Viisihenkinen perhe löytyi kuolleena Berliinin eteläpuolelta – syynä koronapassiväärennös

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Avatar
Heisenberg420
Neuvoja-Jack
Viestit: 518
Liittynyt: Ti Elo 27, 2019 5:03 pm

Viisihenkinen perhe löytyi kuolleena Berliinin eteläpuolelta – syynä koronapassiväärennös

Viesti Kirjoittaja Heisenberg420 »

Saksan mediassa julki tulleiden tietojen mukaan perheenjäsenet olivat koronakaranteenissa kuollessaan.

VIISIHENKINEN perhe löydettiin lauantaina kuolleena asunnostaan Berliinin eteläpuolella sijaitsevassa Königs Wusterhausenin kaupungissa. Poliisin mukaan asunnossa olleet kaksi aikuista ja kolme lasta olivat kuolleet ampumalla ja teräaseella aiheutettuihin vammoihin.

Reutersin mukaan poliisi kertoi saaneensa hälytyksen perheen kotitalolle naapurilta, joka oli nähnyt elottomat ruumiit asunnossa. Poliisi on kertonut käynnistäneensä tapauksesta murhatutkinnan.

– Työskentelemme sillä oletuksella, että kyseessä on henkirikos, poliisin tiedottaja kertoi Deutsche Wellelle.

PERHEEN vanhempien kerrottiin kummankin olleen 40-vuotiaita sekä työskennelleen opettajina. Pariskunnan tytärten iät olivat 10, 8 ja 4 vuotta.

Saksan mediassa julki tulleiden tietojen mukaan koko perhe oli määrätty koronakaranteeniin. Bildin mukaan viranomaiset epäilevät perheen olleen kuolleena asunnossa mahdollisesti päivien ajan.

Lisää https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008454404.html

Otsikko päivitetty
-NILS-
"Nauru pidentää ikää, ellei sitten satu nauramaan väärälle henkilölle."

Chikatilo
Christopher Lorenzo
Viestit: 1517
Liittynyt: Ke Huhti 27, 2011 12:06 am

Re: Viisihenkinen perhe löytyi kuolleena Berliinin eteläpuolelta – poliisi käynnisti murhatutkinnan

Viesti Kirjoittaja Chikatilo »

Tässähän on rikottu myös karanteenimääräyksiä.
Kaikki sanomassa esitetty on mielikuvituksen tuotetta eikä sillä ole yhteyttä todellisiin tapahtumiin tai henkilöihin. Mahdolliset samankaltaisuudet ovat pelkkää sattumaa. Kirjoittaja on poliittisesti täysin korrekti.

Taavi
Harjunpää
Viestit: 328
Liittynyt: Pe Kesä 12, 2020 10:21 pm

Re: Viisihenkinen perhe löytyi kuolleena Berliinin eteläpuolelta – poliisi käynnisti murhatutkinnan

Viesti Kirjoittaja Taavi »

Kai nämäkin lasketaan koronakuolematilastoihin.

Avatar
H.Moilanen
David Starsky
Viestit: 4528
Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 2:30 pm

Re: Viisihenkinen perhe löytyi kuolleena Berliinin eteläpuolelta – poliisi käynnisti murhatutkinnan

Viesti Kirjoittaja H.Moilanen »

Chikatilo kirjoitti:
Su Joulu 05, 2021 11:30 pm
Tässähän on rikottu myös karanteenimääräyksiä.
Ehkä saksalaiset viranomaiset juuri sen vuoksi selväsanaisesti kertoivat perheen olleen karanteenissa, että asunnossa vieraillut murhaaja/tappaja/kuolemantuottaja ymmärtäisi hakeutua koronatestiin.

Tosin ei kai tuon uutisen perusteella vielä voi päätellä, että tekijä olisi 100% varmasti perheen ulkopuolinen henkilö.
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.

