TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013

Keskustelua Ulvilan tapauksesta
Avatar
sisotalo
Jessica Fletcher
Viestit: 3375
Liittynyt: Su Helmi 26, 2012 12:10 pm

Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013

Viesti Kirjoittaja sisotalo »

Murha.infolla on aivan ratkaiseva merkitys siinä, että Ulvilan surma elää. Tavallisesti tällaisessa tapauksessa, jossa väkisin tehdään neljän lapsen äidistä murhaaja ja kun oikeus vapauttaa - tehdään hänestä lastensa raiskaaja - on media tarkkana. Tässä on käynyt aivan päinvastoin. Tunne vain yhden medialausunnon, että Anneli on syytön. Sen teki Alibin päätoimittaja ennen kuin Anneli päästettiin vapaaksi.

Media ulvoo syyllisyyttä kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Rikoskomissaari Juha Joutsenlahden kimppuun on käyty keinolla millä hyvänsä.

Murha.info'on osallistuminen on aikaisemmin ollut tuskallista. Mutta meitä on kymmenkunta urhoollista ja tuntuu siltä, että saamme kaadettua sekä karhun, että hänen ympärillään pyörivän susilauman. Siis poliisi-syyttäjän ja mediasudet. Ongelmana on saada oikea tieto suoraan Annelille ja Jens Kukalle kaltereiden taakse ohi puolustuksen. Ilmeisesti tieto menee perille vain Murha.infon kautta.
Satinique
Neuvoja-Jack
Viestit: 508
Liittynyt: Ke Tammi 29, 2014 6:30 pm

Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013

Viesti Kirjoittaja Satinique »

Miksi salataan enää yhtään mitään, Anneli itse on toivonut avointa käsittelyä. Päiväkirjaa myöden Anneli yrittää puolustautua vääryyttä vastaan, epärehellisyyttä vastaan.
Miettikää vähän, jos kaikki olisi jäänyt pimentoon. Puolustajien määrä ei olisi kasvamassa, niinkuin nyt on havaittavissa, kiitos Pekka Lehdon dokumentin ja media julkisuuden, joka julkistaa nyt myös vähän puolustuksen ääntä.Kuka sen vuoden salaaja palkinnon sai.
Odotetaan illuusiomestarin seuraavaa tuotosta, mitä väittää seuraavassa käsittelyssä.
Amanda on nuori tyttö, joka on saanut iästään huolimatta tuntea sairaan syyttelyn ja vainon, itseään ja äitiään kohtaan. Sekö pitäisi salaisuudeksi jäädä ???
Kuka ylipäätään haluaa että oikea murhaaja jää selvittämättä.
kaljaloota
Theo Kojak
Viestit: 1158
Liittynyt: To Syys 13, 2012 5:34 pm
Paikkakunta: si lähikauppa

Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013

Viesti Kirjoittaja kaljaloota »

jmit kirjoitti:Sisotalo,

Voisiko olla niin, että Anneli ja Annelin puolustus on havainnut, että nyt on kaiken maailman hörhöä liikenteessä ja jos haluaa ylläpitää vielä jotain uskottavuuden rippeitä, niin ainakin annelisteista kannattaa pysyä kaukana. Anneli Auer on muuten vapaa valitsemaan puolustajansa ja käyttämänsä asiantuntijat. Onko Anneli nyt jäänyt asianajajansa henkiseksi vangiksi vai mikä on teoria tässä kohdin, että apu ei kelpaa?
Voi se olla näinkin, tai sitten, jossain vaiheessa virkavallalla on varmasti tullut vastaan lastensuojelulaki, lakipykälät jota tietty ryhmä haluaa ajaa alas Suomalaisesta yhteiskunnasta ja heikentää, tällä tavalla viranomaisten valtaa.
Hupsista! Lipsahti politikoinnin puolelle :mrgreen:
Sirpa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11961
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2007 8:07 pm

Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013

Viesti Kirjoittaja Sirpa »

Satinique kirjoitti: Kuka ylipäätään haluaa että oikea murhaaja jää selvittämättä.
Oikea muoto sanoa on, että kuka ylipäätään haluaa, että oikea murhaaja jää tietämättä.

