Pojan kertomukset suoraan Ahorinnan kirjasta

Keskustelua Ulvilan tapauksesta
Kuolemannaakka
James Bond (David Niven)
Viestit: 10813
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Pojan kertomukset suoraan Ahorinnan kirjasta

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

Tavallaan tuntuu hölmöltä, että vasta näin monen vuoden jälkeen tajusin tämän asian. En tutustunut asioihin tarpeeksi, enkä miettinyt. Olisi pitänyt heti silloin 2012 äkätä.

Olisi pitänyt miettiä sitä, mistä Auerin poika oli keksinyt hurjat ja kliseiset saatananpalvontakertomuksensa. Eihän tuollaisia mistään mielikuvituksesta synny, vaan jostain ne on luettu ja opittu. Mistä niitä voi lukea? Voi, kuinka lapsellisen yksinkertaista! Ei Suomessa ole suomeksi julkaistu kuin kourallinen saatananpalvontaa käsitteleviä teoksia tai tutkimuksia, ja ainoastaan Keijo Ahorinnan kaksi teosta muodostavat kirjastoistamme löytyvän saatananpalvonnasta kertovan populaarimman aineiston. Mitään muita ei edes ole!

Ahorinta on kirjoittanut kirjat "Saatananpalvonnan monet kasvot" vuonna 1997 ja "Vihan evankeliumi" vuonna 2003. Molemmat kirjat ovat kohtuullisen uskomatonta luettavaa, mutta ensimmäinen, vain 145 sivua sisältävä "opas auttamistyöhön" hekumoi saatananpalvonnan rituaaleilla ja seksimenoilla niin vivahteikkaasti ja yliampuvasti, että alkaa nolottaa. Kirjassa ei ole mitään lähteitä, vaan se on kokonaan Ahorinnan "tutkimusten" perusteella keksitty. Ilmeisesti raumalaisia teini-ikäisiä saatananpalvojia haastattelemalla, metallibändien sanoituksia kirjaimellisesti ottamalla ja omia salaisia perversioita esiintuomalla annetaan sellainen tietopaketti jokaiselle pikku saatananpalvojalle, että varmasti kaikki tietävät, mitä oikea palvoja tekee.

Kirja on vielä hyvin houkuttelevan näköinen ulkoasultaan: punainen, verta valuva ylösalaisin oleva risti mustalla taustalla ( http://aijaa.com/XDrvMo ). Itse asiassa tuo risti on vinossa, niin että se näyttää lähes rastilta! Lapsethan kertoivat, että heidän olkapäihinsä viillettiin veitsellä "vinon ristin malliset viiltohaavat". Jokainen pikkupoika selaa kirjaa silmät tapillaan yrittäen ymmärtää kuvauksia orgioista, ihmis- ja eläinuhreista ja huumeiden ja pornon kyllästämistä saatananpalvojista. Ja niitä riittää!

Toinen Ahorinnan kirja on osin vanhan toistoa, mutta paljon vaikeaselkoisempaa tajunnanvirtaa ja raamatulla päähän lyömistä, jota ei lapset jaksa lukea.

Siispä: kun nuori poika avaan kädet täristen kirjan keskeltä, mitä sieltä tuleekaan vastaan? Siellä jaetaan "Ryhmäsaatananpalvojat" seitsemään eri alalajiin, ja kerrotaan kunkin erityistuntomerkkejä ja palvomistapoja.

Ryhmäsaatananpalvojat:
1. Okkulttiset ryhmät s.59
2. Sekaryhmät s.62
3. Rikolliset peiteryhmät s.65
4. Roolipeliryhmät s.69
5. Musiikkiin sitoutuneet ryhmät s.74
6. Sukupuoleen sitoutuneet ryhmät s.81
7. Seksuaalimagiaryhmät s.87


Näitä kun alkaa lukea, niin tulee vähän deja-vu -fiilis: täältähän ne pojan kertomukset ovat lähes suoraan!

Mitä kerrotaan okkulttisista ryhmistä:

1. Okkulttiset ryhmät : ”Saatananpalvonnassa salamenot vaihtelevat spiritismistä salaisimpiin, rituaalinomaisiin toimintoihin, joissa käytetään mm. kirjallisuudesta saatuja toimintamalleja… esikuviksi kelpaavat vaikkapa videoteollisuuden luomat kuvitteelliset toimintamallit raakuuksineen. Väkivalta- ja pornovideoiden jatkuvalla, intensiivisellä katselulla [Lapset kertoivat Kukan näytäneen heille väkisin pornoa: ”Lapset puhuivat ristiin eräissä merkittävissä kohdissa mm. pornonkatseluun ja viiltelyyn liittyen”. (Auerin julkinen seloste)] on tärkeä merkitys tietynlaisten saatananpalvojaryhmien toiminnassa….

Toimintaa ohjailee kirjallisesti ns. Musta Raamattu… [Lapsi kertoi, että Anneli Auer säilytti ”kaapeissa ihan ylhäällä” Mustaa raamattua.] Yksinkertaisimmat kokoontumispaikat löytyvät kirkkojen hautausmailta, joille kokoonnutaan pitämään yöllisiä istuntoja. [lapsi kertoi Annelin ja tytön tehneen ”yöllisiä harjoituksia”: ”Minulta on viime kuulustelussa kysytty myös yöllisistä harjoituksista” (Auerin kuulustelu)]. Niissä luetaan esim. mustaa raamattua ja uhrataan eläimiä rituaalinomaisesti saatanalle. [Lapsen mukaan Auer ja hänen vanhin lapsensa viiltelivät ”tosi usein” hiiriä, antoivat niiden kitua ja tappoivat niitä uhriksi paholaiselle.]

