Poliisia ammuttiin Hämeenlinnassa 24.9.2021 - ampujalla henkirikostaustaa

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7198
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Ampumavälikohtaus Hämeenlinnassa

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

MTV:n tiedot Hämeenlinnan poliisiampumisesta: Välikohtaus tapahtui kerrostalon pihalla – "Uhria osunut selkään ja jalkaan"

MTV Uutisten tietojen mukaan ampumavälikohtaus tapahtui Hämeenlinnan Kettumäessä kerrostalon pihalla.
Havainnoistaan MTV:lle kertova, operaation aikaan paikalla ollut silminnäkijä oli kuullut naisen huutavan ennen ambulanssin tuloa, että "uhria on osunut selkään ja jalkaan".
Silminnäkijälle ei tilanteessa selvinnyt, viitattiinko "uhrilla" poliisitehtävän kohdehenkilöön vai poliisiin, jota ammuttiin.
MTV Uutisten saamien yöllä otettujen kuvien perusteella on nähtävissä, että kerrostalon pihalla oli paikalla ainakin yksi poliisiauto ja sen vieressä henkilöitä.
Piha-alueella makasi myös ihminen asfaltilla. MTV Uutisten tietojen mukaan kyseessä on mieshenkilö.

Tapaus on lauantaina aamupäivän aikana siirtynyt KRP:n tutkittavaksi. Keskusrikospoliisin arvion mukaan asiasta tulee lisätiedote alkuiltapäivän aikana, ja sitä ennen asiasta ei anneta lisätietoja.

Maikkarilta: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mtv ... #gs.c6xmk8

Lisätty uutisen otsikko
-NILS-

Amnestia
Theo Kojak
Viestit: 1109
Liittynyt: Ma Touko 04, 2020 8:34 pm

Re: Ampumavälikohtaus Hämeenlinnassa

Viesti Kirjoittaja Amnestia »

Koiralalli kirjoitti:
La Syys 25, 2021 12:55 pm
Saattaa alkaa poliisien ampumiskynnys laskemaan kun eivät ole enää etupäässä tavallisen ihmisen asialla vaan puolustavat enemmän joitakin viherhörhöjä kuten elokapinaa.
Vai niin. Surulliseksi menee kirjoitusten taso. Kannattaisiko edes hetki ajatella muuta kuin 'Elokapinaa' tai maahanmuuttoa? Edes yrittää?

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Ampumavälikohtaus Hämeenlinnassa

Viesti Kirjoittaja poikani »

Amnestia kirjoitti:
La Syys 25, 2021 1:56 pm

Ei riittänyt, että Elokapina mainittiin. Piti ottaa vielä maahanmuutto (eufemismi, BTW) mukaan. Laajennanko keskustelun käsittämään vielä ilmastonmuutoksen ja Wuhan-viruksen, vai riittäisikö murhan yrityksessä purtavaa yhteen ketjuun?
????? ?? ??????.

Avatar
Feral
Alibin satunnaislukija
Viestit: 60
Liittynyt: La Syys 18, 2021 7:54 pm

Re: Ampumavälikohtaus Hämeenlinnassa

Viesti Kirjoittaja Feral »

rokkipoliisi kirjoitti:
La Syys 25, 2021 8:42 am
Paikallisessa Jodelissa puhutaan varmana tietona että jalkaan olisi ammuttu poliisin toimesta ja paikka olisi Ojoisilla, Kettumäentiellä. Numeroiksi on veikattu 16-20.
On kyllä Suomessa poliisin ammattitaito kohdillaan, jos on jalkaan ammuttu. Vaikka tietävät että heidän aseenkäyttönsä tutkitaan tarkasti, niin näissä tapauksissa ei yllättäis vaik tekijästä löytyis ylimääränenkin reikä sillon tällöin. Kova on paineensietokyky

Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7198
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Poliisia ammuttu Hämeenlinnassa

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

IS kävi tapahtumapaikalla Hämeenlinnassa Kettumäen kaupunginosassa lauantaina päivällä. Paikalla oli tuolloin poliisin tutkijoita, jotka tekivät poliisin teknistä rikostutkintaa.
Paikalla olleita tutkijoita kiinnosti alueella kerrostalon ja roskakatoksen välinen alue.

