Texasissa joukkoampuminen koulussa - 19 lasta ja kaksi aikuista kuollut

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Avatar
Fire
Rico Tubbs
Viestit: 1207
Liittynyt: Ti Maalis 19, 2019 10:20 pm

Texasissa joukkoampuminen koulussa - 19 lasta ja kaksi aikuista kuollut

Viesti Kirjoittaja Fire »

Texasissa ampumavälikohtaus koulussa, kaksi kuollut ja useita haavoittuneita

Ainakin kaksi ihmistä on kuollut koulussa tapahtuneessa ampumavälikohtauksessa Uvalden kaupungissa Texasin osavaltiossa Yhdysvalloissa, kertovat sairaalalähteet.

Lisäksi 14 ihmisen kerrotaan haavoittuneen ammuskelussa. Haavoittuneet on viety sairaalaan hoitoon.

Paikallisen median mukaan kuolleet ovat lapsia, kertoo uutistoimisto AFP.

Uvalden poliisin mukaan ampuja on otettu kiinni.

Uutista päivitetään.
https://yle.fi/uutiset/3-12043017/64-3-81067

Otsikko päivitetty 25.5. klo 10:08
-NILS-

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11302
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Texasissa joukkoampuminen koulussa - kaksi lasta kuollut 14 haavoittunutta

Viesti Kirjoittaja URSA »

Uhriluku on kasvanut huomattavaksi. Tämä taitaa olla viime vuosien suurin joukkoampuminen Yhdysvalloissa.
14 lasta ja opettaja kuollut Texasissa kouluampumisessa, ainakin 17 loukkaantunutta

Texasissa on tapahtunut kouluampuminen ala-asteella. 18-vuotias ampuja tappoi ainakin 15 ihmistä. Ampuja kuoli hyökkäyksessä.

Tänään klo 0:04
Texasissa kouluampumisessa ala-asteella on kuollut 15 ihmistä. Heistä 14 oli ala-asteen oppilaita ja yksi koulun opettaja.

Paikallisissa sairaaloissa on hoidettavana ainakin 17 loukkaantunutta, heistä 15 oppilaita.

Ainakin kaksi loukkaantuneista on kriittisessä tilassa, 10-vuotias tyttö ja 66-vuotias nainen.

Kaksi haavoittuneista on poliiseja.

Ampuja hyökkäsi Robb Elementary Schooliin Uvaldessa.

Texasin kuvernööri Greg Abbott kertoi tiedotustilaisuudessa, että ampuja on 18-vuotias mies, joka oli tullut koulurakennukseen käsiaseen ja mahdollisesti kiväärin kanssa.

– Hän ampui ja tappoi kammottavasti ympäriinsä ja tappoi 14 oppilasta ja opettajan, Abbott kertoi.

Ampuja kuoli hyökkäyksessä. Hän oli Uvalde High Schoolin oppilas.

Ampuja oli tiettävästi ennen koululle saapumistaan tappanut isoäitinsä.

Koulun oppilaiden vanhempia on pyydetty olemaan vielä hakematta lapsiaan koulusta.

– Älkää hakeko oppilaita vielä. Heidät täytyy laskea ennen kuin heidät luovutetaan teidän huostaanne, vanhemmille lähetetyssä tiedotteessa kirjoitetaab.

Vanhempia neuvottiin kokoontumaan läheiselle kaupungintalolle.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/311 ... 1fa548155b

Omituista että lukiolainen hyökkäsi ala-asteen kouluun.

NBC kertoo ampujan nimeksi Salvador Ramos. Varsinainen bad hombre. Taisi kokea rasismia.
https://www-nbcnews-com.cdn.ampproject. ... -rcna30339

putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4718
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Re: Texasissa joukkoampuminen koulussa - kaksi lasta kuollut 14 haavoittunutta

Viesti Kirjoittaja putsari »

Näyttää Michael Jacksonilta.

Kuva
Salvador Ramos-monikulttuurisuus on rikkaus.
Karvasvarvas kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 8:43 am
Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.

Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7198
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Texasissa joukkoampuminen koulussa - kaksi lasta kuollut 14 haavoittunutta

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Kouluampuja tappoi 21 ihmistä Texasissa – Biden: Tuntuu väärältä, että 18-vuotias voi ostaa aseita
Teosta epäilty 18-vuotias mies ampui myös isoäitiään ennen kouluampumista.

