Puhelut Porvooseen

Keskustelua Ulvilan tapauksesta
alpo holisti
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1401
Liittynyt: La Tammi 09, 2010 2:06 am

Puhelut Porvooseen

Viesti Kirjoittaja alpo holisti »

Lehdistä luettua:

JL:n puhelimesta soitettiin Porvoon poliisin alanumeroon syksyllä 2006 kolme kertaa.
JL:llä oli kaksi puhelinta (Nokia ja Ericsson, jota hän AA:n mukaan käytti vastaajana)
Yksi puheluista kesti 7 minuuttia.

Numeron haltija (vanhempi konstaapeli) ei ollut paikalla. Osastosta ei tietoa.
Yksi puheluista on linkitetty tapahtuneeksi läheltä Porvoota.
Poliisi ei kyennyt selvittämään, kuka puhelimeen vastasi.

Jonkun porvoolaisen poliisin tietokoneelta on urkittu JL:n tietoja ennen murhaa.
Sen haltija kiistää teon ja esittää jonkun muun käyttäneen konetta.
Urkkijaa ei tiedetä.

huom. Tietoturvaluokitetun tietokoneen yleisiä periaatteita:
Käyttö vaatii henkilökohtaista salasanaa.
Koneen työpöytä sulkeutuu automaattisesti määräajassa mikäli sitä ei käytetä (15 min).
Salasanan luovuttaminen on kiellettyä.
Eri aliohjelmiin vaaditaan yleensä uusi kirjautuminen eri salasanalla.
Ne pitää vaihtaa usein, myös eri ohjelmistoja varten. Siten toisen ihmisen salasanan tietäminen laillisesti (tässä tapauksessa jopa kahden) on haastavaa.

Käyttäjä ei voi itse muuttaa turva-asetuksia.

------------------------------------------------------------------------------------------

ERÄS ERIKOISPIIRRE:
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=5826

Poliisi surmasi vaimonsa ja itsensä
28.10.2008 13:02, (lyhennetty/AH)
Virkaveljet löysivät poliisimiehen ja hänen vaimonsa kuolleina perheen asunnosta Sipoossa maanantaina.

- Vaikuttaa siltä, että teko on yhteisesti suunniteltu, sanoo tutkintaa johtava rikosylikomisario Göran Wennqvist krp:stä.

Hän ei halua toistaiseksi vahvistaa surman tekotapaa. Pariskunnalta jäi kolme alaikäistä lasta.

- Lapset eivät olleet kotona, vaan muualla hoidossa, kun surmatyöt tehtiin, Wennqvist sanoo.

Surma tapahtui ilmeisesti jo perjantaina. Motiiveista ei ole toistaiseksi tarkkaa tietoa, mutta poliisi epäilee taustalla olleen masentuneisuutta, sairautta ja rahahuolia.

RISTO KUNNAS
JARMO LUUPPALA
[email protected]

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2008102 ... 6_uu.shtml


------------------------------------------------------------------------------------------------

Porvoolaispariskunnan kuolema varmistui kahdeksi itsemurhaksi
7.11.2008 18:21 A A
HELSINGIN SANOMAT (lyhennetty/AH)

Porvoon Hinthaarasta kuolleena löytyneen avioparin kuoleman syyksi on varmistunut itsemurha. Pariskunta oli kuollut edeltävän viikonlopun aikana. Kumpikin puolisoista oli kuollut ampumalla. Tapahtumapaikalta löytyi kaksi asetta, joihin aviomiehellä oli aseenkantoluvat.

Poliisi ei aio julkistaa tarkempia tietoja kuolemaan johtaneista tapahtumista ja mahdollisista syistä, sillä kuolemansyyn tutkintaan liittyvät asiakirjat ovat lain mukaisesti salaisia.

Keskusrikospoliisi tutki tapausta Etelä-Suomen lääninpoliisijohdon määräyksestä.


http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Porv ... 5240899981

------------------------------------------------------------------------------------------------

Nimimerkki VICTORIA kertoo 1.11.2008 yllämainitussa linkissä:
Mies työskenteli Sipoossa, lupatoimistossa. Miehellä oli tietääkseni kaksi jo täysi-ikäistä lasta ja ainakin yksi lapsenlapsi. Uskonnolliset taustat, alkoholia ei käytetty ollenkaan. Ystävällinen, mukava ja empaattinen ihminen josta kukaan ei olisi voinut moista kuvitella! Tämä poliisi toimi ennen Porvoossa, mutta kun rikokset alkoivat tulla myös uniin ja vaikuttivat normaaliin elämään, siirtyi hän lupatoimiston puolelle.
Viimeksi muokannut alpo holisti, To Tammi 10, 2013 2:56 pm. Yhteensä muokattu 31 kertaa.