…. Huumeet useimmiten auttavat ylipappia ja ryhmän jäseniä saavuttamaan yliluonnollisen tai hurmoksellisen tilan…. Toiminta rahoitetaan useimmiten rikollisella toiminnalla, varkauksilla, näpistyksillä [Lasten mukaan Auer varasti kaupasta ja käski lastensakin varastaa: Jarmo Valkama kertoi Auerin opettaneen lapsilleen valehtelua ja varastamista. – ”Auer kävi lastensa kanssa myymälävarkaissa.”], huumausaineiden välittämisellä, asekaupoilla ja/tai prostituutiolla…

Okkulttista saatananpalvontaryhmää johtaa yleensä vain yksi henkilö. Hänellä on ehdoton koskemattomuus ryhmässä. Kukaan ei voi rankaisutta loukata ylipapin asemaa. Rangaistusmuotoina voivat olla esim uskollisuusteko, jokin rikollinen toimi tai uhrin suorittaminen. Usein ankarimpana rangaistusmuotona käytetään syyllisen ruoskintaa rituaalimenoissa. [Lapset kertoivat, että heitä hakattiin vyöllä: ”Kaikkiin kertomuksiin liittyy väkivaltaa, kuten vyöllä hakkaamista” (Mikko Niskasaari)].… Ylempiarvoisilla on oikeus tulla kohduiksi arvonsa mukaisesti ja antaa alempiarvoisille ehdottomia käskyjä ja määräyksiä. [Lapset kertoivat orjaleikeistä]


Rikolliset peiteryhmät toimivat taas mm. seuraavasti:
. Saatananpalvojaryhmän varmistuttua siitä, että tulokas on valmis uskollisuustestiin, johtaja valmistelee tälle tehtävän. Ensimmäiset tehtävät ovat helppoja, yleensä tavaroiden näpistelyä kauppaliikkeistä. Nuorin omissa tutkimuksissani esiintullut saatananpalvoja oli kahdeksanvuotias!...
Täysivaltaiseksi hyväksyminen tapahtuu rituaaleissa. Yleisimpiä keinoja ovat verivala ja seksuaalimagian käyttö. Ennen rituaalien alkua ylipappi virittäytyy tunnelmaan huumeiden ja riittien avulla. Tähän kuuluvat huumeiden lisäksi kehon pehmeiden osien viiltelyt [lapset kertoivat, että Anneli viilteli heitä: ”Haavasta vuodatetulla verellä piirrettiin kuva pirusta. Toisen kerran haavasta otettiin verta, jolla piirrettiin numero 666”.]ja saatanallisen hengen esiinmanaaminen….

Seksuaalimagiassa initiaatiomenot suoritetaan seksuaaliriitein. Himoa kasvatetaan pornografisilla tuotteilla, videoiden ja/tai pornolehtien katselulla[Lapset kertoivat tekopeniksistä ja porno katselusta]. Amfetamiini auttaa seksuaalisen himon kasvattamisessa. Vihkiminen muistuttaa äärimmäisiä seksuaaliorgioita, joissa jokainen yhtyy toiseen [Lapset kertoivat usein tapahtuneesta ryhmäseksistä, jota he ovat katselleet ja joutuneet itsekin osallistumaan]. Orgasmin aikana purkautuvassa ”energiavirrassa” ylipappi luovuttaa vihittävän saatanalle. Sen jälkeen alkaa ”letkajenkka”, jonka aikana jokaisella on oikeus yhtyä kenen kanssa hyvänsä. Papitar, joka on hierarkiassa toisella tasolla, on vain ylipapin yksityisomaisuutta. Kaikessa tässä toiminnassa on mukana hyvin nuoria lapsia. Moraalin sammuessa näistä nuorista alkaa kehittyä eläimiä, petoja.”

Entäs roolipelisaatananpalvojat, unohtamatta tietokonepelisaatananpalvojia?

Koska roolipelin käsite ei välttämättä ole ollut lapselle tuttu, saattaa hän olla käyttänyt ”orjaleikkiä” roolipeliä tarkoittaessaan. Ahorinta kertoo, että roolipelissä pelinohjaaja, ylipappi, määrittää hierarkian ja ”ohjaa pelaajat yhä syvemmälle saatanallisessa opissa". Myöhemmin valmista kirjallista pelinohjausta laajennetaan, kun esim tuhottavat ja/tai vallattavat kohteet ovat todellisia ihmisiä, eläimiä tai rakennuksia ja yhteiskuntajärjestelmiä. Saatanallisiksi roolipelit voivat muuttua pelinohjaajan näin halutessa. Omaksuttu rooli muuttuu arkitodellisuudeksi…

"Oman lukunsa muodostavat tietokonepelit….Olen pelannut koemielessä tietokoneen ohjaamaa roolipeliä. Omaksumani roolihahmon menestymiset ja tappiot alkoivat tulla omikseni. Ajantaju hämärtyi. Peliä oli vaikea lopettaa. Fantasiamaailman jälkeen ajatukset askartelivat pelin tapahtumien kimpussa. Tarvitsin koko tahdonvoimani päästäkseni myös ajatusmaailmassa irti pelistä. …. Seuratkaa lapsianne, kuinka fanaattisesti he käyvät pelin tapahtumat läpi. Roolihahmot saavat yhä enemmän otetta lapsiin. Heistä tulee pelin orjia. Tarvitaan todella voimakasta otetta lasten irroittamiseksi pelimaailmasta. Ilman ulkopuolisen tukea he eivät kykene irrottautumaan tietokonepelin luomasta valhemaailmasta.[Poika lopetti tärkeimmän harrasteensa, tietokonepelit, heinäkuussa 2010 ja kehuskeli tällä Annelille. Sijaisperhe oli kieltänyt häneltä tietokoneen käytön, koska häntä oli vaikea saada nukkumaan. Annelin mukaan: ” vankilatapaamisella Allu itse puhui tästä asiasta, että hän on ylpeä, ettei hän ole enää tietokoneella. Tämä kuulosti siltä, kuin tietokoneella oleminen olisi jollakin tavalla paha asia, ja hänet olisi oikein aivopesty uskomaan tämä asia.”]

