Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Keskustelua Ulvilan tapauksesta
Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9157
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Joosua kirjoitti: Pe Joulu 24, 2021 5:44 am Ei Ulvilan murhaa kyllä mikään vihjeiden puute vaivaa. Aina kun se on esillä, tulee vihjeitä. Mutta ne ovat sellaisia että ne eivät johda mihinkään. Eli ei määrä vaan laatu.
Ja jos ottaa huomioon että on kulunut jo 15 vuotta niin voi ajatella että kovin paljoa uutta tietoa ei enää tule. Tässäkin jutussa pätee "kulunut aika on yhtä kuin menetetty totuus".
Voimme ainoastaan toivoa, että poliisissa ja muissa viranomaisissa on asianmukaisesti dokumentoitu ja säilytetty Ulvilan murhatapauksesta vuosien varrella kerätty ja kertynyt aineisto. En tiedä, missä vaiheessa viranomaispäässä asian tiimoilta tulleet haavat ja eripurat ovat arpeutuneet ja laantuneet sen verran, että asioista keskustelu on asiatasolla rakentavasti mahdollista erilaisia näkemyksiä kuunnellen ja huomioiden. Luotan siihen, että ahkeraa ja tunnollista väkeä tulee vähitellen eläköityvien työntekijöiden tilalle ja tätäkin tapausta vielä joskus puidaan uudelleen. Itsellä on levollinen olo asian suhteen ja olen todella ylpeä murhainfon Kuolemannaakasta, joka kokosi yhteisten murhainfossa ja muualla käytyjen keskustelujen sekä erilaisten muiden lähteiden pohjalta infopaketin asian tiimoilta tulevaisuuden tutkijoiden avuksi.

Omalta osaltani taas yksi vuosipäivä murhainfossa lähestyy. En olisi koskaan voinut uskoa, että täällä tulee viihdyttyä näinkin pitkään. Annelin perheen takia olen toivonut, että Ulvilan oikea tekijä olisi saatu kiinni ja että olisi saatu selvitettyä motiivi Jukan murhalle tai tapolle. Annelin perhe on toivonut asianmukaista rangaistusta tekijälle. Tämän tapauksen tiimoilta on tullut huomattua, kuinka tärkeitä ovat hyvät ja luottamukselliset ihmissuhteet ja kuinka tärkeää on yhteistyö yhteisten päämäärien hyväksi. Toivotan kaikille Ulvila-osiota seuraaville jouluiloa ja muistorikkaita hetkiä omien läheistenne parissa. Kuljetaan hyvillä mielin kohti uutta vuotta ja uusia elämyksiä. Kiitokset kuluneesta vuodesta ja antoisista keskusteluista!
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."
Hermione
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5040
Liittynyt: Ma Kesä 22, 2020 6:38 pm

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Viesti Kirjoittaja Hermione »

^Pahoin pelkään itsekin, että asioiden korjaaminen edellyttää että tietyillä tahoilla on porukka vaihtunut eläköitymisen myötä. Riskinä vaan on sitten se, että murhaajakin puskee koiranputkea silloin.

Vaikuttaa siltä että kovin paljon aineistoa, näytteitä ym. on joko hävinnyt tai hävitetty.
Nice shirt
Axel Foley
Viestit: 2448
Liittynyt: To Joulu 17, 2020 4:58 pm

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Viesti Kirjoittaja Nice shirt »

Tämän jutun ratkaisu piilee siinä, että alkaako joku, joka todella tietää asiasta puhua. Me muut saamme heitellä spekulaatioita.

Hyvää Joulua kuitenkin kaikille juttua seuraaville!
Linda: "Lasse Sievisen jälkeen kaikki nuori liha tulee tarpeeseen." Salatut Elämät.
Avatar
luxetveritas
Jane Marple
Viestit: 1056
Liittynyt: Pe Syys 26, 2014 8:15 pm

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Viesti Kirjoittaja luxetveritas »

Nice shirt kirjoitti: Pe Joulu 24, 2021 2:29 pm Tämän jutun ratkaisu piilee siinä, että alkaako joku, joka todella tietää asiasta puhua. Me muut saamme heitellä spekulaatioita.

