Tutteli Hammermannin kissa tapettiin

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
loaded
Nikke Knakkertton
Viestit: 150
Liittynyt: To Syys 30, 2021 12:21 pm

Tutteli Hammermannin kissa tapettiin

Viesti Kirjoittaja loaded »

Viime kesänä Lutu, tänä kesänä Viltsu. Kyllä pitää olla sairasta porukkaa...

Hammermannin facebook-sivulta:

"Viltsu-kissa on nyt nukkunut ikiuneen. Se napattiin eilen alkuillasta talomme läheltä ja vietiin Hämeenlinnan moottoritien laitaan Hyvinkään ja Riihimäen välille. Siellä laitettu metsän kohdalla ulos autosta. Ohi-ajaja oli nähnyt kissan istuvan tien laidalla ja lähtenyt noutamaan kissaa, mutta löysi sen sitten yliajettuna.
Onneksi osui hyvä ihminen kohdalle, joka vei ruumiin Hyvinkään eläinsuojeluyhdistykseen, josta sirun perusteella soittivat aamupäivällä ja sain tiedon Viltsun kohtalosta.
Viltsu on saanut kulkea vapaana kanssani ulkona, mutta poistunut aina syrjään odottamaan että koirat menevät ohi. Lintuja se on pelännyt, koska hyökkäävät ja pitävät puoliaan.
Ollaan kohdattu satoja ellei tuhansia koiria näiden 7 vuoden aikana eikä mitään ongelmia ole ollut.
Viime maanantaina eräs koiranomistaja ilmoitti kissani hyökkäilleen hänen koiraansa kohti ja laittoi siitä ilmoituksen Pitskun faceen, jossa leimahti paheksuva keskustelu kissan vapaana pitämisestä. Siitä seurauksena minua päätettiin kouluttaa varastamalla kissa ja hylkäämällä se moottoritielle metsän laitaan.
Mikä logiikka on paheksua kissaa, joka kulkee vapaana kanssani ja sitten hylätä se luontoon kauas asutuksesta. En ymmärrä moista ilkeyttä, varsinkin kissaa kohtaan."
aumari
Vic Mackey
Viestit: 1995
Liittynyt: Ke Touko 22, 2013 1:46 pm

Re: Tutteli Hammermannin kissa tapettiin

Viesti Kirjoittaja aumari »

loaded kirjoitti: Pe Kesä 09, 2023 7:27 pm Viime kesänä Lutu, tänä kesänä Viltsu. Kyllä pitää olla sairasta porukkaa...

Eli kissa ollut valvomatta? Saa syyttää vain itseään jos on päästänyt kissansa ilkimysten saalistettavaksi.
loaded
Nikke Knakkertton
Viestit: 150
Liittynyt: To Syys 30, 2021 12:21 pm

Re: Tutteli Hammermannin kissa tapettiin

Viesti Kirjoittaja loaded »

aumari: tuon logiikan mukaan jos päästät lapsen yksin koulutielle ja rattijuoppo ajaa päälle, on sun syy. Tai jos pedofiili vie. Jälleen sun syy.
Tai jos olet nainen ja pukeudut seksikkäästi, mahdollinen raiskaus on sun syy.
Avatar
SonnyBonds
Jack Taylor
Viestit: 18
Liittynyt: Pe Heinä 28, 2017 10:47 pm

Re: Tutteli Hammermannin kissa tapettiin

Viesti Kirjoittaja SonnyBonds »

Itse en päästäisi mitään lemmikkiäni valvomatta yhtään mihinkään, mutta silti v*tuttaa nuo idiootit jotka tappavat, kiduttavat tai muuten vaan kiusaavat eläimiä. Oikea tapa tässä olisi ollut toimittaa vapaana kulkenut kissa löytöeläinkotiin, josta omistaja olisi sen voinut maksua vastaan noutaa. Luulisi omistajallakin viimeistään muutaman kerran jälkeen tulevan mieleen, että rahoille olisi parempaakin käyttöä, kuin maksella löytöeläinkodin hoitomaksuja. Ja jos ei lopulta syystä tai toisesta halua/jaksa enää hakea, niin eläin luovutetaan eteenpäin (toivottavasti) parempaan kotiin.
Kummisetä
Jessica Fletcher
Viestit: 3249
Liittynyt: Ma Joulu 16, 2019 4:52 pm

