TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013

Keskustelua Ulvilan tapauksesta
Avatar
turumurre
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4783
Liittynyt: La Huhti 03, 2010 3:57 pm

TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013

Viesti Kirjoittaja turumurre »

Huomenna, jos jumala suo, on tuomion aika.
Tuomioita on tässä Ulvilan murhajutussa jaettu aikaisemminkin. Vuonna 2010 Auerille langetettiin Käräjillä elinkautinen, 2011 Hovioikeus vapautti Auerin syyttömänä. 2012 KKO palautti asian alinpaan oikeusasteeseen ja nyt ollaan tässä.

Onko mikään muuttunut, on toki; uutta ovat nuorempien lasten tarinoinnit ensin sijaisvanhemmilleen, tarinoinnit jotka sitten sijaiseno tallensi videolle. Eno toimitti kyseiset videoinnit suoraan syyttäjälle elokuun alussa 2011. Tästä uusi rumba lähti käymään ja nuorempien lasten kuulustelut poikivat vielä myöhemmin syksyllä uudet Lsh-syytteet, lainvoimaista päätöstä ei tästäkään asiasta vielä ole saatu.

Uutta on myös se että, surmahuoneen halosta löydetty vieras DNA sai selityksensä, selittäjänä Krp. Krp.n vahva panos näkyy myös äänitutkijan ominaisuudessa, tältä saatiin tähänkin kierrokseen taas uusia ja muuttuneita analyysejä.

Muu kaikki on vanhaa kuten silloin ensimmäisillä Käräjilläkin. Syyttäjän perustelutkin ovat entisenlaisia, joskin noilla edellämainituilla lisättynä.

Koska syyte ja perustelut ovat pääsääntöisesti vanhoja, niin ennen uuden tuomion julistamista kannattaa palauttaa mieliin, minkälaisella Käräjäoikeuden enemmistöpäätöksellä (2-1) se langetti Auerille elinkautisen (tuomio julistettiin vasta syksyn lopulla 2010, sen jälkeen kun Auerille suoritettu mielentilatutkimus oli valmistunut).

Seuraavassa linkissä on käsitelty koko 2010-syyte kohtakohdittain perusteluineen; mustalla on Käräjien tiivistetyt tuomio-perustelut ja punaisella syyttäjän niihin viittaavat teesit.

Lähiaikoina kun saamme Käräjien 2013 tuomio-perustelut luettavaksemme, niin on hyvä verrata onko mikään tässä suhteessa muuttunut. Suosittelen paneutumaan erityisesti mustiin ja punaisiin teksteihin (haitaksi ei ole vaikka lukaisisitte myös siniset tekstit, ne sisältävät monta mielenkiintoista linkkiä).

Linkki:
Käräjäoikeuden TUOMIO 2010

one eye
Neuvoja-Jack
Viestit: 573
Liittynyt: To Loka 03, 2013 5:31 pm

Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013

Viesti Kirjoittaja one eye »

Jos ei ole niin hirveän ihastunut turumurren värikyniin kuin turumurre itse on - niin tässä on edellinen käräjien välituomio sellaisenaan:
http://www.edilex.fi/data/uutiset/auer.pdf

Ja tässä syyttäjän muutoksenhaku korkeimmalle viitaten uusiin todisteisiin:
http://www.poliisi.fi/poliisi/bulletin. ... ku_001.pdf

Ja korkeimman tiedote sekä saatesanat käräjille:
http://www.kko.fi/59969.htm
Ja sitä uutta aineistoa oli pelkän esitutkintasivujen määrässä yli tuhat sivua. Dvd tallenteita yli 40h.

Ja osin samoihin aineistoihin perustuen Anneli sai seksuaalirikostuomiot joista hovin oikeusoppineiden kiittelemä seloste kertoo paljon:
https://dl.dropboxusercontent.com/u/936 ... 5%20vs.pdf
Turumurre kirjoitti: mielestäni ne ovat Annelin sydämen ääniä. Näitä samoja kuuluu vielä hetki myöhemmin, ennen Lahden "Tuu joota".

Avatar
turumurre
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4783
Liittynyt: La Huhti 03, 2010 3:57 pm

Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013

Viesti Kirjoittaja turumurre »

Aivan rakas vanha ystävä! Nuo antavat hyvää vertailupohjaa tutkailijoille.
Edellä laittamani oli lyhennelmä edellisten Käräjien saldosta, joukossa kun saattaa olla 'lyhyenkaavantutkailijoitakin'...

Mutta täydennetäänpä aloittamaasi listaa vielä Hovin päätöksellä 2011 ja Haastehakemuksella 2013. Käräjien päätöstä 2010 voipi verrata Hovin päätökseen 2011 ja Muutoshakemusta 2011 Haastehakemukseen 2013. Ja kun käsittelemme Ulvilan murhaa, niin rajataanpa se myös tällä palstalla siihen...

