Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Keskustelua Ulvilan tapauksesta
Wanha isä
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 114
Liittynyt: Su Tammi 10, 2021 12:28 pm

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Viesti Kirjoittaja Wanha isä »

Itse olen siitä asti, kun hätäpuhelu tuli kuunneltavaksi, ajatellut, että Jukan huudot on huudettu huoneessa yksin ollessa. Ei niissä kuulu, että tappelua tai tappamista olisi käynnissä. Mies, yksin ja hädissään, huutaa siellä apuun ainoaa aikuista, jolta apua olisi mahdollista saada. Huudoissa on kaikesta karmeudesta huolimatta ihmeen selkeä, tasainen jopa pitkähkö "sointi", ja asia tulee sanottua/huudettua ilmoille keskeytymättä. Joku puhetta ja äänenkäyttöä tunteva voisi tähän ottaa kantaa. Käsite, jota tarkoitan, on tietämykseni mukaan prosodia. Wikipediasta voivat innostuneet katsoa lisää, mistä on kyse.

Itse kuuntelen tallennetta vain tavallisena suomenkielisenä ihmisenä, joka on tappeluita nähnyt ja huutoja niissä kuullut. Itsekin joskus nujakassa ollut, se on aikamoista rähinää ja meuhaamista se touhu. Eikä ole hengenlähtö ollut itselläni edes lähellä, onneksi.

Koska varmaa on vain, että joku murhasi Jukka S. Lahden, on Jukka tässä kyllä jäänyt rajusti ilman oikeutta. Hän on se todellinen kärsijä ollut jo kohta 20 vuotta.

sörsse
Rico Tubbs
Viestit: 1258
Liittynyt: Ma Tammi 16, 2017 1:30 am

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Viesti Kirjoittaja sörsse »

Anneli osallistui Turun työvoimatoimiston kurssille, joka oli tarkoitettu akateemisille työttömille. Kurssia veti so­siaalipsykologi Jukka S. Lahti.

Auer palkattiin 1996 työvoimatoimistoon ja hän jakoi työhuoneen Jukan kanssa. Pari ihastui. Anneli oli 31-vuotias, Jukka 41.

Molemmat olivat kuitenkin tahoillaan liitoissa, Jukka naimisissa, Anneli avoliitossa. Lapsia ei ollut.

Kun Auer tuli vielä saman vuoden aikana raskaaksi, pari päätti, että molemmat jatkavat vanhoja suhteitaan.
Voihan olla, että Jukkaa hieman kaiversi tuo vanhimman tytön isyys

Doris Watson
Poliisikoira Rex
Viestit: 258
Liittynyt: Ti Joulu 20, 2022 12:43 pm

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Viesti Kirjoittaja Doris Watson »

Siitä motiivista vielä että jos tosiaan A ollut heikoilla, menettänyt kontrollin lapsiin ja ja ero tulossa , jonka yhteydessä lapset menisivät isälleen niin synkät tulevaisuudennäkymät saattoivat johtaa epätoivoiseen tekoon. Kotiäitinä pitkään ollut. Jotain hommia olisi pitänyt pian saada maksaakseen elatusmaksut. Pienen paikkakunnan juorut siihen päälle. Olisiko voinut työllistyä?
Ja oliko vielä avioehto? Turhautuminen, umpikuja, kontrollin menetys. Näitä hissukka- vaimoja on joilla läikkyy yli vuosien patoutumat ja tappavat.

Nice shirt
Axel Foley
Viestit: 2410
Liittynyt: To Joulu 17, 2020 4:58 pm

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Viesti Kirjoittaja Nice shirt »

sörsse kirjoitti:
Ti Maalis 21, 2023 5:52 pm
Anneli osallistui Turun työvoimatoimiston kurssille, joka oli tarkoitettu akateemisille työttömille. Kurssia veti so­siaalipsykologi Jukka S. Lahti.

Auer palkattiin 1996 työvoimatoimistoon ja hän jakoi työhuoneen Jukan kanssa. Pari ihastui. Anneli oli 31-vuotias, Jukka 41.