Koska ei tapaus voi olla selvittämättä, jos itse syyttäjä on sanonut toukokuussa 2012 Ulvilan tutkinnan tulleen finaaliin, kalkkiviivoille. Eihän mikään tutkinta voi tulla finaaliin, jos syyllistä ei tiedetä. Enkä nyt tarkoita Anneli Aueria - hänhän on ollut syytettynä ja jopa tuomittuna ennen kuin koko tutkintakaan tuli valmiiksi. Koko marssijärjestys on ollut päin honkin syyttömyyden todistelun lisäksi. Ja jos me emme tiedä jotain, ei se tarkoita, että jokin on olematta tai selvittämättä.

Sen mukaan, että tutkinta tuli finaaliin vasta toukokuussa 2012, se kertoo myös sen, että koko prosessointi Anneli Auerin nimellä on ollut itse vain juuri tuota tutkintaa.

Ilmiselvä false flag.
Alethes doksa meta logu
Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9161
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Olen tässä aikani kuluksi kuunnellut edelleen noita Satakunnan käräjäoikeuden todistajien lausuntoja. Niitä on vaan sen verran kuunneltavaksi, että hetkessä niitä ei kahlata läpi samalla muistiinpanoja tehden. Kehotan kyllä joka ikistä murhainfon keskustelijaa hankkimaan ne käsiinsä, koska niistä saadaan Clawdeenin ja jmitin toivomaa faktatietoa keskustelun pohjaksi. Vertailemalla todistajien lausuntoja eri oikeusasteista saa kyllä aika hyvän käsityksen todistajien tietämyksen tasosta ja luotettavuudesta.

Kuuntelin tänään verijälkiasiantuntija Mika Taurua, joka todistaa mm., että on täysin mahdotonta, että Anneli Auerilla olisi ollut punainen t-paita pelkästään yllään, jos hän on murhaaja. Anneli Auerhan on ns. "tunnustuksessaan" sanonut, että surmahetkellä hänellä oli yllään punainen t-paitansa, minkä asian Tauru siis tyrmäsi täysin paikkansa pitämättömänä. Taurun mukaan tekijän päälle on täytynyt tulla vastaavanlaisia veriroiskeita, mitä oli havaittavissa muualta takkahuoneesta. Tämän jälkeen syyttäjä innostuu kyselemään, olisiko Anneli Auer voinut tehdä murhan alastomana. Sen verran Taurulla on järkeä päässään, ettei lähtenyt spekuloimaan eteenpäin aiheesta alaston murhaaja.

Meikäläinen ei voi kuin naureskellen ihmetellä tuota syyttäjän mielikuvituksen rikkautta. Harmi vaan, että Anneli Auer on joutunut perheineen aivan käsittämättömien spekulointien kohteeksi ja todellisen murhaajan annetaan kuljeskella vapaalla jalalla. Pidetään nyt kädet ristissä, ettei tulisi enempää ruumiita, ennen kuin Ulvilan surmaaja istuu häkissä.
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."
kuolema
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1347
Liittynyt: Pe Syys 16, 2011 12:55 pm

Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013

Viesti Kirjoittaja kuolema »

Pieni liekki kirjoitti: Kuuntelin tänään verijälkiasiantuntija Mika Taurua, joka todistaa mm., että on täysin mahdotonta, että Anneli Auerilla olisi ollut punainen t-paita pelkästään yllään, jos hän on murhaaja. Anneli Auerhan on ns. "tunnustuksessaan" sanonut, että surmahetkellä hänellä oli yllään punainen t-paitansa, minkä asian Tauru siis tyrmäsi täysin paikkansa pitämättömänä.
Eikai kukaan ole siellä oikeudessa(kaan) väittänyt, että sama paita olisi ollut päällä, vaiko? Jos muistan oikein, niin päinvastoin joku paikalla ollut poliisi(?) ihmetteli Annelin paidan rypyttömyyttä, jos sen kanssa on oltu äskettäin nukkumassa...?
Kuolemannaakka
James Bond (David Niven)
Viestit: 10839
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

kuolema kirjoitti:

Joo, paita oli kuulemma rypytön, mutta silti siitä löytyi lakanoiden kuituja, ja lasten dna:ta (sen nuorimman, jota Auer kertomuksensa mukaisesti oli nukuttamassa sängyssä, kun Jukka tuli kotiin). Mutta ehkä Anneli oli mankeloinut sen siinä välissä?

Semmoista on paidasta kerrottu, verijälkiin pohjautuen, että puukoniskun jälkeen sitä ei ole riisuttu. Tästä on sitten väkisin päädytty (kun Auerin TÄYTYY olla syyllinen), että Auer on puukottanut itse itseään puhelun jälkeen, vaikkakin kertoi siitä jo etukäteen puhelussa, ennen kuin Jukka heräsi yllättäen kuolleista, ja häntä piti mennä astaloimaan... Mikä taas herättää pieniä epäilyksiä Auerin järjestä, koskapa jos hän olisi itseään puuukottanut lavasteeksi, olisi hän varmaan tehnyt sen jo ennen puhelun alkua (ei tarvitsisi lastakaan varoa), ja tällöinhän hänellä olisi jo ko. punainen paita päällään. Itse asiassa, kun hän ei tiennyt astalohommiin joutuvansa, olisi hänellä jo puhelimessa ollut JOKA TAPAUKSESSA tuo punainen paita, minkä hän sitten ilmeisesti RIISUU ennen kuin lähtee astaloreissulle, kun onnekkaasti sorkkarauta lojuu ihan siinä puhelimen vieressä, koska Auer on piilottanut sen siihen, ikkunan rikottuaan. Ihan selvä juttu=)

Ja tämän jälkeen hän on jotenkin peseytynyt niistä roiskeista, joita syyttäjuän todistajan Taurun mukaan oli hänen päälleen pakosti tullut, laittanut paidan taas päälle, puukottanut itseään ja sen jälkeen vienyt käsissään vertaan puhelimeen, lattialle puhelimen viereen ja ulko-oveen, mutta kuitenkin tämän jälkeen taas huuhtaissut kätensä, koska ne olivat tämän samaisen ihmettelijäpoliisin, elikäs partion kuskin Härmän mukaan puhtaat. Ainoa vaan, että on olemassa kuva, missä Auerin käsissä näkyy hieman verta, koska hän nimenomaan vain HUUHTAISI kätensä, kuten haastattelussa kertoo (minkä litteroija oli sitten arvoituksellisesti kuullut "huitasi" (toki pistänyt kysymysmerkin perään, koska sen varjolla voi litterointiin laittaa mitä tahansa)).

Mahdollista on myös, että kaikki on mennyt ihan just niinkuin Auer kertoo. Se vaikuttaa todennäköisemmältä.
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS

”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
Avatar
Tara
Horatio Caine
Viestit: 6164
Liittynyt: La Huhti 03, 2010 11:16 pm

Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013

Viesti Kirjoittaja Tara »

Naakan postin viim kappaleessa:
Ainoa vaan, että on olemassa kuva, missä Auerin käsissä näkyy hieman verta, ...
Mitä kuvaa tarkoitat? Ettet nyt vaan taas anna toisten ymmärtää, kuinka syvällisesti olet perehtynyt etp:hen?? Sellaista KUVAA ei muuten ole olemassa.

Et kai vain näitä jokuvaanin kuvakaappauksia sairaalavideolta?
Auerista paikanpäällä kuvia ottanut poliisi jätti kädet kuvaamatta, koska ne olivat puhtaat, "mitään kuvattavaa ei ollut".

