Pöytyä: Vaimo kuoli, mies sairaalaan - Kotihoitoa epäillään rikoksesta

Otsikon mukaisesti. Myös onnettomuudet pienistä suuriin. Pohjustamattomat keskustelunavaukset.
HerPoi
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 102
Liittynyt: Ti Maalis 08, 2022 1:12 am

Re: Pöytyä: Vaimo kuoli, mies sairaalaan - Kotihoitoa epäillään rikoksesta

Viesti Kirjoittaja HerPoi »

Doctor Lecter; olet ollut niin monessa minua kiinnostavassa ketjussa mukana ♥ Ja mitä olen sun juttuja aiemmin täällä lukenut. Arvostan! ♥
"Juu, huutakaa älyllisesti ja rehellisesti vaan toisillenne. Ei yksikään hallitus - ei oikeisto, ei vasemmisto, ei sinipuna - ole mielestäni nähnyt tarpeen korottaa määrärahoja siten, että hoitoala olisi voinut paremmin.
- Rahaa on kyllä riittänyt mitä kummallisempiin hankkeisiin kaukaisissa maissa ja niistä samoista maista Suomeen perseilemään saapuvien elättämisiin.

Aih, olihan meillä Jyrki Katainen (kok) sarisairaanhoitajineen, mutta se oli läpällä heitetty juttu äänien keräämiseksi. Yhtä lailla paskaa kuin muutkin hänen jorinansa.
- Mutta en kyllä moista hoitajapula- ja "joukkoirtisanoutumisuutisvyöryä" kuin mitä nyt on menossa punaviherhallituksen aikana. Enkä moista avustajien määrää. Enkä moisia bileitä Kesärannassa.

Mutta mitä tulee Pöytyän juttuun, niin kyllä siellä kuulemma resursseja on ollut. Miten lie sitten päässyt unhoittumaan tämän pariskunnan olemassaolo?
Minun mielestä olet tässäkin oikeassa.
Paikalla
Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7429
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Pöytyä: Vaimo kuoli, mies sairaalaan - Kotihoitoa epäillään rikoksesta

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Otkes aloittaa tutkinnan Pöytyän tapahtumista – iäkäs nainen kuoli kotonaan ja mies löytyi heikossa kunnossa
Poliisi löysi 87-vuotiaan naisen kuolleena ja 76-vuotiaan miehen heikossa kunnossa kotoaan. Kotihoito oli hälyttänyt poliisin sen jälkeen, kun oli viimeksi yhdeksän päivää aikaisemmin käynyt pariskunnan luona.
Poliisi epäilee pariskunnan joutuneen vakavan laiminlyönnin uhreiksi. Poliisin mukaan pariskunnan mies oli pyytänyt apua kotona pärjäämiseen kotihoidosta.
Otkes käynnistää tutkinnan tapahtumista turvallisuustutkintalain nojalla.
Otkesin tutkinnanjohtaja Hanna Tiiringin mukaan tutkinta keskittyy siihen, kuinka palvelujärjestelmän palaset toimivat tapauksen suhteen.
– Selvitämme, miksi järjestelmämme ei pystynyt vastaamaan näiden henkilöiden palveluntarpeeseen ja tapahtui, kuten tapahtui, Tiirinki sanoo.

https://yle.fi/uutiset/3-12632682
sarah6719
Roger Murtaugh
Viestit: 851
Liittynyt: Ti Tammi 22, 2019 3:48 pm

Re: Pöytyä: Vaimo kuoli, mies sairaalaan - Kotihoitoa epäillään rikoksesta

Viesti Kirjoittaja sarah6719 »

Pääseekö Kiiski kuin koira veräjästä? eli työntekijät saa syytteen?
Avatar
ruusumaa
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5302
Liittynyt: Ma Elo 31, 2020 5:47 pm

Re: Pöytyä: Vaimo kuoli, mies sairaalaan - Kotihoitoa epäillään rikoksesta

Viesti Kirjoittaja ruusumaa »

^No ei tässä vielä mitään koiria ja veräjiä ole!

Otkes ALOITTAA tutkinnan. Jonka pitäisi valmistua kevääseen mennessä.
Suoraan sanottuna, suurin piirtein, sellaista elämä on.
sarah6719
Roger Murtaugh
Viestit: 851
Liittynyt: Ti Tammi 22, 2019 3:48 pm

Re: Pöytyä: Vaimo kuoli, mies sairaalaan - Kotihoitoa epäillään rikoksesta

Viesti Kirjoittaja sarah6719 »

ruusumaa kirjoitti: Pe Syys 23, 2022 7:49 am ^No ei tässä vielä mitään koiria ja veräjiä ole!

