Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Keskustelua Ulvilan tapauksesta

Valvojat: Raid, Moderaattorit

Avatar
Kuolemannaakka
Agentti Scully
Viestit: 8876
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka » Ma Tammi 22, 2018 3:33 pm

Kuolemannaakka kirjoitti:Yhteenvetona: kaiken järjen mukaan joku henkilö vihjaisi poliisille aivan tutkimuksen alussa tai jopa sitä ennen, että Lahden surma ja Puputin katoaminen liittyvät toisiinsa, ja se tuntuu oudolta. Tätä arvoitusta ei ole ratkaistu. Yksi mahdollisuus on toki, että tuo yhteys Lahden ja Puputin välillä löytyi poliisin oman tutkimuksen perusteella ja Joutsenlahti dramatisoi ihan omiaan tai sitten lehden toimittaja veti ihan hatusta tuon lainauksen.
Taas alkoi tämä Puputti-vihje askarruttaa, koska jos ajattelee tapahtumien aikataulua, niin vihje Puputista tuli erityisesti AV:n kannalta mahdollisimman hyvään saumaan.

Puputti katosi 2.12.. Aikuinen ihminen kun katoaa, häntä harvemmin aletaan ensimmäisen viikon aikana edes etsiä. Lisäksi Puputti katosi Helsingissä, eikä hänellä pitänyt olla kovinkaan kiinteitä yhteyksiä ulvilalaiseen Jukka S. Lahteen. He eivät olleet mitään julkiystäviä; itse asiassa ei taida olla edes tiedossa, olivatko he ylipäätään juurikaan/koskaan tavanneet opiskeluaikojen jälkeen. Ei mikään Helsingin poliisiin tietokone piipitä yhteyttä Lahden ja Puputin välille, kun Puputin katoamisesta poliisille ilmoitettiin, ehkäpä 3. tai 4.12. (Puputtihan oli poikamies, joten kuka ylipäätään häntä kaipaili, ja kuinka pian?).

No: jostain Porin poliisi kuitenkin sai lähes välittömästi vihjeen, että Puputti liittyy jollain lailla Lahden surmaan. Joutsenlahti kertoi tammikuussa medialle vihjeestä, joka oli tullut "aikanaan tietoon". On huomattava, että tämän vihjeen on täytynyt tulla joko ennen tai välittömästi Puputin katoamisen jälkeen. Koska tapauksilla ei havaittu yhteyksiä, enkä usko oraakkeleihin, oletan, että vihje on tullut heti katoamisen jälkeen.

Koska Auerille näytettiin jo 6.12. Puputin kuvaa, oli vihjeen jo täytynyt poliisille tulla, ja Porin poliisin oli täytynyt tutkia asiaa sen verran, että oli löytänyt ja myöntänyt tämän "opiskeluaikaisen yhteyden", ja kuvakin oli kaivettu esiin. Helsingistä oli lähetetty Poriin jo kuvakin, asiasta oli Helsingin kollegojen kanssa puhuttu.

Joten: Porin poliisi on jotenkin saanut välittömästi Puputin katoamisen jälkeen Helsingistä (??) vihjeen, että tsekatkaa tämä kadonnut Puputti, josko siinä olisi Lahden murhaaja.

Miten tämä vihje on voinut tulla, kuka sen on antanut?


3.12. tehtiin kotietsintä AV:n luokse. Hän oli ensimmäinen murhaepäilty, ja varmasti silloisen tiimin mielestä saattoi jopa näyttää melko todennäköiseltä syyllisehdokkaalta. Tunnelmat saattoivat olla, että nythän tämä juttu taisi ratketa. Yleensähän tällaiset surmat ratkeavat muutamassa päivässä.

Mutta tämän kotietsinnän jälkeen tulee ehkä heti seuraavana päivänä todella mielenkiintoinen vihje: kadonnut Pekka Puputti liittyy surmaan, tutkikaa. Ja AV "unohtuu", koska uusi vihje vaikuttaa erittäin hyvältä. Auerille näytetään kuulusteluissa 6.12. Puputin ja muutaman muun miehen kuvaa, mutta AV:n kuvaa ei näytetä, vaikka AV:n kämppä on ratsattu vain muutama päivä aiemmin. Ja kaiken lisäksi Auer tunnistaa melko varmoin äänenpainoin Puputin mahdolliseksi tekijäksi. Hänen kuvauksensa sopii Puputin kokoon ja kasvotkin ovat samantyyliset.

