Raahe: Kissaa kidutettu ilmakiväärillä ampumalla

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Avatar
H.Moilanen
David Starsky
Viestit: 4530
Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 2:30 pm

Re: Raahe: Kissaa kidutettu ilmakiväärillä ampumalla

Viesti Kirjoittaja H.Moilanen »

JammuSetä kirjoitti: Ma Heinä 26, 2021 8:15 pm Herranlahjat eli lestadiolaiset epäilemättä vauhdissa. Niitä Raahessa piisaa.
Valitettavasti tismalleen sama ajatus tuli minullekin. Ensimmäisellä sivulla sitä jo pohdin ja laitoin pari linkkiä sivuille, missä kerrotaan lestadiolaisten lasten ja nuorten eläinrääkkäyksistä. Todella epämiellyttävää touhua. Tämäkin on sellainen asia, jota lestadiolaiset voisivat jo valtakunnan mediassa selittää. Ennen kaikkea kiinnostaisi tietää, mitä toimenpiteitä esimerkiksi vanhoillislestadiolaisten keskuudessa on tehty ja mitä tullaan tekemään, jotta toistuva eläinrääkkäys saadaan kuriin. Lestadiolaisilla on hyvin epämiellyttävä tapa laittaa pää pensaaseen, kun ongelmia tulee julki. Sieltä päästä vedotaan aina siihen, että jos yksittäiset ihmiset tekevät jotain väärää, ei siitä voi koko yhteisöä syyttää. Siitähän tässä ei olekaan kyse, vaan siitä, miten lestadiolaiset suhtautuvat omiensa parissa toistuvasti esiintyneeseen eläinrääkkäykseen. Lestadiolaiset antavat nuorisolleen mm. yrittäjyyskoulutusta, mutta mitä he opettavat eläinten ja luonnon kunnioittamisesta. Moni meistä tavan kansalaisista haluaa (syntipukkien osoittelun sijasta) kuulla, mitä on odotettavissa jatkossa ja miten lestadiolaiset yhteisöt kantavat kasvatusvastuunsa eläinrääkkäyksen lopettamisessa.
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.
Mr Butterfly
Armas Tammelin
Viestit: 78
Liittynyt: Ti Elo 04, 2020 4:13 pm

Re: Raahe: Kissaa kidutettu ilmakiväärillä ampumalla

Viesti Kirjoittaja Mr Butterfly »

Kunnon mutkuttelua näköjään.

Entä jos tekijä olikin demari, heitäkin tuollaisesta tehdaskaupungista löytyy pilvin pimein. Eikä kissantappohommat heillekään vierasta ole.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006113855.html

Joo, vedin ihan hatusta kuten edelläkin. Jotain näyttöä olisi hyvä olla kun noin vahvasti osoittelee sormella omasta mielestään syyllisiä. :arrow: :|
JammuSetä

Re: Raahe: Kissaa kidutettu ilmakiväärillä ampumalla

Viesti Kirjoittaja JammuSetä »

Ei se lestojen eläinrääkkäys mistään ”opetuksesta” johdu. Kun laitetaan iso lauma lapsia touhuamaan päineen ilman minkäänlaista valvontaa, syntyy typeriä ideoita. Samaa ”joukossa tyhmyys tiivistyy” on tapahtunut lapsien keskuudessä vuosisatoja. Nyt vain se sai ultimaalisen muodon.
Tessu
Christopher Lorenzo
Viestit: 1572
Liittynyt: La Tammi 05, 2013 2:51 am

Re: Raahe: Kissaa kidutettu ilmakiväärillä ampumalla

Viesti Kirjoittaja Tessu »

