Varkaudessa räjähdyksenomainen tulipalo kerrostalossa - yksi kuollut

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Tukulti-Ninurta I
Hetty Wainthropp
Viestit: 488
Liittynyt: Pe Touko 23, 2008 12:26 pm

Varkaudessa räjähdyksenomainen tulipalo kerrostalossa - yksi kuollut

Viesti Kirjoittaja Tukulti-Ninurta I »

Varkaudessa räjähdyksenomainen tulipalo – useita ihmisiä pelastettu kerrostalosta

Varkauden keskustassa syttyi sunnuntai-iltana voimakas tulipalo.

VARKAUDEN keskustassa Kauppakadulla sijaitsevassa asuinkerrostalossa on syttynyt poikkeuksellisen voimakas tulipalo, jota Pohjois-Savon pelastuslaitos luonnehtii räjähdyksenomaiseksi.

Käynnissä olevan tulipalon syystä ei ole vielä varmuutta.

–  Täällä on räjähdyksenomainen tulipalo kerrostalon toisessa kerroksessa. Sen verran voimakas on ollut, että parveke on lentänyt alas ja tuonut ison kasan tiiliä tullessaan, semmoinen tilanne on tällä hetkellä ja toiminta on edelleen käynnissä, kertoi STT:lle päivystävä palomestari Timo Nyholm hieman ennen puoltayötä sunnuntaina illalla.

Päivystävä palomestari ei vielä ottanut kantaa siihen, onko paikalla tapahtunut varsinaista räjähdystä. Kerrostalosta on pelastettu neljä ihmistä nostolavan ja pakohuppujen avulla.

Sammutus- ja pelastustöihin osallistuu 11 pelastustoimen yksikköä sekä 5 ensihoidon yksikköä. Tulipalosta ei ole vaaraa tai savuhaittaa ympäristölle kerrostalon ulkopuolella.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008372562.html


Villi veikkaus, että A) joko maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuva rajakki on kyhännyt kotikutoista pommia, ja räjähdetietämys nötköttipurkin tasoa ja kaboom!
B) Maahansa mielensä pahoittanut muuttaja kyllästynyt rasismiin ja saanyt käskyn allahilta tehdä terrori-isku ja valmistelu vaihe kussu totaalisesti ja kaboom!
C) Paikallinen vihervasemmistoon päin kallellaan oleva työtön valmisti kotikutoisesti sisällä asunnossa butaanihashista, sytytti jointin ja kaboom!
D) Joku muu vaihtoehto, mikä?

Otsikko päivitetty
-NILS-
" Silmä silmästä, Hammaskeiju hampaasta! "
Avatar
Rorschach
Hetty Wainthropp
Viestit: 496
Liittynyt: Ma Syys 08, 2008 9:29 am

Re: Varkaudessa räjähdyksenomainen tulipalo – useita ihmisiä pelastettu kerrostalosta

Viesti Kirjoittaja Rorschach »

D-kohdasta tulee mieleen 90-luvulla Oulussa tapahtunut juttu, jossa heppu oli putsaillut kerrostalokämpässä moottoripyörän osia bensiinillä. Kaasuntunut bensa sai jostain kipinän ja talon seinä koki kovia. Tapauksesta olen kuullut kuvauksia, mutta enempiä en tiedä.
"Eikä liene rangaistus / jos käymme hetken yhtä matkaa / kun hirviöiksi paljastumme / onko hyvät päivät valhetta sittenkään" A.W. Yrjänä / CMX
trubaduuri
Sofia Karppi
Viestit: 446
Liittynyt: Pe Syys 04, 2020 7:59 pm

Re: Varkaudessa räjähdyksenomainen tulipalo – useita ihmisiä pelastettu kerrostalosta

Viesti Kirjoittaja trubaduuri »

No joo, butaani kassien valmistus varmaan kyseessä jos tollain räjähtelee? Jollei kaasuhella paukkunut tai kulmahousujen henkselit?
Avatar
H.Moilanen
David Starsky
Viestit: 4530
Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 2:30 pm

Re: Varkaudessa räjähdyksenomainen tulipalo – useita ihmisiä pelastettu kerrostalosta

Viesti Kirjoittaja H.Moilanen »

Kerrostalon toisessa kerroksessa syttyi räjähdyksenomainen tulipalo Kauppakadulla. Huoneisto, missä räjähdys sattui, tuhoutui täysin. Talon porrashuone kärsi mittavia vaurioita ja parveke- ja seinärakenteita sortui. Pelastuslaitos pelasti kolme henkilöä nostolavalla sekä yhden pakohuppua käyttäen.

Lähde: http://www.tilannehuone.fi/halytys.php

Tilannehuoneessa tulipalo oli ensin merkitty suureksi tulipaloksi, mutta korjattu myöhemmin keskisuureksi.
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.
TietäjäZZZ
Susikoski
Viestit: 40
Liittynyt: Ti Joulu 25, 2018 2:37 pm

Re: Varkaudessa räjähdyksenomainen tulipalo – useita ihmisiä pelastettu kerrostalosta

Viesti Kirjoittaja TietäjäZZZ »

Huumeita siellä oli kokkailtu. Kuka yllättyi? Saatanan happopää-pirivieterit taas vauhdissa
Avatar
Villeri
Jessica Fletcher
Viestit: 3026
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2018 8:40 am

Re: Varkaudessa räjähdyksenomainen tulipalo – useita ihmisiä pelastettu kerrostalosta

Viesti Kirjoittaja Villeri »

Vaikuttavaa jälkeä.
fe0a7460c945e41091632d9ee7863cf68b347b96d5badedc44a0e5efecf03461.jpg
fe0a7460c945e41091632d9ee7863cf68b347b96d5badedc44a0e5efecf03461.jpg (53.83 KiB) Katsottu 27371 kertaa
Avatar
Rasvamaha
Neuvoja-Jack
Viestit: 561
Liittynyt: Ti Loka 13, 2020 2:05 pm

Re: Varkaudessa räjähdyksenomainen tulipalo – useita ihmisiä pelastettu kerrostalosta

Viesti Kirjoittaja Rasvamaha »

Joku paistanu kaasukäyttöisellä pizzauunilla pizzaa, ja kaboom...
Muistakaa jatkossakin äänestää SDP, Vasemmistoliitto, tai Vihreät. Saamme näin paskemman Suomen.
persearska
Martin Riggs
Viestit: 625
Liittynyt: To Helmi 13, 2020 6:29 pm

Re: Varkaudessa räjähdyksenomainen tulipalo – useita ihmisiä pelastettu kerrostalosta

Viesti Kirjoittaja persearska »

Rasvamaha kirjoitti: Ma Marras 01, 2021 7:51 am Joku paistanu kaasukäyttöisellä pizzauunilla pizzaa, ja kaboom...
Ei ole kiinteästi asennettuja liesiä koko kaupungissa ja pulloja ei saa taloyhtiössä säilyttää.
damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10630
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: Varkaudessa räjähdyksenomainen tulipalo – useita ihmisiä pelastettu kerrostalosta

Viesti Kirjoittaja damfin »

persearska kirjoitti: Ma Marras 01, 2021 8:09 am
Rasvamaha kirjoitti: Ma Marras 01, 2021 7:51 am Joku paistanu kaasukäyttöisellä pizzauunilla pizzaa, ja kaboom...
Ei ole kiinteästi asennettuja liesiä koko kaupungissa ja pulloja ei saa taloyhtiössä säilyttää.
Veikkaan silti että räjähdyksen ja tulipalon on aiheuttanut jokin sellainen joka ei ole taloyhtiön säännöissä sallittua, tai sitten jokin laissa kielletty jota ei siitä syystä ole tarvinnut erikseen taloyhtiön säännöissä kieltää.