Kuvakaappauksissa näkyvät nirheet ja kohoumat ovat tulleet läsissä näkyviin vasta jonkin aikaa sen jälkeen kun käsien ihoon kohdistunut rasitus oli ohitse. Tuttua vaikka rautakankea tai kirvestä käsitellessä, kun viitsi hakea rukkasia. Ehkä Auer itsekään ei noita ruhjeita ollut pannut edes merkille, koska nehän eivät noise yhtäkkiä - päällimmäisenä mielessä oli ihan muita asioita.

http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic. ... 85#p517885
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic. ... 08#p520208
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic. ... 85#p517885

Kuva
Kuva

Varokaa naakan 'vähän sinnepäin väärennöksiä'. Tässä yksi lisää vastaavia kuin aikaisemmin, esim "etp:n mukaan sängyssä oli kuraisen kengän jälki!". Manipuloivaa tulkintojen tyrkyttämistä.

esimerkki (lukuisten joukosta): naakka yrittänyt toistuvasti syöttää että "etp:n mukaan sängyssä oli kuraisen kengän jälki!". Manipuloivaa tulkintojen tyrkyttämistä.

Toukuussa 2013 naakka väittää kirkkain silmin, että etp:stä löytyy!
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic. ... 28#p552228
Naakka:
No hyvänen aika. Etp, ihan yleistä tietoa. Enkai minä nyt tämmöstä päästäni keksi. Kymmeniä kertoja palstalla mainittu. Ei ole tapana valehdella täällä.

Valhetta yritettiin oikeasta:
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic. ... 26#p552226

Sama valhe uudelleen: 2013 marraskuu, naakka, :

...Nuo tuolin ja sängyn kurajäljet eivät kaiketi mitään paksua savea olleet, vaan "tavallinen" ulkoa tulleen kengän jälki. Kankaalla jälki säilyy ja näkyy kuivu

Kohta naakka postasi saman valheen taas uudelleen..

Tara, joulukuu 2013
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic. ... 70#p597370

Tara joulukuu 2013
Kuva
tara, tää oo sulle viimeinen varoitus. Jollet lopeta jo, haemme sinut ja tulet kärsimään todella paljon .
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...
ruffe
Lauri Hanhivaara
Viestit: 135
Liittynyt: Ti Maalis 05, 2013 2:32 pm
Paikkakunta: Pori

Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013

Viesti Kirjoittaja ruffe »

Punaisesta t-paidasta.
Jos Anneli meni väliin, revinks mää vai tönäsiks mää, kontaktissa ei sitten kuitenkaan niitä murhaajanruskeita kuituja leijunut yhtä ainoaa t-paitaan.
Taurun mukaan veri paidassa oli tuoretta ja vasta leviämässä läikässä? näinhän se oli?
Annelin hengityksessä tai puheessa puhelimessa ei ilmarintaa kuule, hyvin kulkee happi sisään ja myös ulos.
Itseäni ihmetyttää häkenauhan kohta

Anneli: Jooh. Hei tulkaa nopeesti.

Hätäkeskus: Joo, poliisi soittaa sul, me voidaan lopettaa sitte.

Anneli: Onks tänne joku ambulanssi tulossa kans?

Hätäkeskus: On ambulanssi on kans tulossa ja poliisi, mut me voidaan lopettaa ni poliisi soittaa.

Anneli: Joo.

Onks tänne joku ambulanssi tulossa kans?
Ei pelkästään mitä sanoo, vaan miten sanoo. Teatteri ikään kuin pysähtyy, varmistaa saavansa itselle apua, epäröintiä ja pelkoa -> puukottaako sen jälkeen itse itseään kylkiluiden väliin? Tämä on oma vaikutelmani jonka nauhan tästä kohdasta saan..
Meni, lähtikse mies jo?
Lähtikse jo?
Oliks se viel siel?
Joo se lähti.
Se lähti jo vai?
Kuolemannaakka
James Bond (David Niven)
Viestit: 10839
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

Tara kirjoitti:Naakan postin viim kappaleessa:
Ainoa vaan, että on olemassa kuva, missä Auerin käsissä näkyy hieman verta, ...
Mitä kuvaa tarkoitat? Ettet nyt vaan taas anna toisten ymmärtää, kuinka syvällisesti olet perehtynyt etp:hen?? Sellaista KUVAA ei muuten ole olemassa.