Poliisi alkaa tutkia Puputtia, ja AV jää sivuosaan. Häntä kyllä vielä 16.12. kuulustellaan, mutta mitään tehoprässiä ei suoriteta, eikä hänen asuntoaan tai autoaan kuiduteta tai kertomuksia tarkisteta kunnolla. Kun DNA-testi valmistuu, hänen osuutensa tutkiminen loppuu kokonaan.

Vihje Puputista tuli AV:lle aivan taivaanlahjana, se katkaisi hyvinkin todennäköisenä pidetyn syyllisehdokkaan tutkimisen.

Ja kysymys kuuluu yhä: kuka antoi vihjeen Puputista? Kuka sen Puputin katoamisen ylipäätään saattoi tietää, ja kuka sen tiedon lähetti Poriin? Missään rutiinitarkastuksessa ei Puputin yhteys Lahteen tule selville, eikä suurella yleisöllä ollut edes Puputin katoamisesta tietoa. Kuka pääsee käsiksi poliisin tietoihin sekä Helsingissä että Porissa? Joku poliisi? Muuten voisin uskoa porilaisten vain katsoneen rutiinitarkastuksena tietokannastaan joka päivä kaikki kadonneet miehet ja jotenkin tuurilla ja googlella löytäneen Puputin nimen Jukan väitöskirjasta, mutta Joutsenlahti puhui nimenomaan "meille vihjeiden kautta tietoon tulleesta" asiasta, ei mistään poliisin omista tutkimuksista.


Ok, foliohattuilua, joka johtaa turhankin lennokkaisiin ajatuksiin, mutta tämän Lahden ja Puputin välisen "yhteyden" löytäminen saattoi pelastaa AV:n murhatuomiolta ja aiheutti paljon turhaa työtä poliisille aivan tutkinnan alussa. Kuka vihjeen antoi, ja mikäli se oli perätön, miksi vihje annettiin?
Lataa ilmainen 310-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta! 8 vuoden tutkimuksen tulos, runsaasti ennen julkaisematonta materiaalia!
https://drive.google.com/file/d/1L55vVw ... FGYkb/view


Älä usko mitä sanon, tutki mitä sanon

Avatar
Susku London
Nikke Knattertton
Viestit: 864
Liittynyt: La Huhti 29, 2017 2:35 pm
Paikkakunta: Lontoo
Viesti:

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Viesti Kirjoittaja Susku London » Ti Tammi 23, 2018 4:37 pm

GRILLi kirjoitti:
...vihje: Auer tunnusti murhannneensa miehensä sekä poliisille että lapsilleen.

Auer on tuomittu oikeudessa lapsiensa hyväksikäytöistä, tuomio on lainvoimainen ja Auer on täten Suomen tunnetuin pedofiili. Parempi kysymys onkin, että millainen äiti tuhoaa omien lapsiensa elämän hyväksikäytöllä? Vastaus on että täysin tunteeton, joka osaa manipuloida heikkoja mieliä puolelleen, näitä heikkoja mieliä näkee täällä foorumillakin välillä, en mainitse nimeltä heitä mutta jokainen täysjärkinen varmasti osaa tästä kuvauksesta päätellä keitä he ovat!
Vihje: Käypäs linkistä lukemassa vastaukseni, joka liittyy Auerin ns. tunnustukseen. Auerin väärä tunnustus on käyty palstalla jo moneen kertaan läpi, mutta jos haluat jatkaa keskustelua joillakin uusilla näkökulmilla, niin tee se asialle omistetussa ketjussa "Kuulustelut ja Annelin 'tunnustus' (ketju 2)".