Avatar
turumurre
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4783
Liittynyt: La Huhti 03, 2010 3:57 pm

Re: Puhelut Porvooseen

Viesti Kirjoittaja turumurre »

Siirrän tämän kirjoitukseni informaation vuoksi tähän Alpon avamaan palstaan. Ohessa lainausliitteenä Iltalehden kirjoitus mikä koskee Porvoon puheluita.

*

Tässä ollaan menossa takaisin lähtöpisteeseen monessakin mielessä. Ulvilan murhaakin aletaan käsittelemään uudestaan alusta KO:ssa, tosin syyttäjillä teemana on taustanauha jota olisi käytetty murhassa lavastuksena.

Iltalehden -paperiversiosta selviää että puolustus on ollut aktiivinen tässä 'Porvoon haaran' lisätutkinnassa:

Useita puheluja poliisille

Ulvilan murhauhri Jukka S. Lahti soitti jopa useiden minuutin mittaisia puheluita Porvoon poliisille ennen surmaa.

Kuuden vuoden takaisen Ulvilan murhan tutkinnasta paljastuu yhä oudompia menetelmiä ja piirteitä.

Iltalehti uutisoi lauantaina, miten poliisi etsi murhaajaa 1800-luvun kirkonkirjojen avulla. Jukka S. Lahdella oli harvinainen perimä, jonka toivottiin johtavan tekijän jäljille. Isältä pojalle periytyvään Y-kromosomiin tukien poliisit etsivät Lahden sukupuusta elossa olevia miespuolisia jäseniä.
Kaukaisia sukulaismiehiä löytyi Ruotsia myöten. Kaikille tehtiin DNA-tutkimus, jonka tuloksia verrattiin murhapaikalta saatuun vieraaseen DNA:han. Vastaavuutta ei kuitenkaan löytynyt.

Teletunniste paljasti
Hiljattain on paljastunut, että Lahti oli ollut yhteydessä Porvoon poliisiin ennen kuin hänet murhattiin. Tieto ilmeni Lahden matkapuhelimen teletunnisteista, mutta jostain syystä se johti lisätutkintaan vasta viime vuoden puolella.

Murhasta syytetyn Anneli Auerin puolustus sai tiedon asiasta viime kesänä.
Iltalehden tietojen mukaan puheluita oli ainakin kolme. Pisin niistä kesti seitsemän minuuttia. Ne oli soitettu samaan Porvoon poliisin alanumeroon tiettävästi eri päivinä. Puhelut ajoittuivat lähelle murhan ajankohtaa, loppuvuoteen 2006.

Alanumeron haltija oli IL:n tietojen mukaan Porvoon poliisissa työskennellyt vanhempi rikoskonstaapeli. Mies ei kuitenkaan ollut soittojen aikaan työvuorossa. Tutkimuksissa yritettiin selvittää, kuka kyseiseen alanumeroon oli vastannut. Vastaajaa ei kuitenkaan löytynyt, joten puheluiden sisällöstä ei saatu tietoa.

Joku etsi tietoja
Linkkitiedoista selvisi myös, että Lahti oli ainakin yhden puhelun aikaan ollut lähellä Porvoota. Tutkijat eivät kuitenkaan löytäneet mitään syytä, miksi Lahti oli puhelunsa soittanut – mitään linkkiä hänen ja Porvoon poliisin välille ei löydetty. Porvoon poliisilla ei myöskään ollut meneillään mitään Lahteen liittyvää tutkintaa tai selvitystä.

Tutkinnassa ilmeni kuitenkin, että joku Porvoon poliisissa oli urkkinut Jukka S. Lahden henkilötietoja poliisin tietojärjestelmästä. Urkkimiset oli tehty ennen murhaa. Poliisi, jonka tunnuksilla järjestelmään oli menty, kiisti tehneensä tiedusteluja. Hän arveli, että joku muu oli käyttänyt hänen tunnuksiaan. Urkkijaa ei koskaan saatu selville.

– Olin kuullut jo paljon aiemmin noista puheluista ja pyytänyt asiasta lisätutkintaa. Poliisi ryhtyi tutkimaan asiaa kuitenkin vasta viime vuonna, sanoo murhatun puolison Anneli Auerin asianajaja Juha Manner .
Auerin murhasyytteitä aletaan käsitellä käräjäoikeudessa vasta ensi syksynä, joten Manner ei toistaiseksi halua kommentoida kyseisen lisätutkinnan sisältöä.

...Risto Kunnas Iltalehti 09012013
Aika erikoinen tapaus: Kukaan poliisilaitoksella ei myönnä vastaanottaneensa puheluita joita oli sentään kolme, kukaan poliisilaitokselta ei myönnä urkkineensa tietoja Lahdesta. Miksi?

