Kroatian mysteerinainen - löytyi korvesta, puhuu englantia, ei tiedä nimeään

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

Avatar
H.Moilanen
David Starsky
Viestit: 4528
Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 2:30 pm

Re: Kroatian mysteerinainen - löytyi korvesta, puhuu englantia, ei tiedä nimeään

Viesti Kirjoittaja H.Moilanen »

Rousku kirjoitti:
Ti Syys 21, 2021 2:34 pm
Mikä on korkkihattuliina?
En yhtään tiedä, millainen päähine naisella mahtaa olla ollut. Tässä on kuitenkin kuvan avulla vinkkiä siitä, millainen asuste saattaisi olla kyseessä. Päähineellä ei välttämättä ole tekemistä mysteerin kanssa. Paitsi että onhan tuntemattomien vainajienkin taustoja saatu useita kertoja selvitettyä myös vaatetuksen avulla. Esimerkiksi Vuosaaren suunnalta metsiköstä löytyi aikoinaan se yksi naisvainaja, jonka kenkien osalta tutkittiin valmistajaa sekä sitä, missä päin maailmaa kyseisiä kenkiä oli myyty. Sillä perusteella jossain vaiheessa ajateltiin, että nainen olisi ulkomaalainen ja todennäköisesti tietyltä Itä-Euroopan alueelta kotoisin. Henkilöllisyys varmistui kuitenkin myöhemmin oikeuslääketieteellisissä tutkimuksissa, sillä vainajalta löydettiin vuosien takainen leukavamma, joka oli operoitu Suomessa.

Liinan ja hatun yhdistelmä. Joskus näissä on lipan materiaalina mm. korkkia.jpg
Liinan ja hatun yhdistelmä. Joskus näissä on lipan materiaalina mm. korkkia.jpg (121.96 KiB) Katsottu 1383 kertaa
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.

Martti
Martin Riggs
Viestit: 630
Liittynyt: La Elo 06, 2011 10:30 am

Re: Kroatian mysteerinainen - löytyi korvesta, puhuu englantia, ei tiedä nimeään

Viesti Kirjoittaja Martti »

Näytti olevan kyllä ihan meidän kalastajanhattu kirkkaan pinkki.

Avatar
ruusumaa
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5262
Liittynyt: Ma Elo 31, 2020 5:47 pm

Re: Kroatian mysteerinainen - löytyi korvesta, puhuu englantia, ei tiedä nimeään

Viesti Kirjoittaja ruusumaa »

AutumnForever kirjoitti:
Ti Syys 21, 2021 2:14 pm
Joku dissosiaatiohäiriö ilmeisesti. Pakkovaellus, muistinmenetys..
Tälle ääni multa!
Kävellyt liian kauas, ei oo enää tiennyt missä on. Kävellyt aina vaan lisää. Nestehukka saa myös nupin sekaisin.
Suoraan sanottuna, suurin piirtein, sellaista elämä on.

Rousku
Jane Marple
Viestit: 1045
Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 11:29 pm

Re: Kroatian mysteerinainen - löytyi korvesta, puhuu englantia, ei tiedä nimeään

Viesti Kirjoittaja Rousku »

Solttuetsivä kirjoitti:
Ti Syys 21, 2021 2:57 pm
Ei tuon ikäinen kyllä itse vaeltele tuonne tuollaiseen maastoon.
Miksi ei? Ei se iästä kiinni ole. Moni kuusikymppinen on ihan vetreä vielä, eikä mikään raihnainen vanhus. Elämäntavat vaikuttavat ikää enemmän.

Martti
Martin Riggs
Viestit: 630
Liittynyt: La Elo 06, 2011 10:30 am

Re: Kroatian mysteerinainen - löytyi korvesta, puhuu englantia, ei tiedä nimeään

Viesti Kirjoittaja Martti »

ruusumaa kirjoitti:
Ti Syys 21, 2021 3:55 pm
AutumnForever kirjoitti:
Ti Syys 21, 2021 2:14 pm
Joku dissosiaatiohäiriö ilmeisesti. Pakkovaellus, muistinmenetys..
Tälle ääni multa!
Kävellyt liian kauas, ei oo enää tiennyt missä on. Kävellyt aina vaan lisää. Nestehukka saa myös nupin sekaisin.
Jos on kävellyt niin luulisi kengänpohjissa olevan jälkiä jos siellä siis on razor sharp kiviä, vaikka paikallinen pelastushenkilöstö pystyy kulkemaan niin turisti ei ehkä olisi osannut varoa kiviä. Tosin ne vammat, jotka eivät kaiketi ole olleet vakavia voisi olla kivikossa toikkaroinnista peräsin.

Ja hei, mun vanhemmat on yli 60v ja hyvin kumpikin voisi lähteä vaeltelemaan. Käyvät pohjoisessa vaeltelemassa jne. ei 60v ole mikään kiikkustuolissa kuolemaa odotteleva geriatrikko.

