Sivu 2/2

Re: Pojan kertomukset suoraan Ahorinnan kirjasta

Lähetetty: Ti Marras 21, 2017 7:05 pm
Kirjoittaja inner circle
Poikahan on nykyisin täysi-ikäinen. Mitä mahtaa tuumia kertomistaan tarinoista nyt? Tuleeko koskaan tarvetta kertoa kenellekään, mistä oikeasti oli kyse.

Re: Pojan kertomukset suoraan Ahorinnan kirjasta

Lähetetty: Ke Marras 22, 2017 12:33 am
Kirjoittaja Pieni liekki
inner circle kirjoitti:Poikahan on nykyisin täysi-ikäinen. Mitä mahtaa tuumia kertomistaan tarinoista nyt? Tuleeko koskaan tarvetta kertoa kenellekään, mistä oikeasti oli kyse.
On oikeastaan todella vaikea miettiä, mitä nämä kolme lasta ajattelevat kertomistaan tarinoista tällä hetkellä. Minulla oli aikoinaan luokkakaveri, joka kertoili omalaatuisia tarinoita. Hän oli mm. saanut kertomustensa perusteella äitinsä kanssa lapsen, jonka nimi oli Iivari. Luokkakaveri taisi olla tuota juttua kertoessa vähän toisella kymmenellä. En tiedä, muistaisiko tuo entinen luokkakaveri enää noita mielikuvitusjuttujaan. Ehkä olisi ollut kohdehenkilön kannalta lähinnä nolostuttavaa, jos joku olisi nuo lapsuusajan koulussa höpistyt tarinat nostanut esiin luokkatapaamisessa vuosikymmeniä myöhemmin.

Jotenkin toivon, ettei näille Annelin nuoremmille lapsille aiheutuisi traumoja omista mielikuvitusjutuistaan. Toivoisin, että lapsia ei näistä tarinoista kiusattaisi, vaan ymmärrettäisiin millaiseen psyykkisesti kestämättömään ristiriitatilanteeseen lapset joutuivat vuonna 2011. Äidistä kirjoitettiin poliisien ja median toimesta murhaaja eikä lapsia päästetty äitiä tapaamaan, vaikka Vaasan hovioikeus äidin hyvin perustellulla tuomiolla vapautti. Tuollaisessa tilanteessa lasten mielikuvitus alkoi täyttää aukkopaikkoja, kun mielessä pyöri isän murha ja sijaisvanhemmatkin oli saatu uskomaan äidin olevan verityön tekijä. Fysiikan lait unohtuivat sijaisvanhempien lisäksi valitettavasti myös monelta muulta korkeastikin koulutetulta aikuiselta.

Toivon, että lasten äiti, isosisko tai mummi pääsevät jossain vaiheessa puhumaan niin sijaisvanhempien kuin nuorempien lasten kanssa. Todennäköisesti tilanne on tällä hetkellä vielä niin arka, että pitää vaan odottaa ajankulumista. Uskon, että moni "Murhalesken muistelmat" -kirjan lukenut ihminen toivoo, että väärät seksuaalirikostuomiot saadaan purettua asianmukaisesti. Täytyy vaan todeta, että koskaan ei tiedä mitä tapahtuu, kun liikkuvia palikoita on niin monta. Näen kuitenkin valoa ikkunassa.

Re: Pojan kertomukset suoraan Ahorinnan kirjasta

Lähetetty: Ke Marras 22, 2017 5:29 pm
Kirjoittaja Öppnas Här
Ei tässä asiassa enää mitään liikkuvia palikoita ole, ainoastaan joidenkin aueristien hillitön vihaa pursuava mielikuvitus hämmästyttää ja liikuttaa. Lapset 2-4 ovat kertoneet totuudenmukaisesti sen, mitä kokivat. Se on siinä. Ei olisi lainkaan ihmeteltävää, jos he tekisivät rikosilmoituksen niistä loukkauksista ja herjauksista, joita aueristit ovat täällä tuoneet julki. Kannattaa käydä lukemassa Hejacin syvälliset pohdinnat näistä tapahtumista...