Et kai vain näitä jokuvaanin kuvakaappauksia sairaalavideolta?

Varokaa naakan 'vähän sinnepäin väärennöksiä'. Tässä yksi lisää vastaavia kuin aikaisemmin, esim "etp:n mukaan sängyssä oli kuraisen kengän jälki!". Manipuloivaa tulkintojen tyrkyttämistä.[/b]

esimerkki (lukuisten joukosta): naakka yrittänyt toistuvasti syöttää että "etp:n mukaan sängyssä oli kuraisen kengän jälki!". Manipuloivaa tulkintojen tyrkyttämistä.

Toukuussa 2013 naakka väittää kirkkain silmin, että etp:stä löytyy!
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic. ... 28#p552228
Naakka:
No hyvänen aika. Etp, ihan yleistä tietoa. Enkai minä nyt tämmöstä päästäni keksi. Kymmeniä kertoja palstalla mainittu. Ei ole tapana valehdella täällä.

Valhetta yritettiin oikeasta:
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic. ... 26#p552226

Sama valhe uudelleen: 2013 marraskuu, naakka, :

...Nuo tuolin ja sängyn kurajäljet eivät kaiketi mitään paksua savea olleet, vaan "tavallinen" ulkoa tulleen kengän jälki. Kankaalla jälki säilyy ja näkyy kuivu
"Auerin tunteva taho" on kertonut Annelin tällaisen kuvan löytäneen. Käsiä ei kuvattu läheltä, mutta "kokonaiskuvia" kyllä otettiin. En usko, että tämä taho minulle valehtelisi, kun ei semmoinen auttaisi mitään. Mitään merkitystähän sillä ei ole mihinkään, olivatko kädet veriset vai puhtaat.

En tarkoita kuvakaappauksia siis, mikäli Anneli ei sitten niitä ole tutkinut. Tuskin. Minfolaisethan käsistä löysivät paljonkin verta ja haavoja sun muita paisumia=)

Eikös tuosta lakanan jäljestä puhuttu tutkinnassa termillä "kurainen jälki". En osannut kuvitella sen jostain muusta tulleen kuin kengistä, ja ulkoa tulleesta ihmisestä, kun kerran tuolilla ainakin on kurainen kengänjälki. En ollut tarpeeksi mielikuvituksekas. Ei sitä minään selvänä jälkenä koskaan ole pidettykään. Mutta on toki mahdollista, että lapset ovat kuraisin kengin sängyllä pomppineet yhdellä jalalla (jolloin se olisi edelleen kurainen kengänjälki) tai käsissään kantaneet kuraa sinne. Toihan Anneli ja Amanda pikkutytön mukaan sorakiviä murhayönä sisään, niin ehkä ne on sitten nuo (yllättävän hyvin taas muuten sopii tuo Annelin lausunto, että "lapset on voineet jotain tuoda" tähän tytön kertomukseen... LAPSET ei tuoneet, vaan tuhma Anneli ja Amanda. Kaikki jutut löytyy poliisin teorioista aina jo valmiiksi.). Kaikki on aina mahdollista, vaikka ei olisi todennäköistäkään.

Pitäisi tietää tuon jäljen tarkka sijainti. Jos se esim on Auerin puolella jossain nurkassa, niin tuskin on huppiksen jälki. Jos se sen sijaan on pesuhuoneen puoleisella reunalla, aivan sängyn jalkopäässä ja reunassa, niin saattaapa ollakin huppiksen vasemman kengän kärjestä. Kengänpohjathan tuolla märällä nurmikolla varmaan aika hyvin peseytyivät, ja tuskinpa se huppumieskään siellä sängyllä seisoi.