Molemmat olivat kuitenkin tahoillaan liitoissa, Jukka naimisissa, Anneli avoliitossa. Lapsia ei ollut.

Kun Auer tuli vielä saman vuoden aikana raskaaksi, pari päätti, että molemmat jatkavat vanhoja suhteitaan.
Voihan olla, että Jukkaa hieman kaiversi tuo vanhimman tytön isyys
Jukka veti ilmeisesti kursseja, mutta mikä oli Annelin työkuva. Riittikö, että hän oli suorittanut sosiologiaa yliopistossa vai tekikö hän Jukan paperitöitä. Ja taas tapahtui niin, että "löysivät" toisensa työpaikalla. Yleensä miehellä alkaa seisoa ja sen jälkeen järjestää naisen samaan työpaikkaan, jos voi.
Nyt kun tekoäly seuloo työnhakijat, miten on varmistettu etuoikeutettujen esim. vapaamuurareiden jälkipolven pääsy työtehtäviin. Täytyykö algoritmeja muuttaa?

Sarina
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 90
Liittynyt: Ti Huhti 05, 2016 11:43 pm

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Viesti Kirjoittaja Sarina »

Ehkä A oli myös niitä naisia, jotka haluavat monta lasta välttyäkseen työhön paluulta. Ura ei kiinnostanut,oli mukavampi kotona pyörittää askartelujuttuja ja siinä sivussa koittaa olla hermostumatta lapsiin ja vältellä kotitöitä. Otti puheeksi J:lle,että haluaisi vielä yhden lapsen,että saisi taas seuraavat 3 vuotta olla kodinhengetär, johon J ehkä suhtautui kielteisesti,kun homma tuntui kusevan jo tälläkin lapsimäärällä.

Avatar
LexVeritas
Perry Mason
Viestit: 3997
Liittynyt: Ke Loka 13, 2021 8:07 pm

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Viesti Kirjoittaja LexVeritas »

Vaikka suosikkiteoriani onkin Puputista mustasukkainen hullu, ruma, tyhmä ja homoseksuaali poliisi Porvoosta, en lakkaa hämmästelemästä, kuinka vähän täällä spekuloidaan Anneli Aueriin mahdollisesti kohdistunutta stalkkausta.
5 no viisia Perhettä
Puu elohim jahvella
-Ai, sä oot. Mä en, veli.
Jopi ja genesis
‏אלהים‎ Sten näin Isä
ykseydellä 2 aikaa
Sepä Elia Me ts. Kaa
naassa ja
Luminol-Lennard

In Omnibus Veritas Suprema Lex Esto

Avatar
Human interest
Remington Steele
Viestit: 245
Liittynyt: Ti Tammi 07, 2014 1:10 pm

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Viesti Kirjoittaja Human interest »

Joku ylempänä ihmetteli fileerausveitsen valintaa tappovälineeksi: Jos nyt lähdetään (edelleen) siitä hypoteettisesta mahdollisuudesta, että kyseessä olisi ollut juuri Ravantti, niin tuollaisen surkean veitsen valitseminen tappoaseeksi (esim moran sijasta) ei oikeastaan hämmästytä minua yhtään.

Ravantti ei nimittäin ole puukkomiehiä, vaan hän on tappaessaan käyttänyt vain nyrkkejä, jalkoja ja raakaa voimaa.
Jos spekuloidaan, että kyseessä olisi ollut jonkinlainen tilausmurha, niin Ravantin kyyditsijä tms., joka ei ollut perehtynyt R:n tapaan "hoitaa asiat", olisi ennen Lahden talolle saapumista voinut ihmetellä jotenkin niin että "Eikö sulla ole mitään asetta? Ethän sä noin voi mennä!". Ja sitten olisi pikaisesti kurvattu vielä kaverin luokse ja napattu sieltä mukaan ensimmäinen veitsi mikä on käteen sattunut...
Ich bin ein Mensch, also ist mir nichts Menschliches fremd

