TODISTE: HÄMÄRRYTTÄMINEN

Keskustelua Ulvilan tapauksesta
rantakoski
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1479
Liittynyt: La Touko 12, 2012 5:39 pm

TODISTE: HÄMÄRRYTTÄMINEN

Viesti Kirjoittaja rantakoski »

TODISTE: HÄMÄRRYTTÄMINEN

Kuva

Miksi hämärryttämisen AA suunnitteli hyvin, siis aivan jotain kummallista, mutta lavastuksen kuten häkenauhan ja ulkopuoliseen muut viittavat jäljet niin huonosti?

Kuvassa lasinsiruja takkahuoneessa joiden päältä löytyi verta. Lähde ETP Kuvat.

Yhä enemmän syyttäjä tuo esiin uuttaa todisteluteemaa hämärryttäminen. Ja Miten Anneli on päivät miettinyt sohvallaan 2006, sekä etenkin - tallennusmedioillaan ja tietokoneella. Kojeita hänellä oli monenlaista. On kai edelleen. Selfiet kai ei ei vankiloissa saakaan mobiilia.

Auer hämärryttää lisää osin ohjaamallansa dokumentilla sekä kirjoittamalla kirjallaan.

Kuinka paljon syyttäjä voi purkaa hämärryttämistä? n. 2500 sivua on materiaalia jotka ovat KKO:n sinetillä salaisia.

Poika kertoo ambulanssin tullessa talolle, että koko perhe oli jo jalkeilla - siinä kohtaa.

Kuinka paljon Annelin hämärryttäminen vielä jatkuu? Auer saisi pienen tuomion ja olisi reilun muutaman vuoden päästä vapaa jos myöntäisi jotain, esim. hätävarjelu. Vai voiko AA jatkaa hämärryttämistä vankilan ulkopuolella?
Satinique
Neuvoja-Jack
Viestit: 508
Liittynyt: Ke Tammi 29, 2014 6:30 pm

Re: TODISTE: HÄMÄRRYTTÄMINEN

Viesti Kirjoittaja Satinique »

Laittaisitko tähän sen toisenkin veitsen kuvan, niin saisimme ihmetellä tätä hämärtämistä. Jos sinulta se toinenki löytyy, ja jos ei löydy niin se vasta kummallista onkin miksei sinulla sitä ole ????
Esitutkintamateriaalissa tuota hämärtämistä löytyy. Ole kiltti ja pistä :wink:
rantakoski
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1479
Liittynyt: La Touko 12, 2012 5:39 pm

Re: TODISTE: HÄMÄRRYTTÄMINEN

Viesti Kirjoittaja rantakoski »

Etsivä löytää, tutkija havaitsee.
mikaelk

Re: TODISTE: HÄMÄRRYTTÄMINEN

Viesti Kirjoittaja mikaelk »

rantakoski kirjoitti:Kuinka paljon Annelin hämärryttäminen vielä jatkuu? Auer saisi pienen tuomion ja olisi reilun muutaman vuoden päästä vapaa jos myöntäisi jotain, esim. hätävarjelu. Vai voiko AA jatkaa hämärryttämistä vankilan ulkopuolella?
Niinkuin kirjoitit, niin elokuvalla ja tulevalla kirjalla varmasti vetoaa epäoikeudenmukaisuuten ja julistaa syyttömyyttään..

Mut joo aikoinaanhan syytetty funtsi, että jos jtn tein Jukalle, niin sen täytyi olla itsepuolustusta tms, lienee ollut kahdenvaiheilla kertoa mitä tulikaan tehtyy, mutta kun huomasi että tutkinnassa virheitä ja että lavastukset onnistunu kuitenkin hyvin nii vetäny äkkiä sanat takasin.

