Helsingin Tapaninvainiossa löytyi roskiksesta miehen ruumis - tuomio murhasta

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7198
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Helsingin Tapaninvainiossa löytyi roskiksesta miehen ruumis - tutkitaan murhana

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Helsingin käräjäoikeus on määrännyt 28-vuotiaan naisen ja 27-vuotiaan miehen vangittavaksi todennäköisin syin epäiltynä murhasta, joka on tapahtunut 19.–20.11. Helsingissä.
Murhasta epäilty 28-vuotias vaaleahiuksinen nainen itki käräjäsalissa ja peitteli kasvojaan. Epäilty mies vaikutti tapauksen vakavuuteen nähden rennolta ja rauhalliselta. Hän oli pukeutunut kasvomaskiin ja vilkuili paikalle saapuneita toimittajia.
:

Vyyhti sai alkunsa viime lauantaina, kun ulkoroskiksesta löytyi lauantaina mattoon kääritty miehen ruumis Helsingin Tapaninvainiossa. Poliisi otti henkirikoksesta epäillyt kiinni yli 560 kilometrin päässä Suomussalmella Kainuun maakunnan pohjoisosassa.
Poliisi on vahvistanut, että sekä uhri että tekijät tunsivat toisensa entuudestaan. Iltalehden tietojen mukaan naispuolinen epäilty oli uhrin avopuoliso ja toinen epäilty tekijä naisen entinen puoliso.
Iltalehden tietojen mukaan naisepäilty on kotoisin Suomussalmelta, ja he olivat yhdessä miesepäillyn kanssa hakeutuneet paikkakunnalle naisen tuttavan luokse. Iltalehden tietojen mukaan epäiltyjen kiinniotot tapahtuivat eri paikoissa.
:

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/3c0c ... fe916e40ae

bongman
Alokas
Viestit: 8
Liittynyt: Ma Loka 11, 2021 1:23 pm

Re: Helsingin Tapaninvainiossa löytyi roskiksesta miehen ruumis - tutkitaan murhana

Viesti Kirjoittaja bongman »

Mä luin iltalehdestä, että miesepäilty asuisi haagassa?

"Iltalehden tietojen mukaan naisepäilty asui Tapaninvainiossa yhdessä uhrin kanssa. Uhri on noin 40-vuotias mies. Miesepäilty asui Iltalehden tietojen mukaan Haagassa. Vangitsemiset liittyvät henkirikokseen, josta poliisi tiedotti eilen."

Olivia Benson
Poliisikoira Rex
Viestit: 271
Liittynyt: Ke Helmi 04, 2015 2:37 pm

Re: Helsingin Tapaninvainiossa löytyi roskiksesta miehen ruumis - tutkitaan murhana

Viesti Kirjoittaja Olivia Benson »

bongman kirjoitti:
Ke Marras 24, 2021 11:24 am
Mä luin iltalehdestä, että miesepäilty asuisi haagassa?

"Iltalehden tietojen mukaan naisepäilty asui Tapaninvainiossa yhdessä uhrin kanssa. Uhri on noin 40-vuotias mies. Miesepäilty asui Iltalehden tietojen mukaan Haagassa. Vangitsemiset liittyvät henkirikokseen, josta poliisi tiedotti eilen."
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/0f1d ... 53993a07e4

Murhasta epäilty mies asui Helsingin Haagassa sijaitsevassa kerrostalossa alkusyksyyn asti, mutta katosi sitten asunnon avaimia palauttamatta.

”Vauhdilla lähti”
Naapurit kertovat miesepäillyn olleen viime talvena noin kahden ja puolen kuukauden ulkomaanmatkalla.
– Hän kertoi lähtevänsä Kolumbiaan. Sitten kun häntä piti koittaa tavoitella puhelimitse, niin nauha kertoi espanjaksi, että yhteyttä ei saada.
Elokuussa mies pyysi yllättäen vuokrasuhteen purkamista asunnostaan ja sopi myös palauttavansa nipun avaimia talonmiehelle. Sovittuna päivänä miestä ei kuitenkaan näkynyt. Myöhemmin selvisi, että hän oli lähtenyt pysyvästi, kun asunnon omistaja pyysi muutamaa naapuria mukaansa käymään asunnossa. Samalla selvisi, että vuokria oli jäänyt maksamatta.
"If you're looking for sympathy, look it up in the dictionary. It's somewhere between shit and syphilis." - Joe Kenda

napalanko
Rico Tubbs
Viestit: 1281
Liittynyt: La Marras 05, 2016 6:52 pm

Re: Helsingin Tapaninvainiossa löytyi roskiksesta miehen ruumis - tutkitaan murhana

Viesti Kirjoittaja napalanko »

Naikkosesta kuvaa?
Neuvostoliitto 💯 1922-2022

Avatar
Jazzermasser
Rico Tubbs
Viestit: 1276
Liittynyt: Ti Heinä 06, 2021 8:10 am

