Taposta epäillyn työnäytteet
25-vuotias Kokemäen taposta epäilty taparikollinen on ollut merkittävässä roolissa useissa rikossarjoissa Satakunnassa. Mies on anastanut BMW-merkkisen henkilöauton poliisiasemalta ja perinyt velkoja poikkeuksellisen väkivaltaisella tavalla.
Taparikollinen tuli tunnetuksi niin sanotun Euran vapaudenriistojutun yhtenä päätekijänä. Tekoaikaan 21-vuotias mies kaappasi alkuvuonna 2020 rikoskumppaniensa kanssa euralaisen nuoren miehen mukaansa. Uhria kuljetettiin eri paikkoihin ja lopulta häneen kohdistettiin julmaa kidutuksenomaista väkivaltaa.
Uhrin huumattiin ja hänen kättään porattiin porakoneella.
Taparikollinen myös ampui uhria kohti ilotulitteen. Lisäksi hän iski uhria omatekoisella sähkölamauttimella.
Hovioikeus korotti taparikollisen käräjäoikeudessa saamaa rangaistusta 4 kuukaudella 2 vuoteen ja 3 kuukauteen toukokuussa 2021.
ENNEN VAPAUDENRIISTOJUTUN vankeusrangaistusta taparikollinen oli ehtinyt syyllistyä kymmeniin rikoksiin mutta selvinnyt pääosin yhdyskuntapalvelurangaistuksella.
Rikostehtailu kiihtyi vuosien varrella ja sai suunnitelmallisempia muotoja. Seurauksena oli eri mittaisia vankeusrangaistuksia.
22-vuotiaana taparikollinen sai tuomion niin sanotusta Satakunnan autopetosliigan jutusta. Mies oli autojen ostopetoksiin erikoistuneen liigan päätekijä. Rikoskumppanina oli miehen tekoaikainen tyttöystävä.
Autopetossarjasta mies sai lokakuussa 2021 käräjäoikeudessa vuoden ehdottoman vankeusrangaistuksen.
23-VUOTIAANA mies tuomittiin erikoisesta rikossarjasta, jossa hän huijasi taksikuskeja. Matkat sovittiin laskulle, mutta laskuja ei maksettu.
Samassa rikossarjassa mies onnistui hankkimaan petoksella porilaisesta pizzeriasta pizzoja ja juomia erään yrityksen pikkujouluihin laskulla.
Taparikollinen tuomittiin samassa oikeudenkäynnissä jälleen väkivaltaisesta velanperinnästä. Petosmies tuomittiin käräjäoikeudessa vuoden 2022 lokakuussa 70 päivän ehdottomaan vankeusrangaistukseen.
Miestä ei tiettävästi ole ennen epäilty henkirikoksesta.
Nimensä mies vaihtoi viimeistään keväällä 2022. Nimenvaihdos ilmenee käräjäoikeudesta tietopyynnöllä saaduista asiakirjoista.
https://www.satakunnankansa.fi/satakunt ... 43788.html
Uutisessa mainittu autopetosliiga. Siitä ketju: viewtopic.php?f=11&t=29564 Velkojen väkivaltaista perintää Eurassa
-NILS-