Alaikäisten ryöstörikollisuus: Pääkaupunkiseutu sekä muu Uudenmaan alue

Otsikon mukaisesti. Myös onnettomuudet pienistä suuriin. Pohjustamattomat keskustelunavaukset.
Savion menninkäinen
Susikoski
Viestit: 42
Liittynyt: La Heinä 26, 2008 8:39 am

Re: Helsinki: Ryöstöyritys tällä kertaa Tapanilassa - puukkoa näytetty

Viesti Kirjoittaja Savion menninkäinen »

Kräki kirjoitti:
Ti Marras 22, 2022 12:04 pm
Katseli tuota salosen twiittailua,niin monelta tuli kyselyä tekijöiden tuntomerkeistä ja muuta,mutta ei sanallakaan sanonut missään viestissä suuntaan tai toiseen.
Salonen ex-Kyntölä on suvaitsevainen monikulttuurin edustaja, joten siinä syy, miksi hän puhuu vain nuorista. Lisäksi Laura on aikaisemminkin "husuttanut" valtamediassa.
JULKAISTU 31.03.2016 21:29 Laura Kyntölä oli yksi niistä, jotka saattoivat altistua tartuntataudeille, koska Huslabissa otettiin 19 verikoetta käytetyllä neulalla. Ensireaktio oli järkytys.

Lisäys 6.4.2016 klo 12.10: Jutun julkaisun jälkeen on selvinnyt, että Huslab ei ottanut yhteyttä Laura Kyntölään, joten hän ei ole yksi niistä 19 asiakkaasta, joilta otettiin verinäyte käytetyllä neulalla. Kyntölä ei halua enää itse kommentoida asiaa.
MTV
Julkaisun nimi: Lukioon vai ei? : Toisen polven maahanmuuttajanuorten koulutusvalinnat
Tekijä: Kyntölä, Laura
Muu tekijä: Helsingin yliopisto, Valtiotieteellinen tiedekunta, Sosiaalitieteiden laitos
Helda
Turhaa, ei kukaan jaksa semmosta. (Wincapitan vyölaukkumies)

Likeavirgin
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4632
Liittynyt: Su Huhti 19, 2020 8:18 pm

Re: Helsinki: Ryöstöyritys tällä kertaa Tapanilassa - puukkoa näytetty

Viesti Kirjoittaja Likeavirgin »

Tosiaan huonosti kirjoitetusta saa sellaisen kuvan, että toinen tekijöistä olisi uhannut tätä Saloskaa puukolla. Koska ei kuulosta ollenkaan uskottavalta, että uhri uhkailisi apuun tullutta kirkuvaa puolukkaPäiviä, mutta voihan siinä niinkin olla käynyt.

Toimittajalle maksetaan aivan liian korkeaa palkkaa kuitenkin. Lapset yläasteella osaavat paremmin ilmaista itseään.

Jutusta ei myöskään käy selville, että oliko suomalainen vai ulkomainen päihdejengi kyseessä.

Huonosti tehty juttu. Erittäin huonosti. 1/5.

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11302
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Alaikäisten tekemät ryöstöt ovat yleistyneet

Viesti Kirjoittaja URSA »

Fobba pohtii olisiko pandemiarajoituksilla vaikutusta asiaan... Todellisuudessa iso mamutaustainen sukupolvi vain alkaa tulemaan sopivaan rikostentekoikään.
Ryöstöjen määrä kasvoi rajusti – Poliisi ymmällään ilmiön edessä

Poliisi on huolissaan erityisesti nuorten tekemistä ryöstöistä. Ryöstöjen määrä on kasvanut alkuvuoden aikana.

Poliisin tietoon on tullut tänä vuonna jo enemmän ryöstöjä kuin yleensä koko vuoden aikana.

9:10

POLIISIN tuoreiden rikostilastojen mukaan huoleen näyttää olevan syytä. Ryöstöjen määrä kasvaa tänä vuonna suuremmaksi kuin vuosiin.

Poliisin tietoon tuli koko maassa tammi–lokakuussa 1 327 epäiltyä ryöstöä. Määrä ylitti jo tuolloin vuosien 2017–2021 koko vuoden määrät.

Näissä luvuissa ovat mukana kaikenikäiset epäillyt. On epäselvää, kuinka suuri osa tämänvuotisten ryöstöjen epäillyistä tekijöistä on alaikäisiä tai nuoria aikuisia.

Törkeissä ryöstöissä ei ole tapahtunut vastaavaa yleistymistä. Niiden määrä on pysynyt valtakunnallisesti viime vuoden tasolla.