Viesti Kirjoittaja Jazzermasser »

napalanko kirjoitti:
Ke Marras 24, 2021 12:09 pm
Naikkosesta kuvaa?
https://www.facebook.com/suvi.moilanen.35

:
Murhasta epäilty 28-vuotias vaaleahiuksinen nainen itki käräjäsalissa ja peitteli kasvojaan. Epäilty mies vaikutti tapauksen vakavuuteen nähden rennolta ja rauhalliselta. Hän oli pukeutunut kasvomaskiin ja vilkuili paikalle saapuneita toimittajia.
:

Iltalehden tietojen mukaan naisepäilty asui Tapaninvainiossa yhdessä uhrin kanssa. Uhri on noin 40-vuotias mies. Miesepäilty asui Iltalehden tietojen mukaan Haagassa. Vangitsemiset liittyvät henkirikokseen, josta poliisi tiedotti eilen.

Vyyhti sai alkunsa viime lauantaina, kun ulkoroskiksesta löytyi lauantaina mattoon kääritty miehen ruumis Helsingin Tapaninvainiossa. Poliisi otti henkirikoksesta epäillyt kiinni yli 560 kilometrin päässä Suomussalmella Kainuun maakunnan pohjoisosassa.

Poliisi on vahvistanut, että sekä uhri että tekijät tunsivat toisensa entuudestaan. Iltalehden tietojen mukaan naispuolinen epäilty oli uhrin avopuoliso ja toinen epäilty tekijä naisen entinen puoliso.

Iltalehden tietojen mukaan naisepäilty on kotoisin Suomussalmelta, ja he olivat yhdessä miesepäillyn kanssa hakeutuneet paikkakunnalle naisen tuttavan luokse. Iltalehden tietojen mukaan epäiltyjen kiinniotot tapahtuivat eri paikoissa.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/3c0c ... fe916e40ae

jannehk
Alokas
Viestit: 2
Liittynyt: Ke Marras 24, 2021 11:45 am

Re: Helsingin Tapaninvainiossa löytyi roskiksesta miehen ruumis - tutkitaan murhana

Viesti Kirjoittaja jannehk »

Asseri2000 kirjoitti:
Ke Marras 24, 2021 12:30 am
Humbert kirjoitti:
Ke Marras 24, 2021 12:17 am
S & S. Tällä naisella (S.M) yhteinen lapsi miespuolisen tekijän kanssa. Uhri ei tykännyt että S.M edelleen oli yhteyksissä S:n kanssa. Tunsin uhrin ja tämän naispuolisen tekijän. En kuitenkaan ole ollut n.vuoteen tekemisissä ja voin vain ihmetellä what a hell. Vaikka elämänsä oli jokseenkin epävakaata niin tämä löi ällikällä. Miespuolisen tekijän tapasin muutaman kerran ja hänessä oli mielestäni jotain "pimeetä" ..jotain luotaansatyöntävää vaikka päällisin puolin oli fiksu ja filmaattinen. No ei fiksu mutta siis "ei umpihörhön näköinen" tms.
No miksi et suoraan voi laittaa nimiä? Kuka näistä nimikirjaimista mitään hyötyy vai tulitko vain flexailemaan? 😊😊
Sille on ihan hyvät syynsä miksi pelkät nimikirjaimet... Jos et niitä syitä ymmärrä kehottaisin miettimään vähäsen...

NoRemorse
Remington Steele
Viestit: 234
Liittynyt: Ma Heinä 22, 2019 11:45 pm

Re: Helsingin Tapaninvainiossa löytyi roskiksesta miehen ruumis - tutkitaan murhana

Viesti Kirjoittaja NoRemorse »

Joo ei todellakaan ole tämä Suvin kaverilistalla oleva Sampo kyseessä. Ainakaan omalla nimellään ei löydy FB profiilia, eikä nopealla googletuksellakaan oikein löydy juuri mitään.

Calabash
Martin Beck
Viestit: 808
Liittynyt: To Heinä 09, 2015 2:54 pm

Re: Helsingin Tapaninvainiossa löytyi roskiksesta miehen ruumis - tutkitaan murhana

Viesti Kirjoittaja Calabash »

Tekijällä oli 10 kuukauden ehdoton + 60 päivää ehdotonta tältä vuodelta tienattua.

Va­pau­des­sa täy­tän­töön­pa­noa odot­ta­vien van­keus­ran­gais­tuk­seen tuo­mit­tu­jen si­joit­ta­mi­nen van­ki­laan al­kaa, kun yh­dys­kun­ta­seu­raa­mus­toi­mis­to kut­suu tuo­mi­tun haas­tat­te­luun ja laa­tii hä­nel­le ran­gais­tusa­jan suun­ni­tel­man. Van­ki­laan si­joit­ta­mi­ses­ta ja täy­tän­töön­pa­non lyk­kää­mi­ses­tä päät­tää alu­een ar­vioin­ti­kes­kus.

