Porilaiselle paris­kunnalle vuosien tuomiot törkeistä lapsen­raiskauksista

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
tokkaukko
Christopher Lorenzo
Viestit: 1694
Liittynyt: Su Syys 15, 2019 1:12 pm

Re: Porilainen paris­kunta syytteessä yli kolme vuotta kestäneestä törkeästä lapsen­raiskauksesta

Viesti Kirjoittaja tokkaukko »

Eijumalauta kirjoitti:
To Touko 05, 2022 2:25 pm
Sukulaiset ei oo muuta tehnytkään kuin yrittäneet puuttua. Lastensuojeluilmoitukset johti aikanaan toimenpiteisiin mutta kun sossu päätti lopettaa kotikäynnit, eli vahtimasta perheen touhuja samaan aikaan kun sukulaisilta estettiin kaikenlainen yhteydenpito (estettiin facebookissa, kirjeet revittiin, puhelinnumerot salattiin, ovi oli tuhannen säpissä ja verhot kiinni ym.) niin silloin otollinen hetki alkaa toteuttaa kaikenlaisia kauheuksia. Sukulaiset pyysi ja rukoili apua turhaan, kun perhe kuulemma oli osoittanut tulevansa toimeen eikä pelkkä sukulaisten vainoharhainen epäily siitä ettei kaikki ole kunnossa, riittänyt perusteeksi että yksikään sosiaalityöntekijä ois jaksanut nostaa persettään penkistä ja ottaa selvää minkälaiseksi erotiikkaluolaksi lapsiperheen koti alkoi olla muuntumassa.
*poistettu toisen nimimerkin arvostelua. Sellaisen paikka on Lautamiehissä*t:mode
"Ei tuollaiset saastaiset yksityiskohdat tapahtuneista palvele ketään, eikä varsinkaan uhria."

ja nyt itse papatat heti sen perään kaiken perheen tapahtumista mitä tiedät tänne? Miksi asioista ei saa muut puhua kuin sinä ja muut on kuvottavia kun ne puhuu,mikäs se sinä sitten olet? laupias samarialainen vaiko itse Pyhä Sylvi?
Jos peli on epäreilu,älä pelaa.

Ghost hunting
Horatio Caine
Viestit: 6414
Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
Paikkakunta: aarniometsä

Re: Porilainen paris­kunta syytteessä yli kolme vuotta kestäneestä törkeästä lapsen­raiskauksesta

Viesti Kirjoittaja Ghost hunting »

Vilja-Erikasta ei olla opittu mitään, sukulais suhteet ratkeisee asioita vieläkin, oli sitten rikos aikuisiin tai lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa.

Eijumalauta
Jack Taylor
Viestit: 16
Liittynyt: Ti Touko 03, 2022 6:28 pm

Re: Porilainen paris­kunta syytteessä yli kolme vuotta kestäneestä törkeästä lapsen­raiskauksesta

Viesti Kirjoittaja Eijumalauta »

Maanasukas kirjoitti:
To Touko 05, 2022 3:00 pm
No voi helvata. Eipä oikeastaan yllätä tuo sossun toiminta. Tapaus laittaa vaan käymään kierroksilla. En jaksa kahlata nyt ketjua läpi mutta joutuiko sossu mihinkään vastuuseen/syyniin? Tai tiedänkin jo vastauksen, tuskinpa. Tiedätkö/tunnetko itse tämän pariskunnan?
Tiedän tunteen! Viimeinen niitti itselle oli, kun sain tietää että tämä pedofiili on saanut puhelimen käyttöönsä. Voin kertoa että prosessi on hidas ja monimutkainen. Ei riitä että joku soittaa psykiatriseen sairaalaan että menkää ottaa puhelin pois.
Joskus julkinen paine nopeuttaa asioita ja siksi päätin täällä kyseenalaistaa sairaalan toimintaa.
Siinä ei ollut kyse (pelkästään) siitä että mua nyt vaan ärsytti että hänelle on annettu puhelin jotta raukan aika ei kävisi niin pitkäksi. Vaan siinä oli kyse myös siitä että lasten turvallisuutta, yksityisyyttä ja koskemattomuutta ei kukaan pysty takaamaan jos noin sekavasti käyttäytyvällä pedofiililla on vapaus pitää yhteyttä ulkomaailmaan. Puhelimen käyttö selvästi oli täysin holtitonta eikä kukaan katsonut perään tai rajannut, mitä täällä netissä voi tehdä ja kehen pitää yhteyttä.
Minä en tiedä varmaksi onko puhelin jo ymmärretty takavarikoida, uskoisin että jotain on tapahtunut kun V selvästi ainakin hiljentynyt!