Todellisuudessa ryöstöjä tapahtuu poliisin tilastolukuja enemmän, sillä kaikki uhrit eivät välttämättä ilmoita tapauksista poliisille.

RYÖSTÖMÄÄRIEN kehitys vaihtelee alueellisesti.

Helsingissä ryöstöt ovat lisääntyneet tänä vuonna 35 prosenttia eli saman verran kuin valtakunnallisestikin.

Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella kasvua on 50 prosenttia ja Länsi-Uudellamaalla peräti 65 prosenttia.

Sen sijaan Sisä-Suomen poliisin alueella määrä on lisääntynyt 22 prosenttia ja Lounais-Suomessa vain viisi prosenttia.

OSAA poliisilaitoksista ovat tänä vuonna huolettaneet erityisesti nuorten tekemät ryöstöt, joiden lisääntymisestä on raportoitu eri puolilla Suomea.

”Alaikäisten tekemien ryöstörikosten näkökulmasta tämä vuosi on ollut poikkeuksellinen Helsingissä. Viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden aikana niitä ei ole ollut yhtä isoa määrää kuin tänä vuonna”, sanoo rikoskomisario Marko Forss Helsingin poliisin nuorisoryhmästä.

Forss puhuu nuorten ryöstörikoksista ilmiönä. Vastaavanlaisia tekoja on tapahtunut aiemminkin, mutta jostain syystä niiden määrä on kasvanut voimakkaasti tänä vuonna.

”Sille ei varmastikaan ole yhtä yksittäistä syytä.”

Forss pohtii, voivatko pandemiavuodet ja niihin liittyvät rajoitukset selittää tilannetta joiltakin osin.

”Aikaisempaa useammat saattoivat pudota koulun vauhdista rajoitusten aikana. Monilta saattoivat katketa myös harrastukset silloin”, Forss huomauttaa.

Forss kertoo, että yli puolet epäillyistä nuorista ryöstäjistä ovat Helsingissä maahanmuuttajataustaisia. Hänen mukaansa tämä voi johtua siitä, että osalla heistä on suurempi riski ”pudota yhteiskunnan vauhdista”, koska mahdollisuudet saada esimerkiksi tukea huoltajilta voivat olla heikommat kuin suomea puhuvissa perheissä.

FORSS korostaa, että ryöstörikosten yleistyminen koskee Helsingissä nuorista ikäryhmistä nimenomaan alle 18-vuotiaita. Sen sijaan 18–25-vuotiaiden tekemät ryöstörikokset ovat päinvastoin vähentyneet tänä vuonna.

Sisä-Suomen poliisi tiedotti maanantaina katuryöstöjen yleistymisestä Tampereella. Siellä epäillyt tekijät ovat poliisin mukaan tyypillisesti 15–20-vuotiaita.

VIIME vuosina Suomessa on puhuttu paljon katujengeistä, mutta nuorten tekemät ryöstöt eivät liity Helsingin ja Tampereen poliisien havaintojen mukaan suoraan tällaisiin jengeihin. Ryöstäjät eivät yleensä kuulu jengeihin.

Nuoret ryöstäjät toimivat Helsingin poliisin mukaan tyypillisesti ryhmässä. Myös uhrit ovat usein nuoria. Heiltä on viety esimerkiksi matkapuhelimia, kuulokkeita ja merkki­vaatteita.

Ryhmässä ryösteleviä nuoria yhdistää Helsingissä esimerkiksi kieli- tai kulttuuritausta, lastenkotitausta tai asuinalue. Lähes kaikki epäillyt ovat olleet poikia.

Tekijöiden motiivina voi poliisin mukaan olla jonkinlaisen statuksen hakeminen muiden nuorten silmissä, jännitys ja haave helposta rahasta.

”Halutaan olla kovia jätkiä”, Forss luonnehtii.

Hänen mukaansa jotkut nuorista ryöstäjistä ovat varustautuneet veitsellä tai kuula-aseella. Usein kyse on väkivallalla uhkaamisesta, joissakin tapauksissa myös väki­vallasta.

Ryöstösaalis jää tavallisesti hyvin vähäiseksi verrattuna siihen, kuinka vakavasta rikoksesta on kyse.

