Huumausainekauppa eskaloitui henkirikokseen Helsingin Konalassa 15.1.2022

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7198
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Huumausainekauppa eskaloitui henkirikokseen Helsingin Konalassa 15.1.2022

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Helsingin Konalassa Riihipellontiellä on ollut lauantaina illalla poliisioperaatio.

Iltalehden lukijan mukaan paikalla oli ainakin seitsemän poliisin partioautoa ja lisäksi kaksi ambulanssia.

Tilanne jatkuu edelleen.

Toinen lukija kertoo nähneensä pihalla lakanalla peitetyn ruumiin. Hän on kuullut uhrin joutuneen puukotetuksi, mutta poliisi ei ole vielä vahvistanut mitään asiaan liittyvää.

– Vajaa kolme varttia sitten näin poliisivalojen vilkkuvan ja menin parvekkeelle. Partioita tuli lisää ja ambulanssi.

– Hoitohenkilökunta komensi, että älkää koskeko potilaaseen.

Mies kertoo nähneensä, että yhtä miestä laitettiin poliisiautoon. Lisäksi paikalla oli poliisikoira.

– Belgianpaimenkoiran kanssa poliisi lähti ilmeisesti jäljittämään epäiltyä?

– Aina sattuu ja tapahtuu, mies kertoi vielä järkyttyneenä.

Iltalehti ei tavoittanut Helsingin poliisia kommentoimaan tilannetta. Tiedot perustuvat kahden toisistaan riippumattoman lähteen kertomaan.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/cdf3 ... 401e0c97ee

Otsikko päivitetty x2
-NILS-

Minfottava
Lauri Hanhivaara
Viestit: 146
Liittynyt: Su Elo 25, 2019 8:56 pm

Re: Iso poliisioperaatio Helsingin Konalassa: Asukas sanoo nähneensä ruumiin

Viesti Kirjoittaja Minfottava »

Kuvat Iltalehden jutusta:

Konala.jpg
Konala.jpg (61.26 KiB) Katsottu 4160 kertaa
Konala 1.jpg
Konala 1.jpg (164.81 KiB) Katsottu 4160 kertaa
Kuvien kokoa kohtuullistettu
-NILS-

TooColdToRun
Harjunpää
Viestit: 323
Liittynyt: To Tammi 21, 2021 8:07 pm

Re: Iso poliisioperaatio Helsingin Konalassa: Asukas sanoo nähneensä ruumiin

Viesti Kirjoittaja TooColdToRun »

Betsaan romaaneille. Helly Hansenin takisto on tuttu näky esim. Konalan Ristikossa. Jos romaani, niin toivottavasti oli ns. jäsentenvälinen. 1990-luvulla tuli asuttua tuossa vieressä Käärtipolulla. Ei ollut Ristikkoa, ei näkynyt narkkeja eikä manneja. Eikä myöskään afgaaneja, somaleja ja irakilaisia noilla nurkilla. Toki Dilber oli pystyssä jo silloin :D . Mannet taisi vaikuttaa enempi Malminkartanon puolella noihin aikoihin, sieltä kun pääsi junalla kätevästi keskustaan ”töihin” :lol:

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Iso poliisioperaatio Helsingin Konalassa: Asukas sanoo nähneensä ruumiin

Viesti Kirjoittaja poikani »

TooColdToRun kirjoitti:
La Tammi 15, 2022 11:32 pm

Piti googlata Konalan Ristikko. Se näyttää olevan ostoskeskus. Nyt muistin, että olenhan käynytkin siellä joskus.

Kirjoittaja näyttää olevan kirjallisuuden ystävä.
????? ?? ??????.

RL11/6
Axel Foley
Viestit: 2084
Liittynyt: Pe Elo 07, 2020 9:53 am

Re: Iso poliisioperaatio Helsingin Konalassa: Asukas sanoo nähneensä ruumiin

Viesti Kirjoittaja RL11/6 »

Ottaen huomioon ajankohdan, lauantain ja sunnuntain vastaisen yön, on kyseessä hyvin todennäköisesti päihdesävytteinen tappo. Veikkaan uhrin ja tekijän olevan 80-luvulla syntyneitä suomalaisia miehiä. Aika näyttää osuinko oikeaan.

Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7198
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Iso poliisioperaatio Helsingin Konalassa: Asukas sanoo nähneensä ruumiin

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Helsingin poliisi tutkii Konalassa tapahtunutta epäiltyä henkirikosta
Poliisi otti epäillyn tekijän nopeasti kiinni, eikä sivullisille aiheutunut vaaraa.
Poliisi sai kello 20.21 puukotukseen liittyvän hälytystehtävän Helsingin Konalassa sijaitsevalle Riihipellontielle. Uhri todettiin kuolleeksi paikan päällä, eikä hänen pelastamisensa ollut mahdollista ensihoidon nopeasta saapumisesta huolimatta.
– Tapahtumia tutkitaan tappona ja törkeän ryöstön yrityksenä. Poliisi on ottanut tilanteeseen liittyen kaksi henkilöä kiinni. Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä. Poliisin käsityksen mukaan henkirikos liittyi huumausaineiden myyntitilanteeseen, kertoo päivystävä tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marko Forss.
Poliisi jatkaa rikoksen tutkintaa, eikä tiedota asiasta toistaiseksi tarkemmin.

https://poliisi.fi/-/helsingin-poliisi- ... nkirikosta

Kräki
Olivia Benson
Viestit: 724
Liittynyt: Ti Heinä 07, 2020 8:34 am

Re: Iso poliisioperaatio Helsingin Konalassa: Asukas sanoo nähneensä ruumiin

Viesti Kirjoittaja Kräki »

Joo,eiköhhän ole sen rositan ampujien tuttuja. Näitä sisäsiittoisia paskoja,tekopoliiseja,mitkä kusettavat vanhusten rahat.
Jutussa kun kerrottiin huumekaupoista,niin erittäin hyvä,kun tappavat toisiaan.
Yksi elätettävä vähemmän veronmaksajille.

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Iso poliisioperaatio Helsingin Konalassa: Asukas sanoo nähneensä ruumiin

Viesti Kirjoittaja poikani »

poliisi kirjoitti:– Tapahtumia tutkitaan tappona ja törkeän ryöstön yrityksenä. Poliisi on ottanut tilanteeseen liittyen kaksi henkilöä kiinni. Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä. Poliisin käsityksen mukaan henkirikos liittyi huumausaineiden myyntitilanteeseen, kertoo päivystävä tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marko Forss.
Hyvässä lykyssä tämä muuttuu vielä murhaksi, jos on suunniteltu huumekauppiaan tai ostajan tappaminen ryöstötarkoituksessa.
????? ?? ??????.

Minde123
Poliisikoira Rex
Viestit: 273
Liittynyt: Ti Marras 17, 2020 12:33 pm

Re: Iso poliisioperaatio Helsingin Konalassa: Asukas sanoo nähneensä ruumiin

Viesti Kirjoittaja Minde123 »

Vai että huumekauppa mennyt pieleen.

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Iso poliisioperaatio Helsingin Konalassa: Asukas sanoo nähneensä ruumiin

Viesti Kirjoittaja poikani »

Minde123 kirjoitti:
Su Tammi 16, 2022 12:26 pm
Vai että huumekauppa mennyt pieleen.
Helsingin (tai PK-seudun) huumekauppatapoista ja -puukotuksista pitäisi melkein jo avata kokoomaketju. Jatkuvasti sattuu ja tapahtuu.
????? ?? ??????.

Ghost hunting
Horatio Caine
Viestit: 6415
Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
Paikkakunta: aarniometsä

Re: Iso poliisioperaatio Helsingin Konalassa: Asukas sanoo nähneensä ruumiin

Viesti Kirjoittaja Ghost hunting »

Huumekauppa kärjistyi puukotukseen Konalassa: Uhri kuoli kerrostalon pihamaalle

Konalassa tapahtui myöhään lauantaina epäilty henkirikos, johon liittyy huumekauppa. Silminnäkijät kertovat ruumiista rapun edessä.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/cdf3 ... 401e0c97ee
Helsingissä on ollut jo pidempään nähtävissä ilmiö, jossa huumausainekauppoja sovitaan nettisovelluksessa aikomuksena sitten ryöstää paikalle saapuva toinen osapuoli.

