Viisi nuorta potki ja löi Melinan sairaalakuntoon ja jätti tajuttomana vesilätäkköön

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
matamimimmi
Neuvoja-Jack
Viestit: 544
Liittynyt: To Elo 16, 2018 10:32 am
Paikkakunta: Costa del Crime

Viisi nuorta potki ja löi Melinan sairaalakuntoon ja jätti tajuttomana vesilätäkköön

Viesti Kirjoittaja matamimimmi »

Viisi nuorta potki ja löi Melinan sairaalakuntoon ja jätti tajuttomana vesilätäkköön – "Kuulin heidän nauravan, kun he pahoinpitelivät minua"

MTV Uutiset Live tapasi Melina Pihan paikassa, jossa hänet pahoinpideltiin ja ryöstettiin viikko sitten Harjun Nuorisotalon edessä Helsingissä. Katso yllä olevalta videolta, mitä hän itse muistaa traagisista tapahtumista.

Keskiviikko oli ehtinyt jo vaihtua torstaihin – kello oli noin kaksi yöllä. Oli pilkkopimeää, mutta Harjun Nuorisotalon seinustan valot valaisivat rakennuksen edustalla olevia korkeita askelmia.

Melina Piha istahti ylimmälle askelmalle. Hän sytytti sikarin ja pohti päivän tapahtumia – aivan kuten oli tehnyt niin monena muunakin iltana, tutussa ympäristössään.

Aiemmin päivällä Piha oli ollut Nuorisotalon edustalla Dallapen puistossa antamassa ruokaa ja keskustelemassa huumeriippuvaisten ihmisten kanssa.

Hän on jo pitkään tehnyt vapaaehtoistyötä narkomaanien parissa. Aikaakin on, sillä hän on työkyvyttömyyseläkkeellä autokolarissa saamansa niskavamman takia.

Tuo tavanomaiselta tuntunut vuorokausi muutti kuitenkin nopeasti kurssiaan.

"Kuulin heidän nauravan, kun he pahoinpitelivät minua"
Tuona torstain vastaisena yönä Piha havaitsi viisihenkisen porukan lähestyvän häntä erittäin suoraviivaisesti ja nopeasti. He huokuivat aggressiivista energiaa.

Piha pyysi tavalliselta näyttäviä, vahvastikin meikattuja, nuoria häipymään. Hän halusi nauttia sikaristaan ja kuulokkeissaan soivasta musiikista rauhassa.

Pyynnöt kaikuivat kuitenkin kuuroille korville. Alkoi silmitön väkivalta, joka tuntui vain jatkuvan ja jatkuvan.

– Ole onnellinen, etten mä tapa sua, Piha muistaa yhden nuorukaisen sanoneen samalla, kun hän iski nyrkkiään Melinan kasvoihin.

Lukuisten nyrkiniskujen ja päähän kohdistuneiden potkujen jälkeen nuoret kaikkosivat – Pihan omaisuutta mukanaan. Piesty nainen oli jätetty tajuttomana makaamaan vesilätäkköön, yksin pimeyteen.

– Näillä nuorilla oli vielä hauskaa, kuulin heidän nauravan, kun he pahoinpitelivät minua, Piha sanoo ja purskahtaa itkuun.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/vii ... #gs.hhb1xh

Otsikko ja väliotsikko tummennettu
-NILS-
Murhainfolainen 8) 8)
Pharnamoh
Poliisikoira Rex
Viestit: 273
Liittynyt: Su Elo 14, 2011 7:42 pm

Re: Viisi nuorta potki ja löi Melinan sairaalakuntoon ja jätti tajuttomana vesilätäkköön

Viesti Kirjoittaja Pharnamoh »

Pahoinpitelyn tekopaikka on nyt tiedossa. Tekijät liikkuvat todennäköisesti samalla seudulla ja samalla kokoonpanolla. Joitakin tuntomerkkejäkin on tiedossa. Jos on pienikin epäily keitä he ovat niin ilmoitus poliisille matalalla kynnyksellä.
"I'm a plain man; rum and bacon and eggs is what I want, and that head up there for to watch ships off."
Svimba
Neuvoja-Jack
Viestit: 568
Liittynyt: Pe Maalis 30, 2018 4:54 pm

Re: Viisi nuorta potki ja löi Melinan sairaalakuntoon ja jätti tajuttomana vesilätäkköön

Viesti Kirjoittaja Svimba »

matamimimmi kirjoitti: Ke Marras 02, 2022 8:54 am

Piha pyysi tavalliselta näyttäviä, vahvastikin meikattuja, nuoria häipymään. Hän halusi nauttia sikaristaan ja kuulokkeissaan soivasta musiikista rauhassa.

