Miljoonahuijaus - Securitasin turvapäällikkö ja sosiaalityöntekijä epäiltyinä

Otsikon mukaisesti. Myös onnettomuudet pienistä suuriin. Pohjustamattomat keskustelunavaukset.
Likeavirgin
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4632
Liittynyt: Su Huhti 19, 2020 8:18 pm

Re: Miljoonahuijaus - Securitasin turvapäällikkö ja sosiaalityöntekijä epäiltyinä

Viesti Kirjoittaja Likeavirgin »

MTV Uutisten tietojen mukaan Securitaksen entinen turvallisuuspomo oli luonut uhkakuvaa naisen ex-miehestä, jolla olisi kytköksiä terroristijärjestö Isisiin liittyviin henkilöihin.

Muun muassa tästä syystä ulkomaalaistaustaiselle naiselle järjestettiin ympärivuorokautista vartiointia, mikä on yksityishenkilön ollessa kyseessä hyvin poikkeuksellista. MTV Uutisten tietojen mukaan naisen olinpaikkaa oli myös vaihdeltu naisen suojelun tarpeeseen vedoten.

MTV Uutisten tietojen mukaan poliisitutkinnassa on kuitenkin tullut ilmi, että uhka on ollut aiheeton.

Sosiaalitoimi maksoi kaikista näistä turvapalveluista Securitakselle.

Tavoiteltiinko taloudellista etua?
MTV Uutisten tietojen mukaan ex-turvallisuuspäällikkö olisi tavoitellut asiassa henkilökohtaista taloudellista etua. Poliisi selvittää myös sitä, ovatko entinen turvallisuuspäällikkö ja sosiaalitoimen virkamies toimineet asiassa yksissä tuumin rikoksia tehdessään.

Entinen turvallisuuspäällikkö kiistää syyllistyneensä rikokseen.

Poliisin mukaan rikostutkinta tulee kestämään kuukausia ja se voi vielä laajentua.
Tässähän nämä olennaisimmat, Securitaksen pomo on hakenut rahaa keksimällä uhkan ja erehdyttänyt sosiaaliviranomaista, sosiaaliviranomainen kauhistellessaan tunteiden vallassa ylittänyt omat toimivaltuutensa ja tämä Securitaksen pomo ei ole omasta mielestään tehnyt mitään väärää, koska eihän se hullu ole joka pyytää vaan..

Törkeä petoshan tuo on kaikinpuolin. Toivottavasti rahat ja omaisuus ulosmitataan valtiolle.

Flame
Susikoski
Viestit: 33
Liittynyt: Ti Joulu 01, 2015 10:59 pm

Re: Miljoonahuijaus - Securitasin turvapäällikkö ja sosiaalityöntekijä epäiltyinä

Viesti Kirjoittaja Flame »

Hevosmiesten tietotoimisto kertoi, että Secun pää olisi maalaillut tästä ISIS-kaverista sen verran isoja piruja seinälle, että painostuksen alla sosiaalipuoli on lähtenyt palvelua häneltä ostamaan.

TuskaistaTietoa
Axel Foley
Viestit: 2312
Liittynyt: Ke Touko 20, 2015 9:34 pm

Re: Miljoonahuijaus - Securitasin turvapäällikkö ja sosiaalityöntekijä epäiltyinä

Viesti Kirjoittaja TuskaistaTietoa »

hallussa on kirjoitti:
Ma Tammi 23, 2023 7:27 pm
Eli Securitas, sen lobbarit ja sisäministeriön korruptoituneet virkamiehet ovat jo keskenään lyöneet lukkoon miten asia hoidetaan, ihan riippumatta siitä mitä kaikkien ulottuvilla olevat videot näyttävät (->mm selkeän pahoinpitelyn).
Securitaksen turvallisuuspäällikönkin tapauksessa case on rajusti rajattu korkeintaan häneen. Ei esimerkiksi kysellä, että hetkonen onko normaalia, että turvallisuuspäällikön natsoilla ilman esimerkiksi esihenkilöä hoidettaisiin rutiinilla kolmen miljoonan diilejä.