On tuossa meillä aina kissoja maalla ollu ja on lintujakin ihan riittämiin että ei se kissa niitä kaikkia koskaan sukupuuttoon metsästä,kaupunkiasunnollakin olen nähny 3-4 kissaa liikkuvan ja hyvä niin,meinaan vaan että jos ei ole mitään mikä rajoittaa jyrsijöitä niin sitten kun ne alkaa taloon tulee sisälle ollaankin kusessa kun kissoja ei näy.
Kerrostaloasukit ei tuommosista mitään tiedäkkään kun eivät paljon hiiriä ym ole koskaan nähneetkään,mutta maaseudulla oli täälläkin entisaikaan rottia joka navetalla,nythän niitäkin on jo kaupungissaki ihan tarpeeksi!
En kyllä lähtis ampumaan naapurin lemmiki kissaa millään ei ole järkevä juttu,riitaa siitä vaan aikaan saa,eikä millään ruutiaseella paljoa ammuskellakkaan sitten talojen väleissä siitä kyllä syyte tulee.
Tiedän kyllä että mielipiteitä on kaikenmoisia,itseä ei kissat paljoa häiritse kun pihan läpi kulkee viikottain kauriita, kettuja, peuroja ja hirviäkin,ilveksenkin olen metsässä nähnyt ja se meiltä 2 kissaakin vieny,että täällä kyllä pysyy kissa tasapaino ihan omin voimin kurissa,aseita ei tarvita.
Mutta jos metsässä joku kissan ampuu niin mitään ei voi se siitä sitten...
Avatar
viinitty
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1345
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2020 5:02 pm

Re: Raahe: Kissaa kidutettu ilmakiväärillä ampumalla

Viesti Kirjoittaja viinitty »

Ei vaan ymmärrykseen mahdu, miten voi katsoa kissaa silmiin ja sen jälkeen kiduttaa hengiltä.
Aina vedotaan siihen, että joukossa tyhmyys tiivistyy, mutta vaikka itsekin on tullut tehtyä nuorempana typeryyksiä, ei tuollainen ole tullut pieneen mieleenkään.
Paljon myös näkyy sitä, että pistetään nepsy-piirteiden piikkiin, mikä on totaalista paskaa. Oma voimakasoireinen ADHD kaikella impulsiivisuudellaan ei ole käynyt lähelläkään eläinten kiduttamista ja kyllä tuollainen käytös kertoo enempi siitä, että on kotona asiat todella päin vittua.
Mitkä hiton salaliittoteoriat?!
Tessu
Christopher Lorenzo
Viestit: 1572
Liittynyt: La Tammi 05, 2013 2:51 am

Re: Raahe: Kissaa kidutettu ilmakiväärillä ampumalla

Viesti Kirjoittaja Tessu »

En kyllä itekkää ymmärrä mikä sitten teettää kaikenmoista eläinten kiusaamista ja rääkkäystä?
Jos ite olis nuorena tehny olis ollu aivan varma selkäsauna ja passitus ties minne hoitoon,sen verran oli kuri tiukka!
Avatar
meitzi
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5150
Liittynyt: La Loka 18, 2008 8:17 am

Re: Raahe: Kissaa kidutettu ilmakiväärillä ampumalla

Viesti Kirjoittaja meitzi »

JammuSetä kirjoitti: Ma Heinä 26, 2021 10:03 pmEi se lestojen eläinrääkkäys mistään ”opetuksesta” johdu. Kun laitetaan iso lauma lapsia touhuamaan päineen ilman minkäänlaista valvontaa, syntyy typeriä ideoita
Ei ainoastaan typeriä ideoita, vaan myös kakaroita sisarusten kesken. Se taas johtaa päävikaan, joka taas johtaa esimerkiksi tarpeeseen kiusata ja rääkätä tai tappaa heikompiaan.

Lopulta tuon reitin päässä on kaikenlaisia mulkeroita, jotka esittävät ihmisiä olematta sitä. Siihen heidän versioon sitten kuuluu myös esimerkiksi tarve tappaa kissoja, ja näistähän on sitten esimerkkejä mm. tässä ketjussa. Mutta ne voi onneksi jättää omaan arvoonsa, koska lisääntyvät lähinnä nussimalla sisaruksiaan ja pysyvät pääsääntöisesti siten omissa ympyröissään. Pääsääntöisesti.
Työtön hullu ja eläkeläinen - Takkunatsi
Avatar
Jazzermasser
Rico Tubbs
Viestit: 1280
Liittynyt: Ti Heinä 06, 2021 8:10 am

Re: Raahe: Kissaa kidutettu ilmakiväärillä ampumalla

Viesti Kirjoittaja Jazzermasser »

Eipä tuosta kissa tapauksesta taida muuta tulla kuin sakot..
Todellakin typerää toimintaa ja voi vaan miettiä että mitä tälläisen yksilön päässä on oikein pyörinyt teko hetkellä..
tumpeelo
Harjunpää
Viestit: 315
Liittynyt: Pe Tammi 22, 2021 11:00 pm

Re: Raahe: Kissaa kidutettu ilmakiväärillä ampumalla

Viesti Kirjoittaja tumpeelo »

Tessu kirjoitti: Ti Heinä 27, 2021 1:17 am On tuossa meillä aina kissoja maalla ollu ja on lintujakin ihan riittämiin että ei se kissa niitä kaikkia koskaan sukupuuttoon metsästä
Maailmanlaajuisesti kissat ovat aiheuttaneet ainakin 60 eläinlajin sukupuuttoon kuoleman ja uhkaavat erinäistä sataa muuta lajia. Nämä siis tunnettuja ja todistettuja tapauksia. Eri asia sitten montako lajia on kadonnut maan päältä ennenkuin näitä asioita alettiin tutkimaan ja seuraamaan.

