Kankaanpään äärioikeistojupakka - kahdelle syytteet terrorismirikoksista

Otsikon mukaisesti. Myös onnettomuudet pienistä suuriin. Pohjustamattomat keskustelunavaukset.
Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7176
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Poliisi epäilee 5 Kankaanpäässä asuvan henkilön suunnitelleen terrori-iskua Suomessa

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Kankaanpään terrorismijuttu menossa pian syyteharkintaan – poliisi ei vahvista tietoa epäiltyjen satanistisesta ideologiasta
Poliisi kertoo Kankaanpään epäiltyjen terrorismirikosten tutkinnan olevan loppusuoralla. Juttu lähtee syyttäjälle arviolta kuukauden kuluttua.

Tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Toni Sjöblom Lounais-Suomen poliisilaitokselta kertoo, että esitutkinta on tällä hetkellä loppusuoralla. Tutkinnassa odotetaan vielä suojelupoliisin asiantuntijalausuntoa, jonka pitäisi valmistua näinä päivinä.
– Sen jälkeen asianosaisille varataan mahdollisuus loppulausuntoon. Sen perusteella poliisi voi mahdollisesti joutua tekemään lisätutkintaa. Arvioisin, että vielä menee vähintään kuukausi ennen kuin juttu lähtee syyttäjälle, Sjöblom kertoo.
Tammikuussa Satakunnan käräjäoikeus vapautti neljä vangittuna ollutta epäiltyä. Käräjäoikeuden mukaan poliisi ei ollut esittänyt sellaisia uusia seikkoja, joiden perusteella epäiltyjen vangitsemista olisi voitu jatkaa.
Aiemmin poliisi oli jo vapauttanut viidennen miehen.
Sjöblomin mukaan epäillyt ovat olleet siitä lähtien vapaina.
Tutkinta on ollut poliisille pitkä ja monivaiheinen.
– Ehkä se on se poikkeuksellisuus, joka on tuonut tähän oman haasteensa, Sjöblom tuumaa.

https://yle.fi/uutiset/3-12571015

Avatar
Fire
Rico Tubbs
Viestit: 1207
Liittynyt: Ti Maalis 19, 2019 10:20 pm

Re: Poliisi epäilee 5 Kankaanpäässä asuvan henkilön suunnitelleen terrori-iskua Suomessa

Viesti Kirjoittaja Fire »

Oikeus ennen kaikkea kirjoitti:
Ke Elo 10, 2022 4:25 pm
Tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Toni Sjöblom Lounais-Suomen poliisilaitokselta kertoo, että esitutkinta on tällä hetkellä loppusuoralla. Tutkinnassa odotetaan vielä suojelupoliisin asiantuntijalausuntoa, jonka pitäisi valmistua näinä päivinä.
– Sen jälkeen asianosaisille varataan mahdollisuus loppulausuntoon. Sen perusteella poliisi voi mahdollisesti joutua tekemään lisätutkintaa. Arvioisin, että vielä menee vähintään kuukausi ennen kuin juttu lähtee syyttäjälle, Sjöblom kertoo.
https://yle.fi/uutiset/3-12571015
Tutkinta on loppusuoralla mutta asianosaisten loppulausunnon perusteella voi joutua vielä tekemään lisätutkintaa. Tuo ei kuulosta ihan koherentilta. Ketkä tässä ovat asianosaisia?

ässähai
Adrian Monk
Viestit: 2905
Liittynyt: Pe Heinä 03, 2020 9:48 pm
Paikkakunta: Haihiha

Re: Poliisi epäilee 5 Kankaanpäässä asuvan henkilön suunnitelleen terrori-iskua Suomessa

Viesti Kirjoittaja ässähai »

Esimerkiksi näissä opuksissa on tietoa esitutkintaan kohdistuvista vaatimuksista silloin kun rikosnimike on terrorismirikos:
  • Tahallisuus ja sen näyttäminen terrorismirikoksissa
    Itä-Suomen yliopisto
    Oikeustieteiden laitos
    OTM-tutkielma
    Rikosoikeuden oppiaine
    12.5.2021
    Tekijä: Juulia Litmala 262739
    Ohjaajat: Heikki Kallio ja Matti Tolvanen
    [Huom! Lähdeluettelo!]
[...]
7 JOHTOPÄÄTÖKSET

OTM-tutkielman tarkoituksena on ollut selvittää, miten tahallisuus näyttäytyy terrorismirikoksissa ja miten se voidaan näyttää toteen tuomioistuimessa. Lähtökohtana on ollut julkisessa keskustelussakin useiden tahojen esittämä huoli siitä, että nykylainsäädäntö asettaa tahallisuuden vaatimukset terrorismirikoksissa mahdollisesti liian korkealle. Korkeiden tahallisuusvaatimusten ja niiden aiheuttamien näyttövaikeuksien uhkana on rikosvastuun toteutumatta jääminen.