Tämä ja kolme seuraavaa viestiä siirretty Iso Omena -ketjusta
-NILS-

hallussa on
Lauri Hanhivaara
Viestit: 132
Liittynyt: Su Tammi 08, 2023 2:15 am

Re: Miljoonahuijaus - Securitasin turvapäällikkö ja sosiaalityöntekijä epäiltyinä

Viesti Kirjoittaja hallussa on »

TuskaistaTietoa kirjoitti:
Ma Tammi 23, 2023 8:14 pm
hallussa on kirjoitti:
Ma Tammi 23, 2023 7:27 pm
Eli Securitas, sen lobbarit ja sisäministeriön korruptoituneet virkamiehet ovat jo keskenään lyöneet lukkoon miten asia hoidetaan, ihan riippumatta siitä mitä kaikkien ulottuvilla olevat videot näyttävät (->mm selkeän pahoinpitelyn).
Securitaksen turvallisuuspäällikönkin tapauksessa case on rajusti rajattu korkeintaan häneen. Ei esimerkiksi kysellä, että hetkonen onko normaalia, että turvallisuuspäällikön natsoilla ilman esimerkiksi esihenkilöä hoidettaisiin rutiinilla kolmen miljoonan diilejä.
Tämä on alalla yleinen käytäntö, tiedetään miten myydään tarpeettomia palveluita isolla rahalla.
Saunailtaa tai lomamatkaa vastaan saa jo isot laskutukset aikaan.
Kyllä koko johtoryhmä on tietoinen isoista kaupoista, porukalla suunniteltu.
rikoksella satu hyöty tulee periä securitas yhtiöltä.
Securitas ja avarn security kuka on antanut teille vallan mielivaltaisesti määrittää normaalin / epänormaalin käytöksen rajat valvomissanne tiloissa ja jopa niiden ulkopuolellakin ?

Avatar
da-n7007
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 99
Liittynyt: Ma Joulu 05, 2022 5:51 pm

Re: Miljoonahuijaus - Securitasin turvapäällikkö ja sosiaalityöntekijä epäiltyinä

Viesti Kirjoittaja da-n7007 »

Jos tässä tapauksessa on menossa valkopesu suomalaiseen hyväveli-tyyiin, sopii oikeuslaitoksen hävetä. Alkaa kuulostaa ihan politiikalta, kenenkös paikka on aukeamassa ja ketäkös sinne nyt jäsenkirjalla ajetaan.. Huhhuh. Haloo Henriksson!
- Miä en purematta niele.

TuskaistaTietoa
Axel Foley
Viestit: 2312
Liittynyt: Ke Touko 20, 2015 9:34 pm

Re: Miljoonahuijaus - Securitasin turvapäällikkö ja sosiaalityöntekijä epäiltyinä

Viesti Kirjoittaja TuskaistaTietoa »

Securitaksen liikevaihto on 120 miljoonaa, ja tulos 18 miljoonaa. Jos joku kuvittelee, että kolmen miljoonan diili, josta voi olettaa keskimääräistä reilusti suurempaa tuottoa ei mene toimarin kautta automaattisesti tarkasti tarkistaen jokaisen pilkun paikan, niin erehtyy.

TuskaistaTietoa
Axel Foley
Viestit: 2312
Liittynyt: Ke Touko 20, 2015 9:34 pm

Re: Miljoonahuijaus - Securitasin turvapäällikkö ja sosiaalityöntekijä epäiltyinä

Viesti Kirjoittaja TuskaistaTietoa »

Amatimies kirjoitti:
Ti Tammi 24, 2023 8:45 am
TuskaistaTietoa kirjoitti:
Ti Tammi 24, 2023 1:28 am
Amatimies kirjoitti:
Ti Tammi 24, 2023 12:17 am
Ei ne kaikki mene, varmasti tietoinen isommista diileistä mutta ei todellakaan lue kaikkia tuon kokoisia sopimuksia saati tarkista summia.
Kyse on 1/40 osa koko vuoden liikevaihdosta, ja tuota suurempi osa koko vuoden tuloksesta. Pääosan tullesta siitä, että yhäkin vartioiden Isoa Omenaa yrityskulttuurisella tavalla, kuten ollaan tehty jo viimeiset x vuotta.