Aikajärjestyksessä:

*
Syyttäjän todisteet 3/2010
(lyhennelmä)
*
Käräjien välituomio 6/2010
Lyhennelmä ed. välituomiosta

*
Vaasan Hovioikeuden tuomio 7/2011

*
Syyttäjän muutoksenhaku KKO:lta 8/2011

*
Tiedote 10/2012
Korkeimman oikeuden ratkaisu 10/2012

*
Haastehakemus Käräjille 5/2013

*

one eye
Neuvoja-Jack
Viestit: 573
Liittynyt: To Loka 03, 2013 5:31 pm

Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013

Viesti Kirjoittaja one eye »

Ja kun käsittelemme Ulvilan murhaa, niin rajataanpa se myös tällä palstalla siihen...
tarkoitat noin ettemme viittaisi ilkeisiin lapsiin kohdistuneisiin seksuaalirikoksiin tässä kun puhumme mediaseksikkäästä murhasta. Emme vaikka todisteaineisto on osin sama asianosaisista puhumattakaan.

Varmasti hartain toiveesi mutta niin vain täytyy asiat ottaa kokonaisina oli fantasiat millaisia tahansa.

Vaikka hoviin menevät taas jollakin paperilla niin mielenkintoista on,
viitataanko käräjien tuomiossa mitenkään lsh-rikoksiin.

Toinen samainen asia on, viitataanko ja miten käsitellään Annelin tunnustusta.

Kolmas edelleen kulmapala on, tuleeko Annelin mielentilatutkimus esiin.

Ja tietenkin se oleellisin uusin - lasten panos todistelussa ja yhden rikoksessa.
Turumurre kirjoitti: mielestäni ne ovat Annelin sydämen ääniä. Näitä samoja kuuluu vielä hetki myöhemmin, ennen Lahden "Tuu joota".

padlock
Martin Riggs
Viestit: 619
Liittynyt: Ma Syys 02, 2013 8:52 am

Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013

Viesti Kirjoittaja padlock »

SatKäO:n virastovahtimestarit ovat jo näyttäneet Valkamalle alapeukkua, joten tietää että tappio on tulossa. Sen takia herraa ei saa häiritä ennenkuin tammikuussa kun on miettinyt aikooko valittaa ja jos niin millä perusteilla, se riippuu tietysti tuomiostakin.
Jokaisella on oikeus olla yhtä mieltä minun kanssani. - Madonna

Sirpa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11961
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2007 8:07 pm

Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013

Viesti Kirjoittaja Sirpa »

Kopioin uutisen tänne.
Anneli Auerille tuomio tänään - ohjaaja: "Hän on varautunut mihin tahansa"

Torstai 12.12.2013 klo 06.13

Käräjäoikeus antaa tänään torstaina tuomion Ulvilan surmasta.

Ulvilan murhasta dokumenttia tekevä Pekka Lehto toivoo oikeudelta avoimia perusteluja tuomiolleen. (KARI MANKONEN/SK)

Ulvilan surman puiminen Satakunnan käräjäoikeudessa päättyy tänään oikeuden antaessa tuomionsa.

Syyttäjän mukaan Anneli Auer murhasi miehensä Jukka S. Lahden joulukuisena yönä vuonna 2006. Auer on vuosien ajan kiistänyt syytteet. Puolustuksen mukaan Lahden surmasi ulkopuolinen hyökkääjä, joka tunkeutui asuntoon rikkomalla ikkunan.

Ulkopuoliseen tekijään uskoi pitkään myös poliisi, joka pidätti Auerin henkirikoksesta epäiltynä syyskuussa 2009, lähes kolme vuotta surman jälkeen.

Ensimmäisen kerran Satakunnan käräjäoikeus antoi asiassa tuomion marraskuussa 2010. Tuolloin Auer tuomittiin murhasta elinkautiseen vankeuteen. Puolustuksen valitettua tuomiosta hovioikeus kuitenkin totesi Auerin syyttömäksi kesällä 2011.

Tuomion jälkeen suoritetun lisätutkinnan turvin syyttäjä sai kuitenkin valitusluvan korkeimpaan oikeuteen keväällä 2012. Saman vuoden marraskuussa korkein oikeus päätti poikkeuksellisesti uusiin todisteisiin vedoten palauttaa jutun käräjäoikeuteen.

"Tottunut kaikkeen"

Kun käräjäoikeus tänään antaa toistamiseen tuomionsa, on surmasta ehtinyt kulua jo yli seitsemän vuotta.