Ryöstöstä tuomitaan vankeutta neljästä kuukaudesta kuuteen vuoteen ja törkeästä ryöstöstä kahdesta kymmeneen vuoteen. 15–17-vuotiaiden tekijöiden rangaistusta alennetaan nuoren iän perusteella vähintään neljänneksellä.
https://www.hs.fi/kotimaa/art-200000921 ... t=promobox

Rillipää
Jack Taylor
Viestit: 17
Liittynyt: Ti Loka 25, 2022 10:30 am

Re: Alaikäisten tekemät ryöstöt ovat yleistyneet

Viesti Kirjoittaja Rillipää »

Ryöstäjät eivät yleensä kuulu jengeihin.

Nuoret ryöstäjät toimivat Helsingin poliisin mukaan tyypillisesti ryhmässä.

Eli ryhmä ei ole jengi?
JanitaSlim kirjoitti:
To Joulu 15, 2022 9:01 pm
tai tehdä esim. loppuelämänsopimuksen, että lahjoittaa 3v välein 5000€ itämeren suojeluun. Jos lippatukkajonne elää esim. 30v niin itämerelle lahjoittuu 10000€.

TooColdToRun
Harjunpää
Viestit: 323
Liittynyt: To Tammi 21, 2021 8:07 pm

Re: Helsinki: Ryöstöyritys tällä kertaa Tapanilassa - puukkoa näytetty

Viesti Kirjoittaja TooColdToRun »

Miksei Laura kilistänyt avainnippua ?

Aldrig
Nikke Knakkertton
Viestit: 184
Liittynyt: Pe Heinä 29, 2022 4:40 pm

Re: Alaikäisten tekemät ryöstöt ovat yleistyneet

Viesti Kirjoittaja Aldrig »

Rillipää kirjoitti:
Ke Marras 23, 2022 11:14 am
Ryöstäjät eivät yleensä kuulu jengeihin.

Nuoret ryöstäjät toimivat Helsingin poliisin mukaan tyypillisesti ryhmässä.

Eli ryhmä ei ole jengi?
Kyllä Suomen poliisi tai päälliköt esim Taponen ja Fors ovat todella huono vitsi.Esim juuri oli iltapäivälehdessä uutinen Tampereella rähjähdyksenomaisesti lisääntyneistä nuorten tekemistä katuryöstöistä.Siinä poliisi antoi kansalaisille neuvoksi että ei pitäisi lähteä ainakaan yksin illalla,pimeällä tai yöllä ulos.Olisi voinut vielä lisätä että älkää menikö ollenkaan ulos! Tähän ollaan tultu että poliisilta tulee aikamoiset neuvot ryöstelyn lopettamiseksi.Ei muita toimenpiteitä kuin että pysytään sisällä.Oikeilla nimillä ei uskalleta puhua,kymmenen neekerin joukossa saattaa olla pari kurdia tai muita sekarotuisia.

ässähai
Adrian Monk
Viestit: 2905
Liittynyt: Pe Heinä 03, 2020 9:48 pm
Paikkakunta: Haihiha

Re: Alaikäisten tekemät ryöstöt ovat yleistyneet

Viesti Kirjoittaja ässähai »

Katujengien olemassa oloa ei enää juuri kiistetä, sanoo Itä-Uudenmaan poliisin poliisipäällikkö Ilkka Koskimäki viestintäpalvelu Twitterissä 14.10.2022.
--> https://twitter.com/ilkkakoskimki/statu ... 9050210304 |

Tämän päivän Hesarissa lisää Koskimäen havainnoista, jotka liittyvät alaikäisten väkivaltaisuuteen ja kouluissa tapahtuneisiin pahoinpitelyihin.
Nuorten väkivalta räjähti pääkaupunki­seudulla: Poliisipäällikkö tietää, miksi

Lasten ja nuorten kasvavan väkivallan syitä löytyy vanhemmuudesta, sanoo poliisipäällikkö Ilkka Koskimäki.


Anne Kantola HS
11:08

ALAIKÄISTEN väkivaltaisuus ja kouluissa tapahtuvat pahoinpitelyt ovat nousseet niin vakavaksi ongelmaksi Itä-Uudenmaan alueella, että poliisi aikoo nyt jalkautua kouluihin nuorten pariin.

Poliisin tavoitteena on viedä kouluihin entistä enemmän laillisuuskasvatusta ja pyrkiä tavoittamaan nuoret tehokkaammin ennen rikoskierteiden kehittymistä.

Kouluissa on nyt ”iskun paikka”, luonnehtii Itä-Uudenmaan poliisin poliisipäällikkö Ilkka Koskimäki.

”Huolestuttavaa on, että alle 15-vuotiaiden epäiltyjen määrä on hurjassa kasvussa. Se joukko alkaa olla suuri.”