AINAKIN 19 lasta ja kaksi aikuista on kuollut ampumisessa Robbin peruskoulussa Uvaldessa Texasissa tiistaina, yhdysvaltalaiset viranomaiset kertovat uutiskanava CNN:n mukaan.
Kuolleiden ja loukkaantuneiden määrästä liikkuu useita eri tietoja. Uutiskanava ABC Newsin tietojen mukaan ainakin 18 koululaista ja kaksi aikuista olisivat kuolleet.
Texasin kuvernöörin Greg Abbottin mukaan ampuja oli 18-vuotias nuori mies paikallisesta lukiosta. Kuvernöörin mukaan hän ilmeisesti kuoli kiinnioton yhteydessä uhattuaan poliisia.
Haavoittuneiden joukossa on kaksi poliisia ja heidän uskotaan selviävän.
Abbottin mukaan ampujalla oli ainakin käsiase ja ehkä kivääri. CNN:n mukaan mies myös ampui omaa isoäitiään ennen kouluampumista.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008840776.html

Ryder
Olivia Benson
Viestit: 726
Liittynyt: To Marras 23, 2017 1:59 pm

USA, Texasissa vakava kouluampunen

Viesti Kirjoittaja Ryder »

19 lasta on kuollut Texasin Uvalden kaupungissa sattuneessa kouluampumisessa, kun 18v mies avasi tulen paikallisessa alakoulussa.
Myös ampuja itse ja kaksi muuta aikuista ovat kuolleet. Ampumiset ovat tapahtuneet sekä käsiaseella, sekä mahdollisesti myös kiväärillä.
ampujan on kerrottu ennen kouluampumista ampuneen iso-äitiään ja ajaneen ojaan lähellä koulua. Suurin osa koulun 500 oppilaasta ovat
latinaisamerikkalaistaustaisia.
YLE, MTV.uutiset

hipsulainen
Axel Foley
Viestit: 2370
Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 2:29 pm
Paikkakunta: Lahti

Re: Texasissa joukkoampuminen koulussa - kaksi lasta kuollut 14 haavoittunutta

Viesti Kirjoittaja hipsulainen »

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/311 ... 1fa548155b

19 lasta ja kaksi aikuista kuollut Texasissa kouluampumisessa, useita haavoittunut

18-vuotias ampuja tappoi ainakin 21 ihmistä ala-asteella Texasin Uvaldessa. Ampuja sai surmansa hyökkäyksen päätteeksi.

Ainakin 21 ihmistä on kuollut kouluammuskelussa Texasin Uvaldessa. Uhreista 19 oli ala-asteikäisiä oppilaita, kaksi aikuisia. Aikuisista toinen oli koulun opettaja.

Paikallisissa sairaaloissa on hoidettavana useita ihmisiä, joista suurin osa on koulun oppilaita. Kaksi haavoittuneista on poliiseja.

Tapahtumat saivat alkunsa, kun ampuja hyökkäsi paikalliselle Robbin ala-asteelle. Hän kulki luokkahuoneesta toiseen ampuen.

Epäilty ampuja, 18-vuotias Salvador Ramos, sai lopulta surmansa, tiettävästi poliisin luoteihin. Ramos oli lähialueen Uvalde High School -koulun oppilas.

Texasin kuvernööri Greg Abbott kertoi tiedotustilaisuudessa, että oli tullut koulurakennukseen käsiaseen ja mahdollisesti kiväärin kanssa.

– Hän ampui kammottavasti ympäriinsä, Abbott kertoi.

Ampuja oli ennen koululle saapumistaan ampunut myös isoäitiään.


Kuva
Koulu sijaitsee haja-asutusalueella Texasissa. [AOP]

Koulun oppilaiden vanhemmat saivat ensin viestin, jossa pyydettiin, etteivät he vielä noutaisi lapsiaan koulusta.

– Älkää hakeko oppilaita vielä. Heidät täytyy laskea ennen kuin heidät luovutetaan teidän huostaanne, vanhemmille lähetetyssä ensitiedotteessa kirjoitetaan.

Vanhempia neuvottiin kokoontumaan läheiselle kaupungintalolle.

Kuva
Poliisi tutkii kouluampumisen tapahtumapaikkaa texasilaisella peruskoululla. [AOP]
Olet sietämätön tyyppi ja mielipiteesi ovat vääriä
Älä soita tänne enää koskaan - Ultra Bra

hipsulainen
Axel Foley
Viestit: 2370
Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 2:29 pm
Paikkakunta: Lahti

Re: Texasissa joukkoampuminen koulussa - kaksi lasta kuollut 14 haavoittunutta

Viesti Kirjoittaja hipsulainen »

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008840950.html

Epäillyn koulu­ampujan TikTok-profiiilissa hyytävät sanat

Amerikkalaismedian mukaan epäillyn kouluampujan TikTok-profiilin esittelytekstissä lukee hyytävät sanat.