Joka tapauksessa kurainen jälki sopii ja vahvistaa ulkopuolisen surmaajan teoriaa, vaikka jätetään varaus, ettei kyse ole kengänjäljestä.
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS

”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9161
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Käräjätuomari Mikael Illman on ainakin todennut Satakunnan käräjäoikeuden välituomiossa 22.6.2010 seuraavasti:

"Terassin oveen liittyvistä jäljistä

Oven ulkopuolella on ollut muovituoli, jossa teknisen tutkinnan
pöytäkirjan mukaan on havaittu osittainen karkeakuvioisen jalkineen
jättämä kurajälki. Terassilla on ollut veripisaroiden jättämiä jälkiä ja myös
verisiä kengänjälkiä. Sisäpuolella on oven vieressä ollut seinässä
veritahroja. Veritahroja on ollut myös oven ikkuna-aukossa. Jälkeenpäin
on tutkinnassa ilmennyt, että takkahuoneessa, oven vieressä olleen
arkun edessä on lattialla ollut housut, joissa on ollut verinen kengänjälki.
On mandollista, että housut ovat olleet arkun päällä ja pudonneet tästä
lattialle kun tekijä on astunut arkun päältä ulos rikotun ikkuna-aukon
kautta. Terassinovea ei ole missään vaiheessa avattu sen jälkeen kun
ikkuna on rikottu.

Muovituolilla oleva kurajälki sekä edellä mainitut verijäljet viittaavat
siihen, että asuntoon on ensin menty terassin oven ikkuna-aukosta ulkoa
sisään ja sitten teon jälkeen verisenä samaa tietä sisältä ulos.
Asunnosta olisi ollut huomattavasti helpompi poistua avaamalla terassille
johtava ovi kuin kulkea rikotun ikkuna-aukon kautta.

Terassinovesta kulkemiseen liittyvät jäljet eivät viittaa siihen, että tekijä olisi Auer."

Olen samoilla linjoilla käräjätuomari Mikael Illmanin kanssa. Hän on hyvin perustellut omat näkemyksensä käräjäoikeuden tuomiossa, mistä huomaa, että hän on nähnyt vaivaa aiheeseen paneutuessaan ja että hän on asioissa tilanteen tasalla pitäen omat jalat tukevasti maan pinnalla.
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."
Avatar
Tara
Horatio Caine
Viestit: 6164
Liittynyt: La Huhti 03, 2010 11:16 pm

Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013

Viesti Kirjoittaja Tara »

Seli seli, tuo 'kurainen kengänjälki' mainitaan sinun väitteesi mukaan etp:ssä, ja oli jopa useasti jo ollut esilläkin. Just joo. Vastaavia väitteitä sinulta on varmaan kymmeniä, että etp:stä löytyy, mutta sitten ei ihan löydykään.

Sanot vain, että on olemassa sellainen ja sellainen kuva ' vähän verta kädessä'.

Etkös ole kertonut nähneesi jonkun kuvan myös Tähtisentien ulko-oven edessä olevasta rallista? Siitä, jonka ääni mielestäsi kuuluu nauhalla (kun Auer mielestäsi juoksee ulos ja astuu rallin päälle)?

Ei oo näkynyt sitäkään. Sinulla on ollut vuosien varrella varmaan kymmenittäin sellaisia väittetä, joille ei katetta löydy, vaikka viattomasti julistat kuin tiernapoika, että kyllä löytyy etp:stä tai jostain vaan.. Nykyisinhän sinulla taitaa olla eri lähteet kuin kenelläkään muulla, niinabergin kautta? Joo-o. Suoraan persl*vestä, Saramäen vankilastako niitä tiedon hippusia tiputtelee?