Syksyn aikana Koskimäki on nostanut nuorten tilannetta esille Twitter-päivityksissään. Lokakuun puolivälissä Koskimäki twiittasi tilannekuvaa: useita alaikäisiä kiinniotettu, tutkittavana vakavia väkivaltarikoksia, eikä tilanne edes poikennut muista viikoista.

ITÄ-UUDELLAMAALLA nuorten väkivaltarikollisuuden kasvu alkoi näkyä jo ennen pandemiaa. Vuosien 2018 ja 2022 välillä nuorten tekemien väkivaltarikosten määrä on kasvanut yli 40 prosentilla.

Itä-Uudenmaan poliisi toimii viidentoista kunnan alueella Vantaalta Nurmijärvelle, Mäntsälään ja Loviisaan ulottuvalla akselilla.

Väkivaltarikokset pitävät sisällään muun muassa tappeluita ja pahoinpitelyitä, joista iso osa tapahtuu kouluissa, Koskimäki kertoo.

”Meidän viestimme koulujen suuntaan on, että näistä täytyy aina tehdä poliisille ilmoitus.”

Siinä, miten hyvin opettajat ja rehtorit tilanteista ilmoittavat, on poliisin näkökulmasta katsottuna petrattavaa.

KOULUJEN lisäksi Koskimäki kohdistaa katseensa koteihin.

”Kyllähän se vanhempien kontrolli on tässä pettänyt. Meidän käsityksemme on, että vanhemmuus on vähän hukassa. Ei oikein tiedetä, mikä se vanhemman rooli on, eikä se oikein kiinnostakaan”, Koskimäki sanoo.

Perheiden haasteet liittyvät usein syrjäytymiseen, joka voi olla lähtöisin jo usean sukupolven takaa. Pahoinvointia näkyy joka paikassa. Suuremmassa riskissä ovat ne nuoret, joiden perheessä on esimerkiksi työttömyyttä tai kielitaidottomuutta.

”Aina puhutaan, että nuoret voivat hyvin, ja varmasti valtaosa voikin. Mutta en minä ole koskaan aikaisemmin nähnyt tällaista polarisoitumista. Kuilu on järjettömän syvä.”

...
HS 23.11.2022, koko juttu TÄÄLLÄ

claw
Poliisikoira Rex
Viestit: 269
Liittynyt: To Touko 28, 2020 9:20 am

Re: Alaikäisten tekemät ryöstöt ovat yleistyneet

Viesti Kirjoittaja claw »

Tällaisia ovat nuorten tekemät väki­valta­rikokset – tapauksissa toistuvat samat elementit

IS koosti yhteen nuorten väkivaltarikoksia viimeisen vuoden ajalta.

POLIISI on ilmaissut vakavan huolensa nuorten kasvavista väkivalta- ja ryöstörikoksista.

Helsingissä kaikkien ryöstöjen määrä on kasvanut tänä vuonna 35 prosenttia. Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella kasvua on ollut 50 prosenttia ja Länsi-Uudellamaalla jopa 65 prosenttia.

IS koosti yhteen nuorten tekemiä väkivaltarikoksia kuluneen vuoden ajalta. Tapauksissa toistuvat ryhmässä toimiminen, silmitön väkivalta ja useissa tapauksissa teräaseiden käyttö tai niillä uhkailu.

LAUANTAINA Turun Majakkarannassa tapahtui vakava väkivaltatapaus, jossa alle 18-vuotiasta nuorta lyötiin tilanteessa puukolla ja hän sai hengenvaaralliset vammat. Myös toista alaikäistä nuorta lyötiin puukolla, mutta hän selvisi tilanteesta vähäisemmillä vammoilla.

Poliisi tulee esittämään kahta nuorta vangittavaksi epäiltynä tapon yrityksestä.

Esitutkinnan perusteella epäiltyjen väkivallantekojen motiivina oli kosto, mutta väkivalta kohdistettiin täysin vääriin henkilöihin.

Esitutkinnassa ilmenneiden seikkojen perusteella väkivaltaisesta tapahtumaketjusta epäillään vähintään kolmea alaikäistä nuorta.

Poliisi otti pian tapahtuneen jälkeen kiinni kaksi 17-vuotiasta poikaa, joita esitetään myöhemmin tällä viikolla vangittaviksi epäiltyinä ainakin tapon yrityksestä.

Rikoskokonaisuuden tutkintaa jatketaan myös törkeän pahoinpitelyn rikosnimikkeellä.