Re: Tutteli Hammermannin kissa tapettiin

Viesti Kirjoittaja Kummisetä »

Mikäs tää ämmä oikein on(kai se ämmä on?) joka pitää kissansa irti vastoin lakeja ja itkee sitten kun kissarukka jää auton alle?
Eläintenpitokielto tollaselle välittömästi.
Joutaisi jäädä itsekin auton alle.
qurqo kirjoitti: To Loka 26, 2023 9:01 pm Ei renkaat mustaa piirrä, kuin lukkiutuneena.
:mrgreen:
Likeavirgin
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4632
Liittynyt: Su Huhti 19, 2020 8:18 pm

Re: Tutteli Hammermannin kissa tapettiin

Viesti Kirjoittaja Likeavirgin »

*pltmtxtvp*tm
Purliini
Nikke Knakkertton
Viestit: 180
Liittynyt: Pe Loka 21, 2022 5:04 pm

Re: Tutteli Hammermannin kissa tapettiin

Viesti Kirjoittaja Purliini »

Kummisetä kirjoitti: Pe Kesä 09, 2023 9:28 pm ämmä joka pitää kissansa irti vastoin lakeja
Eläintenpitokielto tollaselle välittömästi.
Joutaisi jäädä itsekin auton alle.
Valitettavasti joudun tuottamaan pettymyksen, kissa ei ole koira. Ei rikosta.
Kummisetä
Jessica Fletcher
Viestit: 3249
Liittynyt: Ma Joulu 16, 2019 4:52 pm

Re: Tutteli Hammermannin kissa tapettiin

Viesti Kirjoittaja Kummisetä »

Purliini kirjoitti: Pe Kesä 09, 2023 10:34 pm

mitä yrität sanoa? Tiedän kyllä sen verran ettei kissa ole koira.
qurqo kirjoitti: To Loka 26, 2023 9:01 pm Ei renkaat mustaa piirrä, kuin lukkiutuneena.
:mrgreen:
Purliini
Nikke Knakkertton
Viestit: 180
Liittynyt: Pe Loka 21, 2022 5:04 pm

Re: Tutteli Hammermannin kissa tapettiin

Viesti Kirjoittaja Purliini »

Kummisetä kirjoitti: Pe Kesä 09, 2023 10:52 pm
Purliini kirjoitti: Pe Kesä 09, 2023 10:34 pm
Kummisetä kirjoitti: Pe Kesä 09, 2023 9:28 pm ämmä joka pitää kissansa irti vastoin lakeja
Eläintenpitokielto tollaselle välittömästi.
Joutaisi jäädä itsekin auton alle.
Valitettavasti joudun tuottamaan pettymyksen, kissa ei ole koira. Ei rikosta.
mitä yrität sanoa? Tiedän kyllä sen verran ettei kissa ole koira.
Järjestyslain mukaan koiraa on pidettävä kiinni taajamissa, kissalla tätä edellytystä taas ei ole muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.
Kummisetä
Jessica Fletcher
Viestit: 3249
Liittynyt: Ma Joulu 16, 2019 4:52 pm

Re: Tutteli Hammermannin kissa tapettiin

Viesti Kirjoittaja Kummisetä »

Purliini kirjoitti: Pe Kesä 09, 2023 10:57 pm

Järjestyslain mukaan koiraa on pidettävä kiinni taajamissa, kissalla tätä edellytystä taas ei ole muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.
Tutustu hieman tarkemmin mitä metsästys-, järjestys-, rikos-, ja luonnonsuojelulait sanovat asiasta.
Tiedät varmaan senkin että vapaana kulkeva kissa on lainsuojaton muualla kuin omistajansa tontilla tai maalla.
Ja kyllä, meillä on kissoja.
qurqo kirjoitti: To Loka 26, 2023 9:01 pm Ei renkaat mustaa piirrä, kuin lukkiutuneena.
:mrgreen:
Purliini
Nikke Knakkertton
Viestit: 180
Liittynyt: Pe Loka 21, 2022 5:04 pm

Re: Tutteli Hammermannin kissa tapettiin

Viesti Kirjoittaja Purliini »

Kummisetä kirjoitti: Pe Kesä 09, 2023 11:04 pm
Purliini kirjoitti: Pe Kesä 09, 2023 10:57 pm

