Poika heitti äitinsä nuotioon – palovammoista hengenvaara

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7480
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Poika heitti äitinsä nuotioon – palovammoista hengenvaara

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

39-vuotias mies pahoinpiteli oman äitinsä syyskuussa Etelä-Karjalassa. Poika heitti äitinsä nuotioon sekä kuristi, löi ja potki tätä. Äiti menetti pahoinpitelyn aikana tajuntansa, mutta poika jatkoi pahoinpitelyä vielä tämän jälkeenkin.

Raakaa väkivaltatapausta puitiin Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa joulukuun alussa. Syyttäjä vaatii pojalle vähintään neljän vuoden vankeusrangaistusta.
Pojan äidilleen aiheuttamat vammat olivat vakavia. Nuotioon heittämisestä aiheutunut palovamma oli laaja, ja se myös tulehtui osin. Syyttäjän mukaan poika aiheutti menettelyllään äidille hengenvaaran, sillä tulehduksesta seurasi verenmyrkytys.
– Pahoinpitely on tehty erityisen julmalla tavalla ottaen huomioon pahoinpitelyn kohdistuneen maassa tajuttomana ja puolustuskyvyttömänä makaavaan [äitiin], sekä erityisen raa'alla tavalla huomioon ottaen [syytetyn] tällöin potkineen [äitiä] voimakkaasti päähän.

Poika ja äiti asuivat siis saman katon alla. Syyttäjän mukaan pahoinpitely oli jatkunut jo vuosia, ja poika oli jo kahdesti aiemmin tuomittu äitinsä pahoinpitelystä.
Törkeän pahoinpitelyn lisäksi syyttäjä vaatii pojalle rangaistusta lokakuussa tapahtuneesta ryöstöstä, laittomasta uhkauksesta ja vahingonteosta. Näissä uhrina on toinen henkilö. Poika on myöntänyt näitä tekoja osittain.

Käräjäoikeus antaa tuomionsa myöhemmin.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/521c ... b09ec7c7dd
canis lupus
Javier Pena
Viestit: 1884
Liittynyt: Pe Tammi 10, 2020 11:35 pm

Re: Poika heitti äitinsä nuotioon – palovammoista hengenvaara

Viesti Kirjoittaja canis lupus »

Etleläkarjalaisittain ihan normi äitipoikasuhde. Hajaantukaa, ei mitään nähtävää.
Mens malus in corpore sano
Waja
Jane Marple
Viestit: 1098
Liittynyt: La Maalis 07, 2009 2:36 pm

Re: Poika heitti äitinsä nuotioon – palovammoista hengenvaara

Viesti Kirjoittaja Waja »

Syyttäjä vaatii neljää vuotta...
Tällaisen epäonnistuneen ihmiskuvatuksen loppusijoitus paikan tulisi olla tukevasti telkien takana terveydenhoito viranomaisten valvonnassa. Ei siis mitään alennuksia vapaaksi pääsyyn. Ugh.
Kummisetä
Jessica Fletcher
Viestit: 3248
Liittynyt: Ma Joulu 16, 2019 4:52 pm

Re: Poika heitti äitinsä nuotioon – palovammoista hengenvaara

Viesti Kirjoittaja Kummisetä »

Tuollaselle uuvatille ainoa oikea rangaistus olisi valtiollisen pyövelin antama niskalaukaus.
Harmi ettei kuolemantuomio ole Suomessa käytössä -siis virallisesti.
qurqo kirjoitti: To Loka 26, 2023 9:01 pm Ei renkaat mustaa piirrä, kuin lukkiutuneena.
:mrgreen:
Sienisalaatti
Vic Mackey
Viestit: 1928
Liittynyt: Ma Huhti 12, 2021 5:34 pm

Re: Poika heitti äitinsä nuotioon – palovammoista hengenvaara

Viesti Kirjoittaja Sienisalaatti »

