Oulu: Ammuskelua Alppilassa 15.4.2021

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Avuton
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 10
Liittynyt: Ma Heinä 13, 2020 7:26 am

Oulu: Ammuskelua Alppilassa 15.4.2021

Viesti Kirjoittaja Avuton »

Pyöräilijä löysi verijäljet keskellä päivää, laukauksista havaintoja – poliisioperaatio Oulussa herätti huomiota

Oulun Alppilassa sattui torstaina iltapäivällä jonkin sortin väkivaltatapaus. Poliisi on vaitonainen.

Oulun pohjoispuolella Alppilassa oli torstaina keskellä päivää huomiota herättänyt poliisioperaatio. Kahden eri lähteen mukaan paikalla kuultiin laukaus tai laukauksia.

Iltalehdelle asiasta kertonut oululaismies oli alueella liikkeellä pyörällä. Hän oli menossa asioimaan paikalliseen liikkeeseen, jonka piha-alueella tapahtui.

– Pyöräilin siitä ohitse. Aloin jarruttaa ja oli luurit päässä. Näin iäkkäämmän ukkelin katselevan sisäpihalle. Siihen pärähti auto kaasu pohjassa. Perä heitti, kun auto ajoi pois.

Mies näki vanhemmanpuoleisen henkilöauton kaahaavan kovaa vauhtia pois paikalta.

– En nähnyt mitään tuntomerkkejä enkä henkilöitä, enkä rekisterinumeroakaan.

Veriläikät ja romua

Pihalta paljastuivat väkivallan jäljet.

– Siellä oli huomattavat veriläikät ja jotakin romua. Oli hyvä tuuri, että tulin myöhässä. Kaikki tapahtui muutamissa sekunneissa.

Paikalle tuli viereisten yritysten henkilökuntaa ennen kuin kaksi poliisin partiota saapui. Miehen mielestä näyttää siltä, että pahoinpitelyn uhri vietiin paenneen auton mukana.

– Joku oli kuullut ampuma-aseenkin ääniä. Kuulemma siinä pihalla hakkasivat jotakin, eikä siihen jäänyt ketään. Luulen että olisin nähnyt, jos uhri olisi paennut tai ollut siinä.

Poliisi vaitonainen

Paikalle tuli raskaasti aseistettu poliisi. Alue eristettiin.

– He sanoivat kaikille, että kauemmas. Kahden käden aseet oli poliiseilla.

Poliisi kertoo asiasta toistaiseksi niukanlaisesti.

– Oulun poliisilla oli tänään iltapäivällä operaatio Oulussa Alppilan ja Koskelan alueella. Tilanne on ohi. Poliisi ei tässä vaiheessa tiedota asiasta enempää, poliisi tviittasi.

Johtokeskuksesta ei annettu lisätietoja, vaan todettiin, että tutkinnanjohtaja tiedottaa lisää, jos on tiedottaakseen. Tutkinnanjohtajaa ei vielä ole nimetty.

Ainakaan poliisi ei tilanteessa ampunut laukauksia.



Mistähän tässä mahtaa olla kysymys?

Otsikkoa päivitetty
-NILS-

Slaikka
Sofia Karppi
Viestit: 432
Liittynyt: Ke Loka 21, 2020 1:25 am

Re: Poliisioperaatio Oulussa: Pyöräilijä löysi verijäljet, laukauksia kuultu

Viesti Kirjoittaja Slaikka »

Onko kanttihousut paukutelleet vaiko kehitysmaamuslimit ratkoneet pitsa kiistoja?

Toimintaterapia
Hetty Wainthropp
Viestit: 483
Liittynyt: Ti Syys 17, 2019 2:53 pm

Re: Poliisioperaatio Oulussa: Pyöräilijä löysi verijäljet, laukauksia kuultu

Viesti Kirjoittaja Toimintaterapia »

Alppilassa on monenlaista yritystoimintaa lähinnä Kaarnatien ja Patteritien varsilla. Patteritiellä sijaitsevasta autokorjaamosta on kuulunut kaikenlaista huvittavaakin tietoa. Olivat romujaan sijoitelleet naapurienkin tonteille kun oma tontti on täyttynyt moneen kertaan ja kaupunki vaati sitten tontin ja lähialueen siistimistä uhkasakon voimalla. Omistajalla huhujen mukaan jotain käräjätaustaakin. En siis toki mitenkään sano että tämä tapahtuma liittyisi siihen firmaan, mutta jos liittyisi niin enpä sinänsä ihmettelisi.
Sveriges sak är vår!

