Äiti myös käänsi JJ:n kuulustelussa asian niin, että lapsi olisi kertonut hänelle nähneensä poistujan, vaikka tosiasiassa ainoa joka on varmasti puhunut ikkunan kautta poistuneesta tappajasta oma-alotteisesti on Anneli Auer. Joutsenlahti siis kuuli Auerilta, että lapsi kertoi hänelle nähneensä poistumisen ja että lapsi olisi kertonut tämän vasta sairaalassa.
Lapsen oma-aloitteisen kertomuksen 'ulkopuolisen näkemisestä' paikalla olleet sukulaiset muistavat keskenään toisensa poissulkevalla tavalla.1) LAPSI EI KERTONUT NÄHNEENSÄ KETÄÄN ULKOPUOLISTA (JL:n sukulainen), 2) LAPSI KERTOI NÄHNEENSÄ ULKOPUOLISEN POISTUVAN IKKUNAN KAUTTA (Auerin sukulainen).
Sillä, että enemmistö, (kaikki -?- lapsen näkemät ihmiset surmayönä, heti sen jälkeen, samoin seuraavana valjenneena päivänä sairaalahuoneessa?) on käyttäytynyt lapsen nähden ja kuullen niin kuin olisi kiistatonta, että talossa olisi ollut vieras mies, on myös ollut oma vaikutuksensa lapseen.
Anneli vaikutti ollennaisesti myös muihin kuin lapseen, aikuisiin, jotka sitten edelleen yhdessä äidin kertomusten kanssa vaikuttivat lapseen.
Luulisi oikeusoppineitten tuntevan sosisaalipsykologian klassikko-kokeet, Milgramit, Festingerit, Aschin jne. Ryhmäpaineen vaikutus on hovin perusteluissa sivuutettu kokonaan.
Ryhmäpaineesta:
yritin tiivistää!
...muuan sosialipsykologinen klassikkokoe, jossa osoitetaan miten helposti ryhmäpaineen vaikutuksesta ihminen voi antaa järjen vastaisia vastauksia, sellaisia, joitten virheellisyyden kuka tahansa voisi omin silmin nähdä, mikäli jotkut muut eivät vakavin kasvoin väittäisi samaan aikaan tai hetkeä ennen päinvastaista minkä silmä näkee. (selvästi eripituisten yksinkertaisten janojen pituuden vertailua silmämääräisesti, esim neljän janan)
http://virtual.vtt.fi/virtual/proj6/fds ... _gradu.pdf
satunnainen googlaus sanoilla ryhmäpaine konformismi jne, aiheesta löytyy tekstejä vaikka kuinka paljon..
sivu n 56
(muita vastaavia sosiaapipsykolgisia konformismia koskevia tutkimuksia on pilvin pimein..)
Aschin (1956; Asch, 1955) klassikkokokeen perusperiaate oli se, että kokeeseenosallistujille kerrottiin kokeen koskevan visuaalista päätöksentekoa.
Saapuessaan koetilanteeseen osallistujille näytettiin laboratorio, jossa joukko kokeeseen osallistuja oli jo istumassa. Kokeen johtaja selitti, että heidän tehtävänsä oli verrata muutaman pystysuoran janan pituutta. Jokaisella esityskerralla oli mukana standardijana ja henkilöiden tehtävänä oli tunnistaa, mikä kolmesta vertailujanasta oli standardijanan kanssa samanpituinen.
../..
Kolmannella kerralla, ja jokaisella kerralla siitä eteenpäin, toiset huoneessa olevat henkilöt (valekoehenkilöt, tutkimusavustajat), joita oli seitsemästä yhdeksään, antoivat vastauksen, joka oli väärä. He olivat yhdenmukaisia virheellisessä vastauksessaan ja antoivat vastauksensa selkeästi ja itsevarmasti katsomatta koehenkilöä silmiin ja näyttämättä yllättyneisyyttä hänen vastauksistaan.
Huoneessa valmiina odottavat henkilöt olivat valekoehenkilöitä, ja heitä oli neuvottu antamaan väärä vastaus tietyillä kerroilla. (Asch, 1956, 3–6.) Aschin kiinnostuksen kohteena oli yhden aidon osallistujan käyttäytyminen. Hänen löytönsä oli hämmästyttävä; kolme neljästä "naiivista" osanottajasta antoi vähintään yhden väärän vastauksen valekoehenkilöiden mukana.
Tulos demonstroi Aschin (1955) mukaan ihmisten ilmeistä halua mennä enemmistön mukana.
Oma lukunsa tässä yhteydessä olisi tietenkiin se kuuluisa kognitiivinen dissonanssi
Asch, S.E. (1956). Studies of Independence and Conformity: I. A Minority
of One Against a Unanimous Majority. Psychological Monographs
vertailtavina olleet janat:
