Nuoren postinjakajanaisen murha Vantaan Myyrmäessä 17.11.2022

Suomessa tapahtuneet vielä selvittämättömät henkirikokset
vellinaama
Jack Taylor
Viestit: 17
Liittynyt: Pe Marras 25, 2022 7:46 pm

Re: Nuoren postinjakajanaisen murha Vantaan Myyrmäessä 17.11.2022

Viesti Kirjoittaja vellinaama »

Nuolihaukka kirjoitti:
Ma Marras 28, 2022 11:25 pm
Uomarinteen koululla, Uomatien ja Myyrmäenraitin kulmassa on kamerat korkealla ja kuvaavat sekä raitin, että Uomatien suuntaan. Korkeus sellainen, että kantama riittää varmasti melkein toteemille asti. Näillä kameroilla pystyy ainakin poissulkemaan, ettei ole Myyrmäenraitin pohjoispuolella kulkenut. Raitti itsessään olisi luontainen kulkuväylä, jos esim Myyrmäen aseman kapakoista olisi paikalle saapunut. Sielläkin taitaa vain yksi baari olla, joka yli 24:00 oviaan auki arkena pitää. Bar Hippu tällaisen porukan tapaamispaikka aivan tekopaikan nurkilla, mutta jos nyt oikein tänään näin, niin eivät juuri enää arkisin ole auki. Raitilla urheilutalon edustalla kattavasti kameroita, mutta tuskinpa on niihinkään osunut.

Alueella asuneena ja pyörineenä nistien rappujemmat on aika yleisiä, rauhallisellakin alueella. Olisko jollain piripäällä ollut tarvetta päästä rappuun jemmalle, neitokainen ei ole suostunut avaamaan ja keittänyt yli? Edellisessä kämpässä Myrtsissä tavan tästä törmäsi hämärähemmoihin rapussa, kun myöhään illalla tuli himaan. Jonkun joskus herättelikin hissin oven edestä nukkumasta ja yksi meinasi tulla ovesta läpi, kun kiipeili kattorakenteista kätköjä esille ja tipahti.
Vantaalla jo 2 selvittämätöntä tappoa ? ( lähde ilta-sanomat ) Liittyyxö toisiinsa ?

Starbalia
Poliisikoira Rex
Viestit: 267
Liittynyt: La Helmi 27, 2016 3:37 pm

Re: Nuoren postinjakajanaisen murha Vantaan Myyrmäessä 17.11.2022

Viesti Kirjoittaja Starbalia »

ktaina kirjoitti:
Ma Marras 28, 2022 11:15 pm
Caracalla kirjoitti:
Ma Marras 28, 2022 10:20 pm
En usko edelleenkään suunnitelmallisuuteen. Jos tekijä olisi suunnitellut jutun, hän olisi viimeistellyt uhrin silläkin uhalla, että silminnäkijät tulivat häiritsemään. Nythän uhri eli sairaalaan asti ja jos olisikin selvinnyt, olisi kenties voinut kertoa tuntomerkkejä. Samaten suunnitelmallisuutta vastaan puhuu se, ettei tekijä käyttänyt veistä tai puukkoa eikä tuo tekopaikkakaan ole paras mahdollinen.

Uhrin sattumalta kohdannut ja silmittömässä raivossa riehuva sekopää sen sijaan ei mieti tällaisia. On kuitenkin sen verran tointunut, että keskeyttänyt tekonsa tulleensa häirityksi.

Syntymäpäivän vetäminen juttuun kuulostaa joltain Agatha Christen kirjan juonelta.
Samaa mieltä ehdottomasti..
Joku vit..nisti kaman puutteessa seonnut..itseasiassa tuo syntymäpäivä faktaa on vai..
kaikki uskoo muuten kaiken mitä joku tosi hyvin tuntenut täällä sanoo ja vaikka ois syntymäpäivä niin...
Nisti tai deeku ei osaa ajatella nenäänsä pidemmälle ja toimii hetkessä. Luultavasti doupeissaan haahuilevat kameroihin, rämpivät mätäojan pusikoihin paskomaan vaatteensa kun luulevat olevansa piilossa. Myös näissä nistihommissa pää sekaisin tavoitellaan enemmän ryöstöä, kuin sattumanvaraista tappoa.


Uhri ollut viettämässä iltaa, syntymäpäiviään? Missä? Siviilivaatteissa tullut suoraan jakohommiin? Selvinpäin? Kännissä?