Doris Watson
Poliisikoira Rex
Viestit: 258
Liittynyt: Ti Joulu 20, 2022 12:43 pm

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Viesti Kirjoittaja Doris Watson »

Selviääköhän tämä koskaan? Vai tunnustaakohan Anneli kuolinvuoteellaan että " minä se olin"
ja nauraa paskaiset naurut ennen lähtöään

Sarina
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 90
Liittynyt: Ti Huhti 05, 2016 11:43 pm

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Viesti Kirjoittaja Sarina »

Tai vanhin tyttö jonain päivänä alkaa kertoa uusia muistikuviaan... A tuskin tunnustaa koskaan,kun tuurilla selvisi tähän asti.

Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9122
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Doris Watson kirjoitti:
Ti Maalis 21, 2023 7:41 pm
Selviääköhän tämä koskaan? Vai tunnustaakohan Anneli kuolinvuoteellaan että " minä se olin"
ja nauraa paskaiset naurut ennen lähtöään
En tiedä, selviääkö Ulvilan murhatapaus koskaan, mutta itselleni se selvisi käsittääkseni jo 10 vuotta sitten. Anneli ei ole Ulvilan murhaaja. Hän oli tavallinen nelilapsisen perheen kotiäiti siinä vaiheessa, kun hänen miehensä murhattiin ja häntä itseään puukotettiin lähes kuolettavasti. Poliisi ei suostu Annelin miehen murhaa tutkimaan ja sallii edelleen syyttömien ihmisten syylliseksi kirjoittamisen. Vetää mielen matalaksi.

Olen alkanut miettiä, mihin tarvitaan murhainfoa, jos sitä käytetään yleisemminkin rikosten tekemiseen. Yksittäisen tavallisen suomalaisen ihmisen ja tämän läheisten maalittamisen luulisi kiinnostavan poliisia ja heidän kuvittelisi tekevän töitä tällaisen toiminnan lopettamiseksi. Joissain tilanteissa sitä häpeää itsekin olevansa virkavallan edustaja, kun ei pysty puuttumaan paremmin rikosten ennaltaehkäisemiseen.
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."

Doris Watson
Poliisikoira Rex
Viestit: 258
Liittynyt: Ti Joulu 20, 2022 12:43 pm

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Viesti Kirjoittaja Doris Watson »

Niin onko sitten taas kunnianloukkaus jos arvelee A:n mentaliteettia pp. Käytös viittaisi tuohon. Kylmänviileä analyyttinen suppusuu.

Hermione
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5039
Liittynyt: Ma Kesä 22, 2020 6:38 pm

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Viesti Kirjoittaja Hermione »

Human interest kirjoitti:
Ma Maalis 20, 2023 4:58 pm
^^ Sopisivat kaikki tuntomerkit Kristian Ravanttiin paremmin kuin hyvin (ks kuvat alla). Esim Auerin ehdokkaaseen "Arskaan" eivät mielestäni niinkään.
Lainaan omaa kirjoitustani vuodelta 2018:
Liittyen tuohon Naakan paljastukseen (kengänkuva naamassa); Jos muistatte, niin Porin seudullahan on noina vuosina vaikuttanut ainakin yksi väkivaltarikollinen, jonka tavaramerkkinä on ollut pään polkeminen lattiaa vasten, siis kaiken muun hirvittävän väkivallan ohessa. Tuolla pari m-infon viestiä, joissa tämä mainitaan:

https://www.murha.info/phpbb2/viewtopic ... 45#p221337
https://www.murha.info/phpbb2/viewtopic ... 69#p637153

Tosin fileerausveistä tai puukkoa ei tämän Kristian Ravantin mainita koskaan käyttäneen: on saanut tappamansa miehet helposti hengiltä ilmankin.

Mikä mahtoi olla Ravantin alibi Ulvilan surman ajankohdalle? Vai suljettiinko hänet epäilysten ulkopuolelle pelkästään dna:n perusteella?
Oliko tämä Ravantti vapaalla jalalla murhan aikoihin?

