Syyttäjien valitus Korkeimpaan Oikeuteen 2015

Keskustelua Ulvilan tapauksesta
j.kottenberg
Alokas
Viestit: 7
Liittynyt: La Syys 19, 2015 9:26 am

Re: Syyttäjien valitus Korkeimpaan Oikeuteen 2015

Viesti Kirjoittaja j.kottenberg »

Mitä mieltä olette tappajan kulkureittinä käyttämästä parvekkeen lasioven lasista? Oven lasiaukon alareunan korkeus on noin aikuisen miehen vyötärön korkeudella. Tästä on menty loikkaamalla. Lasin reunoista ei löytynyt vaatteiden kuituja, joita asiantuntijoiden mukaan olisi ollut pakko lasin reunoihin jäädä. Myös kulku ilman haavoittumista olisi ollut hyvin vaikeaa.

Myöskään poliisin koira ei merkannut mitään jälkeä ulkoa vaikka sääolosuhteet olivat ihanteelliset jälkien jäämiseen.

Eikö lasiaukon ulkopuolelta löytyneistä lyöntijäljistä vielä löytynyt Jukka S. Lahden verta. Eli tappajan olisi poistuessaan pitänyt kääntyä ja jäädä vielä viimeistelemään lasin rikkomista vaikka oli jo pakenemassa.

Pelkästään kulku loikkaamalla lasiaukosta supistaa epällyt ulkopuolisista J. Bondiin ja Spidermaniin, heidän alibinsa on varmaan helppo tarkistaa.

Vakavasti puhuen, voihan syyllistä hakea vaikka mistä, mutta näytön perusteella ei ole vaikea päätellä onko tekijä ulkopuolinen vai löytyykö se talon sisältä olleista.

Eilisaamu
Martin Riggs
Viestit: 626
Liittynyt: To Touko 15, 2008 11:06 pm

Re: Syyttäjien valitus Korkeimpaan Oikeuteen 2015

Viesti Kirjoittaja Eilisaamu »

Oppenheimerin ajatus on hyvä tapa verrata,ihan näin itekseenkin, kummallekko jää enempi syyllisen rooli, Annelille vai huppikselle. No Annelillehan se jää. Vain riittävä näyttö tuomioon ei riitä. Ymmärrän sen.
Syyllinen tiedetään mutta ilman konkreettista näyttöä tieto on voimaton.
Taisi onnistua Täydellinen murha.

Nikolajevits
Neuvoja-Jack
Viestit: 538
Liittynyt: Ke Syys 16, 2015 3:14 am

Re: Syyttäjien valitus Korkeimpaan Oikeuteen 2015

Viesti Kirjoittaja Nikolajevits »

Olen eri mieltä tuosta että näyttö ei riitä.

Näyttöä ei vain päästä näyttämään, kun tuomarit pelkäävät omien työpaikkojensa puolesta näin moniulotteisessa keississä.

On helppo osoittaa vähän yksinkertaisemmallekin hemmolle käytännön esimerkein, miten häkepuhelu on tutkintakelpoinen(Annelin, Tyttären, Häkeneidin osuudet) ja miten sijainnit eivät yksinkertaisesti täsmää Jukan osalta. (Uole, Lähtiksejo) sekä äänenvoimakkuudet (Jukan äänen säröytyvyys, etäisyydet)

On myös helppo osoittaa, mistä häiriöt monotallenteella johtuvat(kvantisointisärö(volyymin taso), aliasing(välitön korkea ääni, yhteys kaikuun), naksahdukset((signal to noise ratio)). Ja käänteisesti, milloin ne katoavat (kun Jukan valitus lakkaa).

On helppo osoittaa, että juoksuäänet eivät ole voineet tapahtua Annelin kuvaamalla tavalla (kengät jalassa, juoksu tallentimen ohi, yhdet juoksuäänet)

Jne.

On hauska huomata, että joitakin häiriöitä jotka ovat suoraa seurausta taustanauhoitusten käytöstä (liiallinen kohina, naksahdukset) käytetään argumenttina sitä vastoin ettei monotallennetta voisi luotettavasti tutkia "kun siinä on näitä häiriöitä". Kuitenkaan ei huomioida, että nämä häiriöt katoavat tyystin, kun Jukan valitus lakkaa. Kohinatason ollessa epäluonnollinen syntyy näitä naksahduksia, jotka eivät tosiasiassa ole naksahduksia, eli mitään ei tosiasiassa nauhalle ilmesty kuin tyhjästä tai tule lisää, vaan ääni vain yksinkertaisesti kytkeytyy millisekunniksi pois, ja takaisin.


On ymmärrettävää, etteivät tuomarit joiden perheen toimeentulo on turvattu, puhumattakaan korkeasta asemasta yhteiskunnassamme, uskalla ottaa käsittelyyn tapausta, koska siinä missä tapauksen rooli meille on harrastuspohjaista tutkimista tai kirjoittelua, on tapauksen rooli heille uhka heidän asemalleen. Siihen voi halutessaan suhtautua neutraalistikin, eli olla ottamatta lainkaan kantaa. Anneli Aueria ei todettu syyttömäksi, tapauksen käsittely oikeussalissa vain evättiin.