Puolustajansa Manner näyttäs et luovuttanut melkein, tietänee päämiehensä syylliseksi tekoon. Luulen että murhatuomio napsahtaa taas.. Sit loppuu tämä sotku, istuu minkä istuu ja suunittelee miten voisi rahastaa lisää, tekee varmaan sit purppasuteoksen toisenkin, saa nähärä.
kuski641
Alibin satunnaislukija
Viestit: 65
Liittynyt: La Syys 14, 2013 11:17 am

Re: TODISTE: HÄMÄRRYTTÄMINEN

Viesti Kirjoittaja kuski641 »

Kyllä alkaa syyttäjälläki loppuun keinot että sais Annelille hovista tuomion ,vai hämärtämis tekniikkaa Anneli nyt käyttää.On vitsi koko syyttäjän juttu vieläkö antaa Tuija Niemen ,Tauruksen todistaa ja voshan se tuoda saatanan palvonnanki vielä esiin ois kansallaki hupia
Avatar
sisotalo
Jessica Fletcher
Viestit: 3375
Liittynyt: Su Helmi 26, 2012 12:10 pm

Re: TODISTE: HÄMÄRRYTTÄMINEN

Viesti Kirjoittaja sisotalo »

Rantakoski on kuten tavallista syyttäjän asialla. Näin syyttäjä määrittelee käsitteen vastauskirjelmässään
on kiinnitettävä huomiota myös siihen, mitä muun muassa Alexandra Auer on kertonut Anneli Auerin lapsille opettamasta ns. "hämärtämis-tekniikasta", jossa lapsille on kerrottu sama tapahtuma tarkoituksella moneen kertaan eri tavalla, minkä jälkeen todellisen tapahtumainkulun selvittäminen on mahdotonta.
Sitten peitetään loppukappale, josta hämärtäminen ilmenisi. Siis syyttäjä hämärtää, että Allu on puhunut siitä, että Anneli olisi hämärtänyt. Nyt tulee vielä yksi kierros lisää kun Rantakoski ottaa esille tämän hämärtämisen omana ketjunaan.
kaljaloota
Theo Kojak
Viestit: 1158
Liittynyt: To Syys 13, 2012 5:34 pm
Paikkakunta: si lähikauppa

Re: TODISTE: HÄMÄRRYTTÄMINEN

Viesti Kirjoittaja kaljaloota »

Hajoita ja hallitse, vedätä, hämärrytä, manipuloi, viivytä, lahjominen.
Näitähän riittää siis vallankäytön välineitä.
Yksi tärkein oli unohtua, elikkä laitetaan vielä säälismiä.
rantakoski
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1479
Liittynyt: La Touko 12, 2012 5:39 pm

Re: TODISTE: HÄMÄRRYTTÄMINEN

Viesti Kirjoittaja rantakoski »

Kyllä se on koventava tai korottava, ja rikollista, jos joku henkilö tietoisesti hämärryttää puolustuskyvyttömämmän rikokseen tavalla tai toisella, esli sillä hämärryttämisellä.

Maailman sivu on Suomessa tuomiota kovennettu jos ns. päärikollinen on käyttänyt ns. alentuneita (esim. lapsia tai heikkomielisiä) hämärryttämällä rikoksen tekoon ja hyötyyn.

Annelilla on ilman tätäkin viestiketjua hämärryttämisesta juttua vaikka kuinka monta. Jonkun top10 voisi kasata.

Hämärryttäminen on rikollista ja tuomittavaa. Ei omia lapsia saa hämärryttää surman tekemisen peittelyyn ja onnistumiseen. Miksi Auer on niin tehnyt? Oliko Auerilla jotain suurempaakin 2000.luvun vaihteessa, jota piti sitten hämärryttää.

Itse surma eli henkilön poismeno on jonkinlaista hämärryttämistä surmaajalta. Anneli on negatiivinen henkilö, negatiivisesti varautunut, eli eräällä tavalla on hyvän ja pahan taistelu, koska kaikki atomit vaikuttavat kaikkiin atomeihin.

Oliko Auerilla jokin okkultistinen syy surmalle ja kaikelle muulle, sekä hämärryttämiselle. n. 2500 sivua on merkittävä osa jota ei ole liitetty julkisesti.
Nätti_Jussi
Agentti Scully
Viestit: 653
Liittynyt: La Loka 13, 2012 8:10 pm

Re: TODISTE: HÄMÄRRYTTÄMINEN

Viesti Kirjoittaja Nätti_Jussi »

rantakoski kirjoitti:Kyllä se on koventava tai korottava, ja rikollista, jos joku henkilö tietoisesti hämärryttää puolustuskyvyttömämmän rikokseen tavalla tai toisella, esli sillä hämärryttämisellä.

