Vaarallinen vanki irrotti nilkkapantansa ja poistui luvattomasti Keravan avovankilasta

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7200
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Vaarallinen vanki irrotti nilkkapantansa ja poistui luvattomasti Keravan avovankilasta

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Vaaralliseksi todettu vanki poistui luvattomasti toissa yönä Keravan avovankilasta. Miehellä on kytköksiä United Brotherhood -jengiin ja hänellä on vakava väkivaltarikostausta. Mies on tuomittu aiemmin pitkiin vankeusrangaistuksiin muun muassa jengitiloissa tapahtuneesta julmasta raiskauksesta, useammasta tapon yrityksestä ja ampuma-aserikoksesta.
Mies on vankeustuomionsa loppusuoralla ja sen takia hänet oli sijoitettu avovankilaan.

Mies yritti karata Keravan vankilasta ensimmäisen kerran jo juhannusaattona eli viime viikon perjantaina. Hän irrotti nilkkapantansa ja ehti jo ulos vankilan portista. Vanki saatiin kuitenkin kiinni portin ulkopuolella.
Karkausyrityksen jälkeen mies laitettiin eristysselliin muutamaksi päiväksi, mutta häntä ei siirretty suljettuun vankilaan, vaikka karkaamisriski oli ilmeinen.

MTV Uutisten tietojen mukaan avovankilassa keskusteltiin vangin siirtämisestä suljettuun laitokseen, mutta hänet sijoitettiin silti takaisin omalle osastolleen odottamaan siirtopäätöstä.
Toissa yönä mies katkaisi uudestaan nilkkapantansa ja pakeni lukitsemattomasta portista. Tällä kertaa häntä ei saatu kiinni eikä hänen peräänsä lähdetty vankilasta.
MTV Uutisten tietojen mukaan vaarallisen vangin pakenemisesta ei ilmoitettu myöskään hätäkeskukseen.
Mies on yhä karkuteillä.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/vaa ... gs.4j9i9j

Avatar
Jazzermasser
Rico Tubbs
Viestit: 1276
Liittynyt: Ti Heinä 06, 2021 8:10 am

Re: Vaarallinen vanki irrotti nilkkapantansa ja poistui luvattomasti Keravan avovankilasta toissa yönä

Viesti Kirjoittaja Jazzermasser »

Yleensä jos kerrankin ottaa avolta hatkat vaikka portin ulkopuolelle niin päätyy sitten kivitaloon hakemaan vauhtia takasi avolle..Noin vajaa kuukausi siinä sitten tulee mietintä aikaa..Eli tässä keississä niinkuin mokattu ihan heti alkuunsa..

Avatar
Skloddi
Michael Knight
Viestit: 4192
Liittynyt: Ma Elo 26, 2019 12:20 pm

Re: Vaarallinen vanki irrotti nilkkapantansa ja poistui luvattomasti Keravan avovankilasta toissa yönä

Viesti Kirjoittaja Skloddi »

Ei mainita aiemmissa tuomioissa tappoa, vain tapon yrityksiä, niin onko Kolivaaran sijaan Piri vai kukas tämä sankari? Ei vissiin haluakaan vapaaksi, kun näin vapauden kynnyksellä tekee kaikkensa saadakseen lisää kaakkua ja päästäkseen pois avovankilasta.

jaskakos
Nikke Knakkertton
Viestit: 197
Liittynyt: To Marras 02, 2017 2:45 pm

Re: Vaarallinen vanki irrotti nilkkapantansa ja poistui luvattomasti Keravan avovankilasta toissa yönä

Viesti Kirjoittaja jaskakos »

Jukka Piri lähti kesälomalle :lol: :lol:

tokkaukko
Christopher Lorenzo
Viestit: 1694
Liittynyt: Su Syys 15, 2019 1:12 pm

Re: Vaarallinen vanki irrotti nilkkapantansa ja poistui luvattomasti Keravan avovankilasta toissa yönä

Viesti Kirjoittaja tokkaukko »

Skloddi kirjoitti:
Pe Heinä 01, 2022 2:44 pm
Ei mainita aiemmissa tuomioissa tappoa, vain tapon yrityksiä, niin onko Kolivaaran sijaan Piri vai kukas tämä sankari? Ei vissiin haluakaan vapaaksi, kun näin vapauden kynnyksellä tekee kaikkensa saadakseen lisää kaakkua ja päästäkseen pois avovankilasta.
saattaa tosiaan olla joku muu kuin kolivaara...Olet oikeassa.
Jos peli on epäreilu,älä pelaa.

Avatar
Skloddi
Michael Knight
Viestit: 4192
Liittynyt: Ma Elo 26, 2019 12:20 pm

Re: Vaarallinen vanki irrotti nilkkapantansa ja poistui luvattomasti Keravan avovankilasta toissa yönä

Viesti Kirjoittaja Skloddi »

tokkaukko kirjoitti:
Pe Heinä 01, 2022 6:38 pm

saattaa tosiaan olla joku muu kuin kolivaara...Olet oikeassa.
Juu, muistui viestin jälkeen mieleen, että Kolivaarahan vissiin kuoli joku vuosi sitten. Jukka Piri siis mitä ilmeisimmin.

