Entisen helsinkiläispoliisin paljastusblogi kertoo poliisien sikailusta

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7198
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Entisen helsinkiläispoliisin paljastusblogi kertoo poliisien sikailusta

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

HS kertoi ”lokapojiksi” kutsutusta poliisiryhmästä, joka lähteen mukaan käytti valta-asemaansa hyväksi muun muassa pahoinpitelemällä asiakkaitaan ja siivoamalla putkavideotallenteita. Nimettömät poliisilähteet kertovat, että sisäinen ilmapiiri poliisissa on parantunut.
Helsingin Sanomat haastatteli entistä poliisia Joakin Lindholmia ja useita virassa olevia poliiseja nimettömänä. Kuvituskuva.

Entinen poliisi Joakim Lindholm kirjoitti 2021 blogiteksteissään kokemuksistaan poliisina Itäkeskuksen alueella 2006–2007.
Lindholm kirjoitti todistamastaan poliisiväkivallasta vuoroissaan. Päivitysten otsikoissa kerrottiin erilaisista asiakkaisiin kohdistuneesta väkivallanteoista, kuten ”juoponheittokisoista” ja asiakkaan paiskaamisen alas rappuja.
Yksi otsikko on nimeltään ”Ulkomaalaispoliisin ylikonstaapelin raiskausyritys ja virka-aseman väärinkäyttö”.
Lindholmin mukaan ”lokapojiksi” nimetty ryhmä suhtautui lisäksi rasistisesti ja asenteellisesti muun muassa romaneihin, maahanmuuttajiin ja naisiin.
Kollegat peittelivät väitteiden mukaan toistensa rikkeitä ja esimerkiksi putkaväkivallan todisteita. Lindholmin mukaan tallenteita saatettiin siivota.
– Lokapojissa minulle opetettiin, että kun pokaa (poliisislangia: tarkoittaa asiakasta) lyödään, täytyy tehdä rikosilmoitus virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, Lindholm kertoo Helsingin Sanomille.

Poliisihallitus tiedotti sunnuntaiaamuna, että edellä mainitut väärinkäytösepäilyt annettu syyttäjälle esiselvitettäviksi jo viime vuonna.
Poliisihallitus kertoo tiedotteessaan, että se pitää vanhojenkin tapausten esiin nousemista tärkeänä.
– Esitetyt väitteet poliisin käytöksestä ja väärinkäytöksistä ovat vakavia ja väitetty toiminta täysin poliisin arvojen, etiikan ja toimintaperiaatteiden vastaista, sanoo Poliisihallituksen poliisiylitarkastaja Pekka-Matias Väisänen poliisin tiedotteessa.
– Esiselvityksestä ja siitä tiedottamisesta vastaa syyttäjä. On erittäin tärkeää, että väitteet ja niiden todenperäisyys selvitetään, jotta niihin voidaan reagoida. Jokainen esiin tullut epäkohta on liikaa. Poliisi ei kuitenkaan reagoi huhujen ja kuulopuheiden mukaan, vaan faktojen pohjalta, mistä syystä ulkopuolisen syyttäjän esiselvityksen lopputulos on keskeinen.

Poliisien käytös nyt?
HS haastatteli poliisissa työskenteleviä henkilöitä, jotka kertovat poliisissa tapahtuvien väärinkäytösten vähentyneen vuosien varrella. Poliisikulttuuri on ollut heidän mukaansa aiemmin väkivaltaisempaa ja asenteellisempaa.
Kaikki haastateltavista ovat sitä mieltä, että kollegan väärinkäytöksistä hiljeneminen vähenee koko ajan.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/980a ... 5fae06821b