Mikähän se tutkintalinja oli jota JJ halusi vielä jatkaa, ja jota hän sitten omin päin jatkoikin vaikkei enää ollut tutkinnanjohtajana. Tästä omatoimisesta tutkinnasta hän sitten hankaluuksiin joutuikin. Liekö kysymyksessä tämä nyt päivänvalon nähnyt 'Porvoon haara' vai joku muu johtolanka?
Jatkaako poliisi Ulvilan murhan selvittämistä?

Avatar
turumurre
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4783
Liittynyt: La Huhti 03, 2010 3:57 pm

Re: Puhelut Porvooseen

Viesti Kirjoittaja turumurre »

ulkosuomalainen kirjoitti:
Kirjoittaja huippumies » Ke Tammi 09, 2013 1:51 pm
Taas iltapulu vetelee minfolaisia mennen tullen :)
Naisblogisti kirjoitti asiasta jo viime viikolla ja toimittaja vissiin repinyt sieltä jutun. Mistähän tämä niina saa tietonsa..? Arvatkaapa :) Anneli syöttää "faktaa" ystävälleen, joka vie sen nettiin ja sitten toimittajat saavat sieltä aiheensa. Ja minfoon kertyy taas muutama sivullinen spekulaatiota :)


Juuri nain. Taytyy antaa Niinalle ja kumppaneille kymmenen pistetta ja papukaijamerkki sosiaalisen median hyvaksikayttamisesta Annelin puolustuksen esilletuomisessa. (Upeasti spekut ovat muuten taallakin nyt yhdistaneet niin pro kuin anti-Annelilaiset. Selvasti on koira haudattuna, useimpien mielesta.)
...
Kuten sanottu, hienosti syotetty, Niina & kumppanit!

taavetti kirjoitti:Sekä Auer että Manner ovat tienneet puheluista ja siitä, että ne on soitettu nimenomaan Porin poliisille jo kauan ...
E. Yhdyn US:een tässä asiassa: Berg tai joku muu asian julkituonut voisi kyllä kertoa nuo puheluiden päivämäärätkin. On se kieltämättä vähän outoa, että paljastellaan urkkimiset ja soitot,muttei tarkkoja ajankohtia.


En nyt ihan ymmärrä tätä ilmapiiriä täällä. Aivan kuin pelättäisiin jotain... Toiset pelkäävät kun kirjoitellaan poliisien mahdollisista huijauksista ja yksilöidyimmästi jostain tapauksen keskushenkilöstä. Toiset pelkäävät kaikkea mahdollista lisätietoa tulee se sitten joltain blogistilta tai mediasta. Pelkääjät on poikkeuksetta niitä jotka uskovat Auerin syyllisyyteen.

Mitä tulee tähän eiliseen IL:n uutisoimaan asiaan, niin sitä pitää tarkastella 'suuren yleisön' näkökannalta joka tapauksesta ei niinkään tiedä. Toki me olemme tienneet kauan nuo Jukka Lahden soittamat Porvoon puhelut, mutta tämä johtuu siitä että seuraamme asioita tiiviisti ja meillä joillakin on käytössä tutkintamateriaalia ja muuta tietoa. 'Suurella yleisöllä' ei ole.
Ja saammeahan mekin tuollaisista uutisoinneista tiedonjyviä, kuten nyt tuollaiset käsittämättömät asiat etteivät tutkijat saa selvitettyä oman laitoksensa sisällä tehtyjä puheluiden vastaanottamisia ja urkintoja Jukka Lahdesta ennen murhaa (yhtä hyvin ne satakunta poliisia jotka urkkivat taannoin Aueria, voisivat nyt väittää että eivät he ole urkkineet vaan joku heidän tunnuksillaan on käynyt tämän tekemässä...).

Uuttahan meillekin oli nuo urkintaepäselvyydet ja niistä tehdyt 'tuoreet' lisätutkinnat.

Niina-blogisti http://niinaberg.com/ tuntuu nyt olevan joidenkin 'hampaissa'.
Onko syy se että hän on Auerin kaveri ja se että hänellä on salattua tietoa, jotka teidän mukaanne pitää julkistaa. Eiköhän hän julkista asioita niiltä osin kuin voi, kuten tiedätte on paljon asioita joita ei voi näistä tapauksista kertoa vaikka tietääkin.

Mutta ajatellaan/ajatelkaa näin: Kun Niina kertoo Auerin olevan syytön niin se perustuu paljolti myös tietoihin joista julkisesti ei voi kertoa...

viltsu81
Nikke Knakkertton
Viestit: 191
Liittynyt: Ke Syys 07, 2011 12:54 pm

Re: Puhelut Porvooseen

Viesti Kirjoittaja viltsu81 »

Vihjaako Alpo Holisti että JL:n tietoja 2006 lopulla tutkinut vanhempi konstaapeli olisi tämä 2008 itsemurhan tehnyt?
Kulttuurirealisti

Teleksi
Vic Mackey
Viestit: 1971
Liittynyt: Ma Elo 13, 2007 3:45 pm

Re: Puhelut Porvooseen

Viesti Kirjoittaja Teleksi »

Pari asiaa tuli mieleen. Ensinnäkin, käsitääkseni kukaan ei ole tunnustanut puhuneensa Jukan kanssa, joten emme tiedä oliko soittaja Jukka. Eli täsmällinen ilmaisu olisi varmaan, että Jukka Lahden käytössä olleesta kännykästä soitettiin Porvoon poliisille.

