Murhan yritys Itä-Uudellamaalla: Noin 12-v poika yritti tappaa noin 5-v pikkusiskonsa

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Avatar
unihalvaus
Alibin satunnaislukija
Viestit: 58
Liittynyt: To Loka 25, 2012 1:04 pm

Re: Murhan yritys Itä-Uudellamaalla: Noin 12-v poika yritti tappaa noin 5-v pikkusiskonsa

Viesti Kirjoittaja unihalvaus »

Hui! Pukkas muistoja pintaan. :shock:

Mun sisaruksen tenavat, joille on siis aina ollut tarkka kuri ja rajat. He olivat 2. ja 3.luokalla tapahtuma-aikaan ja minä olin eräänä päivänä heidän kanssaan, kun yh-sisaruksellani oli muuta menoa. Olin tuohon aikaan itse aika uupunut ja masentunut, mutta suostuin hänen lastensa seuraksia pariksi tunniksi. Laitoin heille koulun jälkeen välipalaa ja siirryin sitten sohvalle itse lepäämään.

Voitte arvata, että kaikki muu karisi siinä hetkessä mielestä ja väsymys hälveni (hetkeksi), kun keittiöstä kuului vanhemman tenavan parahdus: "Se löi mua veitsellä selkään!"
Salamana juoksin paikalle ja tarkistin lapsen selän. Onni onnettomuudessa, se oli sellainen ruokailuveitsi ja selässä vain punainen raapaisujälki.

Tässä kohtaa kerron, että lapsilla (ja koko perheellä) oli tuohon aikaan rankkaa, sillä lapsia yritettiin väkisin huostaanottaa, vain siksi että yh-vanhempi oli pyytänyt tukea arkeen. Toki hän sitä sai meiltä sisaruksilta ja vanhemmiltakin tukea ja lapsille oli saatu myös tukivanhemmat, mutta siitä huolimatta lastensuojelu toimi lasten edun vastaisesti. (Nämä lastensuojelun tyypit on niitä samoja, jotka joutuivat virkavirheistään oikeuden eteen ja siitä oli otsikoissa paljon juttua sillon.)
Lisäksi tämä nuorempi on lievästi kehitykseltään jäljessä.

Kysyin kuopukselta tiukasti, miksi hän oli tehnyt niin ja syy oli, että hän oli yrittänyt ajatella jotain ja esikko oli sitten keskeyttänyt hänet.
Minä huokaisin syvään ja kysyin: "Kulta pieni. Tiedätkö monta kertaa sinä itse olet keskeyttänyt meitä aikuisia, kun sinulla on ollut asiaa meille?" "Monta kertaa", vastasi lapsi. "Onko kukaan, koskaan sinua silloin lyönyt?" kysyin ja tämä pudisti päätään. "Niin, aina on keskeytetty juttumme ja siirretty huomiomme sinuun. Ja mitä sinulle on lyömisestä sanottu?" kysyin. "Niin ei saa tehdä", vastasi kuopus.

Nyökkäsin ja kysyin lapselta: "Haluatko sinä asua kotona ja pysyä perheen lähellä?" "Haluan", tuli vastaus. "Sitten, et enää koskaan toista tuota virhettä. Tuollaiseen voi oikeasti kuolla. Ja jos sinä olisit vähänkään vanhempi, niin poliisille ei kelpaa selitys, että hän keskeytti sinun ajatuksesi. Sinut suljettaisiin vankilaan pitkäksi aikaa ja et saisi tavata meitä kovinkaan usein. Ymmärrätkö?"
Ja kyllä ymmärsi.

Sitten sanoin lapselle, että tämä menee nyt nurkkaan ensimmäiseksi miettimään mitä tuli tehtyä ja jutteluamme ja että kun vanhempi tulee kotiin, niin sitten jutellaan porukalla tapahtuneesta ja sitten saa vanhempi päättää mikä on se sopivin rangaistus.

Juttelin sitten esikon kanssa asiasta ja onneksi se asia saatiin lopulta selvitettyä.

Miksi kerroin tämän?

