Äiti yritti tappaa 5-vuotiaan lapsensa Porvoossa

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11301
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Äiti yritti tappaa 5-vuotiaan lapsensa Porvoossa

Viesti Kirjoittaja URSA »

Sosiaaliviranomaiset tekevät ihan vain yllätystarkastuksia joillekin asiakkaille. En tiedä miksi (ehkä vanhemman aiempia lapsia otettu huostaan?) ja asiakas tietää etukäteen käyntejä tulevan, mutta ei tiedä ajankohtaa.

Mietin kuitenkin tässä tapauksessa, kun jossakin varhaisessa uutisessa joku naapuri mainitsi hämmästyneensä kuullessaan lapsen olevan vasta viisivuotias, koska oli nähnyt lapsen usein pihalla yksin, olisiko käynnin syy ollut niin yksinkertainen, että joku lapsen iän tiennyt olisi tehnyt ilmoituksen lapsen yksin ulkona olemisista ja käynnin tarkoitus olisi ollut selvittää, miksi vasta viisivuotias lapsi on niin usein yksin ulkona. Mamuäiti onkin sitten ollut harhainen tai kuvitellut lapsen vietävän samantien pois.

Ei sosiaaliviranomaiset sentään voi alkaa tappelemaan paljain käsin asiakkaiden kanssa. Ei edes vaikka pitäisi pelastaa lapsi. Eikö joku sossu kuitenkin kantanut lapsen ambulanssiin ja saattoi pelastaa tämän ensiavulla?

JayKay
Scooby-Doo
Viestit: 27
Liittynyt: To Helmi 10, 2022 2:49 pm

Re: Äiti yritti tappaa 5-vuotiaan lapsensa Porvoossa

Viesti Kirjoittaja JayKay »

hienoa kuulla että lapsi on paranemaan päin, toivottavasti toipuu vielä henkisestikkin

Likeavirgin
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4632
Liittynyt: Su Huhti 19, 2020 8:18 pm

Re: Äiti yritti tappaa 5-vuotiaan lapsensa Porvoossa

Viesti Kirjoittaja Likeavirgin »

Solttuetsivä kirjoitti:
Ti Kesä 28, 2022 12:49 am
:roll: :roll: :roll: (lisätty muutama emoji)
(typerät emojit poistettu lainaulsesta)
Yritä ite. Riko vaikka makuuhuoneen iso ikkuna tai keittiön ikkuna kivellä ja mene siitä sitten sisälle.
Varmuuden vuoksi tilaa ensihoito jo valmiiksi.

Asunnon ikkunat on yleensä korkealla. Ei ylety rikkomaan koko ikkunaa.
Sitten sinne asuntoon pitää vielä kiivetä sen hajotetun ikkunan kautta ja ne karmeissa roikkuvat terävät lasit on riski.

Kauppojen ikkunat on usein maan tasalla. Helppo hakata kulkuaukko. Ja ei tarvi kiivetä kun hajotettu aukko on maan tasolla.

On noita murtomiehiä käyty paikkalemassa ensihoidon puolesta kun ovat repineet itselleen haavoja rikotusta ikkunasta.
Muutamia murtomiehiä on myös kuollut valtimoon tulleeseen haavaan rikospaikalle.
Nyt paikalla olivat poliisit. Jos poliisi heittää kiven ikkunan läpi ja heiluu hetken teleskooppipatukan kanssa kyllä siitä haalareissa varmasti sisälle menee. Ei ne ikkunat nyt niin korkealla ole.

Murtomiehet voivat olla, vaikka kuinka sekaisin, tai vaikka kuinka tyhmiä. Poliiseille taas on kokeet ja ei saa töissäkään olla sekaisin.

Sorun
Harjunpää
Viestit: 312
Liittynyt: Ma Touko 03, 2021 10:26 pm

Re: Äiti yritti tappaa 5-vuotiaan lapsensa Porvoossa

Viesti Kirjoittaja Sorun »

Hyviä uutisia viimein!
Toivottavasti pienen ihmisen elämänkulku lähtee tästä paranemaan ja saa riittävästi tukea!

Cain
Susikoski
Viestit: 46
Liittynyt: Ti Heinä 27, 2021 2:07 am

Re: Äiti yritti tappaa 5-vuotiaan lapsensa Porvoossa

Viesti Kirjoittaja Cain »

Mitä täällä nyt sekoillaan tuon ikkunan kanssa? Ulko-oven lasi oli rikottu jotta saadaan ovi auki.

