientorin rauhallisesti sujuneeseen mielenosoitukseen, jolloin väkimäärä ylittyi ja poliisi joutui päättämään mielenosoituksen ja kehottamaan väkijoukkoja hajaantumaan.

– Osa mielenosoittajista ei totellut poliisin hajaantumiskäskyä, Heinonen kertoo.

Poliisin kiinniottamat mielenosoittajat syyllistyivät niskoitteluun ja heille kirjoitettiin rikkeestä sakkorangaistus.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007927164.html
Avatar
meitzi
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5142
Liittynyt: La Loka 18, 2008 8:17 am

Re: Koronaan ja perusoikeuksiin liittyvät mielenosoitukset sekä -ilmaisut

Viesti Kirjoittaja meitzi »

holmesin haamu kirjoitti: La Huhti 17, 2021 9:22 pmEsimerkiksi tässä poliisi lopettaa uskonnollisen Julkisen tilaisuuden ja pidättää järjestäjät
Siis kylähullujen torikokouksen. Uskonnolliset tilaisuudet pidetään omissa tai omia vastaavissa tiloissa, tai sitten ennakkoilmoituksella ja silloin sovitaan käytännön järjestelyt. Järjestäjät otettiin kiinni, koska niskurointi, ei kokouksen vuoksi.
Työtön hullu ja eläkeläinen - Takkunatsi
holmesin haamu
Sherlock Holmes
Viestit: 7420
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: Koronaan ja perusoikeuksiin liittyvät mielenosoitukset sekä -ilmaisut

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

meitzi kirjoitti: Su Huhti 18, 2021 8:03 pm
holmesin haamu kirjoitti: La Huhti 17, 2021 9:22 pmEsimerkiksi tässä poliisi lopettaa uskonnollisen Julkisen tilaisuuden ja pidättää järjestäjät
Siis kylähullujen torikokouksen. Uskonnolliset tilaisuudet pidetään omissa tai omia vastaavissa tiloissa, tai sitten ennakkoilmoituksella ja silloin sovitaan käytännön järjestelyt. Järjestäjät otettiin kiinni, koska niskurointi, ei kokouksen vuoksi.
Eivät nuo mitenkään niskuroineet. Yrittivät selittää saman mistä videollakin oli tekstiä. Lisäksi ei tuolla ollut mitään yleisvaarallista tilannetta, johon poliisi yritti vedota.
holmesin haamu
Sherlock Holmes
Viestit: 7420
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: Koronaan ja perusoikeuksiin liittyvät mielenosoitukset sekä -ilmaisut

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

Poliisi oli paikalla ollessaan tallonut ja potkinut Suomen lippua maassa. Yhdessä tilanteessa poliisit olivat myös ajaneet väkijoukon edestä, jossa oli vaarana jäädä väkeä alle.

Suurin poliisin mielivalta liittyi kuitenkin pidätyksiin. Mielenosoittajille annettiin mielivaltaisia poistumiskäskyjä koko kaupungin alueelta ja otettiin putkaan vaikka kävelivät yksitellen.
Avatar
Säde-Sisko
Axel Foley
Viestit: 2235
Liittynyt: Ke Kesä 03, 2020 4:50 pm

Re: Koronaan ja perusoikeuksiin liittyvät mielenosoitukset sekä -ilmaisut

Viesti Kirjoittaja Säde-Sisko »

holmesin haamu kirjoitti: La Huhti 17, 2021 9:22 pm
https://youtu.be/j2d0qglKxzw
Tämän kaltaisiin jumalanpalveluksiin tulee kyllä suhtautua kuten seksiin. Tyydyttäköön itsensä miten huvittaa mutta ei julkisella paikalla.
”En ole puolesta, enkä vastaan, pikemminkin päinvastoin”
holmesin haamu
Sherlock Holmes
Viestit: 7420
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: Koronaan ja perusoikeuksiin liittyvät mielenosoitukset sekä -ilmaisut

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

Säde-Sisko kirjoitti: Ma Huhti 19, 2021 10:30 am
holmesin haamu kirjoitti: La Huhti 17, 2021 9:22 pm
https://youtu.be/j2d0qglKxzw
Tämän kaltaisiin jumalanpalveluksiin tulee kyllä suhtautua kuten seksiin. Tyydyttäköön itsensä miten huvittaa mutta ei julkisella paikalla.
Toki nuo hengelliset kokoukset voitaisiin pitää muualla kuin kadulla. Mutta tilaisuuden lopettamista perusteltiin koronarajoituksilla.
Avatar
Tarkastaja Levisi
Angus MacGyver
Viestit: 6665
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Koronaan ja perusoikeuksiin liittyvät mielenosoitukset sekä -ilmaisut

