HÄKE 'nauha' (ketju 2)

Keskustelua Ulvilan tapauksesta

Valvojat: Raid, Moderaattorit

nuusku-nella
C.S.I. -tasolla
Viestit: 2748
Liittynyt: Pe Elo 06, 2010 9:14 pm
Paikkakunta: Etelämpi suomi

Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja nuusku-nella »

Kuolemannaakka kirjoitti: Ei ole huppiksesta mitään suoraa näyttöä nauhalla, mutta kun AA kerran poliisille väittää, että juoksi huppista pakoon, niin eihän hänen nyt kannata juosta ympäri taloa, jos hän voi juosta, niinkuin sanoo... Siinähän hän samalla hämää myös lasta. Kun se juoksu kuulostaa ihan siltä, että juoksisi ulos, eikä mikään estä juoksemasta, niin miksi tästä pitää tehdä joku ylimaallinen minuutissa kehitetty lavastusten lavastus, jossa osataan jo äänimaisemakin suunnitella siinä juoksun aikana lennossa.

Tätä justiinsa yritin selittää eilen, että jos AA on sanonut juosseensa huppista karkuun, niin hänellä ei ole muuta mahdollisuutta, koska hänen pitää saada aikaan äänet, jotka tuntuvat alkavan takkahuoneesta ja menevän ulos. Täman karkuunjuoksun äänet on pakotettuja, pakollisia. Ne ei saa mennä väärin missään kohtaa, vaan niiden pitää olla oikeat, oikeassa järjestyksessä ja sopia vielä tallennusvälineen sijaintiinkin. Muualla AA voi kävellä paljon vapaammin, mutta tuo juoksu täytyy olla oikein, koska muuten se ei mene kuunnellessa läpi.
Joko et lue mun kirjotuksia tai sitten et vaan ota niistä mitään mukaas. Tuskin Anneli tajuaa että kaikki menee nauhalle, jos jotain ääniä lavastusmielessä tehdään niin ne tehdään että häkehenkilö voisi ne ehkä kuulla ja siten todistaa huppiksen paikalla olon. Tai sitten, tulee kiire hakea jotain/viedä jotain ja joutuu juoksemaan, ajattelee että se ehkä kuului häkehenkilön korviin ja selittää asian heti puhelimeen tullessaan.

Eilen jo sulle totesin että eihän Anneli osaa selittää kaikkia tekemisiään, ei sinne päinkään. On ne pari kohtaa jotka jo ensimmäisissä kuulusteluissa osaa selittää parhain päin mutta jotain myös unohtuu. Ei muista ulvilalaista kirosanaansa, ei muista uolevia, ei muista että oli kengät jalassa.. Paljon jää siis myös selittämättä koska ei varmasti osaa ennakoida sitä että nauhaa vielä vuosien jälkeen analysoidaan.

Avatar
Kuolemannaakka
Agentti Scully
Viestit: 8983
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

Pardon kirjoitti:Voi Naakka, Naakka. Uutta tietoa minulle on, että pulssinkokeilu olisi poliisin pyyntö. Näinkö on? Olen aina miettinyt, että mitä se siellä omituisessa paikassa kuikeloi pulssia. Nyt jos näin on, niin on selvää, että AA ei ole kokeillut mitään pulssia ja on vain yhdistänyt keskenään kaksi välttämätöntä osaa: veriset hihat ja poliisin pyynnön.

Koko pesuhuonekäynti, jossa ojennellaan kättä takkahuoneeseen, josta ei tiedä onko siellä joku vai ei, on turha ja lisäksi mahdoton. Nauhan kuunnellut kuolema on sitä mieltä, että AA:lla on kengät jalassa. Eikä sekään haittaa vaikka ei olisi. Oman kuvauksensa mukaan AA on kuullut takkahuoneesta mäiskintää, jota ei nauhalla kuulu. JL:n huutoja kyllä. Olisi luontevaa mennä takkahuoneeseen ihan oikeata reittiä - sitä kautta selviäisi kaikki ja voisi vielä kerran pyrähtää pakoon jos on tarpeen. Ymmärrän toki, että sitä kautta jos menisi, niin miten selittäisi hihansuiden vereentymisen. Silloin pitäisi olla veressä kokonaan, jos vaikka oikeasti olisi kumartunut uhrin yli ja koittaisi tyrehdyttää verenvuotoa, puhella uhrille, koittaa selvittää missä tilassa tämä on. Mutta niinpä vain meillä on tämä veretön versio, hihansuita lukuunottamatta.