Solttuetsivä
Axel Foley
Viestit: 2406
Liittynyt: La Maalis 19, 2016 1:22 pm

Re: Äiti yritti tappaa 5-vuotiaan lapsensa Porvoossa

Viesti Kirjoittaja Solttuetsivä »

Likeavirgin kirjoitti:
Ti Kesä 28, 2022 6:56 pm
Solttuetsivä kirjoitti:
Ti Kesä 28, 2022 12:49 am
:roll: :roll: :roll: (lisätty muutama emoji)
(typerät emojit poistettu lainaulsesta)
Yritä ite. Riko vaikka makuuhuoneen iso ikkuna tai keittiön ikkuna kivellä ja mene siitä sitten sisälle.
Varmuuden vuoksi tilaa ensihoito jo valmiiksi.

Asunnon ikkunat on yleensä korkealla. Ei ylety rikkomaan koko ikkunaa.
Sitten sinne asuntoon pitää vielä kiivetä sen hajotetun ikkunan kautta ja ne karmeissa roikkuvat terävät lasit on riski.

Kauppojen ikkunat on usein maan tasalla. Helppo hakata kulkuaukko. Ja ei tarvi kiivetä kun hajotettu aukko on maan tasolla.

On noita murtomiehiä käyty paikkalemassa ensihoidon puolesta kun ovat repineet itselleen haavoja rikotusta ikkunasta.
Muutamia murtomiehiä on myös kuollut valtimoon tulleeseen haavaan rikospaikalle.
Nyt paikalla olivat poliisit. Jos poliisi heittää kiven ikkunan läpi ja heiluu hetken teleskooppipatukan kanssa kyllä siitä haalareissa varmasti sisälle menee. Ei ne ikkunat nyt niin korkealla ole.

Murtomiehet voivat olla, vaikka kuinka sekaisin, tai vaikka kuinka tyhmiä. Poliiseille taas on kokeet ja ei saa töissäkään olla sekaisin.
Mene nyt vaikka itse kokeilemaan.
Nykyaikaina kaksois/kolmois ikkunat..
Siitä ei niin vain mennä sisälle ettei itseänsä loukkaa.
Sitä ikkunaa ei kovin nopeasti saa niin hajotettua, että olisi turvallinen reitti. Nopeampi tapa on mennä murtamalla ovi.
Lisänä tulee nuo hajonneen ikkunan isot sekä pienet lasinsirut jotka on ympäristössä.

Työturvallisuuskysymys tuo poliiseille, palomiehille, ensihoitajille. Niille opetus- ja koulutustilaisuuksissa kerrotaan että tuo ei ole hyvä
väylä mennä sisälle. Siinä käy helposti itsellekkin huonosti.

Onhan tuossakin poliisi ensin rikkonut ikkunan, ja todennut varmaankin ettei tuosta kannata sisään yrittää oman turvallisuuden vuoksi.
Kuva
Sosiaalityöntekijät näkivät ikkunasta, kun lasta pahoinpideltiin. Poliisit rikkoivat ikkunan päästäkseen sisään. Iltalehden haastatteleman rakennusmiehen mukaan rikottu ikkuna käytiin pian vaihtamassa uuteen. [John Palmén]

jekkumaisteri
Neuvoja-Jack
Viestit: 589
Liittynyt: Ke Tammi 03, 2018 10:55 am

Re: Äiti yritti tappaa 5-vuotiaan lapsensa Porvoossa

Viesti Kirjoittaja jekkumaisteri »

Maanasukas kirjoitti:
To Kesä 23, 2022 3:38 pm
Jää lapselle elinikäiset traumat. Toivottavasti äidille ei enää anneta mahdollisuutta äitiyteen. Romani sukunimi?
Todellakin tämä akka ansaitsee kunnon selkäsaunan niin että akka hakataan kunnolla vereslihalle sekä pakko sterilisoidaan ettei voi tehdä uusia lapsia hakattavikseen. Toivon todella että lapsi otetaan pysyvään huostaan ja tämä akka ei saa mitään tapaamisia.