Voidaan kokoavasti todeta, että tahallisuus näyttäytyy terrorismirikoksissa erityisesti korotettuina tahallisuusvaatimuksina ja kyseiseen rikostyyppiin liittyvinä tahallisuuden erityiskysymyksinä. Kaikissa rikoslain 34 a luvun rikosnimikkeissä edellytetään rikoksentekijältä korotettua tahallisuutta eli tahallisuuden ylintä astetta. Juuri korotetut tahallisuusvaatimukset tekevät näistä rikoksista terroristisia liittämällä rangaistavan teon terrorismiin. Korotetun tahallisuuden vaatimus ilmenee terrorismirikoksissa eri tavoin riippuen siitä, edellytetäänkö tekijältä terroristista tarkoitusta vai edistämistarkoitusta tai edistämisseikkoja koskevaa tietämistä.
[...]
  • Terrorismirikosten sääntelyn ajanmukaisuus ja vastaavuus vertailumaiden sääntelyn kanssa
    Työryhmämietintö
    Oikeusministeriön julkaisuja, Mietintöjä ja lausuntoja 2020:8
    Oikeusministeriö Helsinki 2020
  • Terrorismirikosdirektiivin täytäntöönpano
    Oikeusministeriön julkaisu 56/2017
    Oikeusministeriö, Helsinki 2017

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17026
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Poliisi epäilee 5 Kankaanpäässä asuvan henkilön suunnitelleen terrori-iskua Suomessa

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Suomen ensimmäiset maansisäiset pakolaiset sitten toisen maailmansodan ovat totta!
Uusnatsien uhkailu tuo taiteilijat pankkitaloon Padasjoelle

Padasjoen vanha keskusraitti saa pian uutta ilmettä, kun entinen säästöpankin talo muuttuu taitelijoiden asuin- ja työtilaksi. Helmi Säästöpankki eli entinen Padasjoen säästöpankki muutti pienempiin tiloihin K-Marketin yhteyteen, ja talon liiketilat ovat sen jälkeen olleet tyhjillään.
...

Pankki myi talon heinäkuussa nettihuutokaupassa Haltia LKV-kiinteistöyhtiölle, joka puolestaan vuokraa tiloja HotPot-yhdistykselle.
...

HotPot on kansainvälisiä taitelijoita tukeva yhdistys, joka aiemmin piti tukikohtaa omassa kiinteistössään Kankaanpäässä.

Syy lähtöön oli paikallisten uusnatsien häirintä, joka kohdistui myös paikallisen taidekoulun oppilaisiin, sekä poliisin ja asukkaiden suhtautuminen asiaan, kertoo Haltia.
...
Enemmän täällä: ess.fi
11.8.2022 14:00

Vai että ovat kaikki kaksi "uusnatsia" häirinneet luovaa yhdistystä... Ikävää jos näin ovat tehneet. Kankaanpää on kuulemma kuin Sisilia - paitsi, että paljon huonompi sää.

Tällääse löysin:
EIVÄTKÖ Kankaanpään taidekouluvihamieliset asukkaat tahdo nähdä, millainen henkinen ja rahallinen etu koulu on paikkakunnalla? Opiskelijat vievät kaupunkiin verorahansa, asumis- ja opintotukensa, opintolainansa ja vanhempien rahallisen tuen. Näin on ollut jo vuodesta 1965. Onko oikein, että opiskelijat tottuvat pelkoon osana opiskeluaikaansa?

Kankaanpään terroristien toimien poliisitutkinta on vielä kesken, sen lopputuloksesta emme vielä tiedä. Henkisen ja fyysisen väkivallan on kuitenkin Kankaanpäässä loputtava nyt.
SK Lukijan kirje
13.12.2021 18:11
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

canis lupus
Javier Pena
Viestit: 1878
Liittynyt: Pe Tammi 10, 2020 11:35 pm

Re: Poliisi epäilee 5 Kankaanpäässä asuvan henkilön suunnitelleen terrori-iskua Suomessa

Viesti Kirjoittaja canis lupus »

Nko oikein, että uusntsien pelkoon keskittyvä aatteellinen yhdistys (?) pyörittää "taidekoulua" jossapa vielä asutaan?