Koska joskus voi tulla jopa ihan kodin ulkuopuolelta syyt, miksi lapsen mielessä keikahtaa kuppi nurin ja jos on vielä erityislapsi, niin silloin se kuppi keikahtaa herkemmin.
---
Nuo kyseiset lasut oli aika monilahjakkaita, kun esikon vatsaongelmista kuultuaan pakottivat varaamaan tälle ajan psykiatrille ja sinne mentiin, koska muuten olisi saatu taas yksi miinusmerkintä lisää papereihin.

Kun heistä tehtiin sitten kirjallista kantelua, heidän toimistostaan sihteeri erikseen pyysi laittaa kantelu toimistoon, niin hän toimittaa sen henkilökohtaisesti eteenpäin, etteivät voi väittää ettei sitä ole tullut.
Ja siitä lähtikin sit isompi naru purkaantumaan ja tapaus ei valitettavasti ollut ainoa.

Koulunvaihtokin jouduttiin tekemään siksi, kun aiempi rehtori pelasi lasun pussiin. Ilmoitti "epäkohtia" lasuun, mutta kotiin ja tukihenkilöille ei kerrottu mitään. Rehtori pakotti jopa erityislapsen oman opettajan kohtelemaan tätä kylmästi. Rehtori toimi näin, koska hän odotti ylennystä, mutta kun asia selvisi, hän saikin potkut.

Opettaja pyysi lopulta lapselta reilusti anteeksi ja järjesti hymypatsaan, koska kaikesta pelostaan huolimatta lapsi aina hymyili ja oli kohtelias. Mua alkoi itkettämään, koska se lapsi oli niin kauan taistellut ja hymyillyt, vaikka sitä kiusattiin rehtorin ja oman opettajan puolesta niin kovasti. Kunnes sitten kotona kaatui kuppi nurin, kun oli niin paljon kestänyt ja kantanut. Tämän episodin jälkeen lisättiin perheen suunnalta tukitoimia ja isovanhemmat alkoivat vuoroviikoin asumaan heidän luonaan ja sitä jatkettiin useampi kuukausi, kunnes tilanne tasapainottui.
En ole mitään. Saan vain sinut kesken uniesi pelkäämään ja jähmettymään.

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Murhan yritys Itä-Uudellamaalla: Noin 12-v poika yritti tappaa noin 5-v pikkusiskonsa

Viesti Kirjoittaja poikani »

Roki80 kirjoitti:
Ma Touko 16, 2022 5:17 pm
Nuorena se on kunniamurhaaminen aloitettava!
Roki80 kirjoitti:
Ma Touko 16, 2022 5:40 pm
Kyseessä uusperhe, Äiti Suomalainen isä ja poika kehitysmaa muslimeita! Allahu Akbar vaan!
Lähteet, kiitos, vai tunnustatko trollaavasi?
????? ?? ??????.

Avatar
dazu
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4658
Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 4:28 pm
Paikkakunta: Tampereen puukotushoodit

Re: Murhan yritys Itä-Uudellamaalla: Noin 12-v poika yritti tappaa noin 5-v pikkusiskonsa

Viesti Kirjoittaja dazu »

unihalvaus kirjoitti:
Ke Touko 18, 2022 8:01 am
Hui! Pukkas muistoja pintaan. :shock:
Mielenkiintoinen teksti. Noista lastensuojelun sekoiluista voitais perustaa tänne kans oma ketjunsa, mihin voidaan koota omakohtaisia kokemuksia. Vois olla ihan silmiä avaava ketju... Perustan sen ite lähiaikoina, jos ei ennen sitä tule. Toivottavasti tuot tuon saman asian siihenkin ketjuun.
Suomen on ottanut otteeseensa USAsta ja Venäjältä johdettu alt-right oikeisto ja USAsta johdettu vihervasemmisto, jotka toteuttavat USAn ja Venäjän sisäpolitiikkaa Suomessa ja ovat näin tehneet Suomesta ks. maiden jatkeen ja vieneet Suomelta itsenäisyyden

Micoz
Alibin satunnaislukija
Viestit: 50
Liittynyt: Ti Syys 28, 2021 3:10 pm

Re: Murhan yritys Itä-Uudellamaalla: Noin 12-v poika yritti tappaa noin 5-v pikkusiskonsa

Viesti Kirjoittaja Micoz »

Tällaisilla on kai usein väkivaltaiset vanhemmat tai ainakin toinen vanhempi. Yhdessä minulle hyvin tutussa perheessä isoveli hakkasi vuosikausia pikkusiskoa (parin vuoden ikäero). Taustalla oli se, että perheen isä hakkasi tuota isoveljeä.

