Törkeää paritusta eri puolilla Suomea useiden vuosien ajan

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7192
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Törkeää paritusta eri puolilla Suomea useiden vuosien ajan

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Sisä-Suomen poliisilaitos tutkii epäiltyä törkeää paritusta, jonka epäillään tapahtuneen vuosina 2018 - 2021 Jyväskylässä, Kouvolassa ja Vaasassa.

Esitutkinta on kuulustelujen osalta alkuvaiheessa eikä poliisi siksi voi esitutkintaa vaarantamatta tiedottaa asiasta vielä enempää. Asiasta tiedotetaan tarkemmin sitten, kun se esitutkinnan kannalta on mahdollista.

Parituksen tunnusmerkistö täyttyy esimerkiksi silloin, jos järjestää tilan toiselle seksuaalipalvelujen myymistä varten tai yhteystietoja välittämällä tai muuten markkinoimalla edistää toisen henkilön seksuaalipalvelujen myymistä. Lisäksi rangaistavuuden edellytyksenä on, että näiden toimien tarkoituksena on hankkia itselleen tai toiselle taloudellista hyötyä. Törkeä tekomuoto on käsillä esimerkiksi silloin, jos parituksessa on tavoiteltu huomattavaa taloudellista hyötyä ja teko on lisäksi kokonaisuutena arvioiden törkeä.

https://poliisi.fi/-/kaksi-torkeasta-pa ... vaskylassa

Yhdistetty kaksi paritukseen liittyvää ketjua. Osa tapauksista on ollut samoilla paikkakunnilla. Mahdollisesti samoja tapauksia. Ketjun otsikkoa muokattu
-NILS-

ek2010
Alokas
Viestit: 9
Liittynyt: La Syys 11, 2021 1:56 pm

Re: Sisä-Suomen poliisilaitos tutkii epäiltyä törkeää paritusta

Viesti Kirjoittaja ek2010 »

kait sitä ny perkele saa huvista rahan ottaa kun kerran pankin päällä istuu..

Blondie
Armas Tammelin
Viestit: 87
Liittynyt: Ti Heinä 10, 2018 12:40 am

Re: Sisä-Suomen poliisilaitos tutkii epäiltyä törkeää paritusta

Viesti Kirjoittaja Blondie »

Kyllä siitä huvista saa maksua otta se joka sen pankin päällä istuu ja sille maksaja löytyy. Mutta toisen ihmisen "pankkia" ei saa myydä, eikä ketään saa pakottaa pitämään pankkiaan auki niille joille ei halua.

Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7192
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Epäillyt parittivat uhreja lähes vuosikymmenen

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Helsingin poliisin valtakunnallinen ihmiskaupparikosryhmä sai valmiiksi epäillyn törkeän paritusrikoksen tutkinnan, joka siirtyi syyteharkintaan Länsi-Suomen syyttäjäalueelle. Poliisi epäilee, että paritustoiminta jatkui vuosia useilla paikkakunnilla.
Suomalais-thaimaalaisen pariskunnan epäillään pyörittäneen paritustoimintaa thaihierontaliikkeissä kuudella paikkakunnalla vuodesta 2014 alkaen. Toinen pääepäillyistä on 57-vuotias ja toinen hieman yli 60-vuotias.

Epäiltyä paritusta harjoitettiin liikehuoneistoissa Joensuussa, Kuopiossa, Mikkelissä, Jyväskylässä, Kokkolassa ja Seinäjoella.
Liiketilojen päävuokralaisena oli 57-vuotias nainen, jonka epäillään alivuokranneen thai-hierontaliiketiloja edellä mainituilla paikkakunnilla. Määräaikaiset vuokrasopimukset olivat kestoltaan muutamasta viikosta kuukauteen.
Vuokralaiset olivat kotoisin Thaimaasta. He myivät liiketiloissa seksipalveluita, mistä epäillyt saivat taloudellista hyötyä.
– Epäillyt tiesivät, että huoneistoissa harjoitettiin seksikauppaa. Epäilemme myös, että he auttoivat osaa asianomistajista myynti-ilmoitusten tekemisessä seksinmyyntisivustoille, kertoo tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Hannu Kortelainen.

