Naantali: Väki­valtainen nuoriso­porukka nöyryytti 14-vuotiasta tyttöä

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7174
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Naantali: Väki­valtainen nuoriso­porukka nöyryytti 14-vuotiasta tyttöä

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

14-VUOTIAS tyttö joutui poikkeuksellisen nöyryyttävän väkivallanteon uhriksi Naantalissa vuosi sitten toukokuussa.
Syyttäjän mukaan tytön pahoinpitelyyn osallistuivat 15-vuotiaat tyttö ja poika sekä ainakin viisi alle 15-vuotiasta nuorta. Pahoinpitelijät oli koottu kasaan Snapchat-sovelluksen kautta. Tyttö ei tuntenut kaikkia pahoinpitelijöitään entuudestaan.
Syyttäjän mukaan nuorisoporukka löi tyttöä useita kertoja nyrkillä ja avokämmenellä kasvoihin. Sen lisäksi häntä tönittiin, potkittiin kylkeen ja selkään sekä tönäistiin alas kalliolta. Pudotus ei ollut korkea.
Väkivaltaisuuksien lisäksi tyttö riisuttiin, hänen vaatteitaan kasteltiin, hänet laitettiin nuolemaan kenkiä sekä juomaan likaista vettä.

NUORISOPORUKKA oli kuvannut tapahtumat videolle, jota oli jaettu sosiaalisessa mediassa. Tapahtunut oli tytölle karmiva henkisesti ja fyysisesti. Hän sai muun muassa lievän aivotärähdyksen, mustelmia ja kylkiluun murtuman.
Syyttäjä kuvailee nuorisoporukan tekoa suunnitelmalliseksi, sillä heidän tarkoituksenansa oli kostaa tytölle jostakin asiasta tai tapahtuneesta. Syyttäjä tai tytön asianajaja eivät kommentoi kostoväitettä tarkemmin, sillä se on määrätty salaiseksi tiedoksi oikeudessa.

Syytteeseen pahoinpitelystä joutuivat vain 15-vuotiaat tyttö ja poika. Muut tekoon osallistuneet eivät olleet ikänsä takia rikosoikeudellisessa vastuussa.
Syyttäjä vaatii kaksikolle yhdeksän kuukauden mittaisia ehdollisia vankeusrangaistuksia. Asiaa käsiteltiin Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa viime viikolla. Oikeus antaa asiassa tuomion 16. kesäkuuta.

https://www.is.fi/turun-seutu/art-2000009634830.html

Otsikkoon lisätty paikkakunta
-NILS-

Kalinka Holmes
Harjunpää
Viestit: 296
Liittynyt: To Loka 30, 2014 9:15 pm

Re: Väki­valtainen nuoriso­porukka nöyryytti 14-vuotiasta tyttöä

Viesti Kirjoittaja Kalinka Holmes »

Oksettavaa.
Mitä näille kakaroille pitäisi tehdä? Mitkään interventiot ja sovittelukomissiot eivät toimi, vankila kroonistaa ne pysyviksi ääliöiksi. Pitäisikö ottaa kansankäräjät, naantalilaiset saavat äänestää rangaistuksesta? Ehkä tehokkain ja tasapuolisin olisi Hammurabin ja pyövelin sekoitus: kiusaajille sama kohtelu jonkun asiaan vihkiytyneen ja koulutetun ammattihammurabistin toimesta?

Savusumu
Alibin satunnaislukija
Viestit: 66
Liittynyt: Su Loka 18, 2009 4:06 pm

Re: Väki­valtainen nuoriso­porukka nöyryytti 14-vuotiasta tyttöä

Viesti Kirjoittaja Savusumu »

Kalinka Holmes kirjoitti:
Ke Kesä 07, 2023 9:39 pm
Oksettavaa.
Mitä näille kakaroille pitäisi tehdä? Mitkään interventiot ja sovittelukomissiot eivät toimi, vankila kroonistaa ne pysyviksi ääliöiksi. Pitäisikö ottaa kansankäräjät, naantalilaiset saavat äänestää rangaistuksesta? Ehkä tehokkain ja tasapuolisin olisi Hammurabin ja pyövelin sekoitus: kiusaajille sama kohtelu jonkun asiaan vihkiytyneen ja koulutetun ammattihammurabistin toimesta?
Kyllä. Silmä silmästä ja hammas hampaasta.