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

Suomen lippua muistuttavat läystäkkeet ovat viime vuosina seisoneet ojossa ainakin Hennalassa 2015 sekä Torniossa ja Harjavallassa samana vuonna.
Suurimmassa osaa tapahtumista kyse on virallisen Suomen lipun replikoista tai johdannaisista.
Torniossa mielenosoittajalla saattaa olla käsissään virallinen lipputankoon vedettävä Suomen lippu.

https://yle.fi/uutiset/3-8332434

Suomen lippua muistuttavien esineiden tai tuotteiden likaaminen, rikkominen tai muuten huono kohtelu ei tietääkseni ole laissa määritelty lipun häpäisy.

Jos ei ole virallinen lippu, aika vaikea sitä on virallisesti häpäistä. Suomen lipun erilaisten johdannaisten epäasiallinen käyttö, kuten vaikkapa Suomen lippu -kahvikuppiin kuseminen, ei ole lipun häpäisy.

Näiden 'isänmaallisten' mielenosoittajienhan kannattaa seuraavaksi pukeutua Suomen lippu- paitoihin, jolloin jokaiseen 'mieltään ilmaisevaan' tarttuminen on jo jonkin mielestä Suonen lipun häpäisy.

Toki Suomen lipun häpäisystä saavat fantasioida niin poliiseja lippua häpäiseviksi naamiorosvoiksi väittävä Ano Turtiainen kuin Sielun Veljetkin, jonka kappaleessa On mulla unelma kertoja pyyhkii kakkapyllynsä lippuun. Tosin sanoituksesta ei käy selville, onko kyse virallisesta lipusta tai onko kyseessä vaan vihaisen nuoren miehen pohtima metafora.


Mä pyyhin perseeni siniristilipulla
Ja panen LSD:tä syömään Suomen leijonan
Mä haluun elää ja kuolla
Tulla tanssaan tänne päälle maan
Valaa mä en vanno mitään
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
Insattsgruppen
Martin Beck
Viestit: 802
Liittynyt: Ti Loka 04, 2016 1:42 pm

Re: Koronaan ja perusoikeuksiin liittyvät mielenosoitukset sekä -ilmaisut

Viesti Kirjoittaja Insattsgruppen »

Karhere kirjoitti: Su Huhti 18, 2021 6:07 pm
Tarkastaja Levisi kirjoitti: Su Huhti 18, 2021 10:23 am Koronarajoituksia vastustavasta päiväkävelystähän näissä laittomissa kokoontumisissa ei ole kyse, vaan ihan itänaapurista ohjatusta poliittisesta hallitusvastaisesta hybridivaikuttamisesta. Hyvä että poliisi on paikalla.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kor ... #gs.yi0cfi

Koronarajoituksia vastustavia "päiväkävelyjä" suunnitellaan sunnuntaille – poliisi muistuttaa kokoontumislaista: "Olemme näkyvästi paikalla"

Sosiaalisessa mediassa koronarajoituksia vastustavissa ryhmissä suunnitellaan tulevalle sunnuntaille 18. huhtikuuta niin sanottuja "päiväkävelyjä".

– Käveleminen on täysin sallittua, kukaan ei voi estää sitä, koska ulkonaliikkumiskieltoa ei ole. Perustuslaillinen oikeus meillä kaikilla on liikkua missä haluaa ja kenen kanssa haluaa, kirjoitetaan Facebookin Koronakapina-ryhmässä.

Ryhmässä mainostetaan myös sunnuntaina vapauden puolesta järjestettävää "rauhanmarssia", joka lähtee Helsingin Senaatintorilta ja jatkuu eduskuntatalon kautta Rautatientorille.
Melkoista valehtelua taas, vihervassarit väittävät, että kyseessä on "itänaapurista ohjatusta poliittisesta hallitusvastaisesta hybridivaikuttamisesta", kun jokainen tietää, että nimenomaan tuollaista kirjoittavat vihervassari kommunistit ovat Putinin trolleja. Kukaan selväjärkinen ei usko noiden Putin trollien valheita.

Kummasti poliiseilla riittä resursseja tuollaisen mielenosoituksen valvomiseen, mutta ei tärkeämpiin tehtäviin..

