Someron sarjapaskantaja

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Avatar
Kalle-Ville
Axel Foley
Viestit: 2435
Liittynyt: To Tammi 17, 2008 5:48 pm

Someron sarjapaskantaja

Viesti Kirjoittaja Kalle-Ville »

Jopa on paskainen juttu!

Sarjakakkaaja piinaa Someron seurakuntaa: ”Sakastin rappuset suosikkipaikka”

Somerolla seurakunta on joutunut pidempään jatkuneen häiriökäyttäytymisen kohteeksi.

Seurakunnan rauhaa on häiritty Varsinais-Suomessa. Kuvituskuva on eri paikalta.Seurakunnan rauhaa on häiritty Varsinais-Suomessa. Kuvituskuva on eri paikalta.

Roskalaatikoita sytytettiin palamaan Somerniemen kirkolla viime maanantaina iltapäivällä.

Asiasta ensin kertoneen Somero-lehden mukaan vapaapalokunta sammutti tulipaloja roskiksista noin kello 17.30 tulleen hälytyksen jälkeen. Osa muovisista ja vanerisista roskiksista tuhoutui kokonaan.

Iltalehdelle tapahtuneen vahvistaa Someron seurakunnan talouspäällikkö Kirsi Parviainen.

Seurakunnassa on jo pidempään koettu huolestuttavaa ilkivaltaa kakkaamisen muodossa. Tekijä tai tekijät eivät ole tiedossa.

– Tämä tyyppi tai tyypit, ketä lienevätkään, kakkailee ympäriinsä kirkon ja hautausmaan nurkilla.

Talvi oli rauhallisempi, mutta kakkaongelma on alkanut jo viime vuonna.

– On sitä jonkin aikaa ollut. Viime kesänä on tehty jo ensimmäinen rikosilmoitus.

Kakkaa on löytynyt useampaan kertaan samasta paikasta.

– Sakastin rappuset ovat hänen suosikkipaikkansa. Sitten löytyy muualtakin. Siitä meillä ei välttämättä ole minkään näköistä hajua, että miksi tämmöistä tapahtuu.

Poliisit ovat käyneet paikalla. Varsinais-Suomen maakunnassa sijaitsevan Somerin seurakunnassa toivotaan, että tilanne ratkeaisi. Asia on herättänyt huolta seurakuntaväessäkin.

– On se vähän ikävää ja toisaalta pelottavaakin.

Somero-lehden mukaan tekijän kuva on tallentunut valvontakameroihin maanantai-iltapäivällä.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/716b ... c7bf63b6e7
Tänään klo 16:40
Suomen kansalaiset ovat muka tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia lain edessä, mutta toisilla meistä tätä tasa-arvoisuutta ja yhdenvertaisuutta on jostakin syystä kuitenkin enemmän kuin muilla.

Slaikka
Sofia Karppi
Viestit: 432
Liittynyt: Ke Loka 21, 2020 1:25 am

Re: Someron sarjapaskantaja

Viesti Kirjoittaja Slaikka »

Toivottavasti kuva julkaistaan. Muutoin vaihtoehdoksi jää kehitysmaamuslimi.

Aivokuollut
Nikke Knakkertton
Viestit: 174
Liittynyt: Ma Huhti 12, 2021 7:01 pm

Re: Someron sarjapaskantaja

Viesti Kirjoittaja Aivokuollut »

Veikkaan vastoin tapojani, oman maan kasvatti. Paikallinen juoppo ei ole saanut ruokakassia tai edes omia kasseja tyhjentää :shock:
Hoitotahto ?

Avatar
erityisasiantuntija
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 101
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2021 9:26 am

Re: Someron sarjapaskantaja

Viesti Kirjoittaja erityisasiantuntija »

Joo, ei taida olla hajua kuka tyyppi on. Veikkaan myös elämämkolun käynyttä, katu-uraa tekevää spurgua.
En tiedä, miten hyvin te voitte liikkua, mutta Itäkeskukseen kun menee, se on kuin Somalia. Se on hieno paikka!

– Stubb somalialaiselle naiselle vastaanottokeskuksessa

siiantaika
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1357
Liittynyt: Su Loka 18, 2020 6:58 pm

Re: Someron sarjapaskantaja

Viesti Kirjoittaja siiantaika »

En usko tämän olevan kehitysmaalainen. Sellainen apina olisi levitellyt paskaa pitkin sakastin seiniä varmaan ihan paljain käsin. Joku häiriintynyt, työtön vasemmistoliittolainen täsmäisi profiiliin paremmin.