Hyvää Joulua kuitenkin kaikille juttua seuraaville!
...ja rikostutkinnallisesti menestyksekästä uutta vuotta! :D

Joku tällainen tietolähde on saattanut jo puhuakin asiasta jollekin, mahdollisesti jopa poliisille. Tuo tieto on saattanut hautautua muiden tietojen alle ja unohtua tutkijoiden ja tilanteiden vaihduttua. Jotain tällaista tietoa saattaa löytyä jopa Internetin syövereistä, jos sitä vain osattaisiin oikeasta paikasta hakea ja oikein yhdistellä muiden tietojen kanssa.

Mutta ratkaisu piilee todennäköisesti siinä, että joku tavalla tai toisella nostaa jossain - joko median tai poliisin kautta - esiin tiedon, jonka kautta päästään jäljille.
On vain kerättävä faktat, vankkumattomat tosiasiat, asetettava ne oikeisiin yhteyksiinsä ja tehtävä niistä välttämättömät johtopäätökset.
Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9157
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

luxetveritas kirjoitti: Ke Joulu 29, 2021 12:45 am
Nice shirt kirjoitti: Pe Joulu 24, 2021 2:29 pm Tämän jutun ratkaisu piilee siinä, että alkaako joku, joka todella tietää asiasta puhua. Me muut saamme heitellä spekulaatioita.

Hyvää Joulua kuitenkin kaikille juttua seuraaville!
...ja rikostutkinnallisesti menestyksekästä uutta vuotta! :D

Joku tällainen tietolähde on saattanut jo puhuakin asiasta jollekin, mahdollisesti jopa poliisille. Tuo tieto on saattanut hautautua muiden tietojen alle ja unohtua tutkijoiden ja tilanteiden vaihduttua. Jotain tällaista tietoa saattaa löytyä jopa Internetin syövereistä, jos sitä vain osattaisiin oikeasta paikasta hakea ja oikein yhdistellä muiden tietojen kanssa.

Mutta ratkaisu piilee todennäköisesti siinä, että joku tavalla tai toisella nostaa jossain - joko median tai poliisin kautta - esiin tiedon, jonka kautta päästään jäljille.
Puhut mielestäni viisaita sanoja. Luulen, että poliisilla on riittävästi johtolankoja ja aineistoa käsissään, mutta halua ratkaista selvittämätöntä vakavaa rikosta ei ole minun näkemykseni mukaan ollut enää Joutsenlahden tutkinnanjohtajuuden jälkeen. On harmi, että Anneli perheineen on joutunut kärsimään äärettömän paljon sen takia, ettei meidän viranomaiskoneistossa ole kyetty tutkimaan Ulvilan murhaa avoimin silmin ja ennakkkoluulottomasti enää sen jälkeen, kun syytön leskirouva laitettiin tikunnokkaan ja alettiin väenväkisin kirjoittamaan hänestä syyllistä toisen henkilön/toisten henkilöiden suorittamaan tekoon. Olen odottanut monta vuotta poliisin ja syyttäjän sisällä tapahtuvaa ryhtiliikettä, jotta Ulvilan murha-asia hoidettaisiin asiallisesti pois päiväjärjestyksestä ja sitä ryhtiliikettä toivon edelleen tapahtuvaksi.
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."
Nice shirt
Axel Foley
Viestit: 2448
Liittynyt: To Joulu 17, 2020 4:58 pm

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Viesti Kirjoittaja Nice shirt »

luxetveritas kirjoitti: Ke Joulu 29, 2021 12:45 am
Nice shirt kirjoitti: Pe Joulu 24, 2021 2:29 pm Tämän jutun ratkaisu piilee siinä, että alkaako joku, joka todella tietää asiasta puhua. Me muut saamme heitellä spekulaatioita.