Sukupuoleen sitoutuneiden ryhmien kuvauksesta löytyy suorastaan "Amandan" kertomus:
Ensimmäisen saatananpalvontaan liittyvään, silloin 12-16 –vuotiaiden tyttöjen muodostamaan ja iäkkämmän naisen johtamaan ryhmään törmäsin jo n. 1989. Eräs äiti otti minuun yhteyttä, sillä hänen tyttärensä oli alkaen käyttäytyä hyvin poikkeuksellisesti. Pian kävi ilmi, että tytär oli alkanut pinnailla koulusta muutamien tyttöjen kanssa. Tyttö kertoili puolivalheellisesti asioita…. Kävi ilmi että viikolla pinnatessaan koulusta tytöt olivat vain kuljeskelleet ostoskeskuksissa ja kauppaliikkeissä. Viranomaiset olivat saaneet pari tyttöä kiinni myymälävarkaudesta (Anneli opetti lapsia varastamaan ja valehtelemaan). Kuulustelujen aikana tytöt eivät ilmoittaneet muuta syytä varkauteen kuin sen, että piti hakea jännitystä elämään….

Lopulta tytär kertoi, ettei selviäisi hengissä, mikäli jengin pomo, tämä huomattavasti iäkkäämpi nainen (Anneli), saisi tietää tyttären vasikoineen jengin puuhista. …. Äiti lähti selvittämään asioita tyttöjengin pomon luo. Täällä hän sai kuulla, kuinka huono kasvattaja hän oikeastaan oli. Tytär oli paennut naisen turviin perheen huonoa kohtelua (Amandan ja sijaisperheen konflikti). Kaikenlainen henkinen pakko oli aivan vierasta tässä ryhmässä. Tarjolla oli aina ”virikkeitä”, videoita, musiikkia ja muuta viihdettä. Äiti huomautti, että oli kyseenalainen kunnia tarjota koulupinnarille kouluaikaan turvapaikkaa. Tämä sai naisen raivoihinsa. Kauniin kuoren alta paljastui juuri se hirveä peto ja tyttöjen hyväksikäyttäjä (Anneli), minkä tytär oli äidilleen kuvaillutkin…”

Tytär kertoo, että jossain vaiheessa nainen oli kysynyt haluaisivatko nämä ottaa yhteyttä henkiin. Spiritismiä pelattiin ja kaikki tuntui jännittävältä ja kivalta. ”Tuntui luonnolliselta totella ryhmämme pomoa. Pienet tehtävät, joita hän määräsi, selitettiin uskollisuustesteiksi. Siksi niihin liittyi näpistyksiä tavarataloista.

Lopulta pidettiin istunto, joka aloitettiin kutsumalla saatanaa ja ”polttamalla piriä”. ”Pomo oli tuonut mukanaan eläimen, jonka hän asetti eteemme muovin päälle pöydälle makaamaan (Anneli uhrasi eläimiä, kuolleita eläimiä oli ruokapöydässä). Tuntui siltä, että pomo olisi kasvanut silmissä ja hänen kasvonsa muuttuivat petomaisiksi. Hän tarttui eläintä niskasta ja kohotti sen pystyyn. Pomo otti esiin veitsen, jolla hän leikkasi hirveästi huutavan eläimen etujalat poikki (Anneli ja Amanda viiltelivät eläimiä ja jättivät ne kitumaan tai tappoivat). ”Näin käy sille, joka uskaltaa kertoa ulkopuolisille toiminnastamme!” Sitten hän leikkasi takajalat poikki, ja sanoi näin käyvän sille, joka yrittää lähteä ilman hänen lupaansa pois jengistä. Lopulta pomo leikkasi eläimen kaulan poikki ja sanoi: ”näin käy luopioille!”. Sitten hän keräsi veren kannuun, jonka jälkeen kukin meistä nautti verta saatanan nimissä!”(Jukan verta kerättiin kannuun ja käytettiin rituaaleissa. Sisotalon blogin mukaan verta juotiin.)

”Istunnot muuttuivat tuhon rituaaleiksi. Rukoilimme saatanaa kostamaan niille, jotka olivat asettuneet tiellemme. Väkivallan käyttö ei tuntunut enää lainkaan pahalta, vaan normaalilta. Entiset kaverit tuntuivat tosi typeriltä. En halunnut enää olla heidän kanssaan. (Lapset ilmoittivat Turussa käydessään, etteivät enää halua olla tekemisissä vanhojen kavereittensa kanssa)

Seksuaalis-eettisesti ajateltuna sukupuolisidonnaiset saatananpalvontaryhmät edustavat pimeimmillään erilaisia perversioita, seksuaalisia kieroutumia. Sisäisen pahan pakottamina kiinnytään enemmän salaisten rituaalitekniikoiden suorittamiseen. Kaikkea, mikä on uutta ja kokemisen arvoista, kokeillaan seurauksista välittämättä. Lapsiin ja eläimiin sekaantuminenkaan ei ole vierasta.


Jatketaan uudessa postauksessa...
Viimeksi muokannut Kuolemannaakka, Ti Marras 14, 2017 12:48 am. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS


”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi

Kuolemannaakka
James Bond (David Niven)
Viestit: 10813
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: Pojan kertomukset suoraan Ahorinnan kirjasta

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

Seksuaalimagiaryhmien toiminnan kuvauksessa herkutellaan lisää letkajenkoilla ja orgioilla ja pornon katsomisella.
Lisäksi:
Satanistit ja saatananpalvojat osallistuvat useimmiten rituaaleihinsa pyhien päiviensä [lasten mukaan eläimiä uhrattiin sunnuntaisin = pyhäpäivä?]lisäksi täydenkuun aikaan. Molemmilla ryhmillä, niin noidilla kuin saatanaan tavalla tai toisella liittyvillä ryhmillä, on myös samoihin ajankohtiin sattuvia palvontapäiviä [lasten mukaan Anneli järjesti Jukan kuolinpäivänä erityisiä rituaaleja]