Pyynnöt kaikuivat kuitenkin kuuroille korville.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/vii ... #gs.hhb1xh
Oon täällä aiemminkin pyytänyt että aikuiset antaisivat teinien olla rauhassa, mezä vastaa niin kuin sinne huudetaan.
Ei tollakaan ämmällä ole mitään oikeutta pyytää teinejä häipymään julkiselta paikalta.
jee, MV-LEHTI on taas hengissä!!
URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11388
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Viisi nuorta potki ja löi Melinan sairaalakuntoon ja jätti tajuttomana vesilätäkköön

Viesti Kirjoittaja URSA »

Tuossa jää vähän epäselväksi tulivatko nuoret suoraan uhrin luo häiriköimään vai ensin pelkästään samoille rapuille istumaan. Hankalaa viiden nuoren "vahvasti meikattua" ryhmää on tunnistaa kun ei ne aina samassa ryhmässä välttämättä liiku. Ja oliko viikko sitten vielä syyslomaviikko jossakin pohjoisemmassa Suomessa?
Avatar
Skloddi
Michael Knight
Viestit: 4294
Liittynyt: Ma Elo 26, 2019 12:20 pm

Re: Viisi nuorta potki ja löi Melinan sairaalakuntoon ja jätti tajuttomana vesilätäkköön

Viesti Kirjoittaja Skloddi »

Onpahan jotenkin outo tuo ilmaus "vahvastikin meikatuista, mutta tavallisilta näyttävistä" nuorista.

Oliko nämä pahoinpitelijät siis tyttöjä? Vai ex-hevareita Kiss-maskeissa vai mitä?

Näkeekö mistään olisko keskiviikkona tuolla Kallio-Harju-Alppila suunnilla ollut jotain keikkaa tms. mihin olisi ollut syytä mennä vahvastikin meikattuna, joka olis voinut päättyä yöllä?

Keikalta matkalla majapaikkaan torstain vastaisena yönä, kun aikuisen huutelut tosiaan täysin julkisella paikalla ovat saaneet pinnan katkeamaan?
URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11388
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Viisi nuorta potki ja löi Melinan sairaalakuntoon ja jätti tajuttomana vesilätäkköön

Viesti Kirjoittaja URSA »

Uutisen mukaan kolme oli tyttöjä ja kaksi poikia. Vai pitääkö sanoa tyttöoletettuja ja poikaoletettuja.

Mietin viittaako vahva meikki johonkin alakulttuuriin. Silloin olisivat tosiaan voineet olla matkalla keikalta.
blindpedestrian
Remington Steele
Viestit: 236
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2016 9:26 pm

Re: Viisi nuorta potki ja löi Melinan sairaalakuntoon ja jätti tajuttomana vesilätäkköön

Viesti Kirjoittaja blindpedestrian »

Svimba kirjoitti: Ke Marras 02, 2022 11:40 am
matamimimmi kirjoitti: Ke Marras 02, 2022 8:54 am

Piha pyysi tavalliselta näyttäviä, vahvastikin meikattuja, nuoria häipymään. Hän halusi nauttia sikaristaan ja kuulokkeissaan soivasta musiikista rauhassa.

Pyynnöt kaikuivat kuitenkin kuuroille korville.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/vii ... #gs.hhb1xh
Oon täällä aiemminkin pyytänyt että aikuiset antaisivat teinien olla rauhassa, mezä vastaa niin kuin sinne huudetaan.
Ei tollakaan ämmällä ole mitään oikeutta pyytää teinejä häipymään julkiselta paikalta.
Jep. Vanha akka notkuu nuorisotilan alueella keskellä yötä ja haluaa vallata koko alueen itselleen?
putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4716
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Re: Viisi nuorta potki ja löi Melinan sairaalakuntoon ja jätti tajuttomana vesilätäkköön

