Tuusulan Kellokoskella ammuskelu - kolmen vuoden tuomio useista rikoksista

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7198
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Tuusulan Kellokoskella ammuskelu - yksi loukkaantui, tutkinnassa murhan yritys

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Uutta tietoa Tuusulan ampumisesta: Epäilty ampuja varasti aseen tekoyönä
Poliisin mukaan moottoripyöräkerhon tiloissa oli ampumisen aikaan paikalla kahdeksan ihmistä.


POLIISI on kertonut lisätietoja sunnuntaina Tuusulan Kellokoskella tapahtuneesta ampumistapauksesta. Itä-Uudenmaan käräjäoikeus vangitsi keskiviikkona 33-vuotiaan miehen epäiltynä murhan yrityksestä.
Tutkinnanjohtaja Mikko Minkkinen kertoo poliisin tiedotteessa teosta epäillyn saaneen käyttämänsä ampuma-aseen haltuunsa murtautumalla yöllä Tuusulassa sijaitsevaan asuntoon.
”Aseen lisäksi epäilty anasti asunnon pihalla olleen auton, jolla ajoi hieman myöhemmin Rajalinnan teollisuusalueella sijaitsevalle kerhotilalle ja aloitti ampumisen”, kertoo Minkkinen tiedotteessa.

AMPUMINEN tapahtui sunnuntaina aamulla teollisuusalueella toimivan moottoripyöräkerho Viikinki MC:n tiloissa. Ampumisen aikaan kerhotilalla oli paikalla yhteensä kahdeksan ihmistä.
Poliisin mukaan kerhotilalla olleet taltuttivat ampujan. Tässä yhteydessä ampuja sai lieviä vammoja.
Poliisi on tutkinut tähän liittyviä tekoja törkeänä pahoinpitelynä, mutta rikosnimikkeet ovat muuttuneet perusmuotoisiksi pahoinpitelyiksi. Siitä epäillään kahta henkilöä, Minkkinen tarkentaa.

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009161842.html

matamimimmi
Neuvoja-Jack
Viestit: 530
Liittynyt: To Elo 16, 2018 10:32 am
Paikkakunta: Costa del Crime

Re: Tuusulan Kellokoskella ammuskelu - yksi loukkaantui, tutkinnassa murhan yritys

Viesti Kirjoittaja matamimimmi »

No nyt onko jollain tämän hullun stakkeri-vaimonhakkaaja-ampujan nimeä ?
Näköjään istunut linnassakin
noin 30 vuotias mies
Murhainfolainen 8) 8)

Ghost hunting
Horatio Caine
Viestit: 6415
Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
Paikkakunta: aarniometsä

Re: Tuusulan Kellokoskella ammuskelu - yksi loukkaantui, tutkinnassa murhan yritys

Viesti Kirjoittaja Ghost hunting »

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009161865.html
Poliisilta uutta tietoa: Tuusulan epäilty ampuja varasti aseen ja auton, lähti sitten ammuskelemaan

Epäilty vangittiin 26. lokakuuta Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa todennäköisin syin murhan yrityksestä. Ampumisesta epäilty mies on noin 30-vuotias.

Iltasanomissa oli hauskempi otsikko. Niin että tällänen naistenhakkaaja.

Kummisetä
Jessica Fletcher
Viestit: 3245
Liittynyt: Ma Joulu 16, 2019 4:52 pm

Re: Tuusulan Kellokoskella ammuskelu - yksi loukkaantui, tutkinnassa murhan yritys

Viesti Kirjoittaja Kummisetä »

Noo tällaiset vintiöiden tekemät pikku kepposteluthan on Suomessa aina kuitattu maksimissaan ehdollisella ja nimellisellä sakolla joten kyllä tästäkin pojasta vielä kunnon veronmaksaja tulee kunhan ikää karttuu ja kujeilut unohtuu.
qurqo kirjoitti:
To Loka 26, 2023 9:01 pm
Ei renkaat mustaa piirrä, kuin lukkiutuneena.
:mrgreen:

Hermione
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5039
Liittynyt: Ma Kesä 22, 2020 6:38 pm

Re: Tuusulan Kellokoskella ammuskelu - yksi loukkaantui, tutkinnassa murhan yritys

Viesti Kirjoittaja Hermione »

Murhan yritystä ei kyllä kuitata ehdollisella. Onneksi.