Sanoisin, että jos toimitusjohtaja ei ole asiaan hyvin tarkkaan perehtynyt, niin sitten jätti yhden koko vuoden tärkeimmistä töistään tekemättä. Miksi sitä toimarille palkkaa maksetaan, jos ei siitä, että pitää yrityksen ulkona laittomuuksista joista voi olla suurta vahinkoa yrityksen maineelle, ja aiheuttaa miljoonaluokan vahingonkorvausvaateet kaupan päälle.
Mitähän se sopimuksen lukeminen olisi auttanut, myytiin mitä asiakas tilasi. Ainut epäselvä asia on siinä väritettiinkö uhkakuvaa jonka vuoksi hankinta tehtiin, ei se mistään sopimuksesta käy ilmi. Eikä tuolla ole mitään tekemistä Iso-omenan kanssa. Mutta hyvä että sinulla on tietoa mitä toimitusjohtajan tehtäviin kuuluu...
Sopimuksen tekeminen on ollut ilmiselvän laitonta, kun nyt sen tehnyttä virkahenkilöä epäillään toimivaltansa ylittämisestä. Joka ei hirveä ihme ole, koska ei julkisellakaan sektorilla asiat ihan niin perseellään ole, että joku random sossutäti voisi polttaa kolme miljoonaa minne vaan haluaa. Riskit kuitenkin asiassa ovat ilmeiset, eli ensinnäkin kolme miljoonaa voipi lähteä Securitakselta pois, eikä vain rikoshyöty, ja toisaalta rikosoikeudellinen vastuu voi ulottua kaikkiin niihin, jotka olivat mukana rikollisessa toiminnassa eikä siinä minä olen idiootti enkä ymmärrä argumentointi välttämättä riitä. Kun noin on on Securitaksen toimitusjohtaja nolo pelle mitä osaamiseen työtehtävien suorittamisesta tulee. Vetää yhtä persiilleen, kuin alaisensakin.

Yleisesti tässä tapauksessa oikea taho syytöksille on tietysti hierarkian yläportaat. Ihmiset syyttävät vartijoita, vaikka todelliset tarinan konnat ovat esimerkiksi Securitaksen johdossa, eri tyyppisten etujärjestöjen johdossa jne. Siellä ne kulttuurit rakennetaan ihan tarkoituksella.

Tämä ja kaksi seuraavaa viestiä siirretty Iso Omena-ketjusta
-NILS-

Amatimies
Alibin satunnaislukija
Viestit: 58
Liittynyt: Ma Tammi 09, 2023 6:09 pm

Re: Miljoonahuijaus - Securitasin turvapäällikkö ja sosiaalityöntekijä epäiltyinä

Viesti Kirjoittaja Amatimies »

TuskaistaTietoa kirjoitti:
Ti Tammi 24, 2023 4:40 pm

Sopimuksen tekeminen on ollut ilmiselvän laitonta, kun nyt sen tehnyttä virkahenkilöä epäillään toimivaltansa ylittämisestä. Joka ei hirveä ihme ole, koska ei julkisellakaan sektorilla asiat ihan niin perseellään ole, että joku random sossutäti voisi polttaa kolme miljoonaa minne vaan haluaa. Riskit kuitenkin asiassa ovat ilmeiset, eli ensinnäkin kolme miljoonaa voipi lähteä Securitakselta pois, eikä vain rikoshyöty, ja toisaalta rikosoikeudellinen vastuu voi ulottua kaikkiin niihin, jotka olivat mukana rikollisessa toiminnassa eikä siinä minä olen idiootti enkä ymmärrä argumentointi välttämättä riitä. Kun noin on on Securitaksen toimitusjohtaja nolo pelle mitä osaamiseen työtehtävien suorittamisesta tulee. Vetää yhtä persiilleen, kuin alaisensakin.

Yleisesti tässä tapauksessa oikea taho syytöksille on tietysti hierarkian yläportaat. Ihmiset syyttävät vartijoita, vaikka todelliset tarinan konnat ovat esimerkiksi Securitaksen johdossa, eri tyyppisten etujärjestöjen johdossa jne. Siellä ne kulttuurit rakennetaan ihan tarkoituksella.
Tuosta aiheesta on ihan oma ketjunsa, annetaan poliisin selvittää mistä kyse. Hyvä kuitenkin muistaa että "Turvapalveluiden hankinnasta päättänyttä sosiaalitoimen edustajaa puolestaan epäillään virkarikoksesta. Poliisi epäilee hänen ylittäneen valtuutensa päättäessään huomattavista hankinnoista ilman tosiasiallista oikeutta niihin."

