Lasten kertomukset

Keskustelua Ulvilan tapauksesta
Joosua
Adrian Monk
Viestit: 2910
Liittynyt: Pe Helmi 15, 2019 11:35 pm

Re: Lasten kertomukset

Viesti Kirjoittaja Joosua »

Detective1 kirjoitti:
Ma Touko 23, 2022 3:05 pm
Missäs se murhaaja oli silloin toisella kerralla, kun lapsi näki isänsä seisovan ja äiti oli peiton alla?
Sama kysymys koskien ensimmäistä kertaa, kun vanhemmat sanovat kaiken olevan ok ja pyytävät lasta palaamaan huoneeseensa?

Tämä tarina vaikuttaa enemmän pariskunnan keskinäiseltä riidalta, kuin murhaajan hyökkäykseltä.
Tätä tilannetta jossa ikkuna on osittain hajalla ja JL vielä kunnossa, on annelistien taholta nimitetty ns hitaaksi sisääntuloksi. Huppis siis piti taukoa ja jatkoi vähän ajan kuluttua ikkunan hajottamista. Se vain sattui osumaan juuri siihen hetkeen kun lapsi oli herännyt meteliin ja mennyt katsomaan mistä on kyse. Ja siinä sitten kävi samalla niin että vanhemmat joilla molemmilla on varsin korkea koulutus ja ovat myös älykkäitä, sattuivat poikkeuksellisesti juuri silloin käymään hyvin hitaalla ja kumpikaan ei tajunnut ollenkaan mitä tapahtuu. Lapsi käskettiin takaisin nukkumaan ja vanhemmat jäivät otsa rypyssä ihmettelemään että mistä oikein on kyse.

Elämässähän voi sattua vaikka minkälaisia sattumuksia. Eihän se nyt niin kummallista ole. Tähän tapaukseen sattui vaan ihan sattumalta osumaan monta aika erikoista sattumaa. Eihän niille mitään voi.

Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9122
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Lasten kertomukset

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Joosua kirjoitti:
Ma Touko 23, 2022 7:07 pm

Ajattelitko jossain vaiheessa selvittää itsellesi, missä vaiheessa ja kuinka monta kertaa vanhin tytär on käynyt murhayönä takkahuoneen suunnalla tappajan vierailun aikana? En muista, että olisit aiemmin väittänyt itseäsi annelistiksi, vaikka olet yrittänyt ylläpitää käsitystä ns. hitaasta sisääntulosta.

Ei Ulvilassa ole mitään hidasta sisääntuloa ollut, vaan nopea ja paikallaolijat täydellisesti yllättänyt tappajan sisääntunkeutuminen. Hidas sisääntulo on jostain syystä jämähtänyt korviesi väliin, vaikka moneen kertaan on asiaa yritetty oikoa.
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."

Joosua
Adrian Monk
Viestit: 2910
Liittynyt: Pe Helmi 15, 2019 11:35 pm

Re: Lasten kertomukset

Viesti Kirjoittaja Joosua »

Pieni liekki kirjoitti:
Ma Touko 23, 2022 8:02 pm

Käsitykseni perustuu sinunkin suuresti arvostaman silminnäkijän kertomaan. Paikalla olleethan ovat ymmärtääkseni sinunkin vakuuttelujesi mukaan tarkasti perillä mitä todellisuudessa Tähtisentiellä murhayönä tapahtui ja heihin pitäisi kaikkien luottaa.

Oletko nyt kuitenkin muuttanut mieltäsi? Jos olet, niin mielelläni lukisin että miksi.

https://www.ruutu.fi/video/542104

Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9122
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Lasten kertomukset

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Joosua kirjoitti:
Ma Touko 23, 2022 8:34 pm

On kyllä puhtaasti omaa kuvitelmaasi, jos luulet minun muuttaneen piirunkaan verran mielipidettäni Ulvilan murhapaikan tapahtumien suhteen. Valitettavasti en tiedä, millaiset ajatukset oikeustieteen tohtori Kari Uotilla on Ulvilan murhaajan suhteen nykypäivänä. Toivon hänen viisastuneen asian osalta matkan varrella. Hän on kuitenkin näköjään yksi niistä harvoista ihmisistä, joka on saanut merkittyä videollaan vanhimman tyttären kulkemiset murhaajan (= ulkopuolinen tappaja) paikalla ollessa oikealla tavalla. Tajuaakohan hän itsekään tehneensä älyttömän hyvän videon, jos siitä korjataan pois aiemmin mainitsemani pari virhettä ja lisätään kerrontaan Ulvilan ulkopuolisen tappajan liikkeet?