Asiakokonaisuudessa on kolme asianomistajaa, joista kahta puukotettiin. Kolmatta pahoinpideltiin nyrkein ja potkimalla. Yksi uhreista on edelleen sairaalahoidossa.

Ylen mukaan toinen epäillyistä oli mukana Helsingin Vallilan tapossa kaksi vuotta sitten.

LAUANTAINA myös Helsingin Tapanilassa tapahtui väkivallanteko, jota poliisi tutkii tässä vaiheessa törkeänä ryöstönä.

Tilannetta todistanut juustokauppias Laura Salonen kertoi Twitterissä nähneensä kuinka kaksi poikaa hyökkäsi kolmannen pojan kimppuun lähellä Tapanilan asemaa. Salonen kuvaili näkemäänsä ”silmittömäksi väkivallaksi”.

– Yritin mennä viereen huutamaan niin kovaa kuin pystyin. Yksi pojista kaivoi puukon esille ja jähmetyin, Salonen kertoi Twitterissä.

Salonen kertoo poikien lähteneen juoksemaan teräasetta heiluttanutta poikaa karkuun, jolloin Salonen soitti hätäkeskukseen.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tapio Hyvönen kertoi IS:lle maanantaina, että tutkinta on vasta alkuvaiheessa ja poliisin käsitys tapahtumista on vielä epäselvä.

MARRASKUUN puolivälissä poliisi kertoi tutkivansa useita alaikäisten tekemiä rikoksia Keravalla ja Vantaalla. Teot tapahtuivat kuun alussa lyhyen ajan sisällä toisistaan.

Viisihenkinen poikaporukka ryösti 12- ja 13-vuotiaat pojat puukolla uhaten Keravan rautatieasemalla marraskuun ensimmäisenä päivänä. Uhreilta vietiin vaatteita, rahaa ja sähkötupakkaa.

Poliisin mukaan kaikki teosta epäillyt henkilöt ovat alaikäisiä.

Kahden 16-vuotiaan nuoren epäillään puukottaneen 15-vuotiasta uhria useita kertoja Vantaan Myyrmäessä 7. marraskuuta. Uhri sai sairaalahoitoa vaatineita vakavia vammoja. 16-vuotiaita epäillään tapon yrityksestä.

Autossa olleen seurueen jäseniä epäillään törkeästä ryöstöstä ja vapaudenriistosta.

Neljän 15-vuotiaan nuoren epäillään ryöstäneen 14-vuotiaalta takin teräaseella uhkaamalla Vantaan Koivukylässä marraskuun 10. päivänä. Poliisi tutkii tapausta törkeänä ryöstönä.

TAMPEREELLA poliisi on kirjannut elokuun alusta lähtien 20 samantyylistä tapausta, joissa ei ole kyse perinteisemmistä nuorten keskinäisistä ryöstöistä tai esimerkiksi sovituista huumeiden osto- ja myyntitapahtumista.

Epäillyistä rikoksista 10 on tapahtunut marraskuun aikana.

Poliisin mukaan tekijät ovat lähestyneet ennalta tuntematonta uhria, uhanneet väkivallalla tai teräaseella ja pahimmissa tapauksissa ovat käyttäneet fyysistä väkivaltaa. Kolmessa tapauksessa uhrin kasvoille on sumutettu jotain.

Ryöstösaaliksi on tavoiteltu ja saatu muun muassa rahaa, maksuvälineitä, matkapuhelimia, reppuja, kalliita merkkivaatteita tai -kenkiä ja kuulokkeita.

Epäillyt tekijät ovat olleet nuoria, arviolta 15–20-vuotiaita, ja heitä on tyypillisesti useampi kuin yksi, yleensä kahdesta neljään henkilöä. Monessa tapauksessa tekijät ovat olleet naamioituneita kommandopipolla tai kasvojen eteen vedetyllä huivilla.

LÄNSI-UUDENMAAN poliisi kertoi syyskuun lopussa tutkivansa tapausta, jossa ryhmä teini-ikäisiä nuoria pahoinpiteli ja ryösti teini-ikäisen tytön Leppävaaran juna-aseman asematunnelissa.

Nuoret repivät tyttöä hiuksista, vaatteista ja repusta. Lisäksi tekijät yrittivät anastaa tytön omaisuutta, mutta onnistuivat varastamaan vain yhden kuulokkeen.

Syyskuun puolessa välissä Helsingin poliisi kertoi tutkivansa epäiltyä törkeää ryöstöä, jossa alaikäisistä koostunut ryhmä huijasi keski-ikäisen miehen tapaamiseen internetin seuranhakupalstalla ja ryösti tämän.