Tosin oikeus tuomion, sen nimikkeet ja tuomion mittaamisen päättää, ei poliisi tai punakaartin huutoäänestys :lol:

Tämän hetkisen tiedon valossa täytyy kyllä todeta, että kerholaiset lienevät hoitaneet ns. siviilipidätyksen todella hienosti ja ilmeisesti mahdollisimman vähin vahingoin. Siinä on vitsit todella vähissä jos joku hyökkää ampuma-aseen kanssa. Pahimmillaan tuosta olisi voinut seurata kymmenkunta vainajaa.

Avatar
viinitty
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1345
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2020 5:02 pm

Re: Tuusulan Kellokoskella ammuskelu - yksi loukkaantui, tutkinnassa murhan yritys

Viesti Kirjoittaja viinitty »

Hermione kirjoitti:
To Loka 27, 2022 11:18 am
Murhan yritystä ei kyllä kuitata ehdollisella. Onneksi.

Tosin oikeus tuomion, sen nimikkeet ja tuomion mittaamisen päättää, ei poliisi tai punakaartin huutoäänestys :lol:

Tämän hetkisen tiedon valossa täytyy kyllä todeta, että kerholaiset lienevät hoitaneet ns. siviilipidätyksen todella hienosti ja ilmeisesti mahdollisimman vähin vahingoin. Siinä on vitsit todella vähissä jos joku hyökkää ampuma-aseen kanssa. Pahimmillaan tuosta olisi voinut seurata kymmenkunta vainajaa.
En oikein jaksa uskoa, että menisi läpi murhan yrityksenä. Onhan keissejä, joissa on osoitettu esim. viestien muodossa vakaata harkintaa, mutta silti tuomio tullut tapon yrityksestä. Kiinnostaisi kyllä tietää, mikä näin aikaisessa vaiheessa on painanut vaakakupin murhan yrityksen puolelle. Oma veikkaus olisi se tyypillinen huutelu "mä tuun tappaa teijät kaikki!" kun on lentänyt ulos.

Jostain syystä oikeusasteella näyttää painavan myös se, jos kukaan ei ole vahingoittunut. Maalaisjärjellä voisi kuvitella, että jos "yrität" jotain, tuomio tulisi myös silloin, kun ei ole "vähän onnistunut". Eli tässä tapauksessa vähän onnistuminen tarkoittaisi vahingoittamista.

Omasta mielestä kerhon jätkät ovat myös onnistuneet oikein mallikkaasti. Tulee mieleen, josko siellä olisi kyllästytty poliisin kanssa venkslaamiseen. Kerrankin kun ollaan oikeasti yritetty olla ihmisiksi. :D
Mitkä hiton salaliittoteoriat?!

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17032
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Tuusulan Kellokoskella ammuskelu - yksi loukkaantui, tutkinnassa murhan yritys

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Nyt puhuu Kellokosken ampujan taltuttanut mies: "Hän huusi, että haluaa tappaa meidät kaikki"

Tuusulan Kellokoskella moottoripyöräkerho Viikinki MC:n tiloissa vietetyt syntymäpäiväjuhlat päättyivät viime viikonloppuna dramaattisesti, kun paikalle tuli kuokkavieras aseen kanssa ja alkoi ampua silmittömästi.

Poliisi epäilee tekijää murhan yrityksestä ja kahta muuta pahoinpitelystä. Toinen heistä on Sami (nimi muutettu), joka taltutti ampujan.

Kellokoskella teollisuusalueella sijaitsevan Viikinki MC:n tiloissa juhlittiin lauantai-iltana yhden kerholaisen 40-vuotissyntymäpäiviä. Juhlista oli ilmoitettu moottoripyöräkerhon sosiaalisessa mediassa. Juhlat jatkuivat läpi yön aina sunnuntaiaamuun asti.