Se, montako lajia on ihmisten toiminnan seuraksena kadonnut, jääköön arvailun varaan, mutta sanotaan näin, että olemme syypää suurimpaan osaan noista kissojen murhaamista lajeista, kun olemme niitä mukanamme rahdannut alueille, missä niillä ei ole luontaisia saalistajia. Australia lienee selkein esimerkki.

**Edit: Niin ja tämä tietopläjäys ei tosiaankaan tarkoita, että hyväksyisin kissojen ammuskelun huvin vuoksi. Villikissoista pitää pyrkiä pääsemään eroon, mutta vastuullisesti lemmikkejä pitävät pitäkööt toki jatkossakin.
Avatar
Hello Piggy
Agentti Scully
Viestit: 667
Liittynyt: Su Heinä 21, 2019 1:19 pm

Re: Raahe: Kissaa kidutettu ilmakiväärillä ampumalla

Viesti Kirjoittaja Hello Piggy »

Mitenhän on kissaa voinut ampua ilmakiväärillä 15 kertaa ilman että se lähtee karkuun? Tai no pistin google hakuun ilmakivääri niin näyttää niitä nykyään saavan ihan rynnäkkökiväärin näköisenä ja sarjatulta ampuvana, eikä ollut kovin kalliskaan.
Uteliassisu
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 13
Liittynyt: Pe Heinä 23, 2021 6:19 pm

Re: Raahe: Kissaa kidutettu ilmakiväärillä ampumalla

Viesti Kirjoittaja Uteliassisu »

H.Moilanen kirjoitti: Ma Heinä 26, 2021 9:46 pm
JammuSetä kirjoitti: Ma Heinä 26, 2021 8:15 pm Herranlahjat eli lestadiolaiset epäilemättä vauhdissa. Niitä Raahessa piisaa.
Valitettavasti tismalleen sama ajatus tuli minullekin. Ensimmäisellä sivulla sitä jo pohdin ja laitoin pari linkkiä sivuille, missä kerrotaan lestadiolaisten lasten ja nuorten eläinrääkkäyksistä. Todella epämiellyttävää touhua. Tämäkin on sellainen asia, jota lestadiolaiset voisivat jo valtakunnan mediassa selittää. Ennen kaikkea kiinnostaisi tietää, mitä toimenpiteitä esimerkiksi vanhoillislestadiolaisten keskuudessa on tehty ja mitä tullaan tekemään, jotta toistuva eläinrääkkäys saadaan kuriin. Lestadiolaisilla on hyvin epämiellyttävä tapa laittaa pää pensaaseen, kun ongelmia tulee julki. Sieltä päästä vedotaan aina siihen, että jos yksittäiset ihmiset tekevät jotain väärää, ei siitä voi koko yhteisöä syyttää. Siitähän tässä ei olekaan kyse, vaan siitä, miten lestadiolaiset suhtautuvat omiensa parissa toistuvasti esiintyneeseen eläinrääkkäykseen. Lestadiolaiset antavat nuorisolleen mm. yrittäjyyskoulutusta, mutta mitä he opettavat eläinten ja luonnon kunnioittamisesta. Moni meistä tavan kansalaisista haluaa (syntipukkien osoittelun sijasta) kuulla, mitä on odotettavissa jatkossa ja miten lestadiolaiset yhteisöt kantavat kasvatusvastuunsa eläinrääkkäyksen lopettamisessa.
Mistä tiedät että kyseisissä tapauksissa tekijät ovat olleet lestadiolaisa? Muutenkin melkoista mutuilua. Itse en tiedä ketään lestadiolaista joka suhtautuisi myönteisesti eläinrääkkäykseen😂. Ja missä nuita yrittäjyyskoulutuksia järjestetään kun niistäkään en ole kuullut 😂 puhut ihan kuin koko uskonnollinen yhteisö perustuisi eläinrääkkäykseen
Apfel
Alokas
Viestit: 7
Liittynyt: Ke Heinä 29, 2020 8:50 pm