VastarannanKiiski
Axel Foley
Viestit: 2438
Liittynyt: La Helmi 08, 2020 6:24 pm

Re: Entisen helsinkiläispoliisin paljastusblogi kertoo poliisien sikailusta

Viesti Kirjoittaja VastarannanKiiski »

poikani kirjoitti:
Su Touko 08, 2022 11:06 am
Erittäin hyvä juttu, että HS:n myötä nämä epäkohdat saavat valtavasti näkyvyyttä. On hieman harmi, että juttu on vain tilaajille, mutta toisaalta HS:n tilaajakunnassa korostuvat juuri ne vähän iäkkäämmät, konservatiivisemmat ihmiset, jotka eivät - ehkä Aarnion tapausta lukuunottamatta - voi millään uskoa mitään pahaa poliisista. Toivon todella, että heidän silmänsä aukeavat. Poliisiin voi luottaa yhtä paljon tai yhtä vähän kuin omaan naapuriin, eli riippuu täysin naapurista.
Juttu tosiaan on pitkä ja vain tilaajille. Siinä oli tämäkin pätkä:

https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000008463561.html
Tapaus annettiin valtakunnan­syyttäjän­toimistosta syyttäjä Jukka Haavistolle. Hän toimii tutkinnanjohtajana. Poliisirikoksissa tutkintaa johtaa aina syyttäjä.

Haavistolla on kokemusta poliisirikoksista parinkymmenen vuoden ajalta. Haavisto toimi tutkinnanjohtajana muun muassa Jari Aarnion huumerikosjutussa.

Lindholmin väitteitä koskeva selvitys on ollut hyvin mittava, Haavisto sanoo.

”Olemme kuulleet lukuisia ihmisiä todistajina ja koettaneet kaivaa rekistereistä tietoja.”

Selvitystä vaikeuttaa se, että monet kerrotuista asioista ovat noin viisitoista vuotta vanhoja. Niistä on vaikea saada näyttöä, ja vaikka sitä löytyisi, valtaosa rikoksista olisi mahdollisesti jo vanhentuneita. Toki eivät kaikki. Esimerkiksi törkeän pahoinpitelyn syyteoikeus vanhenee kahdessakymmenessä vuodessa.

Jukka Haavisto ei halua kommentoida sisäisessä tutkinnassa selvinneitä asioita, koska esiselvitys on kesken. Toistaiseksi yhtään esitutkintaa ei ole avattu, eli Haavisto ei ole nähnyt syytä epäillä rikosta minkään Lindholmin kertoman asian kohdalla.

Haavisto sanoo, että ”asia kyllä selvitetään loppuun”, mutta hän ei osaa sanoa miten pitkään siinä menee. Tutkijana toiminut poliisi on äskettäin siirretty toisiin tehtäviin, ja tällä hetkellä selvitys seisoo.

Hesarin tuomasta ja muustakin julkisuudesta saattaisi olla apua vauhdittamaan tutkintaa. Jospa niitä esitutkintoja saataisiin sitten avattua ja tuomioita luettua. Hyytävää, jos tosiaan joku "lokapojista" on vaan edennyt urallaan tekemisistään huolimatta.. Tästä taisi olla maininta aiemmassa lainaamassani Hesarin tekstissä. Tämän tyypin nimi ja asema oliis varsin kiinnostava tieto.

inka
Jane Marple
Viestit: 1030
Liittynyt: To Maalis 10, 2011 5:54 pm
Paikkakunta: Santa Catarina

Re: Entisen helsinkiläispoliisin paljastusblogi kertoo poliisien sikailusta

Viesti Kirjoittaja inka »

Oikeus ennen kaikkea kirjoitti:
Su Touko 08, 2022 11:56 am
Poliisien käytös nyt?
HS haastatteli poliisissa työskenteleviä henkilöitä, jotka kertovat poliisissa tapahtuvien väärinkäytösten vähentyneen vuosien varrella. Poliisikulttuuri on ollut heidän mukaansa aiemmin väkivaltaisempaa ja asenteellisempaa.
Kaikki haastateltavista ovat sitä mieltä, että kollegan väärinkäytöksistä hiljeneminen vähenee koko ajan.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/980a ... 5fae06821b
Lainausta lyhennetty.
Tuo lihavoimani kohta uutisesta pisti omaan silmään, Kiva kun vähenee, se vaan etteihän sellaista pitäisi tapahtua ollenkaan. Suomen poliisihan on rehti ja luotettava viranomaistaho... tai sitten ei :lol:
Pää kiinni painajainen -Klamydia-