Avatar
swaghettiyolognese
Frank Drebin
Viestit: 393
Liittynyt: Pe Kesä 21, 2019 3:47 pm

Re: Väki­valtainen nuoriso­porukka nöyryytti 14-vuotiasta tyttöä

Viesti Kirjoittaja swaghettiyolognese »

Kalinka Holmes kirjoitti:
Ke Kesä 07, 2023 9:39 pm
Oksettavaa.
Mitä näille kakaroille pitäisi tehdä? Mitkään interventiot ja sovittelukomissiot eivät toimi, vankila kroonistaa ne pysyviksi ääliöiksi. Pitäisikö ottaa kansankäräjät, naantalilaiset saavat äänestää rangaistuksesta? Ehkä tehokkain ja tasapuolisin olisi Hammurabin ja pyövelin sekoitus: kiusaajille sama kohtelu jonkun asiaan vihkiytyneen ja koulutetun ammattihammurabistin toimesta?
Baijerilaistyyppiset suihkutilat.
RL11/6 kirjoitti:
Ti Tammi 02, 2024 2:41 am
Kyllä me kaipaamme kovasti Adolf Hitleriä

Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6651
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: Väki­valtainen nuoriso­porukka nöyryytti 14-vuotiasta tyttöä

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Teon kuvaus on julmaa luettavaa, teko on ollut suunnitelmallinen, uhri on saanut fyysisiä ja henkisiä vaurioita, kaiken päälle tapahtunut on videoita ja jaettu somessa.

Kuitenkin sitten seuraamukseksi ehdotetaan:
Oikeus ennen kaikkea kirjoitti:
Ke Kesä 07, 2023 9:13 pm
Syyttäjä vaatii kaksikolle yhdeksän kuukauden mittaisia ehdollisia vankeusrangaistuksia.
Hui, hui, kyllä nyt varmasti kakarat oppivat olemaan. :roll:

Hipattaja666
Harjunpää
Viestit: 294
Liittynyt: Ma Heinä 12, 2021 1:05 pm

Re: Väki­valtainen nuoriso­porukka nöyryytti 14-vuotiasta tyttöä

Viesti Kirjoittaja Hipattaja666 »

Ihmisyyttä on enää tässä kohtaa vaikeaa opettaa tuomioiden kautta. Äidin ja isin kullannuput olisivat kaivanneet kasvatusta, kun nämä olivat taaperoita. Esim. ihmisyyden ja empatian opettaminen olisi auttanut jo paljon.

Matti Ja Maija
Rico Tubbs
Viestit: 1229
Liittynyt: Pe Helmi 25, 2022 11:32 am

Re: Naantali: Väki­valtainen nuoriso­porukka nöyryytti 14-vuotiasta tyttöä

Viesti Kirjoittaja Matti Ja Maija »

mitä kieltä puhuttiin? Taisi uutisesta jäädä se pois.
Slava Ukraini! <3

Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7174
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Naantali: Väki­valtainen nuoriso­porukka nöyryytti 14-vuotiasta tyttöä

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Nuoriso­porukka pahoin­piteli 14-vuotiaan tytön nöyryyttävällä tavalla Naantalissa
Oikeus tuomitsi pahoinpitelijän ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

14-VUOTIAS tyttö pahoinpideltiin poikkeuksellisen nöyryyttävällä tavalla Naantalissa vuosi sitten toukokuussa.

Oikeus luonnehti tekoa suunnitelmalliseksi ja impulsiiviseksi. Pahoinpitelijät halusivat kostaa tytölle tämän aiemmasta ”perusteettomasta väitteestä”. Oikeus ei avannut tuomiossaan tätä asiaa tarkemmin.
– Teko on ollut vahingollinen jo sillä perusteella, että se on sisältänyt paljon erilaista väkivaltaa. Ennen kaikkea teko on kuitenkin ollut moitittava sen vuoksi, että se on sisältänyt äärimmäisen nöyryyttäviä piirteitä, oikeus kirjoitti.