Toiseksi, se mitä on jätetty kertomatta on taas yhtä mielenkiintoista kuin se mitä on kerrottu. Vajavainen käsitykseni poliisin toiminnasta on, että heillä on tietyt erikoistumisalueet. Eli yksi hoitaa väkivaltajuttuja, yksi liikenteeseen liittyviä juttuja jne... Enemmän uutisarvoa olisi sillä, jos Jukka olisi soittanut väkivaltayksikköön tai huumeyksikköön, kuin sillä että hän soitti vaikka liikennevahinkoja käsittelevälle ihmiselle tai rekrytoinnista vastaavalle ihmiselle. Jos tämä uutisointi on tarkoitushakuista voisimme olettaa, että puheluita ei tehty sellaiselle ihmiselle, jonka vastuulla olisi asian kannalta joku mielenkiintoinen asia, vaikka kiristykset, väkivalta tms. Muuten julkisuudessa olisi tieto myös kyseisen poliisin tehtävänkuvasta. Eli haluaisin tietää minkä tyyppistä poliisia Jukka on yrittänyt tavoitella.

Kolmas asia mikä tulee mieleen on se, että on varmaan aika rajattu alajoukko ihmisiä, jotka vastaavat jonkun ihmisen henkilökohtaiseen numeroon. Lisäksi on aika suppea joukko ihmisiä, jotka pääsevät varastamaan toisen henkilön käyttäjätunnukset ja salasanat tai käyttämään toisen konetta vapaasti. Me emme tiedä mitkä ovat "urkkijan", "alanumeron haltijan" ja "puheluihin vastanneen henkilön" suhteet - ovatko nämä yksi ja sama ihminen vai useampia eri ihmisiä. Oli miten oli, kuvittelisin, että epäiltyjen joukko on hyvinkin rajallinen. Onko tältä porukalta otettu DNA-testit?

Neljänneksi haluaisin tietää onko Jukan tietoja urkittu ennen vai jälkeen Jukan murhan. Jos jälkeen, niin sehän on vain yksi monista kymmenistä urkinnoista. Jos ennen, niin sitten olisin tästä asiasta kiinnostuneempi.

elli72
Vic Mackey
Viestit: 1913
Liittynyt: Ti Elo 02, 2011 12:46 pm
Paikkakunta: Itä-Uusimaa

Re: Puhelut Porvooseen

Viesti Kirjoittaja elli72 »

Niin, jotenkin minä ajattelin uutisoinnista että tietoja on etsitty aiemmin. Mutta jos olenkin ymmärtänyt ihan väärin ja tietoja on urkittu Lahden surman jälkeen. Siinä tapauksessahan siinä ei olisi mitään erikoista. Niitä urkkijoitahan on ollut iso liuta poliisissa. Mutta jos urkinta on tapahtunut aiemmin, niin se olisi ollut kummallista. Siinä tapauksessa voisi ajatella että urkkija on se joka Jukan kanssa on jutellut. MInäkin haluaisin tietää että onko puhelimen alanumeron haltija sama kuin se henkilö jonka tunnuksilla on menty sisään tietokantaan. Ja kuinka hövelisti poliisit jättävät koneitaan auki muiden käytettäväksi. Siinä kuitenkin luulisi olevan isompikin riski jäädä kiinni.

viltsu81
Nikke Knakkertton
Viestit: 191
Liittynyt: Ke Syys 07, 2011 12:54 pm

Re: Puhelut Porvooseen

Viesti Kirjoittaja viltsu81 »

Teleksi kirjoitti:Neljänneksi haluaisin tietää onko Jukan tietoja urkittu ennen vai jälkeen Jukan murhan. Jos jälkeen, niin sehän on vain yksi monista kymmenistä urkinnoista. Jos ennen, niin sitten olisin tästä asiasta kiinnostuneempi.
Eikö tuosta uutisoitu että nimenomaan ennen murhaa, vielä kun Jukka S. Lahti oli "nobody". :?:
Kulttuurirealisti

Avatar
Tara
Horatio Caine
Viestit: 6164
Liittynyt: La Huhti 03, 2010 11:16 pm

Re: Puhelut Porvooseen

Viesti Kirjoittaja Tara »

Jukka Lahti on ollut myös aika aktiivinen henkilö työssään. Oli tekemisissä maahanmuuttaneitten kanssa, etsi joillekin työpaikkaa jopa henkilökohtaisesti. On saattanut olla jotain asiaa esim oleskelulupa-asioissa, työlupa-asioissa ym anomuksiin ja vaikka mihin byroktiaan liittyen - JL soittanut ja kysellyt huonosti suomea puhuvan puolesta joitain virallisia asioita.

