Sarjamurtautuja tunkeutui 12-vuotiaan tytön huoneeseen Espoossa

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7494
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Sarjamurtautuja tunkeutui 12-vuotiaan tytön huoneeseen Espoossa

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Sarjamurtautuja tunkeutui 12-vuotiaan tytön huoneeseen ja puukotti hänen koiransa – määrättiin mielentilatutkimukseen

Lukuisia asuntomurtoja tehnyt mies päätyi puukottamaan alakouluikäisen tytön koiran tämän nukkuessa huoneessaan Espoossa.

Mies oli vuosina 2020 ja 2021 tunkeutunut useita kertoja hänelle entuudestaan tuntemattomien henkilöiden asuntoihin varastaen niistä verrattain vähäarvoista omaisuutta. Mies on itse kertonut tekojen motiiveiksi adrenaliinin tavoittelun ja perheen kaipuun. Teot kärjistyivät eräässä asunnossa olleen koiran tappoon.
Ennen kyseistä tapausta mies oli yrittänyt kahdesti murtautua ja sittemmin murtautunutkin kaksi kertaa erään naisen asuntoon. Lisäksi hän oli kerran tunkeutunut erääseen toiseen asuntoon. Merkillepantavaa on, että monesti talon asukas oli sisällä asunnossa rikoksen tapahtuessa.
Mies oli murtovarkauksien ulkopuolella käyttäytynyt muutenkin tuomittavasti, kuten kosketellut erästä henkilöä ja lähettänyt tälle kuvan sukupuolielimestään. Hän oli myös pitänyt hallussaan muun muassa kokaiinia.

Vakava rikos pian vapautumisen jälkeen
Tapauksista vakavin, eli koiran tappoon yltynyt murto tapahtui vain muutamia päiviä sen jälkeen, kun mies oli vapautunut tutkintavankeudesta. Rikos tapahtui vuonna 2021 pitkäperjantain ja lauantain välisenä yönä.
Mies oli tunkeutunut kahden aikuisen ja kolmen lapsen asuttamaan omakotitaloon sen lukitsemattomasta ovesta. Mies kertoi lähteneensä alkoholin, rauhoittavien lääkkeiden ja kannabiksen käytön jälkeen ulkoilemaan ja käyttämään lisää kannabista.
Kertomansa mukaan sattumalta, kokeiltuaan erään talon ovea, hän oli mennyt sen sisälle "scouttaamaan" asuntoa ja päätynyt olohuoneen sohvalle hetkeksi nukkumaan. Nukkumisen yhteydessä hän oli ilmeisesti riisunut itseltään vaatteita, kuten alushousut. Tämän jälkeen hän oli jatkanut kiertelemistä asunnossa.

Tappoi koiran ja herätti tytön
Vaeltelu oli päättynyt perheen 12-vuotiaan tytön huoneeseen, jossa oli paikalla myös tytön kääpiövillakoira. Mies tappoi koiran veitsellä.
Oikeus katsoi ilmeiseksi, että mies oli tappanut kääpiövillakoiran estääkseen sitä herättämästä muita talossa olevia henkilöitä. Tappamisen jälkeen hän oli nostanut koiran lapsen yli ja laskenut sen sängylle tai sen viereen niin, että se myöhemmin löytyi sängyn vierestä huoneen nurkasta.
Koiran tappamisen jälkeen mies oli herättänyt tytön, esitellyt itsensä ja kertonut tulevansa pelastamaan tätä "Espoon pommituksesta".

Isä ei ollut uskoa tytön kertomusta
Tytön huudettua vaimeasti äitiään oli mies mennyt lähemmäksi tätä ja kiroillen käskenyt häntä olemaan hiljaa. Tyttö pelkäsi miehen aikovan ottaa häneltä peiton, jonka vuoksi hän alkoi kiljua kovaa.
Tytön alettua huutaa, mies pakeni paikalta ilman, että kukaan muu ehti häntä huomata. Tytön huoneeseen tullut isä kertoi oikeudessa, että oli pitänyt tytön kertomusta öisestä tunkeutujasta uskomattomana, kunnes huomasi ulko-oven olevan auki ja näki tytön huoneessa verilätäkön ja kuolleen koiran. Tapaus järkytti perhettä ja erityisesti tyttöä suuresti.
Murtomies otettiin noin tuntia myöhemmin kiinni kotoaan.

