HÄKE 'nauha' (ketju 2)

Keskustelua Ulvilan tapauksesta
sörsse
Rico Tubbs
Viestit: 1258
Liittynyt: Ma Tammi 16, 2017 1:30 am

Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja sörsse »

On se vaan sellanen huppis, että... Hyvin oli kuitenkin aikatauluttanut käyntinsä, kun se oli sovitettu juurikin hetkeen, jolloin perheen isä oli tullut matkaltaan ja ehtinyt sopivasti sänkyyn vaimonsa viereen, hajottanut ikkunan, tikannut Jukkaa 69 kertaa eri puolille kehoa enemmän ja vähemmän syviä pistohaavoja ja lisäksi kumauttanut jollakin raskaammalla astalolla muutaman kerran niin, että tekaritkin oli lentäneet suusta ja ilmeisesti päähän oli tullut isompikin vamma, eikä kukaan nähnyt häntä noissa puuhissa, Annelia lukuunottamatta, jos ei sitten Jukka, mutta hän ei ole näkemisistään enää kertomassa. Amandakin näki vain vilauksen selästä, kun huppis gasellimaisen sirosti loikkasi ikkunasta ulos, vaikka kolme eri kertaa kävi tarkistamassa tapahtumapaikkaa juurikin sieltä kuuluvan metelin vuoksi, mikä kylläkään ei ole tarttunut niin hyvin nauhalle,,, kyllä on ollut mieletön tzägä huppiksella, melkeinpä voisi sanoa, että todennäköisempää on voittaa 2 kertaa Lotossa päävoitto peräkkäin, kuin tuo huppiksen tuuri tuossa hitaassa sisääntulossa ja sen jälkeisissä tapahtumissa?

Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9122
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

sörsse kirjoitti:
Su Marras 28, 2021 7:27 pm

Ei lapsi missään vaiheessa murhaajan läsnäollessa tai sen jälkeenkään käynyt takkahuoneella saakka. Hän tarkkaili käsittääkseni lähimmillään tapahtumia noin olohuoneen puolesta välistä. Luullakseni tappaja oli suunnitellut käyntiajankohtansa jo aikaisemmin, koska hän on ilmeisesti tehnyt tiedusteluretkiään alueen ympäristössä ennen tekoaan. Ainakin naapuri oli puolisonsa kanssa havainnoinut ääniä (puhetta) omalta takapihaltaan muistaakseni jonain yönä ennen murhayötä.
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."

Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9122
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Joosua kirjoitti:
Su Marras 28, 2021 7:14 pm
^ Niin, tuohon tapahtumienkulkuun kaikkinensa ulkopuolisen tekijän sovittaminen niin että se olisi järkevästi mahdollista, vaatii kyllä varsin luovaa mielikuvituksen käyttöä.
Ei se tarvitse mitään muuta kuin järjen käyttöä, fysiikanlakien tuntemista, perslihasten käyttöä ja asiaan paneutumista. On varsin ihmeellistä, että kukaan Suomessa ei ole virallisesti halunnut tutkia Anneli Aueriin ja hänen lapsiinsa kohdistettuja rikoksia, mitkä on tehty sen jälkeen, kun murhatutkinnat keskitettiin yksinomaan tappajan haavoittamaan tukitavalliseen kotiäitiin. Haluan omasta puolestani kiittää kaikkia niitä rohkeita eri alojen ammattilaisia, jotka ovat mahdollisista omista vainoamisistaan huolimatta jaksaneet tehdä työtään oikeudenmukaisemman Suomen ja lasten oikeuksien toteutumisen hyväksi. Uskon, että lopussa kiitos seisoo ja että tämä tarina kulkee vakaasti kohti päätepistettään.
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."

Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9122
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

LexVeritas kirjoitti:
Su Marras 28, 2021 6:48 pm
Ilmeisesti poliisi on jossain alkuperäisistä vanhimman tyttären puhutteluista mennyt toteamaan näin, vaikka oikeasti tytär on ainakin yrittänyt selvittää isän seisseen sängyn jalkopäädyn vieressä ja äidin olleen kohottautuneena sängyssä nostamassa peittoa suojakseen.