Kuva
Keskusrikospoliisi johtaa epäillyn murhan yrityksen tutkintaa Hämeenlinnassa. KUVA: LASSI RINNE

Välikohtauspaikkaa lähimmässä kerrostalossa asuva keski-ikäinen mies kertoo Ilta-Sanomille havahtuneensa yöllä kovaan ääneen.
– Kuulin useampia laukauksia, hän kertoo Ilta-Sanomille.

Toinen samassa talossa asuva silminnäkijä kertoo myös kuulleensa useita laukauksia, neljä tai viisi kappaletta, ja pelästyneensä pahoin. Hän oli tapahtuma-aikaan sisällä kerrostaloasunnossaan ja yritti kurkkia ulko-oven ovisilmästä, näkyisikö rapussa jotain. Pimeästä rapusta ei näkynyt mitään.
– Ei siinä huvittanut lähteä uloskaan katsomaan, mitä tapahtuu. Kun tilanne oli ohi, menin jossain vaiheessa nukkumaan ja vasta aamulla sain tietää, mitä oli tapahtunut, mies sanoo ja kertoo nähneensä lauantaina paljon poliiseja tutkimassa talon edustaa.

Kuva
Keskusrikospoliisi kertoo, että aseenkäyttötilanne sattui, kun ulkona ollut henkilö ja poliisi käyttivät ampuma-asetta Hämeenlinnassa. Poliisi tutki tapahtumapaikkaa lauantaina päivällä. KUVA: LASSI RINNE

Iltasanomista: https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008289548.html

Avatar
Fire
Rico Tubbs
Viestit: 1207
Liittynyt: Ti Maalis 19, 2019 10:20 pm

Re: Poliisia ammuttu Hämeenlinnassa

Viesti Kirjoittaja Fire »

Nyt alkaa vähän epäilyttämään kun ei ole erikseen mainittu ampujan olleen suomalainen. Usassa olivat nämä juuri evakuoidut afgaanit hyökänneet 3+ miehen joukolla naissotilaan kimppuun.

Avatar
PiikkiSika
Adrian Monk
Viestit: 2808
Liittynyt: To Tammi 14, 2016 11:52 pm

Re: Ampumavälikohtaus Hämeenlinnassa

Viesti Kirjoittaja PiikkiSika »

Amnestia kirjoitti:
La Syys 25, 2021 1:56 pm
Koiralalli kirjoitti:
La Syys 25, 2021 12:55 pm
Saattaa alkaa poliisien ampumiskynnys laskemaan kun eivät ole enää etupäässä tavallisen ihmisen asialla vaan puolustavat enemmän joitakin viherhörhöjä kuten elokapinaa.
Vai niin. Surulliseksi menee kirjoitusten taso. Kannattaisiko edes hetki ajatella muuta kuin 'Elokapinaa' tai maahanmuuttoa? Edes yrittää?

Sisäministeriön ruotsinmalli-tavoitteet kohti turvattomampaa suomea alkaa pikku hiljaa tuottamaan näkyviä tuloksia🤣
! ! ! Eläköön EU-direktiivit ja kansan syväkyykky ! ! !

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Poliisia ammuttu Hämeenlinnassa

Viesti Kirjoittaja poikani »

Fire kirjoitti:
La Syys 25, 2021 7:15 pm
Nyt alkaa vähän epäilyttämään kun ei ole erikseen mainittu ampujan olleen suomalainen. Usassa olivat nämä juuri evakuoidut afgaanit hyökänneet 3+ miehen joukolla naissotilaan kimppuun.
Linkki?
????? ?? ??????.