Viesti Kirjoittaja putsari »

Ehdollista ja haliterapiaa. Nuoret on nuoria ja heitä täytyy ymmärtää. Varsinkin jos sattuvat olemaan matuja tai mustalaisia.
Karvasvarvas kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 8:43 am Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.
sikajoakim
Neuvoja-Jack
Viestit: 566
Liittynyt: To Loka 20, 2022 12:54 am

Re: Viisi nuorta potki ja löi Melinan sairaalakuntoon ja jätti tajuttomana vesilätäkköön

Viesti Kirjoittaja sikajoakim »

blindpedestrian kirjoitti: Ke Marras 02, 2022 6:47 pm
Svimba kirjoitti: Ke Marras 02, 2022 11:40 am Oon täällä aiemminkin pyytänyt että aikuiset antaisivat teinien olla rauhassa, mezä vastaa niin kuin sinne huudetaan.
Ei tollakaan ämmällä ole mitään oikeutta pyytää teinejä häipymään julkiselta paikalta.
Jep. Vanha akka notkuu nuorisotilan alueella keskellä yötä ja haluaa vallata koko alueen itselleen?
Feministit sanoo, ettei nainen voi liikkua yxin Suomessa, tai raiskataan? Miten nyt on, kun tätäkään kuulokkeiden kanssa sikaripäissään (tarkoittiko sikarilla jotain huumejuttuja?) olevaa viehkeää nuorta naista ei edes ahdisteltu vaan sai turpaansa, kun tuli kahnauksia nuorison kanssa.

Jotain jutusta ilmeisesti nainen on itsekriminoinut pois, ei se oikein kuulosta normaalilta, että 5 nuorta tulee päälle ilman mitään syytä.
Kurdian lives matters.
Oikeus ennen kaikkea
Hercule Poirot
Viestit: 7517
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Viisi nuorta potki ja löi Melinan sairaalakuntoon ja jätti tajuttomana vesilätäkköön

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Melinan sairaalakuntoon potkineita voi odottaa vuosien vankeustuomio – poliisi otti MTV:n uutisoiman tapauksen tutkintaan törkeänä ryöstönä
Poliisi tutkii Helsingissä Harjun nuorisotalolla tapahtunutta rajua pahoinpitelyä törkeänä ryöstönä. Raa'an väkivallan kohteeksi joutuneen naisen mukaan teon teki viiden nuoren joukko muutama viikko sitten.
– Rikosnimike on tällä hetkellä törkeä ryöstö, mutta nimikkeet voivat tarkentua myöhemmin, vahvistaa tutkinnanjohtaja Tapio Hyvönen Helsingin poliisista.
MTV Uutiset Live tapasi Melina Pihan viikko pahoinpitelyn jälkeen. Pihan muistikuvien mukaan iltasella tapahtuneeseen pahoinpitelyyn osallistui kolme tyttö ja kaksi poikaa.

Nyt kaksi viikkoa väkivallanteon jälkeen Helsingin poliisi kuitenkin vaikuttaa avanneen esitutkinnan tapauksesta. Tutkinnanjohtaja Tapio Hyvösen mukaan poliisilla ei kuitenkaan ole mitään kerrottavaa jutun tutkinnasta.
Onko poliisilla käsitystä tekijöistä?
– Tästä ei ole sen kummempaa ilmoitettavaa, Hyvönen vastaa.
Poliisilla on lain mukaan rikosten suhteen esitutkintapakko. Helsingin poliisilla kuitenkin riittää aikaa selvitellä Melina Pihan tapausta, sillä tutkinnassa oleva rikosnimike kuuluu kaikkein ankarimmin rangaistuihin rikoksiin Suomessa.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mel ... #gs.i4a84b
Avatar
Pad
Nikke Knakkertton
Viestit: 190
Liittynyt: To Joulu 27, 2018 2:47 pm

Re: Viisi nuorta potki ja löi Melinan sairaalakuntoon ja jätti tajuttomana vesilätäkköön

Viesti Kirjoittaja Pad »