JanitaSlim
Adrian Monk
Viestit: 2952
Liittynyt: Pe Syys 18, 2020 5:51 pm

Re: Entisen helsinkiläispoliisin paljastusblogi kertoo poliisien sikailusta

Viesti Kirjoittaja JanitaSlim »

inka kirjoitti:
Ma Touko 09, 2022 5:32 am
Oikeus ennen kaikkea kirjoitti:
Su Touko 08, 2022 11:56 am
Poliisien käytös nyt?
HS haastatteli poliisissa työskenteleviä henkilöitä, jotka kertovat poliisissa tapahtuvien väärinkäytösten vähentyneen vuosien varrella. Poliisikulttuuri on ollut heidän mukaansa aiemmin väkivaltaisempaa ja asenteellisempaa.
Kaikki haastateltavista ovat sitä mieltä, että kollegan väärinkäytöksistä hiljeneminen vähenee koko ajan.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/980a ... 5fae06821b
Lainausta lyhennetty.
Tuo lihavoimani kohta uutisesta pisti omaan silmään, Kiva kun vähenee, se vaan etteihän sellaista pitäisi tapahtua ollenkaan. Suomen poliisihan on rehti ja luotettava viranomaistaho... tai sitten ei :lol:
Tuossahan poliisi myöntää, että väärinkäytöksiä on ennen tapahtunut paljon enemmän eikä niihin ole puututtu :shock: Nykyään väärinkäytökset pitää siis tapahtua niin, etteivät muut huomaa niistä kertoa :shock: :shock:

Hermione
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5039
Liittynyt: Ma Kesä 22, 2020 6:38 pm

Re: Entisen helsinkiläispoliisin paljastusblogi kertoo poliisien sikailusta

Viesti Kirjoittaja Hermione »

"Lokapoikien" osalta epäillyt rikokset lienevät sitä vakavuusastetta, ettei niiden syyteoikeus ole vielä vanhentunut vaikka ovatkin tapahtuneet yli vuosikymmen sitten. 2000-luvun ajalta lienee mahdollista selvittää mm. putkakuolemien tapahtuma-ajat ja -paikat.

Joakim on kyllä tehnyt valtavan hienoa työtä. Vaatii todella suurta rohkeutta tuoda tämän tyyppisiä asioita julki.

sikapäivät2020
Hetty Wainthropp
Viestit: 460
Liittynyt: To Loka 08, 2020 12:02 pm

Re: Entisen helsinkiläispoliisin paljastusblogi kertoo poliisien sikailusta

Viesti Kirjoittaja sikapäivät2020 »

Olen vanhempaa ikäluokkaa,ja nuoruus ei ollut mitenkään rauhallinen.Olen putkassa ollut aika usein.Kaksi kertaa tullut pamppua juoppooutkassa,munuaisiin ja yleensä jalkapohjiin Yhden kerran pidätyksen ja kuulustelujen välissä,tuli kahden Konstan toimesta pamppua.Olivat paikallisia konstaapeleita.Pääsin toista vetämään turpaan.Siihen loppui hakkaaminen.Siihen loppui myös pitätys.Muutamaa viikkoa myöhemmin, toinen näistä konstaapeleista,tarjosi sovinto kahvit ja munkin 🙂

JanitaSlim
Adrian Monk
Viestit: 2952
Liittynyt: Pe Syys 18, 2020 5:51 pm

Re: Entisen helsinkiläispoliisin paljastusblogi kertoo poliisien sikailusta

Viesti Kirjoittaja JanitaSlim »

*poistettu täysin alatyylinen viesti ja nimimerkki lähetetty Tuomioisuimen käsittelyyn*t:mode

Avatar
H.Moilanen
David Starsky
Viestit: 4528
Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 2:30 pm

Re: Entisen helsinkiläispoliisin paljastusblogi kertoo poliisien sikailusta

Viesti Kirjoittaja H.Moilanen »