Kuva
Uvalden kaupungissa sijaitsevaan peruskouluun hyökännyt ampuja surmasi ainakin 19 lasta. Kuva: Brandon Bell / AFP

Yhdysvaltain Texasissa tapahtuneen kouluampumisen uhriluku kasvaa. Uvalden kaupungissa sijaitsevaan peruskouluun hyökännyt ampuja surmasi ainakin 19 lasta, viranomaiset kertovat yhdysvaltalaismedioiden mukaan. Surmansa sai myös kaksi aikuista. Viranomaistietojen mukaan yksi opettaja on kuollut ampumisessa.

Texasin kuvernööri Greg Abbottin mukaan epäillyn uskotaan ampuneen isoäitiään ennen koululle lähtemistä. New York Times -lehti kertoo, että isoäitiä ammuttiin tämän kotona, jonka osoitteen epäilty oli listannut ajokorttitietoihin omakseen. Isoäidin tila on uutiskanava CNN:n mukaan kriittinen.

Abbottin mukaan myös epäilty ampuja, paikallinen 18-vuotias mies on saanut surmansa. Epäillyn kerrotaan olleen Yhdysvaltain kansalainen. Abbottin mukaan poliisi on ilmeisesti surmannut tämän.

CNN kirjoittaa, että epäiltyyn yhdistetyllä Instagram-tilillä oli päiviä ennen ampumista julkaistu kuva kahdesta kivääristä. Epäillyn TikTok-profiilin esittelytekstissä lukee median mukaan Kids be scared irl eli lapset pelätkää tosielämässä.

–  Texasilaiset ympäri osavaltiota surevat tämän järjettömän rikoksen uhrien ja Uvalden yhteisön puolesta, Abbott sanoi lausunnossaan.

Viranomaistietojen mukaan ampuja saapui alakoululle autolla paikallista aikaa puolilta päivin. Miehellä oli mukanaan käsiase ja mahdollisesti kivääri, Abbott sanoi. Useat mediat kirjoittavat, että epäilty ampuja ajoi auton ojaan lähellä koulua. Koululla epäilty meni useisiin luokkahuoneisiin ja ampui aseillaan.

Paikallisen koulupiirin korkein turvallisuusviranomainen kertoo CNN:n mukaan, että epäilty vaikuttaa toimineen yksin.

Texas Tribune kirjoittaa, että ampumisessa haavoittuneita hoidetaan kahdessa sairaalassa. Yhdestä sairaalasta kerrotaan lehdelle, että sairaalaan on saapunut hoidettavaksi yli kymmenen ja yksi aikuinen. Toisessa sairaalassa kerrottiin hoidettavan yhtä kriittisessä tilassa olevaa lasta ja yhtä kriittisessä tilassa olevaa iäkkäämpää naista.

Koulussa, jossa ampuminen tapahtui, opiskelee noin 500 lasta. Suurin osa oppilaista on latinalaisamerikkalaistaustaisia lapsia, ja moni tulee taloudellisesti heikosta asemasta. Koulun oppilaat ovat noin 7–10-vuotiaita.

Tapahtumapaikkakunta Uvalde sijaitsee noin tunnin päässä Meksikon rajalta.
Olet sietämätön tyyppi ja mielipiteesi ovat vääriä
Älä soita tänne enää koskaan - Ultra Bra

damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10561
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: Texasissa joukkoampuminen koulussa - kaksi lasta kuollut 14 haavoittunutta

Viesti Kirjoittaja damfin »

Kun tähänkin pitää presidenttipeli ja politiikka kuitenkin mukaan vetää, niin aloitetaan vaikka tästä...
Kun Biden pyrki presidentiksi, hän lupasi aseturvallisuutta lisääviä toimia ja vähentää asekuolemia. Biden ja hänen demokraattipuolueensa ajoivat muun muassa lakia aseenostajien taustojen tarkastuksista, mutta he eivät kuitenkaan onnistuneet saamaan tarpeeksi ääniä kongressissa.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008840776.html

Kun kongressille ja ilmeisesti varsinkaan republikaaneille ei kuulosta houkuttelevalta ajatus aselakien tiukentamisesta aseenostajien taustojen tarkastuksista, niin ehkä olisi sitten parempi jakaa kaikille koululaisille koulussa mukana pidettävät käsiaseet ja sisällyttää opiskeluun ampumaharjoittelu, niin voisivat edes puolustaa itseään.