Auer on ollut epäiltynä neljän vuoden ajan. Ja sen huomaa, kertoo oikeusprosessia vuosien ajan tiiviisti seurannut Pekka Lehto, jonka ohjaaman dokumentin on määrä nähdä päivänvalo ensi keväänä.

- Hänhän on tottunut kaikkeen, sanoo ohjaaja, joka on pitänyt säännöllisesti yhteyttä Aueriin.

- Hän on varmaan varautunut mihin tahansa. Ja mitä tahansa on jo tapahtunut, muotoilee Lehto täysin poikkeukselliseen oikeusprosessiin viitaten.

Ohjaaja itse kertoo toivovansa oikeuden kertovan tuomion perusteista mahdollisimman avoimesti - "oli tuomio mikä tahansa". Suuri osa oikeudenkäynnistä, muun muassa perheen lasten kertomukset, käsiteltiin suljetuin ovin.

Itse verityötä ja sen pitkällistä käsittelyä Lehto kuvailee yhdellä sanalla.

- Se on tragedia. Kuten syyttäjä (Jarmo) Valkama sanoi, se on tragedia, joka on tuhonnut kuusi elämää.

KALLE JOKINEN
[email protected]

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013121 ... 1_uu.shtml
Alethes doksa meta logu

Avatar
turumurre
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4783
Liittynyt: La Huhti 03, 2010 3:57 pm

Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013

Viesti Kirjoittaja turumurre »

Lisään vielä tuonne edellä laittamaani luetteloon tuoreen lyhennelmän syyttäjän nykyisistä todisteista, joita voipi verrata 3-vuoden takaisiin. Listauksesta näkee myös puolustuksen vastineet näihin:

Syyttäjä vs Puolustus

Tiettyihin yksityiskohtiin on kuitenkin suhtauduttava varauksella, esim. se mitä puhutaan sängyllä olleesta verisestä näppylähanskasta, näyttää olevan toimittajan sävellystä...
Toisaalta pohtien, ei ole ihme että tietynlaisia epätarkkuuksia ilmenee koska syyttäjä pelimiehenä ei oikeastaan ole määrittänyt varmaksi kantaansa itse surma-ajankohtaankaan..

Poimin tästä kolme lainausesimerkkiä Syyttäjän Hastehakemuksesta 5/2013
Surmaamistekoa todentavat äänet. Anneli Auerin tuottama surmaamiseen
viittaava sanonta kuuluu hätäkeskuspuhelutallenteelta.
Tässä siis syyttäjä esittää surma-ajaksi sitä alkuperäistä, häke-ajassa 2:03, suoritettua surmaamista. Tällöinhän syyttäjän mielestä Auer sanoo sen Kuole-sanan.


Anneli Auer on ollut poissa puhelimesta hetkellä, jolloin Jukka Lahti on saanut kuolettavat iskut, ja että hän on palannut puhelimeen 10 - 13 sekunnin kuluttua tapahtumasta.
Tässä taas näyttää siltä että syyttäjä esittää surma-ajaksi sitä toista Auerin käyntiä siellä takkahuoneessa, eli koska Auer palasi puhelimeen n2:40, syyttäjä tässä tarkoittaa surma-aikaa n 2:27 (äänitutkijan alkuperäisen lausunnon mukaan; uhrin viimeinen ääni)


Todistusteema: Hätäkeskuspuhelun äänistä osa on hyvin mahdollisesti peräisin aikaisemmin tehdyltä ja puhelun aikana soitetulta tallenteelta.
Sittenhän piti saada pojan ja äänitutkijan muuttuneille lausunnoille 'lihaa luiden ympärille'.
Todisteluteemoihin otettiin etukäteismurhanauhoitus. Tuossa keväisessä haastehakemuksessa syyttäjä esittää että osa olisi nauhoitettu etukäteen, mutta kuten nykyään tiedämme on ääntutkija esittänyt mahdollisuuden että murha olisi tehty kokonaisuudessaan ennen hätäpuhelua.


*
Syyttäjä siis pelaa surma-ajalla, kuten oikeuskäsittelyn loppulausunnossaan myös ilmaisee:
- Auerilla on ollut mahdollista suorittaa surma joko nauhoittaen tai ilman nauhoittamista, Valkama totesi.
Hänen mukaansa mikäli surmaan ei liittynyt nauhoittamista, Auerin on ainoastaan täytynyt hävittää häntä suojanneet vaatteet ja toinen surma-ase ennen poliisin tuloa paikalle.
(lähde: Iltalehti 8.10.2013)
*

Nyt onkin mielenkiintoista nähdä
ottaako Käräjäoikeuden tuomio kantaa tähän olellisinpaan asiaan, eli siihen milloin Lahti itse asiassa kuoli.
Vai tyytykö se perusteluissaan siihen samaan mitä syyttäjä esittää, eli karrikoiden;
'Sama se, kuoli kun kuoli, tekijä on kuitenkin selvillä...'