Re: Raahe: Kissaa kidutettu ilmakiväärillä ampumalla

Viesti Kirjoittaja Apfel »

Hello Piggy kirjoitti: Ke Heinä 28, 2021 2:43 pm Mitenhän on kissaa voinut ampua ilmakiväärillä 15 kertaa ilman että se lähtee karkuun? Tai no pistin google hakuun ilmakivääri niin näyttää niitä nykyään saavan ihan rynnäkkökiväärin näköisenä ja sarjatulta ampuvana, eikä ollut kovin kalliskaan.
Kissa menny puuhun.tekijän nimi löytyy netistä kun vähän kaivelee.
Avatar
H.Moilanen
David Starsky
Viestit: 4530
Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 2:30 pm

Re: Raahe: Kissaa kidutettu ilmakiväärillä ampumalla

Viesti Kirjoittaja H.Moilanen »

Uteliassisu kirjoitti: Ke Heinä 28, 2021 3:49 pm Mistä tiedät että kyseisissä tapauksissa tekijät ovat olleet lestadiolaisa? Muutenkin melkoista mutuilua. Itse en tiedä ketään lestadiolaista joka suhtautuisi myönteisesti eläinrääkkäykseen😂. Ja missä nuita yrittäjyyskoulutuksia järjestetään kun niistäkään en ole kuullut 😂 puhut ihan kuin koko uskonnollinen yhteisö perustuisi eläinrääkkäykseen
Minulle ei ole edes niin väliä, onko juuri tässä Raahen keississä ollut kyseessä lestadiolainen eläinrääkkääjä vai ei. Se on hyvinkin mahdollista, mutta ei aivan 100% varmaa. Joka tapauksesssa lestadiolaisten perheiden jälkikasvu on todistetusti ollut mukana monissa eläinrääkkäysjutuissa jo parikymmenen vuoden aikana. Sen vuoksi - ei tämän yhden keissin vuoksi - minusta olisi jo aika, että lestadiolaisten taholta selitettäisiin vähän meille ei-lestadiolaisille, mistä hommassa on oikein kyse ja miten esimerkiksi SRK on pyrkinyt vaikuttamaan lestalasten ja -nuorten eläinrääkkäyksen loppumiseen. Kyse ei todellakaan ole mistään pikkujutusta, koska lapsuuden ja nuoruuden aikainen eläinrääkkäys on usein yhteydessä myöhempään väkivaltaisuuteen ja jopa psykopatiaan. Kyllähän Suomen lestadiolaisten piiristä on murhaajia ja ainakin yksi paloittelumurhaajakin kasvanut, joten tämä asia ei ole mikään lestadiolaisten sisäinen pikkumurhe.

Yrittäjyyskasvatusta lestalapsille ja -nuorille tarjoaa mm. Jämsän Kristillinen Kansanopisto, jonka taustayhteisönä on vanhoillislestadiolainen herätysliike. Opiston henkilökunta ja opiskelijat ovat kuulemani mukaan aika lailla 100% vanhoillislestadiolaisia. Tunnen useita Jämsässä opiskelleita. Jämsän opistolla on tarjolla vuoden mittainen yrittäjyystaitoihin suuntautunut opistovuosi, jonne pyrkii muun muassa tuoreita ylioppilaita tai vastaavassa elämäntilanteessa olevia nuoria. Vanhoillislestadiolaiset ovat järjestäneet myös lyhytkursseja yrittäjyydestä niin lapsille kuin mm. naisillekin kohdennettuina. Näistä on ollut ilmoituksia herätysliikkeen omissa julkaisuissa (mm. opistojen nettisivut, Päivämies-lehti). Myös lestadiolaisten verkostoja tutkinut Aini Linjakumpu on kirjassaan kertonut vanhoillislestadiolaisten lapsille suunnatusta yrittäjyysopetuksesta.
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.
Avatar
H.Moilanen
David Starsky
Viestit: 4530
Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 2:30 pm

Re: Raahe: Kissaa kidutettu ilmakiväärillä ampumalla

Viesti Kirjoittaja H.Moilanen »

Tässä vielä yksi uutisjuttu lasten ja nuorten eläinrääkkäyksestä.