Saatananpalvonnassa seksuaalimagian käyttö liittyy aina joko initiaatiomenoihin tai saatanallisiin orgioihin. Letkajenkka, mihin olen jo aiemmin viitannut, edustaa ”luonnollisinta” tapaa osallistua rituaaleihin. Jos edellä mainittujen neo-paganistien rituaalit suoritetaan aikuisten kesken, niin letkajenkkaan osallistuvat kaikki kynnelle kykenevät, nuorimmasta vanhimpaan. …. Ryhmien toiminta vaatii runsaasti varallisuutta. Sitä hankitaan rikollisesti varastamalla. (Pojan mukaan Jukan murhan motiivina oli rahan saaminen ja sen vuoksi myöhemmin oli tarkoitus tappaa myös isovanhemmat ja pienemmätkin lapset)


Voodootakin nuo kurjat saatananpalvojat käyttävät:

"Voodoon käytöstä minulla on lukuisia todisteita… Voodoo-tekniikoiden käyttö on varsin tehokas pelottelukeino niitä ihmisiä kohtaan, jotka niihin uskovat…. yleisimpänä pelotteluna käytetään seurantaa sekä puhelin- ja kirjeviestien lähettämistä [lasten tai sijaisvanhempien mielestä Annelin vankilasta 2010 lähettämässä kirjeessä oli jollain lailla uhkaava viesti]. Vainottu ”uhri” ahdistuu jokaisesta kontaktista yhä enemmän…. Suurena vaarana tällaisessa tilanteessa on uhrin elämänhalun loppuminen. Hän päättää päästä ahdistelusta oman käden kautta. Saatana on jälleen saanut haluamansa uhrin.”

Ja lopuksi, sivulta 109 lähtien kuullaan jo 11-vuotiaana saatananpalvontaan antautuneen tytön tarina:

”Mua on ihan lapsesta asti kiinnostanut kaikki paha, mitä ei sais tehdä, sillä lähes kaikki oli kiellettyä, mikä mun mielestä oli hauskaa. Ensimmäinen kapina, mistä nousi sota, oli meikkaus. Mä olin saanut lahjaksi meikit 11-vuotiaana. Kun olin meikannu, niin äiti tuli sanoo, että mee heti peseen naamas. Siitä syntyi semmonen taistelu, että kuka meillä loppujen lopuksi määrää. Mulle ne jätti sellasen uhman, että mä vannoin kostoa, että kyllä mä vielä kostan. Näin muistan ajatelleeni jo alle 10-vuotiaana, että jos mä en saanut tahtoani perille, niin mä vannoin kostoa. Mitä vanhemmaksi mä tulin, mitä kovemmaksi murkkuikä tuli, sitä enemmän mä vihasin mutsia ja häpesin sitä (sijaisäitiä). Mä tein kyllä kaikille selväksi sen, ettei mulla oo mitään tekemistä ton akan kanssa, että mä vihaan sitä.

12-13 –vuotiaana hankin käsiini kaikki vähänkin salamenoista kertovan kirjallisuuden. … Öiseen aikaan, jolloin muut nukkuivat, hiippailin lukitulle kaapilleni hakemaan rakkaampaa luettavaa kuin kuivat koulukirjat [lapset kertoivat Amandan hiippailleen yöllä naarmuttamassa parkettia ja sytyttämässä kynttilöitä]…..
Sit mä aloin kuuntelemaan heavy-musiikkia. Jos mä olisin jääny kiinni, niin meidän väki olis nostanu siitä kauheen metelin, ja tuhonnut ne kasetit….

Mä en jääny varastamisesta kiinni kaupoista, levyliikkeistä tai jostain kovinkaan usein, verrattuna siihen, kuinka usein mä kävin varastamassa. Mä varastin kyllä tosi hirveesti….

Persoonallinen saatana alkoi mua kiinnostaa joskus 13-14 –vuotiaana. Mä rupesin piirteleen saatanan kuvia [Poika oli kauhuissaan Amandan piirroksista. Hän väitti Amandan jatkuvasti piirtävän kuvia kuolleesta Jukasta: ”Amanda piirs semmosii piirrustuksii et siin on Jukka kuolleena ja sil on puukko ja vasaroita päässä ja kaikkee. …. : Sinä päivänä ja monta päivää ennemminki ja se on siellä Ulvilassa tosi kauan piirrelly niitä” Lisäksi hän kertoi, että viiltelystä kerätyllä verellä oli piirretty pirun kuva]. .. Mä rupesin hakeen sille niinko hahmoa. Mä olin erityisen rakastunut viikatemieheen. Se oli mun mielestä mahtava juttu. Toinen oli tietenkin nää pääkallot. Sitten mä tykkäsin piirtää mustia pimeyden enkeleitä….

Toveripiiri vaihtui tuossa joskus seiska-kasiluokkien vaiheilla. Entiset luokkatoverit alko pelkään mua. Mä olin ruvennu viilteleen itseäni….

Ensimmäinen ihminen, jonka mä kirosin, oli mun lähisukulainen (Aleksander). Mä olin tykänny siitä ihan hurjasti, koska mä olin aina voinut luottaa siihen. Mä olin voinut kertoa sille ihan kaikki asiat pelkäämättä sitä, että joku toinen sivullinen, saati sitten omat vanhemmat saisivat niistä kuulla. Nytkin mä olin kertonut sille mulle hyvin tärkeän asian. Tämä ihminen meni kertomaan sen mun äidille. Mun sydän oli pysähtyä, kun mä kuulin, että se oli menny kertomaan sen meille kotona. Mä suutuin niin kovasti, että mä halusin tappaa sen ihmisen. Mä pyysin saatanalta voimaa tehdä jotain. Mä viiltelin itseäni ja mä kirjoitin sen nimen paperille ja piirsin saatanallisia symboleja sen ympärillä. Mä vuodatin vertani sen nimen päälle, kirosin ja manasin….(kolme nuorinta lasta olivat alkaneet pelätä isosiskoaan. Myös sijaisvanhemmat suhtautuivat häneen epäluuloisesti. Sijaisäidin mukaan tyttö ”hallitsi jotenkin katseellaan sisaruksiaan”.)