Avatar
ruusumaa
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5262
Liittynyt: Ma Elo 31, 2020 5:47 pm

Re: Vaarallinen vanki irrotti nilkkapantansa ja poistui luvattomasti Keravan avovankilasta toissa yönä

Viesti Kirjoittaja ruusumaa »

Harvinaisen typerä tyyppi.

Laillinen vapaus häämöttää ja karkailee silti.
Suoraan sanottuna, suurin piirtein, sellaista elämä on.

Avatar
ajanpatina
Jack Bauer
Viestit: 963
Liittynyt: Ma Syys 30, 2013 5:08 pm
Paikkakunta: Loimaa, Tampere
Viesti:

Re: Vaarallinen vanki irrotti nilkkapantansa ja poistui luvattomasti Keravan avovankilasta toissa yönä

Viesti Kirjoittaja ajanpatina »

ruusumaa kirjoitti:
Pe Heinä 01, 2022 6:45 pm
Harvinaisen typerä tyyppi.

Laillinen vapaus häämöttää ja karkailee silti.
Mikäpä karkaillessa, kun valtio tarjoaa avoimien ovien laitoksia "vankiloina". Voimme jäädä odottamaan, montako vainajaa tulee ja sittan Piri taas valtion "avohoitoon".
Kaikella on aikansa.

Roki80
Nikke Knakkertton
Viestit: 162
Liittynyt: Ti Tammi 28, 2020 12:29 am

Re: Vaarallinen vanki irrotti nilkkapantansa ja poistui luvattomasti Keravan avovankilasta toissa yönä

Viesti Kirjoittaja Roki80 »

Jukka hoitaa vaan pari keskeneräistä juttua ja palaa sitten lusimaan! Kyllä sadan tonnin takia kannattaa ottaa 1-2kk lisää kakkua....

Avatar
Fire
Rico Tubbs
Viestit: 1207
Liittynyt: Ti Maalis 19, 2019 10:20 pm

Re: Vaarallinen vanki irrotti nilkkapantansa ja poistui luvattomasti Keravan avovankilasta toissa yönä

Viesti Kirjoittaja Fire »

Eikö tästä jengitila raiskaajasta ole ketju täällä.

canis lupus
Javier Pena
Viestit: 1880
Liittynyt: Pe Tammi 10, 2020 11:35 pm

Re: Vaarallinen vanki irrotti nilkkapantansa ja poistui luvattomasti Keravan avovankilasta toissa yönä

Viesti Kirjoittaja canis lupus »

https://www.youtube.com/watch?v=I270Xmop0IY

"porilainen taparikollinen"

"-Eihän sulla olis ollut kuin 12 päivää jäljellä istumista?"
-Ei ku kaheksan!"

Jostain kolmen minuutin kohdalta tuo, ulkomuistista...
Mens malus in corpore sano

Rundi
Martin Beck
Viestit: 783
Liittynyt: La Touko 16, 2020 10:25 pm

Re: Vaarallinen vanki irrotti nilkkapantansa ja poistui luvattomasti Keravan avovankilasta toissa yönä

Viesti Kirjoittaja Rundi »

Skloddi kirjoitti:
Pe Heinä 01, 2022 6:42 pm
tokkaukko kirjoitti:
Pe Heinä 01, 2022 6:38 pm

saattaa tosiaan olla joku muu kuin kolivaara...Olet oikeassa.
Juu, muistui viestin jälkeen mieleen, että Kolivaarahan vissiin kuoli joku vuosi sitten. Jukka Piri siis mitä ilmeisimmin.
Kolivaara koki piireihin sopivan luonnollisen kuoleman Scart johdolla kuristettuna 1.1.2019
Kuristus saattoi alkaa jo 31.12.2018

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Vaarallinen vanki irrotti nilkkapantansa ja poistui luvattomasti Keravan avovankilasta toissa yönä

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Vaarallinen vanki karkuteillä Keravalta – miksi väkivaltainen jengirikollinen oli sijoitettu avovankilaan?

Jos vanki löydetään, poliisi toimittaa hänet lähimpään suljettuun vankilaan.

MTV Uutiset uutisoi perjantaina, että vaaralliseksi todettu vanki poistui luvattomasti Keravan avovankilasta tiistain ja keskiviikon välisenä yönä.

Miehellä on vakavaa väkivaltarikostaustaa ja kytköksiä United Brotherhood -jengiin. Hänet on aiemmin tuomittu vankeusrangaistuksiin esimerkiksi jengitiloissa tapahtuneesta julmasta raiskauksesta, useammasta tapon yrityksestä sekä ampuma-aserikoksesta.

Avovankilassa olevilla vangeilla on nilkkapanta, jotta heidän liikkeitään pystytään seuraamaan sähköisesti. Keravan avovankilan alue on aidattu, mutta portista pääsee ulos.
– Se on vangin omasta tahdosta, pysyykö hän avovankilassa vai ei. Se liittyy juuri siihen, että avovankilassa henkilöt on sijoitettu vapautumiseen valmistautumisen näkökulmasta, kertoo Keravan avovankilan johtaja Minna Saukko Iltalehdelle.