21.6.2018
https://yle.fi/uutiset/3-10262734

Lapset kiduttavat eläimiä jopa hengiltä – Psykologi: Yksin tehty kiduttaminen on huolestuttavaa

Eläinten rääkkääminen ei ole koskaan oikein, mutta aikuisten on syytä huolestua erityisesti, jos lapsi kiduttaa eläimiä yksin eikä välitä aiheuttamastaan kärsimyksestä.

Siilinpoikaset paloiteltu hengiltä. Muovia kuumennettu sytkärillä siilin päälle. Siili haudattu hiekkaan. Siilillä pelattu jalkapalloa. Kivitetty lintuja ja siilejä. Potkimista, sörkkimistä, härnäämistä, polttamista.

Tällaisista lasten tekemistä eläinten kaltoinkohteluista kertovat Korkeasaaren villieläinsairaalan eläintenhoitaja Laura Pulli sekä Suomen eläinsuojeluyhdistyksen vapaaehtoinen eläinsuojeluneuvoja ja Vaasan seudun eläinsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja Maija Raatikainen.

Viime viikolla julkisuuteen tuli Vaasassa tapahtunut eläinrääkkäys, jonka seurauksena useita lokinpoikasia kuoli. Lapsijoukko oli pistellyt poikasia terävillä tikuilla kaulaan sekä väännellyt niiden päitä ja raajoja. Tapauksessa järkytti lisäksi tieto siitä, että paikalla olisi ollut aikuisia, jotka eivät puuttuneet tilanteeseen. Asiasta uutisoivat Pohjalainen ja Iltalehti.

Viimeksi Korkeasaareen tuotiin kesäkuun alkupuolella kaksi variksenpoikasta, jotka lapset olivat ottaneet mukaansa ja laittaneet laskemaan liukumäkeä.

Lasten äiti oli kuulemma ollut paikalla. Hän oli lähinnä huolissaan, ettei linnuista tartu mitään tauteja, kertoo eläintenhoitaja Laura Pulli.

Korkeasaareen vahingoitettuja eläimiä tuodaan muutamia vuosittain. Osa tulee Helsingin pelastuslaitoksen eläinpelastusyksikön kautta ja osan tuovat kidutusta todistaneet silminnäkijät. Eläinsairaalaan tuodaan myös eläimiä, joiden kohdalla ei olla täysin varmoja, mistä vammat ovat tulleet.

Eläinten kiusaaminen ei ole uusi ilmiö, eikä se vaikuta merkittävästi lisääntyneen. Silti se on noussut puheenaiheeksi ja siitä hyvä keskustella.

– Faktatietoa ei ole, ovatko tapaukset lisääntyneet vai ilmoituskynnys madaltunut ja sosiaalisen median voima lisääntynyt, toteaa eläinsuojeluyhdistyksen Maija Raatikainen.


Lapsia alle kouluikäisistä teini-ikäisiin

Liukumäkeä laskeneiden variksenpoikasten tapauksessa suurimmat vahingot olivat henkiset traumat ja erottaminen vanhemmista, joten ne pääsevät Pullin mukaan myöhemmin takaisin luontoon. Osa eläimistä joudutaan kuitenkin lopettamaan kaltoinkohtelun takia tai ne kuolevat myöhemmin.

– Esimerkiksi jos siiliä potkitaan, vammat voivat tulla viiveellä. Sisäinen verenvuoto ei näy päällepäin. Se on aika kivulias kuolema.

Helsingin pelastuslaitoksen eläinpelastusvastaava Marko Lassila kertoo, että pelastuslaitoksen tietoon tapauksia tulee hyvin harvoin.

Sen sijaan moni kohdistaa ilmoituksensa Suomen eläinsuojeluyhdistyksen eläinsuojeluneuvojille, jotka lähtevät mahdollisuuksien mukaan paikan päälle tai neuvovat tilanteessa.


Eläinsuojelulaki laittaa vanhemmat vastuuseen

Eläinsuojelulaki 64§ velvoittaa valvontavelvoitteen nojalla lasten huoltajat oikeudelliseen vastuuseen alle 15-vuotiaista.

"Lapsen huoltajien ja muiden henkilöiden, joilla on valvonnassaan viittätoista vuotta nuorempi lapsi, on huolehdittava siitä, ettei lapsi kohtele eläimiä tämän lain tai sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten taikka lopetusasetuksen vastaisesti."