https://murha.info/phpbb2/viewtopic.php ... 20#p856042

On väärin, että Jukka S. Lahden murhaa ei selvitetä, vaan syyttömänä tuomitun vaimon pitää edelleen kantaa "Suomen tunnetuimman pedofiilin" leimaa syystä, että hänen huostaanotetut lapsensa saatiin pelkäämään äitiä, ja puhumaan asioita, joissa ei ollut perää, ja joista he eivät ymmärtäneet tuon taivaallista. Anneli Auer oli hyvä äiti lapsilleen, joita hän rakasti kaikkia yhtä paljon, ja rakastaa edelleenkin. Toivoisin, että kansalaisista löytyy lisää niitä, jotka haluavat tälle surulliselle tarinalle onnellisen lopun. Viranomaiset suojelevat itseään virkarikos-syytteiltä, eivätkä nähtävästi aio osallistua talkoisiin.
Susku London, korruption vastustaja
Lataa ilmainen 310-sivuinen kirjauutuus Ulvilan surmasta! https://drive.google.com/file/d/1L55vVw ... FGYkb/view
http://anneliauer.com
http://facebook.com/SuskuLondon
http://twitter.com/SuskuLondon

GRILLi
Alibin satunnaislukija
Viestit: 111
Liittynyt: La Marras 25, 2017 10:01 pm

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Viesti Kirjoittaja GRILLi » Ti Tammi 23, 2018 10:31 pm

Pieni liekki kirjoitti: Tiedätkö, että sellaisen ihmisen on helppo elää ja olla, jolla on puhdas omatunto ja hyviä ihmisiä ympärillään. Annelin perheen kohtalo minua surettaa eniten, koska veli vaimoineen on katkaissut yhteydet omaan äitiinsä ja sisareensa sekä mahdollistanut Annelin nuorempien lasten eristämisen näille lapsille tärkeistä omista ihmisistä - kuten heidän isosiskostaan.
Minuakin surettaa Annelin perheen kohtalo, sillä Auer (ja Jens sairaana apurina) pilasi lastensa elämän hyväksikäytöllä, voiko pahempaa kohtaloa olla kuin että oma äiti hyväksikäyttää lapsiaan?

Lähes yhtä surullista on se, että tällä hyväksikäyttäjällä on teostaan huolimatta tukijoita. Millainen ihminen tukee lasten hyväksikäyttäjää? Millainen omatunto tälläisellä ihmisellä on? Väitän että tälläisilla ihmisillä ei ole omatuntoa ollenkaan!

Avatar
Susku London
Nikke Knattertton
Viestit: 864
Liittynyt: La Huhti 29, 2017 2:35 pm
Paikkakunta: Lontoo
Viesti:

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Viesti Kirjoittaja Susku London » Ke Tammi 24, 2018 2:02 pm

Grillin kaikissa postauksissa toistetaan (jankataan) monotonisesti yhtä ja samaa. Niissä ei ole mitään muuta sisältöä, kuin kauhea vimma syyllistää Anneli Aueria, ja jopa hänen tukijoitaan.

Paljonko tuohon kuluu Grilliltä aikaa päivittäin, kun hän kirjoittaa paheksuntaansa keskusteluihin, joissa muut ovat käyttäneet tuhansia tunteja asioiden punnitsemiseen? Joka tapauksessa tuokin aika on Grilliltä ihan hukkaan heitettyä, sillä keskustelu aiheesta on jo niin edistynyttä, että vastaus tulee lonkalta.

Tavallaan Grilli tekee palveluksen, kun hän tuo esiin syyttäjien median kautta juurruttamia myyttejä, joita voimme ampua alas täällä murha.infossa.

Jukka S. Lahden murhaajan omatuntoa luulisi koputtelevan, JOS hän lukee millaisten kamalien syytösten kohteeksi (ja hänen rikoksensa sijaiskärsijäksi) neljän pienen lapsen äiti on Suomessa joutunut. Ajojahtiin osallistuneiden virkamiesten omatuntoa ei näytä koputtelevan tarpeeksi, että joku sieltä tulisi esiin kertomaan sen minkä asioista tietävät.
Susku London, korruption vastustaja
Lataa ilmainen 310-sivuinen kirjauutuus Ulvilan surmasta! https://drive.google.com/file/d/1L55vVw ... FGYkb/view
http://anneliauer.com
http://facebook.com/SuskuLondon
http://twitter.com/SuskuLondon

GRILLi
Alibin satunnaislukija
Viestit: 111
Liittynyt: La Marras 25, 2017 10:01 pm

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Viesti Kirjoittaja GRILLi » La Tammi 27, 2018 2:55 pm

Susku London kirjoitti:Grillin kaikissa postauksissa toistetaan (jankataan) monotonisesti yhtä ja samaa. Niissä ei ole mitään muuta sisältöä, kuin kauhea vimma syyllistää Anneli Aueria, ja jopa hänen tukijoitaan.