Googlettelin, ja onko tämä nykyään uskoon tullut nyrkkeilijä? JOS tällä olisi myös perheenisä kontollaan, niin olisiko omatunto kolkutellut?

Tällä tosiaan on jo ollut jo vuonna 2006 henkirikos kontollaan, vaikka ei ollut vielä tuolloin tuomittu opiskelijan surmasta.

Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9122
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Sarina kirjoitti:
Ti Maalis 21, 2023 8:02 pm
Tai vanhin tyttö jonain päivänä alkaa kertoa uusia muistikuviaan... A tuskin tunnustaa koskaan,kun tuurilla selvisi tähän asti.
Mitä tarvetta kuvittelet Auerin vanhimmalla tyttärellä olevan kertoa uusia muistikuviaan? Hänen kertomuksensa murhayön tapahtumista on pysynyt koko ajan samansuuntaisena ja oikeudessa on ollut useampi alkuperäisen tutkintatiimin poliisi toteamassa tyttären kertoneen tapahtumista murhapaikalla loogisesti ilman ristiriitoja äitinsä alkuperäisen tapahtumakuvauksen kanssa. Lisäksi isovanhemmat ja jopa sijaisvanhemmat ovat oikeudessa valan velvoittamana kertoneen vanhimman tyttären kertoneen spontaanisti ja oma-aloitteisesti murhayön tapahtumista. Kun näitä annettuja todistajalausuntoja kuuntelee, niin ei voi kuin ihmetellä, miten ne on julkisuudessa väännetty joksikin muuksi kuin mitä oikeudessa on sanottu.

Alkuperäisen tutkintatiimin poliiseja ei ole syytetty perättömistä lausumista oikeudessa, joten en ymmärrä, miksi joiden kuiden on niin vaikeaa uskoa ulkopuoliseen tekijään. Minulla ei ole vaikeuksia luottaa alkututkintaa tehneiden poliisien sanomisiin. Jonain päivänä poliisitutkinta vielä varmasti perataan auki ja toivottavasti riippumattoman tahon toimesta. Sitten onkin kiva kuulla, mitä tutkimuksia on suoritettu minkäkin tutkinnanjohtajan aikana ja missä paikoissa olisi asioita pitänyt tehdä toisin, jotta olisi vältytty syyttömän ihmisen syylliseksi kirjoittamiselta. Voi olla, että tämä mahdollinen riippumaton Ulvilan murhan esitutkinnan perkaava taho löytää vielä oikean tekijän. Tehtävä voi jopa olla helppo, jollei poliisissa olla tuhottu alkututkinnan tekemää työtä ja jätetty tallentamatta tutkinta-aineistoa jälkipolville.
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."

Avatar
Human interest
Remington Steele
Viestit: 245
Liittynyt: Ti Tammi 07, 2014 1:10 pm

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Viesti Kirjoittaja Human interest »

Hermione kirjoitti:
Ti Maalis 21, 2023 11:41 pm
Human interest kirjoitti:
Ma Maalis 20, 2023 4:58 pm
^^ Sopisivat kaikki tuntomerkit Kristian Ravanttiin paremmin kuin hyvin (ks kuvat alla). Esim Auerin ehdokkaaseen "Arskaan" eivät mielestäni niinkään.
Lainaan omaa kirjoitustani vuodelta 2018:
Liittyen tuohon Naakan paljastukseen (kengänkuva naamassa); Jos muistatte, niin Porin seudullahan on noina vuosina vaikuttanut ainakin yksi väkivaltarikollinen, jonka tavaramerkkinä on ollut pään polkeminen lattiaa vasten, siis kaiken muun hirvittävän väkivallan ohessa. Tuolla pari m-infon viestiä, joissa tämä mainitaan:

https://www.murha.info/phpbb2/viewtopic ... 45#p221337
https://www.murha.info/phpbb2/viewtopic ... 69#p637153

Tosin fileerausveistä tai puukkoa ei tämän Kristian Ravantin mainita koskaan käyttäneen: on saanut tappamansa miehet helposti hengiltä ilmankin.