Vai soitetaanko poliiseille aina jonkun rikoksen vuoksi??
tara, tää oo sulle viimeinen varoitus. Jollet lopeta jo, haemme sinut ja tulet kärsimään todella paljon .
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...

alpo holisti
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1401
Liittynyt: La Tammi 09, 2010 2:06 am

Re: Puhelut Porvooseen

Viesti Kirjoittaja alpo holisti »

...ja kohta joku alkaa epäillä, että ym. poliisin ottolapset oli JL:lle tuttuja tms.
...sitten alkaa ralli...sitä odotellessa:

teorioita naapuripalstalta:
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/s ... 750&page=3

erämaaetsivä
Rico Tubbs
Viestit: 1256
Liittynyt: Ke Huhti 21, 2010 5:55 pm

Re: Puhelut Porvooseen

Viesti Kirjoittaja erämaaetsivä »

turumurre kirjoitti:
Mikähän se tutkintalinja oli jota JJ halusi vielä jatkaa, ja jota hän sitten omin päin jatkoikin vaikkei enää ollut tutkinnanjohtajana. Tästä omatoimisesta tutkinnasta hän sitten hankaluuksiin joutuikin. Liekö kysymyksessä tämä nyt päivänvalon nähnyt 'Porvoon haara' vai joku muu johtolanka?
Jatkaako poliisi Ulvilan murhan selvittämistä?
Mielenkiintoinen yhteensattuma, kun viimeinen tutkinta tyssäsi samaan polttopisteeseen, tosin nämä eivät olleet niin jääräpäisiä ja ymmärsivät toimenkuvansa muuttuvan helposti tutkijasta putkavahdiksi.
Siis kaksi keskenjäänyttä tutkintalinjaa Porvoo/y-kromosomi .
Johtaako samaan pisteeseen ?

Iltalehdestä:
Lopulta olimme tilanteessa, jossa oli pakko vähentää tutkintavoimaa ja siirtää väkeä muihin juttuihin , Kuusiranta sanoo.
-Tuo tutkintlinja ei tuottanut tulosta. (tämä siis y-kromosomi jutusta)

Ai ei tuottanut tulosta jos Kuusiranta niin sanoo ? Uskoo ken tahtoo.

Poliiseilta otettu DNA näytteitä, mutta yksi ei suostu antamaan.
Toivottavasti tähänkin saadaan lisävaloa, vielä tulevaisuudessa.

annijatta
Javier Pena
Viestit: 1705
Liittynyt: To Syys 01, 2011 7:22 pm

Re: Puhelut Porvooseen

Viesti Kirjoittaja annijatta »

No ei ole pakko antaa ja jos alibikin on, niin turhaa se on. Ei se yksi hollantilainenkaan suostunut antamaan. Täytyy sitä olla joku pätevä syy miksi DNA:ta pyydetään. Ei yksin Joutsenlahden älynvälähdykset riitä siihen.
Jos tutkimuksissa varmuudella on tullut ilmi ja se voidaan todenpitäväksi varmistaa, ettei ulkopuolista ollut, niin miksi jatkaa itsepäisesti omien kuvitelmien todistamista.
Sananlaskut: 21:16 " Ihminen joka eksyy taidon tieltä, joutuu lepäämään haamujen seuraan"
Fool me once, shame on you, fool me twice, shame on me.

annaanna

Re: Puhelut Porvooseen

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Kiitos Alpolle ketjun avauksesta ja katsauksesta tietoturvaluokitelluista koneista.

Vapaasti päänsisäisiä turbulensseja tulkittaessa tässä on joidenkin mielestä mahdollisesti kysymyksessä maahanmuuttajien kieliongelmat, tuolla toisella palstalla oli havaittu humanoidien liittyvän puheluihin.

Jos onkin niin, että alkututkinnan tehneet henkilöt ovat läpikäyneet uhrin puhelutiedot ja havainneet kolmesti Porvoon poliisille soitetun. Ottaneet yhteyttä Porvooseen toiveikkaana lisävalaistuksen toivossa. Pari puhelua soitettu ennen perheen lomamatkaa ja viimeisin ihan surmanpäivän aikoihin. Tie noussut pystyyn Porvoon päässä, mitään tietoja ei anneta vaan vedotaan hönttäpäisiin selityksiin; numeronhaltija sanoi olleensa vapaalla, ei yhtään osata sanoa kuka ois vastannut, kukaan ei muista ko. henkilön puhelimeensa vastanneensa jne.