Ehkäpä niitä hippusia leijuu syyspuolella hovissakin. Sittenhän ne punnitaan.
Mutta veikkaan: tuulen viemää.
tara, tää oo sulle viimeinen varoitus. Jollet lopeta jo, haemme sinut ja tulet kärsimään todella paljon .
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...
Avatar
Tara
Horatio Caine
Viestit: 6164
Liittynyt: La Huhti 03, 2010 11:16 pm

Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013

Viesti Kirjoittaja Tara »

Pieni liekki. Mistä sinä tiedät että Illman " hän on nähnyt vaivaa aiheeseen paneutuessaan ja että hän on asioissa tilanteen tasalla pitäen omat jalat tukevasti maan pinnalla". Höh, ja muut, syyttäjä sekä tuomarit leijuivat ilmassa? Et muuten ole itsekään aiheeseen perehtynyt, joten...

Illmanin osuudesta näkee hyvin, että hän nimenomaan oli huonoiten perehtynyt esitutkintamateriaaliin. Hullunkurisin väite oli, että tekopaikalta ei löynyt Auerin DNA:ta, rouvan makuuhuoneesta! :lol: :lol:

Ote jonka olet kopsannut Illmannilta, on mielestäni sanalla sanoen naiivi. Enkä varmaan ole yksin tässä käsityksessäni.
Illmannin osuutta on jo puitu. Joten ei niistä sen enempää.

Perusteluja voit käydä katsomassa tämän ketjun alkupäästä.
Viimeksi muokannut Tara, Pe Heinä 25, 2014 12:36 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
tara, tää oo sulle viimeinen varoitus. Jollet lopeta jo, haemme sinut ja tulet kärsimään todella paljon .
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...
Avatar
kerroush
Agentti Scully
Viestit: 663
Liittynyt: Su Heinä 14, 2013 8:13 pm

Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013

Viesti Kirjoittaja kerroush »

Pieni liekki kirjoitti:Käräjätuomari Mikael Illman on ainakin todennut Satakunnan käräjäoikeuden välituomiossa 22.6.2010 seuraavasti:
Näitä vanhoja on turha muistella. Jotkut vielä laskevat tämän 2010 KO:n tuomarien ja sitä seuranneen HO:n tuomarien äänet yhteen ja saavat tulokseksi 4 - 2 AA:lle (ulkomuistista). Nämä henkilöt unohtavat yhden asian.

KKO hylkäsi molempien alempien asteiden koko käsittelyn ja määräsi käsittelyn kaikkine todisteluineen aloitettavaksi kokonaan alusta. AA:n murhaoikeudenkäynnin aiempia käsittelyitä ei siis juridisesti ole olemassa.
Nätti_Jussi
Agentti Scully
Viestit: 653
Liittynyt: La Loka 13, 2012 8:10 pm

Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013

Viesti Kirjoittaja Nätti_Jussi »

kerroush kirjoitti:
Pieni liekki kirjoitti:Käräjätuomari Mikael Illman on ainakin todennut Satakunnan käräjäoikeuden välituomiossa 22.6.2010 seuraavasti:
Näitä vanhoja on turha muistella. Jotkut vielä laskevat tämän 2010 KO:n tuomarien ja sitä seuranneen HO:n tuomarien äänet yhteen ja saavat tulokseksi 4 - 2 AA:lle (ulkomuistista). Nämä henkilöt unohtavat yhden asian.

KKO hylkäsi molempien alempien asteiden koko käsittelyn ja määräsi käsittelyn kaikkine todisteluineen aloitettavaksi kokonaan alusta. AA:n murhaoikeudenkäynnin aiempia käsittelyitä ei siis juridisesti ole olemassa.
Ja nämä "uudet todistelut" on todettu merkityksettömiksi viimeisimmässä käräjätuomiossa. Se niistä uusista todisteista. Ilman lasten kertomuksia syyttäjä ei olisi edes alunperin saanut valituslupaa KKO:sta. Paljolta pahalta oltaisiin vältytty, jos lapsia ei olisi ikinä annettu hoitoon Ari Auerille ja hänen vaimolleen.
- Kyllä se on sitä, aina se on sanonu sitä, et se on Ulvilassakin niin se on tullu sinne, avannu oven ja sitten huutanu sinne että "millä lyödään päähän, no vasaralla tietenkin".
Vastaa Viestiin