Jos avovankilasta lähtee ilman lupaa, on kyseessä luvaton poistuminen. Tässä tapauksessa vanki on irrottanut nilkkapantansa ja lähtenyt portista.

MTV Uutiset uutisoi aiemmin, että vanki olisi yrittänyt paeta jo juhannusaattona ja ehtinyt ulos vankilan portista ennen kiinniottoa. Avovankilan johtajan mukaan tällaista ei ole tapahtunut.
– Tämä ei pidä paikkaansa.

”Välillä arviointivirheitä”
Avovankilaan pääsy perustuu Rikosseuraamuslaitoksen arviointikeskuksen arvioon siitä, että vanki pystyy noudattamaan avovankilan sääntöjä ja määräyksiä.
– Sittenhän tulee välillä arviointivirheitä. Täytyy ymmärtää se, että monillakin vangeilla on tiettyjä ominaisuuksia ja tarpeita, joiden vuoksi he tekevät omia ratkaisuja sen suhteen, että he rikkovat tiettyjä määräyksiä esimerkiksi olla poistumatta avolaitoksen alueelta, Saukko avaa.

Poistumisluvalta palaamatta jättämiset ovat johtajan mukaan yleisempiä kuin luvattomat poistumiset.

Saukko ei ota kantaa yksittäiseen tapaukseen, mutta tuoreessa asiassa on hänen mukaansa toimittu protokollan mukaisesti. Hänellä ei ollut sunnuntaina ajantasaista tietoa vangista. Asia ja etsinnät ovat tällä hetkellä poliisilla.

Kun luvaton poissaolo havaitaan, vankila tekee etsintäkuulutuksen poliisille, joka hoitaa kiinnioton.

Poliisi toimittaa löydetyn vangin lähimpään suljettuun vankilaan.

Ei merkittäviä turvallisuusongelmia
Onko vanki luokiteltu vaaralliseksi?
– Kaikki avovankilaan sijoitetut vangit on tuomittu luonnollisesti rikoksista. Siellä on rikostuomioita varkauksista aina elinkautisiin eli skaala on tosi laaja. Loppupeleissä se tarkoittaa sitä, että vaikka näin on, me emme avovankilassa jaottele, kuka on toistaan vaarallisempi, vaan kaikki toimitetaan meille samalla tavalla.
– Avovankilan tarkoitus on, että saisimme integroitua vangit yhteiskuntaan, jotta heidät olisi turvallista vapauttaa.

Arviointikeskus tekee Saukon mukaan arvion siitä, onko vanki avolaitoskelpoinen, vaikka hänet olisi joskus todettu vaaralliseksi.

Oliko harkittu, että kyseinen vanki sijoitettaisiin suljettuun vankilaan?
– Me teemme aina harkintaa, mikäli tällaisia rikkomuksia tulee, Saukko sanoo.

Keravalla on Suomen suurin avovankila. Sen uuden vankilan alueella, joka valmistui vuonna 2020, ei ole ollut Saukon mukaan merkittäviä turvallisuusongelmia.
– Jos ihmisten tarvitsee olla huolissaan, siitä tiedotetaan erikseen, Saukko vastaa kysymykseen, pitääkö ihmisten olla huolissaan karkumatkalla olevasta vangista.
Iltalehti
3.7.2022 12.10
...miksi väkivaltainen jengirikollinen oli sijoitettu avovankilaan?
Koska ihmisoikeudet. Ne ovat hänenkin kohdallaan jakamattomat ja aivan yhtä arvokkaat kuin kenen tahansa meistä.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

jepulis82
Perry Mason
Viestit: 3916
Liittynyt: Ma Kesä 19, 2017 5:28 am

Re: Vaarallinen vanki irrotti nilkkapantansa ja poistui luvattomasti Keravan avovankilasta toissa yönä

Viesti Kirjoittaja jepulis82 »

Vaarallinen vanki pistetty avovankilaan. No eipä yllätä Suomessa. :mrgreen:

Suomessahan ei tule pätkääkään lisää istumista vaikka karkaisi joka päivä, niin mikäs siinä karatessa.
"Those who want respect, give respect."

RL11/6
Axel Foley
Viestit: 2084
Liittynyt: Pe Elo 07, 2020 9:53 am

Re: Vaarallinen vanki irrotti nilkkapantansa ja poistui luvattomasti Keravan avovankilasta toissa yönä

Viesti Kirjoittaja RL11/6 »

Roki80 kirjoitti:
Pe Heinä 01, 2022 7:17 pm
Jukka hoitaa vaan pari keskeneräistä juttua ja palaa sitten lusimaan! Kyllä sadan tonnin takia kannattaa ottaa 1-2kk lisää kakkua....
Satatuhatta tuo saa korkeintaan Turkin liiroissa, jos ottaa 4-7-vuotta tuomiota jonkun huumevelkaisen eläkeläisen selkään ampumisesta. Tämähän on kaheli ja pahimman luokan rotta. Saanut vankilassa useamman kerran turpaan ja mennyt silmät mustina vasikoimaan joka kerta.

Vastaa Viestiin