Kerstin Campoy kuollut

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

eloq
Harjunpää
Viestit: 348
Liittynyt: Ma Marras 05, 2007 9:16 pm

Kerstin Campoy kuollut

Viesti Kirjoittaja eloq »

Kerstin Campoy kuoli äkillisesti 59-vuotiaana

Kerstin Campoy kävi 1990-luvulla huoltajuustaistelua kahdesta pojastaan Yhdysvalloissa.

KERSTIN LINDEMAN, entiseltä sukunimeltään Campoy, on kuollut 59-vuotiaana. Hänen lähipiirinsä vahvistaa asian Ilta-Sanomille. Lähipiirin mukaan kuolema oli äkillinen. Kuollessaan Kerstinin nimi oli Lindeman-Peltonen.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Seiska. Lehden mukaan Lindeman menehtyi keskiviikkona 15. maaliskuuta.

Lindeman asui Jämsässä. Hänen tiedetään sairastaneen haimasyöpää. Lindeman oli julkisuudessa 1990-luvun lopussa, kun hän kävi huoltajuuskiistaa kahdesta pojastaan Yhdysvalloissa.

Huoltajuuskiistan pyörteissä 1990-puolivälissä. Campoy kaappasi lapsensa. Hän poistui Yhdysvalloista pojat mukanaan. USA:ssa teko tulkittiin kidnappaukseksi.

Campoy poistui Yhdysvalloista kainalossaan kaksi pikkupoikaa ja muovikassillinen likaisia vaatteita. Kerstin liftasi mantereen halki ja pääsi lopulta lentokentälle.

KUN poikia alettiin vaatia Yhdysvaltoihin, Campoy painui heidän kanssaan lähes vuodeksi maan alle ja piileskeli Suomessa ja Ruotsissa. Ilta-Sanomat kertoi tuolloin, että monet kansalaiset auttoivat Campoyta piileskelemään.

Kuukausien pakoilun jälkeen myös Kerstin Campoy tuli poikineen maanpinnalle. Keväällä 1999 pojat otettiin hoitolaitokseen. Pääsiäisen alla 1999 heidät siirrettiin salaa Yhdysvaltoihin odottamaan huoltajuusoikeudenkäyntiä.

Campoy menetti lopulta poikansa Yhdysvaltoihin ja pääsi näkemään heitä vasta vuosien jälkeen.

https://www.is.fi/kotimaa/art-200000945 ... 0k%C3%A4vi
11:00 | Päivitetty 12:22

Tekstiä tiivistetty
-NILS-

VastarannanKiiski
Axel Foley
Viestit: 2438
Liittynyt: La Helmi 08, 2020 6:24 pm

Re: Kerstin Campoy kuollut

Viesti Kirjoittaja VastarannanKiiski »

En sitten tiedä, miten äkillisenä tai yllättävänä kuolemaan tuossa tilanteessa voi pitää, mutta saahan siitä lehteen raflaavan otsikon. Jos ihmisellä on haimasyöpä ja alkoholiongelma, lähtö on vain ajan kysymys.

https://www.seiska.fi/Kotimaa/Kerstin-C ... na/1184648
Kuva

Keski-Suomessa Jämsässä asunut Kerstin menehtyi pitkäaikaiseen sairauteen. Hän on kertonut sairastaneensa haimasyöpää. Kerstin vietti vastikään syntymäpäiviään, sillä hän täytti viime viikolla (9.3.) 59 vuotta.

Kerstin muistetaan 1990-luvun kohuäitinä hänen taistellessaan kahden poikansa huoltajuudesta USA:ssa. Hän menetti lopulta poikansa Yhdysvaltoihin ja sittemmin elämänsä viinalle.

Viimeiset vuotensa Kerstin vietti alkoholinhuuruista elämää Jämsässä.

– Olen taistellut koko aikuisikäni viinanpirua vastaan, ja sama mittelö jatkuu edelleen. Toinen puoli minusta haluaa raitistua ja toinen puoli tykkää olla alkoholisti! Kerstin totesi Seiskan haastattelussa 2020, kun hän jälleen kerran yritti raitistua.