Lähde: Finlex.fi

Raatikainen tuntee parhaiten Vaasan alueen tilanteen. Siellä lasten tekemistä kaltoinkohteluista tehdään 10–20 ilmoitusta vuosittain. Lasten ikähaarukka on ollut alle kouluikäisistä teini-ikäisiin.

– Viimeisen parin viikon aikana on ollut jo neljä ilmoitusta Vaasasta ja lähikunnista. Mitä olen muiden alueiden eläinsuojeluneuvojilta kuullut, ilmiö on ihan valtakunnallinen, Raatikainen kertoo.

– Viime ja tämä kesä ovat olleet aika hurjia näiden asioiden suhteen, joten oletettavaa on, että tapaukset lisääntyvät.

Vaasan seudun eläinsuojeluyhdistyksessä eläinrääkkäykseen on otettu tiukka linja. Kaikki tapaukset ilmoitetaan viranomaisille eli poliisille ja lastensuojelulle.

Myös lemmikkieläimet kohteina

Useimmiten häirintä kohdistuu loukkaantuneisiin eläimiin sekä eläinten ja lintujen poikasiin, jotka eivät pääse pakoon nopeasti tai eivät vielä osaa lentää. Raatikainen kertoo Vaasassa olleista tapauksista, joissa kaltoinkohtelu kohdistuu myös lemmikkieläimiin.

Esimerkiksi lapsijoukko on ottanut vapaana kulkevan kotikissan kiinni, pyöritellyt ja heitellyt hännästä kunnes häntä oli katkennut. Kissa jouduttiin lopettamaan.

Viimeksi pari päivää sitten eläinsuojeluneuvojalle oli soitettu, kun lapset olivat heitelleet kissaa sylistä toiseen ja repineet raajoista. Kevättalvella silminnäkijä oli nähnyt, kun yksin oleva lapsi oli pyöritellyt valjaissa olevaa kissaa kuin moukaria, heittänyt lumihankeen ja hyppinyt lopulta päällä.

Aikuisten vihainen käytös ei kannata

Koska kyse on alaikäisistä lapsista ja nuorista, on vastuu vanhemmilla. Miten lapsen eläinrääkkäykseen pitäisi puuttua ja milloin lapsesta pitäisi olla huolissaan?

Väkivaltaiseen käytökseen täytyy puuttua aina, toteaa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUSin lastenpsykiatrian vastaanotolla työskentelevä lastenpsykologi ja psykologian tohtori Niina Komsi. Kaikilla aikuisilla on vastuu tehdä lapsille selväksi, että väkivalta ja kiusaaminen on väärin kohdistui se sitten ihmisiin tai eläimiin.

Komsi kehottaa kuitenkin aikuisia suhtautumaan lasten väkivallantekoihin rauhallisesti ja syyllistämättä.

– Ensin pitää itse rauhoittua ja selvittää, mitä on tapahtunut. Kuka oli paikalla, mitä tehtiin ja miltä lapsesta tuntui? Jos heti syyllistää, lapsi kertoo vain mitä aikuinen haluaa kuulla, ei mitä oikeasti tapahtui tai mitä hän siitä ajattelee.

Heti paikan päällä puuttuvien aikuisten ja ohikulkijoiden kannattaa myös käyttäytyä rauhallisesti, sillä hyökkäävästä käytöksestä ei ole hyötyä. Opettavaiset tarinat kannattaa jättää myöhemmäksi, sillä vihaisesti kerrotut “miltä sinusta tuntuisi” -tarinat teon hetkellä eivät auta lasta ymmärtämään tekoaan. Aggressiivinen käytös kuten huutaminen ja töniminen antavat lapselle huonoa mallia.

Yksin tehty kiduttaminen huolestuttavaa

Moni vanhempi huolestuu tai jopa pelästyy, kun käy ilmi, että oma lapsi on ollut osallisena mihin tahansa väkivallantekoon. Pelästymisen näyttäminen voi kuitenkin olla haitallista lapselle.

– Jos lasta pelästytään, hän itsekin pelästyy. Jos lapsesta tehdään pelottava hirviö, hän pitää itseään myös sellaisena.

Komsi painottaa, että lapsen tekoja ei voi selvittää pelkkää lasta tutkimalla. Taustalla ovat muun muassa elinympäristö, kokemukset ja kehitystaso. Kukaan ei synny pahana.