Re: Pojan kertomukset suoraan Ahorinnan kirjasta

Lähetetty: To Elo 29, 2019 8:36 am
Kirjoittaja Pieni liekki
Tuli vastaan oheinen oikein mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä juttu "Me Naiset" -lehden nettisivuilta:
Me Naiset
Ihmiset ja ilmiöt | Ilmiöt
90-luvun Suomessa pelättiin tosissaan, että nuoriso palvoo saatanaa – mihin saatananpalvojat katosivat?
klo 18:33 | 14.7.2019

1990-luvulla pelättiin ihan vakavissaan, että Suomen nuoriso on vaarassa langeta saatanan pauloihin. Mihin saatananpalvojat katosivat
– vai oliko heitä ensinkään?
Jutun voi lukea kokonaisuudessaan seuraavasta linkistä:

https://www.menaiset.fi/artikkeli/ihmis ... iso-palvoo

Re: Pojan kertomukset suoraan Ahorinnan kirjasta

Lähetetty: To Elo 29, 2019 11:48 am
Kirjoittaja Kuolemannaakka
Pieni liekki kirjoitti:Tuli vastaan oheinen oikein mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä juttu "Me Naiset" -lehden nettisivuilta:
Me Naiset
Ihmiset ja ilmiöt | Ilmiöt
90-luvun Suomessa pelättiin tosissaan, että nuoriso palvoo saatanaa – mihin saatananpalvojat katosivat?
klo 18:33 | 14.7.2019

1990-luvulla pelättiin ihan vakavissaan, että Suomen nuoriso on vaarassa langeta saatanan pauloihin. Mihin saatananpalvojat katosivat
– vai oliko heitä ensinkään?
Jutun voi lukea kokonaisuudessaan seuraavasta linkistä:

https://www.menaiset.fi/artikkeli/ihmis ... iso-palvoo
Toihan oli melkein ku mun kirjasta suoraan=))

Itse olen kuunnellut, ja kuuntelen sujuvasti edelleen muun musiikin ohella "saatananpalvontamusiikkia", pentagrammi on t-paidasta löytynyt jo 12-vuotiaana, enkä usko sen paremmin saatanaan kuin jumalaankaan, enkä ole koskaan uskonut. MInua on huvittanut se vakavuus, jolla tietyt piirit tähän aiheeseen ovat suhtautuneet, ymmärtämättä lainkaan, että nuorena se on vain kapinaa ja erottumisen halua ja ihan puhdasta ärsyttämisen halua. Että jos ostat bändipaidan, niin opettajat saa kauhistella, että kyllä se on sitten kamala, kun paidassa on pääkallo ja kirjaimia, joista ei saa edes mitään selvää.

Ja monesti nämä nuoret olivat juuri niitä kilttejä ja hiljaisia.

Re: Pojan kertomukset suoraan Ahorinnan kirjasta

Lähetetty: To Elo 29, 2019 5:48 pm
Kirjoittaja Ghost hunting
Minä taas tiedän mitä saatananpalvonta oikeasti on, sen asian kanssa ei ole leikkimistä.
Mutta jos mustanmagian ja demonien kanssa haluua pelleillä ja seukata niin mikäs siinä, mutta sitten pitää otta myös vastuuta tekosistaan jos sattuu moka. :mrgreen: :mrgreen:

Re: Pojan kertomukset suoraan Ahorinnan kirjasta

Lähetetty: Pe Elo 30, 2019 9:34 am
Kirjoittaja CSI
Tai sitten Ahorinnan kirja perustui silminnäkijäin ja omakohtaista kokemusta omaavien ihmisten ja uhrien kertomuksiin. Ties vaikka Ulffilan Tähtöstentieltä.

Hauskaa tämä KN:n mekastus. Ensin heitetään joku mielikuvituksekas oma teoria, fantasia ja hetken päästä tuota arvailua pidetään annelistien joukossa jo 100% faktana. Ikäänkuin se olisi sillä toteennäytetty, että joku keksi väittää niin.

Re: Pojan kertomukset suoraan Ahorinnan kirjasta

Lähetetty: Pe Elo 30, 2019 9:36 am
Kirjoittaja CSI
inner circle kirjoitti:Poikahan on nykyisin täysi-ikäinen. Mitä mahtaa tuumia kertomistaan tarinoista nyt? Tuleeko koskaan tarvetta kertoa kenellekään, mistä oikeasti oli kyse.
Jospa hän on vaikka sitä mieltä, että hän kertoi 100% sen mikä oli totta ja hänen kokemaa.

Siinähän sitten ihmettelet, miksei "tarvetta oikeasti kertomisen" ole. Kun on kerran kertonut sen mitenkä sen justiinsa muistaa, niin sehän on siinä. Piste.

Re: Pojan kertomukset suoraan Ahorinnan kirjasta

Lähetetty: Pe Elo 30, 2019 12:25 pm
Kirjoittaja erämaaetsivä
CSI kirjoitti:
inner circle kirjoitti:Poikahan on nykyisin täysi-ikäinen. Mitä mahtaa tuumia kertomistaan tarinoista nyt? Tuleeko koskaan tarvetta kertoa kenellekään, mistä oikeasti oli kyse.
Jospa hän on vaikka sitä mieltä, että hän kertoi 100% sen mikä oli totta ja hänen kokemaa.