Sossu ei ainakaan virheitään myönnä! Jännä että silloin ei välitetty sukulaisten huolestuneista avunpyynnöistä eikä kaikkiin puhelinsoittoihin, sähköposteihin ja muihin yhteydenottopyyntöihin koskaan edes vastattu.
Vaikka itse tiesin että suljettujen ovien takana on asiat vinksallaan, en ois ikinä uskonut että asiat on sentään näin pahasti!
Itse olin varma että ongelmat on tyyliin
*perheenisä hajottaa taas lasten tärykalvoja musiikinkuuntelullaan
*kissat kusee sänkyihin ja lapset elää paskan ja lian keskellä
*lapset on vähän "oman onnensa nojassa" ja joutuu liikaa huolehtii toisistaan
Tuli niin puskista nää raiskaukset!

Kyllä on tullut kelailtua miljoonat kerrat, mitä olisi voinut tehdä toisin. Itse katkaisin välit perheeseen omasta tahdostani vuosia sitten, vaikka sillä ei periaatteessa ollut merkitystä kun olin "estettyjen listalla" muutenkin. Jaksoin olla kiinnostunut perheen asioista vain siksi, kun tiesin ettei lapsista huolehdita ilman että joku vahtii vieressä. Kun kuulin että sossu ei tee enää kotikäyntejä niin tiesin tasan tarkkaan että asiat alkaa mennä vinksalleen.
Ainoa mitä "lähi"piiri pystyi tehdä, oli pyytää apua lastensuojelun taholta.
Ja mainittakoon vielä että lasten lähisukulainen tämän lopulta kuitenkin selvitti ilman viranomaisten apua ja sen ansiosta saatiin lopulta stoppi kaikille kauheuksille! Kun sitäkin täällä on spekuloitu.
Omalta osaltani voin vain todeta että parhaani yritin, mutta en väitä ettenkö ois miettinyt pääni puhki, olisinko voinut yrittää vielä kovemminkin. Jos olisin aavistanut mistä on kyse, olisin mennyt saranapuolelta sisään taloon enkä kysellyt apuja yhtään keneltäkään!

Avatar
ruusumaa
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5262
Liittynyt: Ma Elo 31, 2020 5:47 pm

Re: Porilainen paris­kunta syytteessä yli kolme vuotta kestäneestä törkeästä lapsen­raiskauksesta

Viesti Kirjoittaja ruusumaa »

Latokartanon jutussahan otetaan nyt syyniin lastensuojelun toimet. Siitä uutisoitiin eilen. En linkitä juttua tähän, koska ei varsinaisesti ketjun aiheeseen liity.

Sen verran kuitenkin, että pitäiskö tehdä tässä sama?
Suoraan sanottuna, suurin piirtein, sellaista elämä on.

Avatar
Jazzermasser
Rico Tubbs
Viestit: 1276
Liittynyt: Ti Heinä 06, 2021 8:10 am

Re: Porilainen paris­kunta syytteessä yli kolme vuotta kestäneestä törkeästä lapsen­raiskauksesta

Viesti Kirjoittaja Jazzermasser »

En ymmärrä miten tää tyyppi tänne on päässyt postailemaan jos on tuomion saanut..? yksi vaihto ehto on että on tällä hetkellä avo vankilassa ja siellä saanut tunnin netti ajan käyttöön sitten..Muutenhan tää ei oo mahdollista siis.!

Avatar
ruusumaa
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5262
Liittynyt: Ma Elo 31, 2020 5:47 pm

Re: Porilainen paris­kunta syytteessä yli kolme vuotta kestäneestä törkeästä lapsen­raiskauksesta

Viesti Kirjoittaja ruusumaa »

Jazzermasser kirjoitti:
To Touko 05, 2022 6:18 pm

Vaasassa se on. Ilmeisesti nyt siellä mielentilatutkimuksessa.

Faceen oli laittanut tuon Vaasan.

Eikä tosiaan oo ainut, joka tänne on kirjoitellut kesken mielentilatutkimuksen.

Helvetti, se on kolme tuntia sitten päivittänyt profiilikuvansa facessa! Pääsee siis yhä nettiin!