Mulla on tähän mennessä vain yksi putkakokemus ja se oli hyvin myönteinen. Joskus alakoululaisina mentiin ex temporee uinuvan tuppukylän uinuvalle poliisiasemalle (joku minisatelliitti), missä oli vain yksi toimettoman oloinen mutta erittäin asiakaspalveluhenkinen poliisimies. Kun aikamme ruikutettiin, päästiin näkemään ja kokemaan ihkaoikea putka, missä sitten kikatettiin kahteen pekkaan ennen kuin saimme "vapautuksen". Siinä oli poliisilla silmää ja huumoria uteliaiden kersojen touhuille. Vierailusta jäi hauska muisto, jonka muistan edelleen hyvin tarkasti, vaikka vuosia on kulunut eikä vierailu kovin kauaa kestänyt.

Mutta totta on sekin, että ei poliisien p€rseilyt ole jääneet minullekaan vieraiksi. Valitettavasti. En epäile, etteikö osa tai jopa kaikki julkisuuteen tulleista ikävistä jutuista voisi pitää paikkaansa. Ikävien tekemisten lisäksi on koettu myös ikäviä tekemättä jättämisiä :? ...
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.

sikapäivät2020
Hetty Wainthropp
Viestit: 460
Liittynyt: To Loka 08, 2020 12:02 pm

Re: Entisen helsinkiläispoliisin paljastusblogi kertoo poliisien sikailusta

Viesti Kirjoittaja sikapäivät2020 »

JanitaSlim kirjoitti:
Ma Touko 09, 2022 11:34 am
sikapäivät2020 kirjoitti:
Ma Touko 09, 2022 11:32 am
Olen vanhempaa ikäluokkaa,ja nuoruus ei ollut mitenkään rauhallinen.Olen putkassa ollut aika usein.Kaksi kertaa tullut pamppua juoppooutkassa,munuaisiin ja yleensä jalkapohjiin Yhden kerran pidätyksen ja kuulustelujen välissä,tuli kahden Konstan toimesta pamppua.Olivat paikallisia konstaapeleita.Pääsin toista vetämään turpaan.Siihen loppui hakkaaminen.Siihen loppui myös pitätys.Muutamaa viikkoa myöhemmin, toinen näistä konstaapeleista,tarjosi sovinto kahvit ja munkin 🙂
*poistettu toisen nimimerkin arvostelua. Sellaisen paikka on Lautamiehissä*t:mode

claw
Poliisikoira Rex
Viestit: 269
Liittynyt: To Touko 28, 2020 9:20 am

Re: Entisen helsinkiläispoliisin paljastusblogi kertoo poliisien sikailusta

Viesti Kirjoittaja claw »

sikapäivät2020 kirjoitti:
Ma Touko 09, 2022 12:48 pm
JanitaSlim kirjoitti:
Ma Touko 09, 2022 11:34 am
sikapäivät2020 kirjoitti:
Ma Touko 09, 2022 11:32 am
Olen vanhempaa ikäluokkaa,ja nuoruus ei ollut mitenkään rauhallinen.Olen putkassa ollut aika usein.Kaksi kertaa tullut pamppua juoppooutkassa,munuaisiin ja yleensä jalkapohjiin Yhden kerran pidätyksen ja kuulustelujen välissä,tuli kahden Konstan toimesta pamppua.Olivat paikallisia konstaapeleita.Pääsin toista vetämään turpaan.Siihen loppui hakkaaminen.Siihen loppui myös pitätys.Muutamaa viikkoa myöhemmin, toinen näistä konstaapeleista,tarjosi sovinto kahvit ja munkin 🙂
*poistettu toisen nimimerkin arvostelua. Sellaisen paikka on Lautamiehissä*t:mode

*poistettu Lautamihiin kuuluvaa pohdintaa joka ei liity ketjun aiheeseen*t:mode

TippaKannu
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 95
Liittynyt: Ti Joulu 25, 2018 4:26 pm

Re: Entisen helsinkiläispoliisin paljastusblogi kertoo poliisien sikailusta

Viesti Kirjoittaja TippaKannu »

Paljonko lahjoititte rahaa ja onko mitään uutta ja mullistavaa?