Siinähän sitten ihmettelet, miksei "tarvetta oikeasti kertomisen" ole. Kun on kerran kertonut sen mitenkä sen justiinsa muistaa, niin sehän on siinä. Piste.
Veli CSI saarnaa nyt väkevästi, jopa maanisen väkevästi, mutta unohtaa sen ettei tutkinnassa löytynyt mitään katetta pojan kertomuksille stananpalvonnasta. Eläinkaupat kollattiin ym...
Mielestäsi pitää vaan hyväksyä traumatisoituneen lapsen höpinät, totuudesta välittämättä.
No samaa paskaa kaikki saarnas...

Re: Pojan kertomukset suoraan Ahorinnan kirjasta

Lähetetty: Pe Elo 30, 2019 1:53 pm
Kirjoittaja Jaikki
erämaaetsivä kirjoitti:

Tähän on vielä lisättävä se, että nämä tarinat syntyivät kuuluisan venematkan jälkeen, joka oli tehty Auerin veljen kanssa. Auerin veljellä oli selkeä motiivi saada lapset huostaan taloudellisista syistä.

Olen sitä mieltä kyllä että venematkalla istutettiin valemuistoja näille lapsille. Psykologiselta kannalta en näkisi kyllä parempaa tapaa tehdä se, kuin viedä lapset viikon kestävälle kaukaiselle venematkalle pois muista ihmisistä. Eikös nämä kertomukset vielä nauhoitettu siellä venematkalla? Muistelisin näin.

Re: Pojan kertomukset suoraan Ahorinnan kirjasta

Lähetetty: Pe Elo 30, 2019 1:59 pm
Kirjoittaja CSI
No se on hyvä kun Minfon lasten kuulemisen kärkia-siantuntijain joukko on näin 100% varmaa tietoa vihdon tästä keissistä löytänyt.

Aina niin viihdyttävää settiä.

Re: Pojan kertomukset suoraan Ahorinnan kirjasta

Lähetetty: Pe Elo 30, 2019 2:02 pm
Kirjoittaja Jaikki
CSI kirjoitti:No se on hyvä kun Minfon lasten kuulemisen kärkia-siantuntijain joukko on näin 100% varmaa tietoa vihdon tästä keissistä löytänyt.

Aina niin viihdyttävää settiä.
Ihan pakko kysyä välikommenttina että uskotko tosiaan niin, että systemaattista saatananpalvontaa olisi tapahtunut ja siitä ei olisi minkäänlaisia todisteita löydetty yhtään mistään?

Re: Pojan kertomukset suoraan Ahorinnan kirjasta

Lähetetty: Pe Elo 30, 2019 2:33 pm
Kirjoittaja CSI
Jaikki kirjoitti:
CSI kirjoitti:No se on hyvä kun Minfon lasten kuulemisen kärkia-siantuntijain joukko on näin 100% varmaa tietoa vihdon tästä keissistä löytänyt.

Aina niin viihdyttävää settiä.
Ihan pakko kysyä välikommenttina että uskotko tosiaan niin, että systemaattista saatananpalvontaa olisi tapahtunut ja siitä ei olisi minkäänlaisia todisteita löydetty yhtään mistään?
Minen usko mihinkään (en ole uskovainen). Minulla on varmaa tietoa: Belsebuubia on palvattu, kyllä juu.

Re: Pojan kertomukset suoraan Ahorinnan kirjasta

Lähetetty: Pe Elo 30, 2019 2:34 pm
Kirjoittaja Jaikki
CSI kirjoitti:
Jaikki kirjoitti:
CSI kirjoitti:No se on hyvä kun Minfon lasten kuulemisen kärkia-siantuntijain joukko on näin 100% varmaa tietoa vihdon tästä keissistä löytänyt.

Aina niin viihdyttävää settiä.
Ihan pakko kysyä välikommenttina että uskotko tosiaan niin, että systemaattista saatananpalvontaa olisi tapahtunut ja siitä ei olisi minkäänlaisia todisteita löydetty yhtään mistään?
Minen usko mihinkään (en ole uskovainen). Minulla on varmaa tietoa: Belsebuubia on palvattu, kyllä juu.
Perustuuko varma tietosi johonkin muuhun kuin pojan kertomuksiin? Jos perustuu, avaa toki, minua kiinnostaa.