Piirsin sellaisia kuvia ja näin sellaisia unia, missä olin helvetissä ja mulla oli käsissä ketjuja, joissa roikkui niitä ihmisiä, joita mä vihasin. (Anneli kuulusteluissa: ”Minun äitini on kertonut, että kun Allu oli heillä kylässä ja näki jonkun Amandan piirustuksen, niin Allu oli kertonut, että hänelle tulee siitä kylmät väreet. Piirustuksessa oli tyttö ja puu. Ilmeisesti Allu näkee näissä jotakin muuta, mitä muut eivät näe.)




Joko Anneli otti palvontamenonsa suoraan Ahorinnan kirjasta, tai sitten poika luki joko sijaisperheen hyllystä tai kirjastosta salaa tämän viidesläisen suoraan sanottuna mielisairaita sepustuksia.

Miten mahtais olla??
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS


”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi

Luotsi
Susikoski
Viestit: 40
Liittynyt: Pe Marras 29, 2013 1:45 pm

Re: Pojan kertomukset suoraan Ahorinnan kirjasta

Viesti Kirjoittaja Luotsi »

Veikkaan ensimmäistä vaihtoehtoa

Kuolemannaakka
James Bond (David Niven)
Viestit: 10813
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: Pojan kertomukset suoraan Ahorinnan kirjasta

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

Luotsi kirjoitti:Veikkaan ensimmäistä vaihtoehtoa
Ei mikään ylläri. Eihän tämä juttu olisi koskaan edennyt tänne saakka, jos eivät kaltaisesi yksinkertaiset ja huonomoraaliset ihmiset olisi olleet päättävässä asemassa. Mutta pitäisi osata hävetä edes jälkeenpäin.
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS


”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi

Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9122
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Pojan kertomukset suoraan Ahorinnan kirjasta

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Kuolemannaakka kirjoitti:
Luotsi kirjoitti:Veikkaan ensimmäistä vaihtoehtoa
Ei mikään ylläri. Eihän tämä juttu olisi koskaan edennyt tänne saakka, jos eivät kaltaisesi yksinkertaiset ja huonomoraaliset ihmiset olisi olleet päättävässä asemassa. Mutta pitäisi osata hävetä edes jälkeenpäin.
On ollut mielenkiintoista seurata, että aikoinaan suurta älämölöä aiheuttanut Excel-taulukkoni, johon luokittelin Ulvila-osiossa kirjoittavat nimimerkit, pitää edelleen kutinsa.
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."

Caldera
Axel Foley
Viestit: 2109
Liittynyt: La Heinä 06, 2013 10:33 am

Re: Pojan kertomukset suoraan Ahorinnan kirjasta

Viesti Kirjoittaja Caldera »

Oh the irony jos näin tosiaan on. Mannerin mukaan Ahorinta siis jossain vaiheessa suuttui ja jättäytyi pois todistamasta, olisi kyllä todella kiinnostavaa tietää miten Ahorinnan osuus meni lsh-käräjillä. Kaiken järjen mukaan hän olisi toisaalta voinut riemastua siitä, että pojan todistus "todisti" oikeaksi hänen omien kirjojensa höpinät, jos ne oli kehitelty kirjojen pohjalta :D. Maikkarin oikeussaliseurannan mukaan Ahorinta ei tarkoittanut ainakaan esitutkinnassa väittää, että Anneli olisi sekaantunut saatananpalvontaan. Pieni liekki kirjoitti siitä että todistajalla on velvollisuus todistaa vaikkei haluaisikaan, mutta toisaalta syyttäjä tuskin haluaa itselleen vihamielistä todistajaa vaikka voisi tämän pakottaakin todistamaan. Olisi kiinnostavaa tietää mitä Susku on tästä aihepiiristä mieltä, mutta Suskua ei ole näkynyt. Lieneekö bannissa, vai onko erään hahmon jatkuva lautamiesteksti Suskua vastaan tällä virallisella puolella saanut hänet häipymään täältä. Toivottavasti ei.

annaanna

Re: Pojan kertomukset suoraan Ahorinnan kirjasta

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Mielenkiintoisampaa kuin jonkun jatkuvat närppimiset ja mielipiteet, on molempien puolustusasianajajien toiminta tuossa lsh-jutussa.

Miten he ovat perehtyneet pojan puheitten kumoamiseen? Aihepiiriin. Jäänyt ilmeisesti ainakin Ahorinnan kirjan osalta. Tai jos ovat lukeneet, niin mitenpäin tulkinneet :D .

Lapsiahan eivät saaneet kuulla, mutta tuskin parivaljakko olisi luetusta kirjallisuudesta osannut kysyä.

Ahorinnan lisäksi syyttäjä luopui yhdestä ja toisesta todistajastaan. Käsittääkseni syyttäjä voi istunnossa ilmoittaa, että luovumme tämän todistajan kuulemisesta, jolloin puolustus jää nuolemaan näppejään vastakuulustelun osalta. Jos ei ole haastanut kuultavaksi myös puolustuksen todistajana. Onko käsitykseni oikea?

Caldera
Axel Foley
Viestit: 2109
Liittynyt: La Heinä 06, 2013 10:33 am

Re: Pojan kertomukset suoraan Ahorinnan kirjasta

Viesti Kirjoittaja Caldera »

Ja sittenhän on vielä nämä psykologit, jotka tekivät aikajanan lasten uusien kertomusten synnystä, käsittääkseni. Milloin siellä on ruvennut tiettyjä elementtejä ilmenemään ja mistä nää on ajatelleet saatananpalvontajuttujen lähteneen liikkeelle.