Saman katon alla asuminen tuossa iässä sekä noin raaka hyökkäys omaa läheistä kohtaan viittaa kyllä mm. graaveihin mielenterveysongelmiin, jopa mielisairauteen. Outoa, ettei mielentilatutkimusta ole vaadittu.
Oikeudesta viis, kunhan laki säilyy! Eikä mitään henkilökohtaista ketään kohtaan, asiat vain asioina täällä.
Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6658
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: Poika heitti äitinsä nuotioon – palovammoista hengenvaara

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Waja kirjoitti: Ke Joulu 07, 2022 4:42 pm Syyttäjä vaatii neljää vuotta...
Ja rikosnimikkeenä vain törkeä pahoinpitely. Olisi nyt edes tapon yritystä hakenut tuolla toiminnalla ja lopputuloksella.
Likeavirgin
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4632
Liittynyt: Su Huhti 19, 2020 8:18 pm

Re: Poika heitti äitinsä nuotioon – palovammoista hengenvaara

Viesti Kirjoittaja Likeavirgin »

Mikä helvetin poikanen 39-vuotias aikuinen mies on? Otsikon pitäisi olla aikuinen mieslapsi ja elämäntapaluuseri heitti äitinsä..
originalnightstalker
Martin Riggs
Viestit: 645
Liittynyt: Ke Huhti 25, 2018 7:10 pm

Re: Poika heitti äitinsä nuotioon – palovammoista hengenvaara

Viesti Kirjoittaja originalnightstalker »

Aizerbaidzan kirjoitti: Ke Joulu 07, 2022 6:12 pm
Waja kirjoitti: Ke Joulu 07, 2022 4:42 pm Syyttäjä vaatii neljää vuotta...
Ja rikosnimikkeenä vain törkeä pahoinpitely. Olisi nyt edes tapon yritystä hakenut tuolla toiminnalla ja lopputuloksella.
itsekkin mietin että ois hakenut murhan yrityksenä, en oo koskaan ymmärtäny miten elävältä polttamiset tai niiden yritykset voisi olla tappoja tai tapon yrityksiä, onhan tuo yksi raaimmista tavoista joku tappaa
Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6658
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: Poika heitti äitinsä nuotioon – palovammoista hengenvaara

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: Ke Joulu 07, 2022 3:26 pmPoika ja äiti asuivat siis saman katon alla. Syyttäjän mukaan pahoinpitely oli jatkunut jo vuosia, ja poika oli jo kahdesti aiemmin tuomittu äitinsä pahoinpitelystä.
Mitenköhän sitten, kun poika tästä vapautuu? Jos äiti ajattelee omaa turvallisuuttaan yhtään, niin tuskin on poika enää tervetullut äidin lihapatojen ääreen.
Papa Legba
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1308
Liittynyt: Ke Elo 22, 2018 8:43 pm

Re: Poika heitti äitinsä nuotioon – palovammoista hengenvaara

Viesti Kirjoittaja Papa Legba »

Jos joku vankilassa hoitaa tämän ongelman niin lähetän bonuksen.
Avatar
ajanpatina
Jack Bauer
Viestit: 973
Liittynyt: Ma Syys 30, 2013 5:08 pm
Paikkakunta: Loimaa, Tampere
Viesti:

Re: Poika heitti äitinsä nuotioon – palovammoista hengenvaara

Viesti Kirjoittaja ajanpatina »

Kummisetä kirjoitti: Ke Joulu 07, 2022 5:10 pm Tuollaselle uuvatille ainoa oikea rangaistus olisi valtiollisen pyövelin antama niskalaukaus.
Harmi ettei kuolemantuomio ole Suomessa käytössä -siis virallisesti.
Jep, samaa mieltä ollaan. Harmi, kun ei ole kuolemantuomio käytössä, vaan kriminaalien paapominen.
Funtsasin tässä, kumpi tulee halavemmaksi, kuula vaiko köysi...!?
Noh, kuulalla tulee suttusta jälkee ja siivoominenkin maksaa...
Köydellä ei tuu suttua ja periaatteessa samalla köyden pätkällä kyllä pystyy venyttään monekin niskanikamia...
Siis ns. lyhyellä köydellä hirttäen. :twisted:
Kaikella on aikansa.
Avatar
Kaizer Sose
Jane Marple
Viestit: 1009
Liittynyt: To Elo 11, 2011 12:05 am