Voisitko Naakka ystävällisesti olla käyttämättä kaikista pöhköimpiä anti-annelistien teorioita? Huolimatta syyttäjän uusista "tiedoista" mikään ei viittaa mihinkään taustanauhaan. En olisi myöskään varma mistään kilvestä. En ymmärrä, miksi kaikesta pitää tehdä niin helkkarin monimutkaista ja ilman varmaa näyttöä.

Itse veikkaisin, että vaikka surmaaja olisi kuinka kylmäverinen tahansa, niin hän ei tykkää lyödä päätä murskaksi ja katsoa samalla. Puukotuksetkin ovat tapahtuneet suurelta osin (vaiko peräti kaikki?) paidan läpi. Saattaa olla, että iskutkin annetaan jonkin kankaan/pyyhkeen päältä, niin että ei tarvitse katsoa, mihin osui. - Tämä että teon jäljet eivät näy päälle (ei myöskään typerät ristikuviot) on minusta yksi teon tunnusmerkkejä. Ajatus siitä, että uhrin on tarkoitus menehtyä verenhukkaan, tuntuu minusta luontevimmalta ja astalointi on tekijälleenkin vastenmielinen teko, jota hän ei oikeastaan haluaisi tehdä. Tekee kuitenkin, sillä ainoalla tavalla, jossa voi välttää näkemästä iskujen tehoa välittömästi.
No mitä hitsiä? Mähän nimenomaan EN käyttänyt mitään taustanauhaa :shock:
On tää ny... mitä vaan kirjotan, niin aina ollaan vastaan. Just oon selittäny, ettei "juoni" saa olla monimutkainen, ja sitten toinen tulee ja sanoo, että miksi teet niin monimutkaista asiasta.

Tässä pulssinkoettelusta:

"Pori Tutkintaryhmä 1
Tutkintailmoitus 13.1.2010 sivu 4
Selostus

… ”Partio 211 ajaessa paikalle yk Lxxxxxnen soitti ilmoittajan puhelinnumeroon. Ilmoittaja Anneli Auer kertoi jonkun tunkeutuneen hänen asuntoon, jossa on paikalla tapahtuma-aikaan Anneli Auerin lisäksi hänen miehensä ja neljä lasta. Anneli Auer kertoi asuntoon tunkeutuneen miehen lyöneen häntä puukolla kerran ja Anneli Auerin miestä useasti puukolla. Anneli Auer kertoi talossa olevan nyt hiljaista ja Anneli Auer kävi tarkastamassa miehensä kuntoa yk Lxxxxxsen pyynnöstä ja Anneli Auerin mielestä Jukka Lahti näytti elottomalta eikä talossa näkynyt enää puukottajaa."
Lataa ilmainen 310-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta! 8 vuoden tutkimuksen tulos, runsaasti ennen julkaisematonta materiaalia!
https://drive.google.com/file/d/1L55vVw ... FGYkb/view


Älä usko mitä sanon, tutki mitä sanon

kuolema
Tarkastaja Ankardo
Viestit: 1347
Liittynyt: Pe Syys 16, 2011 12:55 pm

Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja kuolema »

nuusku-nella kirjoitti: 1:06 Uhri: (Sanoo joko "äihh" tai "häivy") (käheä rääkäisy) (laahaava ääni). Äähh, auuh (voimakkaita valitushuutoja).
Hmm.. Nyt menee jo aivan liian nippeliksi, mutta pakko todeta tämä, koska itse löysin eroavaisuuden omasta mielestäni nyt: Mielestäni tässä kohtaa sängy liikahtaa snadisti. Tosin jos taas lähdetään pyörittään W.A.S.P:in levyä väärinpäin, niin saattaa se sänky sanoa liikahtaessaan, että "äihh" ja sitten kun sen äänen hidastaa ja kuuntelee sample kerrallaan scrubbaamalla, niin kuuluu ä-ä-ä-i-i-i-v-v-v-y-y. :? Noin niinkuin normaalinopeudella kuunneltuna siinä vain huonekalu liikahtaa. Mut joo.. Minä en ole rikostutkija ja kuuloaistimukset suhteellisia. :)