Otkes ALOITTAA tutkinnan. Jonka pitäisi valmistua kevääseen mennessä.
Niin isommat pesee aina itsensä pois.
Avatar
ruusumaa
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5302
Liittynyt: Ma Elo 31, 2020 5:47 pm

Re: Pöytyä: Vaimo kuoli, mies sairaalaan - Kotihoitoa epäillään rikoksesta

Viesti Kirjoittaja ruusumaa »

sarah6719 kirjoitti: Pe Syys 23, 2022 2:21 pm
ruusumaa kirjoitti: Pe Syys 23, 2022 7:49 am ^No ei tässä vielä mitään koiria ja veräjiä ole!

Otkes ALOITTAA tutkinnan. Jonka pitäisi valmistua kevääseen mennessä.
Niin isommat pesee aina itsensä pois.
Mä en nyt kyllä yhtään saa kiinni, mitä sä ajat takaa?
Suoraan sanottuna, suurin piirtein, sellaista elämä on.
Ghost hunting
Horatio Caine
Viestit: 6454
Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
Paikkakunta: aarniometsä

Re: Pöytyä: Vaimo kuoli, mies sairaalaan - Kotihoitoa epäillään rikoksesta

Viesti Kirjoittaja Ghost hunting »

https://www.is.fi/turun-seutu/art-2000009116910.html
Viikon kotonaan virunut huonokuntoinen vanhus yhä elossa – poliisi epäilee kotihoitoa rikoksesta
Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Valtteri Kemppi vahvistaa, että poliisi tutkii tapausta yhä pelastustoimen laiminlyöntinä.

– Olemme edelleen samassa tutkintanimikkeessä, siihen ei ole tullut muutoksia.

Poliisi on toistaiseksi vaitonainen tapauksen yksityiskohdista ja esimerkiksi siitä, kuinka monta epäiltyä poliisilla on.

– Materiaalia on kohtuullisen paljon, mikä teettää työtä alkuvaiheessa. Asiasta tiedotetaan enemmän, kun on konkreettista tiedotettavaa, Kemppi sanoo.

Poliisi löysi 76-vuotiaan miehen hyvin heikossa tilassa makaamassa lattialta. Hänet toimitettiin sairaalahoitoon. Kemppi vahvistaa, että mies on edelleen elossa.

– Hän ei ole menehtynyt, mutta en voi kuitenkaan kommentoida hänen terveydentilaansa sen enempää.

Myös Onnettomuustutkintakeskus (Otkes) ja Aluehallintovirasto (Avi) ovat avanneet omat tutkintansa tapauksesta. Poliisi ei tee tutkinnassa yhteistyötä kummankaan tahon kanssa.

– Heidän tutkimuksissaan on eri lähtökohta. Poliisi tutkii, onko joku syyllistynyt tässä yksittäisessä tapauksessa rikokseen, ja Otkes pyrkii käsitykseni mukaan selvittämään asiaa laajemmin sekä kartoittamaan ja ehkäisemään riskejä, Kemppi sanoo.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17089
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Pöytyä: Vaimo kuoli, mies sairaalaan - Kotihoitoa epäillään rikoksesta

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Vanhus löytyi kuolleena Pöytyällä, puoliso virui huonossa kunnossa – Avi ei löytänyt puutteita kotihoidon valvonnasta

87-vuotias nainen löydettiin kuolleena ja 76-vuotias mies hyvin huonossa kunnossa kotoaan syyskuussa.

Lounais-Suomen aluehallintovirasto (Avi) katsoo, että Pöytyän kotihoidon toiminta kotiinsa kuolleen vanhuksen tapauksessa ei anna virastolle aihetta jatkotoimenpiteisiin.

Kyse on syyskuisesta tapahtuma...
...
Enemmän täällä: Turun Sanomat
29.11.2022 18:32

Avin kanta on nyt valmis; ei anna aihetta.
Vielä on kuulematta Otkesin ja poliisin tutkintojen mielipiteet.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Massmurmeli
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 13
Liittynyt: To Marras 03, 2022 10:32 am

Re: Pöytyä: Vaimo kuoli, mies sairaalaan - Kotihoitoa epäillään rikoksesta

Viesti Kirjoittaja Massmurmeli »

Ainakin Savossa Kotihoidon asiakkaaksi ottaminen menee niin, että tieto avun tarpeesta tulee jostain (asiakkaalta itseltään terveyskeskuksesta, sosiaalitoimesta huoli-ilmoituksen tms). Sitten palvelutarve kartoitetaan kotikäynnillä. Jos todetaan, että palvelua tarvitaan aloitetaan arviointijakso, jolla kotihoito käy säännöllisesti asiakkaan luona. Jakson aikana arvioidaan tehdäänkö kotihoitoon säännöllinen asiakkuus vai ei. Ymmärtäisin tästä tapauksesta, että olisi ollut tuollainen arviointijakso käynnissä. Toki toimintamallit voi vaihdella alueittain, samoin termistö.

