Nuori mies iski toista terä­aseella päättäjäisten jälkeisissä riennoissa Forssassa

Otsikon mukaisesti. Myös onnettomuudet pienistä suuriin. Pohjustamattomat keskustelunavaukset.
Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7181
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Nuori mies iski toista terä­aseella päättäjäisten jälkeisissä riennoissa Forssassa

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

FORSSASSA kaksi nuorta miestä nahisteli koulujen päättäjäisten jälkeisissä juomingeissa myöhään lauantai-iltana hieman ennen puolta yötä.
Nokkapokka, jonka syytä ei tiedetä, johti lopulta siihen, että toinen sai teräaseesta.
– Täysi-ikäisiä, parikymppisiä nuorukaisia, asiaa tutkiva rikosylikonstaapeli Jari Suominen toteaa.
Tapahtumapaikka sijaitsi keskustan kupeessa olevan Linikkalanlammin yleisellä uimarannalla, joka on nuorten suosima paikka erinäisten iltarientojen suhteen.

VEITSESTÄ ylävartaloon pistohaavan saanut mies on tällä hetkellä hoidettavana Kanta-Hämeen keskussairaalassa ja veitsenkäyttäjä kiinniotettuna poliisikamarilla.
– Käsitykseni mukaan ei pitäisi olla hengenvaaraa.
Suomisen mukaan myös veitsenkäyttäjä oli saanut käteensä jonkinlaisen haavan.
– Ilmeisesti sekin on tullut veitsestä.
Rikosylikonstaapelin mukaan molempia on tarkoitus kuulla tänään.
Veitsenkäyttäjästä on tehty rikosilmoitus törkeästä pahoinpitelystä.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009632243.html

LitsLäts
Alokas
Viestit: 5
Liittynyt: Su Touko 07, 2023 3:42 pm

Re: Nuori mies iski toista terä­aseella päättäjäisten jälkeisissä riennoissa Forssassa

Viesti Kirjoittaja LitsLäts »

Puukottaja Jooel Virtanen

Kummisetä
Jessica Fletcher
Viestit: 3245
Liittynyt: Ma Joulu 16, 2019 4:52 pm

Re: Nuori mies iski toista terä­aseella päättäjäisten jälkeisissä riennoissa Forssassa

Viesti Kirjoittaja Kummisetä »

Kuulin että olisi perskannikkaan pistänyt kerran puukolla. Ei faktaa vaan huhua.
Törkypitelystä epäillään.
qurqo kirjoitti:
To Loka 26, 2023 9:01 pm
Ei renkaat mustaa piirrä, kuin lukkiutuneena.
:mrgreen:

Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7181
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Nuori mies iski toista terä­aseella päättäjäisten jälkeisissä riennoissa Forssassa

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Ainakin yksi kannikkaan pisto tapahtui toisaalla: "Lohjan Liessaaressa pistettiin nuorta miestä veitsellä pakaraan. Onneksi näistäkin selvittiin ilman vakavia vammoja."

https://viranomaisuutiset.fi/lansi-uude ... -joukossa/

Collie
Christopher Lorenzo
Viestit: 1688
Liittynyt: Ma Huhti 15, 2019 7:16 pm

Re: Nuori mies iski toista terä­aseella päättäjäisten jälkeisissä riennoissa Forssassa

Viesti Kirjoittaja Collie »

'Nokkapokka' on kyllä täysin väärä termi puukotukselle.
Knobster kirjoitti:
Ke Joulu 27, 2023 12:31 am
Paskon jatkuvasti pihalleni kun en vain osaa tehdä sitä muuten. Jostain syystä pihallani on ollut paskaa vuodesta 2007. Sen määrä on myös jotenkin lisääntynyt.

Silta
Scooby-Doo
Viestit: 20
Liittynyt: To Joulu 08, 2022 1:39 pm

Re: Nuori mies iski toista terä­aseella päättäjäisten jälkeisissä riennoissa Forssassa

Viesti Kirjoittaja Silta »

Tiedän, että usein syytenimikkeet vaihtuvat tutkinnan edetessä.
Nyt on nimikkeenä törkeä pahoinpitely, vaikka varmasti voisi olla tapon yrityskin kyseessä. Isku teräaseella ylävartaloon joten itse mieltäisin ennemmin siksi taponyritykseksi.

Vastaa Viestiin