En kyllä ymmärrä miksi tämä sairas lehmäkin vietiin sairaalaan oikea paikka olisi ollut jätemyllyyn jauhaminen tohjoksi ja korkeasaareen leijonien ruuaksi se saastamösssö

Rajis
Alokas
Viestit: 2
Liittynyt: La Maalis 05, 2011 2:56 pm

Re: Äiti yritti tappaa 5-vuotiaan lapsensa Porvoossa

Viesti Kirjoittaja Rajis »

jekkumaisteri kirjoitti:
Ti Kesä 28, 2022 9:38 pm
Maanasukas kirjoitti:
To Kesä 23, 2022 3:38 pm
Jää lapselle elinikäiset traumat. Toivottavasti äidille ei enää anneta mahdollisuutta äitiyteen. Romani sukunimi?
En kyllä ymmärrä miksi tämä sairas lehmäkin vietiin sairaalaan oikea paikka olisi ollut jätemyllyyn jauhaminen tohjoksi ja korkeasaareen leijonien ruuaksi se saastamösssö
Eihän nyt Korkeasaaren leijonillekaan saa mitään ongelmajätettä syöttää!

Jebis
Scooby-Doo
Viestit: 25
Liittynyt: Ti Syys 29, 2020 9:22 am

Re: Äiti yritti tappaa 5-vuotiaan lapsensa Porvoossa

Viesti Kirjoittaja Jebis »

URSA kirjoitti:
Ti Kesä 28, 2022 5:06 pm
Sosiaaliviranomaiset tekevät ihan vain yllätystarkastuksia joillekin asiakkaille. En tiedä miksi (ehkä vanhemman aiempia lapsia otettu huostaan?) ja asiakas tietää etukäteen käyntejä tulevan, mutta ei tiedä ajankohtaa.

Mietin kuitenkin tässä tapauksessa, kun jossakin varhaisessa uutisessa joku naapuri mainitsi hämmästyneensä kuullessaan lapsen olevan vasta viisivuotias, koska oli nähnyt lapsen usein pihalla yksin, olisiko käynnin syy ollut niin yksinkertainen, että joku lapsen iän tiennyt olisi tehnyt ilmoituksen lapsen yksin ulkona olemisista ja käynnin tarkoitus olisi ollut selvittää, miksi vasta viisivuotias lapsi on niin usein yksin ulkona. Mamuäiti onkin sitten ollut harhainen tai kuvitellut lapsen vietävän samantien pois.

Ei sosiaaliviranomaiset sentään voi alkaa tappelemaan paljain käsin asiakkaiden kanssa. Ei edes vaikka pitäisi pelastaa lapsi. Eikö joku sossu kuitenkin kantanut lapsen ambulanssiin ja saattoi pelastaa tämän ensiavulla?
No olen itse sosiaalityöntekijä eikä todellakaan tehdä mitään yllätyskäyntejä ilman syytä. Ei mitenkään aika riitä.

Luolamies
Susikoski
Viestit: 40
Liittynyt: To Touko 20, 2021 1:41 am

Re: Äiti yritti tappaa 5-vuotiaan lapsensa Porvoossa

Viesti Kirjoittaja Luolamies »

*pltmtxtvp*tm

Sossuista sen verran, että eivät ehdi edes nähdä lapsia, kun aika menee äitien satuja kuunnellessa. Siksi myös pahimmat tapaukset jäävät aina varjoon, kun ykköseksi menee aina agitointikeikat, joissa isä pyritään vieraannuttamaan lapsesta. Voi lässyttää hyvistä aikeista ja tasa-arvosta, mut totuus on se, että Suomi on pahoinvointivaltio etenkin lapsille, ja siitä voidaan syyttää turvonnutta ja tehotonta julkista hallintoa.
Kun vajasta ei löydy työkaluja korjata sitä mikä on rikki, niin sitten se jää rikki.

Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7196
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Äiti yritti tappaa 5-vuotiaan lapsensa Porvoossa

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Porvoossa 5-vuotiaan poikansa tapon yrityksestä epäiltyä naista ei ole vieläkään pystytty kuulustelemaan – näin naapuri kertoo dramaattisista tapahtumista
Poliisi ei ole vieläkään päässyt kuulemaan 5-vuotiaan lapsensa tapon yrityksestä epäiltyä kolmekymppistä naista. Vakava väkivallanteko tapahtui Porvoossa tiistaiaamuna 21. kesäkuuta.
– Nainen on edelleen sairaalahoidossa emmekä ole voineet kuulustella häntä. Varmasti vaadimme häntä jossakin vaiheessa vangittavaksi, kun tutkinta etenee, rikoskomisario Heidi Niemi Itä-Uudenmaan poliisista kertoo MTV Uutisille.
Väkivaltaisen teon uhriksi joutunut 5-vuotias poika sai teossa vakavat vammat, mutta hän on poliisin mukaan toipunut saamistaan vammoista hyvin. Lapsi on yhä sairaalahoidossa.