Tiedot kirjataan, mutta myöhempi tutkinta jättää ne merkitsemättä esitutkinta-aineistoon. Alkututkinnan suorittajat pitäneet tätä Porvoo asiaa eritoten sen salailun ja keskeneräisyyden takia merkillisenä ja merkittävänä. Yhteistyöhaluttomuus ollut silmiinpistävää, ainakin tiettyjen henkilöiden osalta. Tuo erämaaetsivän mainitsema kieltäytyminen testauksesta olisi ollut erityisen hälyyttävää, yritetty keksiä muita keinoja tutkinnan jatkamiseksi. Ehkä tässä vaiheessa otettu Poriin yhteyttä; pääpalikalle valitettu, että se murheenkryyni soittelee ja selvittelee täällä tätä jo selvitettyä asiaa. Vaatii alaisia dna-näytteitä vihdoin ja viimein antamaan. Koitas nyt saada tämä heppusi aisoihin, eikä tätä jo sovittu kertaalleen.
Alkuperäinen tutkintaryhmä vähitellen hajaantunut ja koko Porvoo-yhteys selvinnyt vasta J.lahden mainittua siitä käräjätodistuksessaan. Puolustukselle mahdollisesti jotakin toimitettu ennen hovioikeutta.


Ei tää skenaario olisi muuten päähäni pälkähtänyt, mutta kun Teleksi tuolla toisaalla piti niin uskottavana, että poliisi valehtelee ja vastuuta väistelee, että ajattelin kehittää tapahtumaoletuksen (jota ei pidä sekoittaa salaliittoteorioihin :D ).
Viimeksi muokannut annaanna, Pe Tammi 11, 2013 12:58 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

ulkosuomalainen
Michael Knight
Viestit: 4021
Liittynyt: Su Huhti 25, 2010 3:08 pm

Re: Puhelut Porvooseen

Viesti Kirjoittaja ulkosuomalainen »

Ma siirran koko kirjoitukseni Ulvilan-tapaus-osiosta tanne, kun turren lainaus antaa siita vaaran kuvan & alkuperaisessa postissa on koottuna linkkeja aiempiin lehtijuttuihin yms. asiasta.
Kirjoittaja huippumies » Ke Tammi 09, 2013 1:51 pm
Taas iltapulu vetelee minfolaisia mennen tullen :)

Naisblogisti kirjoitti asiasta jo viime viikolla ja toimittaja vissiin repinyt sieltä jutun. Mistähän tämä niina saa tietonsa..? Arvatkaapa :) Anneli syöttää "faktaa" ystävälleen, joka vie sen nettiin ja sitten toimittajat saavat sieltä aiheensa. Ja minfoon kertyy taas muutama sivullinen spekulaatiota :)
Juuri nain. Taytyy antaa Niinalle ja kumppaneille kymmenen pistetta ja papukaijamerkki sosiaalisen median hyvaksikayttamisesta Annelin puolustuksessa. (Upeasti spekut ovat muuten taallakin nyt yhdistaneet niin pro kuin anti-Annelilaiset. Selvasti on koira haudattuna, useimpien mielesta.)

Ehka kannattaisi kuitenkin huomata, etta

1) Porvoon tutkimushaarasta on tiedetty taallakin jo ainakin vuodesta 2010 kuten taavetti ja Dunnit ylla muistuttavat.
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic. ... 64#p312560

2) Anneli itse valitti Porvoon haaran tutkimatta jattamisesta jo ainakin 2011 Avun haastattelussa.*

Teemme kuvaajan kanssa lähtöä, kun Auer vielä ihmettelee, miksi poliisi on sulkenut kaikki muut mahdolliset tutkintalinjat. ---
Auerin mukaan selvittämättä ovat jääneet myös Lahden ennen kuolemaansa soittamat puhelut Porvoon rikospoliisille. Ne kaivettiin aikoinaan esiin teletunnistetiedoista, mutta kenen kanssa Jukka keskusteli ja mistä, siihen ei ole koskaan saatu selvyyttä, ihmettelee Auer.

viewtopic.php?f=19&t=8672&p=433554&hilit=Porvoo*#p433241

3) Mannerkin kertoo painetussa lehdessa tienneensa tuosta Porvoon haarasta jo kauan ja pyytaneensa lisatutkintaa. Silti looppi huutaa UUDET KAANTEET!

Rimanalitus taas iltapululta. Ja varsinkin nk. paremmalta medialta, jotka toimivat kaikukammiona ensimmaistakaan faktaa tarkistamatta.

4) Painetussa lehdessa kerrotaan, etta ainakin yksi (minka toimittaja jattaa tiukasti identifioimatta) puheluista oli tullut lahelta Porvoota. Eli Jukka ilmeisesti sitten soittanut ainakin kerran kannykallaan (autosta) kun kerran Jukan puhelutietojen perusteella naita kaiveltiin.