Maailman sivu on Suomessa tuomiota kovennettu jos ns. päärikollinen on käyttänyt ns. alentuneita (esim. lapsia tai heikkomielisiä) hämärryttämällä rikoksen tekoon ja hyötyyn.

Annelilla on ilman tätäkin viestiketjua hämärryttämisesta juttua vaikka kuinka monta. Jonkun top10 voisi kasata.

Hämärryttäminen on rikollista ja tuomittavaa. Ei omia lapsia saa hämärryttää surman tekemisen peittelyyn ja onnistumiseen. Miksi Auer on niin tehnyt? Oliko Auerilla jotain suurempaakin 2000.luvun vaihteessa, jota piti sitten hämärryttää.

Itse surma eli henkilön poismeno on jonkinlaista hämärryttämistä surmaajalta. Anneli on negatiivinen henkilö, negatiivisesti varautunut, eli eräällä tavalla on hyvän ja pahan taistelu, koska kaikki atomit vaikuttavat kaikkiin atomeihin.

Oliko Auerilla jokin okkultistinen syy surmalle ja kaikelle muulle, sekä hämärryttämiselle. n. 2500 sivua on merkittävä osa jota ei ole liitetty julkisesti.
Mielenterveydeltään hämärtyneen räntäkosken suoltamaa paskaa parhaimmillaan.
- Kyllä se on sitä, aina se on sanonu sitä, et se on Ulvilassakin niin se on tullu sinne, avannu oven ja sitten huutanu sinne että "millä lyödään päähän, no vasaralla tietenkin".
Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9154
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: TODISTE: HÄMÄRRYTTÄMINEN

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

rantakoski kirjoitti:Kyllä se on koventava tai korottava, ja rikollista, jos joku henkilö tietoisesti hämärryttää puolustuskyvyttömämmän rikokseen tavalla tai toisella, esli sillä hämärryttämisellä.
Rantakoskelta rohkea keskustelun avaus, mistä nostan hattua, vaikka olen eri mieltä lasten hämärryttäjästä. Olen sitä mieltä, että poliisi käytti härskisti tällaista hämärryttämistekniikkaa ja kohdisti sitä Anneli Aueriin, jolta sai puristettua "tunnustuksen" Ulvilan surma-asiassa.

Anneli Auer on oikeudenkäynneissä todennut mm. seuraavaa:
- sirpaleinen kertomus on lähtenyt matkalaukuista
- riitakertomus syntyi vain ja ainoastaan sen takia, että Anneli Auerille kerrottiin heillä olleesta riitatilanteesta
- Anneli Auerille on annettu pätkiä, joita hän on itse täydentänyt, ja poliisit väittivät, että Anneli Auerilla on ollut muistinmenetys
- Anneli Auer ei ollut missään vaiheessa muistanut, että olisi Jukalle mitään väkivaltaa tehnyt
- Anneli Auer on ottanut todesta, mitä poliisit ovat hänelle väittäneet

Ari Auerin lausuu todistajana oikeudessa mm. seuraavaa, mikä tukee Anneli Aueriin kohdistettua hämärryttämistekniikkaa:
- Tapio Santaoja oli soittanut muutaman kerran Ari Auerille ja todennut, että antaa armon käydä oikeudesta ja päästetään Anneli kotiin miettimään asioita. Ari Auer oli ihmetellyt, että syytetty päästettäisiin kotiin.
- Santaoja oli käyttänyt Annelin muistinmenetyksestä sanaa pimahtanut