Jossain vaiheessa juhliin saapui myös mies, joka ei ole kerhon jäsen ja joka oli ainakin suurelle osalle juhlaporukasta ennestään täysin tuntematon. Toistaiseksi on epäselvää, tunsiko kukaan häntä ennalta.

Sattumoisin myös tällä miehellä oli syntymäpäivä juuri lauantaina, hän täytti 33 vuotta.

Kuokkavieras varasti aseen
Juhlat jatkuivat, mutta aamuyön tunteina 33-vuotias kuokkavieras alkoi haastaa riitaa. Kävi ilmi, että hänellä oli mukanaan puukko, jota hän esitteli, mutta ei sillä uhkaillut. Riidan haastaminen yltyi kuitenkin sen verran kovaksi, että mies heitettiin ulos juhlista.

Kun 33-vuotias mies oli jo saanut lähtöpassit, paikalle saapui Sami puolisonsa kanssa. Sami ei kuulu Viikinkien moottoripyöräkerhoon, vaan hän tuli hakemaan kaveriaan ja viipymään hetken juhlissa.

Pihalle heitetty kuokkavieras ei niellyt suuttumustaan. Hän lähti paikalta, mutta murtautui toisaalla Tuusulassa asuintaloon, jossa hän tiesi olevan ase. Talossa ei ollut tuohon aikaan asukkaita paikalla.
– Miehen epäillään saaneen käyttämänsä aseen haltuunsa murtautumalla saman yön aikana Tuusulassa sijaitsevaan asuntoon. Aseen lisäksi epäilty anasti asunnon pihalla olleen auton, kertoo rikoskomisario Mikko Minkkinen.

Poliisi ei ota tässä vaiheessa kantaa siihen, miten mies tiesi aseesta ja miten talo liittyy epäiltyyn.
– Epäilty on ilmeisesti tuntenut talon asukkaat ennalta.

Epäilty raivosi pihalla
Kun mies oli varastanut talosta pitkäpiippuisen metsästysaseen, hän ajoi Rajalinnan teollisuusalueella sijaitsevalle kerhotilalle ja aloitti ampumisen ulkona. Oli kulunut pari kolme tuntia siitä, kun hänet oli häädetty juhlista.
– Koko juhlaväki oli yläkerrassa kerhotilan parvella. Yhtäkkiä ulkoa alkoi kuulua ampumisen ääniä. Laukauksia tuli niin paljon, että kuulosti siltä kuin pihalla olisi ollut useampia ampujia, Sami kertoo.

Juhlissa oli tuossa vaiheessa enää kahdeksan ihmistä. Sami ohjeisti kaikkia pysymään suojassa parvella baaritiskin takana. Juhlijat olivat peloissaan ja tiloissa alkoi levitä paniikki.

Kerhohuoneesta on vain yksi tie ulos ja se on alakerrassa oleva ovi, jonka takana epäilty ampui. Ovelle oli suora näköyhteys parvelta. Kaikki sisällä olivat loukussa, eikä heillä ollut mitään mahdollisuutta paeta ulos.
– Tekijä ampui useita kertoja ulkona oven takana ja huusi samaan aikaan raivoissaan. Hän yritti ampumalla saada oven lukkoa auki ja onnistuikin siinä, Sami kertoo.

Todellinen vaaratilanne
Juhlaväestä useampi soitti hätäkeskukseen. Poliisi sai hälytyksen paikalle noin kello kahdeksalta. Ilmoituksessa kerrottiin, että moottoripyöräkerhon tiloissa ammutaan, joten paikalle lähetettiin heti useita poliisipartioita.

Samaan aikaan sisällä Sami yritti saada tekijää rauhoittumaan huutamalla, että tämä lopettaisi ampumisen.
– Mikään puhe ei tehonnut häneen. Tuntui, että hän raivostui koko ajan lisää, koska ei päässyt ovesta sisään. Hän huusi, että haluaa tappaa meidät kaikki, Sami kertoo MTV Uutisille.