Nuolihaukka
Scooby-Doo
Viestit: 29
Liittynyt: Su Syys 20, 2015 9:01 pm

Re: Nuoren postinjakajanaisen murha Vantaan Myyrmäessä 17.11.2022

Viesti Kirjoittaja Nuolihaukka »

Omituisen hiljaista on kyllä uhrin tunnistamisen osalta. Jos on viettänyt iltaa Myyrmäessä, voisi uhrin liikkeistä tiedottaminen avata uusia väyliä havainnoille myös tekijästä. Nyt mustiin pukeutuneesta miehestä kun kaivataan havaintoja Myyrmäen seudulta, niin pitäisi ilmiantaa itseni lisäksi 200 muuta kulkijaa. Jos uhri ollut jossain alueen kantisporukkojen kuppiloissa, olisi saattanut jäädä mieleen. Ja ehkä täten myös tekijä. Toki olettaen, että huhu illanvietosta pitää edes paikkaansa.

lammas1
Martin Beck
Viestit: 769
Liittynyt: Pe Loka 31, 2014 11:36 am

Re: Nuoren postinjakajanaisen murha Vantaan Myyrmäessä 17.11.2022

Viesti Kirjoittaja lammas1 »

Jasonnn kirjoitti:
Ma Marras 28, 2022 10:23 pm
Caracalla kirjoitti:
Ma Marras 28, 2022 10:20 pm
En usko edelleenkään suunnitelmallisuuteen. Jos tekijä olisi suunnitellut jutun, hän olisi viimeistellyt uhrin silläkin uhalla, että silminnäkijät tulivat häiritsemään. Nythän uhri eli sairaalaan asti ja jos olisikin selvinnyt, olisi kenties voinut kertoa tuntomerkkejä. Samaten suunnitelmallisuutta vastaan puhuu se, ettei tekijä käyttänyt veistä tai puukkoa eikä tuo tekopaikkakaan ole paras mahdollinen.

Uhrin sattumalta kohdannut ja silmittömässä raivossa riehuva sekopää sen sijaan ei mieti tällaisia. On kuitenkin sen verran tointunut, että keskeyttänyt tekonsa tulleensa häirityksi.

Syntymäpäivän vetäminen juttuun kuulostaa joltain Agatha Christen kirjan juonelta.
Olen kertonut ketjussa aiemmin miksi ei ole käyttänyt a-asetta tai teräasetta. Jos huhut siitä pitävät paikkansa että uhrin kasvot oli niin pahasti murskattu ettei poliisikaan voinut veikata uhrin ikää pitää paikkaansa niin kyllä tuon perusteella voi uskoa uhrin jo kuolleen. Tekijä luultavasti jatkanut tekoa hyvin kauan ja olisi jatkanut ties kuinka kauan jos ei häiriötä olisi tullut.
Poliisi ei veikkaile ikää naamasta vaan henkkareista, jos sellaiset henkilöstä löytyy.
Nisti ei kyllä minuuttitolkulla jää ketään potkimaan ja hakkaamaan mutta joku mielenvikanen voisi näin tehdäkkin.

Avatar
Jasonnn
Christopher Lorenzo
Viestit: 1561
Liittynyt: To Elo 01, 2019 9:17 pm

Re: Nuoren postinjakajanaisen murha Vantaan Myyrmäessä 17.11.2022

Viesti Kirjoittaja Jasonnn »

lammas1 kirjoitti:
Ma Marras 28, 2022 11:46 pm
Jasonnn kirjoitti:
Ma Marras 28, 2022 10:23 pm
Caracalla kirjoitti:
Ma Marras 28, 2022 10:20 pm
En usko edelleenkään suunnitelmallisuuteen. Jos tekijä olisi suunnitellut jutun, hän olisi viimeistellyt uhrin silläkin uhalla, että silminnäkijät tulivat häiritsemään. Nythän uhri eli sairaalaan asti ja jos olisikin selvinnyt, olisi kenties voinut kertoa tuntomerkkejä. Samaten suunnitelmallisuutta vastaan puhuu se, ettei tekijä käyttänyt veistä tai puukkoa eikä tuo tekopaikkakaan ole paras mahdollinen.

Uhrin sattumalta kohdannut ja silmittömässä raivossa riehuva sekopää sen sijaan ei mieti tällaisia. On kuitenkin sen verran tointunut, että keskeyttänyt tekonsa tulleensa häirityksi.
Olen kertonut ketjussa aiemmin miksi ei ole käyttänyt a-asetta tai teräasetta. Jos huhut siitä pitävät paikkansa että uhrin kasvot oli niin pahasti murskattu ettei poliisikaan voinut veikata uhrin ikää pitää paikkaansa niin kyllä tuon perusteella voi uskoa uhrin jo kuolleen. Tekijä luultavasti jatkanut tekoa hyvin kauan ja olisi jatkanut ties kuinka kauan jos ei häiriötä olisi tullut.
Poliisi ei veikkaile ikää naamasta vaan henkkareista, jos sellaiset henkilöstä löytyy.
Nisti ei kyllä minuuttitolkulla jää ketään potkimaan ja hakkaamaan mutta joku mielenvikanen voisi näin tehdäkkin.
Siinä tapauksessa voi ja pitää kun yrittää tunnistaa vainajan kasvot sopimaan henkkarii.