Ari Auerin aviopuoliso Minna Helena Auer todistaa oikeudessa mielestäni myös siten, että voidaan katsoa Anneli Aueriin kohdistetun hämärryttämistekniikkaa poliisin toimesta. Minna Auer todistaa mm. seuraavaa:
- Anneli Auer pääsi sillä edellytyksellä pidätyksen jälkeen kotiin, että hän tekee yhteistyötä poliisin kanssa ja että hän miettii miten hän olisi surmateon tehnyt
- Anneli oli ollut syyskuussa väsynyt ja hän oli kertonut hakeneensa unilääkkeitä saadakseen nukuttua
- Anneli oli kertonut Minnalle, että poliisi oli Annelille sanonut, että on todisteita, että Anneli on surman tehnyt ja ettei paikalla ole ollut ulkopuolista tekijää. Anneli oli Minnalle kertonut poliisin kertoneen, ettei ole muuta mahdollisuutta kuin että Anneli olisi surmateon tehnyt.

Kuunnelkaa ihmeessä niitä todistajien lausuntoja eri oikeudenkäynneistä, jotta voitte omilla aivoillanne todeta, ketkä ovat olleet niitä hämärryttäjiä ja ketkä ovat joutuneet heidän uhreikseen.
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."
ruffe
Lauri Hanhivaara
Viestit: 135
Liittynyt: Ti Maalis 05, 2013 2:32 pm
Paikkakunta: Pori

Re: TODISTE: HÄMÄRRYTTÄMINEN

Viesti Kirjoittaja ruffe »

Tämä on Annelin käyttämää hämärryttämistekniikkaa:
http://anneliauer.com/category/ulvilansurma/
Anneli siirtää huomiota pois omista tekemisistään, parasrakaskaveri Niina auttaa. Annelilla on asianajaja ja oikeus käydään salissa. Silti hän tuhlaa energiaansa Tannerin vähättelyyn, Porvoon poliisiin ja suureen salaliittoon.

Vähän "totuutta" ja loppu puutaheinää. Siitä ne hyvät sopat syntyy.
resptikerhon annuli.com
Meni, lähtikse mies jo?
Lähtikse jo?
Oliks se viel siel?
Joo se lähti.
Se lähti jo vai?
annijatta
Javier Pena
Viestit: 1705
Liittynyt: To Syys 01, 2011 7:22 pm

Re: TODISTE: HÄMÄRRYTTÄMINEN

Viesti Kirjoittaja annijatta »

ruffe kirjoitti:Tämä on Annelin käyttämää hämärryttämistekniikkaa:
http://anneliauer.com/category/ulvilansurma/
Anneli siirtää huomiota pois omista tekemisistään, parasrakaskaveri Niina auttaa. Annelilla on asianajaja ja oikeus käydään salissa. Silti hän tuhlaa energiaansa Tannerin vähättelyyn, Porvoon poliisiin ja suureen salaliittoon.

Vähän "totuutta" ja loppu puutaheinää. Siitä ne hyvät sopat syntyy.
resptikerhon annuli.com
Pieni pätkä lainattuna:
"Aika raakaa, mutta totuus taitaa olla se, ettei ketään enää kauheasti kiinnosta se, että joku mahdollisesti joutuu kärsimään elinkautisen ja menettää koko elämänsä, omaisuutensa ja yrityksensä syyttömänä tuomittuna, koska juttua on jo niin kauan vatvottu. Ja Jensin kohtalo taitaa kiinnostaa vielä vähemmän. Se, että Tannerilla on mennyt vuosia toipua viikon putkareissusta ja että hän ei putkareissun takia päässyt Paul Ankan keikalle, on sen sijaan ollut jonkun mielestä neljän sivun kuvallisen artikkelin arvoinen uutinen!"

Hämärryttämistekniikkaa parhaimmillaan. Ja miten pitäisikään sääliä neljän lapsen äitiä, joka menettää elämänsä, omaisuutensa ja yrityksensä, mutta lapsista ei niin suurta väliä, ei ehki mainitsemisen arvoista. Jenssi nyt kuitenkin mainitaan.
Fool me once, shame on you, fool me twice, shame on me.
ruffe
Lauri Hanhivaara
Viestit: 135
Liittynyt: Ti Maalis 05, 2013 2:32 pm
Paikkakunta: Pori

Re: TODISTE: HÄMÄRRYTTÄMINEN

Viesti Kirjoittaja ruffe »

"Käräjäoikeus on ratkaissut asian kokoonpanossa, jossa on kolme lainoppinutta tuomaria.