Tämä Tuomareiden päätös tapauksen käsittelemättä jättämisestä on sekä perusteeton, että jäävi.
Totuus on jossain kaurapuuron ja lusikan välissä

Marsii
Remington Steele
Viestit: 202
Liittynyt: Pe Huhti 11, 2014 11:39 am

Re: Syyttäjien valitus Korkeimpaan Oikeuteen 2015

Viesti Kirjoittaja Marsii »

Nikolajevits kirjoitti:Tämä Tuomareiden päätös tapauksen käsittelemättä jättämisestä on sekä perusteeton, että jäävi.
Mitä tarkoitat että KKO:n päätös valitusluvan hylkäämisestä oli jäävi? Sitä paitsi eivätkö henkilöt yleensä ole jäävejä, eivät päätökset? Mutta millä tavalla korkein oikeus tai siellä työskentelevät oikeusneuvokset olisivat tässä tapauksessa olleet jäävejä? Tuskin he ovat aiemmin osallistuneet tapauksen käsittelyyn.

KKO voi ottaa jutun käsiteltäväkseen kolmella perusteella. Nämä ovat
1) ennakkopäätösperuste, jolloin lainsäädännön katsotaan olevan puutteellinen
2) purkuperuste, jolloin tuomiossa on virhe, tai
3) muu painava syy, eli merkittävä seikka, joka vaikuttaa tuomioon.

Syyttäjät vetosivat Auerin tapauksessa ennakkopäätösperusteeseen eli väittivät tapauksella olevan yleisempää merkitystä oikeudenkäytön kannalta ja purkuperusteeseen, eli väittivät Vaasan hovioikeuden vapauttavan päätöksen olevan virheellinen.

Nyt KKO:n kolme oikeusneuvosta ja esittelijäneuvos ovat tulleet siihen tulokseen, että syyttäjien väitteet eivät pitäneet paikkaansa. Esittelijän mukaan tapauksessa tehtiin perusteellinen selvitys, päätös oli yksimielinen ja kaikki materiaali otettiin mukaan harkinnassa. Vaasan hovioikeuden perustellun vapautuksen muuttamiseen ei ollut syytä.

-----

Korkein oikeus antoi 19.5.2015 oikeudenkäyntiasiakirjan julkisuutta koskevan ratkaisun (korkeimman oikeuden ratkaisu 19.5.2015 nro 918, diaarinumero R2015/313), jolla määrättiin tiettyjä kohtia salassapidettäviksi syyttäjien ja asianomistajien valituslupahakemuksista. Ratkaisun lopussa todetaan, että lopullinen ratkaisu sanotun aineiston julkisuudesta tehdään
myöhemmin. Nyt kun hakemukset on käsitelty eikä valituslupaa myönnetty, voisi kuvitella että lopullinen päätös on tehty. Kenties asiakirjojen salausta on nyt höllennetty. Onko jollain tietoa?

Avatar
Päämiäs
Neuvoja-Jack
Viestit: 525
Liittynyt: Su Huhti 13, 2014 3:25 pm
Paikkakunta: Ei voi virkavaltaa muuten opettaa kuin viedä saunan taakse ja lopettaa
Viesti:

KKOn ainoat todistetusti pätevät tuomarit Huovilan lisäksi

Viesti Kirjoittaja Päämiäs »

Marsii kirjoitti:Nyt KKO:n kolme oikeusneuvosta ja esittelijäneuvos ovat tulleet siihen tulokseen, että syyttäjien väitteet eivät pitäneet paikkaansa. Esittelijän mukaan tapauksessa tehtiin perusteellinen selvitys, päätös oli yksimielinen ja kaikki materiaali otettiin mukaan harkinnassa. Vaasan hovioikeuden perustellun vapautuksen muuttamiseen ei ollut syytä.
-----
Kenties asiakirjojen salausta on nyt höllennetty. Onko jollain tietoa?
Luullakseni salaus pidetty (ainakin suunnilleen) ennallaan:
Korkein oikeus on 19.5.2015 ja 25.6.2015 antanut salassapitoa koskevat
väliaikaiset määräykset.
SALASSAPITOA [uusi] KOSKEVA MÄÄRÄYS
Oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 10 §:n
sekä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 §:n 1 momentin 26
ja 32 kohtien nojalla Korkein oikeus määrää, että syyttäjien Korkeimpaan
oikeuteen toimittama muutoksenhakemus on pidettävä salassa seuraavilta osin:
- sivuilla 13 ja 14 kursiivilla merkityt tekstikappaleet lukuun ottamatta sivulla 13 olevaa luetteloa todistelusta (kohdat 1 – 26),
- sivulla 19 kursiivilla merkitty tekstikappale,
- sivulla 42 kursiivilla merkityt kolme tekstikappaletta,
- sivulla 43 tekstikappaleen kursiivilla merkitty osa,
- sivulla 45 neljäs kursiivilla merkitty tekstikappale, joka alkaa sanoilla ”Kysymykseen, miksi...”,
- sivuilla 46 – 50 kohdassa 2.2.1. kursiivilla merkityt tekstikappaleet ja
- sivulla 51 viimeinen kursiivilla merkitty tekstikappale, joka alkaa sanoilla ”Anneli Auerin...”.