Lähinnä nyt vaan toin esille sen, että vaikka kaasupulloja ei saa taloyhtiössä säilyttääkään, se ei silti ole tae siitä etteikö joku älykääpiö ole sellaisen voinut asuntoonsa tuoda.
persearska
Martin Riggs
Viestit: 625
Liittynyt: To Helmi 13, 2020 6:29 pm

Re: Varkaudessa räjähdyksenomainen tulipalo – useita ihmisiä pelastettu kerrostalosta

Viesti Kirjoittaja persearska »

Juu ymmärsin.
Monessa kaupungissa on kiinteä kaasun jakelu, varkaudessa ei.
Eiköhän nuo ole hamppuöljyä valmistanu butaanilla niinku joku veikkas.
Leppävirralla räjähti jokuaika sitten vastaavasti öljyn valmistuksessa.
Carrie Mathison
Remington Steele
Viestit: 215
Liittynyt: Ti Heinä 20, 2021 11:22 am

Re: Varkaudessa räjähdyksenomainen tulipalo – useita ihmisiä pelastettu kerrostalosta

Viesti Kirjoittaja Carrie Mathison »

Ei tämä täysin aiheeseen liity mutta Turussa Hirvensalossa räjähti rivitaloasunnossa 2008. Koitin etsiä löytyikö virallista syytä tapahtuneeseen mutten äkkiseltään löytänyt. Muistan, että tulloin huhuttiin ainakin, että räjähdyksen olisi aiheuttaneet siivouksessa käytetyt aineet, joita oli sekoitettu keskenään. Palopaikalla oli ollut jonkinlainen liuottimen tmv. haju.

Linkkejä:

https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/10742 ... vensalossa

https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/10742 ... ttomuutena

Aiheeseen liittyen tulee ensimmäisenä mieleen butaanilla pelleily kuten muutama muukin on sitä uumoillut.
Tyhjät tynnyrit kolisee eniten
Avatar
Rasvamaha
Neuvoja-Jack
Viestit: 561
Liittynyt: Ti Loka 13, 2020 2:05 pm

Re: Varkaudessa räjähdyksenomainen tulipalo – useita ihmisiä pelastettu kerrostalosta

Viesti Kirjoittaja Rasvamaha »

persearska kirjoitti: Ma Marras 01, 2021 8:09 am
Rasvamaha kirjoitti: Ma Marras 01, 2021 7:51 am Joku paistanu kaasukäyttöisellä pizzauunilla pizzaa, ja kaboom...
Ei ole kiinteästi asennettuja liesiä koko kaupungissa ja pulloja ei saa taloyhtiössä säilyttää.
2_615977-859x554.jpeg
2_615977-859x554.jpeg (24.46 KiB) Katsottu 14635 kertaa
Kaasukäyttöinen pizzauuni https://www.verkkokauppa.com/fi/product.amp/38734/njjdn
nestekaasu-teras-11kg-tavaratalohurrikaani.jpg
nestekaasu-teras-11kg-tavaratalohurrikaani.jpg (8.12 KiB) Katsottu 14635 kertaa
Nestekaasupullo https://www.tavaratalohurrikaani.fi/11k ... to-pv.html

Tämmösiä settejä on aika monellakin nykyään , ja tuommosta pulloa saa säilyttää parvekkeella, toki tässä tapauksessa on voinut olla sisälläkin....

Odottakaamme lisätietoja :D

Kuvien kokoa kohtuullistettu
-NILS-
Muistakaa jatkossakin äänestää SDP, Vasemmistoliitto, tai Vihreät. Saamme näin paskemman Suomen.
Avatar
Hello Piggy
Agentti Scully
Viestit: 667
Liittynyt: Su Heinä 21, 2019 1:19 pm

Re: Varkaudessa räjähdyksenomainen tulipalo – useita ihmisiä pelastettu kerrostalosta

Viesti Kirjoittaja Hello Piggy »

Max tappoi näin itsensä
viewtopic.php?f=2&t=313&start=45
damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10630
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: Varkaudessa räjähdyksenomainen tulipalo – useita ihmisiä pelastettu kerrostalosta

Viesti Kirjoittaja damfin »

Huomasin juuri tuota kuvaa katsoessani, että vaikka uutisessa kerrotaan parvekkeen tippuneen alas, niin eihän tuossa ilmeisesti ole edes ollut mitään parveketta, vaan samanlainen ovi/kaide niin kuin alemmassakin asunnossa, parvekehan on siinä vieressä vielä paikallaan, toki seinä on mustunut senkin yläpuolelta.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17089
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Varkaudessa räjähdyksenomainen tulipalo – useita ihmisiä pelastettu kerrostalosta

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Tässä talossa tapahtui ikäviä. Kuva googlemaps.
Tässä talossa tapahtui ikäviä. Kuva googlemaps.
Kauppakatu_64.jpg (72.21 KiB) Katsottu 25246 kertaa
Lähde oikotie.fi
Lähde oikotie.fi
Kauppakatu_64_tiedot.jpg (36.05 KiB) Katsottu 25246 kertaa
Hmmmm... Olisiko joku tehnyt "maxhuplit" - kuten oli tapaukseen jo linkattukin?

Vai joku viihdekäyttäjä tehnyt meta-amfetamiinia saadakseen rahaa ja paremman fiiliksen?
Voimakas räjähdys kerrostalossa Varkaudessa – tämä on tilanne nyt

Mahdollisista kuolonuhreista ei ole tässä vaiheessa tietoa.

Varkauden keskustassa osoitteessa Kauppakatu 64 sijaitsevassa kerrostaloasunnossa on tapahtunut sunnuntai-iltana voimakas räjähdys. Talon parveke- ja seinärakenteita on sortunut.

Mahdollisista kuolonuhreista ei tässä vaiheessa ole tietoa. Huoneisto, jossa räjähdys tapahtui, tuhoutui täysin.

Paikalla on ollut iso pelastusoperaatio. Pelastuslaitos pelasti kolme ihmistä ylimmistä kerroksista nostolavalla. Yksi henkilö pelastettiin pakohuppua käyttäen.

Kerrostalon seinään repeytynyt aukko näyttää maallikon silmään hurjalta, mutta sitä se oli myös pelastuslaitokselle.
...

Alue eristetty
Aamulla räjähdyspaikka oli edelleen poliisin eristämä.
– Poliisi on suorittanut yön aikana tutkintaa. Aktiivista pelastustoimen tehtävää ei ole enää käynnissä, Nyholm kertoi paikan päältä.

Hälytys paikalle tuli sunnuntai-iltana kello 22.52. Tehtävänimike oli suuri rakennuspalo.
– Ennakkotietojen mukaan sieltä oli kuulunut pamaus, räjähdyksenomainen ääni, mutta sellainen voi liittyä myös tulipaloon. Yksikköjen päästessä paikalle havaittiin, että siellä on ollut voimakas räjähdys, joka on tuonut parvekkeen seinää alas, Nyholm kertaa pelastustöiden ensimmäisiä hetkiä.
– Sitten ensimmäisen yksikön voimin alettiin pelastaa ihmisiä ylimmistä kerroksista.

Pakohuppua käytettiin pelastustöissä savukaasujen takia. Neljä savulle altistunutta toimitettiin sairaalaan.

Lukuisia ihmisiä
Pelastuslaitos sai rajattua tulipalon kyseiseen huoneistoon ja porraskäytävään. Maanantaiyöllä ennen kello kahta pelastuslaitoksella oli raivaustyöt meneillään.
...

Pelastuslaitoksen tiedotteen mukaan onnettomuudessa oli kaikkiaan osallisena yli kymmenen ihmistä.
Enemmän täällä: Iltalehti
1.11.2021 02:09, päivitetty 07:50

Pari päivää sitten Varkaudessa oli mystinen rivitalopalo...
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Vastaa Viestiin