Avuton
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 10
Liittynyt: Ma Heinä 13, 2020 7:26 am

Re: Poliisioperaatio Oulussa: Pyöräilijä löysi verijäljet, laukauksia kuultu

Viesti Kirjoittaja Avuton »

Tässäpä vielä linkki uutiseen, josta aloitusviesti on otettu: https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/ea49 ... 584ecd7732

warsaw
Alibin satunnaislukija
Viestit: 69
Liittynyt: To Huhti 01, 2021 11:28 am

Re: Oulu: Ammuskelua Alppilassa 15.4.2021

Viesti Kirjoittaja warsaw »

Oulun Alp­pi­las­sa tors­tai­na vakava vä­ki­val­lan­te­ko – Pat­te­ri­tiel­lä am­mut­tiin lau­kauk­sia, poliisi löysi pai­kal­ta am­pu­ma­vam­mo­ja saaneen miehen, neljä otettu kiinni

Poliisin mukaan tapahtumia tutkitaan muun muassa tapon yrityksenä. Oulun poliisi pyytää tapahtumista yleisöltä havaintoja ja vihjeitä.

Oulun Alppilassa Patteritiellä tapahtui eilen torstaina alkuiltapäivästä vakava väkivallanteko, jota tutkitaan tapon yrityksenä, kertoo poliisi.

Poliisi sai hätäkeskuksen kautta noin kello 14 aikaan ilmoituksen, että Patteritiellä on kuulunut laukauksen ääniä ja että paikalla pahoinpidellään miestä.

Poliisin tullessa paikalle osalliset olivat ehtineet häipyä. Paikalta löytyi ampumavammoja saanut uhri, joka vietiin OYSiin jatkohoitoon.

Poliisi kertoo tavoittaneensa pian teon paljastuttua neljä henkilöä, joilla epäillään olevan osuutta tapahtumiin. Nelikko otettiin kiinni.

– Esitutkinta on aivan alkuvaiheessa, joten poliisi ei kerro tarkempia tietoja tapahtuneesta. Asiaa tutkitaan tapon yrityksenä, poliisin tiedotteessa sanotaan.

Tapahtumiin epäillään liittyvän myös ainakin ampuma-aserikoksia sekä huumausainerikos.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Eeva Törmänen kertoo, että uhri löytyi piha-alueelta. Hänen mukaansa poliisin tiedossa ei toistaiseksi ole, että sivulliset olisivat olleet konkreettisessa vaarassa ammuttujen laukausten vuoksi.

Patteritiellä sijaitsee vieri vieressä muun muassa useiden yritysten toimitiloja.

Tutkintaa jatketaan muun muassa kuulusteluilla ja teknisellä rikostutkinnalla.

Poliisi pyytää nyt tapahtumat nähneitä tai muutoin asiasta tietäviä ottamaan yhteyttä vihjepuhelinnumeroon 0295 416 194 tai sähköpostilla [email protected]

https://www.kaleva.fi/oulun-alppilassa- ... -p/3525255


Ampumavälikohtaus Oulun Alppilassa

Torstaina 15.4.2021 tapahtui Oulun Alppilassa väkivaltatilanne.

Poliisi sai hätäkeskuksen kautta noin kello 14 aikaan ilmoituksen, että Alppilassa Patteritiellä on kuulunut laukauksen ääniä ja että paikalla pahoinpidellään miestä.

Poliisin saapuessa paikalle osalliset olivat poistuneet. Heidät kuitenkin tavoitettiin nopeasti. Poliisi otti kiinni neljä henkilöä, ja uhri toimitettiin Oulun yliopistolliseen sairaalaan. Hänellä oli ampumavammoja.

Esitutkinta on aivan alkuvaiheessa, joten poliisi ei kerro tarkempia tietoja tapahtuneesta. Asiaa tutkitaan tapon yrityksenä. Tapahtumiin epäillään liittyvän myös ainakin ampuma-aserikoksia sekä huumausainerikos. Tutkintaa jatketaan muun muassa kuulusteluilla ja teknisellä rikostutkinnalla.

Poliisi pyytää tapauksen nähneitä ottamaan yhteyttä vihjepuhelinnumeroon 0295 416 194 tai sähköpostilla [email protected]

https://poliisi.fi/-/ampumavalikohtaus-oulun-alppilassa

16.4.2021 12.23


Patteritien auto ja kirpparitrokareilla on kerran kuussa vähintään naama paikattuna taikka kädet kipsattuina. Rankkaa taitaa olla bisnes.
Viimeksi muokannut warsaw, Pe Huhti 16, 2021 12:55 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Treworer
Remington Steele
Viestit: 236
Liittynyt: Ke Loka 07, 2020 11:01 am

Re: Poliisioperaatio Oulussa: Pyöräilijä löysi verijäljet, laukauksia kuultu

Viesti Kirjoittaja Treworer »

4 kiinni mutta seuruetta ei mainittu oliskoha paikalliset antifanistit hommmissa?
Allekirjoitus

Ghost hunting
Horatio Caine
Viestit: 6414
Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
Paikkakunta: aarniometsä

Re: Poliisioperaatio Oulussa: Pyöräilijä löysi verijäljet, laukauksia kuultu

Viesti Kirjoittaja Ghost hunting »

Jahas tähän pisteeseen ollaan sitte tultu, hönöt tappelee reviiristään, tai velaperintää ja kostoa varmaan.
Kannattaako niitä mömmöjä vetää kaksin käsin? Vähempikin riittäis ja tulis yhteiskunnalle halvemmaks.