Thaimaalaisten seksityöläisten tilanne Suomessa on pysynyt pitkään samana
Esitutkinnassa ei havaittu viitteitä siitä, että naisia olisi pakotettu tai erehdytetty seksityöhön. Monet asianomistajista olivat tulleet Suomen alun perin avioliiton tai parisuhteen takia.
Asianomistajat aloittivat seksityön parisuhteen päättymisen jälkeen, kun heidän taloudellinen tilanteensa heikkeni. Heillä ei ollut koulutusta tai kielitaitoa, joka olisi auttanut muunlaisen työn saamisessa.
– Tällainen yhteiskunnasta syrjäytyminen on varsin yleistä thaimaalaisilla seksityöläisillä Suomessa. Sisäministeriö teki 15 vuotta sitten selvityksen heidän asemastaan Suomessa, eikä tilanne ole juurikaan parantunut noista ajoista, sanoo tutkinnanjohtaja Kortelainen.

https://poliisi.fi/-/epaillyt-parittiva ... -000-euroa

Mukava valkku
Sofia Karppi
Viestit: 402
Liittynyt: Su Touko 16, 2021 11:22 pm

Re: Epäillyt parittivat uhreja lähes vuosikymmenen

Viesti Kirjoittaja Mukava valkku »

Oikeus ennen kaikkea kirjoitti:
Pe Touko 12, 2023 10:11 am

Thaimaalaisten seksityöläisten tilanne Suomessa on pysynyt pitkään samana
Esitutkinnassa ei havaittu viitteitä siitä, että naisia olisi pakotettu tai erehdytetty seksityöhön. Monet asianomistajista olivat tulleet Suomen alun perin avioliiton tai parisuhteen takia.
Asianomistajat aloittivat seksityön parisuhteen päättymisen jälkeen, kun heidän taloudellinen tilanteensa heikkeni. Heillä ei ollut koulutusta tai kielitaitoa, joka olisi auttanut muunlaisen työn saamisessa.
– Tällainen yhteiskunnasta syrjäytyminen on varsin yleistä thaimaalaisilla seksityöläisillä Suomessa. Sisäministeriö teki 15 vuotta sitten selvityksen heidän asemastaan Suomessa, eikä tilanne ole juurikaan parantunut noista ajoista
Siinä ei pitäisi olla mitään ihmeteltävää, että ihminen toiseen maahan muutettuaan alkaa tehdä samaa työtä kuin mitä teki kotimaassaankin.

Oikeus harjoittaa valitsemaansa ammattia on yksi keskeisimmistä ihmisoikeuksista niin YK:n ihmisoikeuksien julistuksen kuin myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaan. Tuntuukin vähän siltä ettei Suomen lainsäädäntö eikä myöskään poliisin asenne ole ihan mintissä ihmisoikeusnäkökulmasta katsottuna.
– Minä olen ihminen ja kaipaan joskus iloa, valoa ja hauskuutta

jalmari68
Armas Tammelin
Viestit: 80
Liittynyt: Ti Tammi 20, 2009 6:49 pm

Re: Epäillyt parittivat uhreja lähes vuosikymmenen

Viesti Kirjoittaja jalmari68 »

Mukava valkku kirjoitti:
Pe Touko 12, 2023 1:24 pm
Siinä ei pitäisi olla mitään ihmeteltävää, että ihminen toiseen maahan muutettuaan alkaa tehdä samaa työtä kuin mitä teki kotimaassaankin.

Oikeus harjoittaa valitsemaansa ammattia on yksi keskeisimmistä ihmisoikeuksista niin YK:n ihmisoikeuksien julistuksen kuin myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaan. Tuntuukin vähän siltä ettei Suomen lainsäädäntö eikä myöskään poliisin asenne ole ihan mintissä ihmisoikeusnäkökulmasta katsottuna.
Seksin myyminen on sallittu ammatti niin suomalaisille kuin ulkomaalaisillekin. Sen sijaan paritus on lakien mukaan kiellettyä toimintaa. Pitäisikö paritus mielestäsi sallia jotta lainsäädäntömme olisi mintissä?