Ulkopuolinen ilmoitti hätäkeskukseen huolestaan
Poliisit hälytettiin paikalle Porvoon Huhtisiin viime viikon tiistaina noin kello 10.10. Ilmoituksen hätäkeskukseen oli tehnyt sosiaaliviranomainen.
– Sosiaaliviranomaiset olivat olleet tarkastuskäynnillä ja nähneet asunnon ikkunasta, kun lasta pahoinpideltiin. Tilanne saatiin päättymään vasta, kun paikalle saapunut poliisin partio pääsi sisälle asuntoon ikkunan rikkomalla ja saamalla lapsen haltuunsa, poliisi kertoi aiemmin tiedotteessa.

Naisen ja lapsen naapurit havahtuivat myös tilanteeseen. Naapuritalossa asuva Raija Sevilä oli kotonaan lukemassa kirjaa, kun hän kuuli kovaa huutoa.
– Menin parvekkeelle katsomaan ja näin, että talon edessä oli poliisiauto ja ambulanssi. Pian paikalle tuli myös toinen ambulanssi. Sisällä asunnossa epäilty nainen huusi kovaan ääneen englanniksi ja jollakin muulla kielellä, Sevilä kertoo.
Toinen naapuri näki jo hetkeä aiemmin, kun poliisit rikkoivat asunnon ikkunan ja menivät siitä sisään asuntoon. Yksi poliiseista nosti lapsen ulos ikkunasta ja vei hänet ambulanssiin.
– Poika oli veltto ja elottoman oloinen, naapuri kuvailee.
Hetken päästä molemmat ambulanssit lähtivät paikalta pois ja poika kuljetettiin sairaalaan.
Poliisit pyysivät viereiseltä rakennustyömaalta avuksi työkaluja, joilla he saivat rikottua asunnon ikkunan. Sisällä asunnossa epäilty kolmekymppinen nainen huusi edelleen kovaan ääneen.
– Hän huusi ja kiroili englanniksi, Sevilä kertoo.
– Nainen vietiin ensiksi poliisiautoon, mutta hetken päästä paikalle tuli taas ambulanssi, johon nainen siirrettiin. Kun nainen tuli ulos poliisiautosta, hänen jalkansa eivät kantaneet ja hän lyyhistyi maahan. Nainen nostettiin sitten paareilla ambulanssiin, naapuri kertoo.
Naapurustoa tapaus on järkyttänyt syvästi. Epäilty äiti oli asunut pienen poikansa kanssa asunnossa noin vuoden ajan. He asuivat asunnossa kahdestaan.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/por ... #gs.4gae5n

Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7196
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Äiti yritti tappaa 5-vuotiaan lapsensa Porvoossa

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Oikeus ennen kaikkea kirjoitti:
To Kesä 30, 2022 4:04 pm
Naisen ja lapsen naapurit havahtuivat myös tilanteeseen. Naapuritalossa asuva Raija Sevilä oli kotonaan lukemassa kirjaa, kun hän kuuli kovaa huutoa.
– Menin parvekkeelle katsomaan ja näin, että talon edessä oli poliisiauto ja ambulanssi. Pian paikalle tuli myös toinen ambulanssi. Sisällä asunnossa epäilty nainen huusi kovaan ääneen englanniksi ja jollakin muulla kielellä, Sevilä kertoo.
Tästä voisi päätellä, ettei epäilty nainen kuulu kantasuomalaisiin?

Tukulti-Ninurta I
Hetty Wainthropp
Viestit: 487
Liittynyt: Pe Touko 23, 2008 12:26 pm

Re: Äiti yritti tappaa 5-vuotiaan lapsensa Porvoossa

Viesti Kirjoittaja Tukulti-Ninurta I »

jekkumaisteri kirjoitti:
Ti Kesä 28, 2022 9:38 pm
Todellakin tämä akka ansaitsee kunnon selkäsaunan niin että akka hakataan kunnolla vereslihalle sekä pakko sterilisoidaan ettei voi tehdä uusia lapsia hakattavikseen. Toivon todella että lapsi otetaan pysyvään huostaan ja tämä akka ei saa mitään tapaamisia.

En kyllä ymmärrä miksi tämä sairas lehmäkin vietiin sairaalaan oikea paikka olisi ollut jätemyllyyn jauhaminen tohjoksi ja korkeasaareen leijonien ruuaksi se saastamösssö
[/quote]

Sinähän kuulostat yhtä sairaalta myös itsekkin, kun lukee kirjoitustasi. Et vissiin ottanut huomioon, että kyseessä saattaa olla psykoosi tai puhjennus skitsofrenia ja silloin ei todellakaan tekijä ole täydessä ymmärryksessä ja sen vuoksi ei myöskään ymmärrä että pitäisi hakata vereslihalle ja muuta törkeätä. Äitihän voi olla oikein rakastava ollut lapselle, kunnes sairaus puhjennut ja tiedä vaikka mitä örkkejä olisi nähnyt lapsensa kimpussa, joita hakannut pois. Varsinkin kun äiti on edelleen sairaalassa ja ei ole pystytty kuulemaan.