Kuolemannaakka
James Bond (David Niven)
Viestit: 10813
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: Pojan kertomukset suoraan Ahorinnan kirjasta

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

Caldera kirjoitti:Oh the irony jos näin tosiaan on. Mannerin mukaan Ahorinta siis jossain vaiheessa suuttui ja jättäytyi pois todistamasta, olisi kyllä todella kiinnostavaa tietää miten Ahorinnan osuus meni lsh-käräjillä. Kaiken järjen mukaan hän olisi toisaalta voinut riemastua siitä, että pojan todistus "todisti" oikeaksi hänen omien kirjojensa höpinät, jos ne oli kehitelty kirjojen pohjalta :D. Maikkarin oikeussaliseurannan mukaan Ahorinta ei tarkoittanut ainakaan esitutkinnassa väittää, että Anneli olisi sekaantunut saatananpalvontaan. Pieni liekki kirjoitti siitä että todistajalla on velvollisuus todistaa vaikkei haluaisikaan, mutta toisaalta syyttäjä tuskin haluaa itselleen vihamielistä todistajaa vaikka voisi tämän pakottaakin todistamaan. Olisi kiinnostavaa tietää mitä Susku on tästä aihepiiristä mieltä, mutta Suskua ei ole näkynyt. Lieneekö bannissa, vai onko erään hahmon jatkuva lautamiesteksti Suskua vastaan tällä virallisella puolella saanut hänet häipymään täältä. Toivottavasti ei.
Tärkeä asia on tässä huomata, etteivät nämä jutut ja rituaalit ole mitään saatananpalvonnan faktoja, eikä niissä ole mitään lähteitä, eikä edes väitetä olevan. Ne ovat Ahorinnan itse keksimiä asioita. Hän ei ole lukenut kuin muutamia vanhoja "satanismin" perusteoksia, joissa ei tosiaankaan kehotella mihinkään orgioihin ja lapsenmurhiin. Lisäksi hän on haastatellut teini-ikäisiä syrjäytyneitä nuoria! Näistä nuorista kukaan ei kerro mistään varastelua kamalammasta (lukuunottamatta tuota eläimenuhrausepisodia ja jotain spiritismin pelaamista, joista ainakin eka lienee ihan puhdasta mielikuvituksen tuotetta, ja todennäköisesti nuoret ovat Ahorintaa vedättäneet ihan 6-0, jos joku on tosiaan jostain rituaaleista kertoillu). Silti Ahorinta oitis hyppää puolen sivun päästä ilman mitään perusteluja kauheisiin maalailuihin saatananpalvojien uhrimenoista ja pedofilioista.

Ahorinta itse myöntää, ettei hän löytänyt juuri mitään aineistoa!=)) Hän keksii koko saatananpalvonnan sisällön itse s.45: ”Saatananpalvojien omaa kirjallista tuotantoa on hyvin niukalti. Käsiini ei ole joutunut kuin muutama lehtinen, jossa kerrotaan saatananpalvonnan sisällöstä. "

Ja koska Ahorinnan mielestä saatananpalvontaa on niin black metallin kuuntelu kuin Dungeons & Dragons -roolipelin pelaaminen, ei hänen seulaansa voi ainakaan liian tiukaksi syyttää. Todellisuudessa mitään tällaisia saatananpalvontasalaseuroja ei ole, vaan ne ovat uskovaisten mielikuvitusta. Tottakai bändit laulavat mitä vaan, ja kertovatkin mitä vaan, se kuuluu tyyliin. Jotkut jopa viiltelevät itseään lavalla, ja teinit nyt ovat viillelleet aikojen alusta ahdistustaan purkaakseen, ihan ilman mitään saatanoita.

Mutta jotain eläimiä uhraavia hulluja on Suomessa tai maailmalla kourallinen ja nämä ovat lähinnä mielenterveysongelmaisia päihderiippuvaisia syrjäytyneitä, eivätkä mitään järjestäytyneitä ja organisoituneita saatananpalvojia, joilla oikeasti olisi joku oppi. Ja tästä on vielä matkaa johonkin pedofilioihin, jolla ei ole minkään satanismi- tai saatananpalvonta"opin" kanssa mitään tekemistä.

Ei ole mitään saatananpalvonnan oppia. Ja joku Musta raamattu ei sisällä mitään järjen sanaa mistään seksiorgioista. Kehotan kaikkia tutustumaan näihin materiaaleihin ja tekemään omia johtopäätöksiä. Nimenmaan uskovaisten maalailut kertovat teineille, että tämmösiä ne saatananpalvojat ovat. Mitään muuta ei ole julkaistu. Uskovaiset ovat julkaisseet kaikki suomalaiset saatananpalvontakirjat.

Sen vuoksi pojan jutut ovat juuri paljastavia: ne jutut ovat Ahorinnan päästä, eivät mitään "saatananpalvojien" yleistä oppirakennetta! Ahorinnan kirjat ovat aivan puhdasta huuhaata, ja kaiken murhilla ja kannibalismilla herkuttelun jälkeen hän mainitsee yhden mitenkään yksilöimättömän tai todistamattoman murhan, jotka saatananpalvojat ovat hänen mukaansa tehneet! Varmaan Hyvinkään paloittelusurma, joka ei myöskään mitään saatananpalvontaa oikeasti ollut.

Näistähän koko hysteria tuli: black- ja death metallin synty 80-luvun lopulla ja pieni buumi 90-luvun alussa, jolloin muutama porukka lähinnä Norjassa otti asian vähän vakavammin ja poltteli kirkkoja ja pari pääsi hengestäänkin. No, oliko se saatananpalvontaa vai muuten vaan kusipäisten nuorisorikollisten touhua, jotka nyt vaan sattuivat perustelemaan hommansa tällä tavalla eikä vaikka uusnatsiuden tai islaminuskon tai "maahanmuuttovastaisuuden" avulla.