Samojen lainkohtien nojalla Korkein oikeus määrää, että Lahden
muutoksenhakemuksesta on pidettävä salassa sivulla 3 kursiivilla merkitty
tekstikappale ja Anneli Auerin Korkeimpaan oikeuteen toimittamasta
vastauksesta sivulla 2 kohdassa 2 ensimmäisen virkkeen loppuosa, joka seuraa
sanoja ”...kertomuksia murhayön tapahtumista ja...” ja sivuilla 7 – 8 kohdan 14
kolme viimeistä tekstikappaletta.

KORKEIMMAN OIKEUDEN PÄÄTÖS
Valituslupaa ei myönnetä. Hovioikeuden tuomio jää siis pysyväksi.
Valtion varoista maksettavat palkkiot ja korvaukset
Valtion varoista maksetaan asianajaja Juha Mannerille palkkioksi Anneli
Auerin puolustamisesta Korkeimmassa oikeudessa asian hoitamisen
edellyttämän 36,5 tunnin työmäärän perusteella 4 818 euroa, korvaukseksi
kuluista 2 000 euroa sekä arvonlisäveron määrä 1 636,32 euroa. Palkkio on
määrätty oikeusavun palkkioperusteista annetun valtioneuvoston asetuksen
8 §:n nojalla 20 prosentilla korotettuna, koska Mannerilla on ollut tavallista
tuntuvasti suurempi vastuu sen vuoksi, että asialla on erityinen merkitys
päämiehelle. Maksetut määrät jäävät Anneli Auerin taloudellisiin oloihin
nähden valtion vahingoksi.
Valtion varoista maksetaan asianajaja Mika Haavistolle palkkioksi B, C ja D avustamisesta Korkeimmassa oikeudessa asian hoitamisen edellyttämän kohtuulliseksi harkitun 5 tunnin työmäärän perusteella 550 euroa sekä arvonlisäveron määrä 132 euroa.
Valtion varoista maksetaan asianajaja Seppo Kauppilalle palkkioksi Lahden
avustamisesta Korkeimmassa oikeudessa asian hoitamisen edellyttämän
kohtuulliseksi harkitun 5 tunnin työmäärän perusteella 550 euroa sekä
arvonlisäveron määrä 132 euroa.
Esittelijä Ilkka Lahtinen
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kitunen, Mansikkamäki ja Rautio.
PERU_Viimeinen_virhe_turha_F35romut_HX-maanpetos=35mrd_ikivelkaorjuutemme._-Kaikki_blogistit_tietää_Auer_syytön
anneliauerkirjoittaa.blogspot.fi
seppo-isotalo
RadioRockKorporaatio-tenttaus._Suomiareena_pätkä:
youtube.com/watch?v=FH9CGJFLoMk
Syyttömien_KKOikeusmurhat_valeraiskauksista
areena.yle.fi/1-3719531
2298417
2104198
mtv.fi/katso/20618268
Syytön_taksikuski_10v_vankilaa_raiskausvalheista
anneliauer.com
mikkoniskasaari.fi
puheenvuoro.uusisuomi.fi/?s=auer
fi.wikipedia.org/wiki/Ulvilan_surma
Salasana_ulvila_Lataa_ILMAISEKSI_Faktakirja2_Miten_poliisi_väärensi_Auerin_murhaajaksi

pystykorvat
Lauri Hanhivaara
Viestit: 138
Liittynyt: To Marras 21, 2013 6:41 pm

Re: Syyttäjien valitus Korkeimpaan Oikeuteen 2015

Viesti Kirjoittaja pystykorvat »

Nikolajevits kirjoitti:Olen eri mieltä tuosta että näyttö ei riitä.

Näyttöä ei vain päästä näyttämään, kun tuomarit pelkäävät omien työpaikkojensa puolesta näin moniulotteisessa keississä.

On helppo osoittaa vähän yksinkertaisemmallekin hemmolle käytännön esimerkein, miten häkepuhelu on tutkintakelpoinen(Annelin, Tyttären, Häkeneidin osuudet) ja miten sijainnit eivät yksinkertaisesti täsmää Jukan osalta. (Uole, Lähtiksejo) sekä äänenvoimakkuudet (Jukan äänen säröytyvyys, etäisyydet)

On myös helppo osoittaa, mistä häiriöt monotallenteella johtuvat(kvantisointisärö(volyymin taso), aliasing(välitön korkea ääni, yhteys kaikuun), naksahdukset((signal to noise ratio)). Ja käänteisesti, milloin ne katoavat (kun Jukan valitus lakkaa).