Eilisaamu
Martin Riggs
Viestit: 626
Liittynyt: To Touko 15, 2008 11:06 pm

Re: Kroatian mysteerinainen - löytyi korvesta, puhuu englantia, ei tiedä nimeään

Viesti Kirjoittaja Eilisaamu »

Joka tapauksessa kyllä naisen henkilöllisyys varmasti pian selviää. Hiuksista näkee että on värjätyt sekä kulmakarvat selkeästi muotoiltu. Eli on itsestään huolta pitänyt ihminen. Uutinen ei vain ole vielä tavoittanut sitä paikkaa josta nainen kotoisin.
Onhan mahdollista että naisella esim puoliso ollut mukana retkellä tai merellä, mutta joku onnettomuus tmv sattunut, ja kaikki tavarat nyt jossain luolassa tai meressä, ja puoliso myös menehtyneenä jossain.
Kaikki on mahdollista, aika näyttää mikä tarina tässä takana. Mielenkiintoinen keissi.

Rousku
Jane Marple
Viestit: 1045
Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 11:29 pm

Re: Kroatian mysteerinainen - löytyi korvesta, puhuu englantia, ei tiedä nimeään

Viesti Kirjoittaja Rousku »

velipuolikuu kirjoitti:
Ti Syys 21, 2021 10:09 am
Paikka siis Dobrinjin alueella. Čižićin ja Klimnin välisellä saavuttamattamattomalla alueella Solinen lahdella Rksin saarella.
Edelleen ihmettelen, mistä tuo "tietosi" on peräisin. En sitä linkittämistäsi artikkeleista löytänyt. Tarkkuutta nyt!

Sen sijaan jos tämä https://www.24sata.hr/news/oni-su-spasi ... -mi-785365 paikallisestä lähteestä peräisin oleva kuva pitää paikkansa, ja rouva on löytynyt rinkuloidulta alueelta, niin hän löytynyt ihan Krkn saarelta, eikä sieltä oikeastaan edes Čižićin ja Klimn(o)n väliseltä alueelta, vaikkakin läheltä kumpaakin. Ja tuosta menee kyllä tie aika läheltäkin, puolen kilsan päästä, jos karttaan on luottaminen. Mutta kerrankos sitä eksyy.

(Lehtien arveluita, ettei tuonne kuusikymppinen voisi uida, ihmettelen myös. Ei uimataito iän myötä katoa, ja jos sattuu olemaan tyyntä, ei uiminen vaadi edes suuremmin voimia. Ei sillä että tässä tapauksessa uskoisin leideen löytöpaikalleen uimalla silti päätyneen; asun perusteella olisi tullut muilla tavoin.)

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11303
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Kroatian mysteerinainen - löytyi korvesta, puhuu englantia, ei tiedä nimeään

Viesti Kirjoittaja URSA »

Tuo ympyröity alue on juuri siinä Solinen ja Klimnon pohjoispuolella olevassa asumattomassa niemessä, jonka joku jo mainitsi aiemmin ketjussa. Kartan mukaan niemessä kulkee joku tie, ja siellä sijaitsee ainakin yksi suuri luola, joka on paikallinen turistikohde. Niemen kärkeen saakka tie ei kuitenkaan johda, ja ympyröity alue on lähempänä niemen kärkeä. Ei näytä paikalta, jonne mennään pikku kävelylle.

aumari
Vic Mackey
Viestit: 1977
Liittynyt: Ke Touko 22, 2013 1:46 pm

Re: Kroatian mysteerinainen - löytyi korvesta, puhuu englantia, ei tiedä nimeään

Viesti Kirjoittaja aumari »

Vaikea tuosta on ulkonäön perusteella arvioida kansalaisuutta. Ulkonäön perusteella voisi olla brittikin ja vaatteiden perusteella vaikka pohjoismaalainen.

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Kroatian mysteerinainen - löytyi korvesta, puhuu englantia, ei tiedä nimeään

Viesti Kirjoittaja poikani »

aumari kirjoitti:
Ti Syys 21, 2021 5:06 pm
Vaikea tuosta on ulkonäön perusteella arvioida kansalaisuutta. Ulkonäön perusteella voisi olla brittikin ja vaatteiden perusteella vaikka pohjoismaalainen.
Minusta hänessä on vähän ryssää.
????? ?? ??????.

Martti
Martin Riggs
Viestit: 630
Liittynyt: La Elo 06, 2011 10:30 am

Re: Kroatian mysteerinainen - löytyi korvesta, puhuu englantia, ei tiedä nimeään

Viesti Kirjoittaja Martti »

https://www.dailymail.co.uk/news/artic ... sland.html

Tuolta voi käydä katsomassa miltä rouva on löydettäessä näyttänyt vaatetuksen osalta.

siiantaika
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1358
Liittynyt: Su Loka 18, 2020 6:58 pm

Re: Kroatian mysteerinainen - löytyi korvesta, puhuu englantia, ei tiedä nimeään

Viesti Kirjoittaja siiantaika »

Tuttua Minfoa taas. Nainen saanut siis alkoholistina psykoosin ja uinut lenkkarit jalassa ja hattu päässä saareen. Jotenkin en itse allekirjoita.