Kymmenet tuhannet nuoret ja aikuiset kuuntelevat black metallia tai satanic death metallia. Kuuntelen itsekin death metallia harva se päivä, edelleen keski-ikäisenä, kun siihen 90-luvun alussa totuin ja tykästyin, enkä tämän kummemmaksi saatananpalvojaksi ole tullut. Vitsiähän ne on. Ja juu, tulee edelleenkin piirrettyä usein kokouspapereiden kulmaan pentagrammeja, kyllä mä niin kauhea satanisti olen. Tällaisilla symboleilla ei ole mitään merkitystä sellaiselle, joka ei usko yliluonnollisiin asioihin. Kun oikeussalissa käsitellään asioita, joita kukaan paikalla olija ei tajua lainkaan ja annetaan sellaisen ihmisen todistaa, joka on sillä lailla tärähtänyt, että uskoo persoonalliseen saatanaan, joka kaikkialla vaanii ihan ilkeyttään nuoria, niin sitten naamat vakavina tutkitaan jotain Mustan raamatun kansia. Kun kukaan salissa ei ole koskaan kuunnellut black metallia eikä haastatellut jotain alan konkaria, eikä tiedä nuorison touhuista mitään, niin kaikki menee läpi. Jos jossain laulun sanoissa öristään rituaalimurhista ja kannibaaleista, niin kukkahattusedät ja -tädit ottavat kaiken tosissaan ja todisteena siitä, että tässä nyt kerrotaan niitten kauheitten saatananpalvojien elämästä!
Viimeksi muokannut Kuolemannaakka, Ke Marras 15, 2017 1:02 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS


”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi

Kuolemannaakka
James Bond (David Niven)
Viestit: 10813
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: Pojan kertomukset suoraan Ahorinnan kirjasta

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

Ahorinnan kirjassa on jostain syystä Rauno Elomaa -nimisen tyypin liite. Lukekaa nyt mitä mielenvikaista höpinää! Tällaiset jutut lähinnä naurattavat jotain "saatananpalvojaa" ja saavat jokaisen terveen ihmisen kiemurtelemaan myötähäpeästä.

Rauno Elomaa: Saatananpalvonta
Mitä saatananpalvonta on?
”Saatana-usko edellyttää maailmankuvaa, jota hallitsee kaksi vastakkaista voimaa; valon ja pimeyden, hyvä ja pahan välinen taistelu (dualismi). Siinä toistuvat tietyt tunnusmerkit: saatanan kanssa solmittu liitto, verivala, julkinen sitoutuminen irti Kristuksesta, salaiset yölliset kokoukset, yöllinen ratsastus, ehtoollisen ja krusifiksin häpäisy, seksuaaliset orgiat, lapsenmurha ja kannibalismi jne.
”Harrastajat ovat enimmäkseen kypsymättömiä nuoria tai mieleltään sairaita. Saatananpalvontaan mennään mukaan mm. heavyfestareilla tai nuorten porukoissa metsiköissä.”
”Raumalainen erityisopettaja Keijo Ahorinta on haastatellut yli 100 saatananpalvonnan kanssa tekemisissä ollutta. Hänen mukaansa ollaan luomassa Black Magic –mafian verkostoa. Vielä siitä ei kuitenkaan ole saatu täyttä varmuutta.”
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS


”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi

Kuolemannaakka
James Bond (David Niven)
Viestit: 10813
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: Pojan kertomukset suoraan Ahorinnan kirjasta

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

Mä veikkaan, että jostain kohtaa salaisesta etp-aineistosta löytyy Allun piirtämä kuva niistä "vinon ristin muotoisista" viiltelyjäljistä, ja veikkaan, että ne muistuttaa kovasti Ahorinnan kirjan kantta.

Ja ko. kannessa oleva ristihän ei ole mikään saatananpalvojien käyttämä ylösalainen risti, koska ne ovat ihan suorassa eikä vinossa... poika ei tiennyt, että kansi oli tuolla tavalla tyylitelty, vaan luuli, että siinä on nyt ihka aito saatanallinen symboli=)

Lapset ovat niitä toistensa olkapäihin raaputtaneet. Veikkaan löytyvän ainakin toiseksi vanhimman tytön olkapäästä.

Siitä päätellen, että Ari oli kovasti kiinnostunut näistä "666-jutuista", voisi olla mahdollista, että ko. kirja on hänellä hyllyssään, mutta toki se on voitu löytää Turun kirjaston hyllystäkin ja poika on sitä siellä salaa lueskellut. Aika pitkään, mutta ilmeisesti vain keskeltä opusta aloittaen. Alussa olevat vähän kuivemmat ja monimutkaisemmat osiot eivät ole kiinnostaneet, vaan siitä on alettu lukemaan, joka kirja avatessa vastaan tulee.



Pitää kyllä asianajajia hiukan ihmetellä, että on niin kovin vaikea keissi tämä ollut. Onhan sitä tietysti paljon tekemistä ja lukemista, mutta on kyllä ollut aikaakin. Ihan oikeasti nuo jutut suorastaan hyppäävät silmille, ja veikkaan, että salatuissa tarkemmissa kertomuksissa saattaa olla hyvinkin yhteensopivia yksityiskohtia.
Tietysti sellaiselle, joka uskoo ko. kirjan kertovan saatananpalvojista, kirjan orjallinen noudattaminen kertonee vain aidosta saatananpalvojuudesta.... koskaan ei voi voittaa=)
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS


”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi

Caldera
Axel Foley
Viestit: 2109
Liittynyt: La Heinä 06, 2013 10:33 am

Re: Pojan kertomukset suoraan Ahorinnan kirjasta

Viesti Kirjoittaja Caldera »

^^Sitä just että jos Ahorinta halusi aloitteellisesti jäädä pois oikeusprosessista niin kuin Manner väitti, niin syntyy mielestäni erikoinen ristiriita tämän välille että Ahorinta törmäsi kerrankin oikein kunnon saatananpalvontaan, joka kaiken lisäksi vastasi hänen omassa päässään kehiteltyjä höpöhöpöjuttuja (koska jutut oli kehitelty hänen tekstiensä pohjalta), eikä hän ilmeisesti ollut jutusta ollenkaan haltioissaan. Riippuen tietysti mitä matskuja hänelle on ylipäänsä näytetty ja syntyikö kokonaiskuva. Ei kai sekään mahdotonta ole että Ahorinta itse tajusi yhteyden kirjojensa ja lasten juttujen välillä, vaikka asianajajat eivät tajunneetkaan. Jo pelkät sanavalinnat paljastaa tällaiset asianharrastajalle, vaikka maallikko niitä ei huomaisikaan. Aika kuumottava tilanne kyllä olisi tuo.

