Sisotalo:
Niskasaaren kirjoitustyyli on epäasiallinen. En tiedä mihin sillä pyrkii. Mihinkään viranomaisten vihaamisen ei Suomessa ole syytä, vaikka lipsahduksia sattuu
Lieneekö kysymys sen paremmin "viranomaisten vihaamisesta" kuin "lipsahduksestakaan",
Niskasaaren selostamassa tapauksessa.
Niskasaari ja Lahtonen saivat kunnianloukkaussyytteen (Jorma Äijälän aloitteesta),
ja todisteena esitettiin aineistoa, minkä kerrottiin olevan peräisin käräjäoikeuden
130-sivuisesta Auer/Kukka -lsh-tapauksen tuomiosta.
Niskasaari esitti, että otteet aineistosta eivät koskeneet ollenkaan niitä kohtia, joihin
hän oli Hymy-lehden ja boginsa kirjoituksessa viitannut. Hän esitti että todistusaineistoa
oli vääristelty niin, että hänet ja Lahtonen voitaisiin todeta syyllisiksi.
Niskasaari siteeraa rikoslakia:
”Jos todistusaineiston vääristelemisessä
1) aiheutetaan vakava vaara, että syytön tuomitaan vankeuteen tai muuhun ankaraan seuraamukseen,
2) rikoksen kohteena on erityisen merkityksellinen todiste tai
3) rikos tehdään erityisen suunnitelmallisesti ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä todistusaineiston vääristelemisestä vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi.”
Siinä on määritelty rikos, josta kihlakunnansyyttäjä Juha-Mikko Hämäläistä ja hänen neljää rikoskumppaniaan on syytä epäillä.
Kyseessä voisi katsoa olevan todistusaineiston vääristeleminen jo silloin, jos aineistosta
on poimittu kohtia, jotka antavat yksipuolisen kuvan koko aineistosta - tässä tapauksessa
siitä, missä määrin käräjäoikeus lsh-asiassa on "arvioinut [–-] asianomistajina antamia kertomuksia" luotettavina. Kunnianloukkausasiassa syyttäjän todisteessa siteerataan
vain kohtia, joissa käräjät pitää lasten kertomuksia luotettavina:
”[Asianomistajien] kertomuksia pidetään tältä osin muun niitä tukevan näytön valossa riittävän luotettavina, jotta tuomitsemiskynnys ylittyy”.
” , [asianomistajien] kuvaava ja havainnollinen kertomus valokuvaamisesta on uskottava ja riittävä näyttö asiassa”. Mikko Niskasaari,
http://www.mikkoniskasaari.fi/node/250
Näiltä osin siis ainakin kunnianloukkaussyytteessä vääristelyä. Mutta tuntuu, etä Niskanen
menee pidemmälle, eli esittää että esimerkiksi yllämainittuja sitaatteja ei sisälly käräjäoikeuden lsh-päätökseen:
Millainen käräjätuomari hyväksyy ”todisteeksi” paperin, jossa on yksi virke tai sellaisen puolikas, ja josta ei edes näe mistä se on kopioitu? Vai onko se kenties naputeltu syyttäjän toimistossa.(Niskasaari, kirjoitus)
Niskasaari puhuu toistuvasti lainausmerkeissä "todisteista" ja väärennöksistä, joten on
syytä olettaa, että "aidossa tuomiossa" (Niskasaari) kyseistä väitettä esim. lasten kertomasta valokuvaamisesta ja sen uskottavuudesta ole lainkaan, ainakaan esitetyssä muodossa.
Jos asia on Niskasaren esittämällä tavalla, kysessä tuskin on "lipsahdus" sen paremmin kuin
hänen kirjoituksensa on "epäasiallinen". Kunnianloukkausasiassa oltaisiin varmasti luettu langettava tuomio, jos todistetta ei oltaisi osoitettu "todisteeksi" eli väärennökseksi.
Moni ei olisi suhtautunut asian niin tyynesti kuin Sisotalo näyttää suhtautuvan.
Ei Hannes Råstam Ruotsissa, Thomas Quickin tapauksessa, olisi päässyt mihinkään, jos
hän ei olisi suoraan todennut syyttäjän ja poliisin väärinkäytöksiä niiksi mitä ne
olivat eli melkein onnistuneeksi yritykseksi sysätä ratkaisemattomat murhat psyykkisesti
sairaan miehen tekemiksi. Kaikkialla, esim. tolkuttomissa lsh-tapauksissa, avain
selvittämiseen on ollut viranomaisten toimiin suuntautunut kritiikki.
Sisotalo luopuisi kritiikistä, vapaehtoisesti.
Esimerkiksi Auer/Kukka -tapauksessa on pakko kritisoida poliisia - so. Santaojaa ja
tutkinnanjoihtaja Salonsaarta - jotka katsoivat hyväksi delegoida lasten kuulemiset
siviileille eli sijasivanhemmille.
Santaoja oli kuullut Jens Kukan nimen kuulemisissa 17 - 19.82011, minkä jälkeen
hän - ilmeisesti Salonsaaren hyväksynnällä - pyysi sijaisvanhempia "kyselemään" Jensistä
ja perheen silloisista nukkumasjärjestelyistä. Jo tämä on poliisilta outoa toimintaa.
Lapset olivat tuolloin koulussa (alkanut 10.8.2011), joten asiaa lienee kypsytelty viikonlopun
20-21.8.2011 yli, pohdiskeltu seuraava viikko, ja lähdetty sitten hotellimatkalle la 28.8 ja mökille su 29.8, missä sitten videoitiin lasten tarinat:
"Lapset halusivat itse jutella asiasta kahden kesken joko minun tai Minnan. Pääsääntöisesti Minnan Kanssa. Muut lapset eivät kuulleet muiden juttuja."
(Niskasaaren blogista.)
Poliisin kehoituksesta siis videoitiin - mahtoivatko saada palkkaa toimistaa - tai laskutettua
poliisilta hotellimajoitukset ja mökkimatkat, kun eräänlaisessa virkatoimessa ja
valtuutettuina oltiin?
(Videoinneissa) on kuitenkin kohtia, jotka ovat keskeisiä arvioitaessa, ovatko sijaisvanhemmat osallistuneet lasten kertomusten synnyttämiseen, kuten puolustus on
toistuvasti väittänyt.
Onko tämä delegoiminen "lipsahdus"? Kun vähät välitetään poliisihallituksen ohjeesta
2011 delegoida kuulemiset ei siviileille vaan oikeuspsykatrisille osastoille?