Parikymppinen mies jätettiin puukotettuna sairaalan eteen Vantaalla

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Avatar
Heisenberg420
Neuvoja-Jack
Viestit: 518
Liittynyt: Ti Elo 27, 2019 5:03 pm

Parikymppinen mies jätettiin puukotettuna sairaalan eteen Vantaalla

Viesti Kirjoittaja Heisenberg420 »

Poliisin mukaan uhri sai sairaalahoitoa vaativia vammoja.

Vantaan Kaivokselassa sijaitsevan huoltoaseman pihalla tapahtui torstaina 13.1. aamulla vakava väkivallanteko, kertoo Itä-Uudenmaan poliisi tiedotteessaan.

Poliisin mukaan uhri, 35-vuotias mies, sai sairaalahoitoa vaativia vammoja.

Poliisin tiedotteen mukaan uhri löytyi puukotettuna Vantaalla sijaitsevan sairaalan pihalta, kun Helsingin poliisipartio oli paikalla suorittamassa toista tehtävää.

– Uhri oli loukkaantunut vakavasti, mutta pystyi kertomaan, että häneen kohdistunut väkivallanteko oli tapahtunut noin puoli tuntia aiemmin Kaivokselassa sijaitsevan huoltoaseman pihalla, kertoo rikoskomisario Sampsa Aukio tiedotteessa.

Poliisi pääsi epäiltyjen tekijöiden jäljille pian, ja epäillyt päätyivät vielä saman päivän aikana Vantaan poliisivankilaan. Aukio kertoo, että alun perin poliisi otti kiinni kaksi epäiltyä.

Poliisi on selvittänyt tapahtumien kulkua muun muassa kuulusteluilla ja tapahtumapaikan valvontakameran kuvamateriaalin avulla.

Tapausta tutkittaan meillä rikosnimikkeellä tapon yritys.

Toinen epäillyistä vangittiin maanantaina 17.1. Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa todennäköisin syin epäiltynä tapon yrityksestä. Epäilty on 33-vuotias mies.

Aukio kertoo, että toisen kiinniotetun asema on muuttunut tutkinnan edetessä todistajaksi eli häntä ei enää epäillä rikoksesta.

Lisää https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/ca9b ... 92f0c5563f
"Nauru pidentää ikää, ellei sitten satu nauramaan väärälle henkilölle."

Avatar
Per Erik Hasselblad
Nikke Knakkertton
Viestit: 199
Liittynyt: Ma Touko 21, 2018 5:18 pm

Re: Uhri löytyi sairaalan pihalta puukotettuna – poliisi tutkii tapon yritystä Vantaalla

Viesti Kirjoittaja Per Erik Hasselblad »

Mannet tuskin olisi kuskannut veristä ukkoa sairaalan pihalle koska niillä on outoja uskomuksia puhtauteen liittyen. Kyseessä siis tod näk joku aikuisten kerhotoiminta johon liittyy nahka ja päihteet.

Avatar
Heisenberg420
Neuvoja-Jack
Viestit: 518
Liittynyt: Ti Elo 27, 2019 5:03 pm

Re: Uhri löytyi sairaalan pihalta puukotettuna – poliisi tutkii tapon yritystä Vantaalla

Viesti Kirjoittaja Heisenberg420 »

Per Erik Hasselblad kirjoitti:
Ti Tammi 18, 2022 3:42 pm
Mannet tuskin olisi kuskannut veristä ukkoa sairaalan pihalle koska niillä on outoja uskomuksia puhtauteen liittyen. Kyseessä siis tod näk joku aikuisten kerhotoiminta johon liittyy nahka ja päihteet.
Aukion mukaan teon taustalla on ollut riita, joka on liittynyt työsuhteeseen ja työnantajan työvälineiden palautukseen. Myös kolmas, nyt todistajan asemassa oleva henkilö liittyy asiaan. Aukio ei kuitenkaan täsmennä, kuka on ollut kenenkin työnantaja ja mistä on tarkemmin ollut kyse.
No ei varmasti juu!
"Nauru pidentää ikää, ellei sitten satu nauramaan väärälle henkilölle."

Avatar
H.Moilanen
David Starsky
Viestit: 4528
Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 2:30 pm

Re: Uhri löytyi sairaalan pihalta puukotettuna – poliisi tutkii tapon yritystä Vantaalla

Viesti Kirjoittaja H.Moilanen »

Ruotsin rikosjuttuja mitä olen lukenut, niin siellä esiintyy aika useinkin tällaista, että kaveri heitetään sairaalan ovelle. Lukemieni ruotsalaisten uutisten perusteella veikkaan, että kyseessä saattaisi olla MENA-maiden porukoita. Saatan toki olla väärässä veikkaukseni suhteen.
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.