Sinänsä en ymmärrä tapahtuman ideaa, mitä järkeä tuollaisessa on. Suomessa on kuitenkin vielä toistaiseksi sanan- ja kokoontumisen vapaus, vaikka punavihervassarit haluavat rajoittaa niitä. Pahimpia vihapuhujia, öyhöttäjiä ja riidan haastajia ovat punavihervassarit, jäljet johtavat suoraan Venäjän trollitehtaille.
Näin on. Putin ja hänen hämmentämisorganisaatio ohjaa kaikkien vihervassareitten toimintaa BLM’stä monikulttuuriin. Venäjän federaatio on onnistunut tekemään lännestä moraalisesti ja kulttuurisesti rikkinäisen.
Ohisalo, Andersson, Marin, Haavisto ovat Putinin parhaita kavereita Suomessa.
Insattsgruppen
Martin Beck
Viestit: 802
Liittynyt: Ti Loka 04, 2016 1:42 pm

Re: Koronaan ja perusoikeuksiin liittyvät mielenosoitukset sekä -ilmaisut

Viesti Kirjoittaja Insattsgruppen »

holmesin haamu kirjoitti: Ma Huhti 19, 2021 9:59 am
meitzi kirjoitti: Su Huhti 18, 2021 8:03 pm
holmesin haamu kirjoitti: La Huhti 17, 2021 9:22 pmEsimerkiksi tässä poliisi lopettaa uskonnollisen Julkisen tilaisuuden ja pidättää järjestäjät
Siis kylähullujen torikokouksen. Uskonnolliset tilaisuudet pidetään omissa tai omia vastaavissa tiloissa, tai sitten ennakkoilmoituksella ja silloin sovitaan käytännön järjestelyt. Järjestäjät otettiin kiinni, koska niskurointi, ei kokouksen vuoksi.
Eivät nuo mitenkään niskuroineet. Yrittivät selittää saman mistä videollakin oli tekstiä. Lisäksi ei tuolla ollut mitään yleisvaarallista tilannetta, johon poliisi yritti vedota.
Onhan se yleisvaarallista jos ihmiset herää ja huomaa että EU, YK, ja oman maan hallitus hilaa kokoajan kohti mielipidetotalitarismia missä enää suvaitaan median aivopesemiä kauko-ohjattuja mallikansalaisia.
Insattsgruppen
Martin Beck
Viestit: 802
Liittynyt: Ti Loka 04, 2016 1:42 pm

Re: Koronaan ja perusoikeuksiin liittyvät mielenosoitukset sekä -ilmaisut

Viesti Kirjoittaja Insattsgruppen »

Ei media ja Ohihuora ole vieläkään ollut huolissaan poliisin otteista tämän kulkueen hajottamisen yhteydessä tai valmiudesta ampua perustuslakia puolustavia kansalaisia jos käsky annetaan.
Likeavirgin
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4632
Liittynyt: Su Huhti 19, 2020 8:18 pm

Re: Koronaan ja perusoikeuksiin liittyvät mielenosoitukset sekä -ilmaisut

Viesti Kirjoittaja Likeavirgin »

poikani kirjoitti: Su Huhti 18, 2021 10:42 am
Tarkastaja Levisi kirjoitti: Su Huhti 18, 2021 10:23 am Koronarajoituksia vastustavasta päiväkävelystähän näissä laittomissa kokoontumisissa ei ole kyse,
Älä valehtele. Kävelyt eivät ole laittomia.

Likeavirgin
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4632
Liittynyt: Su Huhti 19, 2020 8:18 pm

Re: Poliisin estämä suurkulkue perustuslain puolesta

Viesti Kirjoittaja Likeavirgin »

PiikkiSika kirjoitti: La Huhti 17, 2021 4:09 am
Likeavirgin kirjoitti: Pe Huhti 16, 2021 2:28 pm ...
Kukaan tavallinen ihminen ei lähde maleksimaan tuonne toreille suomenlipun kanssa...
Pitää paikkansa ja johtuen siitä, että "tavallinen ihminen" on useimmiten täysi lammas, peloissaan korona-uutisia selaava vätys (bää-bää)
#maskit_roskiin
Hienosti toit äärioikeiston narratiivin esille. Pisteet siitä. Tavalliset ihmiset ovat täysiä lampaita ja kehitysrajoitteiset väkivaltaiset sosiaaliturvalla elostelevat natsit niitä sankareita :roll:
Vastaa Viestiin