Asia toki voisi olla eri, mikäli on täydessä ymmärryksessä tehnyt hirmuteon lapselleen, toki silloinkin näkisin länsimaisen oikeuskäytännön, enkä mitään afgaani Hammurabin lakia, missä rankaistaan brutaalisti tekijää, eikös meillä kuitenkin jo sivistysvaltiossa haluta eroon noista "kehitysmaa" käytännöistä.
" Silmä silmästä, Hammaskeiju hampaasta! "

Murheli
Vic Mackey
Viestit: 1989
Liittynyt: Pe Maalis 11, 2016 12:34 pm

Re: Äiti yritti tappaa 5-vuotiaan lapsensa Porvoossa

Viesti Kirjoittaja Murheli »

Jos itse olisin poliisi, ja näkisin lasta tapettavan ikkunan takana, niin jos muu ei auttaisi, niin ampuisin tappajaa. Tuossahan ei ole voinut olla edes montaa metriä etäisyyttä? Jo pelkkä lasin läpi ampuminen kin saattaisi katkaista tilanteen, vaikka olisikin psykoottinen vastassa. Ihmeellistä kädettömyyttä sekä sossuilta, että poliiseilta. Jossain uutisessahan sanottiin, että katto työn tekijä olisi puukkosahalla sahannut lukon irti ovesta, jotta poliisit pääsivät sisään? Tuskin siellä nyt ovessa ja ikkunassa mitkään luodinkestävät lasit olivat?

Ja sitten ne sossut, ei mulla kyllä antaisi kantti periksi seisoskella ikkunan takana katselemassa ja odottaa poliiseja, eikö heillä tullut mieleen huudella apua vaikkapa niistä rakentajista? Eihän tuollaisessa tapauksessa mitään sanktioita seuraa, vaikka kuka murtautuisi sisään teon keskeyttämään, kun kyseessä on lapsen henki ja terveys. Ja on laseista ennenkin sisään menty itseään telomatta, se on vaan käytännön elämästä vierautuneiden kuvitelmaa, että siinä itsensä teloo
Voi voi, kun päättyi elämän koi

Avatar
Skloddi
Michael Knight
Viestit: 4188
Liittynyt: Ma Elo 26, 2019 12:20 pm

Re: Äiti yritti tappaa 5-vuotiaan lapsensa Porvoossa

Viesti Kirjoittaja Skloddi »

Oikeus ennen kaikkea kirjoitti:
To Kesä 30, 2022 7:43 pm
Oikeus ennen kaikkea kirjoitti:
To Kesä 30, 2022 4:04 pm
Naisen ja lapsen naapurit havahtuivat myös tilanteeseen. Naapuritalossa asuva Raija Sevilä oli kotonaan lukemassa kirjaa, kun hän kuuli kovaa huutoa.
– Menin parvekkeelle katsomaan ja näin, että talon edessä oli poliisiauto ja ambulanssi. Pian paikalle tuli myös toinen ambulanssi. Sisällä asunnossa epäilty nainen huusi kovaan ääneen englanniksi ja jollakin muulla kielellä, Sevilä kertoo.
Tästä voisi päätellä, ettei epäilty nainen kuulu kantasuomalaisiin?
Psykoosissa ihmiset saattavat huutaa sekaviaan kaikilla osaamillaan kielillä ja vähän muillakin aina jumalan hepreasta ctulhun iä iä:hän. Voi toki silti olla mamu. Toteamus vain.

Tuossa kuvassahan näkyy, että ovilasi on rikottu ja korjattu vanerilla, mutta alatasossa oleva ikkuna on ehkä. Tuoreita asennusjälkiä ei mielestäni näy, eli eiköhän tuossa ole menty vain ovilasista läpi, vaikka sosiaalityöntekijät ovatkin ikkunasta tekoa seuranneet. Spekulaationa, että poliisi on ehkä pysytellyt ikkunan edestä poissa ihan senkin takia, ettei väkivaltainen äiti näe heitä ja tee jotain vielä lopullisempaa lapselleen?

Kuva

Vastaa Viestiin