Paljonko tuohon kuluu Grilliltä aikaa päivittäin, kun hän kirjoittaa paheksuntaansa keskusteluihin, joissa muut ovat käyttäneet tuhansia tunteja asioiden punnitsemiseen? Joka tapauksessa tuokin aika on Grilliltä ihan hukkaan heitettyä, sillä keskustelu aiheesta on jo niin edistynyttä, että vastaus tulee lonkalta.

Tavallaan Grilli tekee palveluksen, kun hän tuo esiin syyttäjien median kautta juurruttamia myyttejä, joita voimme ampua alas täällä murha.infossa.

Jukka S. Lahden murhaajan omatuntoa luulisi koputtelevan, JOS hän lukee millaisten kamalien syytösten kohteeksi (ja hänen rikoksensa sijaiskärsijäksi) neljän pienen lapsen äiti on Suomessa joutunut. Ajojahtiin osallistuneiden virkamiesten omatuntoa ei näytä koputtelevan tarpeeksi, että joku sieltä tulisi esiin kertomaan sen minkä asioista tietävät.
Nyt ymmärrän hyvin miksi et voi hyväksyä sitä tosia asiaa, että Auer ja Jens ovat pedofiileja. Jens on veljesi! Sinun on pakko nähdä pedofiili veljesi, Suomen toiseksi tunnetuin pedofiili, puhtaana ja hyvänä ihmisenä joka vain sattuu tykkäämään lasten hyväksikäytöstä! Se selittää paljon miksi toimit kuten toimit!

Murhaajaan palatakseni niin, ainakin eräs henkilö on jo myöntänyt tekeneensä teon sekä poliisille että lapsilleen!

Avatar
Susku London
Nikke Knattertton
Viestit: 864
Liittynyt: La Huhti 29, 2017 2:35 pm
Paikkakunta: Lontoo
Viesti:

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Viesti Kirjoittaja Susku London » La Tammi 27, 2018 4:29 pm

GRILLi kirjoitti:
Nyt ymmärrän hyvin miksi et voi hyväksyä sitä tosia asiaa, että Auer ja Jens ovat pedofiileja. Jens on veljesi! Sinun on pakko nähdä pedofiili veljesi, Suomen toiseksi tunnetuin pedofiili, puhtaana ja hyvänä ihmisenä joka vain sattuu tykkäämään lasten hyväksikäytöstä! Se selittää paljon miksi toimit kuten toimit!

Murhaajaan palatakseni niin, ainakin eräs henkilö on jo myöntänyt tekeneensä teon sekä poliisille että lapsilleen!
Olisikohan kuitenkin niin, että minä tiedän asioiden laidan paremmin kuin Sinä. Minähän tunnen veljeni, ja Sinä et. Minun ei ole mikään pakko nähdä mitään muuta, kuin totuus asiassa.

Miksi jankkaat täällä pakonomaisesti Annelin "tunnustuksesta", josta olen käynyt kanssasi keskustelua jo pidempään? Sinulla ei ole ollut esittää asiaan mitään uskottavaa vasta-argumentaatiota, vaan pitäydyt jankkaamisen linjalla, kuin Rantakoski aikoinaan.