MsLemon
Alibin satunnaislukija
Viestit: 63
Liittynyt: Ti Huhti 13, 2021 10:24 pm

Re: Entisen helsinkiläispoliisin paljastusblogi kertoo poliisien sikailusta

Viesti Kirjoittaja MsLemon »

Jaahas Seiskassa oli tämmöstä.Pomppas Facebookissa silmille:


https://www.seiska.fi/Kotimaa/Rajuja-va ... 0Dpsjfzvb8


”Rajuja väkivaltaväitteitä poliisista laukonut Joakim Lindholm kylvi itse kauhua – ex-poliisi riehui aseella ja jätti luoteja lääkärille”

VastarannanKiiski
Axel Foley
Viestit: 2438
Liittynyt: La Helmi 08, 2020 6:24 pm

Re: Entisen helsinkiläispoliisin paljastusblogi kertoo poliisien sikailusta

Viesti Kirjoittaja VastarannanKiiski »

MsLemon kirjoitti:
Su Kesä 19, 2022 9:59 am
Jaahas Seiskassa oli tämmöstä.Pomppas Facebookissa silmille:


https://www.seiska.fi/Kotimaa/Rajuja-va ... 0Dpsjfzvb8


”Rajuja väkivaltaväitteitä poliisista laukonut Joakim Lindholm kylvi itse kauhua – ex-poliisi riehui aseella ja jätti luoteja lääkärille”
Tämä tosiaan asettaa aika outoon valoon tuon Hesarin "tutkivan journalismin" aiemman artikkelin. Hesarin luotettavuus puolueettomana tiedonvälittäjänä alkaa omissa silmissäni olla kadonnut.

holmesin haamu
Sherlock Holmes
Viestit: 7396
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: Entisen helsinkiläispoliisin paljastusblogi kertoo poliisien sikailusta

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

VastarannanKiiski kirjoitti:
Su Kesä 19, 2022 12:20 pm
MsLemon kirjoitti:
Su Kesä 19, 2022 9:59 am
Jaahas Seiskassa oli tämmöstä.Pomppas Facebookissa silmille:


https://www.seiska.fi/Kotimaa/Rajuja-va ... 0Dpsjfzvb8


”Rajuja väkivaltaväitteitä poliisista laukonut Joakim Lindholm kylvi itse kauhua – ex-poliisi riehui aseella ja jätti luoteja lääkärille”
Tämä tosiaan asettaa aika outoon valoon tuon Hesarin "tutkivan journalismin" aiemman artikkelin. Hesarin luotettavuus puolueettomana tiedonvälittäjänä alkaa omissa silmissäni olla kadonnut.
Kieltämättä aika kyseenalaista.
– Väkivaltainen poliisiryhmä löi turpaan ihmisiä, pahoinpiteli putkaan joutuneita ja ”siivosi” surutta todisteet. Rasismi ja seksismi rehottivat, HS:n jutun ingressissä todettiin.

HS:n väitteet törkeistä rikoksista eivät perustu oikeuden tuomioihin, koska sellaisia ei ole. Väitetyistä rikoksista ei ole koskaan edes käynnistetty yhtään esitukintaa.

HS:n juttu perustui ex-poliisi Joakim Lindholmin väitteisiin poliisikollegoistaan. Lindholm työskenteli Itäkeskuksen poliisissa harjoittelijana vuosina 2006–2007
Uskottavuus koetuksella
Jostain syystä Lindholm avautui jutussa esitetyistä väitteistä ensimmäisen kerran blogissaan maaliskuussa 2021. Lindholm siis vaikeni 15 vuotta, kunnes yhtäkkiä avasi sanaisen arkkunsa.

Seiskan selvityksen mukaan Lindholmin lennokkaisiin kertomuksiin tulee suhtautua varauksella.