Vaasat sun muut on pistänyt piiloon. :roll:

ruusumaa kirjoitti:
To Touko 05, 2022 6:24 pm

No on tää maailma mennyt taas perseelleen että tälläiset pedot yms saa nettiin päästä

Avatar
ruusumaa
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5262
Liittynyt: Ma Elo 31, 2020 5:47 pm

Re: Porilainen paris­kunta syytteessä yli kolme vuotta kestäneestä törkeästä lapsen­raiskauksesta

Viesti Kirjoittaja ruusumaa »

Tai no, valvonnan allahan tietenkin voi pari kertaa päivässä lukea viestinsä ym.
Suoraan sanottuna, suurin piirtein, sellaista elämä on.

tokkaukko
Christopher Lorenzo
Viestit: 1694
Liittynyt: Su Syys 15, 2019 1:12 pm

Re: Porilainen paris­kunta syytteessä yli kolme vuotta kestäneestä törkeästä lapsen­raiskauksesta

Viesti Kirjoittaja tokkaukko »

ruusumaa kirjoitti:
To Touko 05, 2022 6:37 pm
Tai no, valvonnan allahan tietenkin voi pari kertaa päivässä lukea viestinsä ym.
Minkä valvonnan? ei vaasan vanhassa sairaassa ole mitään valvottuja netti käyttöjä,käytä omaa puhelinta niinkö kotona tai osaston tietokonetta jos et ole omaa läppäriä ostanut,se on sairaala,ei vankila,sieltä ne tappajat tommi aalto,,jaakko kelontekemä,nikki ahvenniemi ym postaa faceen kokoajan jo viidettä vuotta.

joskus otetaan luuri vähäksi aikaa pois mutta erittäin harvoin ja siihen pitää olla todella pätevä syy. esim lukuisia ilmoituksia härinnästä tms.

Vai mitä jos sinä olisit sairaalassa hoidossa vaikka jalan takia ja hoitaja tulis ja ottaa puhelimen sulta pois,soo soo,eipä olla netissä?

hä? aikunen mies,mitä vittua?

Janne olavi,mikä lie sukunimi olikaan kun tappoi toisen ihmisen jo,postaili kuvia mielentilasta faceen aikoinaan ym. ym. facebookhan on täynnä niuvassa ja vaassassa olevia mielisairaita rikollisia jotka postailee sinne mitä sattuu julkisesti. hae vaikka facesta ensin haulla sanalla niuvaniemi,vanha vaasa tms niin johan alkaa löytymään vaikka ketä murhaajia ja pervertikkoja.
Viimeksi muokannut tokkaukko, To Touko 05, 2022 6:49 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Jos peli on epäreilu,älä pelaa.

Avatar
ruusumaa
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5262
Liittynyt: Ma Elo 31, 2020 5:47 pm

Re: Porilainen paris­kunta syytteessä yli kolme vuotta kestäneestä törkeästä lapsen­raiskauksesta

Viesti Kirjoittaja ruusumaa »

tokkaukko kirjoitti:
To Touko 05, 2022 6:44 pm
ruusumaa kirjoitti:
To Touko 05, 2022 6:37 pm
Tai no, valvonnan allahan tietenkin voi pari kertaa päivässä lukea viestinsä ym.
Minkä valvonnan? ei vaasan vanhassa sairaassa ole mitään valvottuja netti käyttöjä,käytä omaa puhelinta niinkö kotona tai osaston tietokonetta jos et ole omaa läppäriä ostanut,se on sairaala,ei vankila,sieltä ne tappajat tommi aalto,nikki ahvenniemi ym postaa faceen kokoajan jo viidettä vuotta.
No kun tarvittaessa voi laittaa potilaalle sen yhteydenpitokiellon.

Ja tässä tapauksessa kriteerit sille varmasti täyttyi, kun jätkä suolti tänne sivukaupalla soopaa.
Suoraan sanottuna, suurin piirtein, sellaista elämä on.

Marja
Martin Beck
Viestit: 759
Liittynyt: To Tammi 24, 2019 7:45 pm

Re: Porilainen paris­kunta syytteessä yli kolme vuotta kestäneestä törkeästä lapsen­raiskauksesta

Viesti Kirjoittaja Marja »

viinitty kirjoitti:
Ti Touko 03, 2022 10:13 pm
Mystery89 kirjoitti:
Ti Touko 03, 2022 10:08 pm
Moi kaikkea ei voi korjata, mutta voi tehä uuden Alun ( One Day Fate Is With You
Another Day Fate Is Against You ,Stay Strong And Dnt Give Up )
Ja lopeta ny saatana tollanen teinipelleily, aikunen ihminen ja käyttäytyy ku 14-vuotias, joka jäi kiinni röökin poltosta.