On helppo osoittaa, että juoksuäänet eivät ole voineet tapahtua Annelin kuvaamalla tavalla (kengät jalassa, juoksu tallentimen ohi, yhdet juoksuäänet)

Jne.

On hauska huomata, että joitakin häiriöitä jotka ovat suoraa seurausta taustanauhoitusten käytöstä (liiallinen kohina, naksahdukset) käytetään argumenttina sitä vastoin ettei monotallennetta voisi luotettavasti tutkia "kun siinä on näitä häiriöitä". Kuitenkaan ei huomioida, että nämä häiriöt katoavat tyystin, kun Jukan valitus lakkaa. Kohinatason ollessa epäluonnollinen syntyy näitä naksahduksia, jotka eivät tosiasiassa ole naksahduksia, eli mitään ei tosiasiassa nauhalle ilmesty kuin tyhjästä tai tule lisää, vaan ääni vain yksinkertaisesti kytkeytyy millisekunniksi pois, ja takaisin.


On ymmärrettävää, etteivät tuomarit joiden perheen toimeentulo on turvattu, puhumattakaan korkeasta asemasta yhteiskunnassamme, uskalla ottaa käsittelyyn tapausta, koska siinä missä tapauksen rooli meille on harrastuspohjaista tutkimista tai kirjoittelua, on tapauksen rooli heille uhka heidän asemalleen. Siihen voi halutessaan suhtautua neutraalistikin, eli olla ottamatta lainkaan kantaa. Anneli Aueria ei todettu syyttömäksi, tapauksen käsittely oikeussalissa vain evättiin.

Tämä Tuomareiden päätös tapauksen käsittelemättä jättämisestä on sekä perusteeton, että jäävi.
Rauhoitu jo Niko. Case closed, niinkuin joku tuolla jo totesi. Harrastuspohjaista tuo kirjoittaminen ei näytä muutamalle olevan. Eräs "stahanovilainen" pykäsi 422 pitkää tai pitkähköä viestiä alle 3 kuukaudessa.
Tuntuu että siihen on pitänyt käyttää jo omaakin aikaa...

Nikolajevits
Neuvoja-Jack
Viestit: 538
Liittynyt: Ke Syys 16, 2015 3:14 am

Re: Syyttäjien valitus Korkeimpaan Oikeuteen 2015

Viesti Kirjoittaja Nikolajevits »

Marsii

Kuten esitit, ovat perustelut käsittelyn epäämisestä käsittämättömiä ja herättävät epäilyksiä että käsittelyn epääminen on seurausta omaan asemaan(=jäävi) liittyvistä ongelmallisuuksista.

Loppujenlopuksi peruste oli että tekninen näyttö ei riitä. Kysehän on teknisestä näytöstä? Tämän näytön epäämiseen riittäisi jo 1 (yksi) varteenotettava peruste nauhan tutkintakelvottomuudesta ja siihen ei puolustuksen Micke Nyströmin vastine yksinkertaisesti yllä.

Kysymys kuuluu millä perusteella tämä tekninen näyttö siis tosiasiassa evättiin?


Ps&
edit: arvostan näkemystäsi Hra. 'Pystykorva' stahanovilaisuudesta, joka viittaa valtion duunissa olemiseen ja siihen että merkitykseni propagandan levittämisessä olisi merkittävä. Kuitenkin voisit chillata, käyttämäni aika Ulvilan häketallenteen parissa on ollut opettavaista ja olen tehnyt sitä rahallisesti palkattomalla(en siis myydyllä), omalla ajallani, kuten kaikki 420 viestiäni, jotka voivat kuvastaa elämätöntä elämääni tai symbolisesti yleistä viihtyvyyttäni. ^^

trvE: T: Nikolajevits
Totuus on jossain kaurapuuron ja lusikan välissä

Nikolajevits
Neuvoja-Jack
Viestit: 538
Liittynyt: Ke Syys 16, 2015 3:14 am

Re: Syyttäjien valitus Korkeimpaan Oikeuteen 2015

Viesti Kirjoittaja Nikolajevits »

Mikä oli syy jättää tekniset todisteet huomioimatta?
Totuus on jossain kaurapuuron ja lusikan välissä

perusasiamies
Roger Murtaugh
Viestit: 880
Liittynyt: Ke Maalis 18, 2015 8:12 pm

Re: Syyttäjien valitus Korkeimpaan Oikeuteen 2015

Viesti Kirjoittaja perusasiamies »

Nikolajevits kirjoitti:Mikä oli syy jättää tekniset todisteet huomioimatta?
Sanon tähän oman mielipiteeni syistä.

1) Tekniset todisteet olivat auttamatta myöhässä. Tämä ei ole Ampujan vika. Syyttäjällä oli koko toinen kierros aikaa esittää uusia todisteteita. Korkein Oikeus oli jo kerran antanut syyttäjälle valitusluvan. Sen olisi pitänyt riittää. Verkko kyllä koko ajan kiristyi Auerin ympärillä, mutta liian hitaasti. Auer pääsi ansaittuna voittajana ulos jutusta syyttömänä.