Tuon suuruiset hankinnat julkisella puolella edellyttää kilpailutusta, todennäköisesti puitesopimus on ollut jo voimassa ja tämä tilaus on tehty sen ehtojen ja hintojen mukaisesti. Toimitusjohtaja on tuon puitesopimuksen varmastikin hyväksynyt. Yleisellä tasolla kommentoisin että kyllä vastuu on ensisijaisesti tilaajalla arvioida palvelun tarpeellisuutta ja hinnan sopivuutta, palvelun toimittajalla sen sijaan on vastuu toimittaa sovitun mukainen palvelu. Kyseisessä tapauksessa on hieman ihmeellistä miksi uhka-arviossa on käännytty yksityisen tahon eikä viranomaisen puoleen. Kuulostaa hieman siltä että sosiaalitoimen edustaja on saanut kuraa hankinnastaan ja yrittää sitten sysätä syytä palvelun tuottajalle. Jutussa ei kerrota että kumpikaan osapuoli olisi hyötynyt itse taloudellisesti kaupasta, eli mistään rahan kavaltamisesta ei ilmeisesti ole kyse vaan siitä oliko annettu uhkakuva tahallisesti liioiteltu/valheellinen ja oliko hankkija ylittänyt oikeutensa (ilmiselvästi oli).

Leikkisästi verrattuna tilanne on hieman sama kuin että ostaisit siivousfirmalta kalliin ikkunan pesun koska heidän myyjänsä oli sitä mieltä että sinun ikkunasi ovat likaiset. Puolisosi saa laskun ja nostaa metelin että miksi olet tällaista hankkinut. Vierittääksesi syyn pois itseltäsi keksit riitauttaa asian sillä verukkeella ettei lasit oikeasti olleetkaan likakset ja että palvelua tarjottiin turhaan, peräti erehdyttämismielessä.

TuskaistaTietoa
Axel Foley
Viestit: 2312
Liittynyt: Ke Touko 20, 2015 9:34 pm

Re: Miljoonahuijaus - Securitasin turvapäällikkö ja sosiaalityöntekijä epäiltyinä

Viesti Kirjoittaja TuskaistaTietoa »

Amatimies kirjoitti:
Ti Tammi 24, 2023 6:32 pm
Tuon suuruiset hankinnat julkisella puolella edellyttää kilpailutusta, todennäköisesti puitesopimus on ollut jo voimassa ja tämä tilaus on tehty sen ehtojen ja hintojen mukaisesti. Toimitusjohtaja on tuon puitesopimuksen varmastikin hyväksynyt. Yleisellä tasolla kommentoisin että kyllä vastuu on ensisijaisesti tilaajalla arvioida palvelun tarpeellisuutta ja hinnan sopivuutta, palvelun toimittajalla sen sijaan on vastuu toimittaa sovitun mukainen palvelu. Kyseisessä tapauksessa on hieman ihmeellistä miksi uhka-arviossa on käännytty yksityisen tahon eikä viranomaisen puoleen.
Tuskinpa on tuollaisessa hankinnassa ehditty mitään kilpailuttamaan. Jonkinlainen perussopimus voi olla.

Palvelun toimittajalla luonnollisesti on vastuu siitä, että sopimus mikä tehdään on laillinen. Eli että esimerkiksi hankkijalla on natsat sopimuksen tekemiseen. Muutoinhan asia voidaan perustellusti riitauttaa.

Liittyy tähän kyseenalaiseen asiaan niin, että kyseessähän on systemaattinen täysi perseily, mitä vartiointialaan tulee. Tässä pitää myös ottaa esiin se, että poliisi tosiaan toimii systemaattisesti niin, että jos joku on tekemässä rikosilmoitusta vartijoista pyrkii poliisi puhumaan henkilön olemaan jättämättä ilmoitusta. Kun kuitenkin lain peruslähtökohta pitäisi olla mm. kansalaisten yhtenäinen kohtelu lain edessä jne. Jossa siis tuollainen on rinnastettavissa siihen, että joku tulee jättämään raiskauksesta rikosilmoitusta ja poliisi alkaa suostuttelemaan, että jos nyt antaisitkin tällä kertaa asian olla. Olennaista kuitenkin on erityisesti, että vartiointiyritykset ovat voittoa tavoittelevia liikeyrityksiä, eivätkä mitään hyväntekeväisyysorganisaatioita.

Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7196
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Miljoonahuijaus - Securitasin turvapäällikkö ja sosiaalityöntekijä epäiltyinä

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

MTV:n rikostoimittaja Pekka Lehtinen kertoi Huomenta Suomen Rikostoimittajat-osiossa uusia tietoja tapaukseen liittyen.
Tiedot antavat hyvin erikoisen, jopa absurdin, kuvan ulkomaalaisnaiselle tarjotuista turvapalveluista.
Lehtinen kertoo tilanteesta, jossa suojeltavana ollut nainen oli saanut entiseltä miesystävältään lahjaksi kissan. Vääräksi epäillyn turvallisuusuhan takia tuo kissa oli aiheuttanut poikkeuksellisia turvallisuustoimia.
– Kissaa on tarkasti tutkittu, onko siellä mahdollista mikrofonia, pommia tai muuta, Lehtinen kertoo.
– Kissa on kyllä sitten niin sanotusti hyväksytty turvatarkastuksessa, mutta kissanhiekkaa taas ei. Eli ei ole pystytty varmuudella sanomaan, sisältääkö se kissanhiekka jotain – noh, räjähdysainetta tai mitä nyt sitten vain, hän jatkaa.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ent ... #gs.o5d6a4

QwertyKeyboard
Neuvoja-Jack
Viestit: 590
Liittynyt: To Huhti 25, 2019 4:05 pm

Re: Miljoonahuijaus - Securitasin turvapäällikkö ja sosiaalityöntekijä epäiltyinä

Viesti Kirjoittaja QwertyKeyboard »

Olkoot mikä vain turvallisuusuhka, mutta mikä lakipykälä oikeuttaa käyttämään miljoonia euroja suomen veronmaksajien rahoja ulkomaalaisen naisen ympärivuorokautiseen henkilösuojaukseen?

Sitäkin ihmettelen, että jos tässä on käytetty veronmaksajien rahoja miten securitaksen pomo voi olla syytettynä eihän hän ole tuon lehtijutun mukaan ollut virkamies, joten hän ei voi päättää julkisten varojen käytöstä vaan se päätös on täytynyt tehdä virkavastuulla. Kaikesta julkisen sektorin rahankäytöstä on aina päättänyt joku virkamies virkavastuulla. Lisäksi ihmetyttää se, että jos turvapalveluihin käytetään miljoonia miksi sitä ei ole kilpailutettu tuollaiset summathan menevät reilusti yli kilpailutusrajan.

Ei se julkisissa rakennushankkeissakaan mene niin, että yksityinen rakennusliike vain rakentaa uuden koulun jonnekin ja alkaa sen jälkeen vaatia rahat siitä vaan kyllä se päätös rahan käytöstä ja rakentamisesta tehdään ensin virkamiesten ja poliitikkojen toimesta ja vasta sitten alkaa rakentaminen. Tämä koko juttu on todella hämärä.

Sekin ihmetyttää, että miten hitossa jollain "sosiaalityöntekijällä" voi olla oikeus tehdä päätöksiä kolmen miljoonan euron hankinnoista. Luulisi, että missä tahansa virastossa näin isot hankinnat tehdään korkeampien virkamiesten ja johtajien toimesta.

Tästä koko jutusta piirtyy kuva, että siellä on möhlitty monilla eri tasoilla ja jossain on vain päätetty, että yksittäinen "sosiaalityöntekijä" ja se securitaksen pomo ovat vastuussa ja koko ketjua ei edes selvitetä sen pitemmälle.

Avatar
John Kimble
Michael Knight
Viestit: 4124
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 5:19 pm

Re: Miljoonahuijaus - Securitasin turvapäällikkö ja sosiaalityöntekijä epäiltyinä

Viesti Kirjoittaja John Kimble »

Skloddi kirjoitti:
La Tammi 21, 2023 12:54 pm
"Miehen epäillään erehdyttäneen sosiaalitoimea ja hakeneen suuren määrän avustuksia turvapalveluiden rahoittamiseksi.

Rikosepäilyn perusteella turvapalveluita on järjestetty turhaan ulkomaalaisnaiselle. MTV Uutisten tietojen mukaan naiselle oli järjestetty 24/7-vartiointi. Henkilöä oli suojeltu tältä uhalta noin vuoden ajan.

MTV Uutisten tietojen mukaan Securitaksen entinen turvallisuuspomo oli luonut uhkakuvaa..."

Mutta sossutädin vika, koska aivan taatusti on joku vihervasemmistolainen neekerinrakastaja! Aikamoista öyhötystä täällä taas, kun varsinainen rikollinen on todennäköisesti perskokkeli.
Onhan tuo todella erikoista, kuten jutussakin mainitaan: "Muun muassa tästä syystä ulkomaalaistaustaiselle naiselle järjestettiin ympärivuorokautista vartiointia, mikä on yksityishenkilön ollessa kyseessä hyvin poikkeuksellista." Eli kyllä vihervasemmistolainen sossutäti on ilmeisesti käyttänyt virka-asemaansa väärin huijatakseen sosiaalitoimea ja siksi hän onkin jutussa myös epäiltynä. Ihan turhaa alkaa mistään perskokkareista vaahtoamaan. Kyllä sossusakin pitäisi olla jonkinlainen tarkistussysteemi ettei ihan mihin tahansa syydetä rahaa koska mamu.
Radiopuhelin kirjoitti:
Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm
Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.