Annelin ja Jukan vanhin tytär ei ole käsittääkseni missään vaiheessa kertonut kuulleensa vanhempiensa riitelevän murhayönä. Poliisi on jostain syystä mennyt tällaista uskottelemaan mm. Annelille kuulustelutilanteessa syksyllä 2009, mutta se on ollut törkeää valetta, mistä poliisi ei ole missään vaiheessa vaivautunut pyytämään asianosaisilta anteeksi tai ylipäänsä korjaamaan virhettään. Toivon, ettei poliisi kohtele lapsia kuulustelutilanteissa nykypäivänä samalla tavalla, millä Annelin vanhinta tytärtä on aikoinaan kohdeltu. Hänen sanomisiaan on vähätelty, häntä on painostettu muuttamaan kertomustaan, häntä on kuljetettu sairaana kuulusteluun ja hänet on pakotettu muistelemaan murhapaikan tapahtumia uudelleen ja uudelleen. Hän on itkenyt isänsä kuolemaa eikä hänen tuskaansa ole koskaan haluttu nähdä, vaan on haukuttu hänen äitiään murhaajaksi ja häntä murhaajan apuriksi. Millaisin ajatuksin sinä Joosua kulkisit, jos omaa lastasi kohdeltaisiin viranomaisten toimesta vastaavalla tavalla kuin on kohdeltu Annelin vanhinta tytärtä? Olisiko onnellinen ja pitäisitkö asiallisena, jos sinun lapsesi revittäisiin rikki ja hänen vanhempaansa käsiteltäisiin tavalla, jolla kohtelet esimerkiksi minua.
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."

MikaK
Jane Marple
Viestit: 1096
Liittynyt: Ke Syys 18, 2019 9:29 pm

Re: Lasten kertomukset

Viesti Kirjoittaja MikaK »

Pieni liekki kirjoitti:
Ma Touko 23, 2022 9:25 pm
Annelin ja Jukan vanhin tytär ei ole käsittääkseni missään vaiheessa kertonut kuulleensa vanhempiensa riitelevän murhayönä.
Yle Satakunnin jutun vuodelta 2010 mukaan kaksi muuta lasta ainakin kertoili kuulleensa riitelyä. Vanhin oli kertonut Jukan ja Annelin olleen makuuhuoneessa kahdestaan ja heränneensä riitelyyn:

"Kaksi pariskunnan lapsista kertoi poliisin puhutteluissa vanhempiensa riidelleen kovaäänisesti surmayönä. Vanhin tytär on kertonut, että "äiti ja isä olivat kahdestaan makuuhuoneessa", kun hän oli puhelimessa hätäkeskuspuhelun aikana.

Vanhin, tuolloin noin 10-vuotias lapsi oli kertomansa mukaan herännyt yöllä kaksi kertaa vanhempiensa kovaääniseen riitelyyn ja mennyt katsomaan heitä makuuhuoneeseen. Vanhemmat olivat pyytäneet häntä poistumaan makuuhuoneesta.

Kolmannella kerralla tytön noustua jalkeille hän oli nähnyt isänsä makaavan makuuhuoneen lattialla. Hän oli mennyt olohuoneeseen, jossa äiti oli ollut puhelimessa."

Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9122
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Lasten kertomukset

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

MikaK kirjoitti:
Ma Touko 23, 2022 9:48 pm
Pieni liekki kirjoitti:
Ma Touko 23, 2022 9:25 pm
Annelin ja Jukan vanhin tytär ei ole käsittääkseni missään vaiheessa kertonut kuulleensa vanhempiensa riitelevän murhayönä.
Yle Satakunnan jutun vuodelta 2010 mukaan kaksi muuta lasta ainakin kertoili kuulleensa riitelyä. Vanhin oli kertonut Jukan ja Annelin olleen makuuhuoneessa kahdestaan ja heränneensä riitelyyn:

"Kaksi pariskunnan lapsista kertoi poliisin puhutteluissa vanhempiensa riidelleen kovaäänisesti surmayönä. Vanhin tytär on kertonut, että "äiti ja isä olivat kahdestaan makuuhuoneessa", kun hän oli puhelimessa hätäkeskuspuhelun aikana.

