60-vuotias ortodoksipappi ampui miehen ja naisen Savonlinnassa 18.1.2023 - elinkautinen!

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7198
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: 60-vuotias mies ampui miehen ja naisen Savonlinnassa 18.1.2022

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

60-vuotiasta kuopiolaismiestä epäillään Savonlinnassa tapahtuneesta kaksoismurhasta. Iltalehti vieraili Kuopion Puijonlaaksossa sijaitsevassa kerrostalossa, jossa rikoksista epäilty oli kirjoilla.
Talossa asuva iäkäs nainen on yksi sen alkuperäisistä asukkaista. Hän ei tuntenut miestä, jonka kotiosoite on hänen yläpuolellaan.
– Olin jo kuullut uutisen kaksoismurhasta, ja olen yllättynyt tapauksesta. En yhtään tiedä, minkä näköinen mies on kyseessä, ja olenko koskaan häntä nähnyt rappukäytävässä, kertoo 21-vuotias Ronja, joka on asunut talossa puolisen vasta vuotta.
Muutkaan paikalla tavatut asukkaat eivät tunne miestä. Hänen asuntonsa postiluukussa lukee eri nimi. On mahdollista, että mies on muuttanut taloon aivan vastikään.

Teon epäillään tapahtuneen sekä suunnitelmallisesti että raa’alla ja julmalla tavalla. Epäillyllä miehellä ei ole tutkinnanjohtajan mukaan merkittävää rikostaustaa. Hän ja uhrit tunsivat toisensa jollakin tasolla.
Vierailu eteni lopulta kaksoismurhaksi. Epäilty kertoi poliisin tiedotteen mukaan, että teko tapahtui ampumalla, mutta tämän tarkemmin poliisi ei ole ottanut tekovälineeseen kantaa.
Poliisin tietojen mukaan tilannetta ei edeltänyt minkäänlainen illanvietto. Kuopiolaismies oli siis syystä tai toisesta päättänyt vain piipahtaa Savonlinnassa. Motiivi on edelleen avoin, mutta se tiedetään, että epäilty murha oli suunniteltu.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/567a ... 9394b87ff0

Teppana
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 14
Liittynyt: Pe Touko 29, 2020 2:03 pm

Re: 60-vuotias mies ampui miehen ja naisen Savonlinnassa 18.1.2022

Viesti Kirjoittaja Teppana »

No tänäänhän kirjoitettiin, että tämä Kuopion mies on ilmeisesti käynyt kyttäämässä tätä pariskuntaa jo aiemmin.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009339815.html

lammas1
Martin Beck
Viestit: 769
Liittynyt: Pe Loka 31, 2014 11:36 am

Re: 60-vuotias mies ampui miehen ja naisen Savonlinnassa 18.1.2022

Viesti Kirjoittaja lammas1 »

Niin, voihan olla että kauna kauankin sitten erotusta kumppanista on ja mies on nyt vasta löytänyt tämän eänsä vuosien takaa. Naisellahan oli osoitteen esto ilmoitus.

Akim711
Susikoski
Viestit: 38
Liittynyt: Pe Tammi 06, 2017 1:35 pm

Re: 60-vuotias mies ampui miehen ja naisen Savonlinnassa 18.1.2022

Viesti Kirjoittaja Akim711 »

Sivustahuutelija kirjoitti:
Pe Tammi 20, 2023 8:20 am
Jarmomurha kirjoitti:
Pe Tammi 20, 2023 2:11 am
Ryder kirjoitti:
To Tammi 19, 2023 10:41 pm


Mahdollisesti näin, mutta Suomi24Savonlinna, että ampuja olisi naisen ex-mies.
No sitten on ilmeisesti ex-mies yli kymmenen vuoden takaa, sillä naapuri kertoo lehdessä, että ammuttu pariskunta on asunut talossa ainakin viimeiset kymmenen vuotta.
Tämä murhattu pariskunta on ollut yhdessä kymmeniä vuosia jostain 80-luvulta, että ei kovin tuoreesta ole kyse.
Eli tuon murhaajan on pitänyt olla suhteen aikana parikymppinen ja murhattu nainen kymmentä vuotta vanhempi, tuossa iässä ikäsuhde on hieman harvinaisempi, jossain lehdessä oli kerran juttua, kun parikymppinen varusmies seurusteli vanhemman naisen kanssa ja omaisten päivänä olivat tupakaverit luulleet äidiksi.