TuskaistaTietoa
Axel Foley
Viestit: 2312
Liittynyt: Ke Touko 20, 2015 9:34 pm

Re: Miljoonahuijaus - Securitasin turvapäällikkö ja sosiaalityöntekijä epäiltyinä

Viesti Kirjoittaja TuskaistaTietoa »

Kiinnostaisi tietää miten merkittävä osa sote alueiden jatkuvasti kasvavista kuluista on aikaansaatu vastaavilla perseilyillä, kuin tämä.

Flame
Susikoski
Viestit: 33
Liittynyt: Ti Joulu 01, 2015 10:59 pm

Re: Miljoonahuijaus - Securitasin turvapäällikkö ja sosiaalityöntekijä epäiltyinä

Viesti Kirjoittaja Flame »

John Kimble kirjoitti:
Ke Tammi 25, 2023 6:36 pm
Skloddi kirjoitti:
La Tammi 21, 2023 12:54 pm
"Miehen epäillään erehdyttäneen sosiaalitoimea ja hakeneen suuren määrän avustuksia turvapalveluiden rahoittamiseksi.

Rikosepäilyn perusteella turvapalveluita on järjestetty turhaan ulkomaalaisnaiselle. MTV Uutisten tietojen mukaan naiselle oli järjestetty 24/7-vartiointi. Henkilöä oli suojeltu tältä uhalta noin vuoden ajan.

MTV Uutisten tietojen mukaan Securitaksen entinen turvallisuuspomo oli luonut uhkakuvaa..."

Mutta sossutädin vika, koska aivan taatusti on joku vihervasemmistolainen neekerinrakastaja! Aikamoista öyhötystä täällä taas, kun varsinainen rikollinen on todennäköisesti perskokkeli.
Onhan tuo todella erikoista, kuten jutussakin mainitaan: "Muun muassa tästä syystä ulkomaalaistaustaiselle naiselle järjestettiin ympärivuorokautista vartiointia, mikä on yksityishenkilön ollessa kyseessä hyvin poikkeuksellista." Eli kyllä vihervasemmistolainen sossutäti on ilmeisesti käyttänyt virka-asemaansa väärin huijatakseen sosiaalitoimea ja siksi hän onkin jutussa myös epäiltynä. Ihan turhaa alkaa mistään perskokkareista vaahtoamaan. Kyllä sossusakin pitäisi olla jonkinlainen tarkistussysteemi ettei ihan mihin tahansa syydetä rahaa koska mamu.
Vai setä?

Sienisalaatti
Javier Pena
Viestit: 1870
Liittynyt: Ma Huhti 12, 2021 5:34 pm

Re: Miljoonahuijaus - Securitasin turvapäällikkö ja sosiaalityöntekijä epäiltyinä

Viesti Kirjoittaja Sienisalaatti »

Likeavirgin kirjoitti:
La Tammi 21, 2023 2:25 pm
MrSamba kirjoitti:
Ma Tammi 16, 2023 2:27 pm
Terveydenhuollon puolella kustannuksia arvioidaan, sosiaalihuollon puolella ei mitään. Varsinainen rahareikä, johon saa uppoamaan miljardeja vuosittain. Leikattavaa löytyisi todella paljon.
Ei pidä paikkaansa. Terveydenhuollon puolellakin joku toinen saa miljoonalla lääkitystä ja hoitoa vuodessa, mutta joku toinen ei muutaman kympin tutkimuksia. Ihan samalla kaavalla menee terveydenhuollon puolella, lääkäri voi sooloilla ihan miten haluaa ja vastuu on sama kuin politiikoillakin eli pahimmassa tapauksessa menee virka, mutta korvausvelvollisuutta ei ole mihinkään suuntaan.
Totta kyllä. Esim. pth:n lääkärin ammattitaidottomuus ja laiskuus yhdistettynä sumeilemattomaan lähetteiden kirjoittamiseen voi käydä hyvinkin kalliiksi.
Oikeudesta viis, kunhan laki säilyy! Eikä mitään henkilökohtaista ketään kohtaan, asiat vain asioina täällä.

Vastaa Viestiin