Kun selviää, mitä on tapahtunut ja mitä lapsi ajattelee, voi tilannetta tulkita paremmin. Komsi arvioi, että huoleen on enemmän syytä, jos lapsi on kiduttanut eläintä yksin kuin ryhmässä. Jos hän on ollut ryhmässä, onko lapsi ollut tekijä vai hyväksyjä, eli millainen rooli hänellä on ollut?

– Jos lapsi vie ikään kuin hovinsa kiduttamaan eläimiä, huolestuisin siitä enemmän kuin siitä, että hän on ollut paikalla ja kertoo esimerkiksi tuntevansa olonsa pahaksi tapahtuneen takia.

Eläinsuojeluyhdistyksen Maija Raatikainen kertoo, että parissa heillä tiedossa olevassa tapauksessa on ollut kyse näyttämisen halusta ryhmässä.

– Testataan, kuka uskaltaa tehdä rankimman teon eläimelle.

Komsin mukaan kaikenlaisen rääkkäämisen ja kiusaamisen pitäisi kuitenkin soittaa hälytyskelloja. Huolestuneen vanhemman kannattaa aina olla yhteydessä esimerkiksi kouluun, päiväkotiin tai perheneuvolaan.

– Aina, kun lapsi käyttäytyy ei-toivotusti ja pelottavasti, ei pitäisi sulkea silmiä vaan kiinnostua siitä, miten lapsella menee.

Taustalla voi olla huonoa mallia, pelkoja tai traumoja – huolestu kylmänviileästä aggressiosta

Syitä eläimen kiduttamiseen voi olla useita. Lapsi voi olla saanut mallia, että muutkin ovat tehneet samoin, teoista ei ole seurannut mitään tai esimerkiksi kukaan ei ole puuttunut tai suhtautunut tekoon vääränä.

Taustalla voi olla traumoja tai kehitysviiveitä esimerkiksi ymmärtämisessä ja taidoissa, minkä takia lapsi ei hahmota, että pieni eläin ei olekaan kuin lelu. Teini-ikäisten voi jo odottaa tietävän, ettei eläimiä saa satuttaa, mutta kaltoinkohtelulla voidaan purkaa omaa pahaa oloa.

Lapsi voi pelätä eläimiä, jolloin pelko yritetään voittaa osoittamalla, mihin itse pystyy. Kaltoinkohtelulla lapsi voi myös panna kiertoon jotain kokemaansa.

– Ehkä lapsi on itse saanut enemmän siipeensä siksi, että on ollut pieni ja avuton, Komsi toteaa.

Syynä voi olla myös aggressiot, joita on erilaisia. Aggressio voi tulla reaktiona turhautumiselle ja raivostumiselle, kun esimerkiksi koira ei suostu istumaan käskystä.

Pelottavin ja huolestuttavin on kylmänviileä ja manipulatiivinen, välineellinen aggressio. Tässä tapauksessa lapsi ei tunnu välittävän aiheuttamastaan kärsimyksestä. Lapselle ei välity stressihormonia, kun hän tekee jotain julmaa. Usein lapsella on myös muita käytöshäiriöitä.

Komsi korostaa, että eläimiin kohdistuvaa väkivaltaista käytöstä ja sitä aiheuttavia käytöshäiriöitä ei pidä kuitenkaan sekoittaa autismikirjon häiriöihin. Autismikirjon ihmiset ovat Komsin mukaan usein äärimmäisen eläinrakkaita ja empaattisia, mutta he eivät vain osaa osoittaa empatiaansa muille ymmärrettävästi.

Aikuisten kannattaa neuvoa lasta heti, kun hänellä on vaikeuksia toimia eläinten kanssa. Lapselle pitää kertoa, miksi eläimen satuttaminen on väärin. Tärkeää on myös näyttää mallia, miten eläintä kohdellaan.
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.
Calamity Jane
Rico Tubbs
Viestit: 1224
Liittynyt: To Maalis 23, 2017 2:14 am
Paikkakunta: Villi länsi

Re: Raahe: Kissaa kidutettu ilmakiväärillä ampumalla

Viesti Kirjoittaja Calamity Jane »

Yleensä psykopaatit aloittavat hirmutekonsa kissojen rääkkäyksellä.

On siis todella huolestuttava tapaus. Itse rakastan eläimiä ja luontoa, en voisi kuvitellakaan , tekeväni niille pahaa.
Vastaa Viestiin