Hyvää Joulua kuitenkin kaikille juttua seuraaville!
...ja rikostutkinnallisesti menestyksekästä uutta vuotta! :D

Joku tällainen tietolähde on saattanut jo puhuakin asiasta jollekin, mahdollisesti jopa poliisille. Tuo tieto on saattanut hautautua muiden tietojen alle ja unohtua tutkijoiden ja tilanteiden vaihduttua. Jotain tällaista tietoa saattaa löytyä jopa Internetin syövereistä, jos sitä vain osattaisiin oikeasta paikasta hakea ja oikein yhdistellä muiden tietojen kanssa.

Mutta ratkaisu piilee todennäköisesti siinä, että joku tavalla tai toisella nostaa jossain - joko median tai poliisin kautta - esiin tiedon, jonka kautta päästään jäljille.
Tälläiseen suplaan törmäsin
https://www.supla.fi/episode/ad9e55ff-5 ... c1a573bc54

Käsitin, että AA ja JSL heivasivat entiset seurustelukumppaninsa, kun rakastuivat työvoimatoimistossa.
Linda: "Lasse Sievisen jälkeen kaikki nuori liha tulee tarpeeseen." Salatut Elämät.
Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9157
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Nice shirt kirjoitti: Ke Joulu 29, 2021 9:42 pm

Hei!

Kiitokset oheisen linkin välittämisestä. Ei ole käsittääkseni kukaan tuon linkin olemassaolosta tuonut tänne tietoa aiemmin. Täytynee kuunnella ohjelma ensin ja palata sitten sitä tarvittaessa kommentoimaan. Ja tosiaan kyllä työvoimatoimistossakin voi rakastua, kuten niin monessa muussa paikassa.
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."
Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9157
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Nice shirt kirjoitti: Ke Joulu 29, 2021 9:42 pm
Tälläiseen suplaan törmäsin
https://www.supla.fi/episode/ad9e55ff-5 ... c1a573bc54

Käsitin, että AA ja JSL heivasivat entiset seurustelukumppaninsa, kun rakastuivat työvoimatoimistossa.
Onko tietoa, ketkä tätä kyseistä supla-jaksoa ovat olleet työstämässä? Olen kuunnellut ohjelmasta kolmasosan ja jo siinä ajassa olen bongannut ohjelmasta useamman karkean virheen, joita ei pitäisi kenenkään sellaisen ihmisen olla esittämässä, joka on perehtynyt asianmukaisesti tähän aihepiiriin. Ohjelma-sivustolta löytyy kyllä sähköpostiosoite varjotonpodcast(at)gmail.com, johon toivotaan jaksoista palautetta. Ehkä sitä olisi hyvä sinne antaa, koska valitettavasti virheet jäävät helposti elämään tällaisten ohjelmien myötä.

Muistaako joku, että tästä kyseisestä ohjelmajaksosta olisi ollut puhetta täällä aiemmin? Ihmettelen vaan, että tämä on ainakin itseltäni mennyt täysin ohi enkä muista, että tästä ohjelmasta olisi edes vinkattu mitään sanallakaan aikaisemmin.
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."
Hermione
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5040
Liittynyt: Ma Kesä 22, 2020 6:38 pm

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Viesti Kirjoittaja Hermione »

Pieni liekki kirjoitti: To Joulu 30, 2021 12:13 am

Aika monta virhettä on tosiaan heti alussa.

- Auerin väitetään olleen naiseksi epätavallisen pitkä - myytti joka on jäänyt elämään oudolla tavalla. Hän on nykymääritelmien mukaan vain hiukan keskipituista pitempi - n. 170 cm. Suomalaisten naisten keskipituudeksi kerrotaan 164 cm, ja 170 cm pitkiä naisia on vaikka kuinka paljon. Itse miellän yli 190 cm pitkät naiset epätavallisen pitkiksi. Lahti puolestaan oli mieheksi hyvin lyhyt ja tottakai melkein 10 cm pituusero "väärään suuntaan" herättää huomiota. Silti on suurta älyllistä epärehellisyyttä väittää 170 cm pitkää naista epätavallisen pitkäksi.