Avatar
H.Moilanen
David Starsky
Viestit: 4528
Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 2:30 pm

Re: Viisihenkinen perhe löytyi kuolleena Berliinin eteläpuolelta – poliisi käynnisti murhatutkinnan

Viesti Kirjoittaja H.Moilanen »

Saksalainen lehdistö ei ole yhtä häveliästä kuin Suomessa. Heti ensimmäinen lehti, jonka avasin lisätietoja etsiäkseni oli julkaissut valokuvan, jossa kuljetetaan vainajaa ulos talosta illan tai yön pimeydessä. En liitä kuvaa tänne, mutta koska Minfossa uteliaita riittää, niin voitte klikata tuosta: https://m.bild.de/regional/berlin/berli ... obile.html

Myös perheenjäsenten etunimet ja iät kerrottiin. Sukunimi näköjään alkaa R-kirjaimella.

Perheen isä oli Devid R. 40v.,
perheen äiti oli Linda R. 40v.
ja perheet tyttäret olivat Leni 10v., Janni 8v. & Rubi 4v.

Bild-lehden kuvan ja tekstin mukaan palomies kantoi kuljetuslaatikossa perheen koiran (joku pieni) ulos talosta. Ilmeisesti koira siis oli selvinnyt hengissä.

Useampi saksalaismedia on kertonut, että talosta olisi löytynyt "itsemurhakirje". Viranomainen mainitsi, että itsemurhaa epäillään, mutta kaikki mahdollisuudet ovat vielä avoimia.

Perhe asui pari vuotta sitten valmistuneessa omakotitalossa pienellä paikkakunnalla. Alueen asukkaat kertoivat perheen olleen kyläläisten hyvin tuntema. Perhettä kuvailtiin elämäniloiseksi ja mahtavaksi. Tällaista tekoa ei oltu osattu mitenkään odottaa. Molemmat vanhemmat olivat opettajina naapurikaupungissa, kaksi tyttöä kävi paikallista koulua ja pienin oli päiväkodissa. Isällä oli opettajan työn lisäksi oma yritys (kaivonporaus tms).

Sitten vähän outoa stooria: Perheen talon lähinaapurissa on muutama talo. Yksi lähimmistä naapureista oli käynyt lauantaina päivällä kurkkaamassa talon terassin kautta olohuoneen ikkunasta sisälle, koska perhettä ei ollut näkynyt kyseisenä päivänä. Mies näki olohuoneen lattialla elottomia ihmisiä ja teki ilmoituksen viranomaisille. Kuulemma viimeisin tiedetty puhelinkontakti johonkuhun kuolleen perheen jäsenistä oli ollut torstaina. Joku naapuri oli nähnyt perheen isän perjantaina illalla pihalla lastaamassa/purkamassa Volkswageniaan. Joku naapuri kertoi alueella kuuluneen laukauksia jo pari päivää aiemmin...
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.

janita
Jane Marple
Viestit: 1003
Liittynyt: Ke Touko 13, 2009 5:58 pm

Re: Viisihenkinen perhe löytyi kuolleena Berliinin eteläpuolelta – poliisi käynnisti murhatutkinnan

Viesti Kirjoittaja janita »

Saksalaislehtien mukaan itsemurhakirje oli perheen isän.
Sen lisäksi että isä työskenteli opettajana, tällä oli joku bisnes myös tapahtumanjärjestäjänä?

Avatar
H.Moilanen
David Starsky
Viestit: 4528
Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 2:30 pm

Re: Viisihenkinen perhe löytyi kuolleena Berliinin eteläpuolelta – poliisi käynnisti murhatutkinnan

Viesti Kirjoittaja H.Moilanen »

janita kirjoitti:
Ma Joulu 06, 2021 2:53 am
Saksalaislehtien mukaan itsemurhakirje oli perheen isän.
Sen lisäksi että isä työskenteli opettajana, tällä oli joku bisnes myös tapahtumanjärjestäjänä?
Hmmm... Joo, useamman median mukaan oli yritystoimintaa. Siitä oli ristiriitaista tietoa, millainen yritys oli kyseessä. Perheen isä oli opettajana ammattikoulussa.
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.