2) Korkeimman Oikeuden tuomarit eivät varmastikaan tajua tuon taivaallista Ampujan työryhmän raportista. Tuskin he tajuavat Mickenkään rapostista mitään. Jos Korkein oikeus olisi ottanut asian käsiteltäväksi, niin lopulta oltaisi oltu taas tilanteessa, jossa yksi asiantuntija sanoo yhtä ja toinen toista. Ei olisi ollut uutta auringon alla. Sana sanaa vastaan todisteilla ei tätä juttua oltaisi voitettu.

3) Tuomareile oli henkilökohtaisesti helpompaa olla käsittelemättä juttua. Eli yhdyn osittain tuohon sinun jääviys-näkökulmaan. Lisäksi jos oletetaan, että Auer ei enää rikoksia tee, niin tuleehan hän yhteiskunnan jäsenenä paljon halvemmaksi valtiolle, kuin laitoksessa pitäminen. Koppikorvaukset eivät tätä muuta suuntaan tai toiseen.

Kuolemannaakka
James Bond (David Niven)
Viestit: 10813
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: Syyttäjien valitus Korkeimpaan Oikeuteen 2015

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

j.kottenberg kirjoitti:Mitä mieltä olette tappajan kulkureittinä käyttämästä parvekkeen lasioven lasista? Oven lasiaukon alareunan korkeus on noin aikuisen miehen vyötärön korkeudella. Tästä on menty loikkaamalla. Lasin reunoista ei löytynyt vaatteiden kuituja, joita asiantuntijoiden mukaan olisi ollut pakko lasin reunoihin jäädä. Myös kulku ilman haavoittumista olisi ollut hyvin vaikeaa.

Myöskään poliisin koira ei merkannut mitään jälkeä ulkoa vaikka sääolosuhteet olivat ihanteelliset jälkien jäämiseen.

Eikö lasiaukon ulkopuolelta löytyneistä lyöntijäljistä vielä löytynyt Jukka S. Lahden verta. Eli tappajan olisi poistuessaan pitänyt kääntyä ja jäädä vielä viimeistelemään lasin rikkomista vaikka oli jo pakenemassa.

Pelkästään kulku loikkaamalla lasiaukosta supistaa epällyt ulkopuolisista J. Bondiin ja Spidermaniin, heidän alibinsa on varmaan helppo tarkistaa.

Vakavasti puhuen, voihan syyllistä hakea vaikka mistä, mutta näytön perusteella ei ole vaikea päätellä onko tekijä ulkopuolinen vai löytyykö se talon sisältä olleista.

Toistelet monta vuotta vanhoja lehtiotsikoiden legendoja, omilla väärinkäsityksilläsi höystettynä. Nämä kaikki asiat on miljonaan kertaan täällä selitetty.

Tämmöisiin ei yleensä täällä jaksa enää kukaan vastata, mutta tämän kerran:

Oviaukosta ei menty loikkaamalla, vaan terassilla oli tuoli, jota käytettiin mennessä ja tullessa. Lasin reunat olivat täynnä ruskeankirjavia kuituja, joita löytyi myös huoneesta, uhrista ja mm. veitsestä. Mutta ei Auerista.

Poliisi piti mahdollisena, että tunkeutuja oli loukannut itseään lasin reunoihin. Sattumalta Auer käsittelee blogissaan viime postauksessa tätä samaa asiaa. Ranteestaan haavoittunut hyvä tekijäehdokas on olemassa: http://anneliauerkirjoittaa.blogspot.fi ... ammat.html

Poliisin koira merkkasi jäljen viereisen tontin vieressä menevältä viheralueelta, "poluntapaiselta". Jälki päättyi asvaltille, koska koira ei pysty siellä seuraamaan. Koiraa ei viety murhatalon tontille lainkaan, koska paikalla oli jo suuri joukko poliiseja, jotka olivat sorkeneet mahdolliset jäljet. Koira ei myöskään tutkinut tontin etusivua, joka siis oli asvaltoitu Tähtisentie. Toisin sanoen surmaaja tai 20 surmaajaa olisivat vapaasti voineet poistua talon edestä, missä nyt tiekin on...

Tässä koiranohjaajan todistusta vuodelta 2009:
Tähtisentielle päästyämme tulimme asvaltille ja koira lopetti jäljen seuraamisen.
Nurmialueella näissä olosuhteissa jälki voi olla useitakin tunteja vanha, joten jälki voi olla
peräisin kenestä tahansa, joka on yöllä kulkenut em. kohtaa. Asvaltilla jälki häviää nopeasti jopa puolessa tunnissakin.

Talon etupuolelta jälkeä ei yritetty ottaa, koska siellä oli asvalttia ja lisäksi siellä oli poliisi
ja sairaankuljetushenkilöstö kulkenut. Samoin en yrittänyt ottaa jälkeä talon takapuolella
tontinrajojen sisäpuolelta, koska myös siellä oli poliisi liikkunut ennen koiraa.
(Jari Jukka Röppänen, 20.11.2009.)