Tarina kulkee sujuvasti, ideologia edellä. Siksi en niele kokonaisena tätä, enkä myöskään sitä kävelysauvallaan maastohousuissa uhkailevan tarinaa. Tai sitten on kyse enemmänkin "uhrien" provosoinnista "tekijöitä" kohtaan.
Mens malus in corpore sano

Avatar
John Kimble
Michael Knight
Viestit: 4124
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 5:19 pm

Re: Poliisi epäilee 5 Kankaanpäässä asuvan henkilön suunnitelleen terrori-iskua Suomessa

Viesti Kirjoittaja John Kimble »

SK kirjoitti:Kankaanpään terroristien toimien poliisitutkinta on vielä kesken, sen lopputuloksesta emme vielä tiedä.
Oho, nyt ei ole enää epäiltyjä, vaan tuomiot on jo annettu kansankäräjillä, oletan.
Radiopuhelin kirjoitti:
Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm
Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.

Rysty
Susikoski
Viestit: 33
Liittynyt: To Heinä 09, 2015 3:27 pm

Re: Poliisi epäilee 5 Kankaanpäässä asuvan henkilön suunnitelleen terrori-iskua Suomessa

Viesti Kirjoittaja Rysty »

canis lupus kirjoitti:
Pe Elo 12, 2022 5:38 pm
Nko oikein, että uusntsien pelkoon keskittyvä aatteellinen yhdistys (?) pyörittää "taidekoulua" jossapa vielä asutaan?

Tarina kulkee sujuvasti, ideologia edellä. Siksi en niele kokonaisena tätä, enkä myöskään sitä kävelysauvallaan maastohousuissa uhkailevan tarinaa. Tai sitten on kyse enemmänkin "uhrien" provosoinnista "tekijöitä" kohtaan.
Sulla menee faktat sekaisin. Yhdistys ei ole pyörittänyt mitään taidekoulua, vaan Kankaanpäässä toimii Satakunnan ammattikorkeakoulun osana taidekoulu, joka on sijainnut siellä jo lähes 60 vuotta.

Kaipaisin myös täsmennystä, mikä on se ideologia mistä puhut? Suosittelen tutustumista yhdistyslakiin ja mitä siellä sanotaan aatteellisista yhdistyksistä. Skaala on nimitäin ns. laaja.

Avatar
Fire
Rico Tubbs
Viestit: 1207
Liittynyt: Ti Maalis 19, 2019 10:20 pm

Re: Poliisi epäilee 5 Kankaanpäässä asuvan henkilön suunnitelleen terrori-iskua Suomessa

Viesti Kirjoittaja Fire »

Rysty kirjoitti:
Pe Elo 12, 2022 11:36 pm
Yhdistys ei ole pyörittänyt mitään taidekoulua, vaan Kankaanpäässä toimii Satakunnan ammattikorkeakoulun osana taidekoulu, joka on sijainnut siellä jo lähes 60 vuotta.
Ammattikorkeakouluja ei ole edes ollut Suomessa 60 vuotta.

Rysty
Susikoski
Viestit: 33
Liittynyt: To Heinä 09, 2015 3:27 pm

Re: Poliisi epäilee 5 Kankaanpäässä asuvan henkilön suunnitelleen terrori-iskua Suomessa

Viesti Kirjoittaja Rysty »

Fire kirjoitti:
La Elo 13, 2022 12:57 am
Rysty kirjoitti:
Pe Elo 12, 2022 11:36 pm
Yhdistys ei ole pyörittänyt mitään taidekoulua, vaan Kankaanpäässä toimii Satakunnan ammattikorkeakoulun osana taidekoulu, joka on sijainnut siellä jo lähes 60 vuotta.
Ammattikorkeakouluja ei ole edes ollut Suomessa 60 vuotta.
Taidekoulu on ollut Kankaanpäässä vuodesta -65. Osaksi SAMKia se tuli 90-luvulla.

Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7176
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Poliisi epäilee 5 Kankaanpäässä asuvan henkilön suunnitelleen terrori-iskua Suomessa

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Terrorismirikoksista epäiltyjä Kankaanpään uusnatseja tuomittiin pahoinpitelystä – uhreina aiemminkin vainotut Taidekoulun opiskelijat
Kaksi uusnatsiryhmän jäsentä ja heidän tuttavansa alkoivat solvata ja pahoinpidellä vähemmistöryhmään kuuluvaa opiskelijaa Kankaanpään keskustassa vappuna 2021.

Satakunnan käräjäoikeus on tuominnut kaksi Kankaanpään uusnatsiryhmän jäsentä pahoinpitelystä. Tuomio ei liity terrorismirikostutkintaan, jonka kohteena ryhmä parhaillaan on.
Yle kertoi joulukuussa 2021, että ryhmän jäseniä on tuomittu ja epäillään useista pahoinpitelyistä, joissa osa asianomistajista kuuluu vähemmistöryhmään. Vähemmistöön kuuluminen on tapauksissa ollut alkusyy sille, miksi joukkio on häirinnyt, provosoinut ja pahoinpidellyt uhrejaan.
Pahoinpitelyjen uhrien henkilöllisyyden suojaamiseksi Yle ei kerro, mihin vähemmistöryhmään kyseiset henkilöt kuuluvat.

Kesäkuussa 2022 Satakunnan käräjäoikeus antoi tuomion pahoinpitelyvyyhdistä, joka tapahtui vappuna 2021.

Vapunpäivänä aamuyöllä ryhmä Kankaanpään Taidekoulun opiskelijoita oli hakemassa ruokaa grilli Herkkupaussista Kankaanpään keskustassa.
Yksi opiskelijoista oli vähemmistöryhmään kuuluva henkilö, jonka uusnatsiporukan jäsenet olivat pahoinpidelleet jo kahdesti aiemmin. Kyseinen henkilö on myös itse tuomittu yhdestä uusnatsiryhmän jäseneen kohdistuneesta pahoinpitelystä.

Opiskelijoiden mukaan grillille saapui vaalealla henkilöautolla neljä miestä. Kuljettaja jäi autoon, ja kolme miestä tuli grillille.

Grillille tulleista miehistä vuonna 1995 ja 1998 syntyneet miehet kuuluvat Kankaanpään uusnatsiryhmään. Heitä epäillään parhaillaan terrorismirikoksista. Kolmas grillille tullut on vuonna 1994 syntynyt mies, joka Ylen tietojen mukaan tuntee uusnatsiporukan jäsenet mutta ei varsinaisesti kuulu ryhmään.

Ovesta repimisen jälkeen opiskelijat alkoivat kuvata tilannetta. Yle on nähnyt videon, joka oli myös oikeudenkäynnissä todisteena. Videolta kuuluu, kuinka joku miehistä sanoo opiskelijoille, että opiskelijoita ei kaivata Kankaanpäähän.

Käräjäoikeuden tuomion mukaan vuonna 1994 syntynyt mies löi tilanteessa ulos revittyä opiskelijaa avokämmenellä kasvoihin.
Vuonna 1998 syntynyt uusnatsi puolestaan löi toista paikalla ollutta opiskelijaa nyrkillä päähän niin, että opiskelija kaatui maahan.
Vuonna 1995 syntynyt uusnatsi löi kolmatta opiskelijaa nyrkillä leukaan ja uhkasi sen jälkeen hakata opiskelijat aina, kun kohtaa heidät.
Käräjäoikeus tuomitsi vuonna 1994 syntyneen miehen pahoinpitelystä ja lievästä pahoinpitelystä. Vuonna 1995 syntynyt mies tuomittiin pahoinpitelystä ja vuonna 1998 syntynyt mies pahoinpitelystä ja laittomasta uhkauksesta. Kaikkien rangaistus oli 40 päiväsakkoa. Tuomio on
lainvoimainen.

Terrorismitutkinta yhä kesken
Aseita ja räjähteitä poliisin valokuvassa
Terrorismirikostutkinnan yhteydessä poliisin takavarikoimia aseita. Kuva: Poliisi
Kankaanpään uusnatsiryhmän muodostavat kaksi vappupahoinpitelystä tuomittua ja kolme muuta miestä. Esitutkinnassa poliisi on epäillyt heitä muun muassa terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelusta ja terroristisessa tarkoituksessa tehdystä räjähderikoksesta.
Elokuun alussa tutkinnanjohtaja ei kuitenkaan enää ottanut kantaa nykyisiin rikosnimikkeisiin. Esitutkinta on poliisin mukaan yhä kesken mutta loppusuoralla.