– Kun mies saapui paikalle, epäillyt kohdistivat häneen väkivaltaa ja uhkasivat machete-veitsellä. Epäilemme, että he anastivat mieheltä rahaa, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marko Forss kertoi.

Törkeästä ryöstöstä epäiltynä vangittiin yksi alaikäinen poika. Lisäksi poliisi epäilee teosta kolmea muuta poikaa ja yhtä tyttöä. Kuulusteluissa virkavallalle ilmeni, että vastaavia tapauksia oli Helsingin ja Itä-Uudenmaan poliisilaitosten alueella useampiakin.

TOUKOKUUSSA nuorisojoukko syyllistyi törkeään ryöstöön Vantaan Martinlaaksossa. Arki-iltana kello 21:n aikaan neljästä kuuteen 15–18-vuotiasta nuorta veivät uhriltaan omaisuutta ja hakkasivat tätä metalliputkilla.

Metalliputket olivat käytössä myös helmikuussa Raisiossa, Varsinais-Suomessa, kun viisi poikaa kävi uhrin päälle ja ryösti tältä väkivaltaisesti omaisuutta. Kaikki paitsi yksi tekijöistä ovat alaikäisiä. Heitä epäillään törkeästä ryöstöstä.

–  Niin sanotut päätekijät ja teon alullepanijat tulivat paikalle pääkaupunkiseudulta. Huolestuttava piirre teossa on julman väkivallan lisäksi erityisesti epäiltyjen nuori ikä sekä teon suunnitelmallisuus. Uhriksi joutunut mies valittiin satunnaisesti, tutkinnanjohtaja Tommi Kosunen kertoi.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009223302.html
21:29

Conan
Harjunpää
Viestit: 349
Liittynyt: To Elo 11, 2011 4:08 pm

Re: Alaikäisten tekemät ryöstöt ovat yleistyneet

Viesti Kirjoittaja Conan »

Neekerilapset hakee rajoja, nyt pitää lisätä ymmärrystä ja antaa perheille tukea, ettei heidän tarvitse varastaa merkkivaatteita ja tuntea pahaa mieltä. Veroja voi nostaa.

Kelaplatinat apinoille.
Suomalainen sosialismi ruokkii valkoroskan syntymistä ja siten luo väkivaltaa. Valtio on arvokas, veronmaksaja ei. Henki- ja omaisuusrikoksilla ei ole merkitystä. Rikoksilla valtiota vastaan on (talous/huume). Uhri ja omaiset eivät saa oikeutta.

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11302
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Alaikäisten tekemät ryöstöt ovat yleistyneet

Viesti Kirjoittaja URSA »

"Kellot ja vaatteet viedään päältä" – vantaalaiset nuoret kertovat, miten lisääntyneet ryöstöt näkyvät heidän arjessaan

MTV Uutiset JULKAISTU 18 TUNTIA SITTEN

Nuorten lisääntyvät ryöstöt huolettavat poliisia. Ryöstöjen määrä on kasvanut koko maassa.

Vantaalla ryöstöjen määrä on kaksinkertaistunut viime vuodesta. Tikkurilan asemalla nuoret kertovat kaikki ainakin kuulleensa ryöstelyistä. Väkivalta ja uhkaukset kuuluvat useisiin tapahtumiin.

– Kaverilta lähti tosi kallis merkkitakki ja kallis merkkilaukku, kun ne olivat hänellä päällä ulkona, Sara Hirvensalo, 16, kertoo.

– Periaatteessa viedään kelloja tai vaatteet päältä. Kaikkea tuollaista, mistä en tykkää, Sikke Abdullah, 17, kertoo.

Myös 15-vuotias Sofia Hiller tunnistaa nuorisorikollisuuden kasvun Vantaalla.

– Ryöstöjä, jengitappeluita ja siten hakataan toisia ilman syytä, Hiller kuvailee.

Ryöstöt lisääntyneet myös alle 15-vuotiailla

Tänä vuonna lokakuun loppuun mennessä ryöstöjä oli ilmoitettu koko maassa poliisille enemmän kuin aiempina vuosina.

Koko Itä-Uuttamaata tarkastellessa suurimmassa osassa ryöstöistä on mukana ainakin yksi alaikäinen epäilty. Ryöstöt ovat kasvaneet poikkeuksellisen paljon myös alle 15-vuotiaiden keskuudessa.