Hoitajapula on niin valtava, että työvuorot on todella tiukkaan aikataulutettuja. Toki olisi pitänyt reagoida siihen, ettei pariskuntaa ole saatu kiinni mitenkään. Onko aiemmi avannut oven, onko pariskunnan kanssa puhuttu puhelimessa? Kyllä pitäisi hälytyskellot soida, jos ennen hyvin tavoitettavissa oleva pariskunta jääkin yhtäkkiä tavoittamattomaksi. Miten tämä ei olisi kotihoidon vika? Selkeästi apua olisi tarvittu...
Avatar
meitzi
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5142
Liittynyt: La Loka 18, 2008 8:17 am

Re: Pöytyä: Vaimo kuoli, mies sairaalaan - Kotihoitoa epäillään rikoksesta

Viesti Kirjoittaja meitzi »

URSA kirjoitti: Ke Syys 14, 2022 10:58 pmAsiakkuudella ei ole tässä edes merkitystä koska onhan kenellä tahansa, joka huomaa jonkun olevan kenties avun tarpeessa, auttamisvelvollisuus. Kotihoidon työntekijöiden on vain tavallista hankalampi selitellä miksi apua ei soitettu aikaisemmin, koska he tiesivät asunnossa olevan kaksi vanhusta.
Mä pentuna myin milloin mitäkin joulukalentereita, punaisen ristin arpoja, nälkäpäivän tarroja ja vaikka mitä. Tiesin tasan tarkkaan missä asui vanhuksia, ja toisin kuin joku hoitaja, myös sen, että minkä oven takaa milloinkin yleensä vastataan.

Olisiko minut pentuna pitänyt asettaa syytteeseen vain siksi, että tiesin avaamatta jääneen oven takana asuvan vanhuksia vai vasta siinä tapauksessa, että tyypillisesti oven avaava vanhus ei enää avaakaan oveaan?

Mainittakoon, että pentuikäisellä viittaan yli 15 vuotiaaseen asti.
Työtön hullu ja eläkeläinen - Takkunatsi
Belker
Javier Pena
Viestit: 1706
Liittynyt: Ma Loka 05, 2009 11:51 pm

Re: Pöytyä: Vaimo kuoli, mies sairaalaan - Kotihoitoa epäillään rikoksesta

Viesti Kirjoittaja Belker »

Perunkirjoitukseen tuskin tulee yhtään ihmistä. Valtiolle kai menee kaikki, mikä irtoaa. Ei ainakaan kukaan ihmisperillinen voi sanoa: "Meillä oli läheiset välit."
tumpeelo
Harjunpää
Viestit: 315
Liittynyt: Pe Tammi 22, 2021 11:00 pm

Re: Pöytyä: Vaimo kuoli, mies sairaalaan - Kotihoitoa epäillään rikoksesta

Viesti Kirjoittaja tumpeelo »

ruusumaa kirjoitti: Ke Syys 14, 2022 7:46 pm Mies on kuitenkin alunperin ollut niin skarppi, että on itse ottanut yhteyttä kotihoitoon. Melkoisen harvinaista. Yleensä sitä vastustetaan viimeiseen asti.
Tuo koti/laitoshoidon vastustus on ihan ihmisestä kiinni. Omasta suvustakin löytyy esimerkkejä sekä viimeiseen saakka kotona pysyneistä, sekä ihan mielellään vanhusasuntolaan muuttaneista. Apua taas pyydetään, kun tiedostetaan että sitä tarvitaan. Pahasti dementoitunut tai muuten vaikeasti sairas puoliso on melko raskas kotona hoidettava ja usein käy niin, että se sairaampi osapuoli haluaa pysyä kotona, koska siellä "on hyvä olla", kun taas se hoitajaksi jäänyt puoliso kuluttaa voimansa siihen, että yrittää viimeiseen asti hoitaa läheisintään. Tämä yhteydenotto kotihoitoon on voinut olla se ns. viimeinen avunhuuto. Tarina vain tällä kertaa sai surullisimman mahdollisen lopun.
luciferape93x
Jack Taylor
Viestit: 17
Liittynyt: To Loka 06, 2022 4:40 pm
Paikkakunta: HML

Re: Pöytyä: Vaimo kuoli, mies sairaalaan - Kotihoitoa epäillään rikoksesta

Viesti Kirjoittaja luciferape93x »

Kotihoidossa sh:na olleena pari asiaa tulee mieleen.