Toimintaterapia
Hetty Wainthropp
Viestit: 483
Liittynyt: Ti Syys 17, 2019 2:53 pm

Re: Poliisioperaatio Oulussa: Pyöräilijä löysi verijäljet, laukauksia kuultu

Viesti Kirjoittaja Toimintaterapia »

En ole vielä vasikoitani jututtanut :-) mutta nuita kulmia tuntien tämä tämä saattaa olla sitä perinteisempää viina+velka -kuviotakin. Ja lakerikengätkin voi kuulua asusteeseen.
Sveriges sak är vår!

Avatar
Tarkastaja Levisi
Angus MacGyver
Viestit: 6598
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Poliisioperaatio Oulussa: Pyöräilijä löysi verijäljet, laukauksia kuultu

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

https://www.kaleva.fi/rakennusvalvonta- ... nt/1804182

Kannisen tissiliivejä kantavat mopokaverit varmaankin olleet asialla.
Nyrkkeilyä harrastavalla toisen polven kiinteistökieroilijalla on yheyksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen, mc-tyyppeihin ja väkivallantekijöihin.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.

jepulis82
Perry Mason
Viestit: 3915
Liittynyt: Ma Kesä 19, 2017 5:28 am

Re: Poliisioperaatio Oulussa: Pyöräilijä löysi verijäljet, laukauksia kuultu

Viesti Kirjoittaja jepulis82 »

Jos ei ole kulmahousut asialla niin olen huvin ullattunut.
"Those who want respect, give respect."

Aww
Jack Taylor
Viestit: 16
Liittynyt: Ma Kesä 27, 2016 11:28 pm

Re: Poliisioperaatio Oulussa: Pyöräilijä löysi verijäljet, laukauksia kuultu

Viesti Kirjoittaja Aww »

Liittyy vahvasti piri-poikien hommiin, rottaa vissii koulutettu...

kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8172
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Poliisioperaatio Oulussa: Pyöräilijä löysi verijäljet, laukauksia kuultu

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

Varmaan muutkin kuin poliisit tietävät osallisista jotakin, mutta kovin on hiljaista.
Varmaan huimasteluaineet liittyvät asiaan hyvin oleellisesti, mutta ketä on kehyksien sisällä?
Piilohomot on in.

Aww
Jack Taylor
Viestit: 16
Liittynyt: Ma Kesä 27, 2016 11:28 pm

Re: Poliisioperaatio Oulussa: Pyöräilijä löysi verijäljet, laukauksia kuultu

Viesti Kirjoittaja Aww »

Kopitetuista ei tietoa, "uhrin" nimikirjaimet J.P
Tai voiko rottailijaa pitää uhrina, hommaan liittyy yksi aiemmin kiinni jääny Oulussa jota odottaa törkytuomio ja istuu tutkinnassa nyt sekä näille korkeuksille eksynyt todella vahva piri minkä voimin Oulussa ollut muutakin sekoilua porukan toimesta viime viikkoina.

Kuulin huhuja että uhrin rottakaveria eivät olleet kerenneet hakea koulutukseen. Minne lie nyt kipittänyt piiloon, tuskin samalle kätkölle minkä rottailleet..

Ja kantiksia koko sakki.

putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4718
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Re: Poliisioperaatio Oulussa: Pyöräilijä löysi verijäljet, laukauksia kuultu

Viesti Kirjoittaja putsari »

Aww kirjoitti:
La Huhti 17, 2021 2:53 am
Kopitetuista ei tietoa, "uhrin" nimikirjaimet J.P
Tai voiko rottailijaa pitää uhrina, hommaan liittyy yksi aiemmin kiinni jääny Oulussa jota odottaa törkytuomio ja istuu tutkinnassa nyt sekä näille korkeuksille eksynyt todella vahva piri minkä voimin Oulussa ollut muutakin sekoilua porukan toimesta viime viikkoina.

Kuulin huhuja että uhrin rottakaveria eivät olleet kerenneet hakea koulutukseen. Minne lie nyt kipittänyt piiloon, tuskin samalle kätkölle minkä rottailleet..

Ja kantiksia koko sakki.
Kaikki huumeporukat on rottia. Jokainen vasikoi jos siitä on itselle hyötyä.
Karvasvarvas kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 8:43 am
Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.

Aww
Jack Taylor
Viestit: 16
Liittynyt: Ma Kesä 27, 2016 11:28 pm

Re: Poliisioperaatio Oulussa: Pyöräilijä löysi verijäljet, laukauksia kuultu

Viesti Kirjoittaja Aww »

putsari kirjoitti:
La Huhti 17, 2021 3:30 am

Kaikki huumeporukat on rottia. Jokainen vasikoi jos siitä on itselle hyötyä.

Tämä, mutta mutta tämä liian vahva lirpakka näille paikallisille on saanut porukan ihan vtun sekaisin...supermiehiä jotka näkee valvotun viikon jälkeen vaikka ja mitä, paskotaan autoja,kämppiä, käydään tuntemattomien kimppuun jne.
Ei oo ollu perus sokeria liikenteessä :lol:

Vastaa Viestiin