Vanhin, tuolloin noin 10-vuotias lapsi oli kertomansa mukaan herännyt yöllä kaksi kertaa vanhempiensa kovaääniseen riitelyyn ja mennyt katsomaan heitä makuuhuoneeseen. Vanhemmat olivat pyytäneet häntä poistumaan makuuhuoneesta.

Kolmannella kerralla tytön noustua jalkeille hän oli nähnyt isänsä makaavan makuuhuoneen lattialla. Hän oli mennyt olohuoneeseen, jossa äiti oli ollut puhelimessa."
Pystyisitkö, MikaK, kaivamaan jostain arkistojen uumenista tämän Yle Satakunnan jutun vuodelta 2010 meidän kaikkien tarkasteltavaksi. Poliisilla on ollut hirvittävän voimakas ennakkoasenne, että vanhemmat olisivat riidelleet murhayönä keskenään. Annelille valehdeltiin päin naamaa kuulusteluissa, että vanhin tytär olisi kertonut kuulleensa vanhempiensa riitelevän. Tämä on huuhaata, sillä vanhin tytär ei ole missään vaiheessa sanonut kuulleensa vanhempiensa riitelyä murhayönä. Muistaakseni perheen poika on jossain vaiheessa todennut kuulleensa murhayönä ääniä, jotka ovat kuulostaneet astioiden heittämiseltä lattiaan. Luultavasti saman kaltaista ääntä voi tulla, kun joku rikkoo takkahuoneen ikkunaa ja sirpaleet kolahtelevat lattiaan. Murhayön jäljiltä ei mistään tullut vastaan rikottuja tai rikkoutuneita astioita.

Pitäisi oikeastaan kaivaa esiin Tampereen yliopiston tutkimus "Syylliseksi kirjoitettu. Ulvilan surman uutisointia paperilla ja verkossa" ja katsoa, mitä siellä olikaan nostettu esiin niistä kirjoituksista, joissa oli käsitelty väitettyä vanhempien riitelyä Ulvilan murhapaikalla. Julkaisu löytyy mm. seuraavan linkin kautta:

https://www.hssaatio.fi/syylliseksi-kirjoitettu/
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."

Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9122
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Lasten kertomukset

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

En oikein muistanutkaan, miten informatiivinen julkaisu Tampereen yliopiston tutkimus oli. Lehtikirjoitusten lähteenä on ollut mm. oheinen poliisin tiedote, jota on analysoitu tarkemmin Tampereen yliopiston julkaisussa "Syylliseksi kirjoitettu":
Poliisin tiedote:
Ulvilan murha
30.09.2009 klo 14

Ulvilassa 1.12.2006 tapahtuneessa henkirikoksessa surmansa sai vuonna 1955 syntynyt
henkilöstövalmentaja Jukka S. Lahti. Asunnossa oli tapahtuma-aikana Jukka Lahden
lisäksi hänen aviopuolisonsa ja näiden neljä ala-ikäistä lasta, joista vanhin tuolloin 9,5
vuotta.

Jukka Lahti on 30.11.2006 aamulla aikaisin lähtenyt entisen työnantajansa
tilaisuuteen Turkuun, josta palannut saman päivän iltana noin klo 23. Jukka Lahdelle
ja aviopuolisolleen on tullut suusanallista riitaa, joka on muuttunut kovaääniseksi
huutamiseksi ja esineiden paiskomiseksi. Aviopuolisot ovat käyneet käsiksi toisiinsa.
Riitely on alkanut makuuhuoneesta ja jatkunut keittiössä. Vaimo on ottanut käteensä
keittiöveitsen, joka on ollut myös Jukka Lahden kädessä. Tilanne on riistäytynyt pois
aviopuolisoiden hallinnasta ja seurauksena vaimo loukkaantui ja Jukka Lahti sai
surmansa. Riitelyn aikana ulkoterassille johtavan oven lasi rikkoutui.

Jukka Lahden aviopuoliso on tänään klo 13.18 päättyneessä kuulustelussa myöntänyt
surmanneensa Jukka S. Lahden.
Poliisi tiedottaa asiasta seuraavan kerran keskiviikkona 7.10.2009 iltapäivällä.
Tutkinnanjohtaja ei ole tavoitettavissa 1.-2.10. ja 6.10.2009.
Tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Pauli Kuusiranta
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."