-Martta-
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 96
Liittynyt: Ma Syys 26, 2011 5:06 pm

Re: 60-vuotias mies ampui miehen ja naisen Savonlinnassa 18.1.2022

Viesti Kirjoittaja -Martta- »

Veikkaan tekijän syyttäneen pariskuntaa erostaan. Kesällä jätetty erohakemus ja kyttääminen alkanut samoihin aikoihin.
Kukin saa ansionsa mukaan, niin muista... sinäkin saat... Älä väitä, ettet olisi ansainnut ;)

Tarkkaamo100
Remington Steele
Viestit: 244
Liittynyt: To Touko 27, 2021 11:27 am

Re: 60-vuotias mies ampui miehen ja naisen Savonlinnassa 18.1.2022

Viesti Kirjoittaja Tarkkaamo100 »

vanha sanonta toiset tykkää äidistä ja toiset tyttärestä

Porukan petturi
Hetty Wainthropp
Viestit: 487
Liittynyt: Pe Marras 05, 2021 11:59 am

Re: 60-vuotias mies ampui miehen ja naisen Savonlinnassa 18.1.2022

Viesti Kirjoittaja Porukan petturi »

Poliisi kertoo, että mies on selvittänyt kuulustelussa tapahtumia ja motiivia. Poliisi ei kuitenkaan halua kertoa niistä vielä tässä vaiheessa, koska todistajia on kuulematta ja tutkinta muutenkin kesken.
Vasikoin kaiken sekä kaikki

Teppana
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 14
Liittynyt: Pe Touko 29, 2020 2:03 pm

Re: 60-vuotias mies ampui miehen ja naisen Savonlinnassa 18.1.2022

Viesti Kirjoittaja Teppana »

Porukan petturi kirjoitti:
Pe Tammi 20, 2023 5:23 pm
Poliisi kertoo, että mies on selvittänyt kuulustelussa tapahtumia ja motiivia. Poliisi ei kuitenkaan halua kertoa niistä vielä tässä vaiheessa, koska todistajia on kuulematta ja tutkinta muutenkin kesken.
Ja poliisin mukaan ei ole kyse kolmiodraamasta.

Sienisalaatti
Javier Pena
Viestit: 1870
Liittynyt: Ma Huhti 12, 2021 5:34 pm

Re: 60-vuotias mies ampui miehen ja naisen Savonlinnassa 18.1.2022

Viesti Kirjoittaja Sienisalaatti »

https://www.savonsanomat.fi/paikalliset/5668741
Murhista epäilty selvitti motiivia kuulustelussa, mutta poliisi ei avaa syitä vielä – "Hänellä ei ollut ystävyys- tai parisuhdetta uhrien kanssa"

Ossi Tynkkynen

Tänään 13:57 | Päivitetty tänään 15:52

Etelä-Savon käräjäoikeus on vanginnut kuopiolaisen miehen todennäköisin syin epäiltynä kahdesta Savonlinnan Nojanmaassa keskiviikkona tehdystä murhasta.

Poliisi tiedottaa kuulustelleensa epäiltyä torstaina. Tiedotteen mukaan epäilty oli halukas selvittämään tapahtumia kuulustelussa ja selvitti teon taustaa ja motiivia.

Hän on myöntänyt ampuneensa uhrit, mutta on kiistänyt, että on alun perin mennyt paikalle tappaakseen heidät, tiedotteessa kerrotaan. Esitutkinnan turvaamiseksi poliisi ei vielä tässä vaiheessa avaa epäiltyjen rikosten taustaa tai tapahtumia tarkemmin.

Yhden kiinnostavan seikan rikoskomisario Jarkko Lappi Itä-Savolle kertoo.

– Hänellä ei ollut ystävyys- tai parisuhdetta uhrien kanssa.

Poliisi jatkaa tapauksen esitutkintaa, ja asiassa on suoritettava vielä useita kuulusteluja ja teknistä tutkintaa. Esitutkinta jatkuu edelleen nimikkeellä murha. Poliisi katsoo tähän mennessä suoritetun tutkinnan perusteella, että teossa on käytetty vakaata harkintaa, ja että tekotapa on raaka ja julma.