Epäilty sai lopulta melko helpostikin rikottua oven lukon, mutta hänellä kesti jonkin aikaa tajuta, että ovi aukeaa sisäänpäin, ei ulospäin vetämällä. Kun epäilty lopulta pääsi sisään alakertaan, hän jatkoi ampumista. Parvella juhlijat piilottelivat baaritiskin takana.
– Tilanne muistutti kouluammuskeluja, joissa oppilaat ovat piilotelleet pulpettien takana samalla kun ampuja räiskii luokassa aseella, Sami kuvailee.

Minkkinen yhtyy Samin kuvailuun. Poliisi on todistajien kuulemisten perusteella samaa mieltä siitä, että tilanne oli erittäin uhkaava ja pelottava.
– Tekijä ei ole välittänyt lainkaan, mihin hän ampuu tai osuuko hän ihmisiin. Se on ollut silmitöntä ampumista ja kaikki paikalla olleet ovat olleet hengenvaarassa. Se oli todellinen vaaratilanne, Minkkinen kuvailee.

Jakkaroita epäiltyä päin
Epäilty ehti ampua useita laukauksia myös sisällä kerhotiloissa. Sami tunnisti aseen haulikoksi.
– Hän olisi voinut saada aseella suurta vahinkoa aikaiseksi. Ihmisiä olisi voinut kuolla tai loukkaantua erittäin vakavasti, hän kuvailee.

Sami oli juhlijoista lähes ainoa, joka pysyi kunnolla toimintakykyisenä. Poliisinkin mukaan käytännössä yksi yritti estää ampujaa ja tiesi, miten toimia.
– Tulin portaita pitkin alas, koska tajusin, että ampuja on yritettävä pysäyttää. Ainoa keino oli tulla häntä vastaan. Heitin häntä päin jakkaran, mutta se ei hidastanut häntä. Yritin päästä riittävän lähelle häntä, jotta saisin aseen häneltä pois.
– Toisaalta samaan aikaan olin epävarma siitä, oliko ulkona vielä lisää ampujia, Sami kuvailee.

Tilanne tuntui ikuisuudelta
Samin mukaan myös muutama muu osallistui parvelta käsin tuolien heittämiseen epäiltyä kohti. Hän kiittelee kaikkien toimintaa.
– Kaikki tottelivat, kun sanoin, että pysykää piilossa. Tiskin takaa he katsoivat kameroista, mitä epäilty tekee ulkona ja huusivat minulle tietoja, Sami kertoo.

Samin mukaan tilanne kerhotilassa tuntui kestävän ainakin kymmeniä minuutteja, mutta todellisuudessa kyse oli joistakin minuuteista. Lopulta hän sai lyötyä epäiltyä voimakkaasti niin, että tämä kaatui lattialle.
– Löin häntä aika kovaakin, koska hän menetti hetkeksi tajuntansa. Siinä vaiheessa sain aseen haltuuni, Sami kertoo.

Poliisi vahvistaa, että epäillyltä saatiin ase pois taltuttamistilanteessa. Tämän vuoksi Samia epäillään pahoinpitelystä.

Kaikki otettiin kiinni
Kun tekijä oli saatu maahan, Sami meni ulos katsomaan, olivatko poliisit jo paikalla. He olivat - aseistautuneina pihalla näköesteiden takana.

Minkkisen mukaan on tavanomaista, että poliisi ei epämääräisessä tilanteessa rynni heti sisään, vaan varmistaa ensin oman ja ympäristön turvallisuuden. Lisäksi alkutilanteessa on olennaista selvittää, onko ampujia yksi vai useampia.
– Poliisi menee aina sisään riittävällä voimalla. Tässä alkutilanne oli hyvin epäselvä. Hätäpuhelujen aikana ampuminen oli vielä käynnissä eikä tiedetty, kuinka monta asetta paikassa on.

Sisällä poliisille selvisi, että epäiltyjä ja aseita oli vain yksi. Epäilty oli tuossa vaiheessa jo palannut tajuihinsa.