Sitten toinen huomio...
Koulussa, jossa ampuminen tapahtui, opiskelee noin 500 lasta. Suurin osa oppilaista on latinalaisamerikkalaistaustaisia lapsia, ja moni tulee taloudellisesti heikosta asemasta. Koulun oppilaat ovat noin 7–10-vuotiaita.

Tapahtumapaikkakunta Uvalde sijaitsee noin tunnin päässä Meksikon rajalta.
Latinoltahan tuo ampujakin vaikuttaa, nimensäkin perusteella, eli ilmeisesti ainakin sitten ampui omiaan, joten rotuvihat sun muut voidaan sitten jättää pois tästä tapauksesta.

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Texasissa joukkoampuminen koulussa - 19 lasta ja kaksi aikuista kuollut

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Kun ampuja oli Salvador Raimondo Ramos, niin voidaanko taas puhua mielenterveysongelmasta vai onko hänkin äärioikeisto ja valkoinen ylivalta?

Kasvoista tuli mieleen. Voisiko olla, että hän on kuvitellut olevansa nainen tai ainakin halunnut? Jos onkin, emme tule kuulemaan siitä valtamediasta.

Selfie, minkä postasi 4 vrk ennen joukkomurhaa.jpeg
Selfie, minkä postasi 4 vrk ennen joukkomurhaa.jpeg (12.01 KiB) Katsottu 5102 kertaa
Transu-ilmiö on erityisesti USA:n nuorien keskuudessa todella suosittu ja tätä mielenterveysongelmaa vieläpä kiihotetaan.

Tässä vielä kuvakaappaukset jonkun naisen postaamana, joka väitti kommunikoineensa murhaajan kanssa hetki ennen joukkomurhaa:

kaappaus ampujan viestistä ennen murhia_0.jpeg
kaappaus ampujan viestistä ennen murhia_0.jpeg (56.78 KiB) Katsottu 4955 kertaa
kaappaus ampujan viestistä ennen murhia.jpeg
kaappaus ampujan viestistä ennen murhia.jpeg (51.27 KiB) Katsottu 4955 kertaa
Kahden alimman kuvan kokoa kohtuullistettu
-NILS-
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10561
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: Texasissa joukkoampuminen koulussa - 19 lasta ja kaksi aikuista kuollut

Viesti Kirjoittaja damfin »

Niin tosiaan tämähän on niitä tapauksia joista suomen mediassa ei ikinä uutisoida kun tekijä ei ollut valkoihoinen äärioikeiston kannattaja... eihän tästäkään tapauksesta ole mitään uutisoitu...

tumpeelo
Harjunpää
Viestit: 315
Liittynyt: Pe Tammi 22, 2021 11:00 pm

Re: Texasissa joukkoampuminen koulussa - 19 lasta ja kaksi aikuista kuollut

Viesti Kirjoittaja tumpeelo »

damfin kirjoitti:
Ke Touko 25, 2022 9:47 am
Niin tosiaan tämähän on niitä tapauksia joista suomen mediassa ei ikinä uutisoida kun tekijä ei ollut valkoihoinen äärioikeiston kannattaja... eihän tästäkään tapauksesta ole mitään uutisoitu...
Taisit unohtaa tämän: /s

Juttuun liittyen: kun tämä pakollinen ajatuksia&rukouksia -runkkurinki on saatu päätökseen, niin samat poliitikot säntäävät sitten nra:n vuosittaiseen kokoukseen kehuskelemaan sitä, miten ovat aina ajaneet aseiden asiaa ja vonkaavat lisää lahjoituksia. Joku julkaisi aika kattavan listan siitä, miten politiikan puhuvat päät reagoivat tähän viimeisimpään joukkomurhaan ja kuinka paljon olivat kuitenneet nra:lta lahjuksia (tuo ei ole kirjoitusvirhe, vaan ihan tarkoituksellinen muoto). Ja mikä kaikkein hauskinta, tämä jengi on tietysti massiivisia tekopyhiä pellejä:

https://i.imgur.com/SxVvdGt.png

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11302
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Texasissa joukkoampuminen koulussa - 19 lasta ja kaksi aikuista kuollut

Viesti Kirjoittaja URSA »

Ilmankos näihin väistämättä turtuu ja vain vertailee lukuja:
Pelkästään oppilaitoksissa ollut tänä vuonna noin 40 ampumatapausta eri puolilla Yhdysvaltoja – kuolleita useita kymmeniä

MTV Uutiset JULKAISTU 25 MINUUTTIA SITTEN

Yhdysvalloissa on tapahtunut viime viikkoina useita vakavia ampumavälikohtauksia.