Kuolemannaakka
James Bond (David Niven)
Viestit: 10813
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: Pojan kertomukset suoraan Ahorinnan kirjasta

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

Etenkin kun Ahorinta myöhemmin selvästi "rauhoittui", eli 2003 julkaistun teoksen sävy on paljon ymmärtäväisempi ja sovittelevampi, eikä siellä maalailla uhrimenoilla. Hän toteaa itsekin, että kirjasta tuli anteeksiantava ja jotkut voivat kokea sen häiritsevänä.

Ahorintahan kaatui pahasti polkupyörällä 2001 ja sai aivovamman, jonka vuoksi joutui lopettamaan työnsäkin. Kertoo siitäkin hyvin avoimesti ja siinä mielessä kyllä ansaitsee myötätunnon. En minä Ahorintaa halua tässä sinänsä syytellä; hän uskoo mihin uskoo, tai ei usko. Ei hän ole Ulvilan jutussa päsmäröinyt, ja nämä saatananpalvontajutut laitettiin hänen harteilleen, vaikka ei hän mitään ristejä sanonut edes nähneensä. Ulvilan jutussa hän on toiminut ihan asiallisesti, ja voi olla (ja varmaan onkin) ihmisenä kaikin puolin miellyttävä. Minusta ei vain ole ihan täysissä sielun voimissa, mutta olen tietysti tätä mieltä monesta mustakin uskontoon liiaksi hurahtaneesta.

Voi olla, että jos hän sai lukea nuo pojan jutut, äkkäsi, että muistuttavat vähän turhankin paljon hänen omia vanhoja kirjoituksiaan, ja koskapa oli paljon syrjäytyneiden nuorien ja "saatananpalvojien" kanssa ollut ja heitä kuullut, ymmärsi heti, ettei Auer sovi tähän muottiin lainkaan. Hänessä ei ole käytännöllisesti katsoen mitään yhteensopivaa, jos ei nyt mustaa nahkatakkia lasketa=)

Saatananpalvontaa nykymaailmassa tukee jopa kulttuurirahastot, niin kovaksi on mennyt. Surullista, että jotkut elävät maailmassa, jossa täytyy muun murheen lisäksi pelätä vielä jotain yliluonnollisia perkeleitä ja niiden juonia miettiä. Kestämistä on jokaisella riittämiin muutenkin...

Vuonna 2012 avattiin verkkosivusto nimeltä Lohikäärmeen Luola, joka sisältää Dungeons & Dragons v3.5:n OGL-lisenssillä julkaistut perussäännöt suomennettuina ja hyperlinkitettyinä. Kääntäjänä oli Seppo Raudaskoski. Raudaskoski teki suomennosta vuosien ajan muun suomennostyön ohessa vapaa-ajallaan ja sai lopulta siihen tukea Satakunnan Kulttuurirahastolta.
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS


”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi

annaanna

Re: Pojan kertomukset suoraan Ahorinnan kirjasta

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Kuolemannaakka kirjoitti:
...
Pitää kyllä asianajajia hiukan ihmetellä, että on niin kovin vaikea keissi tämä ollut. Onhan sitä tietysti paljon tekemistä ja lukemista, mutta on kyllä ollut aikaakin. Ihan oikeasti nuo jutut suorastaan hyppäävät silmille, ja veikkaan, että salatuissa tarkemmissa kertomuksissa saattaa olla hyvinkin yhteensopivia yksityiskohtia.
Tietysti sellaiselle, joka uskoo ko. kirjan kertovan saatananpalvojista, kirjan orjallinen noudattaminen kertonee vain aidosta saatananpalvojuudesta.... koskaan ei voi voittaa=)
Toinen lsh-jutun asianajajistahan on Naantalin kaupungin valtuustossa kd-edustaja eli kristillisten puolueen jäsen.

Kuolemannaakka
James Bond (David Niven)
Viestit: 10813
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: Pojan kertomukset suoraan Ahorinnan kirjasta

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

annaanna kirjoitti:
Kuolemannaakka kirjoitti:
...
Pitää kyllä asianajajia hiukan ihmetellä, että on niin kovin vaikea keissi tämä ollut. Onhan sitä tietysti paljon tekemistä ja lukemista, mutta on kyllä ollut aikaakin. Ihan oikeasti nuo jutut suorastaan hyppäävät silmille, ja veikkaan, että salatuissa tarkemmissa kertomuksissa saattaa olla hyvinkin yhteensopivia yksityiskohtia.
Tietysti sellaiselle, joka uskoo ko. kirjan kertovan saatananpalvojista, kirjan orjallinen noudattaminen kertonee vain aidosta saatananpalvojuudesta.... koskaan ei voi voittaa=)
Toinen lsh-jutun asianajajistahan on Naantalin kaupungin valtuustossa kd-edustaja eli kristillisten puolueen jäsen.
Ei ole jäsen, vaan sitoutumaton (jollei nyt lähiaikoina ole liittynyt), mutta noin niin kuin ylipäätään ajatellen, on kohtalaisen "konservatiivisia" ihmisiä tähän Ulvilan juttuun siunaantunut ( 8) ). Ja tämä varmaankin myös lopputulokseen vaikuttanut.
Ristit on kaulassa välkkyneet puolin ja toisin, ja ollaan rotareita ja vapaamuurareita ja muita salaseuraveljiä. Taitaa olla uhri itse ainoa ateisti.

http://www.kdlehti.fi/2016/09/17/asiana ... lisaantyy/
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS


”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi

Vastaa Viestiin