Ikkuna-aukon vieressä seinän vuorilaudassa oli alhaalta hieman ylöspäin suuntautuvan kevyehkön iskun jälki, jossa oli hieman verta. Yksittäisiä pisaroita oli roiskunut kauemmaksi seinälle. Isku on tullut tunkeutujan tullessa ikkunasta ulos, vasemmassa kädessä ollut pitkähkövartinen astalo on heilahtanut vasemmalle ja osunut laudan kulmaan. Tarkkoja kuvia löytyy palstalta. Myös astaloa pitäneen verinen hihanjälki löytyy ikkuna-aukon reunasta.

Yhtään iskua LASIIN ei ole tehty verisellä astalolla, vaan yksittäinen isku on seinän laudan kulmassa. Ja jos nyt ajattelet tapahtumien kulkua, niin aika hankala skenaario on sellainen, missä Auer vielä murhan jälkeen menee terassille seiniä huitomaan tai ikkunaa rikkomaan.


Tärkein asia ymmärtää tässä Ulvilan jutussa on se, että lehdissä on vuosikausia ollut vääriä väittämiä. Poliisi on systemaattisesti piilottanut Auerille suotuisaa materiaalia. Rekot on tehty tahallaan väärin. Ihmisille, kuten sinulle, on valehdeltu monta vuotta, eikä monilla ihmisillä ole henkisiä voimavaroja tai viitseliäisyyttä selvittää tapahtumia itse. On olemassa yksinkertaisia ja normaaliälyisiä ihmisiä, ja näistä vain äärimmäisen harvalla on käytössään jutun aineistoa. Pitää olla sekä normaaliälyinen että omistaa edes pääosa materiaalista, että voi päätyä oikeaan ratkaisuun. Siksi tämä on aina uusien palstalle tulijoiden mielestä niin ihmeen helppo juttu. Kun lehdessäkin luki. Vaikka mitä on siellä lehdessä lukenut vuosien varrella.

Lue Hovin tuomio, siellä on useimmat asiat käsitelty edes jotenkin. On ihan turha täällä esittää varmoja mielipiteitä asiasta, josta ei tiedä käytännössä mitään.
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS


”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi

Stratagem
Susikoski
Viestit: 37
Liittynyt: To Loka 22, 2015 8:48 pm

Re: Syyttäjien valitus Korkeimpaan Oikeuteen 2015

Viesti Kirjoittaja Stratagem »

Nikolajevits kirjoitti:Olen eri mieltä tuosta että näyttö ei riitä.

Näyttöä ei vain päästä näyttämään, kun tuomarit pelkäävät omien työpaikkojensa puolesta näin moniulotteisessa keississä.

On helppo osoittaa vähän yksinkertaisemmallekin hemmolle käytännön esimerkein, miten häkepuhelu on tutkintakelpoinen(Annelin, Tyttären, Häkeneidin osuudet) ja miten sijainnit eivät yksinkertaisesti täsmää Jukan osalta. (Uole, Lähtiksejo) sekä äänenvoimakkuudet (Jukan äänen säröytyvyys, etäisyydet)

On myös helppo osoittaa, mistä häiriöt monotallenteella johtuvat(kvantisointisärö(volyymin taso), aliasing(välitön korkea ääni, yhteys kaikuun), naksahdukset((signal to noise ratio)). Ja käänteisesti, milloin ne katoavat (kun Jukan valitus lakkaa).

On helppo osoittaa, että juoksuäänet eivät ole voineet tapahtua Annelin kuvaamalla tavalla (kengät jalassa, juoksu tallentimen ohi, yhdet juoksuäänet)

Jne.

On hauska huomata, että joitakin häiriöitä jotka ovat suoraa seurausta taustanauhoitusten käytöstä (liiallinen kohina, naksahdukset) käytetään argumenttina sitä vastoin ettei monotallennetta voisi luotettavasti tutkia "kun siinä on näitä häiriöitä". Kuitenkaan ei huomioida, että nämä häiriöt katoavat tyystin, kun Jukan valitus lakkaa. Kohinatason ollessa epäluonnollinen syntyy näitä naksahduksia, jotka eivät tosiasiassa ole naksahduksia, eli mitään ei tosiasiassa nauhalle ilmesty kuin tyhjästä tai tule lisää, vaan ääni vain yksinkertaisesti kytkeytyy millisekunniksi pois, ja takaisin.


On ymmärrettävää, etteivät tuomarit joiden perheen toimeentulo on turvattu, puhumattakaan korkeasta asemasta yhteiskunnassamme, uskalla ottaa käsittelyyn tapausta, koska siinä missä tapauksen rooli meille on harrastuspohjaista tutkimista tai kirjoittelua, on tapauksen rooli heille uhka heidän asemalleen. Siihen voi halutessaan suhtautua neutraalistikin, eli olla ottamatta lainkaan kantaa. Anneli Aueria ei todettu syyttömäksi, tapauksen käsittely oikeussalissa vain evättiin.