Tuomio on tehty äänestyksen jälkeen. Vähemmistöön jäänyt käräjätuomari olisi tuominnut Anneli Auerin kolmesta pahoinpitelystä ja Jens Kukan kolmesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä sekä yhdestä pahoinpitelystä ja katsonut kummankin osalta tutkintavankeusajan vapaudenmenetyksen rangaistuksen täydeksi suoritukseksi."

Hovioikeus tuomitsi Auerin ja Kukan yksimielisesti.

Kaikissa oikesasteissa kaikki tuomarit ovat olleet yksimielisiä Jens Kukan syyllisyydestä. Auer siitä huolimatta pitää Kukkaa mukavana ja luotettavana miehenä. Lapset vain puhuvat puppua...

Tuomioon johtaneet tiedot ovat kuitenkin julkista niukkaa selontekoa lukuun ottamatta salaista tietoa. Annelit ja suskut ja ninnulit voivat spekuloida kaikkea muuta "tietoa", jonka merkitystä tuomiossa emme voi tietää. Anneli saa jakaa rajattomasti omaa materiaalia, vaikka sillä ei olisi mitään merkitystä tuomiossa. Raskauttavat ja salatut tiedot hän kuitenkin jättää jakamatta, sillä:

"Puheenjohtaja muistutti, että suljetussa käsittelyssä esiin tullutta
salassa pidettävää tietoa ei saa paljastaa eikä sitä saa käyttää
hyväksi. Tämä oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä
tuomioistuimissa annetun lain 18 §:ssä tarkoitettu
salassapitovelvollisuus ja hyväksikäyttökielto koskee kaikkia
suljetussa käsittelyssä läsnä olevia. Salassapitovelvollisuuden
rikkomisesta on säädetty rangaistus rikoslain 38 luvun 1 ja 2 §:ssä."
Meni, lähtikse mies jo?
Lähtikse jo?
Oliks se viel siel?
Joo se lähti.
Se lähti jo vai?
rantakoski
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1479
Liittynyt: La Touko 12, 2012 5:39 pm

Re: TODISTE: HÄMÄRRYTTÄMINEN

Viesti Kirjoittaja rantakoski »

Anneli on tunnustuksensa tehnyt. Nyt kaikki muu on hämärryttämistä. Ja se muuttaa muotoaan. Mitähän piiloviestejä dokumentissa tai kirjassa on. Mutta hämärryttäminen jatkuu. Kirja ja dokkari täytyy ottaa rivien välistä, sillä se tuleekin rivien välistä.

On totta että syyllisen täytyy saada tuomio. Toiseen tuomion en ota kantaa.

Mutta toisaalta mietin, tulisiko Anneli elinkautisen sijaan laittaa loppuiäksi Niuvanniemeen. Saisi hyvää apua siellä. Sillä Kuopio on ,Helsingin Meilahden ohella, iso ja tärkeä sekä osaava lääketieellinen keskittymä. Voiko vankilatuomio pelkästään auttaa Aueria?

Miksi Auer ei vetäytynyt jutusta pois aikaisemmin? Olisi myöntänyt hätävarjelun. vaikka tapon meni jo myöntämään, osittain hätävarjeluna.

Kummallista kun Auerilla jutut muuttuu. Eivät tosiaankaan pysyneet samana kuten jotkut väittävät. Miten kukaan voi sellaista sanoa? Annelistit eivät enää erota jyviä akanoista.
rantakoski
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1479
Liittynyt: La Touko 12, 2012 5:39 pm

Re: TODISTE: HÄMÄRRYTTÄMINEN

Viesti Kirjoittaja rantakoski »

Kuva

Esimerkiksi tästä kuvasta näkee että verta on erittäin vähän tekotapaan ja kerrottuun verrattuna. Ja että ne lattian ja lasinpalaset joissa on verta on harvassa...
Vastaa Viestiin