Epäiltiin seksuaalisista aikeista
Miestä vastaan nostettiin syytteet törkeiden varkauksien ja niiden yritysten lisäksi myös muun muassa törkeän raiskauksen yrityksestä. Epäily aiotusta seksuaalirikoksesta liittyi miehen vähäpukeisuuteen, käden ojentamiseen tytön yli ja seksuaalissävytteisiin puheisiin.
Oikeuden mukaan rikoksesta ei kuitenkaan ollut riittävää näyttöä. Oikeus muun muassa katsoi, että näytön pohjalta ei voitu päätellä miehen olleen alasti tytön huoneessa, sillä farkkujen veritahrat viittaavat hänellä olleen housut koiran tappaessaan. Miehen mukaan hän oli vähentänyt vaatteita ryhtyessään nukkumaan asunnon sohvalla. Miehen alushousut löytyivät asunnosta hänen pakenemisensa jälkeen.

Mies mielentilatutkimukseen
Mies kertoi hänellä olleen vakavia mielenterveyden ongelmia, joihin hän on saanut hoitoa. Vankiterveydenhuollon psykiatrian potilaskertomukset tukivat miehen kertomusta. Mies kuvaili itseään lisäksi impulsiiviseksi ja arvaamattomaksi.
Oikeus määräsi miehen tämän poikkeuksellisen käyttäytymisen johdosta mielentilatutkimukseen.
Oikeus päättää mielentilatutkimuksen jälkeen, mihin rikoksiin mies on syyllistynyt ja millaisia seuraamuksia hänelle rikoksista seuraa.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/sar ... #gs.3jjajb
Avatar
Taakibörsta
Harjunpää
Viestit: 311
Liittynyt: To Touko 11, 2017 3:21 pm

Re: Sarjamurtautuja tunkeutui 12-vuotiaan tytön huoneeseen Espoossa

Viesti Kirjoittaja Taakibörsta »

Tulee mieleen tästä tapauksesta jenkeissä toiminut sarjamurhaaja "orginal night stalker" Hyvin paljon samoja piirteitä. Onneksi saatiin kiinni ja toivottavasti pääsee mielisairaalaan parantelemaan päätään pitkäksi aikaa.
Avatar
viinitty
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1345
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2020 5:02 pm

Re: Sarjamurtautuja tunkeutui 12-vuotiaan tytön huoneeseen Espoossa

Viesti Kirjoittaja viinitty »

Tutkintavankeudessa ei huomattu mitään riskiä vapauttamiselle? Kuulostaa siltä, että kodin sijaan oikea osoite olisi ollut lomailu erään M-lähetteen turvin. Tuo tyttö saa kyllä käydä terapiassa vielä pitkään, en voi kuvitellakaan, millaiset traumat tuosta jää.
Ihmettelen kyllä suuresti, ettei kukaan ole tuota sekopäätä ottanut vielä hengiltä yllätettyään jantterin puuhistaan.
Mitkä hiton salaliittoteoriat?!
Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Sarjamurtautuja tunkeutui 12-vuotiaan tytön huoneeseen Espoossa

Viesti Kirjoittaja poikani »

MTV kirjoitti:Mies oli tunkeutunut kahden aikuisen ja kolmen lapsen asuttamaan omakotitaloon sen lukitsemattomasta ovesta.
Tyttöparka joutuu kärsimään vanhempiensa sinisilmäisyydestä. Kuinka vitun sekaisin pitää olla, että Espoon kokoisessa kaupungissa (tai oikeastaan missään muuallakaan) jättää yöksi ovet lukitsematta? "Ei meidän alueella... Rauhallista, lapsiperheitä..."
????? ?? ??????.
Mukava valkku
Sofia Karppi
Viestit: 415
Liittynyt: Su Touko 16, 2021 11:22 pm

Re: Sarjamurtautuja tunkeutui 12-vuotiaan tytön huoneeseen Espoossa

Viesti Kirjoittaja Mukava valkku »

Lukitsemattomasta ovesta sisään meneminen ei ole murtautumista ja koirakin rinnastetaan Suomen laissa esineomaisuuteen.

Eiköhän kaveri ole taas ensi kesänä vieraana useammassakin espoolaiskämpässä.
– Minä olen ihminen ja kaipaan joskus iloa, valoa ja hauskuutta
Vastaa Viestiin