Tulkitsen itse näin, että Vaasan hovioikeuden vuonna 2015 antamassa murhatuomiossa on virhe kohdassa 44.3, kun siellä todetaan, että isä ja äiti olivat olleet sängyn vieressä. Sängyn vieressä oli todellisuudessa ainoastaan isä. Anneli on ollut tuolloin sängyllä, missä hän oli vielä siinä vaiheessa, kun ulkopuolinen mies tunkeutui sisään rikotusta takkahuoneen ikkunasta.
Mielestäni outoa, ettei Amanda olisi huomannut sisälle taloon (ja luultavimmin myös päälleen) lentäviä lasinsirpaleita, joilta samaan aikaan Anneli olisi suojautunut peitolla sängyssä. Vaikuttaa myös epäuskottavalta, että murhamies olisi tässä kohtaa pitänyt niin pitkää taukoa tunkeutumishankkeessaan.
3. Ensimmäisellä kerralla A ei ollut voinut laittaa valoja päälle, koska takkahuoneen ja olohuoneen rajalla oli ollut lasinsiruja. Terassin oven ikkuna oli ollut rikottu. Isä ja äiti olivat olleet sängyn vieressä.
Nyt siis Anneli olisikin sängyssä suojautumassa sängyssä lasinsirpaleilta, samaan aikaan Amanda seisoo vähintään osaksi rikotun ikkunan edessä ja näkee vain ja ainoastaan vanhempansa.
Tässä vielä muutama kohta, mihin Vaasan hovioikeus oli kiinnittänyt huomiota 10.1.2007 suoritetussa vanhimman tyttären puhuttelussa:
1. A on kertonut tapahtumista pääosin samalla tavalla kuin aiemmin.

2. Ikkunan paukkumista oli kuulunut A:n mukaan "aika kauan". A oli kuunnellut pauketta sängyssään ennen kuin hän oli mennyt takkahuoneeseen kuultuaan, että äiti tai isä oli kiljunut, varmaan äiti.

3. A:n mennessä ensimmäisen kerran takkahuoneeseen ikkuna oli ollut rikottuna, lasia oli ollut lattialla ja äiti ja isä olivat "nousseet sängystä. Tai äiti oli viä makaamas sängyssä, mutta oli se jo, kun se makas, niin se oli jo tällai." Hovioikeus toteaa, että tässä kohdin A näyttää videolla, että Anneli Auer olisi noussut sängyssä istuma-asentoon. A oli ihmetellyt, mitä tapahtuu. Hän oli mennyt takaisin omaan huoneeseensa, koska häntä oli pelottanut. Hän ei ollut kuullut kenenkään puhuvan tai sanovan mitään. Jossain vaiheessa Jukka Lahti oli kironnut A:n mukaan, joko silloin kun tämä oli mennyt takkahuoneeseen tai lähtenyt sieltä pois.
Nyt pitää ymmärtää, että vanhin tytär ei ole missään vaiheessa murhayönä seissyt rikotun ikkunan edessä. Hän on pysytellyt kaikilla kolmella käynnillään olohuoneen puolella.

Olisiko kellään sellaista kuvaa, missä näkyisi olohuoneen puolella oleva himmennintoiminen valokatkaisija, jonka tytär on maininnut puhutteluissaan?
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."

Bou
Jack Bauer
Viestit: 924
Liittynyt: La Syys 17, 2011 3:46 pm

Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Bou »

Jopas on taas huvittavaa hämärryttämistä täällä. Ihan hovin tuomiostakin löytyi virhe :lol:

Se valokatkaisija minkä luona tytär kertoo käyneensä on ihan siinä takaoven vieressä. Kyllä on huisin kumma homma, että ei ole havainnut mitään ikkunan hakkaamista, sirpaleiden lentelyä tai tosiaan isänsä (onko se nyt sitten 69 vai 79) lukemattomia puukolla tikkauksia ja kaikki tapahtui ääneti. Kehno todellisuuden taju kun tämmöistä uskoo…

Avatar
LexVeritas
Perry Mason
Viestit: 3998
Liittynyt: Ke Loka 13, 2021 8:07 pm

Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja LexVeritas »