Adolf Zitler
Alokas
Viestit: 6
Liittynyt: To Syys 16, 2021 12:41 pm

Re: Poliisia ammuttu Hämeenlinnassa

Viesti Kirjoittaja Adolf Zitler »

Pussihousut vauhdissa

Karoliina
Scooby-Doo
Viestit: 23
Liittynyt: Ma Touko 24, 2021 6:20 pm

Re: Poliisia ammuttu Hämeenlinnassa

Viesti Kirjoittaja Karoliina »

poikani kirjoitti:
Su Syys 26, 2021 9:42 am
Fire kirjoitti:
La Syys 25, 2021 7:15 pm
Nyt alkaa vähän epäilyttämään kun ei ole erikseen mainittu ampujan olleen suomalainen. Usassa olivat nämä juuri evakuoidut afgaanit hyökänneet 3+ miehen joukolla naissotilaan kimppuun.
Linkki?
https://www.google.com/amp/s/www.nbcnew ... cna1280080

Avatar
Feral
Alibin satunnaislukija
Viestit: 60
Liittynyt: La Syys 18, 2021 7:54 pm

Re: Poliisia ammuttu Hämeenlinnassa

Viesti Kirjoittaja Feral »

"Mies vuotaa kuiviin!” – Poliisin luodeista vammautunut mies on hengissä, naapurit eivät olleet huomanneet mitään erikoista

Poliisi partioi paikalla sunnuntainakin. KUVA: JUHA VELI JOKINEN
Poliisi partioi paikalla sunnuntainakin. KUVA: JUHA VELI JOKINEN
j3M-ZVtDHCUSxcuRDvrY2T5ymjI=.jpg (86.15 KiB) Katsottu 3564 kertaa
Poliisi ampui kiinniottotehtävän yhteydessä miestä, joka Iltalehden haastatteleman naapurin arvion mukaan sai osumia alavartaloon. Poliisi ei ole kommentoinut tapauksen yksityiskohtia.

Henkilö on poliisin mukaan elossa, mutta muuten poliisi ei tämän vointia kommentoi. Poliisi ei kerro edes sitä onko mies sairaalahoidossa.

Iltalehti 26.9: https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/89c5 ... 9f1e8a5c3e

kurkuttaja
Alokas
Viestit: 1
Liittynyt: Su Syys 26, 2021 6:36 pm

Re: Poliisia ammuttiin Hämeenlinnassa 24.9.2021

Viesti Kirjoittaja kurkuttaja »

viinitty kirjoitti:
La Syys 25, 2021 4:35 am
Olisko paikalliset nistit vauhdissa. Kukaan ei (ainakaan vielä) ilmeisesti ole kuollut, kun tiedotteen kieliasua katsoo. Onneksi näin, niin poliisia ampunut saa miettiä kopissa tekojaan ja niiden järkevyyttä.
Eiköhän "nistit"ole samanlaista sakkia kun kuus kaljaa päivässä tissuttelevat alkoholistitkin? Ja asiassahan pääasia on että poliisia ammuttiin. Sehän on aina hyvä asia! Harmi ettei osunut paremmin! Sika on aina sika. Nytkin jättivät ukon vuotaan maahan pitkäksi aikaa.

Avatar
viinitty
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1345
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2020 5:02 pm