Poliisi otti kaikki juhlijat kiinni ja kuljetti heidät poliisilaitokselle.
– Tilanne ja toimintatapa on erilainen, jos hälytys ampumisesta tulee vaikkapa koulusta tai moottoripyöräkerhosta. Tässä kaikki henkilöt otettiin kiinni asioiden selvittämiseksi. Meidän piti turvata tutkinta ja ottaa kaikilta kertomukset tuoreeltaan niin, etteivät he ehtineet ensin puhua keskenään, Minkkinen sanoo.

Sami päätyi poliisivankilaan kahdeksi vuorokaudeksi. Hän kertoi kuulusteluissa tarkasti sen, miten tapahtumat etenivät. Näin tekivät myös muut juhlijat, joten poliisilla on jo hyvä käsitys tapahtumien kulusta.

Tekijä ampui silmittömästi
Epäilty tekijä sai taltuttamistilanteessa lieviä ruhjevammoja. Hänet kuljetettiin sunnuntaiaamuna sairaalaan, mutta hänet siirrettiin jo saman päivän aikana poliisivankilaan.

Kuin ihmeen kaupalla kukaan muu ei loukkaantunut tilanteessa.
– Onneksi yksikään laukauksista ei osunut kehenkään, Minkkinen sanoo.

Epäilty 33-vuotias mies vangittiin keskiviikkona Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa murhan yrityksestä epäiltynä. Mies on kuulusteluissa myöntänyt ampumisen.
– Häntä on kuultu ja hän on kertonut tapahtumiin liittyvistä syistä. Motiivi näyttää olleen se, että hän hermostui, kun hänet heitettiin juhlista pihalle, Minkkinen kertoo.

Epäilty ei ole osoittanut merkkejä katumuksesta.

Poliisi tutkii tekoa murhan yrityksenä, koska siihen vaikuttaa liittyvän suunnitelmallisuutta.
– Epäilty on toiminut määrätietoisesti ja suunnitelmallisesti, jonkinlaisen raivon vallassa. Ampuminen on ollut silmitöntä, Minkkinen kuvailee.

Tekijällä on rikostaustaa, mutta hän ei ole merkittävissä määrin poliisille entuudestaan tuttu.

Hätävarjelutilanne
Poliisi otti alkuvaiheessa kiinni 10 ihmistä tapaukseen liittyen. Ampujaa lukuun ottamatta kaikki muut vapautettiin alkuviikosta kuulustelujen jälkeen.
– Nyt on selvää, että meillä on ollut useita syyttömiä kiinniotettuina vuorokauden verran. He voivat tietenkin hakea korvausta tästä, Minkkinen sanoo.

Yksi kiinniotetuista on henkilö, joka omistaa epäillyn käyttämän aseen.
– Hän ei ollut juhlissa eikä kotonaan, kun ase varastettiin, mutta asetta ei ollut säilytetty asianmukaisesti, joten häntä epäillään ampuma-aserikoksesta.

Tekijän taltuttaneita epäiltiin alustavasti törkeästä pahoinpitelystä, mutta rikosnimike on lieventynyt pahoinpitelyksi. Tästä epäillään kahta henkilöä, joista toinen on Sami.
– Kyse on selkeästä hätävarjelutilanteesta ja pahoinpitely on tehty hätävarjeluna. On kuitenkin oikeuden asia ratkaista lopullisesti rikosnimike, Minkkinen sanoo.

Toistaiseksi poliisi ei tiedä, oliko epäilty ampumistilanteessa päihteiden vaikutuksen alaisena, koska laboratoriotulokset eivät ole vielä valmistuneet.

Samin mukaan tilanne oli erittäin järkyttävä kaikille paikalla olleille.
– Jokainen toimi parhaansa mukaan tilanteessa, joka oli todella pelottava ja vaarallinen.
mtvuutiset.fi
28.10.2022 06:00

Viikinki mc linkki dl
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Kummisetä
Jessica Fletcher
Viestit: 3245
Liittynyt: Ma Joulu 16, 2019 4:52 pm

Re: Tuusulan Kellokoskella ammuskelu - yksi loukkaantui, tutkinnassa murhan yritys

Viesti Kirjoittaja Kummisetä »

^poliisi piilottelee pihalla luotiliivien ja kilpien suojassa, samaan aikaan sankari-Sami laskeutuu portaita kohti haulikolla ampuilevaa pottunokkaa vain baarijakkara aseenaan ja heittää sen kohti ampujaa.
Poliisi kaivelee edelleen muniaan piilossa pihalla kun sankari-Sami pudottaa haulikkopellen kanveesiin yhdellä tarkalla nyrkiniskulla keskelle pottunokkaa.
Hyvä Sami!


Ilmeisestikin pumppuhaulikko kyseessä, ja jo aiemmin arvelinkin että tämä jolta ase "varastettiin" , ns. "metsästäjä" ,joka säilytTI asettaan määräystenvastaisesti, on toinen kopitetuista. Tuolta toopeltahan lähtee luvalliset ase(-eet) valtiolle ja hyvä niin.
qurqo kirjoitti:
To Loka 26, 2023 9:01 pm
Ei renkaat mustaa piirrä, kuin lukkiutuneena.
:mrgreen:

Lady Snake
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 13
Liittynyt: La Helmi 09, 2008 12:05 pm

Re: Tuusulan Kellokoskella ammuskelu - yksi loukkaantui, tutkinnassa murhan yritys

Viesti Kirjoittaja Lady Snake »

sikajoakim kirjoitti:
Ti Loka 25, 2022 1:24 pm
Keltäänkö muka ei löytynyt aseita, tai huumeita, kun on otettu saman tien jengitiloista kiinni? Muut eivät ole tehneet mitään ja täysin sattumaa, että joku tulee jengitiloihin riehumaan aseen kanssa? :shock: :shock: :shock:
Mua jotenkin jaksaa ihmetyttää, miten näillä palstoilla roikkuva ei ole tiennyt, että 99% (siitähän se prosenttijenhinimityskin tulee 😬) pyörätallien tyypeistä on ihan tavallisia ihmisiä. Rikkaita, köyhiä, duunareita, isiä, äitejä, ihan peruskansaa. Joo-o, osa niistäKIN jaksaa bilettää aamuun asti. Osa saattaa jäädä tallille yöksi kyydin puutteen takia, esim mulla tarhantätinä ei ole varaa takseilla kulkea öisin eestaas, jolloin jään yöksi ja ajan autoni seuraavana päivänä kotiin. Puhaltamisen jälkeen, toki 🤷‍♀️

Kyllä, siellä juodaan kaljaa. Tai punaviiniä, tai mitä milloinkin. Ihanku baareissakin. Soitetaan levymusaa, tai on tilattu bändi. Ihanku baareissakin. Ihan tavalliset ihmiset pitää hauskaa omissa porukoissaan.

Siellä mäkin oon roikkunu ~20 vuotta. Ihan ilman huumeita, aseita, edes sinko ei tullut mukana kun HDn ostin 🙄🙈🤣

Yxkaksvaan
Martin Riggs
Viestit: 628
Liittynyt: Su Maalis 06, 2022 10:47 am

Re: Tuusulan Kellokoskella ammuskelu - yksi loukkaantui, tutkinnassa murhan yritys

Viesti Kirjoittaja Yxkaksvaan »

^mikä tuollaisessa apinalaumassa kiehtoo?
Onko meno vaan niin hulvatonta ettei poiskaan osaa olla?
Onko hienoa kaveerata kiristysryhmän, tappajien, uhkailijoiden porukoissa?
Itsetuntosi nousee kun pääset pahanpojan maineeseen?