Avatar
Eaglegoat
Remington Steele
Viestit: 231
Liittynyt: To Joulu 15, 2022 7:39 pm

Re: Törkeää paritusta eri puolilla Suomea useiden vuosien ajan

Viesti Kirjoittaja Eaglegoat »

Mukava valkku kirjoitti:
Pe Touko 12, 2023 1:24 pm
Oikeus ennen kaikkea kirjoitti:
Pe Touko 12, 2023 10:11 am

Thaimaalaisten seksityöläisten tilanne Suomessa on pysynyt pitkään samana
Esitutkinnassa ei havaittu viitteitä siitä, että naisia olisi pakotettu tai erehdytetty seksityöhön. Monet asianomistajista olivat tulleet Suomen alun perin avioliiton tai parisuhteen takia.
Asianomistajat aloittivat seksityön parisuhteen päättymisen jälkeen, kun heidän taloudellinen tilanteensa heikkeni. Heillä ei ollut koulutusta tai kielitaitoa, joka olisi auttanut muunlaisen työn saamisessa.
– Tällainen yhteiskunnasta syrjäytyminen on varsin yleistä thaimaalaisilla seksityöläisillä Suomessa. Sisäministeriö teki 15 vuotta sitten selvityksen heidän asemastaan Suomessa, eikä tilanne ole juurikaan parantunut noista ajoista
Siinä ei pitäisi olla mitään ihmeteltävää, että ihminen toiseen maahan muutettuaan alkaa tehdä samaa työtä kuin mitä teki kotimaassaankin.

Oikeus harjoittaa valitsemaansa ammattia on yksi keskeisimmistä ihmisoikeuksista niin YK:n ihmisoikeuksien julistuksen kuin myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaan. Tuntuukin vähän siltä ettei Suomen lainsäädäntö eikä myöskään poliisin asenne ole ihan mintissä ihmisoikeusnäkökulmasta katsottuna.
Paritus ja ihmiskauppa tapauksissa hyvä vaan että tulkitaan lakipykälät tiukemmalla tulkinnalla. Ymmärrän pointtisi mutta silti.

Avatar
swaghettiyolognese
Frank Drebin
Viestit: 393
Liittynyt: Pe Kesä 21, 2019 3:47 pm

Re: Epäillyt parittivat uhreja lähes vuosikymmenen

Viesti Kirjoittaja swaghettiyolognese »

jalmari68 kirjoitti:
Pe Touko 12, 2023 1:54 pm
Mukava valkku kirjoitti:
Pe Touko 12, 2023 1:24 pm
Siinä ei pitäisi olla mitään ihmeteltävää, että ihminen toiseen maahan muutettuaan alkaa tehdä samaa työtä kuin mitä teki kotimaassaankin.

Oikeus harjoittaa valitsemaansa ammattia on yksi keskeisimmistä ihmisoikeuksista niin YK:n ihmisoikeuksien julistuksen kuin myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaan. Tuntuukin vähän siltä ettei Suomen lainsäädäntö eikä myöskään poliisin asenne ole ihan mintissä ihmisoikeusnäkökulmasta katsottuna.
Seksin myyminen on sallittu ammatti niin suomalaisille kuin ulkomaalaisillekin. Sen sijaan paritus on lakien mukaan kiellettyä toimintaa. Pitäisikö paritus mielestäsi sallia jotta lainsäädäntömme olisi mintissä?
Valvottu paritus voisi tuoda tietynlaiset raamit touhulle, miksei. Paino sanalla valvottu. Itse en ymmärrä miksi joku maksaisi fjöösasta penniäkään, ja katson ihan suosiolla halveksuen alaspäin miehiä jotka noissa huorissa ramppaavat.
RL11/6 kirjoitti:
Ti Tammi 02, 2024 2:41 am
Kyllä me kaipaamme kovasti Adolf Hitleriä

Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7192
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Törkeää paritusta eri puolilla Suomea useiden vuosien ajan

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Keski-Suomen käräjäoikeudessa luettiin maanantaina syytteet neljälle naiselle törkeästä parituksesta. Lisäksi yhtä miestä syytetään avunannosta paritukseen.
Rikosten väitetään tapahtuneen thaihierontapaikoissa Jyväskylässä, Kouvolassa ja Vaasassa elokuun 2021 ja lokakuun 2021 välisenä aikana.
Syyttäjän mukaan ulkomaalaistaustaiset naiset ovat tavoitelleet parituksessa huomattavaa taloudellista hyötyä ja rikos on tehty erityisen suunnitelmallisesti sekä ammattimaisesti.
Kaikki syytetyt kiistivät syytteet ja vaativat niiden hylkäämistä.
Tapausta käsitellään käräjäoikeudessa tulkkien avustuksella ja oikeudenkäyntiin on varattu yhteensä kuusi istuntopäivää.