Ainakin 21 ihmistä kuoli ja kuusi haavoittui Texasin Uvalden pikkukaupungin kouluampumisessa tiistaina. Uhreista 19 oli koululaisia ja yksi aikuinen, ilmeisesti opettaja. Kuolleiden joukossa oli myös epäilty ampuja.

Kymmenen ihmistä kuoli ja kolme haavoittui supermarketin joukkoampumisessa toukokuun puolivälissä Buffalossa New Yorkin osavaltiossa.

Seitsemäntoista ihmistä haavoittui vajaat kaksi viikkoa sitten Wisconsinin osavaltion Milwaukeen ammuskelussa suositulla iltaelämän alueella.

New Yorkin Brooklynissa haavoittui kymmenen ihmistä metrossa tapahtuneessa huhtikuisessa ampumisessa. Haavoittuneiden lisäksi useat saivat muutoin tilanteessa vammoja.

Kuusi ihmistä kuoli ja kaksitoista haavoittui Sacramentossa Kaliforniassa huhtikuussa yökerhoalueen ampumisessa.

Texasin Dallasissa yksi kuoli ja kuusitoista haavoittui niin ikään huhtikuussa konserttiyleisöön kohdistetussa ampumisessa.

Tänä vuonna pelkästään oppilaitoksissa on ollut nelisenkymmentä ampumaväkivaltatapausta eri puolilla Yhdysvaltoja. Niissä oli ennen tiistain murhenäytelmää kuollut ainakin kymmenen ja haavoittunut ainakin 50 ihmistä.

Lähteinä on käytetty Gun Violence Archive -järjestön ja New York Timesin sekä CNN:n kokoamia listoja. Tiedot uhrien määrästä saattavat hieman vaihdella eri lähteissä.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pel ... #gs.191veh

Kuvittelenko vain vai onko todella monet kouluampujat olleet viime vuosina entistä nuorempia, korkeintaan 18 -vuotiaita. Ja onko etniseen vähemmistöön kuuluvat kouluampujat yleistyneet.

Vähän tuntuu siltä kuin amerikkalaiset olisivat alkaneet pitämään joukkoampumisia väistämättömänä seurauksena vapaudesta omistaa aseita.

tumpeelo
Harjunpää
Viestit: 315
Liittynyt: Pe Tammi 22, 2021 11:00 pm

Re: Texasissa joukkoampuminen koulussa - 19 lasta ja kaksi aikuista kuollut

Viesti Kirjoittaja tumpeelo »

Meilläpäin on kai tapana kiirehtiä ostamaan auto, kun täytetään 18 ja/tai ehkä kaljaa. Jenkkilässä taas...

https://www.houstonchronicle.com/news/h ... 196715.php

"The gunman who authorities say killed 21 people in a South Texas community – 19 of them elementary school students – legally purchased two rifles in the days following his 18th birthday, authorities said.

Officials said they recovered the two AR-15 style rifles from the scene at Robb Elementary School in Uvalde. The gunman, who had attended Uvalde High School, purchased one of the rifles from a federally licensed gun store on May 17, the day after his 18th birthday, according to authorities and Sen. John Whitmire, D-Houston, who said law enforcement officials briefed him on the purchases.

A day later, on May 18, the gunman purchased 375 rounds of ammunition. And on May 20, he purchased the second rifle.

That's four days before Tuesday's massacre, which ended in the deaths of the students and two adults."

Knobster
Theo Kojak
Viestit: 1113
Liittynyt: To Loka 08, 2020 10:19 pm

Re: Texasissa joukkoampuminen koulussa - 19 lasta ja kaksi aikuista kuollut

Viesti Kirjoittaja Knobster »

https://www.thequint.com/news/webqoof/r ... fact-check

Eli tämän mukaan tuo kuvissa oleva ja nimetty ei ole tekijä.

Avatar
nipsunapsu
Vic Mackey
Viestit: 1965
Liittynyt: Ma Kesä 22, 2020 3:29 pm

Re: Texasissa joukkoampuminen koulussa - 19 lasta ja kaksi aikuista kuollut

Viesti Kirjoittaja nipsunapsu »

Knobster kirjoitti:
Ke Touko 25, 2022 3:48 pm
https://www.thequint.com/news/webqoof/r ... fact-check

Eli tämän mukaan tuo kuvissa oleva ja nimetty ei ole tekijä.
Tämä on ampuja (tai oli... :roll: )

Texas ammuskelija.jpeg
Texas ammuskelija.jpeg (16.18 KiB) Katsottu 3215 kertaa
Unfit for the Future: The Need for Moral Enhancement
https://academic.oup.com/book/12206
🧐

Vastaa Viestiin