Jostain peltipoliisisakosta ei liene ollut kyse (koska se olisi varmaan selvinnyt arkistoista) mutta esim. Porvoon moottoritielta Lahden moottoritielle Sipoon kautta oikaiseva patka on ainakin nykyaan taynna peltipoliiseja.

5) Toimittaja (+Anneli ja blogisti) jattaa edelleen huolellisesti kertomatta MILLOIN puhelut itse asiassa soitettiin. Lehtijuttu sanoo, etta soitettiin "tiettavasti" eri paivina ja "ajoittuivat lahelle murhan ajankohtaa" loppuvuoteen 2006. Milloin Jukan tietoja "urkittiin" ? Miksi tarina ei kerro kumpaakan ajankohtaa, kun Mannerin ja sita kautta Annelin ja blogistin taytyy tietaa ne?

Ehkapa siksi, etta olisi niin paljon ymmarettavampaa-- ja vahemman mediseksikasta--- jos ihmiset eivat muista jonkun Jukka Lahden puheluita marraskuun alusta vs. murhaviikolta. Onhan toki todennakoisempaa, etta ihmiset eivat oikeasti muista koko puheluita jos a) kyseessa oli rutiinijuttu tai b) tapahtumasta on kauan tai c) molemmat.

Pisin "puhelu" oli ilmeisesti seitseman minuuttia. Muut siis lyhyempia. Kovin monimutkaisesta asiasta ei kylla silloin ole voinut olla kyse. Kun muitten puheluitten kestoa ei kerrota, itse arvelisin enimmaisena Jukan yrittaneen jostain syysta tavoittaa alanumeron haltijaa siina koskaan onnistumatta. Ehka mies ei edes esittaytynyt kun tavoiteltu henkilo ei ollut paikalla.

Mutta tallaisestahan ei saa repaistya myyvia otsikoita. Eika blogia. Tai sivukaupalla herkullista minfospekuilua.

6) Poricopper oli myyty 2005 Luvata Oy:lle ja vakea vahennetty rajusti. Uuden tyopaikan katseleminen, sivusilmalla, olisi aika normaalia tuossa vaiheessa. Anneli taisi Jukan turhautuneisuudesta jotain jossain kuulustelussa mainitakin. Espanjaan muutostakin oli puhetta. Joku oli katsellut perheen tietokoneella myytavia asuntojakin, jonkun tiedon mukaan.

Lisaksi Jukalla oli omakin yritys, Julius, jonka sivujen mukaan Lahti oli ohjannut organisaatioissa eri puolilla Suomea henkilöstönkehittämisprojektien lisäksi mm. ryhmätyön ja yhteistoiminnan kursseja, työnhakuvalmennusryhmiä, esimiesten koulutusta sekä valmistanut usealle eri henkilöstöosastolle räätälöidyn haastattelukoulutuspaketin. Hän on luennoinut yhteiskuntaan ja työelämään liittyvistä kysymyksistä laajoilla foorumeilla.

http://www.kolumbus.fi/jukka.lahti/

Eli Lahti olisi voinut olla mista naista syista tahansa jossain Porvoon seudulla (tai Lasipalatsissa) eika tyopaikalla olisi valttamatta tiedetty mitaan.

Jos toisaalta oletetaan, etta Anneli on syyllinen, hanen intressissaan on lietsoa kaikkia huhuja Jukan mahdollisista hamarabisneksista. Jos han vaikka tiesi mita Jukka Porvoossa teki tai miksi soitti poliisille siella, miksi Anneli kertoisi? Hanen kannaltaanhan kaikki nama punaiset volvot ovat arvaamattoman arvokkaita, kun luovat sita reasonable doubtia kaikkien mielessa.

Kuten sanottu, hienosti syotetty, Niina & kumppanit!

Kuten taavetti kaivoi myohemmin esille, tieto siita, etta Jukan puhelimesta soitettiin Porvoon poliisille oli jo etp:ssa vuonna 2010:
Esitutkintapöytäkirjasta löytyy lisätutkimusten joukosta (jpeg301) 11.03.2010

Asianajaja Juha Mannerin kysymys liityen Porvoon haaraan. Mannerin mukaan esitutkinnassa on kyselty Auerilta ja muiltakin Lahden yhteyksiä Porvooseen ja asian tiimoilta ollaan oltu yhteydessä Porvoon poliisilaitokseen. Manner kyselee asian yhteyttä jutun (Ulvilan surma) tutkintaan.

Vastaus kysymykseen oli se, että Lahti on vuoden 2006 aikana kaksi kertaa puhelimitse yhteydessä Porvoon poliisilaitokselle. Tutkijat olivat selvittäneet, mutta mitään yhteyttä surmaan ei ollut löytynyt. Kyseessä on ollut yksi tutkimuskohde kymmenien muiden lisäksi.
Eli ei mikaan "uusi kaanne" vaan selvasti mediapelia.