1.04 - anneli huokaisee
1.06 - sänky liikahtaa, tehden sellaisen "eirhh" kuuloisen äänen
1.07 - kuuluu kuin hollywood tehosteesta turpaan veto. Ääni ei toistu nauhalla kovaa, mutta tämä kuulostaa sellaiselle massiiviselle hollywood turpaan läsäyttämiselle
x.xx - jukka alkaa huutaa ja sänky liikkuu taas
..jne...

pikasso
Magnum
Viestit: 1415
Liittynyt: Ti Kesä 08, 2010 12:16 am

Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja pikasso »

Toi hollywood-läsähdys! Vosiko olla mahdollista, että olisi kämmenen läshtäminen melko kovaa kaakelilattiaan, vai onko ääni massiivisempi?

Avatar
Kuolemannaakka
Agentti Scully
Viestit: 8983
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

nuusku-nella kirjoitti:
Kuolemannaakka kirjoitti: Ei ole huppiksesta mitään suoraa näyttöä nauhalla, mutta kun AA kerran poliisille väittää, että juoksi huppista pakoon, niin eihän hänen nyt kannata juosta ympäri taloa, jos hän voi juosta, niinkuin sanoo... Siinähän hän samalla hämää myös lasta. Kun se juoksu kuulostaa ihan siltä, että juoksisi ulos, eikä mikään estä juoksemasta, niin miksi tästä pitää tehdä joku ylimaallinen minuutissa kehitetty lavastusten lavastus, jossa osataan jo äänimaisemakin suunnitella siinä juoksun aikana lennossa.

Tätä justiinsa yritin selittää eilen, että jos AA on sanonut juosseensa huppista karkuun, niin hänellä ei ole muuta mahdollisuutta, koska hänen pitää saada aikaan äänet, jotka tuntuvat alkavan takkahuoneesta ja menevän ulos. Täman karkuunjuoksun äänet on pakotettuja, pakollisia. Ne ei saa mennä väärin missään kohtaa, vaan niiden pitää olla oikeat, oikeassa järjestyksessä ja sopia vielä tallennusvälineen sijaintiinkin. Muualla AA voi kävellä paljon vapaammin, mutta tuo juoksu täytyy olla oikein, koska muuten se ei mene kuunnellessa läpi.
Joko et lue mun kirjotuksia tai sitten et vaan ota niistä mitään mukaas. Tuskin Anneli tajuaa että kaikki menee nauhalle, jos jotain ääniä lavastusmielessä tehdään niin ne tehdään että häkehenkilö voisi ne ehkä kuulla ja siten todistaa huppiksen paikalla olon. Tai sitten, tulee kiire hakea jotain/viedä jotain ja joutuu juoksemaan, ajattelee että se ehkä kuului häkehenkilön korviin ja selittää asian heti puhelimeen tullessaan.

Eilen jo sulle totesin että eihän Anneli osaa selittää kaikkia tekemisiään, ei sinne päinkään. On ne pari kohtaa jotka jo ensimmäisissä kuulusteluissa osaa selittää parhain päin mutta jotain myös unohtuu. Ei muista ulvilalaista kirosanaansa, ei muista uolevia, ei muista että oli kengät jalassa.. Paljon jää siis myös selittämättä koska ei varmasti osaa ennakoida sitä että nauhaa vielä vuosien jälkeen analysoidaan.
No eihän nyt kukaan muista muutaman minuutin aikana kaottisessa tilanteessa sanomiaan kirosanoja tai ähkäisyjä. Jotain realismia näihin vaatimuksiin. Eihän AA saanut mitään nauhaa kuunnella kuin vasta silloin kun häntä jo vahvasti epäiltiin, eli ei hän siihen nauhaan voinut menemisiään sovittaa.

Täytyyhän AA:n lavastaa myös tytölle. Mikä järki juosta murhahimosta kiiluen hänen ohitseen tappamaan, kun voisi juosta suojassakin...