1. Asiakkuutta tai ei niin miten tilanne on muuttunut Elokuun käyntien jälkeen? Eikö silloin millään arviointi mittarillakaan saatu huonoa(?) pärjäämistä esille saati silmätestillä?

2. Käydään oven takana koputtelemassa ilman vastausta... Ite en jättäisi omalle vastuulle vaan ottaisin selvää esimieheltä, että terve tänne piti mennä, ei vastausta mihinkään niin mitäs tehdään? Toki omaa harkintaa saa käyttää, pelkkään kiireeseen vetoaminen on huono peruste oikeastaan mihinkään.
Paikalla
Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7429
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Pöytyä: Vaimo kuoli, mies sairaalaan - Kotihoitoa epäillään rikoksesta

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Iäkäs pariskunta virui yli viikon kotonaan, nainen kuoli – miten näin pääsi käymään?
ILTA-SANOMAT näyttää suorana lähetyksenä Onnettomuustutkintakeskuksen (Otkes) tiedotustilaisuuden, jossa käsitellään ilman apua jääneen iäkkään pariskunnan tapausta koskevaa tutkintaa. Seuraamme tiedotustilaisuutta hetki hetkeltä kello 11 alkaen.

Tilaisuudessa puhuvat Onnettomuustutkintakeskuksen tutkinnanjohtaja Hanna Tiirinki ja tutkintaryhmän johtaja Jukka Seppänen. Sosiaali- ja terveysministeriön neuvotteleva virkamies Satu Karppanen käyttää tilaisuudessa kommenttipuheenvuoron. Tilaisuuden moderoi Onnettomuustutkintakeskuksen viestintäpäällikkö Tiina Bieber.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009656936.html
Paikalla
Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7429
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Pöytyä: Vaimo kuoli, mies sairaalaan - Kotihoitoa epäillään rikoksesta

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Pöytyäläispariskunnan laiminlyönnin tutkinta jatkuu
Lounais-Suomen poliisi jatkaa syyskuussa Pöytyällä tapahtuneen iäkkään pariskunnan mahdollista laiminlyöntiä. Esitutkinnan on määrä valmistua syksyllä.

Kyse on syyskuussa Pöytyällä ilmi tulleesta tapauksesta, jossa 87-vuotiaan naisen ja hänen omaishoitajanaan toimineen 76-vuotiaan miehen epäillään tulleen vakavasti laiminlyödyksi.
Pariskunnalla ei ollut kotihoidon asiakkuutta, mutta heidän avuntarpeensa oli tunnistettu, ja kotihoito oli käynyt akuutisti heidän luonaan.
Kotihoidon viimeisen käynnin jälkeen ehti kulua kymmenen päivää, kun kukaan ei tavoittanut pariskuntaa – ei ovella käymällä, eikä soittamalla.
Kun poliisi hälytettiin paikalle 7. syyskuuta, nainen löytyi kotoaan menehtyneenä ja mies hyvin huonokuntoisena.

Rikosoikeudellista arviointia
Poliisi käynnisti asiassa esitutkinnan.
– Tapausta on tutkittu pelastustoiminnan laiminlyöntinä, ja epäillyn asemassa on ollut neljä kotihoidon edustajaa, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Valtteri Kemppi.
Esitutkinnan edetessä rikosnimikkeitä tulee todennäköisesti lisää. Kempin mukaan myös epäiltyjen osalta saattaa tapahtua muutoksia.
Esitutkinta-aineiston ja Valviralta (Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto) pyydetyn lausunnon perusteella poliisi tekee parhaillaan rikosoikeudellista arviointia.
– Rikosepäily joidenkin henkilöiden osalta mahdollisesti päättyy. Vastaavasti asiassa tullaan mahdollisesti kuulemaan uusia epäiltyjä, Kemppi arvioi.

Nimikkeet tarkentuvat
Poliisi ei tässä vaiheessa voi esitutkintaa vaarantamatta kommentoida tarkemmin, keihin mahdolliset uudet rikosepäilyt kohdistuvat tai mitä mahdollisia rikosnimikkeitä asiassa tullaan vielä esittämään.
– Nimikkeet tarkentuvat lisäkuulustelujen myötä, Kemppi sanoo.
Poliisi tiedottaa asiasta aikaisintaan heinäkuussa. Esitutkinnan on määrä valmistua syksyn aikana.

https://poliisi.fi/-/poytyalaispariskun ... nta-jatkuu
Vastaa Viestiin