- Puputin kerrotaan löytyneen hukkuneena murhaa seuraavana päivänä. Todellisuudessa tämä katosi tuolloin ja löytyi kuukausia myöhemmin.

- Porvoon poliisi, joka kanssa Lahti keskusteli, löytyi kuolleena kotoaan. Menikö tuo nyt oikeasti noin?

- FBI:n häkenauhatallenteen analyysistä kerrottiin virheellisesti.

- Jne.

Täytyy tunnustaa, ettei tämä Ulvila-jakso houkuta kuuntelemaan suplaa enempää. Saatavilla olevaan aineistoon oli perehdytty melko suppeasti ja epäilen muidenkin aiheiden olevan yhtä puolivillaisesti tehdyt. Arvelen merkittävimmässä roolissa olleen Ulvilan murha -dokumentin lähdetietona, sillä sieltä lienee peräisin nuo virheelliset tiedot Puputista ja Porvoon haarasta. Lisäksi jumitettiin kovin paljon Auerin syyllisyyden pohdinnassa. Jakson aineistoon olisi kannattanut ottaa mukaan hovioikeuden 2015 tuomio - mutta onhan se kovin pitkä ja raskas perehtyä, kun siinä on käsitelty yli 300 kohtaa :roll: Erittäin moniin suplassa käsiteltyihin asioihin olisi saanut vastauksen tuomiosta. Olisi vain tarvinnut lukea kyseiset asiakohdat läpi ajatuksella.

Oli siellä ihan aiheellista pohdintaakin poliisin käyttämistä menetelmistä, miten väitetty tunnustus saatiin huijattua painostamalla ja antamalla väärää tietoa ja siitä, miten lasta on kohdeltu esitutkinnassa. Näihin esitutkinnan puutteisiin, virheisiin ja väärinkäytöksiin olisi voinut syventyä enemmänkin tämän mysteerin käsittelyssä.

Suurin mysteeri Ulvilan murhassa on mielestäni se, miten poliisin ja muiden viranomaisten toiminta oli ylipäätään mahdollista ja miksi toiminnan aiheuttamia vahinkoja ei ole vielä tänä päivänäkään korjattu.
Nice shirt
Axel Foley
Viestit: 2448
Liittynyt: To Joulu 17, 2020 4:58 pm

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Viesti Kirjoittaja Nice shirt »

Pieni liekki kirjoitti: To Joulu 30, 2021 12:13 am
Nice shirt kirjoitti: Ke Joulu 29, 2021 9:42 pm
Tälläiseen suplaan törmäsin
https://www.supla.fi/episode/ad9e55ff-5 ... c1a573bc54

Käsitin, että AA ja JSL heivasivat entiset seurustelukumppaninsa, kun rakastuivat työvoimatoimistossa.
Onko tietoa, ketkä tätä kyseistä supla-jaksoa ovat olleet työstämässä? Olen kuunnellut ohjelmasta kolmasosan ja jo siinä ajassa olen bongannut ohjelmasta useamman karkean virheen, joita ei pitäisi kenenkään sellaisen ihmisen olla esittämässä, joka on perehtynyt asianmukaisesti tähän aihepiiriin. Ohjelma-sivustolta löytyy kyllä sähköpostiosoite varjotonpodcast(at)gmail.com, johon toivotaan jaksoista palautetta. Ehkä sitä olisi hyvä sinne antaa, koska valitettavasti virheet jäävät helposti elämään tällaisten ohjelmien myötä.

Muistaako joku, että tästä kyseisestä ohjelmajaksosta olisi ollut puhetta täällä aiemmin? Ihmettelen vaan, että tämä on ainakin itseltäni mennyt täysin ohi enkä muista, että tästä ohjelmasta olisi edes vinkattu mitään sanallakaan aikaisemmin.
Törmäsin tähän vahingossa Piia Ristikankare- jutun ansiosta. En tiedä, kuka on "Varjoton" -ohjelman takana, enkä ota kantaa onko se hyvä vai huono. Ajattelin tuoda sen vain "yleiseen valoon". Voi olla, että koska tässä ohjelmasarjassa käsitellään myös salaliittoteorioita, todellinen tekijä haluaa pysyä anonyyminä. Se en ole kuitenkaan minä :mrgreen:

Omasta mielestäni pitkä nainen alkaa tuolta 180 cm hujakoilta ehkä vähän ennemminkin. Missit kai yleensä 173-175 cm (esim Riitta Väisänen 174 cm)

Hermionelle; miksi asioita ei ole saadettu korjattua. Minun vastaus: Koska poliisilla on jotain salattavaa. Esim. Porvoo. Vaikka Porvoo ei liittyisi murhatapahtumiin mitenkään, on siellä jotain poliisille erittäin kiusallista.
Linda: "Lasse Sievisen jälkeen kaikki nuori liha tulee tarpeeseen." Salatut Elämät.
Hermione
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5040
Liittynyt: Ma Kesä 22, 2020 6:38 pm

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Viesti Kirjoittaja Hermione »

Nice shirt kirjoitti: To Joulu 30, 2021 12:45 pm
Nice shirt kirjoitti: Ke Joulu 29, 2021 9:42 pm
Tälläiseen suplaan törmäsin
https://www.supla.fi/episode/ad9e55ff-5 ... c1a573bc54

Käsitin, että AA ja JSL heivasivat entiset seurustelukumppaninsa, kun rakastuivat työvoimatoimistossa.

Törmäsin tähän vahingossa Piia Ristikankare- jutun ansiosta. En tiedä, kuka on "Varjoton" -ohjelman takana, enkä ota kantaa onko se hyvä vai huono. Ajattelin tuoda sen vain "yleiseen valoon". Voi olla, että koska tässä ohjelmasarjassa käsitellään myös salaliittoteorioita, todellinen tekijä haluaa pysyä anonyyminä. Se en ole kuitenkaan minä :mrgreen:

Omasta mielestäni pitkä nainen alkaa tuolta 180 cm hujakoilta ehkä vähän ennemminkin. Missit kai yleensä 173-175 cm (esim Riitta Väisänen 174 cm)

Hermionelle; miksi asioita ei ole saadettu korjattua. Minun vastaus: Koska poliisilla on jotain salattavaa. Esim. Porvoo. Vaikka Porvoo ei liittyisi murhatapahtumiin mitenkään, on siellä jotain poliisille erittäin kiusallista.
Tämä oli kyllä ihan mielenkiintoinen löytö, kiitos siitä. Mielenkiintoinen sikälikin, että se osoittaa, miten virheellinen tieto jää elämään - tämäkin tuotanto on varsin tuore.

Mitä tulee Auerin ja Lahden tapaan tutustua toisiinsa, niin eihän se ihan normihyväksyttyyn käytäntöön ole mennyt. Siis että ei ole ensin erottu entisistä ja luulen että tämä on vanhoilliskristillisissä viranomaispiireissä herättänyt ennakkoluuloja ja paheksuntaa. Mutta kun se on elämää - sitä vaan sattuu, elämä ei varsinkaan rakkausasioissa aina mene ns. by the book. Monasti juuri näillä pariskunnilla, joilla lähtökohdat yhteiselolle ovat ns. epäkonventionaaliset, on myös vakaimmat parisuhteet, kun kipukohdat on jouduttu käsittelemään jo heti parisuhteen alussa.

Tämänkin vuoksi esitetty motiivi riidasta ei ole järkeenkäypä, etenkin kun perheen arkeen eivät kuuluneet päihteet. Päihteet näyttelevät erittäin suurta roolia Suomen henkirikostilastoissa, myös perheen sisäisen väkivallan osalta.

Mutta joo, Porvoon poliisi. Miten on mahdollista että viranomaiskontaktista jää niin paljon kysymysmerkkejä ilmaan, kuin tästä.

Ja miksi perheenisän henkirikoksen selvittämisessä käytettiin JR-pakkokeinoja? Poliisin soluttautuminen miesystäväksi on jotain aivan käsittämättömän häikäilemätöntä toimintaa, joka penetroituu sinne aivan yksityisimmälle elämänalueelle.