– Tekotavat ovat pikkuisen lievempiä. Saattaa olla, että vähän omaisuutta viedään ja tönitään, mutta ryöstön rikosnimike saattaa silti täyttyä, kertoo rikoskomisario Asko Sartanen Itä-Uudenmaan poliisista.

Sartasen mukaan ei ole tiettyjä alueita, missä ryöstöt olisivat todennäköisimpiä. Tapahtumapaikoiksi hän kuvaa alueet, missä nuoret liikkuvat.

– Vapaa-ajalla, iltaisin, urheilupaikoissa, vapaa-ajanviettopaikoissa, Sartanen listaa.

Myös syrjäisemmillä paikoilla, joissa ei liiku juuri muita kuin nuoria. Kouluissa puolestaan ryöstöjä harvemmin tapahtuu.

– Kouluissa tapahtuu toki muutakin: omaisuusrikoksia ja väkivaltaa. Mutta tilastoidut rikokset tapahtuvat yleensä yleisillä paikoilla, Sartanen kertoo.

Poliisi ei epäile ryöstöjen liittyvän järjestäytyneisiin katujengeihin.

Teräaseet ovat yleistyneet

Ryöstöjen ja väkivaltarikosten kasvaessa nuoret eivät sano pelkäävänsä. Teräaseiden kerrotaan kuuluvan silti monilla vakiovarusteluun.

– Tosi moni saattaa kantaa teräaseita mukanaan ulkona. Turvallisuuden vuoksi. Itse en tätä tee, mutta näin olettaisin, Sara Hirvensalo kertoo.

Nuoret kertovat, että moni tuntemansa nuori kantaa teräasetta voidakseen nimenomaan puolustautua, jos toinen hyökkää päälle tai vaikkapa uhkaa ryöstöllä.

– He pelkäävät, että heidät voidaan hakata, Viivi Tujula, 15, kertoo.

Nuorten rikosten taustalla on usein syrjäytymistä ja lastenkotitaustaa. Vanhempien kielitaidottomuus ja työttömyys lisäävät rötöstelyn riskiä. Nuoret näkevät taustalla muutakin.

– On paljon videoita ja Netflix-sarjoja rikollisuudesta, ja ihmiset ottavat niistä paljon vaikutteita, Sikke Abdullah sanoo.

– Kaverit painostavat. Tai sitten pitää olla cool ja näyttää, että itsekin osaa, Elsa Tiljander, 14, pohtii.

Mutta miksi varastaa toisen päältä?

– Varmaan siksi, että liikkeestä heidät saataisiin helpommin kiinni. Jos ottaa ne jonkun päältä, se ihminen saattaa tuntea turvattomuutta tilanteessa, eikä pysty puolustautumaan, Hirvensalo sanoo.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kel ... #gs.jqt6bt

Vanhemmat ei osaa kieltä ja teinit kuvittelee rikollisuutta kuvaavien sarjojen olevan koulutusta. Huonoa ainesta.

Kummisetä
Jessica Fletcher
Viestit: 3245
Liittynyt: Ma Joulu 16, 2019 4:52 pm

Poliisi perustaa uuden ryhmän katujengien kitkemiseen

Viesti Kirjoittaja Kummisetä »

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/3e9c ... 316349b62e
Poliisilta uusi ryhmä katujengien kitkemiseen

Helsingin poliisi keskittää jatkossa jengirikollisuuden tutkintaa yhdelle ryhmälle.

Helsingin poliisilaitoksella aloitti lokakuussa uusi koordinaatioryhmä, joka keskittyy katujengirikollisuuteen.

Asiasta kertoo Helsingin poliisi.

– Meidän pitää ottaa tämä tilanne haltuun, kun ilmiö on vasta alkutekijöissään, sanoo poliisikomentaja Lasse Aapio Helsingin poliisin tiedotteessa.

Helsingin poliisin mukaan ensimmäiset havainnot katujengi-ilmiöstä tehtiin toukokuussa 2021, kun väkivallan kierre kahden eri ryhmän välillä alkoi. Kyse on oikeuteen asti päätyneiden katujengien, L-Cityn ja Kurdish Mafian välienselvittelyistä.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi toukokuussa Kurdish Mafian johtohahmona tunnetun Milan Jaffin vankeuteen 10 vuodeksi.

Poliisin mukaan tuolloin tilanteeseen päästiin puuttumaan hyvin. Poliisi sai estettyä Kaivohuoneelle suunnitellun väkivallanteon.

– Jengien keskeiset henkilöt ovat tällä hetkellä suomalaisia, parikymppisiä miehiä, joilla on maahanmuuttajatausta. Ryhmissä ja niiden vaikutuspiirissä on myös alaikäisiä.