YKSI päätekijöistä, 15 vuotta täyttänyt tyttö sai pahoinpitelystä 5 kuukauden ehdollisen vankeustuomion. Syyttäjä vaati rangaistusta myös 15 vuotta täyttäneelle pojalle, mutta hänen pahoin­pitely­syytteensä kaatui.
Syyttäjän mukaan heidän lisäkseen pahoinpitelyyn osallistui ainakin viisi alle 15-vuotiasta nuorta. Viisikko ei ollut ikänsä takia rikos­oikeudellisessa vastuussa, eikä heitä siten syytetty oikeudessa.
Pahoinpitelijät oli koottu kasaan Snapchat-sovelluksen kautta. Tyttö ei tuntenut kaikkia pahoin­pitelijöitään entuudestaan.

Tuomion saanut tyttö joutuu maksamaan uhrille 2 590 euroa kivusta, särystä, muusta tilapäisestä haitasta, kärsimyksestä sekä pilaantuneista vaatteista ja kengistä. Tyttö joutuu maksamaan myös uhrin 3 100 euron oikeudenkäyntikulut. Hän on nykyään 16-vuotias.
Varsinais-Suomen käräjäoikeuden perjantaina antama tuomio ei ole lainvoimainen.

https://www.is.fi/turun-seutu/art-2000009660844.html

MarkusR
Alokas
Viestit: 5
Liittynyt: Ke Kesä 14, 2023 1:54 pm

Re: Naantali: Väki­valtainen nuoriso­porukka nöyryytti 14-vuotiasta tyttöä

Viesti Kirjoittaja MarkusR »

Alkaa nämä ehdolliset tuomiot jo nyppiä. Niillä tuntuu olevan vain kansaa harhauttava tarkoitus. Miksi emme voisi elää selkeämmässä maailmassa, jossa tuomio on tuomio ja silloin se tarkoittaa kiven sisään joutumista? Tämänkin olisi voinut suoraan ilmasta niin, että syytetty tuomittiin vahingonkorvauksiin. Näille kriminaalin aluille olisi tehnyt jokaiselle ihan hyvää käydä sovittamassa haalareita muutama kuukausi. Siellä olisi aikaa pohtia tulevaisuuden suuntaa. Toimisiko se paremmin kuin sosiaalitädin vierailu kotona kysymässä fiiliksiä. Tietääkö kukaan ylipäätään mitä tarkoittaa alaikäisen kohdalla kun juttu menee sosiaaliviranomaisille? Joutuuko perhe kovaankin paineeseen vai tsekataanko siellä rutiininomaisesti löytyykö perhetaustasta jotain isompaa nuuskittavaa?

Mck
Alibin satunnaislukija
Viestit: 68
Liittynyt: Ma Loka 19, 2020 2:30 pm

Re: Naantali: Väki­valtainen nuoriso­porukka nöyryytti 14-vuotiasta tyttöä

Viesti Kirjoittaja Mck »

MarkusR kirjoitti:
Pe Kesä 16, 2023 2:27 pm
Alkaa nämä ehdolliset tuomiot jo nyppiä. Niillä tuntuu olevan vain kansaa harhauttava tarkoitus. Miksi emme voisi elää selkeämmässä maailmassa, jossa tuomio on tuomio ja silloin se tarkoittaa kiven sisään joutumista? Tämänkin olisi voinut suoraan ilmasta niin, että syytetty tuomittiin vahingonkorvauksiin. Näille kriminaalin aluille olisi tehnyt jokaiselle ihan hyvää käydä sovittamassa haalareita muutama kuukausi. Siellä olisi aikaa pohtia tulevaisuuden suuntaa. Toimisiko se paremmin kuin sosiaalitädin vierailu kotona kysymässä fiiliksiä. Tietääkö kukaan ylipäätään mitä tarkoittaa alaikäisen kohdalla kun juttu menee sosiaaliviranomaisille? Joutuuko perhe kovaankin paineeseen vai tsekataanko siellä rutiininomaisesti löytyykö perhetaustasta jotain isompaa nuuskittavaa?
Nimet ainakin pitäisi julkaista, jotta tekijät ja heidän vanhempansa ehkä edes häpeäisivät tekojaan.

holmesin haamu
Sherlock Holmes
Viestit: 7396
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: Naantali: Väki­valtainen nuoriso­porukka nöyryytti 14-vuotiasta tyttöä

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

Ilman muuta tuomiot pitäisi tulla koko porukalle ja nimet kuvat lehtiin niinkuin Koskelan tapauksessa.