Ehkä tuo hörhö ajatteli, että mennään hakemaan vähän pitempää katkoa elintapoihin samalla, kun oli joku motiivintynkäkin.

Calabash
Martin Beck
Viestit: 808
Liittynyt: To Heinä 09, 2015 2:54 pm

Re: Helsingin Tapaninvainiossa löytyi roskiksesta miehen ruumis - tutkitaan murhana

Viesti Kirjoittaja Calabash »

jannehk kirjoitti:
Ke Marras 24, 2021 12:42 pm
Asseri2000 kirjoitti:
Ke Marras 24, 2021 12:30 am
Humbert kirjoitti:
Ke Marras 24, 2021 12:17 am
S & S. Tällä naisella (S.M) yhteinen lapsi miespuolisen tekijän kanssa. Uhri ei tykännyt että S.M edelleen oli yhteyksissä S:n kanssa. Tunsin uhrin ja tämän naispuolisen tekijän. En kuitenkaan ole ollut n.vuoteen tekemisissä ja voin vain ihmetellä what a hell. Vaikka elämänsä oli jokseenkin epävakaata niin tämä löi ällikällä. Miespuolisen tekijän tapasin muutaman kerran ja hänessä oli mielestäni jotain "pimeetä" ..jotain luotaansatyöntävää vaikka päällisin puolin oli fiksu ja filmaattinen. No ei fiksu mutta siis "ei umpihörhön näköinen" tms.
No miksi et suoraan voi laittaa nimiä? Kuka näistä nimikirjaimista mitään hyötyy vai tulitko vain flexailemaan? 😊😊
Sille on ihan hyvät syynsä miksi pelkät nimikirjaimet... Jos et niitä syitä ymmärrä kehottaisin miettimään vähäsen...
Palstalla on lukematon määrä näätiä, joita kiinnostaa joka rikoksessa vain se, oliko siellä nyt Sampo vai Sakari vai Sirkku eli nimet.

youtoo
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 12
Liittynyt: Ke Maalis 17, 2021 8:29 pm

Re: Helsingin Tapaninvainiossa löytyi roskiksesta miehen ruumis - tutkitaan murhana

Viesti Kirjoittaja youtoo »

Humbert kirjoitti:
Ke Marras 24, 2021 10:38 am
morningsun kirjoitti:
Ke Marras 24, 2021 10:27 am
morningsun kirjoitti:
Ke Marras 24, 2021 10:25 am
Samuli tappanut ennenkin kun hänen facea lukee neljän vuoden takaa?
vai onko mulla väärän samulin profiili auki?
On
Väärä Samuli, mutta joo on tappanut https://yle.fi/uutiset/3-9971271

napalanko
Rico Tubbs
Viestit: 1281
Liittynyt: La Marras 05, 2016 6:52 pm

Re: Helsingin Tapaninvainiossa löytyi roskiksesta miehen ruumis - tutkitaan murhana

Viesti Kirjoittaja napalanko »

No onhan se ihan pantava, ymmärrettävää että jätkää vitutti kun joku virolaisjuoppo pani exäänsä :lol:
Neuvostoliitto 💯 1922-2022

khl
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1382
Liittynyt: La Syys 19, 2015 5:30 pm

Re: Helsingin Tapaninvainiossa löytyi roskiksesta miehen ruumis - tutkitaan murhana

Viesti Kirjoittaja khl »

napalanko kirjoitti:
Ke Marras 24, 2021 2:21 pm
No onhan se ihan pantava, ymmärrettävää että jätkää vitutti kun joku virolaisjuoppo pani exäänsä :lol:
Just ja varsinkin kun mestarilla itse ei taida enää edes ottaa eteen ja vasikoin nää nää viestit :mrgreen:
sellaista kuraa taas!

Jarcca
Alokas
Viestit: 6
Liittynyt: La Marras 20, 2021 5:20 pm

Re: Helsingin Tapaninvainiossa löytyi roskiksesta miehen ruumis - tutkitaan murhana

Viesti Kirjoittaja Jarcca »

Väärä Samuli, mutta joo on tappanut https://yle.fi/uutiset/3-9971271
Eipä ehtinyt kauaa olla vapaalla, jos taposta istui puolet. Ei olisi kannattanut vapaaksi päästää.

Avatar
Jazzermasser
Rico Tubbs
Viestit: 1276
Liittynyt: Ti Heinä 06, 2021 8:10 am

Re: Helsingin Tapaninvainiossa löytyi roskiksesta miehen ruumis - tutkitaan murhana

Viesti Kirjoittaja Jazzermasser »

https://keskustelu.suomi24.fi/t/1720592 ... -ja-nainen

Tuolla kanssa jotain aiheesta höpinää

sonniman
Nikke Knakkertton
Viestit: 186
Liittynyt: To Tammi 13, 2011 7:02 pm

Re: Helsingin Tapaninvainiossa löytyi roskiksesta miehen ruumis - tutkitaan murhana

Viesti Kirjoittaja sonniman »

Sampo Jousimaa

Vastaa Viestiin