Lindholm esimerkiksi joutui juuri ennen kohubloginsa aloittamista kaksi kertaa poliisin Karhu-ryhmän kiinniottamaksi. Tiedot siitä, että kiinnioton suoritti juuri poliisin Karhu-ryhmä, perustuvat Lindholmin omiin kertomuksiin.

Lindholm näyttää myös suunnitelleen tulevaisuuden askelmerkkinsä tarkoin. HS:n juttua seuraavana päivänä hän ilmoitti pyrkivänsä seuraavissa vaaleissa kansanedustajaksi piraattipuolueen listoilta.

Sai ainoana tuomion
Lindholm on kertonut tapahtumista osittain blogissaan, mutta unohti mainita sen, että joutui baari-illan jälkeisestä aseella riehumisesta ainoana henkilönä syytettyjen penkille.

Juttu tuli vireille marraskuussa 2020. Vain neljää kuukautta myöhemmin Lindholm alkoi syyttää blogissaan poliisia 15 vuoden takaisista asioista.

Oikeus antoi jutussa tuomion maaliskuussa 2021. Tuomion mukaan Lindholm syyllistyi toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapitoon.

Tuomio oli 20 kappaletta kuuden euron päiväsakkoa eli maksettavaa minituloiselle Lindholmille tuli 120 euroa.

Vaati lääkkeitä uhkaamalla
Lindholmin selkkaukset poliisin kanssa eivät loppuneet tähän. Hieman ennen kohuttujen blogikirjoitusten aloittamista hän joutui toistamiseen tekemisiin Karhu-ryhmän kanssa.

Seiskan tietojen mukaan Lindholm marssi lääkäriin vaatimaan itselleen lääkkeitä. Kun lääkäri ei suostunut kirjoittamaan reseptiä, Lindholm ryhtyi uhkailemaan.

Seiskan tietojen mukaan Lindholm tehosti sanojaan jättämällä luoteja lääkärin pöydälle. Lindholmin perään hälytettiin Karhu-ryhmä. Poliisin erikoisryhmä haki Lindholmin tämän kotoa huomaansa näyttävällä operaatiolla.

Seiskan tietojen mukaan tapaus on tällä hetkellä syyteharkinnassa.

Seiska tavoitti poliisirikoksia tutkivan kihlakunnansyyttäjä Jukka Haaviston, joka vahvisti, ettei Lindholmin väitteiden perusteella ole aloitettu yhtään esitutkintaa.

Haaviston mukaan yhtään tuomiota asiasta ei ole myöskään koskaan annettu, vaikka HS:n jutun ingressitekstissä väitetään faktana rajuja rikoksia tapahtuneen.

– No se on Hesarin näkemys asioista, Haavisto naurahti Seiskalle.

holmesin haamu
Sherlock Holmes
Viestit: 7396
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: Entisen helsinkiläispoliisin paljastusblogi kertoo poliisien sikailusta

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

Paikalle saapunut poliisin Karhu-erikoisryhmä piiritti Lindholmin. Käskytyksen jälkeen Lindholmia lyötiin teleskooppipatukalla, jonka jälkeen hänen paiskattiin yöksi putkaan.

Tapahtuman jälkeen Lindholmin vuosien virkasuhde poliisiin päättyi. Lindholmin mukaan hän erosi omasta halustaan poliisin virasta.


En tarkalleen muista miten tämä tarina alkoi, mutta itselle tuli vaikutelma kuin Lindholm olisi yhtäkkiä alkanut kokemaan halun paljastaa poliisin toimintaa omalta ajaltaan, kun koki sen moraalisesti oikeaksi.

Tuolloin ei vain paljastunut, että hän oli itse syyllistynyt rikoksiin ja oli epäselvää olisiko voinut jatkaa poliisina toimimista näiden rikosten jälkeen.

HSn juttu pitäisi lukea uudestaan, mutta on varsin erikoista jos tälläisiä asioita jätetään mainitsematta, mutta samaan aikaan kerrotaan kuin täysin varmuudella
Useat muut poliisit olisivat syyllistynyt rikoksiin, joista ei kuitenkaan löydy näin myöhemminkään mitään todisteita.

Vastaa Viestiin