Aapion mukaan henkilöillä on usein vaikutusvaltaa sosiaalisessa mediassa. Hän mainitsee myös gangstarapin yhtenä ominaisena piirteenä katujengeille.

Vaikka viime aikoina on uutisoitu paljon alaikäisten väkivaltarikollisuuden kasvusta, ei poliisi katso tapausten liittyvän yksiselitteisesti katujengeihin.

– Helsingissä nuorten ryöstörikosten määrä on tänä vuonna kasvanut merkittävästi. Alaikäisten ryöstörikoksissa on kuitenkin pääosin kyse eri ilmiöstä kuin katujengiasiassa.

Aapion mukaan katujengeissä keskeiset henkilöt ovat noin parikymppisiä ja rikokset vielä vakavampia.

Toisaalta hän huomioi myös, että katujengien rakenteet ovat löyhempiä kuin esimerkiksi järjestäytyneen rikollisuuden. Järjestäytyneen rikollisuuden jäsenet ovat tyypillisesti katujengien jäseniä vanhempia ja rikollisuus liittyy väkivalta mukaan lukien suoremmin itse bisnekseen.

Poliisin mukaan katujengeillä on kuitenkin todettu yhteyksiä myös järjestäytyneeseen rikollisuuteen.
Mut hei, eiks kukkahatut, virherperseohisalot ynnä muut Taposet väitä kivenkovaan ettei mitään katujengejä ole Suomessa.
qurqo kirjoitti:
To Loka 26, 2023 9:01 pm
Ei renkaat mustaa piirrä, kuin lukkiutuneena.
:mrgreen:

Tuttiritari
Remington Steele
Viestit: 204
Liittynyt: La Kesä 18, 2022 10:51 pm

Re: Helsinki: Ryöstöyritys tällä kertaa Tapanilassa - puukkoa näytetty

Viesti Kirjoittaja Tuttiritari »

Ei näissä pysy enää perässä, monta viikossa ok-seudulla. Mikä helvetti nykynuoria vaivaa?

Tuttiritari
Remington Steele
Viestit: 204
Liittynyt: La Kesä 18, 2022 10:51 pm

Re: Teini­pojat tuomittiin aseellisesta ryöstöstä

Viesti Kirjoittaja Tuttiritari »

Kukaan tuskin tietää nimiä? 16-vuotias vaikuttaa siltä, että hänestä jokatapauksessa kuulemme vielä.

Avatar
Fire
Rico Tubbs
Viestit: 1207
Liittynyt: Ti Maalis 19, 2019 10:20 pm

Re: Teini­pojat tuomittiin aseellisesta ryöstöstä

Viesti Kirjoittaja Fire »

Kummisetä kirjoitti:
Ma Loka 31, 2022 8:14 pm
Uutisesta ei selvinnyt tarvittiinko oikeusistunnossa tulkkipalveluita?
Nämä lausekkeet paljastavat tuomittujen olleen mamuja:
IS kirjoitti:17-vuotias kertoi oikeudessa olleensa tekoaikaan epätoivoinen ja olevansa pahoillaan tapahtuneesta.

–  Hänellä ei ollut ollut koulupaikkaa, eikä hän ollut saanut rahaa mistään. Hän on tehnyt vääriä asioita. Nyt (hän) opiskelee sähköalaa, ja hän on ymmärtänyt, että hän voi saada laillisesti rahaa, tuomiossa siteerataan pojan kertomusta.

Feliza
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 97
Liittynyt: La Huhti 20, 2019 8:39 pm

Re: Helsinki: Ryöstöyritys tällä kertaa Tapanilassa - puukkoa näytetty

Viesti Kirjoittaja Feliza »

Tuttiritari kirjoitti:
Ti Marras 29, 2022 2:54 am
Ei näissä pysy enää perässä, monta viikossa ok-seudulla. Mikä helvetti nykynuoria vaivaa?
Piittaamattomuus, tyhmyys, kateus, ilkeys, väkivaltaisuus.
Miksi Pisa tulokset on jyrkässä laskussa?
Miksi on pakko tuhota hyvä maa?
Oliko pakko, kysytään joskus.
"Halal on niinku jotain, ei sikaa"

Näyttäkää minulle maa, joka on kehittyvä, rikas, puhdas, turvallinen ja vapaa.
Ja jossa on musta tai värillinen kansa.
- ei sellaista ole. Miksi?
Mutta tänne tekee mieli tulla.

Vastaa Viestiin