Ehkä joskus ymmärrät, että sun puuhiin ei nyt mitkään biisit auta.
Tämä ' Mystery89 ' on tekijä vanhempi kuka kirjoittelee tänne hakemassa sääliä /ymmärrystä koska tietää jotta kivitaloissa on paljon tämän foorumin ystäviä/tuttuja . ( tai joku trolli ) vaan sekottamassa vastenmielistä pakkaa.

tokkaukko
Christopher Lorenzo
Viestit: 1694
Liittynyt: Su Syys 15, 2019 1:12 pm

Re: Porilainen paris­kunta syytteessä yli kolme vuotta kestäneestä törkeästä lapsen­raiskauksesta

Viesti Kirjoittaja tokkaukko »

ruusumaa kirjoitti:
To Touko 05, 2022 6:47 pm
kun tarvittaessa voi laittaa potilaalle sen yhteydenpitokiellon.

Ja tässä tapauksessa kriteerit sille varmasti täyttyi, kun jätkä suolti tänne sivukaupalla soopaa.
Niin,no tee sitten ilmoituksia sinne sairaalaan,ei ne tätä foorumia lääkärit lue.
Jos peli on epäreilu,älä pelaa.

Adrenaline
Alokas
Viestit: 8
Liittynyt: Ke Joulu 08, 2021 2:39 pm

Re: Porilainen paris­kunta syytteessä yli kolme vuotta kestäneestä törkeästä lapsen­raiskauksesta

Viesti Kirjoittaja Adrenaline »

Marja kirjoitti:
To Touko 05, 2022 6:48 pm
viinitty kirjoitti:
Ti Touko 03, 2022 10:13 pm
Mystery89 kirjoitti:
Ti Touko 03, 2022 10:08 pm
Moi kaikkea ei voi korjata, mutta voi tehä uuden Alun ( One Day Fate Is With You
Another Day Fate Is Against You ,Stay Strong And Dnt Give Up )
Ja lopeta ny saatana tollanen teinipelleily, aikunen ihminen ja käyttäytyy ku 14-vuotias, joka jäi kiinni röökin poltosta.

Ehkä joskus ymmärrät, että sun puuhiin ei nyt mitkään biisit auta.
Tämä ' Mystery89 ' on tekijä vanhempi kuka kirjoittelee tänne hakemassa sääliä /ymmärrystä koska tietää jotta kivitaloissa on paljon tämän foorumin ystäviä/tuttuja . ( tai joku trolli ) vaan sekottamassa vastenmielistä pakkaa.
Tuskin on trolli. Oon nähnyt näiden kämpän huonekaluista tyhjennettynä ja silti se näytti, kuten mystery89 mainitsi, "erotic Centeriltä", siltä ettei sitä olisi yhdenkään lapsen pitänyt nähdä saati asua siellä läävässä😥
Liekö vapaudenristo voisi liittyä siihen että sekä etu- että takaovissa, kuin myös takapihan portissa oli munalukoilla varustetut turvaketjut?

Ghost hunting
Horatio Caine
Viestit: 6414
Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
Paikkakunta: aarniometsä

Re: Porilainen paris­kunta syytteessä yli kolme vuotta kestäneestä törkeästä lapsen­raiskauksesta

Viesti Kirjoittaja Ghost hunting »

Joko oli rölli taikka joku muu lapsiin sekaantuja joka halusi purkaa patoutumiaan.

tititityy
Alibin satunnaislukija
Viestit: 55
Liittynyt: Pe Heinä 06, 2018 3:21 pm

Re: Porilainen paris­kunta syytteessä yli kolme vuotta kestäneestä törkeästä lapsen­raiskauksesta

Viesti Kirjoittaja tititityy »

Adrenaline kirjoitti:
To Touko 05, 2022 7:24 pm
Marja kirjoitti:
To Touko 05, 2022 6:48 pm
viinitty kirjoitti:
Ti Touko 03, 2022 10:13 pm

Ja lopeta ny saatana tollanen teinipelleily, aikunen ihminen ja käyttäytyy ku 14-vuotias, joka jäi kiinni röökin poltosta.

Ehkä joskus ymmärrät, että sun puuhiin ei nyt mitkään biisit auta.
Tämä ' Mystery89 ' on tekijä vanhempi kuka kirjoittelee tänne hakemassa sääliä /ymmärrystä koska tietää jotta kivitaloissa on paljon tämän foorumin ystäviä/tuttuja . ( tai joku trolli ) vaan sekottamassa vastenmielistä pakkaa.
Tuskin on trolli. Oon nähnyt näiden kämpän huonekaluista tyhjennettynä ja silti se näytti, kuten mystery89 mainitsi, "erotic Centeriltä", siltä ettei sitä olisi yhdenkään lapsen pitänyt nähdä saati asua siellä läävässä😥
Liekö vapaudenristo voisi liittyä siihen että sekä etu- että takaovissa, kuin myös takapihan portissa oli munalukoilla varustetut turvaketjut?
Kerro ihmeessä mitä se erotic center oikeen tarkottaa kerta tiedät?

Vastaa Viestiin