Varma tieto, sillä olin itse lapsi samoihin aikoihin, vähän noita sisaruksia vanhempi. Vaikka tuosta kerrottiin aikuisille, ei ketään kiinnostanut puuttua. Kyseessä oli ns. hyvä perhe, isä oli opettaja ja äiti joku virkamies. Sellaista elämä oli Suomessa 70-luvulla, ei hyvän perheen asioihin puututtu.

En tiedä mitä tuosta pojasta aikuisena tuli, mutta tyttö ainakin kärsii edelleen joistain mielenterveysongelmista, vaikka onkin pystynyt kohtuu normaaliin elämään, on työ ja perhe.

Avatar
unihalvaus
Alibin satunnaislukija
Viestit: 58
Liittynyt: To Loka 25, 2012 1:04 pm

Re: Murhan yritys Itä-Uudellamaalla: Noin 12-v poika yritti tappaa noin 5-v pikkusiskonsa

Viesti Kirjoittaja unihalvaus »

dazu kirjoitti:
Ke Touko 18, 2022 11:03 am
unihalvaus kirjoitti:
Ke Touko 18, 2022 8:01 am
Hui! Pukkas muistoja pintaan. :shock:
Mielenkiintoinen teksti. Noista lastensuojelun sekoiluista voitais perustaa tänne kans oma ketjunsa, mihin voidaan koota omakohtaisia kokemuksia. Vois olla ihan silmiä avaava ketju... Perustan sen ite lähiaikoina, jos ei ennen sitä tule. Toivottavasti tuot tuon saman asian siihenkin ketjuun.
Kiitos. Toki voin tuoda sen sinne. Jos hoksaan sen tuolta =)
En ole mitään. Saan vain sinut kesken uniesi pelkäämään ja jähmettymään.

Avatar
Jazzermasser
Rico Tubbs
Viestit: 1276
Liittynyt: Ti Heinä 06, 2021 8:10 am

Re: Murhan yritys Itä-Uudellamaalla: Noin 12-v poika yritti tappaa noin 5-v pikkusiskonsa

Viesti Kirjoittaja Jazzermasser »

Tulee omakin lapsuus mieleen missä sai pelätä ja juosta karkuun juopunutta isää joka halusi hakata...Sitten yksi yö kun rosvot tuli ja missä tuli ampuma välikohtaus jossa tuli käsi rysyä yms... :roll: :roll:

Avatar
Moderaattorit
Moderaattori
Viestit: 1484
Liittynyt: Ke Kesä 27, 2007 3:20 pm

Re: Murhan yritys Itä-Uudellamaalla: Noin 12-v poika yritti tappaa noin 5-v pikkusiskonsa

Viesti Kirjoittaja Moderaattorit »

Pitäydytään ketjun aiheessa. Jos on tarvetta, niin lastensuojelusta oma ketju ja sinne ne omakohtaiset kokemukset ja yleistykset.
-NILS-
Ne tietää, jotka tietää...

ASAC
Armas Tammelin
Viestit: 76
Liittynyt: Su Loka 18, 2020 11:25 pm

Re: Murhan yritys Itä-Uudellamaalla: Noin 12-v poika yritti tappaa noin 5-v pikkusiskonsa