Hermione
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5039
Liittynyt: Ma Kesä 22, 2020 6:38 pm

Re: Lasten kertomukset

Viesti Kirjoittaja Hermione »

Syylliseksi kirjoitettu on erittäin suositeltavaa lukemista kaikille keitä kiinnostaa tämä Ulvila-case, oli siitä mitä mieltä hyvänsä.

https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/ ... sAllowed=y

Pienen Liekin liittämässä tiedotteessa erikoista on, että kuulustelujen kerrotaan päättyneen klo 13:18, ja mediatiedote pukattiin ulos klo 14 eli vain 42 minuuttia kuulustelun päättymisen jälkeen. Herää väistämättä epäily, että tiedote on kirjoitettu jo paljon aikaisemmin.

Lisäksi tapahtumainkuvaus on todella tarkka ja laatuan sellainen ettei tuossa vaiheessa esitutkintaa ole sallittu kertoa tällaista julki. Lisäksi poliisin kertoma tarina sovi yhteen jälkien ja verijälkien kanssa eikä myöhemminkään mikään poliisin ja syyttäjän esittämä skenaario ole ollut sellainen että se olisi ollut todistettavissa tapahtuneeksi tapahtumainkuluksi.

canis lupus
Javier Pena
Viestit: 1880
Liittynyt: Pe Tammi 10, 2020 11:35 pm

Re: Lasten kertomukset

Viesti Kirjoittaja canis lupus »

MikaK kirjoitti:
Ma Touko 23, 2022 9:48 pm
Pieni liekki kirjoitti:
Ma Touko 23, 2022 9:25 pm
Annelin ja Jukan vanhin tytär ei ole käsittääkseni missään vaiheessa kertonut kuulleensa vanhempiensa riitelevän murhayönä.
Yle Satakunnin jutun vuodelta 2010 mukaan kaksi muuta lasta ainakin kertoili kuulleensa riitelyä. Vanhin oli kertonut---
Etkö vieläkään huomaa ajallista yhteyttä poliisin kuulustelun pikaisen lehdistötiedotteen ja lehdistön raportoinnin osalta?

Poliisin lehdistötiedote oli kyllä omiaan suuntaamaan median kiinnostusta "mehukkaisiin yksityiskohtiin" joista esimerkiksi tämä väite "vanhin tytär heräsi vanhempiensa riitelyyn" on erinomainen esimerkki.
Mens malus in corpore sano

Stallion
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 111
Liittynyt: To Elo 13, 2020 11:30 am

Re: Lasten kertomukset

Viesti Kirjoittaja Stallion »

Pieni liekki kirjoitti:
Ma Touko 23, 2022 8:02 pm
Joosua kirjoitti:
Ma Touko 23, 2022 7:07 pm
Detective1 kirjoitti:
Ma Touko 23, 2022 3:05 pm
Missäs se murhaaja oli silloin toisella kerralla, kun lapsi näki isänsä seisovan ja äiti oli peiton alla?
Sama kysymys koskien ensimmäistä kertaa, kun vanhemmat sanovat kaiken olevan ok ja pyytävät lasta palaamaan huoneeseensa?

Tämä tarina vaikuttaa enemmän pariskunnan keskinäiseltä riidalta, kuin murhaajan hyökkäykseltä.
Tätä tilannetta jossa ikkuna on osittain hajalla ja JL vielä kunnossa, on annelistien taholta nimitetty ns hitaaksi sisääntuloksi. Huppis siis piti taukoa ja jatkoi vähän ajan kuluttua ikkunan hajottamista. Se vain sattui osumaan juuri siihen hetkeen kun lapsi oli herännyt meteliin ja mennyt katsomaan mistä on kyse. Ja siinä sitten kävi samalla niin että vanhemmat joilla molemmilla on varsin korkea koulutus ja ovat myös älykkäitä, sattuivat poikkeuksellisesti juuri silloin käymään hyvin hitaalla ja kumpikaan ei tajunnut ollenkaan mitä tapahtuu. Lapsi käskettiin takaisin nukkumaan ja vanhemmat jäivät otsa rypyssä ihmettelemään että mistä oikein on kyse.