Mut ihan sama mulle: sovitaan, ettei AA juossut ulos ja tappoi Jukan "Kuole-kohdassa". Tulee teille paaaaljon suurempi homma selittää asiat=) Kun se AA ei edelleenkään ehdi sieltä tappotantereelta puhelimen viereen itkemään 3 sek murhan jälkeen, eikä se kyllä ehdi kodinhoitohuoneen ovelta vajaassa viidessa sekunnissa tappamaankaan. Minkä ihmeen takia pitää tehdä joku talonympärijuoksu kymmenessä sekunnissa ja tappo (kolme iskua...) siinä samalla, kun jokainen järjellään tajuaa, ettei aika riitä lähelläkään. AA tarvitsisi 10 sekuntia lisää, ja sittenkin olisi kiire ja homma luonnotonta.

Mutta voitte jatkaa tästä.
Lataa ilmainen 310-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta! 8 vuoden tutkimuksen tulos, runsaasti ennen julkaisematonta materiaalia!
https://drive.google.com/file/d/1L55vVw ... FGYkb/view


Älä usko mitä sanon, tutki mitä sanon

Avatar
Kuolemannaakka
Agentti Scully
Viestit: 8983
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

pikasso kirjoitti:Toi hollywood-läsähdys! Vosiko olla mahdollista, että olisi kämmenen läshtäminen melko kovaa kaakelilattiaan, vai onko ääni massiivisempi?
Minä sitä jo ehdottelin, ei kuulemma voi kun on vielä kovempi ääni.
Lataa ilmainen 310-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta! 8 vuoden tutkimuksen tulos, runsaasti ennen julkaisematonta materiaalia!
https://drive.google.com/file/d/1L55vVw ... FGYkb/view


Älä usko mitä sanon, tutki mitä sanon

kuolema
Tarkastaja Ankardo
Viestit: 1347
Liittynyt: Pe Syys 16, 2011 12:55 pm

Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja kuolema »

Gerbera kirjoitti:Ymmärtääkseni äänet takkahuoneesta alkaa kuulua kovemmalla tuntemattoman "miten mä pääsen linjoil" jälkeen. Voisiko tässä kohdassa kuitenkin Anneli pähkäillä ...miten mä pääsen ton noi?
Ei, kyllä tässä on eri ihminen kyseessä. Ääni ei tule tähtisentien olkkarista, mutta se sopisi olemaan jossain 10-10m2 kokoisessa huoneessa (eli sillä on tietyn oloinen kaiku). Kaiun puolesta se ei sovi kuitenkaan takkahuoneeseen ja puheääni on niin voimakas, että sen pitäisi olla melko lähellä puhelinta. Lisäksi äänen perusteella puhuja kuulostaisi Annelia nuoremmalta.
Gerbera kirjoitti: "Klamg" -ääni, voisiko sopia takkahuoneen ja pesuhuoneen välisen oven rullasalpaan?
Kuuluuko äänet takkahuoneesta huonommin vai paremmin klang äänen jälkeen?
hmm.. ei se oikeen kuulosta sellaisellekaan. :) Äänen voimakkuus ei muutu tuon jälkeen mitenkään (ainakaan havaittavasti).

huippumies
Nikke Knattertton
Viestit: 872
Liittynyt: Ke Maalis 07, 2012 9:59 pm

Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja huippumies »

Kuolemannaakka kirjoitti:
pikasso kirjoitti:Toi hollywood-läsähdys! Vosiko olla mahdollista, että olisi kämmenen läshtäminen melko kovaa kaakelilattiaan, vai onko ääni massiivisempi?
Minä sitä jo ehdottelin, ei kuulemma voi kun on vielä kovempi ääni.
Niin kamalalta kuin tää kuulostaakin, pakko ehdottaa: kämmenellä poskelle? Lasta siis :( Ehkä 2. vanhinta.

kuolema
Tarkastaja Ankardo
Viestit: 1347
Liittynyt: Pe Syys 16, 2011 12:55 pm

Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja kuolema »

matahari kirjoitti:Missä tämä häke-nauha on kuunneltavissa?
KKO:lla Helsingissä nyt ainakin.

Kaippa siitä kopioita on myös jossain uutistoimituksissa.

Avatar
Tara
Fitz ratkaisee
Viestit: 6165
Liittynyt: La Huhti 03, 2010 11:16 pm

Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Tara »

Naakka, sanot että Jukka ei pyydä 'huppua' lopettamaan. Mutta eihän Jukka tiedä, että 'huppuanneli' aikoo vielä jatkaa. Tuskin hän myöskään tietää tai uskoo, että Anneli todellakin tappaa hänet. Mitään tappelun ääniä ei kuulu kun Anneli on puhelimessa, vaan Annu-huutoja sekä valitusta, ähkinää yms, näitä, sekä huutoa että tule auttamaan.