Nyt pitää ymmärtää, että vanhin tytär ei ole missään vaiheessa murhayönä seissyt rikotun ikkunan edessä. Hän on pysytellyt kaikilla kolmella käynnillään olohuoneen puolella.
En hyväksy tuota väitettäsi, että pitää ymmärtää. Ei nimittäin pidä. Minun mielestäni Amandan on täytynyt olla lähellä rikottua ovi-ikkunaa ja käytännössä sen edessä olohuoneessa, nähdäkseen Annelin sängyssä, missä ehdotat hänen maanneen sillä hetkellä.
5 no viisia Perhettä
Puu elohim jahvella
-Ai, sä oot. Mä en, veli.
Jopi ja genesis
‏אלהים‎ Sten näin Isä
ykseydellä 2 aikaa
Sepä Elia Me ts. Kaa
naassa ja
Luminol-Lennard

In Omnibus Veritas Suprema Lex Esto

Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9122
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

LexVeritas kirjoitti:
Su Marras 28, 2021 9:13 pm
Nyt pitää ymmärtää, että vanhin tytär ei ole missään vaiheessa murhayönä seissyt rikotun ikkunan edessä. Hän on pysytellyt kaikilla kolmella käynnillään olohuoneen puolella.
En hyväksy tuota väitettäsi, että pitää ymmärtää. Ei nimittäin pidä. Minun mielestäni Amandan on täytynyt olla lähellä rikottua ovi-ikkunaa ja käytännössä sen edessä olohuoneessa, nähdäkseen Annelin sängyssä, missä ehdotat hänen maanneen sillä hetkellä.
Uskoisin, että vanhin tytär on käynyt olohuoneen punaisella lattiamatolla saakka, mutta ei ole kulkenut siitä pidemmälle lasinsirujen takia. Hän on kiinnittänyt huomionsa äitiin ja isään sekä lattialla oleviin lasinsiruihin. En tiedä, missä vaiheessa hän on tajunnut pelkäämänsä rosvon läsnäolon. Palatessaan ensimmäisen käyntinsä jälkeen omaan huoneeseensa?

Luultavasti oikea murhaaja osaisi kertoa, pitikö hän ikkunan rikkomisessa taukoa vai johtuiko tauko ainoastaan siitä, kun hän siirsi muovituolin kauempaa terassilta rikotun ikkunan eteen. Uskoisin, että jonkin verran lasinhelinää on kuulunut sillä hetkellä, kun tappaja on repinyt verhon irti kannattimistaan, rymistellyt ikkunasta sisään ja astunut lasinsirujen päälle. Ehkä vielä paikoillaan ollut verho on estänyt vanhinta tytärtä näkemästä terassilla touhunnutta murhaajaa hänen ensimmäisellä käynnillään takkahuoneen suunnalla.
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."

Joosua
Adrian Monk
Viestit: 2910
Liittynyt: Pe Helmi 15, 2019 11:35 pm

Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Joosua »

Pieni liekki kirjoitti:
Su Marras 28, 2021 9:37 pm
LexVeritas kirjoitti:
Su Marras 28, 2021 9:13 pm
Nyt pitää ymmärtää, että vanhin tytär ei ole missään vaiheessa murhayönä seissyt rikotun ikkunan edessä. Hän on pysytellyt kaikilla kolmella käynnillään olohuoneen puolella.
En hyväksy tuota väitettäsi, että pitää ymmärtää. Ei nimittäin pidä. Minun mielestäni Amandan on täytynyt olla lähellä rikottua ovi-ikkunaa ja käytännössä sen edessä olohuoneessa, nähdäkseen Annelin sängyssä, missä ehdotat hänen maanneen sillä hetkellä.
Uskoisin, että vanhin tytär on käynyt olohuoneen punaisella lattiamatolla saakka, mutta ei ole kulkenut siitä pidemmälle lasinsirujen takia. Hän on kiinnittänyt huomionsa äitiin ja isään sekä lattialla oleviin lasinsiruihin. En tiedä, missä vaiheessa hän on tajunnut pelkäämänsä rosvon läsnäolon. Palatessaan ensimmäisen käyntinsä jälkeen omaan huoneeseensa?