Locomoco
Alokas
Viestit: 2
Liittynyt: Ke Loka 26, 2022 2:03 pm

Re: Tuusulan Kellokoskella ammuskelu - yksi loukkaantui, tutkinnassa murhan yritys

Viesti Kirjoittaja Locomoco »

matamimimmi kirjoitti:
To Loka 27, 2022 9:53 am
No nyt onko jollain tämän hullun stakkeri-vaimonhakkaaja-ampujan nimeä ?
Näköjään istunut linnassakin
noin 30 vuotias mies
J.R, Ryösti aseen menemällä ikkunasta sisään ja ryösti auton. Kuluneella viikolla pöllinyt myös mönkijän ja ajanut ryöstetyn Volvo+peräkärry-yhdistelmän metsään matkalla Lohjalle.

Vilmavain
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 115
Liittynyt: Ti Tammi 26, 2021 4:14 pm

Re: Tuusulan Kellokoskella ammuskelu - yksi loukkaantui, tutkinnassa murhan yritys

Viesti Kirjoittaja Vilmavain »

Locomoco kirjoitti:
Pe Loka 28, 2022 8:57 pm
matamimimmi kirjoitti:
To Loka 27, 2022 9:53 am
No nyt onko jollain tämän hullun stakkeri-vaimonhakkaaja-ampujan nimeä ?
Näköjään istunut linnassakin
noin 30 vuotias mies
J.R, Ryösti aseen menemällä ikkunasta sisään ja ryösti auton. Kuluneella viikolla pöllinyt myös mönkijän ja ajanut ryöstetyn Volvo+peräkärry-yhdistelmän metsään matkalla Lohjalle.
Jos varma tieto niin eikö voi julkaista koko nimeä?

Locomoco
Alokas
Viestit: 2
Liittynyt: Ke Loka 26, 2022 2:03 pm

Re: Tuusulan Kellokoskella ammuskelu - yksi loukkaantui, tutkinnassa murhan yritys

Viesti Kirjoittaja Locomoco »

Vilmavain kirjoitti:
Pe Loka 28, 2022 9:38 pm
Locomoco kirjoitti:
Pe Loka 28, 2022 8:57 pm
matamimimmi kirjoitti:
To Loka 27, 2022 9:53 am
No nyt onko jollain tämän hullun stakkeri-vaimonhakkaaja-ampujan nimeä ?
Näköjään istunut linnassakin
noin 30 vuotias mies
J.R, Ryösti aseen menemällä ikkunasta sisään ja ryösti auton. Kuluneella viikolla pöllinyt myös mönkijän ja ajanut ryöstetyn Volvo+peräkärry-yhdistelmän metsään matkalla Lohjalle.
Jos varma tieto niin eikö voi julkaista koko nimeä?
Eikö se ole rikos? Mutta ei varmastikaan ole sovittu juttu kuten kummisetä aiemmin kirjoitti.

Tabledale
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 10
Liittynyt: Ke Touko 26, 2021 7:25 pm

Re: Tuusulan Kellokoskella ammuskelu - yksi loukkaantui, tutkinnassa murhan yritys

Viesti Kirjoittaja Tabledale »

Yxkaksvaan kirjoitti:
Pe Loka 28, 2022 7:40 pm
^mikä tuollaisessa apinalaumassa kiehtoo?
Onko meno vaan niin hulvatonta ettei poiskaan osaa olla?
Onko hienoa kaveerata kiristysryhmän, tappajien, uhkailijoiden porukoissa?
Itsetuntosi nousee kun pääset pahanpojan maineeseen?

Mitä oikeen horiset? Koita ymmärtää ettei tässä ole kyseessä edes prosenttikerho. Viestisi perusteella et varmaan ymmärrä, että on olemassa myös moottoripyöräkerhoja, joiden jäseniä et pystyisi profiloida lähikaupassa.

matamimimmi
Neuvoja-Jack
Viestit: 530
Liittynyt: To Elo 16, 2018 10:32 am
Paikkakunta: Costa del Crime

Re: Tuusulan Kellokoskella ammuskelu - yksi loukkaantui, tutkinnassa murhan yritys

Viesti Kirjoittaja matamimimmi »

Onko tälle kusipääampujalle oikeeta nimeä ? Kyllä varmasti sen jo täälläkin joku minfolainen tietää.
Murhainfolainen 8) 8)

Vastaa Viestiin