Mrs Irmeli
Alokas
Viestit: 9
Liittynyt: Ma Marras 28, 2022 7:27 pm

Re: Nuoren postinjakajanaisen murha Vantaan Myyrmäessä 17.11.2022

Viesti Kirjoittaja Mrs Irmeli »

Tekijän nähty lähtevän Myyrmäentietä Louhelan suuntaan. Tämä ainut todistajako on nämä kaikki tiedot ja faktat antanut, eikä siinä mitään, hyvä niin, jos tämä todistaja on luotettavaksi luokiteltu poliisin toimesta. Kukaan ei tiedä mihin tekijä "katosi", eikä tekijää huono omatunto paina ja poliisikaan ei tiedä mistä tekijää etsisi.
Vähän huolettaa kokonaistilanne.

Avatar
poliisikoiran pentu
Sabrina Duncan
Viestit: 362
Liittynyt: Pe Elo 03, 2018 9:03 pm

Re: Nuoren postinjakajanaisen murha Vantaan Myyrmäessä 17.11.2022

Viesti Kirjoittaja poliisikoiran pentu »

Jos uhri on ollut tuoreeltaan juhlistamassa synttäreitään, hän on voinut somettaa siitä ja sitäkin kautta tekijä on voinut saada tiedon. Jostain syystä viha on ryöpsähtänyt teoksi asti. Samaa mieltä siitä, että tekijä luultavasti tuntee tienoon.

Jos tuntematon tekijä olisi halunnut satunnaisen uhrin, jokin pimeä pusikko olisi ollut "parempi" paikka kuin ison kerrostalon ikkunoiden alla. Ehkä se valikoitui paikaksi, koska uhri ei mennyt aamuyöstä mihinkään syrjään eli tekijän kannalta sopivampaakaan ei ollut.

mavijo
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 12
Liittynyt: To Touko 21, 2020 6:48 pm

Re: Nuoren postinjakajanaisen murha Vantaan Myyrmäessä 17.11.2022

Viesti Kirjoittaja mavijo »

Ihmetyttää näin epämääräiset tuntomerkit tästä tekijästä, ainoastaan että pukeutunut mustiin. Mies. 170-180cm. Uskon että silminnäkijä 1 on tehnyt havaintonsa D-rapun asunnon ikkunasta, on vanhempi henkilö, mahdollisesti eläkeläinen (ollut valveilla ja odotellut Hesarin tuloa, ken tietää), nuorempi henkilö olisi varmaan alkanut napsia kuvia tai videota tapahtumasta. Parkkipaikalta olisi varmasti ollut vaikeampi havaita tapahtumia, edessä on pensasrivistö, eikä taida yöllinen valaistuskaan olla kovin hyvä tuossa talon edessä. Sitä paitsi autolla olisi hyvin voinut ajaa ihan tuohon rapun eteen häiritsemään tekijän toimia ja herättää huomiota tööttäilemällä, ollen silti itse auton sisällä turvassa.

Miten tarkasti todellisuudessa on mahdollista havaita vaatteiden väri mustaksi noissa olosuhteissa? Yön pimeydessä voi moni väri näyttää mustalta, vaikka kyseessä olisi ollut harmaa tai tummansininen vaatekappale. Oliko tekijän pää paljaana (hiusten väri ja pituus?), vai peitetty esim. hupulla tai pipolla? Oliko vaatetus vartalonmyötäinen vai löysä?

Kun silminnäkijä 2 eli roskistyyppi on nähnyt tekijän katutasolta, eikö hän osannut antaa esim. pituuteen ja ruumiinrakenteeseen mitään tarkennusta?

Näkikö roskistyyppi uhrin ja havaitsiko lainkaan millainen tilanne siinä oli menossa? Itse jos olisin roskia viedessä huomannut että raivopäinen hullu riehuu pihalla, niin en olisi sinne roskakatokseen kyllä sumppuun mennyt.