Re: Poika heitti äitinsä nuotioon – palovammoista hengenvaara

Viesti Kirjoittaja Kaizer Sose »

Kovin usein jos ei miltei aina näissä keisseissä joissa mies tai nainen surmaa vanhempansa niin surmaaja asuu vanhempiensa nurkissa ja on joku keski ikäinen aikamies aka vanhapoika. Mielenterveys häröt kait useinmiten motivaattorina eikä kait sitä kukaan tuon ikäinen terveppäisenä vanhempiensa kanssa asuisikaan.
Tuokaa minulle Alfredo Carcian pää ja hillosipuleita niin ette näe enää koskaan nälkää.
qurqo
Theo Kojak
Viestit: 1189
Liittynyt: Ma Syys 13, 2021 1:25 pm

Re: Poika heitti äitinsä nuotioon – palovammoista hengenvaara

Viesti Kirjoittaja qurqo »

Tässä kyseisessä tapauksessa oli pojan huumeidenkäyttö taustalla. Äitinsä touhua sivusta katseli ja rahoitti. Kaiketi kuvitteli, että se jonain päivänä huumeiden käytön lopettaisi omasta aloitteesta.
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Poika heitti äitinsä nuotioon – palovammoista hengenvaara

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

originalnightstalker kirjoitti: Ke Joulu 07, 2022 6:51 pm itsekkin mietin että ois hakenut murhan yrityksenä, en oo koskaan ymmärtäny miten elävältä polttamiset tai niiden yritykset voisi olla tappoja tai tapon yrityksiä, onhan tuo yksi raaimmista tavoista joku tappaa
Samaa mieltä, jos tuosta törkypitelystä halutaan poiketa. Nimikettä ja tuota 4-vuoden vaadetta en oikein muuten voi ymmärtää kuin niin, että äidin mielipidettä on kuultu, eikä tämä ole halunnut lähteä maksimit piipussa selvästi epävakaata poikaansa vastaan. Voi olla, että pojalle oikea paikka olisi Niuva/Waasa, kun jää olo, että väärä tuomio voi kostautua äidille?

Noin muuten, törkypitelyn rangaistusasteikko on 1-10 vuotta, joten sinällään sillä ja tapon yrityksellä ei olisi suurta eroa, jos skaalojen yläpäitäkin käytettäisii joskus.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Poika heitti äitinsä nuotioon – palovammoista hengenvaara

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

originalnightstalker kirjoitti: Ke Joulu 07, 2022 6:51 pm itsekkin mietin että ois hakenut murhan yrityksenä, en oo koskaan ymmärtäny miten elävältä polttamiset tai niiden yritykset voisi olla tappoja tai tapon yrityksiä, onhan tuo yksi raaimmista tavoista joku tappaa
Samaa mieltä, jos tuosta törkypitelystä halutaan poiketa. Nimikettä ja tuota 4-vuoden vaadetta en oikein muuten voi ymmärtää kuin niin, että äidin mielipidettä on kuultu, eikä tämä ole halunnut lähteä maksimit piipussa selvästi epävakaata poikaansa vastaan. Voi olla, että pojalle oikea paikka olisi Niuva/Waasa, kun jää olo, että väärä tuomio voi kostautua äidille?

Noin muuten, törkypitelyn rangaistusasteikko on 1-10 vuotta, joten sinällään sillä ja tapon yrityksellä ei olisi suurta eroa, jos skaalojen yläpäitäkin käytettäisiin joskus.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
Vastaa Viestiin