Syytteen nostamisen määräpäiväksi on asetettu 30.6.

Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että mies oli käynyt uhrien kotikadulla väijymässä autollaan. Jarkko Lappi myöntää tämän pitävän paikkansa.

– On tullut ilmi, että mies on käynyt Kuopiosta Savonlinnassa aiemmin.

Lappi kertoo, että epäilty tekijä, noin 60-vuotias mies on varsin nuhteeton aiemmalta taustaltaan.

– Poliisin tiedossa ei ole aiempaa rikoshistoriaa, ei ainakaan merkittävää, Lappi kertoo.
Oikeudesta viis, kunhan laki säilyy! Eikä mitään henkilökohtaista ketään kohtaan, asiat vain asioina täällä.

lammas1
Martin Beck
Viestit: 769
Liittynyt: Pe Loka 31, 2014 11:36 am

Re: 60-vuotias mies ampui miehen ja naisen Savonlinnassa 18.1.2022

Viesti Kirjoittaja lammas1 »

Ei ystävyys tms suhdetta. Oisko kuitenkin mies ihastunu naisee ja stalkannu tätä.Näitähän on. Ei ole suhde kuin stalkkaajan omassa päässä.

profiili
Lauri Hanhivaara
Viestit: 121
Liittynyt: La Elo 01, 2020 10:05 am

Re: 60-vuotias mies ampui miehen ja naisen Savonlinnassa 18.1.2022

Viesti Kirjoittaja profiili »

Yksi mahdollinen vaihtoehtohan voisi olla myös ex-vaimon äiti ja hänen puolisonsa.

Mies olisi voinut ajatella heidän myötävaikuttaneen eroon, tms

KZA
Remington Steele
Viestit: 248
Liittynyt: Ti Touko 12, 2015 8:33 pm
Paikkakunta: Kehä 3 ulkopuolella

Re: 60-vuotias mies ampui miehen ja naisen Savonlinnassa 18.1.2022

Viesti Kirjoittaja KZA »

profiili kirjoitti:
Pe Tammi 20, 2023 7:22 pm
Yksi mahdollinen vaihtoehtohan voisi olla myös ex-vaimon äiti ja hänen puolisonsa.

Mies olisi voinut ajatella heidän myötävaikuttaneen eroon, tms
Totta tai vaimon sisko mutta eikö ne olisi sukulaisia?
Suattaaha se olla mut suattaa olla olemattakii...

Plan B
Nikke Knakkertton
Viestit: 160
Liittynyt: Ti Maalis 10, 2015 10:34 pm

Re: 60-vuotias mies ampui miehen ja naisen Savonlinnassa 18.1.2022

Viesti Kirjoittaja Plan B »

Jos uhri ja tappajan vaimo olleet ystäviä tai entisiä työkavereita ja uhri kannustanut tätä naista eroamaan. Tappaja suuttunut tästä ja päättänyt kostaa.

Kirmukarmu
Harjunpää
Viestit: 307
Liittynyt: La Heinä 23, 2022 5:25 pm

Re: 60-vuotias mies ampui miehen ja naisen Savonlinnassa 18.1.2022

Viesti Kirjoittaja Kirmukarmu »

Jotenkin pakko jollain tapaa liittyä siihen eroon. Mediakin tuo sitä esiin.

Tulee hollywood-elokuva "Rattiraivo" mieleen. Siinäkin mies veti kunnon psyykosit vasta jonkin ajan kuluttua erosta.
Tämä mies nyt soitti sentään itselleen poliisit, toisin kuin elokuvassa.

vasikka
Javier Pena
Viestit: 1848
Liittynyt: Ke Huhti 18, 2007 5:05 pm

Re: 60-vuotias mies ampui miehen ja naisen Savonlinnassa 18.1.2022

Viesti Kirjoittaja vasikka »

Nimenomaisesti on sanottu, että uhrien ja tekijän välillä ei ole ollut ystävyys tai seurustelusuhdetta. Toisaalta tekijällä oli vielä 60 vuotiaanakin suhteeton tausta. Mitä tässä voi olla taustalla?

Vastaa Viestiin