Mikä mahtoi olla Ravantin alibi Ulvilan surman ajankohdalle? Vai suljettiinko hänet epäilysten ulkopuolelle pelkästään dna:n perusteella?
Oliko tämä Ravantti vapaalla jalalla murhan aikoihin?

Googlettelin, ja onko tämä nykyään uskoon tullut nyrkkeilijä? JOS tällä olisi myös perheenisä kontollaan, niin olisiko omatunto kolkutellut?

Tällä tosiaan on jo ollut jo vuonna 2006 henkirikos kontollaan, vaikka ei ollut vielä tuolloin tuomittu opiskelijan surmasta.
Kyllä tosiaan näyttää siltä, että Ravantti oli vapaalla Jukka Lahden murhan aikaan. Tämä ilmenee seuraavasta otteesta, joka on peräisin MOT-ohjelman käsikirjoituksesta. Kyseinen jakso esitettiin TV1:llä 12.3.2007 (huom. ajankohta: se on oleellista jotta tekstin ajalliset viittaukset tulevat oikein ymmärretyiksi). Ylen sivuilta teksti on kadonnut, mutta onneksi joku otti sen aikanaan tuoreeltaan talteen tänne m-infoon viewtopic.php?f=2&t=443&start=30

……. Viime kesästä lähtien Vikiä siis epäiltiin kahdesta ihmisen kuolemaan johtaneesta henkirikoksesta. Silti hän oli tätäkin ohjelmaa kuvattaessa vapaalla jalalla helmikuussa. Porin kihlakunnan syyttäjä nimittäin tulkitsi jo toisen kerran asunnossa tapahtuneen kuoleman tapaturmaksi ja päätti olla syyttämättä.
………….
Syyttämättäjättämispäätöksen seurauksena Viki pääsi marraskuussa vastaamaan vapaalta jalalta myös opiskelijasurmasta, sillä tutkintavankeus perustui epäilykseen Masan asuntosurmasta, koska sen näyttöä pidettiin vahvempana. ………


Myös Joutsenlahti viittaa puolustuskirjeessään syyttäjä Kalle Kyhän päätökseen vapauttaa Ravantti. Mikko Niskasaari julkaisi aikoinaan tämän Joutsenlahden tekstin tuolla:
http://www.mikkoniskasaari.fi/node/136

……. syyttäjä ilmoitti, että hän ei aio nostaa syytettä kahdesta tutkimastamme taposta. Ilmoitin heti, että jos syyttäjä jättää syyttämättä, kantelen hänen toiminnastaan. Syyttäjän päätöksellä toinen epäillyistä pääsi vapaaksi…….

Jukka Lahti murhattiin siis 1.12.2006 (jos joku on jo ehtinyt unohtaa ko. vuoden)
Ich bin ein Mensch, also ist mir nichts Menschliches fremd

Wanha isä
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 114
Liittynyt: Su Tammi 10, 2021 12:28 pm

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Viesti Kirjoittaja Wanha isä »

Lasten uskottavuus ja luotettavuus todistajina on joulupukin ja metsänkeijun luokkaa, ja pitäisi vakavasti harkita, kannattaako lapsilta kysellä näin vakavissa tapauksissa yhtään mitään. Asetetaan tässä vaikka lapsi-sanalle noin 16 vuoden ikäraja. Tulee mieleen oma lapsuus, kun söin silloin mielelläni mandariinejä. Toinen vanhemmistani oli vakaasti sitä mieltä, että kun syö liikaa mandariinejä, muuttuu nenä kellertäväksi. Ja katso, yhtenä päivänä näin kylppärin peilistä
selvästi kellertävän nenäni. Muistan sen hetken yhä. En nyt tietenkään kovin vanha ollut silloin. Mutta totta se oli; nenä kellersi. Samaa tarinaa olen kertonut johdonmukaisesti jo vuosikymmeniä.
Sittemmin on sitrushedelmistä lähtenyt tuo lievä sivuvaikutus pois. Muutenkin on karissut usko kaikkiin höpinöihin mitä ihmiset höpisevät.

Vastaa Viestiin