Kartan mukaan hänet on löydetty niemen kärjestä "aavikolta" mutta ei tuo paikka ole kuin kilometrin päässä lähimmästä tiestä ja neljän kilometrin päässä turistikylästä. Tuollaisen 10 km:n kävelylenkin voi heittää kevyestikin. Naisen vaatetus vaikuttaa kuitenkin enemmän sellaiselta, että on ehkä autolla ajettu lähistölle maisemia ihailemaan. Sitten on tullut jokin sairaskohtaus ja eukko on kierinyt tuossa karussa maastossa itsensä mustelmille.

Vaihtoehtoisesti voisin veikata jopa ryöstöä ja että uhri on dumpattu tarkoituksella tuonne syrjäseudulle. Ei se niin kaukana ole, että hänen olisi uskottu kuolevan sinne, mutta se hidastaa virkavallan hälyttämistä.

Linkki Googlen karttaan

edit: Unohdin mainita uskovani myös siihen, että kyse voi olla ihan huijauksesta. Mummolla on muutama runtu kasvoissa mutta muuten hänen yleisilmeensä on epäilyttävän siisti.

kissafani2
Remington Steele
Viestit: 203
Liittynyt: Su Loka 21, 2018 11:04 am

Re: Kroatian mysteerinainen - löytyi korvesta, puhuu englantia, ei tiedä nimeään

Viesti Kirjoittaja kissafani2 »

Edellisen kanssa samoilla linjoilla.
Tyypillinen turisti. Britti, saksalainen, skandinaavi, venäläinen esim.
Raitatunika ja caprilegginssit, aurinkohattu päässä ja tukevat lenkkarit tennissukkien kera.
Lähtenyt miehen kanssa retkelle esim läheiselle luolalle. Taksikuski "opas" ryöstänyt ja kumauttanut päähän tai dumpattu tiensivuun jossa sattunut pariskunnalle joku haaveri. Mutta missä ukko?
Toinen vaihtoehto että eksyneet, ajaneet kolarin ja ukko auton sisällä jossain rotkossa/pöpelikössä. Emäntä lyönyt päänsä, shokissa lähtenyt harhailemaan.
Tuskin yksin liikenteessä ollut.
Vielä lenkkareista: ei ihan näe merkkiä, voisi tunnistaa onko jonkun maan markettimallistoa.

Solttuetsivä
Axel Foley
Viestit: 2406
Liittynyt: La Maalis 19, 2016 1:22 pm

Re: Kroatian mysteerinainen - löytyi korvesta, puhuu englantia, ei tiedä nimeään

Viesti Kirjoittaja Solttuetsivä »

Rousku kirjoitti:
Ti Syys 21, 2021 4:15 pm
Solttuetsivä kirjoitti:
Ti Syys 21, 2021 2:57 pm
Ei tuon ikäinen kyllä itse vaeltele tuonne tuollaiseen maastoon.
Miksi ei? Ei se iästä kiinni ole. Moni kuusikymppinen on ihan vetreä vielä, eikä mikään raihnainen vanhus. Elämäntavat vaikuttavat ikää enemmän.
Olen itse ollut tuolla alueella.
Joka tuolla vaeltaa niin täytyy olla tosi kovakuntoinen.
Täytyy tosi tarkasti katsoa joka askel ja väistellä noita teräviä kiviä.

Tuo pelastusmiehistökin on joutunut jättämään neliveto-lantikan 2 mailin päähän (yli 3km), ja pelastusmiehsitöltäkin
mennyt varmaan kauan tuon 3 km matkan etenemiseen.
Ja pelastusmiehistö on varmaankin osannut valita parhaan mahdollisen reitin avustettavan luo.

Avatar
viinitty
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1345
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2020 5:02 pm

Re: Kroatian mysteerinainen - löytyi korvesta, puhuu englantia, ei tiedä nimeään

Viesti Kirjoittaja viinitty »

Joo tuskin on itse tuonne päätynyt. Pakkovaellus ja vastaavat selittävät tapahtuneet vain siihen asti, kun on päätynyt noin vaikeapääsyiseen paikkaan. Tottakai ihminen pystyy selviytymisvaiston tullessa kuvaan todella uskomattomiin asioihin, mutta tässä tilanteessa uskon joidenkin muiden "auttaneen" naisen tuonne.

Ettei olisi unkarilainen tai jostain muusta itäblokin maasta?
Mitkä hiton salaliittoteoriat?!

Vastaa Viestiin