Re: Poliisia ammuttiin Hämeenlinnassa 24.9.2021

Viesti Kirjoittaja viinitty »

kurkuttaja kirjoitti:
Su Syys 26, 2021 6:46 pm
viinitty kirjoitti:
La Syys 25, 2021 4:35 am
Olisko paikalliset nistit vauhdissa. Kukaan ei (ainakaan vielä) ilmeisesti ole kuollut, kun tiedotteen kieliasua katsoo. Onneksi näin, niin poliisia ampunut saa miettiä kopissa tekojaan ja niiden järkevyyttä.
Eiköhän "nistit"ole samanlaista sakkia kun kuus kaljaa päivässä tissuttelevat alkoholistitkin? Ja asiassahan pääasia on että poliisia ammuttiin. Sehän on aina hyvä asia! Harmi ettei osunut paremmin! Sika on aina sika. Nytkin jättivät ukon vuotaan maahan pitkäksi aikaa.
Harvemmin kuuden kaljan jälkeen riehut samalla tavalla kuin piriä vetäneenä. Jos niin on, suosittelen lämpimästi päihteetöntä elämää. Sinänsä kyllä säälittävä provoyritys, kun voisi edes käyttää mielikuvitusta. :D

Anywhore, jos ampuu virantoimituksessa olevaa kyttää, sietääkin jäädä hetkeksi makoilemaan ja miettimään, oliko sittenkään järkevää. Meinaat varmaan myös, että poliisia ampunut olisi jäänyt auttamaan ampumaansa uhria. :D
Mitkä hiton salaliittoteoriat?!

aavikkoralli
Harjunpää
Viestit: 307
Liittynyt: Su Maalis 14, 2021 2:07 pm

Re: Poliisia ammuttiin Hämeenlinnassa 24.9.2021

Viesti Kirjoittaja aavikkoralli »

Koiralalli kirjoitti:
La Syys 25, 2021 12:55 pm
Saattaa alkaa poliisien ampumiskynnys laskemaan kun eivät ole enää etupäässä tavallisen ihmisen asialla vaan puolustavat enemmän joitakin viherhörhöjä kuten elokapinaa.
Tiedäpä tuosta, mutta onhan poliisijohto ihan avoimesti mamutuksenkin puolella, vaikka koko homma tulee paskomaan koko poliisitoiminnan täydellisesti, resurssit ei riitä nytkään kitkemään kuin pienen osan kansainvälisestä rikollisuudesta. Jos poliisit on sellaisen puolella, joka aiheuttaa suomalaisille enemmän kärsimystä kuin hyvää, niin eihän sitä laitosta voi millään tavalla tosissaan ottaa

Nykyisillä resursseilla ja niiden resurssien suuntaamisella, poliisilla kestää niin kauan tulla mihinkään väkivaltatilanteeseen, ettei heistä ole mitään apua kuin rikosilmoituksen teossa, ja kun yleisesti ottaenkin ihan valtiotasolla ovat mukana liputtamassa Suomen väestönvaihdon ja kehitysmaalaistumisen puolesta, tuoden rikoksentekijöitä tänne kaupungin joka kadun kulmaan, niin ei voida kyllä mistään kansan turvasta puhua
Lähinnä ovat kaikkea muuta nykyään, kuin turva suomalaisille.
Huumekauppiaita, terroristien symppaajia. Kyllä kaikenlaista löytyy. Paitsi ketään joka voisi poliisijohdon psykooseille mitään. Varmaan hienoa kun työympäristö pilataan mamutuksella ja seuraavaksi tulee työkaveriksi joku somali, joka tuskin osaa suomea.
Tämä sen vuoksi, että jonkun pitää osata paremmin ymmärtää rikollisia muukalaisia.

hoegg
Alokas
Viestit: 2
Liittynyt: To Maalis 26, 2020 12:31 am

Re: Poliisia ammuttiin Hämeenlinnassa 24.9.2021

Viesti Kirjoittaja hoegg »

Saiko täällä julkaista nimiä? Jos ketään edes kiinnostaa. No eniveis vanha tekijähän tuo on. Yhden tapon tyrimisen aikasemmin ainakin lusinut, muistaakseni oli lahdessa ampunut jotai eukkoa kaulaan sillä kertaa.

Saa. Kiinnostaa. Nimi pitää mennä kerralla oikein ja mieluusti linkki siihen todentamiseen.
-NILS-

Vastaa Viestiin