Avatar
AutumnForever
Martin Beck
Viestit: 755
Liittynyt: Su Touko 09, 2010 5:14 pm
Paikkakunta: Pohjois-Pohjanmaa

Re: Viisihenkinen perhe löytyi kuolleena Berliinin eteläpuolelta – poliisi käynnisti murhatutkinnan

Viesti Kirjoittaja AutumnForever »

Tuskinpa tässä on ketään ulkopuolista tekijää. Itselleni tuli perhesurma heti mieleen kun näin otsikon. Tai mitään muuta ei edes juolahtanut mieleen. Toki voi olla muukin kuin murhat+itsemurha mutta tilastojen valossa pidän todennäköisimpänä sitä että perheen isä tappanut vaimon, lapset ja itsensä.
On päiviä, joina ei huomaa, että
vuoret ovat yhä pystyssä.
On tunteja joina kaikki on pelkkää mustien
rantojen roskaa.
Hetkiä joina ei tunne ketään.

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Viisihenkinen perhe löytyi kuolleena Berliinin eteläpuolelta – poliisi käynnisti murhatutkinnan

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Huh, hyvä etteivät kuolleet kuitenkaan kovittuun! Toki voi kysyä, mikä osa Berliinin ja Saksan covid-eristämisillä on perheen nopeassa muutoksessa iloisesta veriseksi ja kuolleeksi?
En ole saksalaisten nimien asiantuntija, mutta tuo miehen nimi pistää silmään, onko saksalainen? Tytärten nimistä vielä vaikeampi nähdä taustaa, kun nimet ovat muutoksessa tuollakin.

Perhesurmia tapahtuu kaikenlaisina aikoina, mutta pakottamalla ihmiset eristäytymään, kuten Merkelin Berliinissä, lisätään taatusti myös ihmisten ja perheiden sisäistä pahoinvointia.

Pelkät itsemurhatilastot kertoisivat varmaankin jo tällä hetkellä paljon, vaikka moni siihen päätyykin vasta myöhemmin, kun "siemen on kylvetty" kuitenkin?
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Viisihenkinen perhe löytyi kuolleena Berliinin eteläpuolelta – poliisi käynnisti murhatutkinnan

Viesti Kirjoittaja poikani »

On Anoi Kaa kirjoitti:
Ma Joulu 06, 2021 1:23 pm
En ole saksalaisten nimien asiantuntija, mutta tuo miehen nimi pistää silmään, onko saksalainen?
Löytyy ainakin tällainen saksalainen näyttelijä, s. 1973: https://en.wikipedia.org/wiki/Devid_Striesow

Devid-nimisiä näyttää olevan ainakin Brasiliassa, Ryssissä ja Italiassa.
????? ?? ??????.

Rousku
Jane Marple
Viestit: 1045
Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 11:29 pm

Re: Viisihenkinen perhe löytyi kuolleena Berliinin eteläpuolelta – poliisi käynnisti murhatutkinnan

Viesti Kirjoittaja Rousku »

poikani kirjoitti:
Ma Joulu 06, 2021 1:35 pm
On Anoi Kaa kirjoitti:
Ma Joulu 06, 2021 1:23 pm
En ole saksalaisten nimien asiantuntija, mutta tuo miehen nimi pistää silmään, onko saksalainen?
Löytyy ainakin tällainen saksalainen näyttelijä, s. 1973: https://en.wikipedia.org/wiki/Devid_Striesow

Devid-nimisiä näyttää olevan ainakin Brasiliassa, Ryssissä ja Italiassa.
Saksankielinen Wikipedia kertoo enemmän. Herran itsensä mukaan olisi kysymys vanhempien mokasta: Halusivat, että pojan nimi äännettäisiin englantilaisittain, ja ajattelivat, että niin tapahtuu jos kirjoitusasu on tuo.