Tämä Tuomareiden päätös tapauksen käsittelemättä jättämisestä on sekä perusteeton, että jäävi.
Vai että tuomarit vellihousuja ja käsittely evättiin? Tuota, well....BUAHAHAHAAAAAA!!!!!!

Stratagem
Susikoski
Viestit: 37
Liittynyt: To Loka 22, 2015 8:48 pm

Re: Syyttäjien valitus Korkeimpaan Oikeuteen 2015

Viesti Kirjoittaja Stratagem »

Nyt on aloitettava uusi tutkinta ihan Annelin oikeusturvan takia. Toivottavasti sen aloittaisi mahtava ja kykenevä Vantaan poliisi. Selvitettäisiin varsinkin tässä HÄKE-äänityksessä todisteketju. Mitä sille on tehty kun se T. Niemelle tuli pöydälle. Ja siitä eteenpäin. Onko tapahtunut viranomaisrikosta todisteiden väärentämisessä.

Avatar
Thelea
Martin Beck
Viestit: 846
Liittynyt: Ke Marras 23, 2011 1:22 pm

Re: Syyttäjien valitus Korkeimpaan Oikeuteen 2015

Viesti Kirjoittaja Thelea »

Stratagem kirjoitti:Nyt on aloitettava uusi tutkinta ihan Annelin oikeusturvan takia. Toivottavasti sen aloittaisi mahtava ja kykenevä Vantaan poliisi. Selvitettäisiin varsinkin tässä HÄKE-äänityksessä todisteketju. Mitä sille on tehty kun se T. Niemelle tuli pöydälle. Ja siitä eteenpäin. Onko tapahtunut viranomaisrikosta todisteiden väärentämisessä.
Niinpä. Ja se pitäisi selvittää, että miksi Niemi ei kuullut sitä (u)ole-sanaa ekalla kerralla laisinkaan, jos se oli niin selkeä? Ja missä on alkuperäinen nauha, ja onko sitä tutkittu miten hyvin.

Ja pitäisi myös avata kaikki alkuperäiset tutkintalinjat. Olisivat tutkineet alunperin kunnolla (mm. selvittäneet kenen verta se veripisara Auerin jalkaterän päällä oli (3 vaihtoehtoa: Lahti, Auer, Huppis; jos Auerin, on tn rinnan haavasta, jos Huppiksen, niin käden haavasta (haavoitti kätensä ilmeisesti lasiin, niin täältä luin), jos Lahden, niin voisi olla puukosta, jota Auer pitänyt, pisarahan oli tullut lähes suoraan ylhäältä) niin oltaisiin säästetty valtavasti verorahoja, eikä jouduttaisi maksamaan massiivisia korvauksia.
"Everything will be fine in the end. If it's not fine, it's not the end." - Maxine (kertoi isänsä sanoneen näin), Amyn lailla.

pystykorvat
Lauri Hanhivaara
Viestit: 138
Liittynyt: To Marras 21, 2013 6:41 pm

Re: Syyttäjien valitus Korkeimpaan Oikeuteen 2015

Viesti Kirjoittaja pystykorvat »


Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9122
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Syyttäjien valitus Korkeimpaan Oikeuteen 2015

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Syyttäjät pitivät epäuskottavana, että Annelin ja Jukan vanhimmalta tyttäreltä olisi sattumalta jäänyt näkemättä ulkopuolinen tekijä kahdessa eri tilanteessa.

Seuraavassa oma näkemykseni asiaan ja hieman vastinetta syyttäjille:

Vanhin tytär oli havahtunut surmayönä hereille vuoteestaan, kun joku oli paukuttanut ikkunaa, jota tyttö luuli pakkasen paukkeeksi. Koska tilanne oli outo, oli hän mennyt kohti vanhempien takkahuoneessa sijaitsevaa nukkumispaikkaa tiedustellakseen äidiltä ja isältä tarkemmin kuulemistaan äänistä. Vanhin tytär oli havainnut lasinsiruja takkahuoneen ja olohuoneen rajalla sekä terassin oven ikkunan olevan rikki. Hänen murhan jälkeisistä kuulemisistaan käy ilmi, että isä oli seisonut sängyn vieressä ja äiti oli ollut sängyllä ja nostanut peittoa ylävartalonsa eteen. Tytär myös muisteli äidin tai isän kiljuneen. Isä oli komentanut tyttären saman tien takaisin nukkumaan, koska hänelle ei ollut itselleenkään siinä vaiheessa selvää mistä ikkunan hajoaminen oli johtunut ja hän halusi johdattaa tytön pois vaaratilanteesta.