”Uusi tyttö”
Ensimmäisen naisen syyttäjä väittää järjestäneen korvausta vastaan huoneen seksipalvelujen tarjoamiseksi Jyväskylän Kauppakadulla, Kouvolan Salpausselänkadulla ja Vaasan Varastokadulla.
Hänen tiloissaan on toiminut syyttäjän mukaan useita eri hierojia ja samat hierojat ovat toimineet useilla eri paikkakunnilla.
Naisen epäillään edistäneen ja markkinoineen seksitreffit.fi- nettisivustolla liiketiloissaan tapahtuvia maksullisia seksipalveluja.
Sivustolla on ollut ilmoituksia, joissa kuvien ja tekstien perusteella on viitattu seksin myyntiin ja joissa on ollut naisen liikkeiden osoitetiedot.
Teksteissä on viitattu vaihtuviin palveluntarjoajiin kirjoittamalla ilmoituksiin muun muassa "uusi tyttö".

Ehdotonta vankeutta
Naisen syyttäjä kertoo sopineen liikkeissään toimivien thaihierojien kanssa asiakas-, päivä-, viikko- tai kuukausikohtaisen vuokran.
Hierojat ovat maksaneet esimerkiksi puolen tunnin hieronnasta perityn 40 euron maksun kokonaan syytetylle naiselle.
Syyttäjän mukaan thaihierojille ei ole jäänyt asiakaskohtaisessa vuokrauksessa ollenkaan tuloja, ellei hän ole myynyt myös seksipalveluja.
Naisen lasketaan saaneen parituksesta ainakin 126 300 euroa.
Nainen kertoi asianajajansa välityksellä oikeudessa, että hän oli itse tarjonnut seksipalveluja, mutta ei tiennyt kenenkään muun niitä tarjonneen tai myyneen.
Syyttäjä vaatii naiselle noin kahden vuoden mittaista ehdotonta vankeusrangaistusta ja kolmen vuoden pituista liiketoimintakieltoa.
Naisen nettimainosten tekemisessä avustaneelle suomalaismiehelle syyttäjä vaatii sakkoja tai kolme kuukautta ehdollista vankeutta.

Maksut liikkeen pitäjälle
Toiselle naiselle syyttäjä vaatii vähintään vuoden pituista ehdollista vankeusrangaistusta ja kolmen vuoden liiketoimintakieltoa.
Naisen väitetään syyllistyneen törkeään paritukseen vuokraamalla Jyväskylän Ahdinkadulla sijaitsevaa liikettään maksullisia seksipalveluita tarjoaville thaihierojille.
Tämä parituksen katsotaan tapahtuneen Jyväskylässä tammikuun 2019 ja lokakuun 2021 välillä.

Kolmannen ja neljännen naisen syyttäjä katsoo hoitaneen paritustoimintaa sen ajan, kun liiketilan varsinaisesti vuokrannut nainen oli Thaimaassa.
Heille syyttäjä vaatii kymmenen kuukauden mittaista ehdollista vankeusrangaistusta.
Ahdinkadun paritustoiminnassa syyttäjä laskee kolmen naisen tienanneen yhteensä runsaat 60 000 euroa.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1582 ... a1ed294d32

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17031
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Törkeää paritusta eri puolilla Suomea useiden vuosien ajan

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Syyttäjä vaatii neljälle tuomiota parituksesta thaihierontaliikkeissä – myös seksiä ostaneet saivat syytteet

Syyttäjä vaatii neljälle ihmiselle tuomiota paritusrikoksista Keski-Suomen käräjäoikeudessa. Syyttäjän mukaan syytetyt myivät muiden tarjoamia seksipalveluita eri thaihierontaliikkeissä Suomessa.