Kerstin ei piilotellut alkoholi-ongelmaansa eikä elämänsä vaikeuksia, vaan avautui niistä suorasanaisesti monissa Seiskan ja muidenkin medioiden jutuissa.

satamanteppo
Alibin satunnaislukija
Viestit: 53
Liittynyt: Ke Marras 09, 2022 11:53 pm

Re: Kerstin Campoy kuollut

Viesti Kirjoittaja satamanteppo »

Varsin tuttu keissi työni kautta – ja valitettavasti myös tapaus, missä suomalaismedia oli äärettömän surkea. Äidistä tehtiin totaalisen syytön uhri ja lapsia kutsuttiin "espoolaispojiksi" (tällä sanalla juttuja vieläkin löytyy googlella). Pojat oli kidnapattu, eivätkä he koskaan olleet millään tavalla "espoolaisia". Tapaus esiteltiin "hyvä suomalainen äiti versus paha ulkonmaalainen isä" -tarinalla, vaikka USA:ssa tehty oikeuspäätös oli julkista tietoa, ja siitä selvisi hyvin, miksi isä todettiin paremmaksi vanhemmaksi.
Lisäys: valitettavasti "espoolaispojat" näköjään nykyään myös viittaa tuoreempaan tapaukseen, mutta samaa sanaa käytettiin myös Campoyn tapauksessa. Muistan, koska itse ssilloin taitoin sivuja painoon, ja niissä oli juuri Campoyn ns "espoolaispojat".

DooM
Lauri Hanhivaara
Viestit: 136
Liittynyt: Ti Huhti 03, 2007 3:24 am

Re: Kerstin Campoy kuollut

Viesti Kirjoittaja DooM »

Rauha Kerstinille! Elämä ei vissiin kohdellut kevyesti.

jmit
Vic Mackey
Viestit: 1909
Liittynyt: Pe Loka 02, 2009 2:55 pm

Re: Kerstin Campoy kuollut

Viesti Kirjoittaja jmit »

Kirjoitin IS toimittajalle palautetta jutusta:

Kerstin Campoyn tarina on kiintoisia ja melko samanlainen kuin Outi Kosken. Voisitko kirjoittaa jutun siitä, miten Kosken pojilla menee nykyään?

Kerstinille muuten kävi juuri niin kuin Suomessa käy usein miehelle huoltajuuskiistassa. Kiintoisaa on myös se, että Suomen kansa ja media asettautui näissä tapauksissa rikolisten lapsikaapparien puolelle. Ja samoin pitkälti myös valtio.

Outi Kosken lapset palautettiin Yhdysvaltoihin Korkeimman oikeuden pikapäätöksellä sen jälkeen kun Yhdysvalloista hallitukselta tuli viesti, että Suomi laitetaan samalle listalle muiden roistovaltioiden kanssa, jos Suomineito ei ryhdy kunnioittamaan selkeitä lapsen turvaksi luotuja ihmisoikeussopimuksia, joista Haagin lapsikaappaussopimus on yksi. Mies saa Suomessa lain ja ihmisoikeussopimusten mukaisen kohtelun huoltajuuskiistassa, vain ja ainoastaan, jos saa taakseen Yhdysvaltojen hallituksen voimallisen tuen.

Suomi kuvittelee olevansa joku ihmisoikeuksien mallimaa. Todellisuudessa Suomi noudattaa itse keksimiään ihmisoikeuksia, kuten Turkin esimerki osoittaa. Suomihan on imuroinut kaikki mahdolliset terroristit tänne ja pitänyt sitä suurena ihmisoikeutena, linjana on ollut, että jokaisella terroristilla pitää olla turvapaikka Suomessa. Pahimpia kansanmurhaajia on 'yritetty' saada tuomituksia miljoonia makasaneissa oikeuskäsittelyissä, joissa oikeusneuvokset ovat matkustelleen tärkeinä ympäri Afrikkaa.

Suomen Punainen risti muuten antoi miljoona markkaa Kerstinille täysin yksityisen huoltajuuskiistan käyntiin Yhdysvalloissa. Tätä kannattaa pohtia seuraavan kerran kun mietit lahjoitusta.

Millavaan
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1352
Liittynyt: Su Elo 28, 2022 8:31 am
Paikkakunta: Tampere

Re: Kerstin Campoy kuollut

Viesti Kirjoittaja Millavaan »

Jos tosiaan sairastaa haimasyöpää niin ei oo mikään äkillinen kuolema.

Oppenheimer
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1360
Liittynyt: To Syys 26, 2013 5:27 pm

Re: Kerstin Campoy kuollut

Viesti Kirjoittaja Oppenheimer »

Millavaan kirjoitti:
Pe Maalis 17, 2023 10:48 am
Jos tosiaan sairastaa haimasyöpää niin ei oo mikään äkillinen kuolema.
Haima-tai mikään muukaan syöpä ei sulje pois itsarin mahdollisuutta. En väitä, että tässä tapauksessa olisi näin tapahtunut.

Varvikello
Poliisikoira Rex
Viestit: 264
Liittynyt: Ke Elo 26, 2009 11:26 pm

Re: Kerstin Campoy kuollut

Viesti Kirjoittaja Varvikello »

Amerikkalainen isä? Oliko ns. "afrikan sarvella eli neekerikyrvällä siitetty"?