TN niminen mies on Jukka S. Lahden murhan tunnustanut. Naakka varmaan muistaa oliko tunnustajia muitakin?
Susku London, korruption vastustaja
Lataa ilmainen 310-sivuinen kirjauutuus Ulvilan surmasta! https://drive.google.com/file/d/1L55vVw ... FGYkb/view
http://anneliauer.com
http://facebook.com/SuskuLondon
http://twitter.com/SuskuLondon

Avatar
sisotalo
Sherlock Holmes
Viestit: 3375
Liittynyt: Su Helmi 26, 2012 12:10 pm

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Viesti Kirjoittaja sisotalo » Ma Tammi 29, 2018 5:23 pm

Grilli on oikeassa taas kerran. On todella ihmeellistä, että Auerin veli on se, joka toisen kierroksen murhasta sisartaan vastaan. Täällä nyt Jens Kukan sisar hyökkää päivästä toiseen asiallista keskustelua vastaan. Moderointia kaivataan takaisin

Avatar
Pieni liekki
Sherlock John Holmes
Viestit: 5211
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki » Ma Tammi 29, 2018 8:44 pm

sisotalo kirjoitti:Grilli on oikeassa taas kerran. On todella ihmeellistä, että Auerin veli on se, joka toisen kierroksen murhasta sisartaan vastaan. Täällä nyt Jens Kukan sisar hyökkää päivästä toiseen asiallista keskustelua vastaan. Moderointia kaivataan takaisin
Minäkin kaipaan tänne moderointia, koska minusta sisotalo kirjoittaa tuossa edellä täysin tämän ketjun mukaisen aiheen vierestä. Lisäksi sisotalo on viime aikoina kirjoittanut lähes jokaisessa Ulvila-osion viestissään lautamiestekstiä, joka tulee palstan sääntöjen mukaan kirjoittaa Lautamiehet-osiossa. Yritetään kaikki noudattaa palstan sääntöjä ja pysytellä faktoissa, niin keskustelu säilyy asiallisena.

Toivon, että Erik Salonsaari käynnistää Ulvilan murhatutkimukset uudelleen ennen eläköitymistään. Toivottavasti hän kollegoineen hoitaa tämän jutun maaliin saakka, sillä kaikki edellytykset ovat käsittääkseni olemassa oikean murhaajan kiinni saamiseksi. Ainakin, jos rohkeutta ja rehellisyyttä Porin poliisissa löytyy.
"Sisäministeriöstä kysyttiin, että mistä sä tiedät, että Aarnio on syyllistynyt noihin kaikkiin rikoksiin. Niin mä sanoin: mä katoin kynttilästä", Saara muistelee.

Corazzon
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 202
Liittynyt: La Marras 15, 2014 12:37 am

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Viesti Kirjoittaja Corazzon » Ma Tammi 29, 2018 10:00 pm

Eipä oikein muita vaihtoehtoja ole. Kaikki muut epäillyt on tutkittu, ja syyttömiksi todettu. Tunnistuksissa AA teki isoja virheitä, tunnisti monia erinäköisiä henkilöitä, jotka eivät siltikään sopineet hänen alkuperäiseen kuvailuunsa. Miksi? Vähemmällä olisi päässyt, jos vaan olisi heti tunnustanut, eikä lähtenyt kikkailemaan. Lapsetkin olisivat varmaan päässeet vähemmällä, jos tuo olisi istunut linnassa sen sijaan, että.... teki niitä asioita, mistä tuomittiin 7,5v. vankeustuomioon, yksimielisesti. Ei valitusoikeutta enää enempään, eikä pidäkään olla.

Avatar
Susku London
Nikke Knattertton
Viestit: 864
Liittynyt: La Huhti 29, 2017 2:35 pm
Paikkakunta: Lontoo
Viesti:

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Viesti Kirjoittaja Susku London » Ti Tammi 30, 2018 8:06 pm

Corazzon kirjoitti:Eipä oikein muita vaihtoehtoja ole. Kaikki muut epäillyt on tutkittu, ja syyttömiksi todettu. Tunnistuksissa AA teki isoja virheitä, tunnisti monia erinäköisiä henkilöitä, jotka eivät siltikään sopineet hänen alkuperäiseen kuvailuunsa. Miksi? Vähemmällä olisi päässyt, jos vaan olisi heti tunnustanut, eikä lähtenyt kikkailemaan. Lapsetkin olisivat varmaan päässeet vähemmällä, jos tuo olisi istunut linnassa sen sijaan, että.... teki niitä asioita, mistä tuomittiin 7,5v. vankeustuomioon, yksimielisesti. Ei valitusoikeutta enää enempään, eikä pidäkään olla.
Ongelma on juurikin se, että muita epäiltyjä ei tutkittu, sillä DNA sotkettiin KRP:n toimesta. Kuinkahan kauan poliisissa todellisuudessa tiedettiin tästäkin?