Luultavasti oikea murhaaja osaisi kertoa, pitikö hän ikkunan rikkomisessa taukoa vai johtuiko tauko ainoastaan siitä, kun hän siirsi muovituolin kauempaa terassilta rikotun ikkunan eteen. Uskoisin, että jonkin verran lasinhelinää on kuulunut sillä hetkellä, kun tappaja on repinyt verhon irti kannattimistaan, rymistellyt ikkunasta sisään ja astunut lasinsirujen päälle. Ehkä vielä paikoillaan ollut verho on estänyt vanhinta tytärtä näkemästä terassilla touhunnutta murhaajaa hänen ensimmäisellä käynnillään takkahuoneen suunnalla.
Jos ikkuna on ollut täysin rikki, siis valmis huppiksen kulkemista varten kuten ehdotat, olisi siitä virrannut kylmää ilmaa sisään, ulkona +5C, niin tällaisen vedon todellisuudessa tuntee selvästi. Tytär ei kuitenkaan mainitse tästä mitään.

Jos ikkuna on ollut täysin rikki niin lasin paloja on täytynyt olla myös kuistilla. Jos siellä huppis olisi touhunnut, kuten ehdotat, olisi lasin palasten päällä kävely pakosti kuulunut sisään ja tytär olisi kuullut tämän. Hän ei kuitenkaan mainitse mitään tällaisestakaan.

Ja tässä tilanteessa A.A. siis on ollut sängyssä ja nostanut peittoa suojakseen lentäviltä lasinpaloilta ja J.Lahti olisi ollut seisaallaan sängyn vieressä ja rauhoitellut tytärtä ja kehoittanut menemään takaisin nukkumaan? Siis näinkö?

Hermione
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5039
Liittynyt: Ma Kesä 22, 2020 6:38 pm

Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Hermione »

Noista puhutuksista lapsen aivan ensimmäinen puhutus tuoreeltaan on ollut tarkin. 3 vuoden kuluttua muistikuvat ovat ehtineet muuttua. Kyseessä oli 9 vuotias lapsi, joka oli joutunut näkemään jotain sellaista jota ei kuulu kenenkään nähdä, saati lapsen.

Lisäksi 3 vuoden kuluttua tehty kuulustelu oli painostava ja johdatteleva. Kyseinen kuulustelu, joka myös videoitiin ja siitä on esitetty pätkiä Ulvilan murhadokkarissa, on varmasti Marina Toivosen uran musta hetki. Ei ole kovin ylevää kiusata lasta, joka on todistanut isänsä murhaa ja menettänyt juuri äitinsä risen hellään huomaan.

Joosua
Adrian Monk
Viestit: 2910
Liittynyt: Pe Helmi 15, 2019 11:35 pm

Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Joosua »

Joosua kirjoitti:
Ma Marras 29, 2021 9:50 am
Pieni liekki kirjoitti:
Su Marras 28, 2021 9:37 pm
LexVeritas kirjoitti:
Su Marras 28, 2021 9:13 pm

En hyväksy tuota väitettäsi, että pitää ymmärtää. Ei nimittäin pidä. Minun mielestäni Amandan on täytynyt olla lähellä rikottua ovi-ikkunaa ja käytännössä sen edessä olohuoneessa, nähdäkseen Annelin sängyssä, missä ehdotat hänen maanneen sillä hetkellä.
Uskoisin, että vanhin tytär on käynyt olohuoneen punaisella lattiamatolla saakka, mutta ei ole kulkenut siitä pidemmälle lasinsirujen takia. Hän on kiinnittänyt huomionsa äitiin ja isään sekä lattialla oleviin lasinsiruihin. En tiedä, missä vaiheessa hän on tajunnut pelkäämänsä rosvon läsnäolon. Palatessaan ensimmäisen käyntinsä jälkeen omaan huoneeseensa?