Pisintä vankeusrangaistusta syyttäjä vaatii törkeästä parituksesta syytetylle, joka haastehakemusten mukaan kauppasi thaihierontalaitoksissaan työskennelleiden naisten seksipalveluita Jyväskylässä, Kouvolassa ja Vaasassa vuosina 2018–2021.
– Seksipalvelujen tarjoaminen ja myyminen thaihieronnan yhteydessä on ollut säännönmukainen toimintatapa (syytetyn) thaihierontaliikkeissä, syyttäjän haastehakemuksessa todetaan.

Pääsyytetyn arvioidaan syytteiden mukaan saaneen lähemmäs 130 000 euron rikoshyödyn parituksella. Syyttäjän mukaan osa parituksen uhreista asui hierontalaitosten yhteydessä ja seksipalveluita markkinoitiin seksitreffit.fi-verkkosivustolla.

Loput kolme syytettyä ovat syytettyinä vastaavankaltaisista teoista toisessa jyväskyläläisessä thaihierontalaitoksessa vuosina 2019–2021.

Osa syytetyistä on kiistänyt rikokset, mutta kaikkien vastaus syytteisiin ei ilmene käräjäoikeuden STT:lle toimittamasta aineistosta.

Syytteet myös seksiä ostaneille
Seksin ostaminen ja myyminen on Suomessa pääosin laillista, mutta paritus ja ihmiskauppaan liittyvä seksityö on rikollista.

Keski-Suomen käräjillä käsitellyssä kokonaisuudessa luettiin tällä viikolla syytteet myös kolmelle miehelle seksipalveluiden ostamisesta. Syyttäjä vaatii heille sakkoja seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäytöstä.

Syytteiden mukaan miehet ovat tienneet tai heillä on olosuhteiden perusteella ollut syytä epäillä, että hierojat, joilta he ostivat seksiä, olivat paritusrikoksen kohteena.
– Mieleeni ei tullut ollenkaan se, että hierontapalveluiden tarjoajat olisivat parituksen uhrina, yksi miehistä kirjoitti käräjäoikeudelle.

Käräjäoikeus antaa kokonaisuudessa tuomion syyskuun lopussa.
Keskisuomalainen
12.9.2023 17:06
Käräjäoikeus antaa kokonaisuudessa tuomion syyskuun lopussa.
Enpä tuomioista uutista nähnyt saati kuullut... no joo, eihän siinä vuodesta mitään mainittu, mutta...
- Tulikohan tapaukseen jokin viivytys?
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17031
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Törkeää paritusta eri puolilla Suomea useiden vuosien ajan

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Käräjäoikeus tuomitsi thaihierontapaikkoja pyörittäneen naisen ehdolliseen vankeuteen törkeästä parituksesta

Suomessa harvinainen syyte seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäytöstä koski kolmea miestä. Kahden miehen syytteet hylättiin ja yksi mies sai sakkotuomion.

Keski-Suomen käräjäoikeus on antanut tänään tuomion törkeää paritusta ja seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäyttöä koskevassa rikosvyyhdissä.

52-vuotias nainen tuomittiin törkeästä parituksesta yhden vuoden ja kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Oikeus määräsi hänet myös liiketoimintakieltoon. Käräjäoikeuden tuomion mukaan nainen pyöritti thaihierontapaikkoja Jyväskylässä, Vaasassa ja Kouvolassa vuosina 2018-2021 ja sai parituksesta yli 50 000 euron hyödyn.

Nainen itse kiisti syyllistyneensä törkeään paritukseen. Hän vetosi oikeudessa muun muassa siihen, ettei tiennyt thaihieromoissaan työskentelevien naisten myyvän seksiä.
...

43-vuotias mies tuomittiin parituksesta viiden kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Lisäksi 49-vuotias nainen tuomittiin parituksesta neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen.

Kaksikko tuomittiin menettämään valtiolle rikoksen tuottamaa taloudellista hyötyä runsaat 12 000 euroa. Keski-Suomen käräjäoikeus oli jo aiemmin määrännyt päätekijän omaisuutta pantavaksi vakuustakavarikkoon enintään yli 100 000 euroa.