Avatar
H.Moilanen
David Starsky
Viestit: 4528
Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 2:30 pm

Re: Viisihenkinen perhe löytyi kuolleena Berliinin eteläpuolelta – poliisi käynnisti murhatutkinnan

Viesti Kirjoittaja H.Moilanen »

Minäkin nuuskin hieman isän nimen taustaa. Todennäköisesti Devid on tässäkin tapauksessa David-nimen muunnos. Kyseistä nimeä käytetään lukuisissa eri muodoissa kristittyjen, juutalaisten ja muslimeiden keskuudessa. Voinemme siis ajatella, että perheen isän uskonnolliset juuret ovat yhdessä tai useammassa edellä mainituista uskontokunnista. Hän siis tuskin on buddhalainen tai hindu. Devid-nimisiä henkilöitä löytyy myös englanninkielisistä maista ja tuolla tavalla kirjoitettuna se voi viitata yhtä hyvin muslimiin, kristittyyn tai juutalaiseen. Joka tapauksessa kyseinen nimi on varsin harvinainen.

Lehtikuvat julistivat, että perheen ikkunoissa roikkui "joulutähtiä", mutta yhtä hyvin ateistitkin voivat koristella kotiaan tähti-koristeilla. Tähti kun on varsin yleinen symboli sisustuksessa. Sitä paitsi kyseessä olivat viisisakaraiset tähdet, jotka ovat myös islamiin liittyvä symboli. Poissulkisin tässä vaiheessa uskonnolliset juutalaiset, koska a) oman kokemukseni mukaan he välttelevät viisisakaraisia tähtiä ja b) koska myöskään tyttärien nimet eivät oikein viittaa uskonnollisiin juutalaisiin.

Jos perheen uskontoa pitäisi veikata, arpoisin jonkun näistä:

a) ateisti / maallistunut "mikä vaan"
b) kristitty
c) maallistunut juutalainen
d) muslimi
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.

Avatar
Tarkastaja Levisi
Angus MacGyver
Viestit: 6596
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Viisihenkinen perhe löytyi kuolleena Berliinin eteläpuolelta – poliisi käynnisti murhatutkinnan

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

Daily Mail tarkentaa että tämä raukka tappoi vaimonsa ja kolme lasta, koska pelkäsi jäävänsä kiinni, koska oli väärentänyt vaimonsa koronatodistuksen. Meni tappamaan perheenjäsenet, ettei sosiaalitoimi veisi lapsia vilpin paljastuttua. Jonkin sortin koronaa vastustanut hörhö, joka teki laajennetun itsemurhan.

https://www.dailymail.co.uk/news/articl ... i=10284389

German husband kills himself, his wife and their three young girls after he faked a Covid jab certificate and feared his children would be taken away when it was discovered

A man killed himself, his wife and three young girls after he faked a Covid-19 jab certificate and feared his children would be taken away when it was discovered.

Police found two adults, both 40, and three children aged four, eight and 10 dead from gunshot wounds in a family home in Koenigs Wusterhausen south of Berlin on Saturday.

In a pages-long farewell note found by police, the man, named as Devid R, said he forged a vaccination certificate for his wife Linda.

Her employer had found out, prompting the couple to fear they would be arrested and lose their children Leni, Janni and Rubi, prosecutor Gernot Bantleon told news agency dpa.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Viisihenkinen perhe löytyi kuolleena Berliinin eteläpuolelta – poliisi käynnisti murhatutkinnan

Viesti Kirjoittaja poikani »

Siis vähän luokkaa "poltin koko omaisuuteni, jotta ei tarvitse maksaa veroja".
????? ?? ??????.

Avatar
ruusumaa
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5262
Liittynyt: Ma Elo 31, 2020 5:47 pm

Re: Viisihenkinen perhe löytyi kuolleena Berliinin eteläpuolelta – poliisi käynnisti murhatutkinnan

Viesti Kirjoittaja ruusumaa »

Olis nyt sitten tappanut vaan itsensä, jos oli pakko joku päiviltä päästää :roll: :roll:
Suoraan sanottuna, suurin piirtein, sellaista elämä on.

Vastaa Viestiin