Tunnistukset on keskusteltu täällä läpi useaan kertaan. Anneli ei sanonut satavarmasti kenestäkään, että hän se on. Miten Corazzonilta on tämmöinenkin tärkeä asia mennyt ohitse?

Lasten elämä pilattiin eräiden viranomaisten toimesta, kun heiltä vietiin murhatun isän lisäksi äiti, ja sisar. Ehkä lapset tulevat saamaan valtiolta siitä joskus korvauksia. Samaan tapaan kuin huostassa kärsineet, tai sotalapset.

Anneli Auer on neljän lapsen leskiäiti, jonka elämän ja perheen satakuntalaiset viranomaiset tuhosivat.
Susku London, korruption vastustaja
Lataa ilmainen 310-sivuinen kirjauutuus Ulvilan surmasta! https://drive.google.com/file/d/1L55vVw ... FGYkb/view
http://anneliauer.com
http://facebook.com/SuskuLondon
http://twitter.com/SuskuLondon

Öppnas Här
Alibin kestotilaaja
Viestit: 337
Liittynyt: Pe Loka 24, 2014 9:41 pm

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Viesti Kirjoittaja Öppnas Här » Ti Tammi 30, 2018 8:44 pm

Kyllä AAA tietää. Useimmat tietävät että AAA tietää.
Asialinjalla alati. Pohjolan poliisi. Varo vaaraa. Kavahda konnaa. Pakene pedofiilia. Ikuinen isä. Salainen sopimus. Hallitse halusi.

Avatar
Pieni liekki
Sherlock John Holmes
Viestit: 5211
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki » Ke Tammi 31, 2018 12:04 am

Öppnas Här kirjoitti:Kyllä AAA tietää. Useimmat tietävät että AAA tietää.
Ketä mahdat tarkoittaa AAA:lla? Täytyy myöntää, ettei sinun viestejäsi ole ainakaan pituudella pilattu, mutta toisinaan informaatioarvo viesteissäsi voisi olla hieman suurempi. Siinä olet oikeassa, että kaikki Auerin tapaukseen kunnolla perehtyneet ihmiset tietävät, että ainakaan Auer ei voi olla murhaaja. Näin on vanhin tytärkin asian ilmaissut alusta saakka ja hän on kertonut näköhavaintojaan ulkopuolisen tekijän poistumisesta perheen kodista. Voisikohan Auer tai hänen vanhin tyttärensä saada flashbackejä, jos heille näytettäisiin kuvaa huputetusta AV:sta?Minua kiinnostaa edelleen se, että maksettiinko AV hiljaiseksi. Ja mikä taho hänelle maksoi, jos maksoi?
"Sisäministeriöstä kysyttiin, että mistä sä tiedät, että Aarnio on syyllistynyt noihin kaikkiin rikoksiin. Niin mä sanoin: mä katoin kynttilästä", Saara muistelee.

Avatar
Susku London
Nikke Knattertton
Viestit: 864
Liittynyt: La Huhti 29, 2017 2:35 pm
Paikkakunta: Lontoo
Viesti:

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Viesti Kirjoittaja Susku London » La Helmi 10, 2018 5:04 pm

Eilen kerrottiin uutisissa täällä Britanniassa, että viime kesänä London Bridge'ssä hyökänneet muslimiterroristit olivat kaikki kolme ottaneet suuria määriä steroideja ennen teurastusluontoista hyökkäystään viattomien ohikulkijoiden päälle. He tekivät näin parantaakseen suorituskykyään.

Anneli Auer on kuvaillut kotiinsa tunkeutuneen tappajan toimineen, kuin robotti. Olen usein miettinyt oliko tekijä aineiden vaikutuksen alla? Amfetamiini ja steroidit ovat Suomessa yleisessä käytössä tietyissä piireissä, mutta julkisuudessa asiasta vaietaan. Briteissä epäillään jopa miljoonan ihmisen käyttävän steroideja paremminkin esteettisistä syistä, kuin suorituskyvyn parantamiseen. Markkinoilla liikkuu siis isot rahat.