Olen nainen, ja jos yöllä jossain liikun, niin olen todella valppaana ja pyrin havaitsemaan mahdolliset muut liikkeellä olijat (koska heitä ei yleensä juurikaan ole) ja arvioimaan ovatko he mahdollisesti vaaraksi. Olen jakanut Hesaria muutamana kesänä (lomansijaisena), liikuin autolla (alueina ollut Tikkurila, Arabia, Pukinmäki, Vallila Konepajan alue) ja kyllä aina tsekkasin ympäristön ennen kuin poistuin autosta, tai tulin ulos rapusta. Vallilassa Aleksis Kiven kadulla oli kerran eräs raivohullu äijä tulossa Sturenkadun suunnalta, olin just saanut auton parkkiin ja lähdössä jakamaan lehtiä rappuihin, kun kuulin kovaa karjuntaa. Näin että äijä on sen verran kaukana, että ehdin lehtikassini kanssa suljetusta porttikongista sisään jakamaan kyseisen talon raput. Kun tulin takaisin, katsoin tietysti ensin että vaara on ohi, mutta näin että äijä oli ohi kulkiessaan kaatanut kaikki kadun varteen jätetyt polkupyörät. Varmaan olisi turpaan tullut jos olisin tielleen osunut. Ja kerran oli eräs mummo tullut yöpaidassaan tuolla samaisella kadulla sinne ulos katselemaan että missä Hesarin jakaja viipyy, minua kun oli autoilevana neuvottu jakamaan reitti päinvastaisessa suunnassa kuin se henkilö jota tuurasin, ja hän liikkui kärryjen kanssa. Vanhukset erityisesti odottavat lehteään, joten joku muukin vanhus saattaisi kyllä olla silminnäkijänä tässä. Vanhemmat ihmiset kai tota fyysistä lehteä enemmän tilaavatkin. Tämä jakaja (uhri) taisi vielä olla aikalailla reittinsä alussa, kun kello oli 3.30, klo 6-7 mennessä piti lehdet olla jaettu, ainakin kun 2015 viimeksi tota hommaa tein.

Itse uskon että uhri on valikoitunut aivan randomisti, koska on paikalle osunut. Tekijä olisi saattanut sivuuttaa itseään isomman ja saamaa sukupuolta olevan henkilön, mutta aggressio purkautui silmittömästi tähän pieneen naiseen, aggressioitahan on noin yleensä helpompi kohdistaa itseään heikompiin olentoihin, ainakin niin että itselle ei käy kuinkaan. Varsin raukkamaista siis noin pohjimmiltaan.

Arvellaanko tämän tekijän tulleen paikan päälle Kaivokselan suunnasta? Mietin sitäkin, että voisiko tekijä olla yötöistä tulossa. Myyrmäen alueella ainakaan taida olla ravintoloita tai kapakoita, jotka olisivat noin myöhään olleet auki, mitenkähän Kaivokselassa? Mutta jos tekijä olikin palaamassa töistä, ja hänellä oli ollut vittumainen työpäivä, ja asiat muutenkin perseellään. Miksi tekijä liikkui tuohon aikaan tuon talon pihapiirissä, käyttikö hän jotain oikotietä kulkiessaan, eli paikat olivat hänelle tuttuja ennestään? Veikkaan että hän asuu tai on asunut lähistöllä. On saattanut tietysti olla palaamassa joltain kyläreissultakin, mutta asunee kuitenkin lähistöllä, kun ei ole havaintoja että olisi junaan tai bussiin noussut, saati taksia ottanut. Jos olisi autolla ollut liikenteessä, niin se olisi varmaan ollut kyläpaikan, tai työpaikan läheisyydessä.

En usko siihen että tämä murha olisi suunniteltu juttu, ja tekijä olisi suunnitellut tekevänsä teon juuri tuossa paikassa. Hesarit saattavat tulla jakajille painosta tunnin, parikin myöhässä, joten aika pitkään notkumiseen olisi saanut tekijä varautua tuossa talon pihamaalla. Ja eikös jakajien työvuorot mene 6 yötä jakoa, kaksi vapaata, niin mistäs tekijä olisi edes tiennyt, onko uhri tuona yönä työvuorossa.

Tekstiä jaksotettu
-NILS-

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11302
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Nuoren postinjakajanaisen murha Vantaan Myyrmäessä 17.11.2022

Viesti Kirjoittaja URSA »

Kumpi on todennäköisemmin pelkkä yhteensattuma? Se että uhrilla oli syntymäpäivä, vai se että Simonkylän puukotuksesta oli yhdeksän päivää?

Itse en oikein usko että Vantaalla tapahtuisi kaksi noin samanlaista väkivaltarikosta yhdeksän päivän välein eikä niillä olisi mitään yhteyttä.