Tuleeko uusi Katiska? Töppäilystä isompi porukka kiikkiin.
Viimeksi muokannut Ghost hunting, Su Tammi 16, 2022 12:45 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Iso poliisioperaatio Helsingin Konalassa: Asukas sanoo nähneensä ruumiin

Viesti Kirjoittaja poikani »

"Kärjistyi", kirjoittaa Iltalehti. Veikkaan, että toimittaja panee omiaan. Tuosta saa sellaisen mielikuvan, että kaikki alkoi hyvissä merkeissä, kunnes osapuolet riitaantuivat ja lopuksi käytettiin puukkoa. En usko, että poliisi on kertonut toimittajalle mahdollisesta suunnitelmallisuudesta yhtään mitään.
????? ?? ??????.

tokkaukko
Christopher Lorenzo
Viestit: 1694
Liittynyt: Su Syys 15, 2019 1:12 pm

Re: Iso poliisioperaatio Helsingin Konalassa: Asukas nosanoo nähneensä ruumiin

Viesti Kirjoittaja tokkaukko »

poikani kirjoitti:
Su Tammi 16, 2022 12:44 pm
"Kärjistyi", kirjoittaa Iltalehti. Veikkaan, että toimittaja panee omiaan. Tuosta saa sellaisen mielikuvan, että kaikki alkoi hyvissä merkeissä, kunnes osapuolet riitaantuivat ja lopuksi käytettiin puukkoa. En usko, että poliisi on kertonut toimittajalle mahdollisesta suunnitelmallisuudesta yhtään mitään.
No mistä tämä sinun "usko" tulee? Jostaki taivasten valtakunnasta? Koska,en usko että ainakaan sinulle poliisi on asiasta soittanut?

Keksit päästä kun vaan pitää yrittää päteä ja olla eri mieltä,jos kerranki sattusit olleen oikeassa niin pääset kirjoittaan ketjuun sitten 6kk päästä "minähän sanoin"😅
Jos peli on epäreilu,älä pelaa.

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Iso poliisioperaatio Helsingin Konalassa: Asukas nosanoo nähneensä ruumiin

Viesti Kirjoittaja poikani »

tokkaukko kirjoitti:
Su Tammi 16, 2022 1:39 pm
poikani kirjoitti:
Su Tammi 16, 2022 12:44 pm
"Kärjistyi", kirjoittaa Iltalehti. Veikkaan, että toimittaja panee omiaan. Tuosta saa sellaisen mielikuvan, että kaikki alkoi hyvissä merkeissä, kunnes osapuolet riitaantuivat ja lopuksi käytettiin puukkoa. En usko, että poliisi on kertonut toimittajalle mahdollisesta suunnitelmallisuudesta yhtään mitään.
No mistä tämä sinun "usko" tulee? Jostaki taivasten valtakunnasta? Koska,en usko että ainakaan sinulle poliisi on asiasta soittanut?
Perustuu pitkälliseen kokemukseeni rikosjutuista uutisoimisesta ja poliisin tiedottamisesta.
tokkaukko kirjoitti:
Su Tammi 16, 2022 1:39 pm
Keksit päästä kun vaan pitää yrittää päteä ja olla eri mieltä............
Ajattele noin, kun painat pääsi likaiseen tyynyliinaan Pikku-Kakkosen jälkeen. Ehkä uni tulee silloin helpommin kyynelten läpi.
????? ?? ??????.

TooColdToRun
Harjunpää
Viestit: 323
Liittynyt: To Tammi 21, 2021 8:07 pm

Re: Iso poliisioperaatio Helsingin Konalassa: Asukas sanoo nähneensä ruumiin

Viesti Kirjoittaja TooColdToRun »

Vai että huumekaupat, ja puukkoa päätteeksi. Eipä tainnut tulla sitten suurta vahinkoa yhteiskunnalle. Toki puukkosankarin elättäminen linnassa maksaa, joten toivottavasti ymmärtäisi mennä etuajassa.

Vastaa Viestiin