Luultavasti oikea murhaaja osaisi kertoa, pitikö hän ikkunan rikkomisessa taukoa vai johtuiko tauko ainoastaan siitä, kun hän siirsi muovituolin kauempaa terassilta rikotun ikkunan eteen. Uskoisin, että jonkin verran lasinhelinää on kuulunut sillä hetkellä, kun tappaja on repinyt verhon irti kannattimistaan, rymistellyt ikkunasta sisään ja astunut lasinsirujen päälle. Ehkä vielä paikoillaan ollut verho on estänyt vanhinta tytärtä näkemästä terassilla touhunnutta murhaajaa hänen ensimmäisellä käynnillään takkahuoneen suunnalla.
Jos ikkuna on ollut täysin rikki, siis valmis huppiksen kulkemista varten kuten ehdotat, olisi siitä virrannut kylmää ilmaa sisään, ulkona +5C, niin tällaisen vedon todellisuudessa tuntee selvästi. Tytär ei kuitenkaan mainitse tästä mitään.

Jos ikkuna on ollut täysin rikki niin lasin paloja on täytynyt olla myös kuistilla. Jos siellä huppis olisi touhunnut, kuten ehdotat, olisi lasin palasten päällä kävely pakosti kuulunut sisään ja tytär olisi kuullut tämän. Hän ei kuitenkaan mainitse mitään tällaisestakaan.

Ja tässä tilanteessa A.A. siis on ollut sängyssä ja nostanut peittoa suojakseen lentäviltä lasinpaloilta ja J.Lahti olisi ollut seisaallaan sängyn vieressä ja rauhoitellut tytärtä ja kehoittanut menemään takaisin nukkumaan? Siis näinkö?
Olisin Pieni liekki mielelläni lukenut arviosi edellä esittämästäni.

Tapahtumienkulun. ymmärtämisestä toteat aiempana:

"Ei se tarvitse mitään muuta kuin järjen käyttöä, fysiikanlakien tuntemista, perslihasten käyttöä ja asiaan paneutumista".

Onko sinulla ollut kiireitä, vai onko joku edellä luettelemistasi mahdollisesti kuitenkin loppumassa?

ässähai
Adrian Monk
Viestit: 2905
Liittynyt: Pe Heinä 03, 2020 9:48 pm
Paikkakunta: Haihiha

Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja ässähai »

Bou kirjoitti:
Su Marras 28, 2021 9:05 pm
Jopas on taas huvittavaa hämärryttämistä täällä. Ihan hovin tuomiostakin löytyi virhe :lol:

Se valokatkaisija minkä luona tytär kertoo käyneensä on ihan siinä takaoven vieressä. Kyllä on huisin kumma homma, että ei ole havainnut mitään ikkunan hakkaamista, sirpaleiden lentelyä tai tosiaan isänsä (onko se nyt sitten 69 vai 79) lukemattomia puukolla tikkauksia ja kaikki tapahtui ääneti. Kehno todellisuuden taju kun tämmöistä uskoo…

Bou, mikä motivoi sinua kiusaamaan lasta netin keskustelupalstalla?

Avatar
LexVeritas
Perry Mason
Viestit: 3998
Liittynyt: Ke Loka 13, 2021 8:07 pm

Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja LexVeritas »

^Et toki kysynyt minulta mutta mielestäni tällä palstalla ei kiusata yhtäkään lasta. Ehkä osa kirjoittajista on lapsia tai henkisesti lapsen tasolla, lapsenmielisiä, tai lapsellisia. Näyttää siltä.

Amanda Auer on pitkälti yli 20-vuotias, sitä paitsi.

Tästä ei pidä tehdä väärää johtopäätöstä, että hyväksyisin kiusaamisen, etenkään lasten.
5 no viisia Perhettä
Puu elohim jahvella
-Ai, sä oot. Mä en, veli.
Jopi ja genesis
‏אלהים‎ Sten näin Isä
ykseydellä 2 aikaa
Sepä Elia Me ts. Kaa
naassa ja
Luminol-Lennard

In Omnibus Veritas Suprema Lex Esto

Hermione
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5039
Liittynyt: Ma Kesä 22, 2020 6:38 pm

Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Hermione »

Minkähän takia keskustelun pitää velloa kaikennäköisissä meta-asioissa, nippelitiedon parissa askartelussa ja olisi pitänyt tehdä sitä ja tätä vänkäämisessä.

