Vainaja Lappeenrannan Voisalmessa - epäily taposta oli aiheeton

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

SherlockBitch
Lauri Hanhivaara
Viestit: 121
Liittynyt: Su Marras 01, 2015 1:42 am

Vainaja Lappeenrannan Voisalmessa - epäily taposta oli aiheeton

Viesti Kirjoittaja SherlockBitch »

Poliisipartio löysi sunnuntaina noin 40-vuotiaan henkilön kuolleena kerrostalosta Lappeenrannan Voisalmessa. Poliisi tutkii, onko kyseessä henkirikos.
Voisalmessa kerrostalosta on löydetty vainaja viikonloppuna. Poliisi tutkii tapausta tällä hetkellä tappona, mutta varsinainen kuolinsyy ei ole vielä selvillä.

– Ei ole täyttä varmuutta, onko rikosta tapahtunut ollenkaan. Mahdollisuus henkirikokselle on kuitenkin olemassa, kertoo rikoskomisario Matti Raivikko.

Vainaja oli noin 40-vuotias. Nuorehko ikä on Raivikon mukaan yksi syy, miksi tapausta tutkitaan toistaiseksi henkirikoksena.

– Menehtymiseen saattaa kuitenkin liittyä esimerkiksi sairaskohtauksen kaltainen luonnollinen syy. Siksi odotamme oikeuslääkärin lausuntoa.

Tapauksen selvittely lähti liikkeelle siitä, kun poliisipartio sai yksityishenkilöltä ilmoituksen vainajasta sunnuntaina illalla. Vainaja oli löytymishetkellä yksin.

Raivikon mukaan vainajan löytymisen olosuhteet olivat sellaiset, ettei henkirikoksen mahdollisuutta voida vielä sulkea pois. Hän ei kuitenkaan lähde tarkemmin kertomaan näistä olosuhteista.
https://www.esaimaa.fi/paikalliset/4351918


Kenelläkään tästä enempää tietoa? Mitkähän nuo muut syyt, paitsi nuori ikä ovat miksi henkirikoksena tutkitaan? :o

Otsikko päivitetty
-NILS-

Rosvo Ruudolf
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 12
Liittynyt: Ke Joulu 16, 2020 6:51 pm

Re: Vainaja Lappeenrannan Voisalmessa - poliisi tutkii tappona

Viesti Kirjoittaja Rosvo Ruudolf »

Mikä vittu tätä Lappeenrantaa vaivaa??? Kukaan ei puhu mitään, vaikka tietää... pelkkiä vellipöksyjä koko porukka?

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17032
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Vainaja Lappeenrannan Voisalmessa - epäily taposta oli aiheeton

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Rosvo Ruudolf kirjoitti:
Pe Marras 05, 2021 11:07 pm
Mikä vittu tätä Lappeenrantaa vaivaa??? Kukaan ei puhu mitään, vaikka tietää... pelkkiä vellipöksyjä koko porukka?
Ei niitä mikään vaivaa. Tämäkin oli luonnollinen kuolema. Tai siis jokinhan sitä vaivasi kun tollai ny kuoli. Epäilyä aiheuttaen.
Lappeenrannan Voisalmen kuolemantapauksessa ei enää epäillä henkirikosta

Lappeenrannan Voisalmessa toissa viikonloppuna sattunutta kuolemantapausta ei enää tutkita epäiltynä henkirikoksena. Poliisi jatkaa tutkintaa kuolemansyyntutkintana.
Täällä enemmän: url=https://www.esaimaa.fi/paikalliset/4370849]esaimaa.fi[/url]
17.11.2021 10:46
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Vastaa Viestiin