Järjestyslain mukaan koiraa on pidettävä kiinni taajamissa, kissalla tätä edellytystä taas ei ole muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.
Tutustu hieman tarkemmin mitä metsästys-, järjestys-, rikos-, ja luonnonsuojelulait sanovat asiasta.
Tiedät varmaan senkin että vapaana kulkeva kissa on lainsuojaton muualla kuin omistajansa tontilla tai maalla.
Ja kyllä, meillä on kissoja.
Käsittääkseni järjestyslaissa puhutaan vaan koirista ja hevosista mutta olisin kiitollinen jos kerrot minulle mitä rikoslaki sanoo kissoista koska en rehellisesti tiedä.
inka
Jane Marple
Viestit: 1033
Liittynyt: To Maalis 10, 2011 5:54 pm
Paikkakunta: Santa Catarina

Re: Tutteli Hammermannin kissa tapettiin

Viesti Kirjoittaja inka »

Kummisetä kirjoitti: Pe Kesä 09, 2023 9:28 pm Mikäs tää ämmä oikein on(kai se ämmä on?) joka pitää kissansa irti vastoin lakeja ja itkee sitten kun kissarukka jää auton alle?
Eläintenpitokielto tollaselle välittömästi.
Joutaisi jäädä itsekin auton alle.
Kai osasit lukea että se kissa ei itsekseen mennyt sinne missä jäi auton alle, vaan varastettiin ja vietiin sinne..
Ja se joka lähtee tälläisissä tapauksissa eläintä syyttämään ja hokemaan kuinka oikein oli kissalle, kannattaa ostaa peili!
Pää kiinni painajainen -Klamydia-
Collie
Christopher Lorenzo
Viestit: 1688
Liittynyt: Ma Huhti 15, 2019 7:16 pm

Re: Tutteli Hammermannin kissa tapettiin

Viesti Kirjoittaja Collie »

aumari kirjoitti: Pe Kesä 09, 2023 8:09 pm Eli kissa ollut valvomatta? Saa syyttää vain itseään jos on päästänyt kissansa ilkimysten saalistettavaksi.
Eli jos sun lapsi tai omainen on valvomatta talonsa lähellä sen saa 'ilkimykset' saalistaa ja kaapata?
Knobster kirjoitti: Ke Joulu 27, 2023 12:31 amPaskon jatkuvasti pihalleni kun en vain osaa tehdä sitä muuten. Jostain syystä pihallani on ollut paskaa vuodesta 2007. Sen määrä on myös jotenkin lisääntynyt.
aumari
Vic Mackey
Viestit: 1995
Liittynyt: Ke Touko 22, 2013 1:46 pm

Re: Tutteli Hammermannin kissa tapettiin

Viesti Kirjoittaja aumari »

loaded kirjoitti: Pe Kesä 09, 2023 8:38 pm aumari: tuon logiikan mukaan jos päästät lapsen yksin koulutielle ja rattijuoppo ajaa päälle, on sun syy. Tai jos pedofiili vie. Jälleen sun syy.
Tai jos olet nainen ja pukeudut seksikkäästi, mahdollinen raiskaus on sun syy.
Eikö se ole ihan laissa tai kuntien järjestyssäännöissä, ettei kissaa saa päästää kuleksimaan valvomatta. Ei siksi, että kissan suojelemiseksi vaan ettei kissa pääse tekemään tuhojaan eikä pissaileen ja ulosteleen mm. kukkapenkkeihin ja lasten hiekkalaatikoille. Eli kommenttini pointti oli se, että kissan omistaja toimi väärin! Ja menetti samalla kissansa. Olisi tietenkin pitänyt heti kirjoittaa koko rimpsu väärinymmärryksen välttämiseksi. Voi kiesus!
Partasimppu
Scooby-Doo
Viestit: 22
Liittynyt: Ke Kesä 15, 2016 6:17 pm

Re: Tutteli Hammermannin kissa tapettiin

Viesti Kirjoittaja Partasimppu »

Joskaan vallitsevaksi teoriaksi paikallisessa Facebook-ryhmässä ei jäänyt se että kissaa olisi kukaan tarkoituksella kuljettanut yhtään mihinkään, vaan että se on saattanut itse kiivetä jonkun auton rakenteisiin ja päätyä löytöpaikkaansa sitä kautta.
Vastaa Viestiin