Viranomaistoiminta tässä casessa muutenkin: kuulustelukeinoina käytettiin painostamista ja valehtelemista. Lasta kuulusteltiin sairaana, häntäkin painostaen ja hänelle valehdellen, ilman huoltajan suostumusta ja läsnäoloa.

Kun lapset sijoitettiin epäammattimaiseen sijaisperheeseen, niin miksi viranomaisten hälytyskellot eivät alkaneet soimaan heti alkuunsa kun vanhin lapsista alkoi oireilemaan. Miksi sijaisperhettä ei valvottu asianmukaisesti muutenkaan. Miksi lapsikaappaukseen venematkalle ei suhtauduttu asiaan kuuluvalla vakavuudella.

SERI-casea vain sivuttiin, mutta mainittiin että vaikka väitetyt rikokset tapahtuivat Turussa, siirrettiin tutkita Porvooseen Erik Salonsaarelle. Tämän pitäisi soittaa hälytyskelloja isosti - miksi ihmeessa näin tehtiin, eikä kukaan kyseenalaistanut ratkaisua? Siirto toiselle poliisialueelle tehdään tyypillisesti kai silloin, jos paikallinen poliisi on jollain tavalla esteellinen eli jäävi. Näin ei tainnut olla tässä tapauksessa?

Asia mikä jätettiin kokonaan sivuun, oli Minna Joki-Erkkilän valinta lasten gynekologiksi. Nainen Tampereelta, joka oli menettänyt tyttärensä henkirikoksen seurauksena ja hurahtanut sen jälkeen uskoon - maallikkokin ymmärtää, ettei sellainen henkilö ole työkykyinen vaativiin tehtäviin. Tuomiot annettiin näkymättömien arpien perusteella, vaikka muut fyysiset löydökset olivat täysin ristiriidassa väitetyjen teonkuvauksien kanssa. Myös UV-valon käyttäminen näkymättömien arpien etsimiseen on menettely, jota ei tunnisteta tiedeyhteisössä. Ellei tuomioita saada avattua edes väitettyjen uhrien omasta pyynnöstä, niin nämä seikat jäävät piikiksi oikeuslaitoksen uskottavuudelle vähintään seuraavaksi 50 vuodeksi.

Porvoon poliisi, laittomat kuulustelukeinot, virheellisesti tehtyjen rekojen käyttäminen epäiltyä vastaan, JR-peitetoiminta, lastensuojelun ja sosiaalitoimen vakavat laiminlyönnit väärien tietojen syöttäminen syöttäminen mediaan - siinä on se oikea mysteeri, johon ilmeisesti ei haluta viranomaispäässä koskea pitkällä tikullakaan. Miksi?

Mysteeri ei ole se, onko Auer syytön vai ei. Hovioikeuden tuomio on hyvin perusteellisesti selvittänyt vapauttavaan tuomioon johtaneet seikat. Kun tuomion jaksaa palastellen lukea läpi, ei tässä kohtaa ole mitään mysteeriä.
sossikran
Harjunpää
Viestit: 343
Liittynyt: Ma Loka 01, 2018 10:50 pm

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Viesti Kirjoittaja sossikran »

En ole juurikaan seurannut Ulvila kirjoittelua enkä tiedä onko ajatusta aiemmin esitetty:

Voisiko JSL:n puhelut Porvooseen selittyä inhimillisellä virheellä ja hänen olisikin ollut tarkoitus soittaa Porin poliisille? Esim sekaannus numero- tai nettihaussa lyhennettynä PORi / PORvoo?
Nice shirt
Axel Foley
Viestit: 2448
Liittynyt: To Joulu 17, 2020 4:58 pm

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Viesti Kirjoittaja Nice shirt »

sossikran kirjoitti: To Joulu 30, 2021 5:14 pm En ole juurikaan seurannut Ulvila kirjoittelua enkä tiedä onko ajatusta aiemmin esitetty:

Voisiko JSL:n puhelut Porvooseen selittyä inhimillisellä virheellä ja hänen olisikin ollut tarkoitus soittaa Porin poliisille? Esim sekaannus numero- tai nettihaussa lyhennettynä PORi / PORvoo?
Ei voi. Esimerkiksi Lahden 7 minuuttia kestävä puhelu Porvoon poliisille ei voi olla virhe. Puhelu katkaistaan ja sanotaan, että anteeksi erehdys, ei ollut tarkoitus soittaa tänne, jos olisi inhimillinen virhe. Soittoja molempiin suuntiin. "Muistamattomuus" ensin poliisissa. Sitten vielä poliisin itsemurha ja sitä ennen kummalliset selitykset. (KuolemanNaakan kirja - Ulvilan surma -lähteenä + omaa ajattelua)
Linda: "Lasse Sievisen jälkeen kaikki nuori liha tulee tarpeeseen." Salatut Elämät.
Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9157
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Hermione kirjoitti: To Joulu 30, 2021 2:24 pm
...

SERI-casea vain sivuttiin, mutta mainittiin että vaikka väitetyt rikokset tapahtuivat Turussa, siirrettiin tutkita Porvooseen Erik Salonsaarelle. Tämän pitäisi soittaa hälytyskelloja isosti - miksi ihmeessa näin tehtiin, eikä kukaan kyseenalaistanut ratkaisua? Siirto toiselle poliisialueelle tehdään tyypillisesti kai silloin, jos paikallinen poliisi on jollain tavalla esteellinen eli jäävi. Näin ei tainnut olla tässä tapauksessa?

...
Taitaa edellä olla pieni tahaton lipsaus koskien SERI-tutkinnan siirtoa pois Turusta. Tutkintaa ei siirretty Porvooseen vaan se siirrettiin Poriin, jossa tutkinnanjohtajana toimi Erik Salonsaari. Muistaakseni Porin poliisit kävivät myös tekemässä kotietsinnän Auerin Turun asunnolle, josta takavarikoivat mielestäni ihan käsittämättömiä asioita tarkempiin tutkimuksiin. Niissä tutkimuksissa ei minusta ollut päätä eikä häntää, mutta ainahan sitä voi tutkia tutkimuksen vuoksi.
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."
Hermione
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5040
Liittynyt: Ma Kesä 22, 2020 6:38 pm

Re: Uusi teoria: Porvoon puhelut ja Lahden insestitutkimukset

Viesti Kirjoittaja Hermione »

Pieni liekki kirjoitti: To Joulu 30, 2021 8:44 pm
Hermione kirjoitti: To Joulu 30, 2021 2:24 pm
...

SERI-casea vain sivuttiin, mutta mainittiin että vaikka väitetyt rikokset tapahtuivat Turussa, siirrettiin tutkita Porvooseen Erik Salonsaarelle. Tämän pitäisi soittaa hälytyskelloja isosti - miksi ihmeessa näin tehtiin, eikä kukaan kyseenalaistanut ratkaisua? Siirto toiselle poliisialueelle tehdään tyypillisesti kai silloin, jos paikallinen poliisi on jollain tavalla esteellinen eli jäävi. Näin ei tainnut olla tässä tapauksessa?

...
Taitaa edellä olla pieni tahaton lipsaus koskien SERI-tutkinnan siirtoa pois Turusta. Tutkintaa ei siirretty Porvooseen vaan se siirrettiin Poriin, jossa tutkinnanjohtajana toimi Erik Salonsaari. Muistaakseni Porin poliisit kävivät myös tekemässä kotietsinnän Auerin Turun asunnolle, josta takavarikoivat mielestäni ihan käsittämättömiä asioita tarkempiin tutkimuksiin. Niissä tutkimuksissa ei minusta ollut päätä eikä häntää, mutta ainahan sitä voi tutkia tutkimuksen vuoksi.
:lol: Pori ja Porvoo, joo nehän on melkein samalla suunnallakin, eiku...

Juu, näköjään ei minulla mennyt tuossa viestissä aivot ja sormet ihan synkassa. Eli Poria tarkoitin tietysti.
Vastaa Viestiin