Syyttäjä vaati kaikkiaan neljälle ihmiselle vankeustuomioita paritusrikoksista. Yhden henkilön syyte törkeästä parituksesta hylättiin.

Seksiä ostanut mies sai tuomion
Seksin ostaminen ja myyminen on Suomessa pääosin laillista, mutta paritus ja ihmiskauppaan liittyvä seksityö on rikollista.

Jutussa yksi mies tuomittiin sakkorangaistukseen seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäytöstä. Mies oli tuomion mukaan ostanut thaihierontapaikasta seksipalveluja useita kertoja. Mies myönsi syytteen osin, mutta kertoi oikeudelle, ettei hänen mieleensä ollut tullut, että naiset olivat seksikaupan kohteina.

Kahden samasta rikoksesta epäillyn miehen syytteet hylättiin.

Kouvolasta liikehuoneisto vuokrattiin kesällä 2018, Jyväskylästä liikehuoneiston keväällä 2019 ja Vaasasta liikehuoneisto vuokrattiin syksyllä 2020. Jyväskylässä toimintaa on harjoitettu kahdessa eri osoitteessa.
...
Enemmän täällä: YLE
7.12.2023 15:35, päivitetty 16:07
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7192
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Törkeää paritusta eri puolilla Suomea useiden vuosien ajan

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Hetkonen! Siis laittomasta toiminnasta saatu taloudellinen hyöty 50k €, mutta korvauksia maksettava vain 12k €. Siis tuohan on alle pääomatulon veroprosentin eli siis kannattavaa liiketoimintaa! Jatkakaa, mutta jonkun bulvaanin nimissä!

tauno123
Nikke Knakkertton
Viestit: 182
Liittynyt: Ti Huhti 11, 2017 12:31 pm

Re: Törkeää paritusta eri puolilla Suomea useiden vuosien ajan

Viesti Kirjoittaja tauno123 »

ek2010 kirjoitti:
Ke Loka 20, 2021 10:59 pm
kait sitä ny perkele saa huvista rahan ottaa kun kerran pankin päällä istuu..
Mukava valkku kirjoitti:
Pe Touko 12, 2023 1:24 pm
Siinä ei pitäisi olla mitään ihmeteltävää, että ihminen toiseen maahan muutettuaan alkaa tehdä samaa työtä kuin mitä teki kotimaassaankin.

Oikeus harjoittaa valitsemaansa ammattia on yksi keskeisimmistä ihmisoikeuksista niin YK:n ihmisoikeuksien julistuksen kuin myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaan. Tuntuukin vähän siltä ettei Suomen lainsäädäntö eikä myöskään poliisin asenne ole ihan mintissä ihmisoikeusnäkökulmasta katsottuna.
Joillakin ei ole näköjään mitään käsitystä mistä on edes kysymys. Parittajat kuuluvat lähestulkoon pedofiilien ja raiskareiden kanssa samaan lokeroon. Käyttävät hyväksi toisten ahdinkoa. Valitettavasti näinkin törkeästä touhusta tuomiot ovat tuon alhaisen kastin hengen mukaisia eli ehdollisella selviää.

Avatar
meitzi
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5116
Liittynyt: La Loka 18, 2008 8:17 am

Re: Törkeää paritusta eri puolilla Suomea useiden vuosien ajan

Viesti Kirjoittaja meitzi »

Eaglegoat kirjoitti:
Pe Touko 12, 2023 2:03 pm
Paritus ja ihmiskauppa tapauksissa hyvä vaan että tulkitaan lakipykälät tiukemmalla tulkinnalla. Ymmärrän pointtisi mutta silti.
Nojaa. Kun tulkitaan tiukemmalla tulkinnalla, niin pidetään huolta siitä, että prostituutio pysyy katuhuorien turvattomana toimintana. Tiloja ei saa vuokrata, vaikkei tietäisi mihin niitä käytetään, turvapalveluita ei saa myydä jne. yms.
Työtön hullu ja eläkeläinen - Takkunatsi

Vastaa Viestiin