Jaahas, isukin ja äitylin mussukat ovat katsoneet Kellopeliappelsiinin ja ottaneet mallia vähän turhankin kirjaimellisesti. Ei jatkoon. Niskaperse otteella lusimaan. Mieluusti samat keinot käyttöön kuin kyseisessä elokuvassa, vaikka eihän niin käy. Suomen laki jne.
Hei sinä siellä, onks sul kelloo?
Avatar
Fire
Rico Tubbs
Viestit: 1207
Liittynyt: Ti Maalis 19, 2019 10:20 pm

Re: Viisi nuorta potki ja löi Melinan sairaalakuntoon ja jätti tajuttomana vesilätäkköön

Viesti Kirjoittaja Fire »

Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: Ti Marras 08, 2022 3:12 pm Nyt kaksi viikkoa väkivallanteon jälkeen Helsingin poliisi kuitenkin vaikuttaa avanneen esitutkinnan tapauksesta. Tutkinnanjohtaja Tapio Hyvösen mukaan poliisilla ei kuitenkaan ole mitään kerrottavaa jutun tutkinnasta.
Onko poliisilla käsitystä tekijöistä?
– Tästä ei ole sen kummempaa ilmoitettavaa, Hyvönen vastaa.
Poliisilla on lain mukaan rikosten suhteen esitutkintapakko. Helsingin poliisilla kuitenkin riittää aikaa selvitellä Melina Pihan tapausta, sillä tutkinnassa oleva rikosnimike kuuluu kaikkein ankarimmin rangaistuihin rikoksiin Suomessa.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mel ... #gs.i4a84b
Siis mitä hemmettiä? Kaksi viikkoa teon jälkeen vaivautuu poliisi aloittamaan tutkinnan, eikä mitään ilmoitettavaa. Vaikuttaa että tässä suojellaan taas jotain porukkaa.
Papa Legba
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1308
Liittynyt: Ke Elo 22, 2018 8:43 pm

Re: Viisi nuorta potki ja löi Melinan sairaalakuntoon ja jätti tajuttomana vesilätäkköön

Viesti Kirjoittaja Papa Legba »

Tarkoittaako "vahvasti meikattu" mustaa kenkälankkia ja miksi tutkinta aloitetaan 2 viikkoa tapahtumasta?
Se pelle Taponen tulee mieleen.
aumari
Vic Mackey
Viestit: 1995
Liittynyt: Ke Touko 22, 2013 1:46 pm

Re: Viisi nuorta potki ja löi Melinan sairaalakuntoon ja jätti tajuttomana vesilätäkköön

Viesti Kirjoittaja aumari »

Svimba kirjoitti: Ke Marras 02, 2022 11:40 am
matamimimmi kirjoitti: Ke Marras 02, 2022 8:54 am

Piha pyysi tavalliselta näyttäviä, vahvastikin meikattuja, nuoria häipymään. Hän halusi nauttia sikaristaan ja kuulokkeissaan soivasta musiikista rauhassa.

Pyynnöt kaikuivat kuitenkin kuuroille korville.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/vii ... #gs.hhb1xh
Oon täällä aiemminkin pyytänyt että aikuiset antaisivat teinien olla rauhassa, mezä vastaa niin kuin sinne huudetaan.
Ei tollakaan ämmällä ole mitään oikeutta pyytää teinejä häipymään julkiselta paikalta.
Tuota ihmettelin minäkin. Olisi lähtenyt itse pois, vaikka kuinka olisi ollut tapana istahtaa siihen tupakalle. Rikollisestihan tuossa toimivat kun pahoinpitelivät. Kannattais kuitenkin muistaa, että ei ihan ketä tahansa pidä alkaa ohjeistamaan, kun ei tiedä seurauksia.
Svimba
Neuvoja-Jack
Viestit: 568
Liittynyt: Pe Maalis 30, 2018 4:54 pm

Re: Viisi nuorta potki ja löi Melinan sairaalakuntoon ja jätti tajuttomana vesilätäkköön

Viesti Kirjoittaja Svimba »

^^^juu, ei ollut sen Melinan kakaroita, ei niitten tarvii totella jotain vierasta ämmää.
Muutenkin mua ketuttaa miten aikuiset kohtelee teinejä. Ne on nuoria, antakaa niitten olla rauhassa, ihan yhtä iso oikeus niillä on hengata ulkona kuin muillakin.
Olisiko Melina käskenyt iso kokoisia miehiä häipymään?
jee, MV-LEHTI on taas hengissä!!
Vastaa Viestiin