Viesti Kirjoittaja ASAC »

poikani kirjoitti:
Su Touko 15, 2022 3:16 pm
ASAC kirjoitti:
Su Touko 15, 2022 3:35 am
Kauhea tapaus, mutta tällaisen asian vatulointi täällä kertoo paljon tässä ketjussa kirjoittajien mielenmaisemasta.
Sinulle ei ole tainnut selvitä palstan tarkoitus. Täällä keskustellaan rikoksista, onnettomuuksista ja vähän muustakin. Kadonneista henkilöistäkin pohditaan, että onko henkilön taustalla ollut jotakin, jonka vuoksi hän olisi kadonnut vapaaehtoisesti. Omaisten ei kannata lukea.
ASAC kirjoitti:
Su Touko 15, 2022 3:35 am
Menkää itseenne.
Samoin, kiitos.
ASAC kirjoitti:
Su Touko 15, 2022 3:35 am
MINFO tarvitsee pikaisesti tykkään - en tykkää napit, koska massassa on voimaa.
Siitä on ollut täällä keskusteluakin, mutta idea on saanut käyttäjiltä täystyrmäyksen. Ei tämä ole mikään Facebook.
Kommenttini osin oli asiaton. Harmittaa silti se että tässä tapauksessa mässäillään näin aikaisessa vaiheessa oletetuista asioista. Kyseessä kuitenkin alaikäiset.

Micoz
Alibin satunnaislukija
Viestit: 50
Liittynyt: Ti Syys 28, 2021 3:10 pm

Re: Murhan yritys Itä-Uudellamaalla: Noin 12-v poika yritti tappaa noin 5-v pikkusiskonsa

Viesti Kirjoittaja Micoz »

Minä en tarkemmallakaan pohtimisella näe tässä kuin kaksi uskottavaa selitystä:

- Tekijä on psykopatiapiirteinen lapsi (olkoon diagnoosinimike sitten mikä tahansa).

- Tekijä on pahoinpidelty ja lisäksi mahdollisesti henkisesti manipuloitu lapsi.

Kummassakin tapauksessa ennuste on huono, ensimmäisessä tapauksessa lähes toivoton.

annaanna

Re: Murhan yritys Itä-Uudellamaalla: Noin 12-v poika yritti tappaa noin 5-v pikkusiskonsa

Viesti Kirjoittaja annaanna »

poikani kirjoitti:
Ke Touko 18, 2022 10:56 am
Roki80 kirjoitti:
Ma Touko 16, 2022 5:17 pm
Nuorena se on kunniamurhaaminen aloitettava!
Roki80 kirjoitti:
Ma Touko 16, 2022 5:40 pm
Kyseessä uusperhe, Äiti Suomalainen isä ja poika kehitysmaa muslimeita! Allahu Akbar vaan!
Lähteet, kiitos, vai tunnustatko trollaavasi?
Nämä on kyllä vihervasemmistolaisesta kommariperheestä.

Avatar
murha.infon tiimi
Frank Drebin
Viestit: 398
Liittynyt: Ti Tammi 31, 2017 6:32 pm

Re: Murhan yritys Itä-Uudellamaalla: Noin 12-v poika yritti tappaa noin 5-v pikkusiskonsa

Viesti Kirjoittaja murha.infon tiimi »

annaanna kirjoitti:
La Touko 21, 2022 1:23 pm


Tämä on nyt jo kolmas viesti missä minfolainen annaanna sanoo syyllisen olevan vihervasemmistolainen kommari.


Muistutus säännöistä.

*8 §* Huhuja käsiteltäessä on syytä tehdä selväksi onko kyse omista
arvailuista ja toiveista vai todellisista tiedoista. Ns. "valeuutisten" levittäminen on erityisen rangaistavaa.

Take one for the team!

Avatar
unihalvaus
Alibin satunnaislukija
Viestit: 58
Liittynyt: To Loka 25, 2012 1:04 pm

Re: Murhan yritys Itä-Uudellamaalla: Noin 12-v poika yritti tappaa noin 5-v pikkusiskonsa

Viesti Kirjoittaja unihalvaus »

Moderaattorit kirjoitti:
To Touko 19, 2022 12:20 pm
Pitäydytään ketjun aiheessa. Jos on tarvetta, niin lastensuojelusta oma ketju ja sinne ne omakohtaiset kokemukset ja yleistykset.
-NILS-
Pyydän anteeksi. Tarkoitukseni oli vain tuoda esiin, että kun lapsi päätyy tekemään jotain tuollaista, niin syy ei välttämättä tule aina suoraan kotioloista tai etnisestä kulttuurista, niinkuin täällä on arvailtu. Toin vain esille vastaavanlaisen kokemuksen ja selvitin syyt, mitkä omakohtaisessa kokemuksessani johtivat tekoon, joka olisi voinut päättyä kaamealla tavalla. Ei silti, kaamealta se tuntui siltikin.
En ole mitään. Saan vain sinut kesken uniesi pelkäämään ja jähmettymään.

Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6651
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: Murhan yritys Itä-Uudellamaalla: Noin 12-v poika yritti tappaa noin 5-v pikkusiskonsa

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

poliisi.fi kirjoitti:https://poliisi.fi/-/poliisi-on-saanut- ... itutkinnan

Poliisi on saanut valmiiksi henkirikoksen yritystä koskevan tapauksen esitutkinnan

Julkaisuajankohta 8.3.2023 10.21

Itä-Uudenmaan poliisi on saanut valmiiksi 3.4.2022 Itä-Uudellamaalla tapahtuneen henkirikoksen yritystä koskevan tapauksen esitutkinnan. Tapauksessa 13 -vuotias isoveli kohdisti 5 -vuotiaaseen sisareensa vakavaa väkivaltaa.

– Esitukinnassa on selvinnyt, että isoveli oli suunnitellut teon ennalta. Hän oli yöllä lyönyt teräaseella sisartaan kolme kertaa ylävartaloon aiheuttaen sisarelleen vakavia ja hengenvaarallisia vammoja. Teon katsotaan ollen suunnitelmallinen, raaka ja julma. Teon motiiviksi on ainakin jossain määrin selvinnyt pikkusisaren vanhemmilta saama huomio, kertoo rikoskomisario Tero Tyynelä.

Tapausta on tutkittu rikosnimikkeellä murhan yritys.

– Rikoksesta epäilty on alle 15 -vuotias, joten rikosepäily ei etene syyteharkintaan, vaan tapauksen tutkinta päätetään poliisin päätöksellä, Tyynelä jatkaa.

Rikostapaukseen liittyvä esitutkintapöytäkirja on kokonaisuudessaan salattu, eikä sitä tulla antamaan julkisuuteen.

MrSamba
Armas Tammelin
Viestit: 70
Liittynyt: To Touko 05, 2022 5:51 pm

Re: Murhan yritys Itä-Uudellamaalla: Noin 12-v poika yritti tappaa noin 5-v pikkusiskonsa

Viesti Kirjoittaja MrSamba »

Lapset ja nuoret on aika kurjassa kunnossa nykyään. Itse kyllä uskon juurisyiksi:
- perheiden hajoaminen (lapset jäävät usein jalkoihin, turvattomuus, vanhemmat miettivät omia juttuja, uusiperhehelvetit)
- laitteiden aiheuttamat ongelmat (sisältö voi olla mitä vaan, tutkittuja tunne-elämän puutteita laitteiden johdosta)
- päihteidenkäyttö (aika moni on jo 12v koukuttunut vapeen ja kannabikseen, tähän päälle jotain ADHD- tms lääkityksiä, niin cocktail on valmis)
- rajattomuus (koti, koulu)
- mallioppiminen (joukkoilmiöt, uutisointi lisää itsessään ilmiöitä, ihmiset kopioi ja tekee itse samaa)

Toki mikään näistä ei itsessään selitä murhaa. Vain sairas mieli yrittää murhata oman 5-vuotiaan sisaren.

Harvest
Jack Taylor
Viestit: 16
Liittynyt: Ti Syys 15, 2020 7:25 pm

Re: Murhan yritys Itä-Uudellamaalla: Noin 12-v poika yritti tappaa noin 5-v pikkusiskonsa

Viesti Kirjoittaja Harvest »

Sekoitanko nyt keissit vai kun muistaisin lukeneeni, että vanhempi lapsi on adoptoitu ulkomailta ja on kokenut ennen adoptiota traumoja?
Mitään linkkejä en enää löydä ja mietinkin, että muistanko nyt jonku muun samankaltaisen tapauksen 🤔

Vastaa Viestiin