Elämässähän voi sattua vaikka minkälaisia sattumuksia. Eihän se nyt niin kummallista ole. Tähän tapaukseen sattui vaan ihan sattumalta osumaan monta aika erikoista sattumaa. Eihän niille mitään voi.
Ajattelitko jossain vaiheessa selvittää itsellesi, missä vaiheessa ja kuinka monta kertaa vanhin tytär on käynyt murhayönä takkahuoneen suunnalla tappajan vierailun aikana? En muista, että olisit aiemmin väittänyt itseäsi annelistiksi, vaikka olet yrittänyt ylläpitää käsitystä ns. hitaasta sisääntulosta.

Ei Ulvilassa ole mitään hidasta sisääntuloa ollut, vaan nopea ja paikallaolijat täydellisesti yllättänyt tappajan sisääntunkeutuminen. Hidas sisääntulo on jostain syystä jämähtänyt korviesi väliin, vaikka moneen kertaan on asiaa yritetty oikoa.

Kumpi se nyt oli. Hidas vai nopea.

Puhuttelu 10.1.2007

46. A:n puhuttelun 10.1.2007 osalta hovioikeus on kiinnittänyt huomiota seuraavaan (käräjäoikeuden tuomio, s. 20–21):

1. A on kertonut tapahtumista pääosin samalla tavalla kuin aiemmin.
2. Ikkunan paukkumista oli kuulunut A:n mukaan "aika kauan".

canis lupus
Javier Pena
Viestit: 1880
Liittynyt: Pe Tammi 10, 2020 11:35 pm

Re: Lasten kertomukset

Viesti Kirjoittaja canis lupus »

2. Ikkunan paukkumista oli kuulunut A:n mukaan "aika kauan".
Niin ja pointtisi oli?

Kokeile herätä joskus huviksesi syvästä unesta, hämärässä, johonkin ennenkuulumattomiin ääniin. Jo edes kusihätään herääminen jotenkin oudossa tilanteessa saattaa tuntua pitkältä ajalta, ja kun vieressä toistuvasti lasia särkyy, ei se ehkä ole se tilanne jossa reaktiotaju on parhaimmillaan... Ja sen kun kuule muistaa jälkeenpäinkin.
Mens malus in corpore sano

Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9122
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Lasten kertomukset

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

canis lupus kirjoitti:
Ti Touko 24, 2022 2:30 pm
2. Ikkunan paukkumista oli kuulunut A:n mukaan "aika kauan".
Niin ja pointtisi oli?

Kokeile herätä joskus huviksesi syvästä unesta, hämärässä, johonkin ennenkuulumattomiin ääniin. Jo edes kusihätään herääminen jotenkin oudossa tilanteessa saattaa tuntua pitkältä ajalta, ja kun vieressä toistuvasti lasia särkyy, ei se ehkä ole se tilanne jossa reaktiotaju on parhaimmillaan... Ja sen kun kuule muistaa jälkeenpäinkin.
Jos lapsi joutuu keskelle pelottavia tapahtumia, niin lyhyt ajanjaksokin voi tuntua tuskastuttavan pitkältä.
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."

Joosua
Adrian Monk
Viestit: 2910
Liittynyt: Pe Helmi 15, 2019 11:35 pm

Re: Lasten kertomukset

Viesti Kirjoittaja Joosua »

Tässä ollaan varsin pulmallisten asioiden äärellä. Esimerkiksi juuri lasten kertomukset. Palstalla on kovasti vakuuteltu paikalla olleiden kertoman luotettavuutta.
Nyt kuitenkin näyttää siltä että paikalla olleiden kertomukset eivät olekaan sinällään käyttökelpoisia, vaan niitä näköjään täytyy joissain kohdissa muunnella ja stilisoida että ne ovat "totta".
Että tällaista muuntelua ja stilisointia voisi joku uskottavasti tehdä, pitäisi em työn suorittajalla olla ensi käden tieto tapahtumista. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä että henkilön täytyisi olla ollut paikalla näkemässä ja kuulemassa tapahtumat. Olen esimerkiksi Pieneltä liekiltä, joka ahkerimpana em muuntelua ja stilisointia tekee, kysynyt hänen paikalla olostaan, mutta hän on kieltänyt olleensa murhayönä Tähtisen tiellä. Niinpä tällainen toiminta herättää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia. Helposti herää myös epäily asianomaisen motiivista tekemiseensä.

Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9122
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Lasten kertomukset

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Joosua kirjoitti:
Ti Touko 24, 2022 8:22 pm
Tässä ollaan varsin pulmallisten asioiden äärellä. Esimerkiksi juuri lasten kertomukset. Palstalla on kovasti vakuuteltu paikalla olleiden kertoman luotettavuutta.
Pulmallisten asioiden äärelle ollaan jouduttu, kun poliisi on lähtenyt aikoinaan tekemään Ulvilan murhan esitutkintaa uudelleen pyytäen pikkulapsia auttamaan murhatutkinnassa.
Joosua kirjoitti:
Ti Touko 24, 2022 8:22 pm
Nyt kuitenkin näyttää siltä että paikalla olleiden kertomukset eivät olekaan sinällään käyttökelpoisia, vaan niitä näköjään täytyy joissain kohdissa muunnella ja stilisoida että ne ovat "totta".
Katso peiliin ja mieti hetki, kuka/ketkä ovat vuosien varrella muunnelleet totuutta. Annelin ja hänen vanhimman tyttärensä alkuperäiset todistajakertomukset eivät ole muuttuneet yhtään mihinkään. Joutsenlahden tutkintatiimin tutkijat ovat pysyneet kertomuksissaan. Paateron johdolla perustettiin 1.10.2007 laaja-alainen tutkijaryhmä, johon tuli kokeneita tutkijoita ja tutkinnanjohtajia ainakin Turusta, Tampereelta ja Jyväskylästä. Oikeudessa kuullun mukaan kyseessä oli avoin porukka, jossa käytiin laaja-alaisesti Ulvilan murhaan liittyviä asioita läpi eri näkökulmat huomioon ottaen ja johdonmukaisuutta kunnioittaen. Kaikilla oli mahdollisuus sanoa mielipiteensä ryhmässä ja tarkoitus oli pysyä totuudessa ja oikeudenmukaisuudessa. Valitettavasti nämä jalot periaatteet romuttuivat, kun Ulvilan murhan tutkinnanjohtaja vaihdettiin elokuussa 2008.
Joosua kirjoitti:
Ti Touko 24, 2022 8:22 pm
Että tällaista muuntelua ja stilisointia voisi joku uskottavasti tehdä, pitäisi em työn suorittajalla olla ensi käden tieto tapahtumista. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä että henkilön täytyisi olla ollut paikalla näkemässä ja kuulemassa tapahtumat. Olen esimerkiksi Pieneltä liekiltä, joka ahkerimpana em muuntelua ja stilisointia tekee, kysynyt hänen paikalla olostaan, mutta hän on kieltänyt olleensa murhayönä Tähtisen tiellä. Niinpä tällainen toiminta herättää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia. Helposti herää myös epäily asianomaisen motiivista tekemiseensä.
Minä olen vakuuttunut, että moni ammattitaitoinen poliisi pystyy selvittämään, mitä murhapaikoilla on tapahtunut tutkimalla dokumentoituja jälkiä ja haastattelemalla paikalla olleita henkilöitä. Joutsenlahti on todennut Satakunnan käräjäoikeudessa vaatineensa hyvää ja selkeää näyttöä sekä faktoja. Voisin kuvitella olevani samoilla linjoilla omien työtehtävieni suhteen. Se, että olen vapaa-ajallani syventynyt selvittämään Ulvilan murhatapaukseen liittyviä kuvioita, on ollut jonkinlaista kohtalon johdatusta, mutta erittäin mielenkiintoista. Yksi motiivi tekemisiini on ainakin ollut se, että jos kukaan ei puutu yksittäisen kotiäidin lavastamiseen murhaajaksi ja seksuaalirikolliseksi, niin pahimmassa tapauksessa sinä itse voit olla se, josta lavastetaan seuraavaksi syyllistä jonkun toisen tekemiin rikoksiin.
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."

MikaK
Jane Marple
Viestit: 1096
Liittynyt: Ke Syys 18, 2019 9:29 pm

Re: Lasten kertomukset

Viesti Kirjoittaja MikaK »

"Naks naks" vaan kuului kun nauhurin nappeja painettiin. Lapsen kertomukset vuosien jälkeen tulevat uuteen arvoon uskottavuudellaan kun miettii vaikka Vilja-Eerikan tapausta. Lapsi pelkää manipuloivaa äitiään ja uskaltaa puhua vasta vuosien päästä oltuaan pitkään turvallisessa ympäristössä poissa pelosta.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000680658.html

Vastaa Viestiin