Puliveivari
Susikoski
Viestit: 42
Liittynyt: La Heinä 17, 2021 1:35 pm

Re: Kerstin Campoy kuollut

Viesti Kirjoittaja Puliveivari »

Haimasyövän todennäköisyys kasvaa moninkertaiseksi jos on sairastanut haimatulehduksen. Se taas on usein seurausta rankasta juopottelusta.

Avatar
ruusumaa
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5262
Liittynyt: Ma Elo 31, 2020 5:47 pm

Re: Kerstin Campoy kuollut

Viesti Kirjoittaja ruusumaa »

Varvikello kirjoitti:
Su Maalis 19, 2023 2:03 pm
Amerikkalainen isä? Oliko ns. "afrikan sarvella eli neekerikyrvällä siitetty"?
Tää porukka on niin paljon ollut julkisuudessa aikoinaan, että ihon väri kyllä kertoo aika paljon.

Mies niin perusjenkin näköinen kun olla ja voi.
Suoraan sanottuna, suurin piirtein, sellaista elämä on.

Tessu
Christopher Lorenzo
Viestit: 1529
Liittynyt: La Tammi 05, 2013 2:51 am

Re: Kerstin Campoy kuollut

Viesti Kirjoittaja Tessu »

Täällähän tuntuu olevan vissiin ne kelan lääkärit juurikin kun tietävät potilaiden vaivoista näkemättä heh heh!

Avatar
Francis Munkki
Nikke Knakkertton
Viestit: 195
Liittynyt: La Touko 11, 2013 1:14 pm

Re: Kerstin Campoy kuollut

Viesti Kirjoittaja Francis Munkki »

satamanteppo kirjoitti:
To Maalis 16, 2023 9:40 pm
Tapaus esiteltiin "hyvä suomalainen äiti versus paha ulkonmaalainen isä" -tarinalla, vaikka USA:ssa tehty oikeuspäätös oli julkista tietoa, ja siitä selvisi hyvin, miksi isä todettiin paremmaksi vanhemmaksi.
Linkkejä varmaan kaipaa useampi utelias täällä. Tai sitaatteja. Vaikka väitteen uskonkin, niin pelkkä väite ei ole kiehtova eikä viihdyttävä.

VastarannanKiiski
Axel Foley
Viestit: 2438
Liittynyt: La Helmi 08, 2020 6:24 pm

Re: Kerstin Campoy kuollut

Viesti Kirjoittaja VastarannanKiiski »

Vaikeaa sanoa, oliko Kerstin huoltajuusriidassa oikeassa vai väärässä.
Myrskyisä elämä hänellä joka tapauksessa oli. Suistuiko elämä raiteiltaan huoltajuusriidan takia vai oliko hän ongelmiin ajautuvaa ihmistyyppiä alunperinkin.. Avioliittoja taisi olla peräti kuusi ja rikosrekisteriäkin kertyi. Seiskalle näkyy antanee auliisti haastatteluja.


Vuonna 2018 Seiskassa oli tämä juttu:
https://www.seiska.fi/Uutiset/Ex-kohuai ... ta/1134141
Kerstin Lindeman-Peltosta, 54, (ent. Campoy) itkettää.

– On tämä ollut melkoinen vuosi. Vankilaa ja kuolemaa, hän vuodattaa.

Kerstin menetti miehensä heinäkuun lopulla, kun tämä menehtyi avioparin kotona Jämsänkoskella.

– Meillä oli kova riita, ja lähdin tapani mukaan pois. Mieheni soitteli perääni, mutta sitten hänestä ei pariin päivään kuulunut mitään, Kerstin kertoo.

– Kun sitten menin kerrostalokaksioomme, löysin mieheni makaamasta verilammikossa makuuhuoneemme lattialla. Hän oli ollut kuolleena siinä ilmeisesti pari päivää. Menin sokkiin.


Kerstin ehti olla naimisissa vuoden ja seitsemän kuukautta. Naimisiinmenoa juhlittiin uutenavuotena 2017. Aviomies oli menehtyessään vain 54-vuotias.

– Kuolema oli järkytys. Oli hirveä tilanne, kun ruumisauto tuli pihaan... Kerstin puhkeaa taas kyyneliin.
Rauha hänenkin sielulleen.

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17026
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Kerstin Campoy kuollut

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Kansanvallan juhlapäivänä 2.4. meidän tulee äänestämisen lisäksi muistaa myös edesmenneitä kansanedustajehdokkaita.

Yksi heistä oli Kerstin Campoy. Hän oli Remonttiryhmän ehdokkaana Keski-Suomen vaalipiirissä vuoden-99 vaaleissa saaden 333 ääntä.

Iltalehti 22.3.1999.
Iltalehti 22.3.1999.
Campoy.jpg (177.55 KiB) Katsottu 734 kertaa
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Vastaa Viestiin