* Turren "suurta yleisoa" oli siis jo informoitu asiasta Annelin omalla suulla jo vuonna 2011.
Apu ei vain repaissyt asiasta sellaisia looppeja kuin Iltis. Tylsana uutisviikkona toimittajan venyva aikakasite ja etiikka ovat katevia ominaisuuksia.

Edits: korjasin lyonti- yms. virheita, lisasin loppukaneetin.
Viimeksi muokannut ulkosuomalainen, To Tammi 10, 2013 5:03 pm. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Nothing sways the stupid more than arguments they can't understand.
Cardinal de Retz, Memoires (1781)

When a wise man points at the moon, the imbecile examines the finger.
Confucius

erämaaetsivä
Rico Tubbs
Viestit: 1256
Liittynyt: Ke Huhti 21, 2010 5:55 pm

Re: Puhelut Porvooseen

Viesti Kirjoittaja erämaaetsivä »

Täällä kun näyttää mielikuvitus lentävän yhdellä jos toisella, niin miksi pidätellä omaansa;
Lähtee.
Jukalla ja Puputilla oli tietoa, korkeassa asemassa olevan/olevien poliisien rikoksista, olivatpa sitten mitä hyvänsä, mutta raskaita kuitenkin.
Jukka ottaa yhteyttä tuntemaansa Porvoolais tutkijaan, tutkija ei olekkaan luottamuksen arvoinen ja vie tiedon eteenpäin. Kohta jo jossain vuotaa toisaalle huhu "Toinen katoaa ja toinen kuolee". Niinhän siinä sitten käy Jukka kluolee ja Puputti katoaa seuraavana päivänä.
Jutun tutkinta saa vuosien varrella outoja käänteitä, korkean johdon tasolta tulee muutoksia tutkintaan kui myös vaihdetaan tutkijoita, tutkinnan johtoa, syyttäjiä.
Jostain on saatava syyllinen ja juttu loppuun hinnalla millä hyvänsä.

Tämä on sitten korvien välistä ! (siis edellämainittu)


Lopuksi vielä : Suomalainen rivipoliisi on rehellinen ja tunnollinen työssään. Hoitaa hommansa, jatkuvasti hupenevista määrärahoista huolimatta !

Paatero, Kuusiranta, Santaoja. Siinä vasta kolme tosiystävää.
Viimeksi muokannut erämaaetsivä, To Tammi 10, 2013 5:08 pm. Yhteensä muokattu 2 kertaa.

Avatar
Tara
Horatio Caine
Viestit: 6164
Liittynyt: La Huhti 03, 2010 11:16 pm

Re: Puhelut Porvooseen

Viesti Kirjoittaja Tara »

Minfossa Porvoon puheluista on keskusteltu ainakin jo keväällä 2010:

http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic. ... 85#p312385

Porvoonpuhelut olleet tiedossa 2007:

Iltalehdessä oli asiasta 29.04.2010 15:41
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic. ... 2A#p310523

Tutkija ihmettelee: Miksi Auer sivuutettiin tutkinnassa?
29.04.2010 15:41

Ulvilan murhan tutkintaryhmään huhtikuussa 2007 tullut rikosylikonstaapeli Tapio Santaoja ihmetteli, miksei Anneli Aueria otettu aiemmin vakavaksi epäillyksi.

- Tutkijat ihmettelivät, että on sivuutettu yksi tutkintalinja, joka suomalaisissa henkirikoksissa on hyvin tavallinen. Herättihän se hämmästystä, että jätetty kokonaan pois. Ei siinä tarvitse olla kummoinenkaan tutkija, Santaoja sanoi.

Kun hän tuli tutkijaksi, tutkintalinjat koskivat Jukka S. Lahden työpaikkaa ja oman konsulttiyhtiön asiakkaita, Tähtisentien alueen asukkaita ja mahdollisia Lahden avioliiton ulkopuolisia tai sitä edeltäneitä suhteita.

Tutkinnassa oli myös Lahden mystinen Porvoon-yhteys, jota Santaoja nyt hieman valotti:


- Oli kaksi tai kolme puhelinsoittoa Porvooseen.

Mikään linjoista ei vetänyt. Työpaikalta ei tarttunut tutkijoiden käteen mitään, salatuista suhteista ei löytynyt näyttöä, pikemminkin päinvastoin.

- Pitkin matkaa Auer tuli esille monenkin tutkijan suulla, mutta tutkinnanjohtaja tietysti vetää linjat ja tutkijat tutkivat.

Vasta kun tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahti vaihtui loppuvuodesta 2008 rikosylikomisario Pauli Kuusirantaan, katseet kääntyivät Aueriin. Tämä linja oli Santaojan mukaan tuolloin "lähes kokonaan" läpi käymättä.
tara, tää oo sulle viimeinen varoitus. Jollet lopeta jo, haemme sinut ja tulet kärsimään todella paljon .
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...

Vastaa Viestiin