Tappelun äänet ja muu meteli olivat Annelin mielestä niin voimakkaat, että sen takia huppu ei ehkä edes kuullut kun hän meni puhelimeen - eikä Anneli tosiaan säästele äänenkäytössä. Nauhan alussa, Annelin hätä, on teatraalista, se jollain tapaa katkeilee, ja vaatii selvästikin häneltä aktiivista ponnistelua. Jos hätä olisi aito, se vain olisi siinä koko ajan kun hän tekee ilmoitusta. Mutta teennäisyyttä ei voi olla aistimatta, minä en voi.

Lopussa kun tehtävä on tehty, Annelin ahdistus tai merkit tunnekuohusta ovat luontevampia. Eihän se varmaan mikään helppo homma ollutkaan, henkisesti. Mutta sekin menee nopeasti ohi, Anneli siis rauhottuu todella nopeasti.. Eikä mitään huolta siitä onko Jukka kenties kuollut vai olisiko vielä elossa ja pelastettavissa. Ne tulkaa nopeesti tokaisut ei todista yhtään mitään!

Minkäänlaista pelkoa en nauhaa kuunnellessani vielä huomannut, siis pelkoa huppua kohtaan, en lapsen enkä Annelin. Jukan 'tunnelmat' on eria asia, hänen tilanteensa on kauhea, siihen on mahdoton eläytyä. Raivoa sekä halua 'tappaa' olen tuntenut (joskus elämäni aikana), mutta todellista hengen hätää en.
tara, tää oo sulle viimeinen varoitus. Jollet lopeta jo, haemme sinut ja tulet kärsimään todella paljon .
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...

Pardon
Wallander
Viestit: 1041
Liittynyt: Pe Tammi 07, 2011 4:35 pm

Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Pardon »

Naakka: "… ”Partio 211 ajaessa paikalle yk Lxxxxxnen soitti ilmoittajan puhelinnumeroon. Ilmoittaja Anneli Auer kertoi jonkun tunkeutuneen hänen asuntoon, jossa on paikalla tapahtuma-aikaan Anneli Auerin lisäksi hänen miehensä ja neljä lasta. Anneli Auer kertoi asuntoon tunkeutuneen miehen lyöneen häntä puukolla kerran ja Anneli Auerin miestä useasti puukolla. Anneli Auer kertoi talossa olevan nyt hiljaista ja Anneli Auer kävi tarkastamassa miehensä kuntoa yk Lxxxxxsen pyynnöstä ja Anneli Auerin mielestä Jukka Lahti näytti elottomalta eikä talossa näkynyt enää puukottajaa.""

Tuohon käyttämääsi sitaattiin: Miksi AA käy tarkastamassa kuntoa niin omituisella tavalla? Entäpä jos hän ei käy siellä ollenkaan tai hänellä on muuta asiaa pesuhuoneeseen, esim. ottaa sitä kautta nyytin ovenraosta, joka menee sitten jonnekin kätköön? Syy ottaa nyytti tätä kautta olisi, että lapsia ei osu tielle ja ehkäpä kätköpaikka on paremmin tällä reitillä. Puhelun aikana hän ei ole voinut mitään kätkeä.

Pulssin kokeiluun en usko, sillä sen lisäksi että ovenraosta ei ylety, ei ole mitenkään oletettavaa että pitää niin tarkasti varoa kevyen oven kosketusta vainajan päähän. Tämä sotii kaikkea kurottamisen logiikkaa vastaan. Mutta todennäköisesti tuntuu AA:n puolustajista mitä luontevimmalta tavalta.

Oletukseni nyytin sisällöstä: astalo, ehkä jokin vaate tai hanskat, nämä käärittynä johonkin pyyhkeeseen, lakanaan tms. ja tämä mötikkä sitten muovipussiin, joka otettu keittiöstä tai missä AA nyt muovipusseja säilyttääkään.

Vaikka aikaa on vähän, niin tekijä tietää koko ajan että aika on vähän. Tekee sen, minkä ehtii. Tärkeää on saada pussi pois käsistä ja kädet pestyä. Tätä tehdessä ei voi tietää, riittääkö aika. Mutta jos ja kun se on riittänyt, niin sitten voi mennä poliisia vastaan, koska mikäs sen parempi asenne.