Kahvakuula
Alokas
Viestit: 7
Liittynyt: Ti Syys 29, 2020 3:17 pm

Re: Someron sarjapaskantaja

Viesti Kirjoittaja Kahvakuula »

Onkohan Oulun uimahallipaskoja siirtynyt Somerolle? :D

warsaw
Alibin satunnaislukija
Viestit: 69
Liittynyt: To Huhti 01, 2021 11:28 am

Re: Someron sarjapaskantaja

Viesti Kirjoittaja warsaw »

Varmaankin kristinuskoa halveksiva muhmutti, joka ei ole vielä saanut Kela Gold -korttia omalla hologrammilla. Ja hänen on siksi täytynyt alistua vierailemaan diakoniatyöntekijän luonakin. :shock:

Avatar
viinitty
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1345
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2020 5:02 pm

Re: Someron sarjapaskantaja

Viesti Kirjoittaja viinitty »

Oma veikkaus osuu myös oman maan kasvattiin.

Vaihtoehtoina:
1. Juoppo
2. Mielenterveysongelmainen
3. Joku nuori, jonka mielestä tämä on hauska jekku. Tässä tapauksessa roskiksien polttaja ja kakkaaja ovat sama henkilö, pyromania kun tuntuu olevan nuorten ongelma poislukien vakavasti mielenterveysongelmaiset.
Mitkä hiton salaliittoteoriat?!

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Someron sarjapaskantaja

Viesti Kirjoittaja poikani »

Iltalehti kirjoitti:Somero-lehden mukaan tekijän kuva on tallentunut valvontakameroihin maanantai-iltapäivällä.
Onkohan tekijä tuonut näytteet esimerkiksi Alepan muovikassissa vai suorittanut ruumiintoiminnon siinä rikospaikalla?
????? ?? ??????.

Blackened
Sofia Karppi
Viestit: 407
Liittynyt: Su Tammi 19, 2020 4:48 pm

Re: Someron sarjapaskantaja

Viesti Kirjoittaja Blackened »

Veikkaan narkomaania.

Ghost hunting
Horatio Caine
Viestit: 6414
Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
Paikkakunta: aarniometsä

Re: Someron sarjapaskantaja

Viesti Kirjoittaja Ghost hunting »

Laitetaanpa omat veikkaukset.
- Oman maan kasvatteja = Kyllä.
- Viranomaisvastainen lällättelijä = Kyllä
- Mielenterveysongelmainen, moniongelmainen addikti = Kyllä
- Hätä ei lue lakia.

Aivokuollut
Nikke Knakkertton
Viestit: 174
Liittynyt: Ma Huhti 12, 2021 7:01 pm

Re: Someron sarjapaskantaja

Viesti Kirjoittaja Aivokuollut »

Varteenotettava on myös Johansson, sellinsä paskalla maalaili, jäänyt mukavat muistot siksi täräyttää paskat suntion rappusille.
Hoitotahto ?

Avatar
erityisasiantuntija
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 101
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2021 9:26 am

Re: Someron sarjapaskantaja

Viesti Kirjoittaja erityisasiantuntija »

Somerolla ei varmaan ole kauheasti julkisia vessoja..? :lol: Anyway, veikkaan koska kyseessä monikertainen ulostus, eikä kertaluonteinen ”humalakakka”, niin koditon yksilö. Narkomaani tai alkoholisti, joka on luullut löytävänsä hyvän paikan toimilleen.
En tiedä, miten hyvin te voitte liikkua, mutta Itäkeskukseen kun menee, se on kuin Somalia. Se on hieno paikka!

– Stubb somalialaiselle naiselle vastaanottokeskuksessa

Avatar
Kalle-Ville
Axel Foley
Viestit: 2435
Liittynyt: To Tammi 17, 2008 5:48 pm

Re: Someron sarjapaskantaja

Viesti Kirjoittaja Kalle-Ville »

Koska ensimmäinen rikosilmoitus on jo viime kesältä, vaikuttaa sarjapaskantaja vahvasti paikkakuntalaiselta.
Suomen kansalaiset ovat muka tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia lain edessä, mutta toisilla meistä tätä tasa-arvoisuutta ja yhdenvertaisuutta on jostakin syystä kuitenkin enemmän kuin muilla.

sörsse
Rico Tubbs
Viestit: 1258
Liittynyt: Ma Tammi 16, 2017 1:30 am

Re: Someron sarjapaskantaja

Viesti Kirjoittaja sörsse »

Olisiko joku viime kesäiseen rippileirille osallistuja joutunut pedon tai homon käsittelyn kohteeksi, mikä alkoi oireilemaan tällä tavalla

Vastaa Viestiin