Likeavirgin
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4632
Liittynyt: Su Huhti 19, 2020 8:18 pm

Re: Uhri löytyi sairaalan pihalta puukotettuna – poliisi tutkii tapon yritystä Vantaalla

Viesti Kirjoittaja Likeavirgin »

Per Erik Hasselblad kirjoitti:
Ti Tammi 18, 2022 3:42 pm
Mannet tuskin olisi kuskannut veristä ukkoa sairaalan pihalle koska niillä on outoja uskomuksia puhtauteen liittyen. Kyseessä siis tod näk joku aikuisten kerhotoiminta johon liittyy nahka ja päihteet.
Jutussa ei kyllä kerrottu, että uhri olisi sinne kuskattu. Onhan tuo voinut hakeutua sairaalaan päin itsekkin puukotuksen jälkeen..

THS
Hetty Wainthropp
Viestit: 456
Liittynyt: To Helmi 04, 2016 12:29 am

Re: Uhri löytyi sairaalan pihalta puukotettuna – poliisi tutkii tapon yritystä Vantaalla

Viesti Kirjoittaja THS »

Likeavirgin kirjoitti:
Ke Tammi 19, 2022 3:25 pm
Per Erik Hasselblad kirjoitti:
Ti Tammi 18, 2022 3:42 pm
Mannet tuskin olisi kuskannut veristä ukkoa sairaalan pihalle koska niillä on outoja uskomuksia puhtauteen liittyen. Kyseessä siis tod näk joku aikuisten kerhotoiminta johon liittyy nahka ja päihteet.
Jutussa ei kyllä kerrottu, että uhri olisi sinne kuskattu. Onhan tuo voinut hakeutua sairaalaan päin itsekkin puukotuksen jälkeen..
Kaivokselasta Peijakseen on 20 kilometriä ja ajoaika lähellä puolta tuntia. Tuskin on itse sinne puukotettuna ajanut, kun olisi voinut soittaa ambulanssin. Pidän todennäköisenä, että tekijät ovat vieneet ja pyrkineet häivyttämään tekopaikan, jos uhri olisi ollut hiljaa.
:D

Likeavirgin
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4632
Liittynyt: Su Huhti 19, 2020 8:18 pm

Re: Parikymppinen mies jätettiin puukotettuna sairaalan eteen Vantaalla

Viesti Kirjoittaja Likeavirgin »

THS kirjoitti:
Ke Tammi 19, 2022 3:48 pm
Likeavirgin kirjoitti:
Ke Tammi 19, 2022 3:25 pm
Per Erik Hasselblad kirjoitti:
Ti Tammi 18, 2022 3:42 pm
Mannet tuskin olisi kuskannut veristä ukkoa sairaalan pihalle koska niillä on outoja uskomuksia puhtauteen liittyen. Kyseessä siis tod näk joku aikuisten kerhotoiminta johon liittyy nahka ja päihteet.
Jutussa ei kyllä kerrottu, että uhri olisi sinne kuskattu. Onhan tuo voinut hakeutua sairaalaan päin itsekkin puukotuksen jälkeen..
Kaivokselasta Peijakseen on 20 kilometriä ja ajoaika lähellä puolta tuntia. Tuskin on itse sinne puukotettuna ajanut, kun olisi voinut soittaa ambulanssin. Pidän todennäköisenä, että tekijät ovat vieneet ja pyrkineet häivyttämään tekopaikan, jos uhri olisi ollut hiljaa.
no sitten on ihan mahdollista, että tekijät ovat romaneja, jos kuvittelevat, että joku on niin tyhmä, ettei kerro kuka tikkasi melkein kuoliaaksi. voihan nää olla jotain narkkialkkiporukoita myös.

Avatar
Per Erik Hasselblad
Nikke Knakkertton
Viestit: 199
Liittynyt: Ma Touko 21, 2018 5:18 pm

Re: Parikymppinen mies jätettiin puukotettuna sairaalan eteen Vantaalla

Viesti Kirjoittaja Per Erik Hasselblad »

Likeavirgin kirjoitti:
Ke Tammi 19, 2022 3:25 pm
Per Erik Hasselblad kirjoitti:
Ti Tammi 18, 2022 3:42 pm
Mannet tuskin olisi kuskannut veristä ukkoa sairaalan pihalle koska niillä on outoja uskomuksia puhtauteen liittyen. Kyseessä siis tod näk joku aikuisten kerhotoiminta johon liittyy nahka ja päihteet.
Jutussa ei kyllä kerrottu, että uhri olisi sinne kuskattu. Onhan tuo voinut hakeutua sairaalaan päin itsekkin puukotuksen jälkeen..
mannet ei vereen koske vapaaehtoisesti ja kun riittaa on ollut työvälineistä niin kaikki tietää että silloin ei ole kyseessä mannet.

Vastaa Viestiin