Steroidien, ja muiden huumeiden (kokaiini, amfetamiini jne.), sekä alkoholin yhteisvaikutukset aiheuttavat käyttäjille komplikaatioita. Terveysongelmia, sekä tietenkin hallitsematonta väkivaltaista käytöstä.

Jos ajatellaan steroidien pääkäyttäjien löytyvän kehonrakentajien piireistä, niin esim. poliisi ja armeijan pojathan käyvät ahkerasti salilla. Tämänkö takia steroidien käytöstä vaietaan Suomessa, vaikka voitot voivat olla Hollannin pilvitynnyreitäkin suuremmat?
Susku London, korruption vastustaja
Lataa ilmainen 310-sivuinen kirjauutuus Ulvilan surmasta! https://drive.google.com/file/d/1L55vVw ... FGYkb/view
http://anneliauer.com
http://facebook.com/SuskuLondon
http://twitter.com/SuskuLondon

Avatar
Kuolemannaakka
Agentti Scully
Viestit: 8876
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka » Ma Helmi 12, 2018 10:35 am

Susku London kirjoitti: Anneli Auer on kuvaillut kotiinsa tunkeutuneen tappajan toimineen, kuin robotti. Olen usein miettinyt oliko tekijä aineiden vaikutuksen alla? Amfetamiini ja steroidit ovat Suomessa yleisessä käytössä tietyissä piireissä, mutta julkisuudessa asiasta vaietaan. Briteissä epäillään jopa miljoonan ihmisen käyttävän steroideja paremminkin esteettisistä syistä, kuin suorituskyvyn parantamiseen. Markkinoilla liikkuu siis isot rahat.

Steroidien, ja muiden huumeiden (kokaiini, amfetamiini jne.), sekä alkoholin yhteisvaikutukset aiheuttavat käyttäjille komplikaatioita. Terveysongelmia, sekä tietenkin hallitsematonta väkivaltaista käytöstä.

Saati kipulääkkeet. Auerin epäilty lopetti vuoden 2007 alussa triathlonin selkäkipujen vuoksi. Selkäkipujen hän kertoi johtuneen "kolarista" ja "aikaisemmasta työtapaturmasta". Ilmeisesti uiminen ei enää käynyt kivuitta, koska kyllä hän yhä juoksi, pyöräili ja souti. Olen miettinyt mikä lihas rasittuu uidessa, muttei noissa muissa lajeissa? Soudunkin luulisi olevan aika kovaa selälle.

Kipulääkkeet ja alkoholi yhdessä ovat paha yhdistelmä. Steroideistakin jäi kiinni esim AV:n kanssa samoissa triathlonin SM-kisoissa mitalin (oliko peräti kultainen?) 2000-luvun alussa ottanut mies, joka sittemmin tappoi vaimonsa (tai eksänsä) vaanimalla tätä naisen omakotitalon pihalla ja pakenemalla metsään... Tästä on ketju täällä jossain.
Että en niitä steroidejakaan täysin pois laskisi, vaikka kaiketi niitä kisoissa testataan.
Lataa ilmainen 310-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta! 8 vuoden tutkimuksen tulos, runsaasti ennen julkaisematonta materiaalia!
https://drive.google.com/file/d/1L55vVw ... FGYkb/view


Älä usko mitä sanon, tutki mitä sanon

Avatar
Kuolemannaakka
Agentti Scully
Viestit: 8876
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka » Ke Helmi 14, 2018 4:37 pm

Ketä mahdetaan tarkoittaa tällä eräältä keskustelupalstalta löytyneellä viestillä, joka on kirjoitettu surmaan liittyen jo 16.12.2006, samana päivänä kun AV pidätettiin:

"Eli Ulvilan tapauksessa en julkisesti syyttelisi sitä Noormarkkulaista, vaikka hän olisi helppo syntipukki”

Onko AV tuo "Noormarkkulainen"??
Lataa ilmainen 310-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta! 8 vuoden tutkimuksen tulos, runsaasti ennen julkaisematonta materiaalia!
https://drive.google.com/file/d/1L55vVw ... FGYkb/view


Älä usko mitä sanon, tutki mitä sanon

Vastaa Viestiin