Käsien pesu on tärkeää siksi, että se selittää samantien kaikki verijäljet lavuaarissa tai missä kädet nyt pestäänkään. Jos esim. siinä on aiemmin pesty vaikka verinen veitsi tms.

kuolema
Tarkastaja Ankardo
Viestit: 1347
Liittynyt: Pe Syys 16, 2011 12:55 pm

Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja kuolema »

pikasso kirjoitti:Toi hollywood-läsähdys! Vosiko olla mahdollista, että olisi kämmenen läshtäminen melko kovaa kaakelilattiaan, vai onko ääni massiivisempi?
On massiivisempi. On kuin airolla lyötäisiin veristä sianruhoa -tyyliin. Eli tosi ison kuuloinen mäjäys, joka ei kuitenkaan ole luja puhelimeen! Eli jos jossain nyt sitä taustanauhateoriaa haluaa ottaa esiin, niin nämä kohdat, missä joku asia kuulu hiljaisena luuriin, mutta mikä vaikuttaa siltä, kuin sen pitäisi olla oleellisesti voimakkaampi... Tai ehdottakaa jotain, mikä voisi kuulostaa tuolle, mutta huomattavasti hiljaisempana. Eli tuo ääni on ihan täydellinen malli hollywood-turpaanvedosta. :)

kuolema
Tarkastaja Ankardo
Viestit: 1347
Liittynyt: Pe Syys 16, 2011 12:55 pm

Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja kuolema »

huippumies kirjoitti:
Kuolemannaakka kirjoitti:
pikasso kirjoitti:Toi hollywood-läsähdys! Vosiko olla mahdollista, että olisi kämmenen läshtäminen melko kovaa kaakelilattiaan, vai onko ääni massiivisempi?
Minä sitä jo ehdottelin, ei kuulemma voi kun on vielä kovempi ääni.
Niin kamalalta kuin tää kuulostaakin, pakko ehdottaa: kämmenellä poskelle? Lasta siis :( Ehkä 2. vanhinta.
Joo, kieltämättä äänen puolesta tämä sopisi varsin hyvin. Lisätään ehkä vielä märät kädet. Ongelmaksi jää se, että tuollaisen mäjähdyksen jälkeen muutaman vuoden ikäinen lapsi huutaisi kivusta kuin pistetty isänsä... ja sossutäti näkisi punaisen posken.. :S Mutta jatkakaa tästä. ;) Olisi kiva kyllä saada selville, että mitä nämä äänet voisivat olla.

Tai kaikkein paras - käykää kuuntelemassa. Ehkä näihin saadaan järkeä kun kaikki kertovat omat versionsa :)

kuolema
Tarkastaja Ankardo
Viestit: 1347
Liittynyt: Pe Syys 16, 2011 12:55 pm

Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja kuolema »

Loistavaa Tara. Nyt sitten omia käsityksiä homman kulusta, niin minäkin voin alkaa avautumaan enemmän. Ja muut kanssa, nyt kuuntelemaan se nauha, niin päästään tässä jutussa täysin uudelle tasolle! :)

huippumies
Nikke Knattertton
Viestit: 872
Liittynyt: Ke Maalis 07, 2012 9:59 pm

Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja huippumies »

[/quote]

Joo, kieltämättä äänen puolesta tämä sopisi varsin hyvin. Lisätään ehkä vielä märät kädet. Ongelmaksi jää se, että tuollaisen mäjähdyksen jälkeen muutaman vuoden ikäinen lapsi huutaisi kivusta kuin pistetty isänsä... ja sossutäti näkisi punaisen posken.. :S Mutta jatkakaa tästä. ;) Olisi kiva kyllä saada selville, että mitä nämä äänet voisivat olla.

Tai kaikkein paras - käykää kuuntelemassa. Ehkä näihin saadaan järkeä kun kaikki kertovat omat versionsa :)[/quote]

Jos lapsi on tottunut, ei huutoa välttämättä tule.... Itse yhden kerran huusin isälle, että perkele (tuollaisen jälkeen) ja painuin ulos. Muuten iskut otettiin ihan hiljaa vain vastaan....

Vastaa Viestiin