17 kilometrin välimatka ei ole matka eikä mikään polkupyörällä. En tarkoita että murhaaja olisi joku spandexpöksy, vaan joku joka liikkuu laajalla alueella koska pyöräilee. Pyörä on saattanut odottaa vaikka siellä joen varressa puskissa sen aikaa, kun murhaaja etsi sopivaa uhria.

Murhaajalla oli varmasti tarkoitus saada uhri hengiltä. Oli vain ensiavun ja lääkäreiden ansiosta, että uhri kesti hengissä vähän kauemmin.

Asseri2000
Armas Tammelin
Viestit: 89
Liittynyt: Su Syys 20, 2020 6:59 pm

Re: Nuoren postinjakajanaisen murha Vantaan Myyrmäessä 17.11.2022

Viesti Kirjoittaja Asseri2000 »

Roskakatos-silminnäkijä on ilmoittautunut poliisille.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/0c65 ... fb7851176f

Myyrmäen postimurhassa ei ole tällä hetkellä epäiltyä – poliisi kaipaa yhä vihjeitä

Tuotu esiin uutisen otsikko linkin takaa
-NILS-

OikeusEnnenKakkia
Susikoski
Viestit: 33
Liittynyt: Ti Marras 29, 2022 12:25 am

Re: Nuoren postinjakajanaisen murha Vantaan Myyrmäessä 17.11.2022

Viesti Kirjoittaja OikeusEnnenKakkia »

Toista viikkoa on jo tapahtuneesta eikä uhrin henkilöllisyydestä ole kukaan vuotanut tietoja someen. Kuis nyt näin?

Konalan kettu
Scooby-Doo
Viestit: 23
Liittynyt: Ma Marras 28, 2022 7:52 pm

Re: Nuoren postinjakajanaisen murha Vantaan Myyrmäessä 17.11.2022

Viesti Kirjoittaja Konalan kettu »

Jos tekijä oli uhrille entuudestaan tuttu, voisiko selittää sen, että uhri ei ole tajunnut huutaa apua missään vaiheessa? Toki todennäköisempää on, että kaikki on tapahtunut niin nopeaan, että ei ole ehtinyt tekemään tai puolustautumaan mitenkään.

Kirkonmaa
Susikoski
Viestit: 34
Liittynyt: Ma Marras 14, 2022 7:49 pm

Re: Nuoren postinjakajanaisen murha Vantaan Myyrmäessä 17.11.2022

Viesti Kirjoittaja Kirkonmaa »

Itseltäni on mennyt tuo Simonkylän puukotus ohi uutisissa ja pari uutista googlattuani huomasin, että niissä on mainittu uhrin olleen "henkilö". Onko jossain mainittu tuon tapauksen uhrin sukupuolta?

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11302
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Nuoren postinjakajanaisen murha Vantaan Myyrmäessä 17.11.2022

Viesti Kirjoittaja URSA »

Mielestäni Simonkylän puukotuksen uhrin on kerrottu olevan mies. Siksi siitä ei ole ollutkaan niin suuria uutisotsikoita, ja sitä luuli nopealla uutisen vilkaisulla joksikin tyypilliseksi riidasta alkaneeksi humalaisten tappeluksi. Ilmeisesti se ei kuitenkaan ole ollut sellainen.

Vauhtimaggara
Jack Taylor
Viestit: 15
Liittynyt: Pe Kesä 10, 2022 7:24 pm

Re: Nuoren postinjakajanaisen murha Vantaan Myyrmäessä 17.11.2022

Viesti Kirjoittaja Vauhtimaggara »

realisti-lissu kirjoitti:
Ma Marras 28, 2022 2:31 am
Miten pitkä matka Pikku- huopalahdesta tulee tähän postinjakajan murhapaikalle? Toistan itseäni, mutta jos muistatte naisen pahoinpitelyn taannoin, jossa joukkio mustiin pukeutuneita kävi yksinäisen naisen kimppuun, Melina niminen rouva oli kyseessä, niin silloinhan yksi näistä nuorista ja ehkä väkivaltaisin oli sanonut, että ole onnellinen etten tapa sinua tms. Myöskin aamuyön tunteina tapahtui.
10km, junalla menisi joku 20min ripeän kävelyn kanssa, mutta niitä ei enää tuohon aikaan kulje. Dösällä pitäisi mennä ja menis joku +40min (muistelisin, en ole koskaan dösällä tuota reittiä mennyt), joka tapauksessa murhasta kotiin tunnissa on aika vaikea rasti tuohon aikaan ilman autoa.

Vastaa Viestiin