Papa Legba
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1305
Liittynyt: Ke Elo 22, 2018 8:43 pm

Re: Naantali: Väki­valtainen nuoriso­porukka nöyryytti 14-vuotiasta tyttöä

Viesti Kirjoittaja Papa Legba »

Mohammed, Ali, Ahmed, Nuur ja Zafira?

Jigsaw
Scooby-Doo
Viestit: 29
Liittynyt: Ke Heinä 13, 2022 7:30 pm

Re: Naantali: Väki­valtainen nuoriso­porukka nöyryytti 14-vuotiasta tyttöä

Viesti Kirjoittaja Jigsaw »

Papa Legba kirjoitti:
Pe Kesä 16, 2023 7:22 pm
Mohammed, Ali, Ahmed, Nuur ja Zafira?
Varsinais-Suomen käräjäoikeuden mukaan pahoinpitelystä tuomittu on Julia Kristiina Podufhkin. Tuo tuskin pitää paikkaansa, vaan kyseessä on tarkoitukselilnen tai tahaton kirjoitusvirhe. Detypöttäkää jos tykkäätte että niin kuuluu tehdä.
* Suomessa oikeuslaitoksen julkisuusperiaate toimii nykyään itsepalveluperusteisesti. Soita oikeusistuimeen aina kun tahdot tietää medioiden pimittämän tekijän. Lopulta ne uupuvat vastaamaan ja laittavat itse tiedot nettiin!

ManHalen
Remington Steele
Viestit: 237
Liittynyt: La Huhti 17, 2021 11:19 am

Re: Naantali: Väki­valtainen nuoriso­porukka nöyryytti 14-vuotiasta tyttöä

Viesti Kirjoittaja ManHalen »

Tämä tilanne alkaa olemaan jo todella absurdi, aikuiset ihmiset ihmettelee tumput suorana mitä tehdä, kuinka tässä nyt näin kävi? Eikö Suffeli tyynyllä iltaisin ja isot halit kasvattanetkaan räkänokista latinaa osaavia Harvardin yliopistoon pyrkiviä yleispäteviä neroja?
Miten olisi rehti ja reipas sotilaskoulu kaikille näille ketä järkimeno ei kiinnosta TAI sitten rangaistusmuodoksi alaikäisille heidän vanhemmat menevät heidän puolestaan istumaan linnaan tuomiota. Viimeistään siinä vaiheessa herää vanhemmatkin ymmärtämään kotikasvatuksen velvollisuuden.
Ja jos ei nämäkään tepsi, aina on olemassa ultimate solution.....abortti, se ei ole koskaan liika myöhäistä toteuttaa.

jepulis82
Perry Mason
Viestit: 3915
Liittynyt: Ma Kesä 19, 2017 5:28 am

Re: Naantali: Väki­valtainen nuoriso­porukka nöyryytti 14-vuotiasta tyttöä

Viesti Kirjoittaja jepulis82 »

Kaikki lähtee kotoa. Porukka haluaa lapsia, mutta sitten kun pitäisi niitä kasvattaa, niin meneekin sormi suuhun. Pitäisi olla joku lupa ennen kuin saa kasvattaa lapsia.

Tällaiset joukolla jonkun päälle hyökkäämiset tuntuu olevan nykyään arkipäivää. Ei olisi tullut mieleenkään mun nuoruudessa. Sitä olisi itse joutunut hylkiöksi kaveriporukassa jos olisi edes ehdottanut jotain tällaista niille. "Hakataan joukolla joku tyttö ja pistetään se nuolemaan kenkiä". Vittu tätä nykyaikaa. Ei tunnu olevan mitään häpeää nuorisolla enää.
"Those who want respect, give respect."

Vastaa Viestiin