https://yle.fi/uutiset/3-12588794?origin=rss

Avatar
Nokus
Poliisikoira Rex
Viestit: 264
Liittynyt: Su Helmi 28, 2021 6:10 pm

Re: Poliisi epäilee 5 Kankaanpäässä asuvan henkilön suunnitelleen terrori-iskua Suomessa

Viesti Kirjoittaja Nokus »

Montako uusnatsi sanaa jutussa pitää että se on Ylen uusnatsi juttu!
21 polkua pimeyden valtakuntaan

canis lupus
Javier Pena
Viestit: 1878
Liittynyt: Pe Tammi 10, 2020 11:35 pm

Re: Poliisi epäilee 5 Kankaanpäässä asuvan henkilön suunnitelleen terrori-iskua Suomessa

Viesti Kirjoittaja canis lupus »

Kyseinen henkilö on myös itse tuomittu yhdestä uusnatsiryhmän jäseneen kohdistuneesta pahoinpitelystä.
Eli provosointia on ollut puolin ja toisin.
Mens malus in corpore sano

Vieno neito
Harjunpää
Viestit: 344
Liittynyt: Ma Elo 04, 2008 3:02 am

Re: Poliisi epäilee 5 Kankaanpäässä asuvan henkilön suunnitelleen terrori-iskua Suomessa

Viesti Kirjoittaja Vieno neito »

Oikeus ennen kaikkea kirjoitti:
Ke Elo 31, 2022 7:24 am
Yle kertoi joulukuussa 2021, että ryhmän jäseniä on tuomittu ja epäillään useista pahoinpitelyistä, joissa osa asianomistajista kuuluu vähemmistöryhmään. Vähemmistöön kuuluminen on tapauksissa ollut alkusyy sille, miksi joukkio on häirinnyt, provosoinut ja pahoinpidellyt uhrejaan.
Pahoinpitelyjen uhrien henkilöllisyyden suojaamiseksi Yle ei kerro, mihin vähemmistöryhmään kyseiset henkilöt kuuluvat.
Onko selvinnyt jo mistä vähemmistöryhmistä on kyse? Selviäisikö esimerkiksi oikeuden pyötäkirjojen nimistä, jos kyse on jostain etnisestä ryhmästä?

Confusius
Poliisikoira Rex
Viestit: 260
Liittynyt: Ke Joulu 15, 2021 9:46 pm

Re: Poliisi epäilee 5 Kankaanpäässä asuvan henkilön suunnitelleen terrori-iskua Suomessa

Viesti Kirjoittaja Confusius »

Eikö tässä kohtaa olisi vain parempi sitten hyväksyä että ihmiset valikoivat uhreiksi ihmisiä etnisyyden perusteella ja alkaa profiloimaan ideologian ja etnisyyden avulla näitä rikoksia oiken todenteolla että saadaan rikollisuus laskemaan Suomessa. :lol: :lol: :lol:

(Ai niin mutta sitten noi Haavistot, Orpot, Halla-ahot, Lipposet, Ohisalot, Andersonit ei saa lisää äänestäjiä ulkomailta ja tulis sanomista saudeilta kun tuodaan esille että ählämit ei noudata sääntöjä suhteessa mihinkään muihin etnisyyksiin verrattuna.) 8)

Tästä opiksi "natseille" jos aiotte tehdä jotain "rikoksia" tulevaisuudessa niin naamioikaa ne muslimien tekemiksi rikoksiksi niin veikkaan ettei tule niin paljon tutkittavaa ja profiloitavaa mediaan. :roll:

annaanna

Re: Poliisi epäilee 5 Kankaanpäässä asuvan henkilön suunnitelleen terrori-iskua Suomessa

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Rasistit taas olleet liikkeellä.
Kaikki uusnatsit ovat rasisteja, mutta jokainen rasisti ei ehkä ole kusipäinen uusnatsipaske.

Harmi ettei se Varisverkisto taida näitten rasististen uusnatsien nimiä julkaista, kun olisi tärkeää saada nimet julkisiksi.
Ihan vaan kaikkien kankaanpääläisten rasistien "maineen" puhdistamiseksi. Nythän "syyttömiä" paikkakuntalaisia rasisteja voidaan perusteetta pitää myös uusnatseinam :D

Kankaanpääläisissä on jotain pahasti vialla.

Vastaa Viestiin