*

Avatar
sisotalo
Jessica Fletcher
Viestit: 3375
Liittynyt: Su Helmi 26, 2012 12:10 pm

Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013

Viesti Kirjoittaja sisotalo »

Ruotsissa ensimmäinenlehti julkistiarvion, joka mukaan Anneli saa vapauttavan tuomion
https://www.dropbox.com/s/zhot1lchv376u ... _quick.pdf

Avatar
turumurre
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4783
Liittynyt: La Huhti 03, 2010 3:57 pm

Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013

Viesti Kirjoittaja turumurre »

Satakunnan käräjäoikeus: Anneli Auer syyllinen äänin 2-1.
Lähde mtv3

Sippura
Neuvoja-Jack
Viestit: 556
Liittynyt: Pe Tammi 22, 2010 3:12 pm

Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013

Viesti Kirjoittaja Sippura »

Voihan vee!!!!!
~ Even a clock that is not going is right twice a day ~

Caldera
Axel Foley
Viestit: 2109
Liittynyt: La Heinä 06, 2013 10:33 am

Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013

Viesti Kirjoittaja Caldera »

Järkyttävää hulluutta.

Nätti_Jussi
Agentti Scully
Viestit: 653
Liittynyt: La Loka 13, 2012 8:10 pm

Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013

Viesti Kirjoittaja Nätti_Jussi »

Taas kerran erimielinen päätös, kuten ensimmäisellä kerralla. Hovi saattaa hyvinkin kumota elinkautisen. Perusteluja tuomiolle tulee varmaankin kohta.
- Kyllä se on sitä, aina se on sanonu sitä, et se on Ulvilassakin niin se on tullu sinne, avannu oven ja sitten huutanu sinne että "millä lyödään päähän, no vasaralla tietenkin".

mewwi
Jack Taylor
Viestit: 18
Liittynyt: Pe Marras 08, 2013 12:15 am

Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013

Viesti Kirjoittaja mewwi »

Oikeus Ulvilan surmasta: Auer elinkautinen
Torstai 12.12.2013 klo 13.02 (päivitetty klo 13.04)

Satakunnan käräjäoikeus on tuominnut Anneli Auerin hänen miehensä Jukka S. Lahden murhasta.

Anneli Auer tuomittiin elinkautiseen vankeuteen.

Oikeus katsoo hetki sitten antamassaan tuomiossa, että näyttö Aueria vastaan riittää.

Poliisi pidätti Auerin henkirikoksesta epäiltynä vuonna 2009. Tätä ennen poliisi oli lähes kolme vuotta uskonut surman tehneen ulkopuolisen tunkeutujan.

Satakunnan käräjäoikeus antoi asiassa tuomion ensimmäisen kerran marraskuussa 2010. Tuolloin Auer tuomittiin murhasta elinkautiseen vankeuteen. Puolustuksen valitettua tuomiosta hovioikeus kuitenkin totesi Auerin syyttömäksi kesällä 2011.

Tuomion jälkeen suoritetun lisätutkinnan turvin syyttäjä sai kuitenkin valitusluvan korkeimpaan oikeuteen keväällä 2012. Saman vuoden marraskuussa korkein oikeus päätti poikkeuksellisesti uusiin todisteisiin vedoten palauttaa jutun käräjäoikeuteen.

Auer istuu tällä hetkellä 7,5 vuoden tuomiotaan törkeistä lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista. Seksuaalirikosjutun tuomio ei ole lainvoimainen.

MATTI TANNER
[email protected]
Iltalehti kertoo näin.http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013121 ... 5_uu.shtml
Viimeksi muokannut mewwi, To Joulu 12, 2013 2:10 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Secret
Lauri Hanhivaara
Viestit: 131
Liittynyt: To Elo 18, 2011 9:53 am

Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013

Viesti Kirjoittaja Secret »

Caldera kirjoitti:Järkyttävää hulluutta.
??? Siis toi äänestystulos 2-1 vai? Ei kai sentään tuomio ole hulluutta?

t.Mie

kuolema
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1347
Liittynyt: Pe Syys 16, 2011 12:55 pm

Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013

Viesti Kirjoittaja kuolema »

Noniin, sitten pitäisi vielä saada se tuomiolauselma, niin nähdään perusteet sille, miksi oikeus pääsi tapahtumaan... :)

Nyt on vaikeaa vielä ottaa kantaa. Olin itse aika siinä ja siinä, että kumpiko sieltä tulee. Mutta niiden tietojen pohjalta, mitä itselläni on, niin oikeus on nyt tapahtunut. LSH:sta ei sitten tiedä, mitä sille käy...

Vastaa Viestiin