Ässähain kysymys on ihan perusteltu. Bou syyllistyy kiusaamiseen riippumatta siitä, onko kiusaamisen kohteena oleva jo aikuistunut vai ei.

LexVeritakselle suosittelen lämpimästi Vaasan hovioikeuden ratkaisuun tutustumista.

https://oikeus.fi/hovioikeudet/vaasanho ... 35081.html

Avatar
LexVeritas
Perry Mason
Viestit: 3998
Liittynyt: Ke Loka 13, 2021 8:07 pm

Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja LexVeritas »

Olen tutustunut siihen, kiitos vaan suosituksesta ja blaa blaa jne. Minulla ei ole vieläkään kantaa siihen, kuka Ulvilan tapauksessa on syyllinen ja mihin.

Onko tässä ketjussa sallittua keskustella häke-nauhasta?

Mielestäni ei ole mitenkään poissuljettua, etteikö Auer olisi voinut tunnistaa huppumiestä, mikäli sellainen paikalla oli. Auer on voinut unohtaa sen, että tunnisti huppumiehen. Hänet olisi ehkä syytä vaivuttaa hypnoosiin.

Varma olen siitä, että Auer ulvahtaa malliin "Wittikö!?!"

Virallisesti tulkintahan on yleensä "Vittikö!"

Juuri sitä ennen ehkä: "Mitäää....Sä?!?

Esim. Mika Sihvosen litteroinnissa se on "Mitä...Sä!"

Siis esimerkiksi:

"Mitäää...Sä?... Wittikö?!?"

Voitaisiin ihan tosissaan, ilman metatasoja, ottaa huomioon mahdollisuus, että huppumiehen nimi oli esim. Wit, Witt, de Witt tai Witti. Ja hänellä ehkä oli jokin kytky murhan ensimmäiseen epäiltyyn Joop Wassenaariin, jolla poliisi väitti olleen jonkinlaisen suhteen Anneli Auerin kanssa.
5 no viisia Perhettä
Puu elohim jahvella
-Ai, sä oot. Mä en, veli.
Jopi ja genesis
‏אלהים‎ Sten näin Isä
ykseydellä 2 aikaa
Sepä Elia Me ts. Kaa
naassa ja
Luminol-Lennard

In Omnibus Veritas Suprema Lex Esto

Hermione
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5039
Liittynyt: Ma Kesä 22, 2020 6:38 pm

Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Hermione »

Häkepuhelun aikana häkevirkailija kysyi miehestä, tunteeko AA tätä, johon hän vastasi, että ihan vieraan näköinen mulle. En koe, että tuota osaa keskustelua on syytä kyseenalaistaa. Jos AA olisi tunnistanut hyökkääjän, olisi hän varmasti niin kertonut.

Mitäkö - vittikö -huudahduksissa voi olla kyse ihan vain artikulaation epäonnistumisesta, tai sitten vittikö on ollut käytössä oleva voimasana joka on tullut tuossa tilanteessa suusta ulos luonnostaan. Tämä on siis omaa spekulaatiotani.

Olen kuunnellut youtubesta saatavilla olevan nauhoitteen useampaan kertaan, ja tiedostan että se ei ole alkuperäinen vaan sitä on voitu muuttaa niin jotain on häivytetty ja jotain on muunneltu.

Olen mielessäni analysoinut tallenetta sellaisesta vinkkelistä, että ensinnäkin puhelussa kaikki on todella nopeatempoista. Se, että AA jätettiin linjoille pitkäksi aikaa aivan yksin, oli jotenkin yllättävää. Oliko tuohon aikaan tekniikka vielä sellaista, ettei häkevirkailija voinut laittaa tehtävää eteenpäin sähköisesti vaan joutui soittamaan? En itse haluaisi joutua odottamaan linjoilla yksin esimerkiksi sellaisessa tilanteessa, että tarvitsisi neuvontaa aloittamaan vaikka elvytyksen. Häketallenteeseen palatakseni, niin todella, todella hyytävä ja kammottava tallenne.

Vastaa Viestiin