Ulkopuolista tekijää oli tytön ensimmäisen käynnin yhteydessä vaikeaa havaita, koska tämä oli pimeällä terassilla tummissa vaatteissaan, ja tyttö on käännytetty pikaisesti takaisin omaan huoneeseensa. Tytön näköhavaintoja ulkopuolisesta tekijästä on myös saattanut vaikeuttaa se, että tekijä on miettinyt samaan aikaan tytön käynnin tapahtuessa, miten helpoiten pääsisi kulkemaan ikkunasta, ja on hakenut terassilla olleen muovituolin takkahuoneen oven eteen. Vaikka tyttö ei nähnyt tummassa asussa pimeällä terassilla touhuavaa tekijää, on hän kuitenkin aistinut tämän läsnäolon eikä hän uskaltanut laittaa huoneessaan lukuvaloa päälle pelätessään rosvoa.

Vanhin tytär piileskeli peloissaan huoneessaan, kun tappaja rymisteli ikkunasta sisälle ja kävi välittömästi perheen isän päälle. Äiti yritti mennä väliin, mutta perääntyi tuntiessaan piston rinnassaan ja pakeni paikalta juosten asunnon eteisen kautta ulos saakka. Siellä äiti pysähtyi vetämään henkeä ja päätti palata takaisin hälyttämään apuvoimia paikalle. Saattoi olla, että äiti yritti tässä vaiheessa huutaa lapsilleen: "Paetkaa ulos, täällä on tappaja!", mutta lapset eivät huutoon reagoineet. Kolme nuorinta lasta nukkuivat autuaan tietämättöminä siitä kaaoksesta, mikä kotona oli meneillään.

Äiti päätti yrittää soittaa hätänumeroon 112 ja saattoi hokea numeroita itselleen ääneen niin, että ne piirtyivät mahdollisesti hetkellisesti heränneen perheen pojan tajuntaan ja saivat myöhemmin hänen mielikuvituksessaan surmayön tapahtumista uuden merkityksen. Äidin saadessa yhteyden hätäkeskukseen kuului takkahuoneen suunnasta kurjia ääniä, kun isää hakattiin siellä puukolla. Kun hätäpuhelua oli kestänyt noin reilun minuutin, kirposi veitsi lattialle tappajan kädestä hänen kiskoessaan sängylle kaadettua isää lattialle. Häkepuhelun ajassa 1:25 kuullaan, kuinka isä huutaa epätoivoisena: "Apuun...tule, tule tänne apuun!". Tytär on hiipinyt varovasti ulos huoneestaan ja kuuli isänsä avunhuudon. Hän otti pari askelta olohuoneen puolelle ja vastasi lattialla tuskissaan makaavalle isälleen kysyvästi: "Niih?". Tytär näki välähdyksenomaisesti lattialla olevan veitsen ja isänsä, mutta koska huoneistossa oli tuossa vaiheessa vielä pimeää, niin hän ei huomannut isänsä olevan haavoittunut ja verta vuotava. Hän ei myöskään ehtinyt havaita tummissa vaatteissaan olevaa tappajaa, koska kääntyi kohti keittiötä, kun kuuli äitinsä kutsuvan häntä nimellään puhelimeen.

Voi olla, että tappaja on hetkellisesti käyttänyt näillä main Jukalta pudonnutta halkoa tämän hakkaamiseen, mutta luopunut siitä vähitellen äidin tullessa häiritsemään käynneillään häkepuhelun aikana ajassa 1:55 ja 2:23. Äiti joutui pakenemaan kohti eteistä kahdesti, ennen kuin palasi tyttären pyynnöstä puhelimeen. Ennen jälkimmäistä pakokertaa uskoisin äidin sytyttäneen valot päälle, koska hän halusi nähdä murhaajan kasvot. Murhaajalle iski tässä vaiheessa paniikki päälle, että surmatyö pitää saattaa nopeasti loppuun. Hän etsi käsiinsä astalon, jota hän käytti ikkunan rikkomiseen ja joka saattoi olla sorkkarauta (tai retkikirves). Tappaja suoritti kuusi voimakasta iskua astalollaan ajassa 2:29,30; 2:31,18; 2:38,30; 2:39,35; 2:41,95 ja 2:47,35, joilla sai perheen isän viimein hiljenemään ja hengiltä.

Tytär tunsi voimakasta tarvetta nähdä hetkeä aiemmin apua huutaneen ja yhtäkkiä hiljenneen isänsä. Hän lähti omatoimisesti varovaisesti kulkemaan kohti olohuonetta. Äiti oli niin keskittynyt selvittämään häkevirkailijalle kotona käynnissä olevaa hätätilannetta, ettei täysin tajunnut mitä tytär oli tekemässä. Äidiltä meni tuokio, ennen kuin hänkin havaitsi miehensä hiljenneen. Lähes samalla hetkellä kuului tyttären selkäpiitä karmiva kirkaisu, kun tämä havaitsee isänsä vertavuotavana takkahuoneen lattialla. Tytär purskahti itkuun. Samaan aikaan tappaja havahtui, että nyt on poistuttava pikaisesti tekopaikalta pois tai muuten jää verekseltään poliisin haaviin. Tappajan poistumisesta on tallentunut häkenauhalle muistuttamaan lyhyt napsahdus ajassa 3:16, kun lasinpalanen murtui tappajan jalan alla.
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."

Vastaa Viestiin